Sininen on taivas, sinisyyttä heijastaen...

Repolaisen VÄRIHAASTE on edennyt vihreän ja keltaisen kautta SINISEEN:

Sininen on taivas, siniset on silmänsä sen lauloi Jukka Kuoppamäki 1970 -luvulla. Tänään, ja eilenkin, taivas oli niin sininen ja oli niin lämmintä, että oli pakko pistää Reinot, huppari päälle ja etsiä lehtiharava nurkalta ja rapsutella vähän pihaa. Ensimmäiset krookuksetkin oli jo nousseet! 

 

..siniset on järvet, sinisyyttä heijastaen... Niin jatkui Kuoppamäen laulu ja kirjahyllystä löytyneen sinikantisen Pikku Jättiläisen, vuodelta 1958, takakannen taskusta löytyi Suomen kartta, josta löytyi pieniä ja isompia sinisiä läiskiä - yli puolen hehtaarin kokoisia on 168 000 😲 Pikku Jättiläinen: Tietokirja nuorisolle, Muistikirja aikuisille, Ohjekirja Opiskelijoille.

Tätä sinistä tarinaa kirjoittaessani tuli Mursu kysymään, haluanko lähteä punarinnan pelastustalkoisiin. TOTTAKAI! Näytti siltä, että punarinta ei löydä pois omenapuun rungon ympärillä olevasta suojaverkosta. 
Sininen taivas oli muuttunut harmaaksi ja tiputteli vettä, joten reiskojen sijaan työnsin jalkani näihin  

Mutta kun pääsin pihalle, oli lintu jo "vapauttanut" itse itsensä ja sirkutti pihlajan oksalla 🐦

Aurinko sulatti päivällä lunta oikein kunnolla ja nyt kun sade kasteli maan, ulkona tuoksui ihanalle, keväälle. Oli pakko työntää sormet multaan, sotkea kädet. "Tuokstutella" kevättä. Sisälle tultua oli tietenkin käsien pesun vuoro ja jotta sain kaiken mullan pois kynsien alta, otin käyttöön tämän (terveisiä Stanstalle 😉😅)

(En muistanut keltaisena päivänä kuvata tämän kaveria keltaista ankkaa) 

Jääkaapissa sattui olemaan vielä purkki piimää (eikä alppiruusu vielä halunnut sitä), otin kaapista kulhon ja kaivelin 
kuiva-ainekaappia, mahtaisiko sieltä löytyä aineksia. 

Pöllöhilloon ei meiltä aineksia löytynyt, sillä pakastimessa ei ole mustikoita, mutta "meidän myllyn" viimeisiä taidan vedellä: 

Näiden Uunitalkkunajauhojen valmistus on surullista kyllä lopetettu, mylly toimii kyllä muuten, mutta myymäläkin on lopetettu. Toivotaan, että se vielä joskus avataan. 

Kurkkasin vielä kirjahyllyyn ja mitä löysinkään: Mursun - eikun Hipon. Siis Mursun Hipon. On painava kuin mikä, säästäväinen mies tuo Mursu. 

Talkkunavellin syötyäni keitin vielä mukillisen teetä, istahdin omaan tuoliini, nostin jalat sohvapöydälle (krhm, tunnustaako teistä kukaan muu pitävänsä jalkoja pöydällä?) ja otin kirjahyllystä löytyneen runokirjan käteeni. 

Ja miten ollakaan, juuri tällä kertaa sohvapöydällä on sininen poppanaliina. Kaikkien niiden poppanaliinojen joukosta. 
Sohvapöytähän on iso, vanha arkku, joten liinat ovat pitkiä kaitaliinoja. 

Tee oli perusteetä, teepussia liottelin tovin mukissani. Ja jottei joka paikka kastuisi, käytin tätä:

Kirsti Luovan runokirjaa "Melkein äsken" 

luin pöllöpeittoni alla lämpöisessä. 
Kirsti asuu Äidin Satumetsän naapurissa ja hänellä on pieni ihana koira, jota saan tavata silloin tällöin - ihan niin kuin Kirstiäkin. 

Kirsti kirjoittaa runojen lisäksi lastenkirjoja, mm. Metka kissa Melleristä 😺

Ja kyllä Repolainen, pöllöpeitosta löytyi se sininenkin pöllö 🥰