Lumikasoja, kinoksia, jalkarättejä.. Kevättäkin!

Monessa blogissa on talvisia kuvia; upeita kuvia lumen kuorruttamista puista, valtavista lumikasoista joihin rakentaa lumilinnoja, kaupunkien kaduista, jotka ovat aura-autojen luomien kinosten vuoksi kapeita, vain yhden auton ajettavia.

Eilen satoi lunta lähes koko päivän, hiutaleet suuria kuin tyynyliinat. Lähdin kuitenkin käymään postilaatikolla. Kylätie oli aivan hiljainen, ketään ei kulkenut missään, ei kävellen, ei autolla. Meidän lyhyen pihatien poikki kulki pienen pienet jäljet, kuin helminauha. Oli pakko pysähtyä hetkeksi ihailemaan kaunista helminauhaa. Muutaman kymmenen sentin päässä oli uusia jälkiä - mitä kummaa? Mitä nämä ovat? Aa - sähkölangalta tippunutta lunta :)

Sartsa oli laittanut kuvan taivasta kohti kurottuvasta lumikasasta, jollaisiin lapsena varmaan kaikki ovat laskeneet mäkeä ja kaivaneet tunneleita tai joista on tehty lumilinnoja. 
Sepä toi mieleen parikin muistoa - toisen omasta lapsuudesta; lienee todellinen muisto vai olenkohan nähnyt unta, Äitirakas oikaissee :), ja toisen Pojan lapsuudesta.

Kun itse olin "lumessamöyrimisiässä", leikin talvisin setäni kanssa. Yksi suosikkileikeistämme oli hyppiä hankeen navetan katolta, siellä takana, mihin aikuiset ei nähneet ja missä oli paljon lunta, kun sitä peltikatolta sinne putosi lisää. (Nyt sen kyllä ymmärtää, että taisi olla aika vaarallistakin..) Me leikittiin laskuvarjohyppääjiä. Tehtiin lumipallo, laitettiin se takin alle niskaan ja hypättiin hankeen. Kyllä se laskuvarjo joka kerta aukesi :D 

Kun Poika puolestaan oli muksu, lumiaura kasasi kaupungissa pihan parkkipaikan toiseen päähän kaiken auraamansa lumen. Talon lapsillehan se oli mitä parhain leikkipaikka ja mitä korkeammaksi se kasvoi, sitä parempi siitä tuli. Siitä laskettiin mäkeä ja siihen kaivettiin tunneleita. Kunnes sitten. Yhtenä päivänä yksi tunneleista romahti!!!
Naapurin poika jäi tunneliin jumiin :( Onneksi Pojalla oli hoksottimet kohdallaan, nopeat jalat ja Mursu kotona: Poika haki isänsä apuun ja naapurin poika saatiin jaloista vetämällä nopeasti romahtaneesta tunnelista ulos. Kaikki selvisivät pelkällä säikähdyksellä ja kalpealla naamalla. Sekä opetuksella: Tunneleiden rakentaminen loppui siihen. Onneksi lumi antaa paljon muita ideoita. 

Vaan näin aikuisena lumileikit on pääasiassa noita lumitöitä, meillä joilla lapset on omissa kodeissaan. Taidankin tehdä seuraavalla nuoskasäällä lumiukon pihalle ;) 
Meidän suvun laskiaisriehakin on ollut koronatauolla pari talvea. Toivottavasti vuoden päästä on yhtä hyvä talvi kuin on nyt, että päästään taas pulkkamäkeen ja lumienkeleiden tekoon - aikuisia myöten. 

Tämä aamu oli taas mitä upein talvi-/kevätaamu. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja hanki kimmelsi. Kipaistiin niihin aikuisten lumileikkeihin eli lumitöihin heti samoin tein ja tultiin sitten aamupalalle. Sillä aikaa suli meidän Seniili-Eniili, jotta päästiin kauppareissulle.
Aurinko sulatti jo lunta puiden oksilta ja lehtipuiden oksilla oli kuin timantteja.
Talvi muuten alkaa vedellä viimeisiä: kaksi päivää talvea jäljellä ja sit on KEVÄT! 

Ilman kuvaa en päätä tätäkään jorinaa: tämmöisiä vauvansukkia neuloin vuodenvaihteessa kahdet. Nämä luonnonvalkoiset ja yhdet vaaleanpunaiset. Vaaleanpunaiset on jo menneet perille ja mummo ja äiti ainakin ilahtuivat, saajalle taitaa olla "kunhan nyt vähän lämmittää" ;)

Nämä ovat  vielä lähdössä, kun lähettäjä on välillä niin saamaton tekemisissään.



Kommentit

  1. Minäkin harrastin lumikasaan hyppelyä, aitan katolta isojen poikien perässä. Reippaasti hyppäsin. Upposin syvälle. Juutuin kiinni. Pojat juoksi tiehensä. Minä jäin itkemään. Ja loppujen lopuksi kengät jäi sinne kinokseen, mutta minä pääsin ryömimään ylös ja sukkasillani kotiin. Villasukkajuoksuhan on nykyisinkin muodissa.
    Söpöt sukat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, ilkeitä poikia. Ties mitä olisi käynyt, kuinka kauan olisit joutunut siellä olemaan. Löytyikö kengät sitten kun lumet sulivat vai käytiinkö ne kaivamassa sieltä pois myöhemmin?
      Sinä tosiaan keksit villasukkajuoksun jo aikaa sitten, nyt vasta ovat tehneet siitä muotilajin.
      Kiitos - pieniä sukkia on mukava tehdä, kun tulee nopeasti valmista.

      Poista
    2. Tottakai kengät kaivettiin esiin. Enhän minä koko talvea voinut sukkasillani juosta :)

      Poista
  2. En kyllä muista, että meidänkään pihalla olisi ollut tällaisia lumikasoja aiemmin. Edellisen kerran lähes yhtä paljon taisi olla 2010 ja 2011 talvina. Tosin aika ”kultaa” muistot.

    Meillä oli lapsuudessa hurjia lumiluola kaivauksia, jossa oli useampi huoneita ja sisäänkäyntejä. Silloin ei ajatellut lainkaan, että ne voisi olla vaarallisia. Lumiluola oli vielä sen verran sivummalla, että jos se olisi romahtanut, sitä ei olisi huomattu
    vähään aikaan.

    Ihanat pikkuruiset sukat 😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Laiskiainen :)

      Minä illalla noita lumikasoja mietin, sieltä omasta lapsuudesta, enkä kyllä niistä muista kuin tuon laskuvarjohyppyleikin. Mutta lumilinnoja me kyllä rakennettiin naapurin pellolle, mutta ihan lumipallo pyöritellen. Sedät oli sen verran vanhempia kuin minä, että jaksoivat nostella palloja ylemmäs. Ja jotenkin niitä kattojakin rakenneltiin. Tai sitten, niin kuin sanoit, aika kultaa muistot, ja muistan ihan väärin :D
      Täytyy haastatella äitiä huomenna.

      Poista
  3. Merkillistä extremeä teillä oli, kun piti tuo lumipallokin laittaa niskaan! Kommentteja lukiessa tuli minullekin mieleen, miten monta kertaa kaivettiin tallukoita sieltä syvältä hangesta ;D
    Mies kertoi, että maalla asuessa he kaivoivat junanradan viereen ojaan pitkiä tunneleita,kun siellä oli lunta vaikka kuinka. Näin jälkikäteen ajatellen lapsena ei tainnut pelätä mitään. Puissa kiipeiltiin jatkuvasti ja hypittiin alas isoilta kiviltä. Ainakin oli toimintaa ja ulkoilmaa! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei, ei tosiaan osannut lapsena pelätä oikein yhtään mitään.

      Poista
  4. Muistikuvat tukevat hyppäämistä, ja heinäkasaan muistankin vaan lumeen täytyy arvata että enemmän kuin luultavast, olen aina ollut valmis lähes päättömyyksiin, ilman yllytystä, minähän se muita: - kyyyllä uskaltaa!!! Mut ei silleen väkisellä ettei kiusaamiseksi. Olin tiukkana ala-asteella ettei saanut kiusana pienempiään,.. kun olin isoin;) Hyvä komento, tosian aina sääntö. Muuten kyllä törmäiltiin naamat veressä siinä missä muutkin kymmen-vuotiaat

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olin vähän se kiusattu, mutta en nyt mitään hirveitä traumoja saanut. Aikuisena kun on miettinyt, niin niihin kiusaamisiin oli "syynsä" - vaikka en siltikään puolusta koulukiusaamista, en missään nimessä ja omaani olisin tottakai puolustanut hyeenan lailla, jos olisi ollut tarvinut.
      Itse en niistä kiusaamisista koskaan kertonut kenellekään ja aina löytyi joku kaveri joka puolusti. Ja tämän päivän Pöllö sanoo pikku-Pöllölle, että "rakkaudesta se hevonenkin potkii" - enempi se oli härnäämistä kuin kiusaamista.

      Poista
  5. Runotorstai kevääseen, Toivo eka sana, torstaina postaus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, mä yritin ja tupeloin kai oikein kunnolla, kun tänään on perjantai ja kaikki muukin kai meni pieleen :D

      Poista

Lähetä kommentti

Mukava kun tulit vierailulle Pöllönkulmalle.
Jätäthän viestin käynnistäsi - tulisin mielelläni vastavierailulle :)