Myyntisirkkusten seikkailut Suomen suvessa 2019 - osa 3

Perjantaiaamuna 7.6. heräsimme auringonpaisteeseen, tietenkin. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja linnut lauloivat - niin kuin kesäaamuna kuuluukin.

Meillä ei varsinaisesti ollut kiirettä mihinkään eikä oikeastaan mitään aikatauluakaan, olimme vain sopineet tapaavamme herrasmiesystävämme Hyvinkään ABC:llä puolilta päivin. Helppo homma. Ja aikaakin oli, vaikka meidän piti tehdä vielä pari mutkaa, mutta niiden tekemiseen ei menisi kauaa.
Eihän meiltä koskaan 😉

Aamupalan jälkeen otimme kantoon Kuljettaja-Sirkkusen tavarat ja suunnistimme auton luo. Huh, molemmat kajakit olivat vielä tallella. Minua näetsen vähän jännitti, autoa kun ei saanut ihan "ikkunan alle", että kuinkahan niiden kanssa käy. Kuljettaja-Sirkkunen oli luottavainen: ei niille mitään tapahdu, kyllä ne siellä yön säilyy.
Kun viimeisetkin tavarat oli pakattu autoon niin, ettei ne tipahda heti ovea avatessa, oli ensimmäisenä kohteena Sipoo ja siellä melontatarvikeliike Bear&Water. Edellisenä päivänä olimme jo pakanneet iison kasan heiltä tullutta tavaraa, mutta meillehän ei mikään riitä, vaan kävimme hakemassa lisää.
Aikaa kului kuitenkin vähän enemmän kuin ajattelimme ja kun teimme lähtöä, juuri uuden kajakin ostanut nuoripari kysyi meiltä neuvoa, onko kajakki kiinnitetty katolle oikein, heillä kun on pitkä matka edessä. Luotettavan ammattilaisen näköisiä ilmeisesti 😇 No, onneksi liikkeen omistaja tuli auttamaan heitä, niin kajakki varmasti oli oikein ja kunnolla kiinnitetty.

Meidän matkamme jatkui.. Kohteena toinen melontatarvikeliike, Welhonpesä Klaukkalassa, mutta jos luulet, että matka Sipoosta Klaukkalaan on suora ja selkeä, niin ehei, ei ollenkaan. Ei ainakaan meille 😂

Meillä oli sovittu matkan varrelle treffit - älkää kysykö sen tarkemmin, minä en niitä Ison Kirkonkylän paikkoja tunne - moottoritien varren huoltoasemalle. Alku näytti hyvältä. Kunnes huonona navigaattorin lukijana Apukuski varovaisesti kysyy
"Olisikohan meidän pitänyt mennä tuosta tuonne?"  No OLISI. (Ei, Kuljettaja-Sirkkunen ei suuttunut, ei korottanut ääntään, totesi vain. Etsimme paikan, missä pääsimme pois moottoritieltä ja takaisinpäin. Ja pääsimme sinne huoltoasemallekin... Ainoa ongelma vain oli se, että olimme väärällä puolella tietä 😵
- No nyt me oltais täällä, mutta..
- Joo, mä näen teidät, pysykää siinä, älkää liikkuko, mä tulen sinne.
- Okei.
Ja me teimme työtä käskettyä. Sovittu asia tuli hoidettua ja saimme ohjeet, mistä meidän tulee ajaa, että pääsemme takaisin moottoritielle siihen suuntaan, johon olimme alunperinkin olleet menossa.
Juu juu, kyllä me nyt pärjätään.

- Hei olisko meidän pitänyt mennä tosta?
- En mä tiedä, voi olla. Kyllä varmaankin.
- No voi... Mihin me nyt mennään?
- Oota vähän, tää laskee uutta reittiä. Nää tietyöt on niin viheliäisiä!
- No niin, nyt me ollaan tässä, me ois voitu ajaa suoraan tänne, niin E:n ei olis tarvinut tulla tapaamaan meitä mihinkään...  No, ei se mitään, kohta me päästään moottoritielle.
- Ootko varma? No joo, me ollaan nyt ajettu tän kyltin ohi kolme kertaa, muutaman kilometrin päästä pitää kääntyä, sitten ei oo enää pitkä matka niin ollaan perillä 👍

Jossain välissä taisi soida puhelinkin ja meidän herrasmiesystävät soitteli ja kyseli sijaintia. Tuota... jatkakaa te vaan matkaa, ei me kyllä ehditä mitenkään kahdeksitoista Hyvinkäälle. Meillä on ollut vähän mutkia matkassa.

Lopulta päästiin onnellisesti perille Welhonpesään ja hakemaan lisää tavaraa. Tai siis meidänhän piti hakea sieltä vain beachflag, yksi heidän lippunsa. Mutta otettiin vähän lisää tavaraa samalla. Se kävi kyllä tosi ripeästi, ei siinä mitään.

Tämä ihanuus ei ole heidän pihaltaan, mutta tällainen samanlainen kasvoi siellä - ja juhannuslapsi oli sananmukaisesti polvillaan sen edessä. Tai ehkä voisi sanoa tarkemmin alla....


Kuljettaja-Sirkkunen otti vielä muutamia kuvia heidän pihallaan olevasta ruusupensaasta kun minä jo olin kiipeämässä takaisin autoon.

Miten se sora sillä lailla siitä jalan alta pyörähtikään... ja kun Apukuski on notkea kuin norsunpoikanen (jotka muuten oikeasti ovat aika notkeita, vähän vain tasapaino joskus heittää), niin jälki oli sitten sen mukaista...

Kuljettaja-Sirkkunen ei tainnut ehtiä edes kuulla mitään, kun hihkaisin, liikkeen omistaja sen sijaan pyyhkäisi paikalle kuin ohjus kysymään mitä tapahtui. Ei onneksi mitään vakavaa - kyllä kai viiskymppiselläkin pitää vähän "asfaltti-ihottumaa" olla?

Tämä jäi muistoksi siellä ruusupuskan alla könyämisestä - pitäähän niitä alimmaisiakin kukkia jonkun tuoksutella. Kaikki aina vain nuuskuttelevat niitä päällimäisiä ja alimmaiset jäävät ihan unholaan 😉

Vieläkin on vähän muistoja jäljellä, vaan kyllä ne siitä ajan kanssa katoavat. Ja arpia toki mahtuu entisten joukkoon.
Mustelmista viis veisasin, niin tuli viikon aikana lisää päivittäin, jalat oli aivan täynnä mustelmia kun pääsin kotiin.

Kun sieltä ruusupuskan alta lopulta könysin autoon, päästiin matkaan niin, että päästiin ajamaan jo ihan pidempikin matka ilman mitään sen kummempia kommelluksia.

Taidettiin päästä peräti Hämeenkyröön saakka 😊