Lähettäisitkö mun viherpeukaloni takaisin?

Niin. Ihan melkein viikon ehti se kaunis orvokkiamppeli olla tuossa lyhdyn paikalla: kyllä se pärjää, kun muistaa kastella ja nyppiä ne kuihtuneet kukat pois. No NYT on kasteltu. Pitäisi vielä kai nyppiä ne kuihtuneet kukat pois, mutta ei siihen kyllä jääkään sitten enää muuta kuin vihreät lehdet. Unohdin nimittäin alkuviikosta kastella. Ja aurinko, sehän paistoi. Paistoi oikein sydämensä kyllyydestä. Tietysti niin kuin kesällä kuuluukin, mutta.. Jos tuo tuosta vielä tokenee, tuo orvokki siis, niin ostan sille pienen päivänvarjon, lasten sateenvarjon vaikka, suojaamaan auringolta. Onneksi se on tosi tuuhea, se kyllä kestää vaikka siitä "muutaman" kuivan kukan nypinkin. 

Mutta aarteeni Alppiruusu, se aloitti kukinnan maanantaina ja alkaa olla parhaimmillaan; lauantaina satoi vettä aamusta iltaan ja sen jälkeen on taas ollut lämmintä ja aurinkoista ja lisää kukkia aukeaa koko ajan. Ja pelkoni, että olen kohdellut sitä huonosti, näyttää olleen turha: katselin sitä äsken ja siinä on paljon uusia versoja ensi kesäksi <3 

Tästä se taas lähti - ensimmäinen auennut ruusu. 

Viime viikko kuluikin taas ihan Pöllömäisen sutjakasti. 

Maanantaina kävin kaupungissa kaularangan kuvauksessa. Olin sairaalassa hyvissä ajoin sairaalan remontin vuoksi, reiteistä kun ei aina voi olla ihan varma. Tällä kertaa reitti oli kuitenkin tuttu ja koska odotteluaikaa oli tiedossa reippaasti, päätin ostaa kioskilta sudokun - siitä olisi iloa kotona..krhm..vessassakin ;) - ajankuluksi. Olin jo jatkamassa matkaani ohittaen pyörätuolissa istuvan nuorehkon miehen. Vähän matkan päässä pysähdyin, mietin hetken ja käännyin takaisin, menin kysymään tarvitsisiko hän apua. Hän katsoi hetken hämmentyneenä, kertoi ettei tarvitse apua, kunhan vain viettää aikaa siinä lehtihyllyn ja yleensäkin kioskin kulmilla. Kertoi kuulumisiaan ja kysyi mihin olen menossa ja kävipä siinä ilmi, että meillähän on yhteinen ystäväkin, Riesa! Ostamallani sudokulla ei sitten ollutkaan käyttöä, kun en ehtinyt juuri muuta kuin istahtaa odotushuoneen sohvalle kun pääsin jo sisään. 

Kun ensin olin saanut ilmottauduttua. Luukulla oli iäkäs rouva, jonka asiaa selvitettiin. 

- Kun ei teille ole aikaa täällä.

- Mutta kun minun piti tänään tänne tulla. (Eikä tietenkään sairaalan lähettämää kutsua/aikaa mukana - niin kuin ei minullakaan...)

- Mutta ei täällä ole mitään aikaa teidän tiedoilla, ei mihinkään tutkimuksiin.

- Niin mutta kyllä minun tänään piti tänne tulla klo xx

Minä vilkuilen omaa kelloani, ohjeissa luki, että pitää ilmottautua 15 minuuttia ennen varattua aikaa ja se oli 3 minuuttia sitten...

- Jos se teidän aikanne oli tuolla kaupungissa, siellä keskustassa?

- Niiiin, saattoi se kyllä tosiaan sielläkin olla *mietintää*

- No, me selvittelemme sitä tässä...*ystävällinen vink-vink: selvittelemme kun ehdimme, takananne on asiakkaita..*

- Juu, jos minä tästä, näkyy olevan muitakin tässä..

Ojensin Kela-korttini, vastasin myöntävästi kysymykseen "olethan täyttänyt saamasi kyselykaavakkeen" ja sain ohjeet minne mennä. 

Ehdin istua odotusaulassa sen aikaa, että kuulin kutsuttavan toista asiakasta. Kukaan ei liikkunut. Kutsuttiin uudestaan. Ei vieläkään. Kysyin vastapäätä istuvalta rouvalta onko hän se, ketä kutsutaan - kyllä vain. Hyvä, ettei halannut siitä lähtiessään, kun sillä tavalla huolehdin hänestä. Höh, minusta ihan normaalia, toivoisin itseänikin autettavan vastaavassa tilanteessa. 

 

Oma vuoroni kun tuli, sain hoitajakseni/kuvaajakseni taas kerran mukavan nuorehkon naishenkilön. Ojensin täyttämäni paperit hänelle ja hän kysyi papereissa olevat tiedot papereita katsomatta :) No, ei siinä mitään, ko. laite on tuttuakin tutumpi ja tiedän mitä saa olla ja mitä ei, metalleista mainitsen aina olkapään ruuvin ja pään titaaniruuvit, vaikka tiedän, että niistä ei ole mitään haittaa - Riesan takia kun päätä on kuvattu sen ties kuin monta kertaa. 

Kuvaus meni hyvin; viimeiset minuutit kun oli alkamassa, kuulokkeista kuului "Heiluta Pöllö varpaita, jos kaikki on kunnossa" ja minähän heilutin, jotta voitiin jatkaa vielä ne viimeisetkin minuutit. 

Mutta joku kun keksisi magneettikuvauslaitteen, joka olisi edes VÄHÄN hiljaisempi kuin nykyiset laitteet. Korvatulpista - joita en tällä kertaa kyllä käyttänyt - ja kuulokkeista huolimatta kolina, piipitys, vinkuna, rahina ja pauke on käsittämätön. Toisaalta: jos laite pitäisi samaa yhtäjaksoista ääntä koko ajan (nyt kuvaus kesti n. 20-25 min), siihen voisi metelistä huolimatta vaikka nukahtaa. Mutta juuri kun olet vaipumassa nirvanaan, ääni vaihtuu. Missä on insinöörit, missä? Olisi varmasti rahaa tarjolla, kun keksisit äänenvaimentimen tuohon vekottimeen. Kunnon äänenvaimentimen. 

Pari päivää tuon reissun jälkeen oltiin kai ihan ihmisiksi kotona. Jos oikein muistan. 

Torstaina oli Isotädin uurnan lasku naapurikunnan hautausmaalle; missä on myös mummu ja pappa ja enot ja muitakin sukulaisia. Äitirakkaan ja tätien kanssa käytiin heitä uurnan laskun jälkeen tervehtimässä ja samalla sain päivityksen suvun historiasta - Riesa kun aikanaan vei osan niistäkin muistoista. 

Menomatkalla täältä kotoa nähtiin ensin kurkipariskunta kahden suloisen poikasen kanssa, myöhemmin ihailtiin laitumella ylämaan karjaa ja vielä vähän sen jälkeen patsasteli tiellä METSO! 

Kun oltiin vietetty kaunista kesäpäivää kauniilla hautausmaalla - vanhat pienet hautausmaat ovat kauniita ja niissä on oma tunnelmansa; tietää että läheinen on päässyt läheisten luo, kun on saattanut hänet sellaiseen paikkaan - mentiin vielä enon luo kahville. 

Ja vaikka kukaan ei kutsua ollut esittänyt, niin tottahan myös Riesa tuli mukaan. Onneksi Täti Tomera sattui olemaan kohdalla juuri oikealla hetkellä ja sain häntä kädestä kiinni - oman muistini mukaan. "Heräsin" kylläkin Mursun vierestä sohvalta.

Suomi Meloi Ilomantsista Nurmekseen viime viikolla. Myyntisirkkusista toinen pari oli reissussa kuten ennenkin, tämä Pöllö jäi eläkkeelle ja totesi ratkaisun kaikin puolin ja kaikkien kannalta oikeaksi. Jos olisivat meloneet lähempänä, olisimme saattaneet Mursun kanssa poiketa katsomassa mikä on meno, mutta olivat liian kaukana ja kun samalle viikolle sattui muuta, mikä oli tärkeämpää. 

Ensi kerralla lisää - nyt Pöllö pistää pään siiven alle ja silmät kiinni.