Aika sen kun kuluu

ja tuntuu, että minä en pysy lainkaan perässä. Tai siis nimenomaan kuljen perässä, en pysy mukana yhtään.  Viikko vilahti taas ihan huomaamatta: heräsin, söin aamupalan, join päiväkahvin, söin iltapalan, menin nukkumaan, heräsin, söin aamupalan, join päiväkahvin, söin iltapalan, menin nukkumaan... Hetkinen - jotain jäi nyt välistä.

Pitää taas oikein miettiä hetki, mitä on viikon aikana tapahtunut, mitä sitä onkaan tullut tehtyä.

Sunnuntaina ajeltiin kaupunkikotiin, vaikka ei yhtään olisi huvittanut. Töks töks töks. Tökki. Hirveästi oli tavaraa mukana. Ruokaa ei sen kummemmin tarvinut ottaa, AM palaisi maalle heti maanantaina ja minä lähtisin kylään. Tarvitaan vaan ilta- ja aamupalatarvikkeet: leivänpäälliset ja leipää sekä kahvimaito. Muuta löytyisi jääkaapista.
Ai mitä se muu tavara oli? Pyykättäviä liinavaatteita yms. Ja nämä tietoa siirtävät kapineet. Mitähän ihmettä varten, minä vaan ihmettelen.
No, kumpikin kävi pikaisesti suihkussa ja sitten pesukone päälle. Meiltä on siis hajonnut toinen pyykinkuivausteline ja pyykikuivaaja! Eli saa kuivaksi vain koneellisen tai ehkä kaksi kerrallaan, riippuen pyykistä. Onneksi on kattotuuletin, joka nopeuttaa prosessia 👍
- Nyt voitaisiin juoda kahvit ja syödä vähän leipää, vai mitä?
- Joo, tehdään niin. Paitsi että se leipä jäi TAAS sinne leipälaatikkoon!

Kummallakaan ei ollut hinkua lähteä muutaman sadan metrin päähän kauppaan hakemaan leipää joten...  Soitin tien toisella puolella asuvalle ystävälle ja kysyin, kuinka paljon heillä on leipää ja voisinko ostaa heiltä muutaman siivun/palan leipää meille 😂 
Hädässä ystävä tunnetaan 💜 - heiltä löytyi leipää sen verran, että siitä riitti meillekin ja niin kipaisin hakemaan meille iltapalan ja aamupalan.
Onni on ystävä, joka lainaa tarvittaessa vaikka leipää, kun kaapissa on vain leivänpäälliset.

Tuttuun sunnuntaiseen tapaan täytettiin lääkedosetit - niistä tulee muuten hirveä määrä roskaa.

Maanantaiaamuna kello herätti taas normaalia aikaisemmin. Miksi muuten aina maanantaiaamuisin kellon pitää herättää tavallista aikaisemmin? No, toisaalta, mitä väliä sillä on.
Matkalaukku oli pakattu. Tietokoneet oli pakattu. Paljon tavaraa oli taas pakattu. Ja lisää pakkasin vielä nopeasti yhteen banaanilaatikkoon. Muuttoko? Ehei, ei sentään, ei vielä.

Auton nokka kohti kierrätyskeskusta ja kun pääsimme oven eteen, sieltä kipaisi saman tien 4-5 nuorta miestä auttamaan: minä vain osoittelin tavaroita: tuo, tuo, tuo ja tuo. Niin ja vielä tuo.  Ei tuota, sen minä otan mukaani ja nuo menee AM:n mukaan.  Ystävällisiä miehiä, tuli hyvä mieli heti aamusta - oli toki muutenkin.

Sitten apteekkiin - yhtä pakettia vaille kaikki muut saatiin mukaan. Viimeinen tulee sitten kun tulee, siitä tulee ilmoitus ja se haetaan sitten kun ehditään.
Ja sitten juna-asemalle. Yritin ostaa lipun ÄLYpuhelimella, mutta joko MUN äly ei riittänyt tai sitten sen puhelim ÄLY ei riittänyt ja lipun ostaminen ei onnistunut. Onneksi meidän kylällä on vielä ihan lipunmyyntikin ja sain lipun sieltä.
- Yksi aikuinen Isolle Kirkolle seuraavaan junaan, kiitos.
- Tässä, ole hyvä. Hyvää matkaa.
- Kiitos. Mukavaa päivänjatkoa.
Kops kops kops. Portaita alas. Kops kops kops. Portaita ylös. Sisään junaan. Leimaa lippu. Juna on tupaten täynnä. Unohdin, että meillä on syysloma ja kaikki haluaa Isolle Kirkolle. Mistä ihmeestä löydän paikan kasvot menosuuntaan päin, ettei tule paha olo.
- Hei, haluaisitko istua tähän? kuuluu nuoren miehen ääni vierestäni
- Kiitos mielelläni - vastaan hämmeentyneenä.
Miten niin meillä ei ole kohteliaita nuoria miehiä, häh?

Ystävä tuli rautatieasemalle vastaan ja koska meillä ei ollut mitään sen kummempaa ohjelmaa sille päivälle, etsimme tämän:




Lankakauppa Snurre

Ihana paikka. Olisin voinut jäädä sinne vaikka yöksi. En ihan asumaan, mutta ainakin yhdeksi yöksi. Miten paljon ihania lankoja voi olla yhdessä lankakaupassa - ja mä en ole koskaan nähnyt niitä? Siis yhtä aikaa.

En nähnyt metsää puilta ja siksi ostin sieltä vain yhdet puikot ja kaksi vyyhtiä kirkkaan punaista Arwettaa, jota en ole koskaan kokeillut. Siis Arwettaa.
Ehkä tulevan talven aikana saan vielä tehtyä siitä jotain.

Siellä olisi ollut ihanaa paksua pipolankaa, mutta en raaskinut ostaa sitä. Hiplasin sitä pitkään, lähdin jatkamaan matkaa, palasin, jatkoin matkaa, palasin taas... Mutta en sitten kuitenkaan ostanut.

Tiistaina kävin ystävän kanssa katsomassa hänen pientä pojanpoikaansa. En siis sitä ihanaa korvapuustinleipojaa, vaan sitä pienempää. Vein tuliaisiksi Helmiveneen alpakkalangasta neulotut pöksyt:


Minusta tuon kuvan (ja nuo pöksyt) kruunaa tuo kravatti 💗

Vielä pitäisi kuulemma neuloa villatakki lämmikkeeksi. Lankaa pitää käydä ostamassa lisää - saisikohan samasta kaupasta vähän lisää aikaakin?


Yhdet metsän vihreästä Seiska veikasta tehdyt sukatkin vein mukanani, mutta niistä ei ole kuvaa. En saanut sisällä oikean sävyistä kuvaa ja unohdin ottaa kuvan ulkona päivän valossa. Hyvä että muistin ottaa sukat mukaan!

Keskiviikko - viikon hienoin päivä sään suhteen istuttiin sisällä ja vaan puhuttiin ja puhuttiin, kunnes oli aika lähteä junalle ja kohti kaupunkikotia.
Ystävä saattoi mut junalle, jonka viimeisestä vaunusta osa oli suljettu VR:n nauhoin. Sinne ei siis päässyt. Juna oli taas tupaten täynnä ja kaikki tietenkin miettivät, miksi ihmeessä osa vaunusta on suljettu. Mitä hurjempia vaihtoehtoja, nauratti oikein.
Vähän Pasilan jälkeen kuului nuoren miehen ääni: "Syyllinen on selvinnyt. Vaunu on jälleen käytössä. WC toimii jälleen."  Ja saman tien alkoi hirvittävä vaellus kohti vaunua - ilmeisesti sinne pyrkivät he, jotka eivät halunneet istua kenenkään vieressä.

Torstaina aamupäivällä AM tuli pelastamaan mut kaupunkielämältä ja täällä maalla ollaan taas jatkettu seinän purkamista.
Viimeisin kuva on otettu tässä vaiheessa.

Nyt nuo pystyssä olevatkin puut (koolingit, niin kuin mulle opetettiin) on jo poistettu, niin kuin paljon muutakin. Monen työkalun käyttöä olen tämän projektin aikana oppinut ja se on ollut kivaa. Sähkötöitä en päässyt opettelemaan, niitä varten pyydettiin kylältä ihan oikea sähkömies hommiin, pistorasian asennukseen.
Nyt odotetaan tyhjien kolojen listoittamista - se on tarkoitus tehdä itse, tuon tavarakasan raivaamista - tavaraa siis riittää ja riittää.... - ja sitten saadaan vihdoin viimein meidän omat sängyt tänne.
Sen jälkeen voidaan aloittaa ihan oikean muuton tekeminen.

Katuvalot on asennettu, mutta ei pala vielä meidän kohdalla. Palaa kylältä laskien edelliseen lamppuun asti, mutta meidän lampusta alkaen on vielä pimeää. Odotamme jännityksellä, koska se syttyy. Näyttää kuitenkin siltä, että se ei onneksi liiaksi valaise meidän pihaa, vaan ainoastaan tietä, niin kuin tietysti on tarkoituskin.

Että tämmöistä Pöllölään viimeisen viikon aikana. Jos saisi päivitettyä tätä blogia useammin, niin jaksaisitte tekin paremmin ehkä lukea tätä - nyt näistä päivityksistä tahtoo tulla vähän turhan pitkiä, kun kertoo koko viikon tarinan kerralla.

Tintit syö talipalloja sellaista tahtia, että ovat talipalloja kohta itsekin. Tänään iltapäivästä alkoi räntä(lumi)sade ja jos se tuota tahtia jatkuu, näyttää maisema aamulla jo ihan talviselta. Ei haittaa.

Kuvauksellinen päivitys

Luvassa on tällä kertaa kuvauksellinen postaus, mikä ei tarkoita sitä, että kuvat olisivat laadukkaita tai että tekstikään olisi erityisen kuvauksellista. Kunhan kuulumisia kertoelen, kun viime päivityksestä on taas tovi kulunut. 

Aloitetaan vaikkapa..hmm...nooh, monen aasinsillan kautta postista 😏 Eli viikon suunnitelma oli siis lopulta käydä seinän kimppuun. Vaan sehän tyssäsi heti alkuunsa, kun puuttui tarvittava työkalu, jolla työ olisi saatu alkuun. Eikä vielä tunneta niin paljon väkeä täältä, että olisi löytynyt lainaksikaan. Eli suunnitelma muuttui ja päätettiin ajaa tiistaiaamuna kaupunkiin ostoksille. Samalla käytiin vaihdattamassa talvirenkaat - lähtö nimittäin siirtyi jäisen tien takia parilla tunnilla - ja käytiin myös kotona katsomassa posti. Ja hakemassa tarpeellista tavaraa, kuten esim. mausteita, sytkäri ja iso kynttilälyhty.. Niin ja AM:lle sukkia. 

Vain kaksi erityistä kirjettä oli tullut - niistä tulin hyvälle mielelle. Kiitos RH - kirjeesi todellakin ilahdutti; ja olisi yllättänyt täysin, jos et olisi siitä jo aiemmin vihjannut 😊 Katsokaa nyt näitä ihanuuksia:

Kortin kuva on kirjasta "Kuukkeli" (Natalia Sanila-Koskinen, kuva: Séverine Cuénod)

Magneetti löysi paikkansa jääkaapin ovesta ja nuo pöllökorvikset ovat kertakaikkiaan ihanat 💗💗

Postimerkeille on aina käyttöä, kiitos tuhannesti!
Oli ihana saada postia! 

Toinen kirje, sekin tuli muuten RH:n vinkin perusteelle, kiitos siitä 😊

Mulla on olemassa aktiivisuusrannekekin, mutta sen käyttö on unohtunut jo aikaa sitten ( vähän kyllä nolottaa...), mutta nyt mulla on ihan ikioma PASSIIVISUUSRANNEKE. Rohkaisin hurjan luontoni ja kysyin, Villa Onnelilta, että olisikohan mahdollista tehdä mulle ihan sellainen oma - ja vastaus oli kyllä. Ei mennyt kauaa kun sain siitä kuvan, se oli just hyvä ja niin se lähti tulemaan. Nyt mulla on siis ihan oma passiivisuusranneke joka 

- Antaa sydämen sykkiä omaan tahtiinsa
- Ei laske syömiäsi/kuluttamiasi kaloreita
- Ei patista nousemaan sohvalta

- Ei mittaa unen laatua, joten uinu(n) rauhassa

Näillä eväillä, uudellä puukkosahalla päästiin lopulta keskiviikkona sen seinän kimppuun ja kun hommiin ryhdyttiin, niin toisen huoneen puolelta seinä oli purettu parissa tunnissa.

Tältä se näytti, kun oli saatu ensimmäiset paneelit irti ja nähtiin, että kyllä siellä vain on villaa välissä. 

Köh köh... nyt rupesi yskittämään... Hetkinen 😷, sitä mitä ei täältä löydy, mihin ei A-noppi ole varautunut, sitä ei tarvita! Eli täällähän muuten oli hengityssuojaimia. Ja kun ne löytyi, niin rullattiin villat pois ja sitten jatkettiin paneelien purkamista.

1-2-3 - repäisy. 1-2-3- repäisy. Kun kaikki paneelit oli irrotettu - myös ne minkä kohdalla oli tv-antennipistoke ja pistorasia! - heiteltiin ne ikkunasta ulos ja vietiin ne liiteriin talteen. Mikä tiimi! 💪

Illan päätteeksi näytti tältä:

Tämä on siis varsinaisen makuuhuoneen puolelta, seinän toisella puolella olevaa huonetta on käytetty vaatehuonetta. Nämä kaksi huonetta kun yhdistetään, saadaan meille makuuhuone. 

Torstai käytettiin "punaisen vajan" järjestämiseen, jotta sinne saadaan mahtumaan auton kesärenkaat. Ja kun se oli järjestetty, vietiin sinne ne kesärenkaat. 

Ja siirrettiin tuon purettavan seinän takana olevat kalusteet verannalle. 

Kun oli touhuttu kaikenlaista koko päivä, ajateltiin ottaa torkut, vaikka kello oli jo melkein puoli kuusi.

- Hei, kuudelta oli siellä kirjastossa se...

- No oishan se kyllä kiva, ja olihan meillä puhe, että mennään sinne. Ehditäänkö me enää?

- No ehditään, jos nyt lähdetään.

Ja äkkiä vaatteiden vaihto ja tukan kampaus ja menoks.

Tie vaan on niin pahuksen mutkainen, ja oli vielä liukaskin, kun oli märkä, että vähän pelotti. Mutta ei myöhästytty kuin NELJÄ minuuttia. 

Tänne päädyimme.

Matti Rönkä on antanut luvan kuvien julkaisuun.

Tämän charmikkaan herrasmiehen kirjailijavierailun takia jätimme torkut ottamatta ja kyllä kannatti! 

Kaksi tuntia vilahti hetkessä, täysin huomaamatta. 

Kävimme vaihtamassa hänen kanssaan muutaman sanan; hänellä ja AM:lla on sama syntymäpaikka, vaikka ikäeroa on muutama vuosi. 

Oli mielenkiintoista kuulla, miten esim. Viktor Kärpän hahmo on syntynyt, mutta myös Matti Röngän henkilökohtaisesta elämästä. 

Kun oppii iloitsemaan pienistä asioista

on iloinen siitä, että AM osti tänne maalle saunaan suihkun.

Semmoisen ladattavan. Nii-in, sen voi ladata vaikka tietokoneella, tässä samalla kun kirjoittelee teille. Semmoista käytetään kuulemma esim. veneissä.
Ja kun vesi lämmitetään kaasupolttimella, niin se lämpiää nopeasti, eikä tarvitse välttämättä lämmittää saunaa. Saunan lämmittäminen yhtä ihmistä varten kun ei aina ole tarpeellista eikä ehkä fiksuakaan. Meillä on erillinen pata, jonka saamme kaasupolttimen päälle ja kun vesi on sopivan lämmintä, suihkun toinen pää sinne ja kas; peseytyminen käy näppärästi. Ei sillä, etteikö ihan perinteinen pesuvati -systeemi minulle kelpaisi, mutta kun AM halusi peseytymistä helpottaa, niin olen iloinen.

Olen iloinen siitä, että veranta on viimeinkin saatu siivottua eli tyhjennettyä ylimääräisestä tavarasta ja sinne jääville tavaroille alkaa löytyä paikka.

Kaupungista tuotiin Pojalla käytössä olleita hyllyjä ja samanlaisia itsellä olleita hyllyjä tännä useammassakin erässä - täyspuisina painavat niin paljon, että autoparka joutui koville - ja tehtiin verannalle kunnon hyllykkö:


Nyt on tilaa vaikka millaiselle tavaralle. Ja hyllyn päällekin mahtuu vielä tavaraa. Osa hyllyistä on seinässä kiinni, ja kun ovat niin painavia, niin pysyvät kyllä paikallaan.

Veranta vaan alkaa taas täyttyä tavarasta 😂 Eilen siirrettiin sinne pari pienehköä kaappia ja tänään kirjoituspöytä.
Huomenna on varmaan edessä hyllyjen irrottamista ja muuta sellaista pientä... siis pientä. Ja sitten ensi viikolla olisi tarkoitus aloittaa se seinän purkaminen.
Ensin tämä toinen puoli. Ja sitten siivotaan tuo toinen huone.. ja puretaan seinän toinen puoli.
Siis meillä vaan siivotaan ja siivotaan ja siivotaan.

Olen myös iloinen siitä, että tänään oli vielä jäteasema auki (kesäaika päättyy eli talviaikana se on auki vain kahtena päivänä viikossa) ja saatiin vietyä sinne "myrkylliset" jätteet. Eli kaikki epämääräiset purkit ja purnukat, mistä meillä ei ole hajuakaan mitä niissä oikein oli.

Iloinen olen myös siitä, että - tässä samalla kuuntelen ISTV:stä Kultakurkku karaokea ja Pojan kummisetä sekä tyttärensä ovat finaalissa. Kummitätikin pääsi semifinaaliin asti. Neljäskin tuttu kisoissa oli, mutta hänen sijoituksesta ei ole tietoa, kun aloitin katsomisen vähän liian myöhään.
Voi, osaisinpa minäkin laulaa! Tosin AM väittää, että osaan kyllä, mutta en oikein tiedä uskoako..

Ei oo pitkään aikaan ihan tällaista sattunutkaan

Siis Pöllönpesässähän sattuu ja tapahtuu kaikenlaista, niin kaupunkipesässä kuin maalaispesässäkin. Sattuu yhtä ja toista, kaikenlaista. Ja vähän sattuu pesän ulkopuolellakin.

Tänään oli "kaupunkikirjaston" tuttu lukupiiri. Olemme saaneet lukupiiriin vähän uutta väkeäkin, mikä on kiva juttu, kun muuten meidän lukupiirissä on aina se sama porukka joka käy novellikoukussa ja käsityökerhossakin. Eihän siinä mitään vikaa ole, mutta on aina kiva tutustua uusiin ihmisiin.

Lukupiiri alkaa klo 17. Olimme ystävän kanssa sopineet, että tapaamme meidän pihalla 16.30, voimme kävellä hissukseen ja ehdimme palauttaa kirjat ja minä..krhm.. ehdin maksaa sakkoni. Hyi hyi... yhden kirjan palautuspäivä olisi ollut eilen ja muistutuksesta huolimatta unohdin sen, enkä siis uusinut sitä. Sakkoa tuli huimat 40 senttiä. En voinut maksaa sitä verkossa, koska verkkomaksamisen raja on 0,65 €. Jäin siis kiinni ihan noin niin kuin julkisesti... Ai ai ai...

Mutta ennen lähtöä. Oli tunti aikaa. PIti syödä ja vaihtaa vaatteet, oli oikein hyvin aikaa. Syötyäni pinaattiletut caesar -salaattikastikkeella (no on ihan hyvää, en jaksanut muuta väkertää..) istuin tähän sohvan nurkkaan. AM nukkui päikkäreitään ja kappas vain... Heräsin säpsähtäen 16.20 eli oli kymmenen minuuttia aikaa tarkistaa, tukka on päässä ja vaihtaa vaatteet. Vähän pisti kiireeksi, mutta just tasan puolelta astuin ovesta pihalle. Ja pyörin oven ulkopuolella kuin poranterä: mihin suuntaan lähtisin. Kunnes parkkipaikalta kuului "mä olen täällä!" No ihan hyvin ehdittiin, kun matkahan ei ole pitkä.
Mutta että menee ja nukahtaa, kun aikaa ei ollut enää kuin 20-25 minuuttia lähtöön!

Lukupiirin luettavana kirjana oli tällä kertaa Kimmo Ohtosen Karhu - voimaeläin. Minä taisin olla piirin 12 henkilöstä ainoa, joka ei ollut tehnyt kotiläksyjään, siis lukenut kirjaa kokonaan. Olin ainoa, jonka mielestä kirja alkoi jossain vaiheessa "jumittaa": mentäiskö nyt sen suon yli tai käännyttäiskö takaisin tai tehtäiskö jotain, mutta ei nyt vaan seistäis tässä suon reunassa.... Kuvat kirjassa oli toki upeita.
Ja niistä kuvista me sitten saatiinkin riemua kerrakseen 😂 Puhevuoroaan malttamattomana odotellut M-L sanoi, että hän on varmaan lukenut ihan eri kirjaa, kun hän ei huomannut kirjassa mitään toistoa, mistä muut sanoivat.
- Katsokaa nyt tätäkin kuvaa, tämmöisen kuvan ottaminen on tosi vaikeaa. Vesipisarat ja kaikki näkyy tuolla tavalla. Minä näytin tätä kuvaa valokuvaajaystävälleni ja hän sanoi, että tuollaisen kuvan onnistuminen on tosi onnen kauppaa. Tämä on sivulla 35.

Ja me muut etsimään sivua 35 ja kyseistä kuvaa.
- Ei tässä kirjassa kyllä ole tuollaista kuvaa.... Tässä on ihan toisenlainen kuva..
- No kyllä on ihan varmasti.
- No ei ole, katso nyt.
- Hei, se kuva on sivulla 29.
- Ei, ei se ole sama kuva, katsokaas nyt, se on ihan erilainen, siinä on tuo haaskakin, ja tuossa toisessa ei ole. Kuule M-L, sinä tosiaan olet lukenut ihan eri kirjan kuin me muut!

Ja voitte vaan arvata mitä tuollaisesta seuraa 12 naisen seurueessa! Naurua, naurua ja naurua!
Ja sitten tutkimme kirjoja ja totesimme, että kahdella lukupiiriläisellä oli kirjasta eri painokset kuin muilla - ja selityskin sitten löytyi kirjan lopusta, siellä oli ihan kirjoittajan kiitokset oikolukijalle, joka oli tarkistanut kaiken muun lisäksi myös kuvamateriaalin.

Seuraava kirja on Katja Ketun kirjoittama "Rose on poissa" .  Lupasin tällä kertaa tehdä kotiläksyt ja lukea kirjan alusta loppuun. Valitettavasti minulla on jonkinlaisia ennakkoluuloja kirjaa ja kirjailijaa kohtaan, mutta yritän silti.

Siispä - heisulivei, otan kirjan ja kipaisen sänkyyn. Kannattelen kirjaa sen aikaa kun jaksan ja jatkan sitten huomenna.
Alastalon salissa saa vielä odotella...

Heikki toi valon pihalle

Ja nyt jännitämme, tuleeko valo myös toiseen lamppuun vai tarvitaanko Heikkiä vielä uudestaan.

Niin kuin kerroin, ostimme uudet ulkovalot. Kaksi kappaletta. Viime viikolla kun oli päiviä jolloin ei satanut, päätettiin ottaa lamppuja hatuista ja laittaa ne paikalleen. Lamput oli kasattu jo edellisenä iltana asennusta varten.
Vanha lamppu irti - siinä oli liiketunnistin, jonka avulla lamppu paloi n. 3 sekuntia kerralla ja sen takia lamput haluttiinkin vaihtaa.
Lähes kuka tahansa osaa sen verran sähkötöitä, että osaa vaihtaa lampun, sellaisenkin jossa on vanha sokeripalasysteemi. Johto vain kiinni pariksi saman värisen kanssa, tiedättehän. Mutta kun seinästä tulikin viisi johtoa ja lampussa ja sokeripalassa oli vain kolme johtoa.

Eikä sitä sähkömiehen ruuvimeisseliäkään muuten ollut löytynyt... Mutta ei se kuulemma haitannut.
No, ne kaksi ylimääräistä johtoa, niille oli onneksi "hattu", jonka sisään ne laitettiin. Sitten laittamaan lamppu kiinni seinään.
Ja miten se sitten tapahtuu? Ruuveilla juu, kyllä vain. Mutta ongelma olikin siinä, että lamput on suunniteltu niin, että sähköjohdot tulee seinän sisältä. Meillä ei tule, vaan niin kuvasta näkyy, päälipuolelta. Lampun jalkaan (onko se jalka?) oli siis tehtävä koko, johon tulo valkoinen johto mahtui. Helppo homma. Ja nopea. Meidän tiimiltä sekin onnistuu 👍

Ja sitten kokeilemaan. Ei. Ei niin minkään laista valon pilkahdustakaan. Ei uuteen eikä vanhaan lamppuun. Tarkistus. Ei edelleenkään. Ei ole meistä sähkömiehiksi.
Vaan ei ole hätä tämän näköinen. Mökkitalkkari oli just ajanut kotiinpäin - mennään käymään ja pyydetään apua!

Pihalla meidät vastaanotti iso koira, joka yritti näyttää pelottavalta ja yritti haukkumalla pelotella vielä lisää - vaan taisi reppana pelätä meitä vielä enemmän. Kunnes rohkaistui ja tuli nojaamaan muhun niin, että ilman autoa vieressäni, olisin kaatunut.  Niin ja se meidän ongelma. Ei, sähkö- ja putkityöt on ne, joita talkkari ei osaa. Pettymyksen huokaus. Mutta hätä ei edelleenkään ollut sen näköinen. Onhan olemassa Heikki! Heikki? Niin, Heikki osaa sähköhommat, soitetaan Heikille. Selvä.
- Missäs olet?
- Kotona, meinasin just käydä päiväunille.
- No kuule kun täällä olis.....
- Sano niille, että mä tulen jossain välissä käymään, jos ne vaan on kotona.
- On ne. Terve.

Maalla asumisessa on hyvät puolensa. Jos et itse osaa, aina löytyy joka joka osaa. Tai jos ei se osaa, se tietää jonkun joka osaa tai ainakin tietää jonkun joka tietää jonkun joka osaa.
Kiitettiin ja ajettiin kotiin, keitettiin kahvit ja katsottiin, että joku ajoi pihaan.

HEIKKI! Vähän aikaa joutui Heikkikin tekemään töitä, sillä alunperinkin oli vähän turattu lamppujen kanssa eikä ollut ihan helppo homma se lampun toimintaan laitoon. Mutta lopulta paloi molemmat valot. Toista lamppua vain ei voinut vaihtaa, kun siitä puuttui se pahuksen kolo!
Ja sitten alkoi sataa. Ja satoi ja satoi ja satoi. Ja oli muuta hommaa. Mutta ehkä loppuviikosta saisi vaihdettua.
Mutta onpahan nyt edes yksi lamppu vaihdettu. Ja ulkovalot palaa kun ne on sytytetty. Ei tarvitse esittää mitään pihavalotanssia rappusilla saadaakseen valoa.
Ja jos joku menee pieleen eikä toisen valon asentaminen onnistu, niin onhan meillä sitten Heikki 😊

Tällaiset lamput ostimme uusiksi ulkovaloisiksi, vanhojen pallovalojen tilalle:

Tänään olin 2,5 tuntia lääkärillä, siis neurologilla. Aloimme väsyä jo kaikki, niin minä, lääkäri kuin koneensakin. Katsotaan miten asiat tästä taas etenee ja millaista lausuntoa saan. Kuinka kauan tämä löysässä hirressä roikkuminen vielä kestää. 

32 asiaa Pöllöstä

Onnelin elämää -blogista nappasin nämä 32 kysymystä ja vaikka melko lailla läpikotaisin mut jo tunnettekin, niin tässäpä vastauksia - jos vielä löytyisi jotain, mitä ette tiedä 😊

Avioliittoja - tämä yksi ja ainoa, kestänyt jo 32 vuotta niin mäkiä kuin tasaistakin, mutkia kuin suoraakin. Jos meistä riippuu, niin jatkuu ainakin toiset 32 vuotta..

Lapsia - yksi aikuiseksi kasvatettu Poika, josta olemme ylpeitä. Ja yksi varapoika, Pojan paras kaveri lapsuudesta.

Lemmikkejä - pahuksen vihaisia ja huonosti kasvatettuja villakoiria. 
Lapsuudessa oli koira, teini-iässä toinen koira ja kissa nimeltä Viljo. Niin ja olihan meillä Erkki -niminen tuhatjalkainen, jolle kävi sitten vähän köpelösti (oikeasti sillä oli kuulemma vain 400 jalkaparia, sanoivat eläinkaupassa). Erkki oli aika symppis kaveri.

Leikkauksia - äkkiseltään laskien kolme. En ainakaan muista enempää. Arpia on kyllä enempikin, voisi luulla, että on leikattu useamminkin, mutta ne on muistoja lapsuuden kolhuista.

Tatuiointeja - löytyy kolme. Ensimmäisen otin yli 20 vuotta sitten; olin vähän niin kuin "harjoitusnahkana", toisen sain syntymäpäivälahjaksi pari vuotta sitten ja kolmas kädessä kertoo, että riesanani on nyt ja aina epilepsia.

Lävistyksiä - vain korvissa kolme reikää. Enkä taida enää tässä iässä muita ottaakaan.

Muuttoja - jos oikein osasin laskea niin kahdeksan kertaa olen muuttanut. On sekin aika monta kertaa. Seuraava muutto on toivottavasti viimeinen.

Ampunut - nallipyssyllä, ritsalla ja lapsena ammuttiin pihlajanmarjoja koiranputkesta tehdyillä "puhallusputkilla" 😅 Jousipyssylläkin olen ampunut ja ampuradalla olen käynyt kerran ampumassa kiväärillä. Sitä haluaisin kokeilla uudelleen. Niin ja ilmakiväärilläkin joskus.

Ottanut lopputilin - olen kerran. Sitä ennen kaikki työsuhteet oli määräaikaisia ja kaikki ne yritykset joissa olin ollut töissä, menivät ennen pitkää konkurssiin. Huono karma?
Lopputilin jälkeen sain uuden työpaikan viikon-kahden sisään ja sitä sitten kestikin "hamaan loppuun" saakka eli kunnes mut irtisanottiin, kun ei heillä ollut tarjota työkykyäni vastaavaa työtä.

Ollut saaressa - olen useastikin ja kaipaan niitä saarireissuja. Itse asiassa viime kesänä viimeksi, Kemiön saaressa. Ehkä ensi kesänä taas?

Autosi - mulla on kyllä yksi Toyota, mutta se ei ole auto, vaan ompelukone. Ja se onkin ainoa mitä saan enää ajaa. Epilepsiani pitää huolen siitä, että ajolupaa ei ole palautettu v. 2012 heinäkuun jälkeen ja vaikka palautettaisiinkin, niin en enää auton rattiin tarttuisi.
Kaipaan kyllä sitä, että saisin ajaa itse omaa autoa tai edes silloin kun haluaisin, mutta kun ei niin ei. Oman ja muiden turvallisuuden vuoksi pyydän kyydin muilta.

Ollut lentokoneessa - viimeksi elokuussa, kun kävin Äitin ja Pojan kanssa siskon perheen luona. Lennän suunnilleen kerran vuodessa tai joka toinen vuosi, en siis mielestäni kovin usein. Riippuu siitä, käykö sisko täällä Suomessa 💗

Onko joku itkenyt  vuoksesi - kyllä vain, aika monikin taisi itkeä silloin muutama vuosi sitten. Mutta AM, Poika, Äiti ja isä ainakin. Luulen, että muutama muukin.

Ollut rakastunut - no kyllä 😍 Ja luulenpa olevani vieläkin...

Ollut ambulanssissa - olen ollut 1 - 2 - 3 .. siis kolme kertaa. Muina kertoina olen mennyt omalla autolla AM:n kyydissä, sairaala kun on niin lähellä, että oma kyyti on nopeampi.

Luistellut - koulussa viimeksi, eli jokunen kymmenen vuotta sitten. Rullaluistimilla kyllä vielä varmaan reilut kymmenen vuotta sitten. Mutta en sen jälkeen kun kaaduin niillä vauhdista suoraan vatsalleni niin, että lähti ilmat pihalle. Taisi rintalastakin saada vähän osumaa siinä.

Surffanut - vain ja ainoastaan netissä. Nykyään harvemmin, käyn vain niillä tietyillä, tutuilla sivuilla. Ei jaksa enää

Ollut risteilyllä - voi, viimeisestä risteilystäkin on jo aikaa ainakin kymmenen vuotta. Tänä viikonloppuna olisin päässyt laivalla Helsingistä Tallinnaan ja sieltä sitten melomaan Põltsamaa joelle.

Ajanut moottoripyörällä - no en! Vain ja ainoastaan kerran enon skootterilla ja senkin kivelle. Enkä uskaltanut kertoa siitä 😃 Ja olin varmaan jo lähemmäs 40 vee kun se tapahtui....

Ratsastanut hevosella - olen parikin kertaa islannin hevosella. Ekalla kerralla viimeset pari sataa metriä saatiin laukata vapaasti eikä pitänyt olla mitään hätää, kun oltiin menty laukkaa jo aiemminkin. Muuten olisi mennytkin ihan hyvin, mutta kun molemmat jalat irtosi jalustimista niin vähän pukkasi kylmää hikeä! Ei auttanut muu kuin tarrata tiukasti kiinni harjasta ja toivoa, että matka päättyy pian ja edellä oleva heppa pysähtyy; silloin pysähtyisi munkin heppa.
Issikathan on syytä mukavia, että ne seuraa edellä menevää, väistää joka kiven ja heinän samalla tavalla 😂

Lähes kuollut - en kai varsinaisesti, mutta kuitenkin joo ja ei.

Ollut sairaalassa - olen ollut itse useammankin kerran, läheiseni on olleet. Oli aika, jolloin meinasin jo pyytää sairaalasta "perhehuonetta"; olisi ollut helpompi käydä tervehtimässä kaikkia läheisiä samassa huoneessa yhtä aikaa, eikä kiertää osastolta toiselle. Silloin en tiennyt, että muutaman kuukauden päästä olen siellä itse potilaana 😟

Suosikkihedelmä - appelsiini, kun vain joku kuorisi sen 😜

Aamu vai ilta - ilta. Molemmissa on kyllä puolensa, mutta ilta, niin kuin näkyy...

Lempiväri - punainen. Ja punainen. Ja ehkä myös punainen.

Viimeisin puhelu - ystävän kanssa. Sovittiin uusi aika tapaamiselle; hän lupasi ommella meidän ulko-oveen verhon.

Viimeisin viesti - "Tulkaa avaimella" 

Nähnyt jonkun kuolevan - En ole. Ennen viime kevättä en ollut nähnyt kuollutta ihmistä, en ollut halunnut aiemmin käydä katsomassa.

Kahvi vai tee - aamukahvi ja iltatee, vihreänä kiitos.

Paras piirakka - ei kasvis-, kaikki muu käy. Sienetkin menee, mutta ei parsa-, paprika-, papu yms. Mulla on kasvisintoleranssi, eikä se ole vielä kokonaan parantunut, vaikka on se jo helpottanut vähän...
Oikeastaan lohipiirakka vois olla paras vaihtoehto.

Kissa vai koira - olen ehdottomasti koiraihminen, vaikka kissojakin on kiva silitellä ja rapsutella ja pitää sylissä. Mutta koira silti. Iso koira.

Paras vuodenaika - on kevät. Kun luonto herää taas uudelleen eloon ja vihreä on vielä heleän vihreä.


Tohditko sinä kertoa itsestäsi vielä lisää sen lisäksi, mitä sinusta jo tiedämme?

Mukavaa viikon alkua kaikille 💗💗

Joulu on jo ovella...

Tai ainakin se on aika ovela.  Tai jos ihan tarkkoja ollaan, niin lapset ne vasta ovelia ovat. Vaikka ovat jo ihan aikuisia. Meillä ainakin. Se samainen Poika, joka kertoi haluavansa viettää ainakin vielä tulevan joulun meidän kanssamme ja jota varten pistämme hihat heilumaan taas heti huomenna.

Hän laittoi yhtenä iltana viime viikolla viestin, jossa kysyi, tahtoisikohan Joulupukki tänäkin vuonna tukea hänen opinto- ja urakehitystään.  Varmuuden vuoksi kysyin, mahtaisiko kyse olla kattiloista tai veitsistä, mutta vastaus oli ei. Hänellä on kuulemma tarpeeksi niin kattiloita kuin veitsiäkin sekä lisäksi veitsenteroittimia. Meitä on kielletty jopa ostamasta niitä.

Tarve ja halu olisi suomi-japani-suomi -sanakirjalle.
Noh, lupasin Joulupukin puolesta, että hän voi tilata kirjan itselleen ja lähettää laskun sitten Joulupukille.

Lauantaina kysyin mummolta (siis Äitirakkaalta) sopisiko tuleva joululahjaongelman ratkaisu sillä, että maksaisimme kirjan yhdessä. Hyvä idea, sanoi mummo. Josta sitten poiki toinen keskustelu. 😂

Äitirakas toi näytille pokkarin jota oli juuri lukemassa ja pohti, että mahtaisikohan Poika olla kiinnostunut kirjasta, se kun kertoo Japanista ja sen historiasta. Selasin kirjaa ja totesin, että kyllä varmaan kiinnostaa, mutta minä voisin lukea sen ensin, sitten kun Äiti on lukenut sen ensin.

Tiistai-iltana Poika soitteli AM:lle ja minäkin sitten juttelin hänen kanssaan. Kertoi, että joululahja on jo tulossa, pitäisi olla perillä keskiviikkona. Nopeata toimintaa 👍
Kerroin sitten, että mummolla muuten olisi yksi kirja, pokkari, joka liittyy Japaniin, en nyt sen tarkemmin muista siitä, mutta jos joskus sitten toimittaisin sen hänelle.
Sen jälkeen puhuttiin että jos Poika ostaisi minulle kirjan joululahjaksi, huolisinko, joku Japaniin liittyvä tietenkin,  ja sitten rupesi puhumaan, että vitsit kun häneltä on yksi kirja kadonnut.  ei löydy mistään, on jo miettinyt jos koettaisi ostaa sitä uudestaan. On katsellut sitä meiltäkin mutta ei ole näkynyt. Sanoi kirjailijan ja kirjan nimen - kysyi olenko lukenut sen. Kirjan nimi ei sanonut mitään, mutta kirjailijan nimi kuulosti tutulta, Mia Kankimäki.

Hetkinen... ettei nyt vaan...olisikohan... millainen kansi siinä on? Semmoinen vaaleanpunainen, ja nainen kimonossa. Olisikohan se ollut.. Kuule, mä soitan huomenna mummolle ja pyydän lähettämään kuvan siitä kirjasta ja laitan sitten sen nimen sulle.

Keskiviikkona sain kuvan kirjan kannesta ja laitoin sen eteenpäin Pojalle; onko se tämä? Mia Kankimäki: Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin.  Juuri tuo kirja! Mitään muuta selitystä sille ei ole, kuin että Poika on lainannut sen minulle ja minä olen antanut sen eteenpäin Äidille ja nyt se oli sitten lähdössä takaisinpäin - me vaan ei Äidin kanssa muistettu sen kiertokulkua 😂😂 No, pääasia että kirja löytyi ja päätyy ennen pitkää Pojalle takaisin 👍

Talitintit ovat tulleet pihalle - netistä jonkun sivuston mukaan lintuja pitäisi ruveta ruokkimaan vasta tämän kuun lopussa, me laitettiin ensimmäiset talipallot telineisiin jo perjantaina tai lauantaina, kun löydettiin ne tuolta verannalta, kun yritettiin sitä järjestellä.
Tiistaina kun tultiin takaisin, oli molemmista telineistä (kolme palloa kummassakin) melkein kaikki syöty. Keskiviikkona aamupäivällä söivät ne tyhjiksi ja piti sitten lähteä hakemaan uusia. Kyläkaupassa ei ollutkaan talipalloja, joten ajeltiin kirkonkylälle.

Siellä on K- ja S-kaupat sekä Tokmanni. Ensimmäisenä tietenkin ajettiin Tokmannille, koska siellä oli tarjous talipalloista. Ei löydetty. Oltiin juuri kassalla kysymässä, että eikö niitä tosiaankaan ole, kun sisään tuli vanha rouva:
- Anteeksi, hän olisi vain kysynyt, onko teillä talipalloja linnuille?
- Ei ole, sitä samaa me tässä juuri kyselimme (naurahtaen)
- No voi harmi, kun ei niitä ole K-kaupassa eikä S-marketissakaan, ei ole missään.
- Millä te olette liikkeellä? (Ajatuksena tarjota kyytiä..)
- Kiitos, meillä on auto tuossa pihalla.
- Niin, ajattelin vaan, me meinattiin tuolta Hankkijalta käydä katsomassa.
- Niin tosiaan, Hankkijallahan voisi olla... Kiitos teille! 

Siitä sitten lähdimme peräkanaa ajelemaan kohti Hankkijaa, he kääntyivät ensin huoltoasemalle ja meille tuli ajatus, että josko niitä olisi Paimenpojassa - Osuuskunta Tuottajain Maidon myymälässä.
Ei kun kurvasimme sinne ja menin kysymään. No olihan siellä ja sain hinnan, vaan enpä osannut laskea kuinka paljon maksaa niin ja niin monta kappaletta; laskutaito petti täysin 😧
Nolotti kauheasti ja kun en muuta osannut sanoa, niin sanoin "anna kympillä" 😂😂😂
Sillä aikaa kun myyjä kävi hakemassa talipalloja, minä kävin kylmiössä katsomassa mitä sieltä löytyy ja ostin juustoa ja leikkelettä.

Nyt on sitten talitinteille talipalloja ja punatulkkuja ja muita lintuja odotellaan. Mitähän kaikkia lintuja tuohon oikein tuleekaan?

Noiden lisäksi oli toisen ikkunan takana samanlaisessa telineessä pari tinttiä ja kuivuneessa marjapensaassa muutama tintti odottelemassa vuoroaan..

Missä se tekeminen oikein näkyy

Taas tämä vanha sananlasku "laiska töitään luettelee" muutaman viimeisen päivän ajalta, mutta kun menin sitten taas tyhmyyksissäni lukemaan iltapäivälehtiä. Tarkemmin oikeastaan joidenkin uutisten kommentointeja.
Miten ihmiset voivatkaan olla niin ilkeitä? Tai no, onhan sen huomannut täällä blogimaailmassakin. Nimimerkin takana nimettömänä ja kasvottomana on helppo olla ilkeä ja arvostella muita ilkein sanoin. Julkisesti.
Kyllä mekin AM:n kanssa taivastellaan lehtiä lukiessa ja tv:tä katsellessa moniakin asioita ja ihmisten tekemisiä ja sanomisia, mutta me tehdään se kahden kesken ja juurikin pohtien, mikä on saanut asiat siihen jamaan, mitä olisi voinut tehdä toisin ja miten asian voisi korjata, miten itse olisimme toimineet samassa tilanteessa.
Asiallista palautetta annetaan tarvittaessa: viimeksi annoin palautetta Ylen Ykkösaamusta, jossa toimittaja puhuu haastateltavan puheen päälle, ei anna haastateltavan vastata loppuun asti vaan keskeyttää jne. 
Kiitoksiakin laitetaan kun siihen on aihetta. Viimeksi sairaalan päivystykseen ja kotisairaalaan jotka hoitivat AM:n kuntoon.

Mutta se siitä, itseänihän mun piti kehua 😉😉
Oli taas tultava maalta kaupunkiin ja koska olemme opetelleet ja oppineet entistä hitaamman elämäntavan, päätimme lähteä jo lauantaina ja hoidella asioita vähän kerrallaan.
Siispä ajoimme suoraan Äitirakkaan ja Tunturiruipelon luo ja veimme sinne taas vähän tavaraa, joiden tiesimme tulevan heillä käytetyksi.
Harva se päivä lähtee Äidille kuvaviesti "Olisiko sulla käyttöä tämmöiselle, vai laitetaanko kierrätyslaatikkoon?" Osa tavaroista siis kierrättyy hänelle ja osa menee johonkin kunnan tai kaupungin kierrätyspisteeseen.

Eilen, sunnuntaina, käytiin ostamassa jalkoja. Kahdeksan jalkaa. Ihan kuin hämähäkillä, vaikka inhoankin hämähäkkejä. Olivat rautakaupan viimeiset kappaleet kyseisiä jalkoja. Viime päivityksessä kerroin, että kaikki suunnitelmat ei menneet ihan niin kuin piti - se johtui juuri noista jaloista. Jalat puuttui. Nyt on siis jalat ja kun huomenna palataan maalle, viedään mukanamme kolme hyllyä entisten kolmen lisäksi ja pääsemme jatkamaan projektia. Pitäkää peukkua, että meidän suunnitelma toimii, sillä sitten meillä on enemmän säilytystilaa kuin mitä muuten olisi.

Samalla reissulla käytiin ostamassa uudet ulkovalot.
Vanhat valot olivat liiketunnistimilla toimivat. Ihan kivat joo. Paitsi että paloivat ehkä noin kahdeksan sekuntia kerrallaan. Uudet valot joko palavat tai ei, kun valot napsauttaa päälle.
Kaupassa oli kaikki valaisimet nätisti esillä. Löysimme meille sopivat ja mielestämme kivan näköiset ja rupesimme etsimään niitä hyllyistä. Ei löydy. Voi kökkö, eikö niitä nyt sitten olekaan. Olisivat voineet ottaa tuon mallin pois seinästä, jos ei niitä ole... MYYJÄ!
Löytyi myyjä ja kysyimme häneltä apua. Hän käveli suoraan hyllylle jossa kyseisiä lamppuja oli vaikka kuinka ja paljon. Ihan vähän hävetti 🙈 Mutta toisaalta, sitä vartenhan henkilökunta siellä on, että auttaa. Ja hän oli  todella ystävällinen ja tietenkin häntä kiitimme avusta.
Ja olemme tyytyväisiä, meillä on uudet lamput. 
Kun ei tiedä, koska ne katuvalot laitetaan toimimaan. Meidän pihatien risteykseen nimittäin tuli katuvalo eikä me vielä tiedä miten pahasti tai hyvin se valaisee meidän pihaa. Ei olisi kyllä tarvittu niitä katuvaloja, mutta kyläläiset ovat päättäneet, että ne laitetaan, niin minkäs me sille voidaan.

Illalla vielä purettiin niitä hyllyjä muutama kappale. Ne olivat tässä mun sohvan takana, vähän niin kuin seinänä, vaikkeivät korkeita olleetkaan. Nyt on ihan kumma ole, kun se muka-seinä puuttuu 😁

Tänään kävin taas sairaalalla hoitamassa eläkeasioihin liittyviä asioita ja AM vei sillä aikaa tavaroita kierrätyskeskukseen. Ja kävi autohuollossa hakemassa tyhjiä astioita; jotain lasinpesuneste- yms. kannuja. Ne on sitä varten, kun A-nopin kätköistä löytyy vieläkin kaikenlaisia aineita joista ei ihan varmasti tiedä mitä ne on ja ne pitäisi viedä kaatopaikalle, mutta niitä ei voi viedä niissä astioissa missä ne nyt on. Onneksi on paikka mistä sai tyhjiä purnukoita joihin nesteet voi kaataa ja viedä niissä kaatikselle.

Ystävän kanssa kävin iltapäivällä kirjastossa. Vein hirvittävän repullisen kirjoja kirjastoon nuokkulaisille askartelua varten. Meillä kun ei ole ihan kaikille kirjoillekaan tilaa ja kirpputoritkaan ei ota enää kaikkia kirjoja vastaan. Meillä on kyllä tuossa kirjastossa sellainen kierrätyspiste, johon voi jättää kirjoja muiden otettavaksi, mutta nuo vein tosiaan askartelutarpeiksi, kun niistä oli kuulemma pulaa. Hyvä, että tuli käyttöä niillekin.

Huomenna lähdetään maalle, ensi viikolla tullaan taas takaisin, kun on taas hammaslääkäriä ja muuta, mm. lukupiiri, jossa tällä kertaa on luettavana Kimmo Ohtosen kirja Karhu - voimaeläin.

Kirjastossa käydessäni on tapanani aina katsoa ensin palautetut kirjat, sen jälkeen uutuudet ja kirjavinkit ja sen jälkeen vilkaisen vielä varatut, noutamista odottavat kirjat - niistä saa vinkkejä siitä millaisia kirjoja muut ihmiset lukevat.

Tänään silmiini osui kirja, joka oli ihan pakko lainata, en vaan voinut jättää sitä hyllyyn. Jos vaikka Pietarille ääneen lukisin, onhan siellä sentään hänen sukulaisiaan: Äkkiväärä, Jääräpää, Pölläkpää, Rämävili, Hunnihanni ja Lullapaara.
Kysehän on siis Mervi Kosken kirjasta Tonttujen suuri suku.  Kirjan on kuvittanut Heikki Eklöf.

Ja Pöllön omia tarinoita, löytyy tuolta Krapulasta - sadan sanan tarinoita.  Ootteko käyneet kurkkaamassa 😌