Paras fani - tarkemmin ajatellen moneenkin asiaan

Meillä on talvi. Niin kuin maalla kuuluukin. On satanut lunta, oli lumiukkokeli ja nyt on pieni, sellainen sopiva, pakkanen. Piti tehdä lumitöitäkin, vaikka odotettiin, että luonto hoitaisi homman, niin kuin viimeksi lumitöiden tekemisen jälkeen kävi: kun oltiin kolattu piha, niin seuraavana päivänä satoi vettä ja sulatti kaikki lumet pois.

Tuuli muistutti tänään postia hakiessa siitä, että talvella pitää ulos lähtiessä pukea myös pipo. Onneksi postilaatikolle ei ole pitkä matka ja tuuli puhalsi oikeasta suunnasta eli naapurin ja meidän pusikot ja pensaat suojasivat suurimman osan matkaa.
Aurinko kuitenkin paistoi ihanasti koko päivän ja oli juuri sellainen helmikuinen talvipäivä niin kuin pitääkin. Pöllö tykkää 💗

Jatketaan kuitenkin valituksella:
Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun Riesa on tämän alkuvuoden kiukutellut sen verran, etten eilen uskaltanut tuota muutaman sadan metrin pätkää potkukelkalla kaupalle viilettää - niin hyvä keli olisi ollut tuo vajaa 400 metriä pyyhkäistä potkurilla ja jättää se siihen odottamaan paluuta. Kuun, tähtien ja katuvalojen valossa sitten illalla potkutella takaisin.
Vaan en uskaltanut, kun pelkään, että olen sitten sen potkurini kanssa maitoauton tms. alla 😔 Mutta AM oli kiltti ja vei mut siihen autolla ja toinen auto nappasi kyytiin.
Ajeltiin melkoista "rallitietä" (oli niin huonossa kunnossa) tuonne isommalle kylälle Marttailtaan juhlimaan entisen puheenjohtajan 85-vuotispäiviä.
Lähdin mukaan ihan sen takia, että oppisin tuntemaan näitä ihmisiä näiltä kyliltä. Oli mukavaa, vaikka väkeä olikin vähän. Päivänsankari oli iloinen järjestetyistä juhlista - ja minä porukkaan vastatulleena pääsin tietenkin tiskaamaan sillä aikaa kun hallitus piti kokoustaan siinä juhlien loppupuolella 😂 Ja ei, en ollut siitä lainkaan pahoillani, mielelläni hoidin sen tehtävän, jotta saatoin olla hyödyksi.
Mistähän se muuten johtuu, että vieraassa paikassa tiskaaminen ei tunnut yhtään niin tylsältä kuin kotona? Meillä ei edelleenkään ole muuta tiskikonetta kuin minä ja AM.
Eikä paikkaa ilman pöllöjä... tämän näin tietenkin ensimmäisenä:

Tekijänä on Lahtelainen Toivo Arkko ja tämä on vuodelta 1988.

Käytiin taas nukkumassa yö kaupungissa; mentiin tiistaina ja tultiin eilen kotiin mukanamme autollinen tavaroita.
Ihan ensimmäisenä käytiin hakemassa lääkkeitä. Nauratti, kun meidän apteekin kassakuitti ainakin kaksi kertaa ruokakaupan kuitin mittainen ja lääkkeitä oli enemmän kuin monella Prismasta tulevalta... Mutta onpahan taas kolmeksi kuukaudeksi lääkkeitä ja omavastuukin maksettu. Iloinen veronmaksaja kiittää - ilman systeemiä ei olisi varaa lääkkeisiin. Pahoillani olen heidän puolestaan, joilla ei ole 😢
Piti hakea myös vähän ruokaa, epäiltiin, että nuoriso ei ollut paljoakaan meille jättänyt siitä vähästä mitä kaapeissa oli = tyhjät kaapit. Toivoin näkeväni tutuksi tulleen ihanan juustomyyjän ja siellähän hän! Voi miten tulikaan hyvä mieli!
Ja vielä pois lähtiessä löytyi DNA:n myymälästä edullinen kotelo AM:n puhelimeen eli voiko sitä muuta olla kuin fani APTEEKILLE, JUUSTOMYYJÄLLE JA DNA:N MYYJÄLLE! Kaikki samassa talossa. Pieniä asioita, mutta silti isoja asioita.
Niin ja AM:n käydessä pankissa, osui paikalle rengashotellin - siis missä ennen säilytimme kausirenkaitamme - omistaja, nuori mies, ja jäi juttelemaan tämän vanhan tädin kanssa. Kyllä kuulkaa lämmitti sydäntä!

Vielä ennen kaupunkikotiin menoa käytiin katsomassa kierrätyskeskusta joka tuossa joulun alla oli lopettamisuhan alla, kaupunki halusi sen lopettaa ja se oli monellekin kaupunkilaiselle ikävä uutinen, sillä siellä työskenteli mm. vajaakuntoisia jne. Erittäin ystävällistä ja avuliasta henkilökuntaa. Ajoimme paikalle kysymään vieläkö sinne saa viedä kierrätystavaraa vai mikä on paikan tilanne ja saimme kuulla, että paikan toiminta jatkuu ennallaan, sen toiminnan on ostanut paikallinen setlementtijärjestö. Uutinen kierrätyskeskuksen jatkumisesta toi niin hyvän mielen, että vähän taisi lentää jopa roskia silmäkulmaan..
Sinne sitten keskiviikkoaamuna vietiin autolastillinen tavaraa - ei mennyt montaa minuuttia kun autoa oli tyhjä eikä tarvinut itse tehdä kuin osoitella mitä saa ottaa ja mihin ei saa koskea.

Kaupunkikodissa oli tarkoitus pakata tavaroita ja kuvata huonekaluja ja muuta tavaraa myyntiin laittamista varten, mutta miten taas pitikin mennä naamakirjaan.... Kaveri oli päivittänyt paria tuntia aikaisemmin, että "lähtee taas tänään kirjastoon". Katsoin kelloa, laskin yksi ynnä kaksi ja äkkiä puhelu: mihis oot menossa?
- No just lähen lukupiiriin.
- Jos mä laitan äkkiä housut jalkaan ja juon tän kahvin, niin ootatko mua tossa meidän talon eessä?
- Tottakai.
Ja niin mä sitten lähdin lukupiiriin, vaikken mä mitään kirjaa ollut lukenutkaan.... Mutta kun oli niin ikävä niitä ihmisiä.  Väittivät hekin, että oli ollut ikävä mua 💗
Ja vinkkinä teillekin, kirja jonka olivat lukeneet, oli Kerttu Kaarina Suosalmen Venematka.
Kirjailija on Lahtelainen kirjailija ja kirjan tapahtumat sijoittuvat joltisenkin tänne meille päin.

Voih, voisin kirjoittaa vielä vaikka kuinka pitkään, mutta te varmaan nukahditte jo nyt 😉😋😂

Kerron kuitenkin, että naamakirja antoi mulle tänään entisen kotikirjaston "Paras fani" -merkin. Sen takia kun niin kovin usein tykkään päivityksistä ja kommentoin kirjaston päivityksiä. Ja...on mun naama joskus siellä niiden päivityksissäkin vilahtanut....