Muuttopäivänä muutakin - saa vaikka nauraakin

Se oli se maanantai. Se Hyvän mielen maanantai. Se oikeastaan alkoi jo sunnuntaina, kun Poika tuli tänne maalle. Että mitkä noista tavaroista oikein on hänen tavaroitaan. Niin. 

Minä jo toiveikkaana olin ajatellut, että tuohon verantaan pikkuhiljaa tulisi taas jotain tolkkua, kun siitä häviäisi muutama laatikkoa ja sellaista. 

Lähti kaksi laatikkoa. 

- "Voisinkohan ottaa täältä yhden räsymaton?" Tottakai.

- "Mikä tää punanen matto on?" No se on punanen matto. Haluatsä sen? - "No voisin mä sen ottaa"

- "Tän mun pyykkikorin saatte pitää" (anteliasta!), "mutta missähän mun petivaatteet on?"

Ja niitä petivaatteita etsittiin - n. 50 neliön täyteen asuntoon ne on hyvä piilottaa, varsinkin kun ne oli pakattu jätesäkkiin. 

Valintatehtävä: A) tennarit vai B) äitin toppakengät? Valinta B. Ja kahlaamaan kohti mummin entistä työhuonetta (no ei petivaatteet kyllä siellä oo, kun sinne pääsee hiiriäkin. Kai) 

- "No mä haen samalla ne nokkakärryt huomista varten"  (tarvitsä avaimet..?)

Ja mitä sieltä työhuoneelta löytyikään - nätisti pakatut petivaatteet. Ihmettelen kyllä kovasti miten ne sinne on voineet päätyä *viheltelyä ja silmien pyörittelyä*

Tässä vaiheessa Poika tunsi tarvitsevansa kunnolla raitista ilmaa ja otti lumilapion ja lumikolan ja teki kahlattujen polkujen sijaan kunnon reitit työkaluvajalle ja saunalle. On se reipas. Niin ja haki ne nokkakärryt. 

Ja entisestään sekava ja täysi huusholli tuntui täyttyvän lisää. Onneksi tuli ilta ja yö ja talon väki vetäytyi yöpuulle. 

Tästä välistä voidaan jättää höpinät sikseen ja siirtyä lumiseen Business Cityyn hakemaan Pojan tavaroita varastosta. Helppo homma. Ovet auki, auto sisään, ovet kiinni, ovet auki... MUISTAKAA VAROA TUOTA METALLI-MIKÄ-TUO-NYT-ONKAAN. No se oli se mihin ne tuplaovet lattiassa kiinnittyy. Varotaan varotaan. 

Homma oli helppo: hallissa oli kärry, jolla tavarat oli helppo siirtää varastokopista autolle ja niin edelleen. Ei rasittanut, minua. Ja muistin varoa, ekan kerran jälkeen, kun varpaita vähän kipotteli... Sitten tuli viimeisten tavaroiden aika. Pyykinkuivausteline ja joku muu kevyt. Unohdin. Ja KAADUIN! Suoraan naamalleni. Onnekseni Mursu oli vastaanottamassa ja toisessa kädessä oli vaatetavaraa. Ei sattunut. 

Paitsi silmälaseihin :(  Toinen linssi irti ja kehys naps poikki, ei pysy linssi paikallaan. Voi itku ja hammasten kiristys.  

Mutta ei hätää, kadun toisella puolella, melkein kohdalla, on meidän oma optikko, menen sinne. 

"Ja varmana et mene yksin, kun et nääkään mitään" (No ei mulla vielä ole niin huono näkö..) Käytiin kuitenkin optikolla, joka korjasi lasit, sillä varauksella, että ei ne ehkä kestä. No, kestää sen minkä kestää. "Koskahan oma optikko ois paikalla, huomenna?" Keskiviikkona... No ei se mitään... mä tuun sitten.. 

Näettehän ryhdikkään, mutta kuitenkin epätoivosta lyyhistyneen ryhdin, olkapäät jo vähän naurusta hytkyy? KUKA MUU MUKA? 

Matka uuteen kotiin meni hyvin, ei eksytty matkalla eikä mitään, osuttiin oikeisiin risteyksiin ja sillain. Ja kaikki tuntui sujuvan hyvin - kunnes sitten niiden ensimmäisten tavaroiden kera Pojan kanssa törmättiin siihen naapurin Rouvaan siinä rappukäytävässä. Siitä tuolla edellisessä päivityksessä. 

Minä olin jo saanut määräyksen viedä jakkarat uuteen kotiin ja etsiä itselleni paikan missä istua, olla hiljaa liikkumatta, joten mitäpä minä muuta - olin tarpeellinen hoivatessani tuntematonta naapuria. Toivottavasti hänellä on nyt kaikki hyvin. <3

Kun sain ensihoitajilta(kin) häädön ja kiipesin rappuja ylöspäin etsien seuraavaa avointa ovea, mistä mennä sisälle (tarkistin kyllä nimen ovesta, siinä oli sama nimi kuin minulla...), menin sisään..hmm... kiemurtelin sisään tavarapaljouden keskelle, löysin mukavan nojatuolin, istuin, otin lasit päästä ja totesin: ei kestäneet. 

- "Oisko teippiä tai jotain?" Joo, on meillä vaikka mitä teippiä. - "Ihan mikä vaan käy"

Ja käteen iskettiin rulla pakkausteippiä :D Siinä sitten korjasin silmälasit kirkkaalla pakkausteipillä ja totesin, että jos ei kestä, seuraava teippi on mun pöllöjesari!  Tähän asti on kestäneet.

Tavarat saatiin sisälle, naapurin Rouva lähti iloisesti Mursulle ja Pojalle vilkuttaen sairaalaan ja me Mursun kanssa lopulta kotiin. Ja jotta kaikki ei olisi ollut niiiiin täydellistä, niin kyllähän Riesankin piti sitten kotimatkalla tulla samaan kyytiin, mutta siitäkin selvittiin. 

Omalla optikolla silmälasien kanssa käynti meinasi vähän nolottaa, näiden teipattujen kanssa, mutta sitten ajattelin, että on se varmaan hurjempiakin virityksiä nähnyt. Sanoin, että saa nauraa. Ei nauranut, sanoi että ihan hyvä teippaus, toivotaan että kestää siihen asti kun uudet lasit tulee.

Tällaisia pikku seikkailuja - ja ihan vain yhden lyhyen kevättalven päivänä. 

Ja jottei päivitys ihan ilman kuvaa jäisi, niin nyt kun kovan onnen Latet on viimein päässeet perille ja Sus' niistä itse kertoi, saaden minut hyvälle mielelle, niin tässä. Late Lammas -sukkien innoittama toivomuksesta neuloin Sujelle Late Lammas lapaset: