Muurahaisia ja hämähäkkejä ja ampiaisia ja hyttysiä

Mistä tietää, että on kesä?
No tietenkin siitä, että aurinko paistaa. Ja sataa vettä. Ja ukkonen jyrisee. Ja pihalla on paljon kukkia. Ja tienvierustat on täynnä kukkia.

Pihalla kipittää muurahaisia. Ja hämähäkkejä. Ja niitä hämiksiä tulee välillä sisällekin. Niistä en tykkää YHTÄÄN. Mutta olen oppinut olemaan kirkumatta. Poistun sievästi paikalta, osoitan sormella ja totean lakonisesti, että sormeni osoittamassa suunnassa on hämähäkki. AM tietää oitis mitä tehdä.

Portaiden alla on joku kukkamehiläisten (tai vastaavien) pesä ja siitäkin huolimatta, että me istumme portailla (puiset portaat), ne haluavat mennä portaiden alle. Juuri tietystä kohtaa. Valitettavasti ne jossain vaiheessa kohtaavat viimeisen hetkensä. Siinä vaiheessa, kun niitä alkaa pörrätä useampi kuin se yksi eksynyt.

Hyttyset eivät minua juurikaan häiritse. Olen tullut siihen tulokseen, että johtuu lääkityksestä. Jollain tasolla on siis lääkitys kohdillaan - toimii edes hyttysmyrkkynä 😄 On toki olemassa niitä tosi tosi kiukkuisia hyttysiä, joihin ei tunnu tehoavan mikään muu kuin pilkkihaalari ja mehiläishoitajan päähine.

Kaupungissa käytiin kääntymässä. Olin käynyt läpi A-nopin vaatteita ja kun olimme liki saman kokoisia ja hänellä oli hyvä maku pukeutumisessa - siispä mukana oli valtava määrä vaatteita jotka pyöräytin koneessa. Viimeistä koneellista en enää laittanut kuivaajaan vaan laitoin pyykit kuivumaan telineeseen. Aamulla vastassa oli tämä näky:

Vanha väsyi. Muoviosat halkesi. Onneksi oli olemassa toinen teline, jossa oli jo kuivia pyykkejä, joten sain siirrettyä nuo kosteat pyykit siihen ja sitten saatoimmekin taas vaihtaa maisemaa.
Eli hur-rur Gunnarilla maalle.

****
Meinasin ottaa uuden alun koko jutulle, kun onhan tässä taas ollut touhua ja tohinaa, mutta jatketaan tästä.

Ennen kuin menimme maalle-maalle, kävimme hakemassa meille maalle uuden pöydän, sellaisen klaffipöydän. "Keittiö" kun on niin pieni niin ajattelimme, että semmoinen on juuri sopiva meille kahdelle. Ja jos tulee enemmän väkeä, sen saa tarvittaessa isommaksi. Se on JUST hyvä meille.

Ennen lähtöä vietiin kotoa kaksi kassillista vaatteita ja kaksi isoa kassillista muuta tavaraa kierrätykseen, tällä kertaa Fidalle. Koska vaatetta ja tavaraa kierrätettäväksi riittää, niin ajattelin valita kullekin satsille eri kohteen, tässä kaupungissa kun niitä riittää.

Edellisviikon torstaina oli kyläkaupalla Roinaralli; sinne sai viedä pienmetallia, elektroniikkaa ja myrkkyjätettä. Se oli tosi hyvä juttu, mekin päästiin isosta kasasta jätettä/roskaa eroon. Luultiin lähtevämme paikalle hyvissä ajoin, mutta kun päästiin perille, siellä olikin jo pitkä jono. Taas opimme jotain maalla asumisesta: ilmoitetut kellonajat ovat todellakin noin -aikoja, heittävät ainakin puolella tunnilla 😉
Homma sujui kuitenkin hyvin ja me ollaan AM:n kanssa hyvä tiimi (35 vuotta opettaa..), että meillä ei montaa minuuttia mennyt, kun meidän auto oli tyhjennetty.

Tämä kahden kodin väliä kulkeminen on kieltämättä välillä vähän... ahdistavaakin. Täällä kaupungissa ei tunnu olevan mitään tekemistä, vaikka oikeasti kyllä olisi, kun vaan tekisi.
Tuon pyykinkuivausteline-episodin jälkeen saimme maalla vähän jotain aikaiseksi, kun Poika soitti keskiviikkona, että onko "liian aikaisin ilmoitettu, jos hän nyt ilmoittaa, että tulisi huomenna?" Krhm...äitinsä poika... No ei. Torstaina siis ajoimme taas takaisin kaupunkiin hakemaan Poikaa - ilta meni siinä, kun hän yritti elvyttää AM:n läppäriä, turhaan. Ei auttanut edes se, että kone avattiin perjantaiaamuna. Ei meinannut auetakaan. Ja siinäkään ei auttanut tämä perheen legendaarinen minuun liitetty lause "kuuluuko tän irrota?" - sillä nimittäin aukea tai irtoaa kapine kuin kapine....
Lause liittyy esineeseen jonka EI pitänyt hajota, mutta minä sain sen rikki...


Postipoika oli ehtinyt käydä muuten siinä parin päivän poissa olon aikan ja tuoda pari korttia. Tämä ihanan kortin, josta tulee mieleen, että lähettäjä on ajattellut lähettäessåån seikkailuani Myyntisirkkusena 😏 Tiedä häntä.

Kiitos Susanna muistamisesta 💓








Toisenkin kortin postipoika oli postiluukusta pudottanut - anteeksi kuvan huono laatu - Sinisen Sohvan väki on ollut kesälomamatkalla ja muistanut reissullaan myös Pöllöä ihanilla kedon kukkasilla


Hauska sattuma muuten; molemmat kortit ovat Minna Immosen kauniita kortteja.

Kaikki kortit ovat kauniita - olen iloinen kaikista korteista, tämä vain oli minusta mukava sattuma 😊







Perjantaina ajelimme kirjakaupan kautta takaisin maalle, Äitirakas soitti ja kysyi ollaanko kotona (tuntuu hullulta, kun on kaksi kotia 😄), he tulee pistäytymään. Siitäpä sitten lähdettiin Pojan kanssa kävelemään kyläkaupalle - oli ihan kiva mennä sinne kävellen, kun ei ole pitkä matka. Vaan "turhaan" käytiin, kun eivät malttaneet kahville jäädä, toivat meille vain pölkkyjä. Pölkyille pölkkyjä.

Lauantai olikin sitten työpäivä. Oltiin kyllä sovittu, ettei meillä mitään työleiriä pidetä, mutta vähän piti töitä tehdä. AM ajeli nurmikkoa, Poika niitti heinää pihan toisella puolella ja vielä lopuksi kävi harjaamassa katon. Minun tehtävä oli tuhota niitä pahamaineisia lupiineja. Ei olisi pitänyt. Takareidet tuli kipeäksi. Ja pehva. Ja mun sikspäkki meni varmaan sijoiltaan. Varmaankin sikspäkin kaks ylintä riviä vaihtoi paikkaa. Tai kaks alinta. Tai jotain. 😉😉 Ei kun oikeasti varmaan jotain revähti, kun yritin kiskoa yhtä juurakkoa irti. Naps. Juurakko pysyi paikallaan, mutta sikspäkkiin sattui ja se on vieläkin kipeä. Nauraminen tekee vähän kipeää vieläkin. Sen siitä saa, kun yrittää tehdä muka-töitä.
Lauantaina vietettiin myös hetki äiti-Poika -aikaa ja käytiin ajelulla. Juteltiin kaikenmaailman asioista.
Isä-Poika -aikaa viettivät sitten, kun lämmittivät saunaa.

Nyt ollaan pari päivää kaupungissa - sinä aikana  on hyvää aikaa siivota omia kaappeja; miettiä mitä kokeilisi myydä tori.fi:ssä ja mitkä laittaa suoraan kierrätykseen/hyväntekeväisyyteen.
Ja onpa tuota ihan roskikseenkin menevää tavaraa kertynyt, valitettavasti.

Että semmoista. Paljon varmasti jäi tässä kuulumisia kertomatta, mutta tässä varmaan ne tärkeimmät.

Ei kun ihan paras juttu meinasi jäädä kertomatta! Pöh. Ihan pikainen päätös tehtiin lauantaina, siinä ei varmaan mennyt kuin tunti, kun homma oli saatu ensi kysymyksestä valmiiksi:
Lähdemme elokuun viimeiseksi viikoksi Äitirakkaan ja Pojan kanssa kolmestaan Siskorakkaan luo!
Siinä ei kauan mietitty; nuoriso etsi meille edulliset lennot sopiville päiville ja varasi liput ja nyt ei muuta kuin odotetaan lähtöä 😍😍