Olisko aika taas järjestää jotain

 Aika rauhallista elämää Pöllö on viime aikoina viettänyt, johtuen tietysti siitä, ettei ole juurikaan missään kuljettu. Nyt meno muuttuu. 

Huomenna on Kolmen Onnin päivä, niin kuin jo kerroinkin. Itse asiassa pitäisi mennä pakkaamaan, eikä lojua tässä koneen äärellä, mutta olen jumittunut tähän nojatuoliini.. "Ihan kohta". 

Olen tehnyt muutakin kuin pelannut Apina -peliä.
- tein ties monennenko kerran anomuksen "voisiko olemattoman jäteastian tyhjennyksestä perittävän maksun + hukkanouto -maksun lopettaa". Ei se iso lasku ole, jos se tulee kolmen vuoden välein, kun osoitteessa käydään kaksi kertaa kesässä, mutta periaatteessa. Ehkä jonain päivänä järjen ääni voittaa; siihen asti jäteauton kuljettaja ajelee turhan lenkin. Soittaisinko suoraan hänelle, että pitää sillä kohtaa ylimääräisen tauon, ajaa suoraan "Esson baariin" kahville 🤭
- olen yrittänyt avata vanhaa puhelintani. Siinä on ollut käytössä laitekohtainen pin-koodi, jota en tietenkään enää muista. Olen kokeillut kaikki mahdolliset numerosarjat mitkä olisin voinut siihen laittaa, eikä se aukea. Löysin netistä ohjeen millä se ehkä kenties mahdollisesti voisi aueta, mutta JOS se ei aukeakaan, se lukittuu ikuisiksi ajoiksi. Olisin antanut puhelimen miniälle, mutta mitäpä me kumpikaan sillä tehdään, jos ei sitä saa auki. Kiva.
- olen tehnyt Mursun kanssa lumitöitä. Lumi oli TOSI painavaa lumiukkolunta ⛄ Sisään tultuamme mietin, olisiko päästy helpommalla, jos olisi tehty tienvarsi täyteen lumiukkoja eikä rimpuiltu kumpikin oman kolamme kanssa. 
Onkohan muuten lumikolat kohta jo kevätalennuksessa - meille voisi ostaa toisen tuommoisen pitkänhuiskeille ihmisille tarkoitetun kolan, sillä on helpompi tällaisen maavaraaltaan vähän matalammankin helpompi kolata lunta, kuin tuolla vanhalla, maahisille tarkoitetulla kolalla. 

Koska kelit on mitä on eikä voi olla ihan varma onko Isolla Kirkollakaan kuinka sulaa, niin pakkasin Oscarin varoilta autoon. Se lähtee reissukassin kanssa jo huomenna Isolle Kirkolle. Itse menen sitten torstaina perässä.

Ensi viikolle on sovittu lounastapaaminen melontaystävien kanssa. Vuoden asiat pitäisi ehtiä puhua neljässä tunnissa, aika mahdoton tehtävä. Meitä on tällä kertaa vain kolme, joten osa asioista saadaan hoidettua. 

Ja ennen kuin lähden hoitamaan sen pakkaamisen, kerron jälleen hyvästä ja nopeasta asiakaspalvelusta:
Mursu soitti tänään pankkiin, kysyäkseen kuinka kauan kestää, että se huoltoaseman tekemä aiheeton katevaraus peruuntuu ja rahat ovat taas käytettävissä. Odottelun jälkeen puheluun vastasi nuorelta naiselta kuulosta asiakaspalvelija. Hän tarkisti tilanteen ja kertoi, että 8. päivä. Ohops, aika kauan kestää... Mutta hän voi kyllä tehdä peruutuksen heti, siinä kestää jonkun aikaa, mutta hän tekee sen täältä saman tien, ei tarvitse odottaa noin pitkään. 
Mursu kiitti hyvästä asiakaspalvelusta ja toivotti mukavaa päivänjatkoa. Ja koska oli soittanut pankkiin mobiilisovelluksen kautta, oli puhelun loputtua edelleen kirjautuneena pankkiin - katevaraus oli peruttu ja rahat palautuneet käytettäväksi. 
Melkoisen nopeaa toimintaa; kannatti soittaa ja kysyä mitä tehdä. 

Hyvän mielen puhelu

Oli taas töitä, että keksin tälle päivitykselle otsikon. Olisihan noita ollut vaikka mitä, mutta kun luin omien päivityksieni otsikoita, niin ne kovin poikkesivat siitä tavallisesta Pöllöstä - tuntui, että täällähän vain valitetaan koko ajan. 
Meillä on kuitenkin ollut ihan hyvä talvi; ei lumitöiden tekeminen niin kamalaa ole, maisemat on olleet kauniita ja viime kesänä pahaa mieltä ja haavoja aiheuttaneet asiat alkaa arpeutua. 
Tarkkaan kun miettii, jokaista miinusta kohden on ainakin yksi plussa, kun vaan pysähtyy miettimään. Ja kyllä niistä miinuksistakin löytyy se jonkinlainen plussa. 

Ajatelkaapa vaikka tätä ei-niin-mukavaa sattumaa mitä kävi eilen. Lähdettiin asioille ja yksi asia oli tankkaaminen, joka on Mursun hommia. Kaikki meni hyvin siihen asti kunnes automaatti rupesi "puhumaan" englantia ja lakkasi toimimasta. Mursu haki omistajan ja kokeili uudestaan, sitten automaatti sentään puhui suomea, sanoi jotain sinnepäin, että "virhetilanne" tms. Ei tullut polttoainetta siitä koneesta. Onneksi se ei ollut ainoa, joten vaihdoimme toiselle mittarille ja auto saatiin tankattua. 
Miten sitten tulikaan siinä pesulaan pyykkejä hakemaan ajellessa mieleen, että tekiköhän se siitä ensimmäisestä yrityksestä katevarauksen 🤔🤔 Tarkistan...Olihan se tehnyt. 
Onneksi pienessä keskustassa on liikenneympyrä jossa pyörähdimme ympäri ja palasimme huoltoasemalle selvittämään asiaa: "Juu kyllä sen pitäisi korjaantua itsestään, ei ihan heti, eikä tänäänkään (perjantai), pari-kolme päivää voi mennä". Ja kun on viikonloppu niin voi mennä tovi jos toinenkin.
Mitäkö hyvää tuosta löytyy? Rahat on säästössä - ei tule tuhlattua turhuuksiin 😉😃 Eli eihän siinä sitten mitään, odotamme tilitietojen korjausta ja menemme tuhlaamaan rahat sitten.

Kaksi kestokassillista liinavaatteita on taas pesty, mankeloitu, viikattu, rullattu ja laitettu paikalleen. Olen iloinen ja onnellinen. Myös on pöllöfleece ja Mursun villaviltti on pesty, riittää siis puhdasta lämpöä lopputalveksi. 

Torstaina soitin Pojalle. Keskeytin hänen työnsä. Itse asiassa olin sekaisin päivissä ja luulin olevan perjantai. Harmitti kun keskeytin, harmitti hänen puolestaan koska kuulin äänestä, ettei työt oikein suju. 
Kertoi olevansa menossa tänään (lauantai) anoppilaan purkamaan keittiötä. 
Soitti tänään isälleen ja heidän juteltuaan sain minäkin luurin käteeni. Kuulin äänestä, että asiat oli paremmin. Poika on perinyt huonon tavan jättää asioita viime tippaan minulta ja stressaa kun deadline lähenee. Nyt kuitenkin oli saanut hännän päästä kiinni ja asiat alkaa taas sujumaan. Ja ehkä äidin tsemppauskin torstaina vähän auttoi (itsekehu parantaa aina omaa oloa) 
Puhelusta tuli hyvä mieli. 

Ensi viikolla on tripla-Onnin päivä 🧡. Mulla on kaksi omaa Onnia - Mursulla ja Pojalla on kolme nimeä kummallakin ja yksi niistä on molemmilla Onni. Onnin päivänä kokoonnutaan viettämään mini-laskiaista, vähän myöhässä. 

Maailmanparannusreissukin on pitkästä aikaa tiedossa. Kunhan korvat on tarkistettu, niin lähden matkaan. 

Eli ihan hyvää elämää Pöllönkulmalla eletään. 

Tänään päivällä tippui vettä katolta koko päivän ja iltapäivällä, kun vielä näki jotain, alkoi räntäsade joka jatkuu edelleen. Kyllä sekin vielä sulaa pois. Vappuna on jo paljon vähemmän lunta kuin nyt 😉😉

Joulu joulu mennyt on, kesää ootellaan

Lunta satoi eilen illalla ja viime yönä sellaiset viisi senttiä tai ehkä enemmänkin, en käynyt mittaamassa, mutta arvioitseleitselin - olen huono siinä. 
"Herra Kakka" eli lokakaivon tyhjentäjä varmaan tykkää. Toisaalta, pääasia on, että kaivon kannet aukeaa eli eilinen työmme ei mennyt hukkaan: Mursu lapioi lumet ja sulatti ne kannet, minä seisoin henkisenä ensin henkisenä tukena ja sen jälkeen seurustelemassa naapurin rouvan kanssa. 
Kannoin sentään lumilapion sekä työkohteeseen että sieltä pois - ihan turha en siis sentään ollut. 

Kaupassa käydessämme parkkipaikalla oli huopatossutehtaan kuorma-auto. Mutta sekä sen ympärillä että muuallakin oli huopatossuihin liittyen hiljaista kuin huopatossutehtaalla. Olisimme halunneet ihan omin sormin heidän huopikkaitaan hypistellä ja kysellä niistä enemmän, mutta ei näkynyt ketään. 

Järvessä on valtavan kokoisia sulia kohtia. Purjehtia voisi jo paikka paikoin. On se aika vuodesta, kun yhtensä hetkenä on vielä täysi talvi ja toisena on kevät; kesä ihan nurkan takana. 
Meidän pihalla on täysi talvi. 

Mistä joulusta sitten horisen? Niin, joulu on mennyt, kesää odotellaan ja uutta joulua. Mutta varsinaisesti otsikko nyt viittaa Niina Laitisen Joulukalenterisukkiin; niihin kirjoneulesukkiin. Jotka myös sain valmiiksi tässä taannoin, samoihin aikoihin kuin ne pitsisukat. Mutta kun mun päättelykyky on niin onneton 😉😉 (tunnustan: siksi olen viime aikoina taas käyttänyt iltaisin aikaani tietokoneella pelaamiseen; Monkey Go Happy -peliin - tarvitsee jonkin verran ajattelu- ja päättelykykyä)

Mutta sukat siis lopulta valmistuivat ja vasta kuvaa ottaessa huomasin, että no kas, niissähän on piparkakku-ukkojakin 🤭
Nämä sukat on tehty Seitsemän Veljestä -langasta ja leveimmän pohkeen ohjeella.

Saadakseni lankoja kulutettua, otin kaksi kerää TeeTeen Sallaa (sitä se muistaakseni oli) ja tein lapaset. Ja oli muuten sitten ihan viimeiset raitalangat mitkä ainakaan itse ostan, olkoon kuinka kivan väristä lankaa tahansa. Yritin saada raidat kohdalleen, mutta kun ei niin ei. Tässä on tulos. Ei sillä, kyllä nämä itsellä menee, lumitöissä ja muutenkin, ei minua eripariset raidat haittaa, mutta ei näitä oikein tohdi lahjaksi antaa 😟

Ja sitten kun olin reippaana pakannut kaikki neulomiseen liittyvän tarpeiston nätisti paikoilleen - langat kaappiinsa, lankanyssäkät koriin "jos vaikka uuden pannulapun virkkaisin" ja ne pahuksen villasukat pitää parsia, sakset, mittanauhat ja muut hilavitkuttimet rasioihin, pussukoihin ja puikot koteloonsa ja kaiken arkkuunsa niin mitä löydänkään: parittoman sukan! Ja kun luulin, että KERRANKIN, kerrankin on kevät jolloin mulla ei jää mitään keskeneräistä kesäksi odottamaan syksyä, niin eikö se virnuile mulle ilkikurisesti. Mutta hah, enpä antanutkaan tällä kertaa periksi. Ohjekin on vielä käden ulottuvilla, sitä en ollut ehtinyt laittaa pois. Puikot siis esiin ja neulomaan pari sukalle.
Mutta. Kuten kaikki neulojat tietää: erilaisia ja erivärisiä langanloppuja, lankanyssäköitä on siellä ja täällä ja tuolla ja joka nurkassa, mutta EI KOSKAAN just sitä lankaa, mitä tarvitsisit. Tuosta limenvihreästä langasta olin neulonut jo yhdet sukat aiemmin ja kuvittelin langan riittävän toisiinkin. Kissan villat, jouduin purkamaan sitä valmiina ilkkuvaa sukkaa tuon lilan kärjen verran, että sain sukat sillä saman mittaisiksi (aika sopivasti muuten oli tuota lankaa sitten loppujen lopuksi 😄) ja tein kärjet kavennuksineen toisella värillä. NYT on kaikki keskeneräiset valmiit. 
Paitsi ne parsittavat....

Malli on Niina Laitisen "Flow with me" 

Siirryn kirjomuksiin. Ja nikkarointiin, kun lumet sulaa 😝

Ei tässä kai sen kummempaa tällä kertaa. Ensi viikolla on loppuviikosta sitten ohjelmaa ihan riittävästi; sitä varten asensin eilen etukäteen VR:n sovelluksen. Pystyyköhän kohta enää tekemään mitään ilman älypuhelinta ja siihen asennettavaa sovellettavaa? Kyllä on monta kertaa mietitty, miten meidän isovanhemmat pärjäisi tässä maailmassa 😲 No, olisi he kyllä ikähaarukassa 96-122 vuotta, että ehkä heidän ei tarvitsisi yrittääkään 🧡🧡

Ei ymmärrä, ei osaa eikä löydä ohjeita

Tänään oli pakko antaa periksi ja ottaa puhelimeen pysäköintisovellus. Tähän asti on sitkeilty ilman, mutta ei auta enää; kaupunki on täynnä maksullisia parkkipaikkoja, mutta mihinkään ei kelpaa enää raha - eikä korttikaan. Krraak.

Mursu kävi sairaalassa ylimääräisessä syöpäkontrollissa ja se ainoa parkkialue mikä ei ollut sovelluksella maksettava oli muka täynnä - sanoi asiakaspalvelu - eikä sinne päässyt mistään portista. 

Siispä pikainen ParkManin asennus puhelimeen ja ihmettely; miten tää toimii ja vielä suurempi ihmettely, missä on vapaita parkkipaikkoja. 
Oikeastaan on muuten kumma, että sairaalan parkkipaikat on lähes aina täynnä, aamusta alkaen, vaikka vierailuajat on klo 13 tai 15 alkaen 🤔 Ja "meidänkin" sairaalassa ulkoparkkitilaa on aika paljon ja sen lisäksi vielä ihan uusi parkkitalo. (Johon meidän (S)Eniili ei mahdu, koska parkkitalo on sille liian matala 😟)

No anyway, parkkipaikka löytyi, maksukin onnistui, MUTTA. 

Teistä varmaan löytyy joku tai useampikin, jolla on enempi tietoa ja taitoa: 
Nyt kun se ParkManin sovellus on mun puhelimessa, niin voinko maksaa pysäköintimaksu täältä kotoa käsin, jos Mursu on käymässä kaupungissa ja soittaa, että olen tällä parkkipaikalla, maksatko? Ja ilmoittaa sitten kun lähtee pois sieltä.
Noin niinkuin teoriassa. Tai oikeastaan ihan käytännössäkin. 

Vai PITÄÄKÖ sovellus olla kummallakin? 

Niin ja se syöpäkontrolli oli puhdas. Silloin syksyllä se oli se lääkäri joka siellä raapaisi itse sen jäljen tähystyksessä, mutta kun ei ollut ihan varma siitä, niin laittoi ajan tähän ylimääräiseen kontrolliin. Hyvä niin. Ja hyvä, että se oli vain raapaisu. 

Nyt naaman- ja hammaspesulla ja Mursun viereen nukkumaan!

Hyvää ystävänpäivää huomiseksikin! 

Kehopositiivisuus

 Otsikon sanaa on käytetty jo pitkään, varmaan useita vuosia. Minä totta puhuakseni saan sitä ihottumaa. Tai ainakin jonkinlaista kutinaa. Tai niitä minun tai Mursun jossain vanhassa horoskooppipostikortissa mainittuja "ympäri vartaloa vaeltelevia taikinapallukoita". 

Ne, jotka ovat seuranneet blogielämääni alusta alkaen tietävät hyvinkin varmasti ja tarkkaan, että olen ylipainoinen. Reilusti. Unohd - muistinpas: kanta.fi:ssa lukee monessa kohtaa obeesi. Olen siis LIHAVA. 
Noin. Nyt tekin, joiden kanssa emme ole koskaan tavanneet, tiedätte sen. 
Miksikö kerroin sen? Jaa-a. Meinasin sanoa kahdesta syystä, mutta on niitä varmaan enemmänkin. Yksi syy on tietenkin se, että pitäisi tietenkin laihduttaa eli suomennettuna pudottaa painoa. Pari juttua vaan:
- Riesa ei parane laihduttamalla
- Viimeisin sairaalareissu korvatulehduksineen, angiinoineen kaikkineen ei johtunut ylipainosta
- huimaus, jotta selvitettiin kolme vuotta, ei johtunut ylipainosta vaan lääkkeistä
Labratulosten mukaan olen taas terve, mussa on vain sähkövika päässä

Mulle ei ole kukaan koskaan huudellut perään mun ylipainosta. 
Kukaan lääkäri ei ole koskaan kehottanut laihduttamaan - johtuu ehkä siitä, että sanon yleensä itse, että voishan tota painoa vähän pudottaa. Olen itse pyytänyt lähetettä ravitsemusterapeutille - suht turhia käyntejä; hän kertoi asioita jotka kerrottiin jo 7. luokalla köksän tunneilla 😄

MUTTA.

Oletko miettinyt sitä, että kun ajattelet olevasi ystävällinen ja kohtelias ja sanot ystävälle/työkaverille/tuttavalle kun tapaatte pitkästä aikaa "Hei, sä oot laihtunut, näytät tosi hyvältä", mitä hän ajattelee? Totta kai totuudenmukaisesti "Niin, mähän olin ennen tosi läski enkä näyttänyt miltään - näit ja katsoit musta vain ulkokuoren".
Mun kesällä poisnukkunut enoni, joka oli omanlaisensa, sanoi aina suoraan, niin mullekin: "Pöllö, sä oot kyllä taas lihonut!" 🥰 - ja sillä kertaa mun paino oli oikeasti pudonnut 😂

Oletko miettinyt, miltä tuntuu ystävästä, jolle kerrot ostaneesi vaatteita, saatesanoina "oli kerrankin ihmisen kokoisen vaatteita, eikä millekään ruipelolle" - ja ystäväsi on ainakin viimeksi tavatessanne ollut noin puolet sinusta?

Minä saan olla sellainen kuin olen. Tänään tällainen, huomenna ehkä jotain muuta. 
Sinä saat olla sellainen kuin sinä olet. Tänään tuollainen ja huomenna jotain muuta, jos siltä tuntuu. Kerrothan, jos et enää halua olla ystäväni, lukijani. 

Kerron vielä jotain mikä saattaa muuttaa ajatuksiasi minusta, jos et jaksa lukea vanhoja päivityksiä: pidän tatuoinneista. Jokaisella on merkitys, tarkoitus. 
Oikeassa pohkeessa "kaksi pientä delfiiniä hyppää merestä" = koko pohkeen kokoinen orkidea. Tonyn ensimmäisiä tatuointeja, lupauduin "harjoituskappaleeksi" mokkapalapalkalla - ei kun kummin päin se menikään 🤔
Vasemmassa pohkeessa huuhkaja, mikäpä muu Pöllölle. Sain Tonylta 50-vuotislahjaksi.
Vasemmassa käsivarressa punainen "lääkäri-/ambulanssiristi" ja teksti EPILEPSY.

Sinä saat olla millainen olet, minulle kelpaat sellaisena kuin olet. 
Se, etten kommentoi kirjoitukseesi ei johdu sinusta vaan sitä, etten vain aina osaa sanoa mitään.

Tämä jääköön ainoaksi päivitykseksi laatuaan. Ainakin toistaiseksi. 

Hyvää ystävänpäivää tänäänkin!

Edit. Joulukuinen selfie, toivomuksesta laitettu 😊, ei ole muokattu. Ystävä sanoi mun näyttävän "niin murheelliselta ja riutuneelta" 😯🤔 Hmmm.... Ensin viikko herkuttelua ja sitten viikko sairaalan tunnettua herkkuruokaa - nopea dieetti vetää surkeaksi kenet tahansa 😂😂😂

Mä olen miettinyt

 Mä olen miettinyt mistä kirjoittelisin, kun viime aikoina ei ole oikein tapahtunut mitään, on ollut aika tasaisen rauhallista. Vähän olen pörhistellyt höyheniä, mutta Mursulla on niin paksu nahka ja "iän mukanaan tuomaa kuulonalenemaa" silläkin, ettei se paljon korvaansa lotkauta Pöllön pörhistelyille. 
"Otaks kahvia?" - ja se on siinä, se pörhistely 😂 Eli turhaa hommaa, tuhisen ja naksuttelen nokkaani itsekseni.

(S)Eniiliä on säästelty pakkasilta eli kovimmilla pakkasilla on pysytelty kotona, jos ei oo ihan pakko liikkua missään. Tänään tehtiin lumityöt - linko on ihan paras ostos tähän huusholliin talvitarvetyövälineistä! - ja lähdettiin kauppaan. Samalla vietiin liinavaatteet pesulaan. Pienen kodin plussaksi voi laskea sen, että voi käyttää ainakin näin talvella liinavaatteiden pesuun pesulaa; kuivatus on ongelma. Kiitos A-nopin, meillä on liinavaatteita niin paljon, että pesulassa tarvitsee käydä suht harvoin. Lakanoiden uusimisviikkojen lisäksi 🤦‍♀️😂 Niin ja iso arkku sohvapöytänä, jossa liinavaatteita säilytetään. 

Eilen soitin Ystävälle ja noin 36-vuotisen ystävyyden kunniaksi ostin tänään kaksi kiloa appelsiineja. Miksikö juuri appelsiineja? Tasan 36 vuotta sitten kävin heti aamusta kaupassa ja ostin (ainakin) kaksi kiloa appelsiineja. Vaapuin kuin ankka valtavan vatsani kanssa hänen kassalleen ja koska kaupassa oli hiljaista, juorusimme, siis vaihdoimme kuulumisia, kuten tapanamme oli. 
Mursun tullessa iltapäivällä kotiin, istuin sohvalla vieressäni yksi syömätön appelsiini ja valtava kasa kuoria! Jotkut syövät hiiltä, jotkut rappausta - kuka mitäkin. Minä himoitsin appelsiineja. 

Huomenna Poika täyttää 36. Voit hypätä tämän tarinan yli; tiedän kertoneeni tämän aiemminkin.
Meillä ei siihen aikaan ollut puhelinta ja Isovaari odotti Pojan (tai tytön) syntymää malttamattomana. Hän soitti varmaan parin viikon ajan joka toinen päivä sairaalaan (sen verran heitti lasketusta ajasta) ja kysyi, joko olen siellä. Miten sitten sattuikin sen "joka toinen päivä" helmikuun 16. päivälle ja vastaus oli kyllä ja vaihde yhdisti oikealle osastolle. Mutta mitään ei vielä ollut tapahtunut... Vaarini oli oikea naistennaurattaja 🥰 ja sai luvan soitella uudelleen ja osuikin sitten soittamaan melkein heti kun Poika oli syntynyt. Hoitaja tuli hymyillen ovelle "Täällä tällainen *Isovaari* kyselee onko jotain jo tapahtunut, saako hänelle kertoa? Hän on soittanut aika monta kertaa". Tietysti annoin luvan, kun uutista oli odotettu jo edelliskesästä asti 💖
Mursun työnantaja puolestaan uutisen kuullessaan oli sanonut, että nyt me pojat pistetään firma kiinni ja ruvetaan juhlimaan - töitä jatketaan sitten huomenna 😂
Hänellä on itsellään... kolme? poikaa, mutta me Pojan kanssa olemme saaneet hänen sydämessään erityisen sijan - olimmehan Mursun kanssa vasta 21. 
(Nyt voitte sitten laskea, kuinka vanha/nuori Pöllö on..)

Tällainen tarina huomisen syntymäpäiväsankarin syntymäpäivästä - totta puhuakseni, silloinkin sattui ja tapahtui, ihan tuosta noin vaan se ei meillä tapahtunut. Tai siis Poika syntyi sutjakasti, mutta Pöllölle sitten sattui ja tapahtui - KUKA MUU MUKA? 

Piti kirjoittaa eiliseen puheluun liittyen ihan muusta asiasta, mutta jätän sen toiseen kertaan. Ei nyt.

Tänään kun tultiin kaupasta katselin taas niitä tuttuja maisemia. Nieleskelin vähän aikaa ja kun sain sen loppumaan, rupesin puhumaan. Vannotin Mursua, ettei kärrää mua hoitoon, vaikka taas ehkä kummia puhunkin. Kysyin käykö sille samoin. 
Kun näin naapurikunnassa olevan kyläkoulun, vanhan, tyhjillään olevan kyläkaupan, ison kartanon maat joilla kesäisin laiduntaa karjaa ja hetken päästä sen kartanonkin, tunsin itseni niin onnelliseksi, että silmäni kostuivat.

Tällaisia ajatuksia Pöllönkulmalla tänään.

Hyvää ystävänpäivää tänään torstaina!

Muistojen arkistosta: Varkaus

Sus' kirjoitteli blogissa fillarivarkaudesta ja fillarivarkaista ja siitä tuli mieleen omaan fillariini kohdistunut varkaustapaus. 
En keksinyt mitään tunnistetta millä hakea, että olisin löytänyt olenko kertonut tästä aikaisemmin, mutta jos tuntuu tutulta, niin hyppää yli 😄

Tapahtui vuonna 1994 (muistan vuoden siksi, koska olin vastikään aloittanut pitkän ja viimeiseksi jääneen työurani). Aloitin työt heti Vapun jälkeen ja ensimmäisestä palkastani ostin uuden fillarin, jolla kulkea työmatkat. 
Työpaikan tontti oli aidattu verkkoaidalla ja kiinnitin pyörän joka päivä lukolla aitaan kiinni, siihen aikaan ei vielä tainnut olla muuta kuin niitä perusvaijerilukkoja, mutta pääsääntöisestihän ne toimivat. 

Pyörä ehti olla mulla ehkä pari viikkoa, kun yhtenä päivänä sitä ei ollutkaan siinä aidassa eikä missään muuallakaan tontilla! Kyllä korpesi! 
Ei kun kävelemään kotiin. 
Seuraavana aamuna kahvitauolla kirosin ja manasin asiaa ja yksi työkavereistani (mies) kyseli tarkentavia kysymyksiä pyörästäni; tiesi sen, että se oli oranssi. "Joo-o... kävelepä kuule tänään tota Rautatienkatua kaupunkiin päin, XXX-baarin kohdalta. Sen edessä oli eilen sellanen pyörä. Mä ihmettelinkin, että miten sä oot SINNE mennyt työpäivän jälkeen" 

No, minäpä kävelin ja kas vain; siinähän se mun fillari nojasi puuhun ko. baaria vastapäätä. 
Mutta mitäs tehdään? Onko varkaus, jos ottaa oman varastetun pyöränsä mukaan ja ajaa vimmattua vauhtia kotiin?
Siihen aikaan ei vielä ollut kännyköitä - matkapuhelimet oli niitä "perässäraahattavia", matkalaukun kokoisia - joten jatkoin matkaa vähän pidemmälle kukkakauppaan ja kysyin saisinko soittaa poliisille. Vähän oli ensin nihkeänä, että no en nyt tiedä, mutta kun kerroin mistä on kyse, antoi luvan.
Soitin siis poliisille, kerroin että fillari oli varastettu edellisenä päivänä ja nyt löysin sen baarin edestä, voinko noin vaan ottaa sen. 
- Mistä sä sen tunnet, että se on sun?
- Vaikka se on uusi, siinä on yksi kohta kiinnitetty nippusiteellä ja niin on tossakin.  Vastaus oli, että tottakai voit, jos se on lukossa, soita uudestaan, niin me tullaan avaamaan se 👍

Kiittelin kukkakauppiasta ja kun tein lähtöä, hän sanoi vahtivansa ovella, että jos sieltä baarista tulee joku tai lähtee perään, niin hän soittaa poliisille. 

Ei tarvinut enää soitella poliisille; pyörä oli lukitsematta ja otin sen muina naisina vaikka baarin ikkuna oli naamoja täynnä 😂

Ostettiin siihen sitten vähän tukevampi lukko: kunnon kettinkiä ja kunnon lukko, jotka on meillä vieläkin, vaikkei meillä fillareita olekaan. 

 

En vaan voi uskoa

Taas kerran uskomattoman hyvää asiakaspalvelua, en tiennyt miten olisin voinut kiittää, muuten kuin sanoin, hymyillen ja hyvää päivän jatkoa toivottaen. Pienissä kunnissa ja niiden pienissä (ei nyt niin kovinkaan pieni) kirjastoissa on taikaa.

Tein perjantaina varauksen kolmesta kirjasta ja siitä tuli ilmoitus samana päivänä. Olisin sen voinut hakea minä päivänä tahansa, koska kirjastomme on omatoimikirjasto, mutta päätin odottaa siihen asti, kun lähdemme asioille. Josko muutkin kirjat ehtisivät samaan matkaan. 

Asioille lähtö venyi tähän tiistaihin niiden lääkkeiden vuoksi, mutta siihen mennessä kun olimme kirjastolla - kuusi minuuttia ennen sen avaamista! - ei ilmoitusta muista kirjoista ollut tullut. Harmi, mutta onhan kaupassa käytävä jonain päivänä taas uudestaan. 
Hoidimme muut asiat ja lähdimme kotiinpäin ja miten tulikin mieleeni katsoa puhelinta just siinä kirjaston ohi ajettua: oli tullut ilmoitus toisesta kirjasta. Ympäri ja kirjastolle, kiitos. 

Tiskillä oli pino kirjoja... olisko? Kysyisinkö.. No, ei se ota jos ei annakaan vai kumminpäin se onkaan. Siispä kysyin, onko ne varattuja kirjoja. Kyllä, ei vaan ole vielä ehditty käymään läpi. 
- Niin kun aattelin... että jos siinä ois ollut vielä se mun varaama kolmaskin kirja 
- Mikäs se nimi on? Muistatko mistä se on tulossa?
- Memento mori, mutta en kyllä muista. Oisko pääkirjastosta 🤔
- Ei oo tässä, mutta katsotaan.
Ja hän, ihan "kirjastotyttö" alkoi estelyistäni huolimatta availla laatikoita ja ta-daa: kolmannesta laatikosta se löytyi! 
- Tässä, tämä? Ja onhan se sun numero xx xxx? 
- Joo on. Kiitos kiitos kiitos, oot kyllä ihana! Tämä se on todellista asiakaspalvelua!
Ja siihen loppui mun sanat. 

Siis hänellä varmasti olisi ollut niiden varattujen kirjojen kanssa ihan riittävästi tekemistä ilmankin, että yks Pöllö tulee kyselemään siihen väliin omaa varaustaan, teettämään ylimääräistä työtä. 
Ja vain sen takia, että saa kaikki varaamansa kirjat samalla kertaa, säästää 60 km:n ajomatkan (mikä itse asiassa tuli tarpeeseen, siis se ettei tarvitse erikseen lähteä hakemaan yhtä kirjaa, se selvisi sitten myöhemmin). 
Olisinhan voinut vaikka antaa sen varauksen "raueta" ja varata sen sitten joskus myöhemmin uudestaan. 

Kirjastot vaan on parhaita! 

Viimeinen mahdollisuus

Tänään olen ollut melko reipas, joten olen oikein tyytyväinen itseeni. Nousin ylöskin melkein aikaisin, mikä tarkoittaa sitä, että ehdin pukea ennen kuin puhelin muistutti lääkkeiden ottamisesta. Siis noin kolme minuuttia vaille yhdeksän. 

Heti pillerikourallisen jälkeen soitin apteekkiin:
- Pöllö täällä huomenna. Katsoin, ettei teillä ole närästyslääkettä X, voisitteko tilata?
- Se nimi oli, joo, ja 67 ja puhelinasiointisopimus on.. Joo, ei meillä oo sitä eikä oo jälkitoimituksessakaan. Laitetaan tilaukseen, huomenna voit tulla hakemaan. 
Että se kävi taas nopeasti. Tällä kertaa ilman turhia kysymyksiä. 

Sitten laitoin jääkaappi-pakastimen sulamaan. Siihen oli oiva tilaisuus, kun jääkaappi oli melkoisen tyhjä. Ne mitä siellä oli, säilyi sen aikaa verannalla ja pakastimen tavarat mahtui isoon pakastimeen. 
Näyttää siltä, että jääkaapin pakastinosioon mahtuu huomattavasti enemmän tavaraa kuin tänä aamuna 👍

Siinä sulamista odotellessa puhelimen kalenteri muistutti, että pitää käydä OmaVerossa. Minähän kirjauduin sinne, tarkistin kaikki tietoni ja - hmm - pitääköhän tässä olla kyllä vai ei 🤔. Soitan siis Verotoimistoon. Tuttu juttu, pääsen nopeammin läpi, kun olen jo kirjautunut OmaVeroon - eikä mennytkään kuin minuutin verran kun vastattiin. Vaan kysymykseen ei osattu vastata vaan ohjattiin eteenpäin. Ja siellä oli jonoa. "Saatte yhteyden yhtä nopeasti, jos jätätte soittopyynnön painamalla näppäintä numero 1" - tai jotain sinne päin. 
Minä päätin urheasti jonottaa ja etsin samalla muuta tietoa netistä ja juttelin Mursun kanssa, nauhoite kertoi tuon saman tiedon varmaan muutaman kerran siinä jonottaessa. Kunnes yhtäkkiä havahduin JULMAAN UHKAUKSEEN:
"Sinulla on nyt viimeinen mahdollisuus.." 
Naurua pidättäen painoin numeroa 1 ja vielä toisenkin kerran ja sen jälkeen puhelu katkesi. Puhelimessa oli ääni sen verran kovalla, että Mursukin kuuli uhkauksen ja repesimme molemmat hillittömään nauruun. Viimeinen mahdollisuus 😯

Puhelu tuli vajaan viiden minuutin kuluttua ja asiat selvisivät, asiakasneuvoja tarkisti vielä Mursunkin osalta yhden tiedon ja nyt kun esitäytetyt veroilmoitukset keväällä tulevat, niiden pitäisi olla kunnossa, ei tarvitse enää tehdä mitään. Ystävällistä palvelua jälleen kerran ja hupiakin koko loppupäiväksi 😂😂

Iltalehden uutinen ruotsinlaivojen suosituimmasta jälkiruoasta luopumisesta aiheutti meillä sen, että yhdeksältä illalla kaivettiin kaapin perimmäisestä nurkasta pussillinen suklaamoussejauhetta ja toisesta kaapista sähkövatkain ja tehtiin suklaamoussea 😄 No, nyt se on sitten meiltäkin loppu, ei ole jauhetta enää meilläkään. 

Ai niin, sitä piti kysyä; katseliko teistä kukaan eilen TV1:stä elokuvaa Veden vartija? Elokuva perustuu Emmi Itärannan kirjaa Teemestarin kirja - oletko siis lukenut kirjan ja katsonut elokuvan? 
En ole lukenut kirjaa, on kyllä listalla muiden Itärannan kirjojen kanssa, mutta katsoin eilen elokuvan. Elokuva kuuluu niihin, joista lopputekstejä lukiessa usein sanoo "noh, ei se huono ollut". Odotin siltä siis enemmän, siinä oli muutamia kohtia joilla ei ollut minusta mitään tarkoitusta, tarvetta juonen kanssa, mutta katsomista ei voinut jättää kesken. 
Onko kirja samanlainen?

 

Kyllä ne lakanatkin kuluu

Reippaana vaihdoin meidän petivaatteet viime viikolla, kun Poika oli tulossa käymään. Olenhan teille noin kolmesataa kertaa tai ehkä useamminkin kertonut, että meillä on vähän tilaa, joten Poika nukkuu Mursun sängyssä ja Mursu sohvalla. Päästäkseni vähemmällä, olen tehnyt virityksen: yhdestä ylimääräisestä peitosta on tehty Poikaa varten käyttövalmis petauspatja: peitto on laitettu pussilakanaan ja siitä on tehty petari/lakana. Kun sitä ei käytä kukaan muu, ei tarvi jokaisen kahden yön nukkumisen jälkeen vaihtaa. Peitto-peitto on sitten erikseen. No joo - tällä ei nyt ollut varsinaisesti mitään tekemistä lakanoiden kulumisen kanssa. 

Poika katsoi nukkumaan mennessämme MINUN lakanaani ja kysyi mitä siinä oikein on, jalkopäässä. Jotain pölyä varmaan, vastasin. Tumman sininen lakana ja siinä oli jotain valkoista. Ihmettelin sitä kyllä itsekin sitten pari päivää kunnes.... KUKA MUU MUKA??
Mun jalka meni sinne lakanan alle 🤦‍♀️🤦‍♀️ (kirjekuorilakana). Se lakana oli kulunut puhki!! 
Ai miten niin kuivat kantapäät meillä? Tai vanhoja lakanoita 😂

Onneksi "luottokaupassa" (ei maksettu mainos) Jyskissä oli oikean kokoiset lakanat tarjouksessa ja kipaistiin ostamaan uusia lakanoita. 

Närästys on helpottanut, onneksi. Ja meidän kylän "omalääkäri" oli jo torstaina uusinut reseptin eli elämä hymyilee jälleen 😄

Se eräänlainen mitääntekemättömyys jatkuu - tai no, pidin mä pyykkipäivän alkuviikosta. Olen siis hyvinkin pitkälti liimautunut nojatuoliin kirja kädessä, silloin kun ei ole ollut läppäri sylissä. 
Nyt pitäisi tehdä valmiiksi yhdet lapaset, joulukalenterisukat ja hihatin. Parsia viisi paria sukkia 🤦‍♀️ ja sitten onkin varmaan jo kevät ja voin ruveta tekemään sashikoja ja ristipistoja.  

Nyt kun Poikaakaan ei hetkeen aikaan saada kyläilemään ja perinteinen laskiaisriehamme tuli tiensä päähän, ihana Isotäti pelasti tämän talven: hän kutsui Äidin sisaruksineen luokseen viettämään laskiaista ja meidät Mursun kanssa on kutsuttu myös mukaan. On siis jotain mitä odottaa.

Varapojalla oli synttärit eka päivä ja Pojalla on synttärit kahden viikon päästä. Pitää kai ruveta sanomaan niitä Miehiksi, kun ovat kumpikin kahden viikon päästä lähempänä neljääkymppiä kuin kolmeakymppiä. 
Ja paremmin ne on aina osanneet käyttäytyä kuin vanhempansa 🤭🤭 Meidät neljä meinattiin heittää ulos puukäsityöluokasta, kun oltiin tutustumassa Poikien tulevaan ylä-asteeseen...

Ei oikein ole tapahtunut nyt mitään tämän ihmeempiä; ollaan oltu kotona ja ollaan edelleen, kun ei ole tarvetta liikkua missään. Loppukuusta sitten taas onkin menoja enemmän.

Siirrän siis Pöllön kirjojen maailmaan; luin juurin Heidi Könkään (Köngäksen?) Mirjamin.