Hyvä suunnitelma johtaa omalle sohvalle

Ja omalla sohvalla sohvalla istuessa elämä tuo eteen yllätyksiä. Ei ehkä niin mukavia, mutta toisaalta siinä ohessa ehkä vähän erikoisia ja koomisiakin.

Että mitäkö "Sattuu ja tapahtuu" - henkilölle tällä kertaa tapahtui. Noh - varaa tovi aikaa, niin kerron 😉😄

Tein sunnuntai-iltana suunnitelman, kirjoitin sen oikein paperille tällä kertaa, että miten tällä meneillään olevalla viikolla toimisimme, että saisimme tavaroita ja niitä tänne kotiin vielä mahtuvia kalusteita sieltä kaupungista siirrettyä, siis tänne kotiin. Jotta se kaupunkikoti saataisiin jo todellakin tyhjäksi.
Suunnitelma oli hyvä ja esitin sen AM:lle. Ainoa kysymysmerkki oli, lähdemmekö torstaiaamuna matkaan kohti Kuopiota kotoa vai kaupungista.

Suunnitelmaa oli edeltänyt se, että AM oli käynyt perjantai-iltana autolla muutaman kilometrin päässä naapurissa. Bensamittari näytti, että pitäisi tankata, mutta vielä voisi ajaa n. 120 km. Ei hätää.  Mutta hups. Yhtäkkiä mittari ilmoittikin, että sillä voikin ajaa enää vain 9 km! O-ou. No ei edelleenkään hätää, tuosta kaupalta saa kyllä bensiiniäkin, onneksi.

Reippaina lähdimme siis maanantaina aamupalan jälkeen kohti kaupunkia kaupan kautta - huomataksemme, että kaikki  ne mittarit - vai-mitä-ne-nyt-onkaan - on otettu pois ja kolme miestä on siiinä tekemässä töitä. Minä rohkeana kävin kysymässä, mitäs tässä on menossa: vaihdetaan nämä uusiin, ja ei, tänään ei saa bensiiniä, ehkä huomenna iltapäivällä.

VOIHAN NAKKIMAKKARA!

Se sitten siitä suunnitelmasta. Seuraavalle huoltoasemalle oli sen verran enemmän matkaa kuin se 9 km, ettemme uskaltaneet ottaa riskiä, pääsisikö sinne asti.
Siispä palasimme sohvalle. Onneksi on aina vaihtoehtona sukkapuikot tai virkkuukoukku!  Ja niin on taas valmiina kahdet sinivalkoiset sukat 👍😊

Tänään taas. Ihmettelin kun ei kaupunkiasunnon vastiketta ollut tullut pankkiin, e-laskuna, yleensä se jo tähän aikaan kuukaudesta siellä on. Ja ystävä, joka asuu naapurikadulla, sanoi, että kyllä heille on jo tullut.
Siispä soitto huoltoyhtiöön. Ongelma ratkesi - oli laitettu vasta tänään. Mutta siinä sitten tulin maininneeksi, että "ajattelin vain, että jos se johtuu siitä, kun virallinen osoite on täällä...."
Ai jaa...oletteko te tehneet muuttoilmoituksen? Ja sitä rataa. 
Olihan puhelimeen vastannut henkilö toki sanonut nimensä, mutta se meni siinä alussa ohi. Siinä sitten kun omaa sukunimeämme sanoin, ja varmistin, että siis VEELLÄ. "Juu, kyllä, kun hänkin on xxx"  Meillä oli siis sama sukunimi! Ja siinä sitten pohdimme, että ollaanko sukua - no mehän ei oltu, kun oltiin naimakaupan kautta nimi saatu, mutta olisiko nuo miehet sukua keskenään 😏😏 Kun samalta suunnalta on suku lähtöisin eikä tuo suku nyt niin suuri ole ja....

Kyllä maailma vaan on pieni, ei voi muuta sanoa!

Että tällaista tänään. Nyt menen nukkumaan ja odotan jännityksellä, onko meillä aamulla vielä enemmän lunta kuin nyt vai onko lumet sulaneet pois. Tarviiko tehdä lumitöitä vai onko huomenna siivouspäivä.

Uuden opettelu on jännää!

Tässä parisen viikkoa sitten postilaatikkoon oli tipahtanut kirje, jossa oli postikortti ja muutama kaunis silmukkamerkki:

Kortti on kaunis ja kortin teksti on just mulle - kaiken viime tippaan jättävä - sopiva:

"Tee vaikeat asiat kun ne vielä ovat helppoja
ja suuret asiat kun ne vielä ovat pieniä"

Korttiin oli kirjoitettu sydämelliset terveiset ja haaste opetella jotain uutta. Jotain sellaista, josta en ollut koskaan kuullutkaan!

Ja kuten tapani olette jo oppineet tuntemaan, olen innokas tarttumaan haasteeseen kuin haasteeseen, vaan moni jää harmillisesti kesken... Niin tartuin tähänkin haasteeseen.

Ei muuta kuin nettiä tutkimaan; mistä nyt oikein on kysymys, mitä ihmettä pitää minun tekemän...

Ja tässä on tulos: pussukka, johon voin laittaa talteen nuo kauniit silmukkamerkit, muiden silmukkamerkkien kanssa (toisaalta voisin pyytää AM:ä laittamaan vaikkapa verhovaijerin tuohon seinälle ja silmukkamerkit siihen esille..hmm... pussukkaa voisin käyttää johonkin muuhun niin, että voisin sitä enemmän esitellä 😉😄)

Kuvat eivät nyt suostu taas asettumaan niin kuin haluaisin. Mutta kyse on siis kirjovirkkauksesta.

Tätä oli hauska tehdä - vaikka välillä pitikin purkaa ja langat meni sikin sokin ristiin rastiin.

Myös AM ihastui tähän niin, että tilasi itselleen hatun kesäksi! Lupasin tehdä, kunhan nyt suunnittelee kuvion ja käydään ostamassa langat.

Kiitos - haasteen lähettäjä saa paljastaa itsensä kommenteissa sitten kun haluaa 😉😍


Mutta kuulkaa... se mitä unohdin viime lauantain lounaalta kertoa. En tiedä unohdinko siksi kun nolotti niin kovasti vai siksi oli niin "kiire" saada teksti ulos. Mutta siis kun tosiaan on niitä joille sattuu ja niitä joille tapahtuu ja sitten olen minä, jolle sattuu ja tapahtuu.
Kerroinhan, että meidän Marttojen joukossa oli myös yksi Martti. Oikein mukava. Hänen ja minun välissä istui yksi Martta. Ja minähän en taas ajatellut loppuun asti - tai en ainakaan niin pitkälle, että olisin kysynyt asiaa siitä toiselta puolelta, siltä minun "tukihenkilöltä", jolle AM minut luovutti ja luotti. Vaan menin ja kysyin siitä toiselta puolelta:
- Onko hän sun poikasi?
- Ei, kun mun mies.
A-PU-A!
Voitte vain kuvitella sitä nolostuksen määrää ja kuinka monta kertaa ihminen voikaan pyytää anteeksi mokaansa. Onnekseni pöydän päässä istuvilla Martoilla on hulvaton huumorintaju ja kun pahimmasta nolostumisesta pääsin yli, ei naurusta tahtonut tulla loppua. "Ja Martille ette sitten sano tästä mitään!" oli ainoa ohje minkä saimme 😂😂 Mutta miksi aina minä? Tai no, kuka muu muka...

Voi sentään - nyt olisi kaikenlaisia juttuja kirjoitettavana, kaikenlaista on oikeasti taas tapahtunut, mutta nyt jätän höpöttelyn tähän, että on seuraavaksikin kerraksi jotain kirjoitettavaa.
Vaikka sitten huomiseksi.

Aurinkoista lauantaita!

Viikon kuulumiset - sis. Martta -tapahtuman

Viimeksi kun kirjoittelin, olin reipas ja pesin (eli siis kone pesi) pyykkiä ja odottelin hakijaa. Meillä oli edessä perinteinen "pitkä kokous poikain kanssa" - olen siis edelleenkin ainoa nainen hallituksessa. 

Olin kaupungissa, piti käydä taas näyttäytymässä sairaalassa. Meidän sairaalassa aloitettiin syksyllä iso iso remontti- ja laajennustyö ja nyt vuoden alussa pääsisäänkäynti siirrettiin melkein talon toiselle puolelle. Olin ensin talon toisessa päässä, siellä pääsisäänkäynnin puolella. Sitten piti siirtyä toiselle puolelle taloa. Ulkokautta olisi pitänyt kävellä... no, kävellä, olisi kestänyt ainakin 20 minuuttia ja aikaa oli n. 15 minuuttia. Oikaisemalla tunnelia pitkin pääsi(sin) nopeasti. 

Vaan kuinkas sitten kävikään: eksyin 🙈 Ja myöhästyin viisi minuuttia. Ulkokautta olisin siis ehtinyt ajoissa. Auts. 

Ettei asiat sitten olisi niin yksinkertaisia. Olin pyytänyt AM:n hakemaan mut paikasta x, josta mun kutsun mukana tulleen kartan mukaan olisi pitänyt tulla ja josta olisi pitänyt lähteä poiskin - tai oikeastaan siitä vierestä pyysin hakemaan, kun luulin osaavani sinne. Mutta kuinkas taas kävikään: eksyin 🙈  Sen kahden tunnin aikana, jotka siellä sairaalassa olin ja sinkoilin edestakaisin, mua neuvoi kulkemisessa ja ihan saattelikin ainakin KUUSI eri ihmistä; hoitajia, lääkäri, toimistotyöntekijöitä, rakennusmiehiä... 

Mitä tästä opin? Luultavasti en mitään. 😛😂

On siis ihmisiä joille sattuu. 

AM jätti mut kuin rukkasen ja lähti kotiin, minä jäin kaupunkiin. Sainpa tavattua pari ystävää, mutta mitään sen tähdellisempää en sitten tehnytkään - pyykinpesun lisäksi. Vaikka olin ajatellut tekeväni vaikka ja mitä. 

Matkaan silloin perjantaina kuitenkin lopulta päästiin eikä tällä kertaa eksyttykään, vaikka sekin yleensä kuuluu tuon pitkän kokouksen perinteisiin. Matkalla heiteltiin viesteillä; ostetaanko illaksi jotain purtavaa, onkohan siellä takka jne.  Respasta selvisi, että takka on - viesti kaupassa olevalle: ok, ostetaan makkaraa. 

Vaan kun oltiin lähdössä mökiltä syömään tuli mieleen, että niin, on kyllä takka, mutta missäs puut.... Just, ne piti OSTAA erikseen respasta (toki jos olisi ollut omat puut mukana niin mikäs sitten, mutta kun ei ollut....) Mutta kyllähän me vähän hymyiltiin itsellemme, kun kysytään kyllä takasta, mutta ei polttopuista... 

On siis ihmisiä joille myös tapahtuu. 😉😂

Kokous meni hienosti, niin kuin aina, miehet saunoi - sauna ehti lämmetä vähän turhankin kuumaksi joten eivät viihtyneet tällä kertaa yhtä kauan kuin tavallisesti. En siis ehtinyt ottaa nokosia...

Viikko menikin sitten taas tavaroita järjestellessä ja sukkia neuloessa, melkein yhdet naisten ja yhdet miesten sukat sain tehtyä. 

Perjantaina käytiin pikakäännös kaupungissa AM:n asioilla; niin pian kotiin kaupungista kuin vain mahdollista. 

Edellisellä reissulla muuten sain mun ompelulipaston kotiin 💗 Langat on vielä kaupungissa, kun sieltä pitäisi tuoda niille kaappi, mutta kun se ei taida mahtua meidän autoon. Mutta sekään ei haittaa; ettei saa lankoja tuotua, lankaa kyllä riittää. 

Sain nimittäin ylläripaketin; ihan tällaista sisältöä en paketista odottanut löytäväni:

Halauksia ja suklaata; halaukset pidin itse ja suklaan söin yhdessä AM:n kanssa, VIISI kerää punaista lankaa odottaa ideaa, suklaamuistikirja on jo työssään, samoin heijastin on jo kiinnitetty takkiin. 

Ja ihana ihana projektipussukka säilöö tällä kertaa sukkalankoja, sukkien neulonta alkaa taas alkuviikosta. 

Ja muovipussissa on "salaisuusprojektin" aineksia 😉😉

Projektipussukka on niin ihana 💗 Olen näitä ihaillut monta kertaa Kodin Ruhtinattarella, viimeksi joulun alla - ja nyt mulla on ihan OMA!  

Ja sitten se Marttailu. Ei, ei oltu essut päällä ja huivit päässä eikä leivottu ja säilötty eikä vaihdettu siivousniksejä eikä mitään sellaistakaan. Ei jaettu kahvitusvuoroja eikä tehty muitakaan vuorolistoja.

 

Ajelimme tuonne lähelle aivan ihanaan maalaistaloon lounaalle herkullisen pitopöydän ääreen. Meitä taisi olla 14 Marttaa ja 1 Martti paikalla. Sain todella ystävällisen vastaanoton porukkaan ja tuntui kuin olisin tuntenut heidät kaikki jo ennestään. Tunsin oloni joukossa yhtä kotoisaksi kuin kirjaston käsityökerhossa, jossa olen ollut useamman vuoden - sinnekin oli aikanaan mentävä ensimmäisen kerran 😊 (ja ihan yksin vielä...) 

Talon emäntä oli herttainen ja iloinen, ruoka oli jos ei täydellistä niin ainakin se hipoi sitä - jokainen söi kyllä itsensä ähkyksi. Ja siihen päälle vielä kahvit ja niin herkullinen juustokakku mansikoineen, vadelmineen mustikoineen. Vieläkin olen täynnä ja silti tulee vesi kielelle. 

Muutaman tunnin siellä sai kulumaan; syömisen ohella toki suunniteltiin mitä kevään aikana tehtäisiin, esimerkkinä vaikkapa makramee -kurssi. Hmm... 

Nyt kun vanha ystäväpiiri jää kaupunkiin, on kiva kun uusia ystäviä, joiden kanssa tavata silloin tällöin ja tehdä jotain mukavaa - sen kahvin kaatelun lomassakin voi höpötellä 😊

Kaikkea sitä ja vähän lisää päälle

Ettei tää Pöllön elämä maalla ja kaupungissa (toistaiseksi) missään nimessä kävisi tylsäksi ja AM:nkin saisi edes joskus vähän rauhaa huhuilulta niin... No, Pöllöhän on tunnettu näistä äkkinäisistä tempauksistaan ja kun jotain tulee mieleen niin sitten kanssa toimitaan eikä sitä turhia jäädä miettimään.

Niin kuin nyt se muuttoilmoituksen tekeminenkin.

Viimeisimmän tempauksen menin tekemään eilen. Ei sillä, olenhan sitä kyllä miettinyt jo pitkään, ihan vain just sillä, että "olis jotain tekemistä" ja sais uusia ystäviä niiden menetettyjen tilalle.
Onhan mulla toki teidät, mutta kun teitä näkee niin harvakseltaan.

Yksin täällä kaupungissa ollessa otin ja liityin Marttoihin! 

Olenhan kertonut, että meidän kylällä "apinan tuntee kaikki, mutta apina ei tunne ketään" eli me ollaan oltu kaikille tuttuja tai ainakin tiedossa jo viime keväästä asti, vaikka me ei vieläkään tunneta sieltä juuri ketään. Mutta pienessä kyläkaupassa oppii tuntemaan ainakin ensimmäisenä kaupan väen ja sitten muut asiakkaat, ja "siitähän se ajatus sitten lähti". Eli yksi kaupassa töissä ollut, nyttemmin alaa vaihtanut tuttava jo aikaisemmin asiasta puhui ja ja eilen sitten laittoi viestiä, että mites on, kiinnostaako se. No eihän hassua kauaa tarvi ylipuhua....

Vaan eipä tässä ihan kaikki... Tuossa yhdistyksessä sattuu olemaan entinen työnantajani sieltä työkokeiluajalta, kolmen vuoden takaa! Hän on myös tässä näiden vuosien aikana tehnyt täydellisen elämän muutoksen - ja näin taas tiemme kohtaavat 😄

Kyllä maailma on pieni ja elämä on ihmeellistä, ihan oikeasti.

Ihan niin kuin sekin, että tässä toissa iltana kun täällä kaupunkikodissa taas vähän tavaroita lajilteltiin, otin kirjahyllyn päältä lahjaksi saadun viinpullon. Ainakin kymmenen vuotta sitten saadun. Kyljellään ollut koko ajan, niin kuin pitääkin, mutta lämpötila ei takuulla ole ollut ihanteellinen, joten ajattelin, että poishan se on kaadettava.
AM kuitenkin sanoi, että no katsotaan onko sille kuinka käynyt, marjaviiniä kun näyttää olevan. Avasi hienon puukehikon jossa se oli, totesi että korkki ei ole kuivunut, avasi pullon. Ei sihahtanut, hyvä merkki, haistoi ja maistoi ja totesi, että hyvää on.

Olimme juuri siirtäneet kierrätykseen muoviset viinilasit (kyllähän retkeilijällä piti aikanaan varoilta viinilasit mukana olla...), kaivoin ne esiin todeten "Ja meillähän ei viiniä mukeista juoda 😉"

Ja niin me joimme lasilliset Valamon Valkoista, ikään kuin läksiäisiksi, erään aikakauden päätteeksi ja uudelle alulle.
Viini oli tehty valkoisista viinimarjoista Valamon luostarissa.
Ja hauska sattuma siinäkin: olin juuri lukenut lehdestä Valamon Heinäveden luostarin viskin ja viinin teosta!

 

Pohdintaa villasukan kantapäästä - ja muita mietteitä

Puikot kilisee ja taas on yksi villasukan varsi valmiina odottamassa kantalappua.

Ystävän pitsisukan kantapäätä tehdessä meni sormi suuhun, mutta tässä tapauksessa tuli onneksi apuun some ja toinen ystävä ja ongelma ratkesi. Sen jälkeen kyllä rupesin sitten miettimään, että

Ainakin näin äkkiseltään sanoisin, että kaikissa sukkaohjeissa vahvistetun kantalapun tekeminen aloitetaan "neulo 1. puikon silmukat puikolle 4" - jolloin kerroksen vaihtumiskohta jää keskelle kantalappua.

Onko tähän joku erityinen syy? Teettekö tee kantalapun tuon ohjeen mukaan? Kun tuolloinhan kantalapussa on puolikkaassa yksi kerros enemmän.
Eikös sen kantalapun voi tehdä yhtä hyvin puikkojen 3 ja 4 silmukoista?

Silloin kun teen ihan perussukkaa, ämpyilen ohjeita vastaan, ja teen kantapään 3 ja 4 puikkojen silmukoista, mutta esim. nyt nuo pitsisukat, ne tein ohjeiden mukaan ja kuinkas sitten kävikään.
Meni se sormi suuhun 😄
Mutta niihin tulikin sitten ranskalainen kantapää, jota olen joskus aikaisemmin yrittänyt tehdä ja joka ei silloin onnistunut - nyt se onnistui ja olen siihen erittäin tyytyväinen.
Toinen sukka on vielä tekemättä, siksi ei ole vielä kuvaa sukista.


Muita mietteitä tuli mieleen tuossa äskettäin jostain tv-mainoksesta, jossa näytettiin vanhaa ohjelmaa, tuli joskus 1980-90 -lukujen taitteessa, ja jossa Anne Sällylä jumppasi toisen nuoren naisen kanssa.
Poika oli ihan pieni silloin, semmoinen alle metrin mittainen. Olin sohvalla pituellani kun tuo jumppaohjelma alkoi ja yhtäkkiä Poika oli edessäni, laittoi kädet silmilleni ja tuumasi "Ei saa katsoa, tämä on isien ohjelmaa" 😂😘

Uuden vuoden ensimmäiset aatokset

Meillä vuosi vaihtui rauhallisesti. Muutama pamaus kuului tuolta rivitalojen suunnalta ja joku taisi puhdistella pölyjä haulikostaan syksyn hirvijahdin jäljiltä - pääasiahan taitaa olla se pauke? Mutta hiljaista oli, ei sellaista alkuillasta alkavaa aamuyöhön kestävää räiskettä, niin kuin kaupungissa.
Repu ja Koirapoika olivat mielessäni, kun täällä sukkia puikot sauhuten neuloin ja hiljaisuudesta nautin.

Myöhään valvottiin - valvotaan muutenkin, mutta nyt keksittiin oikein kuningasajatus: juotiin kahvia vielä puoli kahden aikaan yöllä!
Ja sittenpä oltiinkin kumpikin hereillä neljän-viiden maissa. Silmiä väsytti, mutta oli ihan turha pitää niitä kiinni, kun ei uni tullut niin ei tullut.
Ensin ylös nousi AM ja tunnin päästä minä. Katsellaan sitten vaikka televisiota, kumpikin omalta sohvaltamme. Kyllä se uni sieltä jossain vaiheessa tulee ja kun ei ole mitään sen kummempaa tekemistä eikä kukaan ole tulossa käymään, niin samapa tuo, mihin aikaan sitä nukkuu.

Toivottavasti ette kauheasti paheksu meidän elintapojamme - tämä nyt vain on tämmöistä, kun ei ole varsinaisia aikatauluja eikä tarvitse välittää naapureista: jos tulee mieleen imuroida (no harvemmin...) tai lyödä naula seinään illalla yhdentoista aikaan, niin se ei häiritse ketään.
Ja toki jos on johonkin menoja, niin olemme ajoissa liikkeellä. Yleensä kaikki virasto- yms. ajat on heti aamusta tai jos ne itse varataan, niin varataankin ne aamusta. Ihan siksi, että päästään taas ajoissa kotiin ja on loppupäivä aikaa tehdä kotona mitä nyt tehdäänkin.

Alkuvuosi on mennyt neuloessa - olisitteko arvanneet? Yhdet sinivalkoiset sukat, niistä unohdin ottaa kuvan kun lähtivät niin vauhdilla etiäpäin.
Mutta nämä metsänvihreät, joista ei paljon puuttunutkaan, tein eilen illalla valmiiksi. Tein nämä melkein valmiiksi jo syksyllä, mutta kun näyttävät niin julmetun suurilta, vaikka eivät oikeasti sitten sitä olekaan, niin tein toiset vähän pienemmät, jotka lähtivät kauas kauas ulkomaille.

                                      
Ei nämä kuitenkaan ole niin isot miltä kuvassa näyttää, ihan sopivat esim. AM:n jalkaan, eikä sillä mikään suuren suuri jalka ole. Ihan normaali miehen jalka ja siro nilkka vielä kaiken lisäksi.

Nyt on puikoilla ystävälle hänen pyynnöstään pitsisukat. Hän syksyllä innostui opettelemaan sukkien neulomista, mutta sitten innostus kai vähän hiipui. Kysyi kuitenkin, osaisinko ja jos osaisin, niin tekisinkö hänelle pitsisukat. Lupasin ainakin kokeilla. Katsotaan mitä noista tulee.
Vähän jo jouduin minäkin apua pyytämään, kun en oikein hoksannut, miten ohjetta tulee lukea, mutta eiköhän noista ainakin jonkinlaiset sukat tule.

Eilen (vai toissapäivänä 😕- no jompi kumpi) käytiin hakemassa taas lisää tavaraa ja tänään laiteltiin niitä paikalleen. Ensi viikolla on taas mentävä hakemaan lisää.