Ruohosipulia ja raparperia

Just kun olin päättänyt, että tuo pihassa nyt, pienin sinisin kukin kukkiva kukka on kevätkaihonkukka - siellä täällä joukossa punertaviakin kukkia - niin googlen kuvahaun kuvissa näkyy, että pitäisi olla kauheasti lehtiä, että se olisi kevätkaihonkukka. 
Ja nyt on pimeää, en voi mennä kuvaamaan niitä, että olisitte voineet valaista peukalo keskellä kämmentä -hortonomia. Sen tiedän, että lemmikkejä ne ei ole, ne tulee vasta sitten myöhemmin. 

Pahuksen paljon kukkasia on olemassa. Meidänkin pihassa, siitäkin huolimatta, että on yritetty käskyjen mukaan hävittää lupiineja, viimeksi tänään Mursu oli niiden kimpussa. 
Sellainenkin kukka Luontoportista löytyi kuin "Ajannäyttäjä". Korvaisikohan se kesällä kellon? Siltä osin, mitä kesällä nyt kelloa ylipäätään tarvitsee. 

Ruohosipuli alkaa olla siinä jamassa, että se pitäisi leikata ja kuivata. Ehkä viikonloppuna, jos on vähän viileämpää, niin voi pitää uunia päällä. 
Raparperit puolestaan on vielä pieniä, mutta kasvavat urheasti. Nyt olen löytänyt ne kaikki kolme raparperia, barbaaria siis. Tiesittekö, että tuo makoisa barbaari, raparperi siis, on lähtöisin Kiinasta? Sen ainakin tiesitte, että raparperin lehdet ovat myrkyllisiä ja vain varret ovat syötäviä. Varretkin sisältävät runsaasti oksaalihappoa ja siksi mm. munuais- ja sappikiviongelmaisten on oltava varovaisia. 

Kävin eilen ostamassa astianpesuainetta ja sen sellaista. Kaiken muun etsimäni löysin, mutta kemikalio-osastolta etsimääni tuotetta en löytänyt en sitten millään. Olin kiertänyt hyllyt varmaan jo kolmeen kertaan ja tiesin Mursun jo odottavan ulkona - jos en kohta ilmestyisi autolle, hän soittaisi tai tulisi etsimään. 
Menin kysymään apua henkilökunnalta. Heitä oli paikalla kolme. Kukaan ei tiennyt mistä tuotteesta on kyse ennen kuin pitkän selityksen jälkeen yksi heistä hoksasi mitä tarkoitan ja lähti kanssani etsimään sitä. "Neljä silmää näkee enemmän..." MUTTA. Kesken etsinnän toinen asiakas tuli kysymään, että mistähän löytyisi xxx ja kappas vain: huomasin olevani taas yksin siellä hyllyjen välissä! 
No ei se mitään, löysin viimein etsimäni tuotteen, kävelin voitonriemuisena kassalle: TÄMÄ on se mitä etsin, tämän näköinen purkki. Kaikki kolme myyjää tutkivat sitä tarkkaan ja kysyivät mistä se oikein löytyi. Arvatkaa muistinko enää - no en. Epäilin sen olevan hyllyllä xyz, josta yksi heistä lähti sitä etsimään :) 

Tänään helatorstaina meillä on satanut vettä ihan koko päivän ja olen siitä iloinen. Maa kastuu kunnolla monen hellepäivän jälkeen. Meidän tontti on sellainen, että siihen paistaa aurinko koko päivän ja viimeisten vuosien hellekesät ovat olleet vähän liikaa sekä meille että kukille. Auringon laskettua puiden latvojen taakse on aloitettava kastelu-urakka, jos haluaa ettei kaikki kukat kuivu. 
Toisaalta olisi kyllä ollut ihan kiva, jos olisi ollut sellainen ikkunanpesukeli, sillä se ikkunanpesuvekotin tuli eilen postissa. Olisi ollut kiva kokeilla sitä. 
Jos se on hyvä, niin sillä voisi käydä pesemässä Äitirakkaankin ikkunat sitten kun on tarvis. 

Maanantaina käsiteltiin terassiöljyllä meidän mehiläispesä, eli ilmalämpöpumpun ulkoyksikkö joka rakennettiin viime kesänä. Oltiin ajateltu, että kyllä sellainen pieni purkki riittää. Tai no, siihen se riittikin, hyvinkin, mutta kun tarkoitus on vielä käsitellä portaatkin ja tuo pöytä ja penkit sitten kun ne saadaan kasaan ja paikalleen. 
Mursu lähti hakemaan toisen purkin - vaikka näin jälkikäteen ajatelleen, olisi sen ehtinyt myöhemminkin - ja minä jäin sutimaan. Järkikulta ei taas vaan toiminut ihan täydellä teholla (aurinko?) ja alimmaisia rimoja sutiessa kävin polvilleni suojana olleen pahvin päälle. (Riesa ei tykkää kumartelusta ja kun jäin yksin kotiin, niin en arvannut ottaa riskiä, että olen suti kädessä kävelemässä Mursua vastaan tuolla parin mutkan päässä..)
Juu, hyvä idea muuten, mutta olisihan sitä voinut ne polvisuojatkin hakea, kun meillä sellaisia on... Ei nimittäin tuntunut kivet kivoilta polvien alla, eihän se pahvi mitään pehmentänyt. Onneksi sudittavaa ei ollut paljon ja vauhdilla kun veteli, niin eihän siinä kauan kestänyt. Sen verran kuitenkin, että viimeisen kohdalla olin jo istuallani. Ironista tilanteessa on se, että tässä vaiheessa ei maantiellä ollut kulkenut ohitse yhtään autoa... 
Tyytyväisenä aikaansaannokseeni pistin terassiöljypurkin fiksuna turvaan mehiläispesän alle; etten vahingossa tönäise sitä nurin, kun nousen ylös ja rupesin sitten punnertamaan itseäni ylös - tukena oli puupölkky. Kaksi pölkkyä yhdessä ja mitä on tuloksena? Pöllö pyrstö pystyssä pihamaalla - juu, naurakaa pois, niin minäkin nauroin sitten kun olin päässyt ylös ja manannut, että tottahan NYT JUST piti ohi ajaa pari-kolme autoa! 
Taidan ruveta kinkkaamaan ruutua tuossa pihalla, että saan lisää voimaa tuohon oikeaan jalkaan... Ei, ei hyvä ajatus, sitten olen jatkuvasti pyrstö pystyssä pihamaalla. 

Semmosta. Hieno siitä tuli kuitenkin, kun lopulta sain sen valmiiksi. Tai siis Mursun kanssa saatiin se valmiiksi, hän teki sen loppuun kun tuli kotiin, minä olin tehnyt sen jo melkein valmiiksi. 

Kommentit

  1. Minulla raparperi on jo suurta ja komeaa, mutta mihin on kadonneet ruohosipulini. Pitääpä etsiä, kun menen palstalle. Nyhän sataa, mikä on todella hyvä juttu. Mutta varmaan joku vähäsateinen kohta tällekin päivälle osuu.
    Minähän olen ammattihortonimi, vai kuinka. Viinimarjapensaat kasvoi parvekkeella purkeissaan niihin mittoihin, että pakko oli kantaa ne palstalle heti, kun maa vähän kastui. Palstan kastelu ei onnistu, kun vesihanoja ei ole vielä avattu. Olin etukäteen jo tehnyt tilaa pensaille eli kitkenyt tietyn alueen. Huolellisesti siihen pensaat laitoin neuvojen mukaan. Sitten siinä palstalla pyöriessä ajattelin, että tuossa olisi parempi paikka. kaivoin pensaat pois. Mutta ei se uusi paikka olutkaan hyvä. Tönäisin sitten pensaat siihen ekaan paikkaan. Nyt ei enää mennyt sääntöjen mukaan, eikä huolellisesti. Mutta siellä ovat. Kasvakoot, jos tekee mieli. Jos ei tee mieli, kuihtukoot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ne herukat siellä varmasti kasvaa, olet sä niiden eteen niin paljon töitä tehnyt.
      Mä olen katsellut keittiön ikkunasta meidän herukkapensasta ja mietin aamulla, että se onkin ehkä punaherukka ja mä kun olen ollut koko talven siinä uskossa ja toivossa, että se on mustaherukka. No, oli kumpi oli, saa siitä jotain marjoja kuitenkin ja marjoista mehua.
      Voiko uusia marjapensaita istuttaa syksyllä?
      Kun ne sähkömiehet hävitti meidän marjapensaita ja Mursusta ei nyt saa mitään marjapensaisiin liittyvää irti...

      Poista
    2. Kyllä astiataimia voi istuttaa milloin vain. Itseasiassa syksy on parasta aikaa. Mutta reilusti ennen pakkasia, jotta taimet ehtii juurtua.

      Poista
    3. Meillä on siis koko kesä aikaa miettiä ja suunnitella, kiitos ohjeista.

      Poista
  2. Terassi kaipaisi öljyä jälleen kerran... muistutit minuakin. Ei mikään houkutteleva homma. Lopputulos on kuitenkin aina hyvä. Sinä olit sitkeä! Hyvä sinä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä :)
      Tuosta mehiläispesän öljyämisestä tuli itselle mieleen, että oli ihan hyvä, kun me ei sittenkään rakennettu sitä terassia - kahdelle raihnaiselle sen öljyäminen olisi turhan raskasta. Riittää kun öljytään nuo portaat seuraavalla hyvällä kelillä ja sitten lähdetään kuivumisen ajaksi kylille :)

      Poista
  3. Kukkain nimistä niin, pääasia on että kukkivat kesällä väriä maisemaan ja tuoksua kans', sama se onko nätti rehu Pöykkelisköykkäkellokas, Krouvinemännän hätähaisulikukkanen vai Riemuinrinnoinruusut mustat, obsidiaanimaljassa (r.taipale).
    Raparperi, pumpernikkeli, rumarillumarei, jo on hassuja sanoja;D

    Pöllönkulmalle kaunista ja hyvää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä; ihan sama minkä niminen mikäkin kukka on, kauniita ne on kaikki. Tai ainakin melkein kaikki.
      Metrin mittaisena kun keräsi mummulle ojanpenkalta (lue: ojasta) rentukoita, sai kaveriksi sääriinsä koristeeksi iilimatoja. Siitä mummu tiesi, että taas oli kiellosta huolimatta käyty ojassa :)
      Ja Seek-sovelluksen mukaan noi meidän pihan kukat on kuulemma lemmikkejä, vaikka muuta väitin. Lemmikki on onnellisen kodin kukka <3

      Poista
  4. Autoilijoille iloa tuottaa kaikki pyrstöt pystyssä keikkuvat! :) Kukista tiedän vähän mutta meidän ruohosipuli on tänä keväänä oikein tuuhea ja hyvinvoivan näköinen. Ja makuinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Epäilemättä tuottaa :) Oli pakko kertoa Mursulle, että taas olin keskellä pihaa pyrstö pystyssä - pienen kylän hyviä puolia on se, että vaikket itse tuntisikaan kaikkia, niin aina joku tuntee jonkun, joka tuntee jonkun ja juttu kiertää lopulta sille, kuka tuntee meidät ja joka sitten kysyy Mursulta "mitäs se rouva yksistään keskellä pihaa pyrstöpuoli ylöspäin pungersi"
      Meidän piti tänä kesänä laittaa tavallisen ruohosipulin kaveriksi kasvamaan valkosipuli-ruohosipulia (vai valko-ruohosipulia, mikä se nyt oikealta nimeltään olikaan). Ehkä ensi kesänä sitten.

      Poista
  5. Kukkuu, arvaas kuka täällä :P Viikko aikaa Smelooseen ja tulee pöllö mieleen. Kiva kun vielä olet täällä. Pitää lukea muutama kirjoitus niin tietänen mitä sulle kuuluu ;) Terkuin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja mitä tulee maalla asumiseen niin siitä olen niiiiiiin samaa mieltä. Täällä sielu lepää eikä hermo kiristy.

      Poista
    2. Heeiii <3
      Mukava kuulla susta pitkästä aikaa, kiva kun tulit pistäytymään :) Täällähän minä - sattuu ja tapahtuu edelleen saman tapaan kuin ennenkin, mihin sitä pöllö höyhenistään pääsis ;)

      Poista
  6. Pö-Lööööö? Ooksä hengis?? Kuis panee? Ooks lotonnu? Mitäs sit..ai niin, tykkäsitkö Aksu-kissasta? Entäs se eskimopojan seikkailu? Täytyy tietää koliseeko ettei laita jatkossa vastaavia vaan jotain erilaista;) Ihunata alkanutta kesäkuuta, niin mursulle kuin sullekin, oi pöllö-rakas!! Iiiikk!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä oon, maailmalla 🇫🇮
      Kiva kun kaipailet - koetan jaksaa tänään kirjoittaa kuulumisia. Pöllöllehän sattuu ja tapahtuu 🙈😂

      Poista
  7. Olipa kiva taas lukea pöllö kulman tarinoita

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun tulit käymään ja jätit viestin <3
      Nolottaa ihan hirveästi, mutta olen täällä miettinyt pääni puhki, kuka mahtaa olla siellä nimimerkin takana *posket noloudesta punaisina*
      Tahtoisitko olla kiltti ja kertoa itsestäsi vaikka sähköpostilla tai antaa vaikka jonkun vinkin, josta tunnistaisin sinut :)

      Poista

Lähetä kommentti

Mukava kun tulit vierailulle Pöllönkulmalle.
Jätäthän viestin käynnistäsi - tulisin mielelläni vastavierailulle :)