Kumman sitä kirjoittaisi ensin, pohtii Pöllö

Ihanko näitä tavallisia kuulumisia vaiko Myyntisirkkusten seikkailuista - kumpaakohan te lukisitte mieluummin 😕 Jos vaikka ihan tavallisia kuulumisia, kun jotain jäi viimeksi kertomatta, mutta taas unohdin, mikä se oikein oli... No, kyllä se taas mieleen tulee.

Sitä odotellessa esittelen teille luvan kanssa tämän valtavan kokoisen, upean villasukan! Tämä sukka on nähtävissä Sysmän toimintakeskuksessa, jossa työskentelee mm. nuoria pitkäaikaistyöttömia, kehitysvammaisia, mielenterveys- ja päihdekuntoutujia.
Sukasta kerrottiin, että ihan jokainen talossa oleva henkilö on neulonut sukkaan vähintään yhden silmukan (luulen, että kokeiltuaan useammankin 😊) ja sukassa on ihan normaali kantapää kavennuksineen.  Mittoja en huomannut tästä kysyä enkä ottaa, mutta melkoisen kokoinen tämä on:

Kuva: HPöllö


Kuva: HPöllö
Tästä kuvaparista voisi kysyä, onko tyyntä myrskyn edellä? Toisella puolella oli näin kaunista ja tyyntä
Kuva: HPöllö
Ja sillan toisella puolella kuohui sitten senkin edestä.
Kyseessä on Virtaankoski jossa oli sata vuotta sähköä tuottava voimalaitos. 
Nyttemmin voimalaitos on suljettu ja kosken alapuolella voi käydä kalastamassa, kunhan ostaa sinne osakaskunnan kalastusluvan.


Joen rannalla oli myös aivan valtavan suloinen punainen rantasauna - siitä en tohtinut ottaa kuvaa, kun en tiennyt varmaksi kenelle se kuuluu - kalastusosakunnalle vai läheiselle kartanolle.

Nyt ei taas tämä kuvien lisääminen tänne bloggeriin oikein onnistunut, meidän yhteistyö ei tunnu sujuvan. Ei taida tämä maalaiselämä sopivan meille yhdessä.

Kerroin teille viimeksi, miten kävi meidän vuosikausia palvelleelle pyykinkuivaustelineelle. Otti ja kaatui, kaiken antaneensa.  Olin sitä jo heittämässä kaatopaikalle, mutta mitäpä ei Poika ja nippuside korjaisi. Ja niin on taas kaupungissa kaksi ehjää kuivaustelinettä odottamassa puhdasta pyykkiä.

Sikspäkkikin alkaa muuten pikkuhiljaa parantua, kun en ole hirveästi riehunut, olen ottanut rauhallisesti ja tehnyt "pikkuhommia". Järjestin kaupungissa vaatekaappia - kuinka monta vaatekaappia ihmisellä voi olla?? Sain kierrätykseen yhden muovikassillisen ja yhden repullisen verran vaatetta.
Naapuriin vein vähän astioita - naapurin isäntä tervehti "ja meille et kyllä tuo yhtään tavaroita!" 😀 No, ne astiat eivät jää heille, vaan jatkavat matkaansa edelleen vanhuksille.

Riesakin kävi vierailulla 😡 Ja just mun tuuria: lääkäri oli soittanut päivällä muutamaa tuntia aikaisemmin ja kysellyt kuulumisia; "no tässähän tämä, tätä samaa jne jne" Ja sitten kun sen verran ystävän kylään tullessa askarreltiin, että A-nopin muistoksi istutettiin punaisia keijunkukkia ja sen jälkeen lähdettiin käymään kyläkaupassa, niin eikös siellä lähtenyt kuulo ja puhekyky!

Mutta kuulkaa - kertokaas mitkä ihmeen kapistukset ne nämä on? Ostettiin eilen "aarrearkku", pienehkö puinen laatikko (mitäpä sitä muutakaan, kuin koko ajan yritetään vähentää tavaraa...), kaikki muu oli tuttua mutta näistä ei ole hajuakaan:

Kuva: HPöllö






Kuva: HPöllö


Koko on pituus n. 3 cm, tuo käännetty osa n. 1,5 cm, ja tuon "pallukan" halkaisija n. 1 cm. On aika terävä, joten ei voi oikein olla mikään asusteisiin liittyvä, itse pohdittiin, että voisiko olla joku vanhan tyylinen verho nipsu tms.?

Jaahas, tämä taas haluaa temppuilla mulle, leikkiä että tässä on enemmänkin kuvia 😊  Laitetaan sitten. Tämmöinen vahtii öisin mun untani meidän portailla:



Kommentit

  1. Onpa hieno pöllö, kiiluvasilmäinen. Ja mikä sukka! Riesan vierailua lukuunottamatta mukavalta kuulostaa. Minäkin taidan tänään sukeltaa vaatekaappiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - toisella portaalla olisi toinen pöllö, mutta se ei suostu "avaamaan" silmiään illalla, killistelee siinä muuten vain.
      Sukka on aivan upea - jopa jokainen talossa oleva mies on kuulemma neulonut siihen oman osuutensa <3

      Arvaas kuule: sukelsin A-nopin vaatekaappiin (niitä riittää..) taas tänään ja sieltähän tuli taas täytettä mun kaappiin! Mihin mä tämän kierteen kanssa vielä joudun: ensin vien ne täältä kaupunkiin ja sitten mun pitäisi saada ne mahtumaan tänne takaisin.

      Poista
  2. Samat ajatukset Repun kanssa: ihana pöllö ja sukka on aivan mieletön. Mun pitää sukeltaa vaatekaappiin kans, on kahdeksi kuukaudeksi kirpparipöytä ja nyt on putsattu sukulaisten (äiti, hänen kaksi siskoaan) ja kuopuksen kaapit sinne. Seuraavaksi olis siis vuorossa oma ... huokaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on taas huomenna edessä matka kaupunkiin ja sovittiin, että edessä on ryhtiliike keittiössä: mitä tarvitaan noin ylipäätään, mitä tarvitaan kaupungissa ja mitä tuodaan tänne maalle. Muuten ei asiat etene.

      Poista
  3. Mansetit tuli ekana mieleen mutta eihän niissä tuollaista terää? Puuttuukohan niistä jotkut osat. Jotkin stopparit tai tulpat ehkä? Onpas mielenkiintoiset ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo terät tekee noista hankalat; niiden takia ne ei oikein voi olla mitkään vaatteisiin sopivat kapineet :)
      Ei niistä oikein mitään vaikuttaisi puuttuvankaan.. Täytyy varmaan mennä niiden kanssa sinne, mistä ostettiin koko laatikko :D

      Poista
  4. Kalvosinnapit, jotka on jotenkin rikki. Tai vastaavat irtonapit, ei välttis kalvosimiin. Terävyys toki on ongelmallinen, eihän niiden kuulu olla terävät...
    Sukka on aika hieno!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kalvosinnapit meilläkin tuli ihan ekana mieleen, mutta kun niitä tarkemmin tutkittiin, niin tultiin toisiin aatoksiin. Ei ne oikein rikkinäisiltäkään vaikuta, vaan niiden kuuluu nähdäksemme olla tuollaiset. Merkilliset on.
      Olemme tulleet siihen tulokseen, että ovat jonkinlaiset verhonipsut - tai siis niitä edeltävät kapistukset.

      Poista
  5. Upea raitasukka ja on luonut varmasti yhteisöllisyyttä tekijöilleen.

    Upea kuvapari Virtaankoskesta tyyni ja kuohu.

    Ensimmäinen veikkaus tuohon kuva-arvoitukseen olisi minullakin ollut kalvosinnapit. Oletko kokeillut googlailla kuvia?

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Mukava kun tulit vierailulle Pöllönkoloon.
Jätäthän viestin käynnistäsi - tulisin mielelläni vastavierailulle :)