On se vielä täällä

Vaikka onkin vanha ja raihnainen 😉 Kylmää kahvia on juonut mukitolkulla, kun sanovat, että kylmä kahvi kaunistaa, mutta kyllä se vain on totuus, ettei vatsa kestä niin paljon kuin sitä tässä iässä tarvis..

Mutta Pöllö on siis vielä täällä, hu-huu 😊 Puolentoista viikon some-tauko (melkein täydellinen) venyikin aiottua pidemmäksi. Kun en omista tablettia ja puhelimella niin facebookin kuin tämän blogimaailmankin käyttö on aika onnetonta Suomi Meloo -reissun aikana. Sen aikana elää eräänlaisessa kuplassa - en lue uutisia, en katso tv:tä missään, en kuuntele radiota, en lue lehtiä. Ja silti maapallo kulkee radallaan, on ainakin tähän asti kulkenut. Niin tänäkin vuonna.
Mitään sellaista ei tapahtunut, mitä olisi ollut ihan pakko tietää 😉😊

Kun saavuin reissusta lopulta sunnuntaina kotiin - puolentoista viikon resuamisen jälkeen - ehdin olla kotona vain sen aikaa, että ehdin purkaa reissurepun ja pestä pari koneellista pyykkiä, kun AM sanoi, että pakkaahan tavarasi, lähdetään maalle..
Ja niinpä me oltiin illalla puoli yhdeksän maissa kakkoskodissa - eikä haitannut yhtään!

Olimme pari päivää, sitten tulimme yhdeksi yöksi kaupunkiin, kun piti hoitaa vähän asioita, sitten palasimme taas juhannukseksi maalle takaisin.
Helteiset päivät meni taas tavaroiden ihmettelyssä: tämä meillä on kaupungissa ja Pojallakin on tällainen, emme siis tarvitse - laatikkoon "hyväntekeväisyys" tai roskikseen.

Läppäri oli kyllä mukana ja nettitikku toimii, mutta jotenkin siellä maalla ei vain tule käytettyä nettiä samalla tavalla kuin täällä kaupungissa. Päivän kun touhuaa vuoroin sisällä ja ulkona, niin on illalla niin puhki, että sitä vain on. Jos ei tv:stä tule mitään katseltavaa, sitä istuu portailla ja katselee ympärilleen ja nauttii kesästä ja lintujen laulusta. Ja siitä, että unelma on vihdoin toteutumassa.
(Pahus, meni roskia silmiin...)

Sillä aikaa kun poistan roskia silmistä, voitte katsella kuvia...

Tämä upea alppiruusu kukki sillä aikaa kun olin reissussa, Poika otti kuvan ja lähetti sen ilokseni. Tuon pensaan takana oikealla puolella on pieni sinnikäs VALKOINEN alppiruusu kasvamassa; toivottavasti se pitää pintansa ja jaksaa levitä sieltä ennen pitkää isommaksi. Ainakin niin isoksi, että uskaltaisi kokeilla sen siirtämistä. Mitähän alppiruusu tykkää siirtämisestä, tiedättekö?


Ja nämä ihanat punaiset unikot kukkivat täyttä päätä kun tulin kotiin, mutta nopeasti siitä katosivat eli viimeisiä vetelivät, juuri ja juuri ehdin ne nähdä.

Pahamaineisia lupiinejakin siellä takana pilkottaa ja kyllähän niitä aika paljon olikin.. Kyllä me lopulta taivuttiin ja "kaadettiin" ne, ennen kuin alkoivat siementämään.
Melkoinen homma niiden hävittämisessä tulee olemaan, enkä kyllä haluaisikaan hävittää, minusta ne ovat kauniita.

Ja juhannuslapsen oma kukka, sekin meiltä löytyy. Se edellinen, syntymäpäivä- ja tupaantuliaislahjaksi saatu kun on siellä mökillä ja sinnehän se varmaan jää - joku joskus toivottavasti sitten aikanaan pitää siitä huolen.

Juhannusruususta on myös Myyntisirkkusilla ihan oma tarinansa.... 😉😉

Ja tähän näkymään, jota päätä kääntämällä voin portailla istumalla ihailla, en varmaan kyllästy koskaan:

Keväällä ensin täynnä valkovuokkoja, sitten kieloja ja kun tuuli tulee sopivasti tuolta suunnasta portaille päin, on tuoksu huumava.

Oikealla orvokkoja, lemmikkejä, mansikoita, valkoapilaa..... Olkoonkin, että täällä kaupungissa on enemmän tilaa, en silti kaipaa tänne.

"Mä maalaistyttö oon..." - vai miten se meni?