35 vuotta - ei ihan suotta

Heinäkuussa on paljon merkkipäiviä. Tapaamisen vuosipäiviä. Syntymäpäiviä. Nimipäiviä. Naistenviikkokin. 

Kaksi erityistä päivää. 

Tuoreemmasta en niin perusta ja vaikka en siitä todellisuudessa mitään muistakaan, se ei silti katoa "muistista". Päivä, jolloin tapasimme Riesan kanssa. Tänä vuonna 10-vuotispäivä. Leipoisinko kakun? Kenen kanssa söisin?

On parempikin syy leipoa kakku - 35-vuotishääpäivä 💗

17.7.1987

Ensimmäisestä tapaamisesta - "yäk, en ikinä enää halua nähdä tota jätkää" - tulee kuun lopussa kuluneeksi 38 vuotta. (Mähän olen siis jo vanha, vaikken sitä myönnäkään, älkää luulkokaan) 

Mursu ei ole kiusannut viime aikoina, normaalia enempää ;), mutta Riesa sen sijaan on. Pari iltaa sitten olimme pihalla keräämässä lupiineja, jotta saataisiin ne hävitettyä (jättipalsamien vuoro on myöhemmin...). Olin mielestäni sanonut ääneen "Ja nyt alkaa olla omaa kivaa" = kohtausta pukkaa, mutta enpä ollutkaan ehtinyt sanoa, olin vain jämähtänyt paikalleni lupiininippu sylissäni. Siinä sitten aikani taas seisoin, kunnes tolkku palasi ja pääsin sisälle ja nukkumaan. 

Meidän pihalla on ollut pajulinnun = uunilinnun pesä. Ihmettelin jo kerran aikaisemmin kun maasta ihan vierestä lennähti lintu pihlajaan, hävisi näkyvistä huis vaan. Sitten kävelin samaa saunapolkua toisen kerran, raparperia hakemaan ja taas kävi sama pölähdys. Mitä ihmettä.. jotain tässä täytyy olla, jonkun linnun pesä. Varovaista silmäilyä - kyllä, maassa on pieni pesä, sellainen "pizzauunin" näköinen. 

Siinä vaiheessa en vielä tiennyt mikä lintu se on, mutta google kertoo ja kun pyysin Mursunkin sitä katsomaan; ei vain ehtinyt kun portaille asti, kun pihlajan oksilla oli ainakin kolme lintua ja Mursu tunnisti ne pajulinnuiksi. Ja kun lauluaankin sitten kuuntelin, niin kyllä ne tutuilta kuulostivat :D 

Mutta :( Sitten tuli kolme hirvittävää rankkasadetta, jotka pieksivät sen pienen pesän ihan liiskaksi. Ei jäänyt mitään jäljelle. Onneksi siellä ei näyttänyt olleen enää munia, vaan olivat ehtineet saada poikaset turvaan - jos siellä enää uusia munia olikaan, oliko ollut vain yhdet munat siinä pesässä, tiedä häntä. 

Sus' !! Pyydän nyt ihan näin julkisesti anteeksi, kun en ole mitään kirjoittanut, en edes kiittänyt, kiittämätön, saamastani lahjasta. Anteeksi!      JA ISO KIITOS! 

Saimme siis Mursun kanssa jo keväällä Sujelta paketin, minulle Sus' lähetti kaksi kirjaa: 

Aksu ja kattojen kuningas ja Atuk ja susi

Aksu ja kattojen kuningas on hauska sarjakuva Aksu-kissasta ja hänen ystävistään. Kolmesta pienestä tarinasta koostuvassa sarjakuvassa leikitään tunnistusleikkiä, opetellaan uimaan ankan, rouva Kvaakin, avustuksella ja yritetään hankkia nukkumapaikkaa täyteen buukatulta muurilta.
Oikea hyvän tuulen kirja, jonka laitan varmaan eteenpäin Pojalle, tai ainakin annan hänen lukea sen :)

Atuk ja susi sen sijaan sai oikeastaan surulliseksi - ja tällaisen hömpän pöllön vähän pyyhkimään silmäkulmiaankin.

Kirja on tarina eskimopojasta, Atukista, jonka koiran susi tappaa ja Atuk odottaa vuosia, jotta voi kostaa sudelle riistämällä sen hengen. Surmatyö ei kuitenkaan tee poikaa onnelliseksi vaan Atuk oppii, että rakkaus on vihaa voimakkaampi.

Kesän mittaan on postilaatikosta löytynyt postikortteja - kiitos! On kiva saada postia, muutakin kuin mainoksia ja "virallista" postia.  

Nyt on pistettävä pillit pussiin, kirjan kannet kiinni eli tämä viisas kone kiinni. Johdot pois seinästä ja kaikkea sellaista. Ulkona rytisee ja naapurissa on jo kuulemma käynyt melkoinen rytinä, on varmaan tulossa tänne meille päin. Tänne jos se tulee, ei ehkä ihan heti tuosta järven yli pois pääsekään, joten saamme sitten nauttia kunnon ukkosesta koko yön. 

Saa nähdä, pääseekö vieraat huomenna kylään, onko tiet auki vai puut teillä pötköllään :)