Kalleimman aarteesi annoit mulle...


Avasimme tutun oven. Sisällä hiljaisuus ja autius ympäröivät meidät.  
Kahvikuppi tutulla paikallaan pöydällä ikkunan ääressä, siinä mistä 
näkee suoraan lintujen ruokintapaikalle. 

Olohuoneen pöydällä maljakossa oranssit ruusut, ihan kuin vastatuotuja.
Muut kukat alkavat kuivua, niitä ei ole kukaan jaksanut kastella vähään
aikaan.

Kirjahyllyssä ja seinällä rakkaimpien kuvia: isä, äiti, poika, pojanpoika, miniä...
Kahden pienen pojan kuvat, kuvien ottamisen välillä aikaa 22 vuotta mutta kuvat
ovat kuin samasta pojasta. Isä ja poika. Poika ja pojanpoika. Kaikkein rakkaimmat.

Jokainen esine ja kuva tyhjässä kodissa kertoo eletystä elämästä ja sen muistoista.
Itku kuristaa kurkkua, kun päästän mieleeni ajatuksen, että tätä kotia rakastanut 
asukas ei enää palaa.

Sairaalassa ehdin vielä kertoa Anopille sen tärkeimmän ajatuksen, mikä oli mielessäni

"Kiitos, olet antanut minulle kalleimman aarteesi"

Sunnuntaiaamuna silitän kyyneleet valuen hänen kylmää poskeaan.
Hän näyttää siltä kuin hän nukkuisi, näkisi kaunista unta ja hymyilisi; ehkä niin onkin. 
Kaikki on nyt hyvin, vaikka suru on suuri. 


"Kun aamu saapui, niin matka päättyi
ja uneen uuvutti väsyneen.
Ei tunnu tuska, ei vaiva mainen,
on rauha sydämessä nukkuneen"  

Kommentit

  1. Osanottoni. Kauniisti sanoit lähtiäisiksi ♥

    VastaaPoista
  2. Osanottoni teille molemmille. Kauniisti kirjoitat rakas Pöllö <3

    VastaaPoista
  3. Pöllön pesään lämpimiä, lohduttavia ajatuksia, osanottoa suruunne.

    VastaaPoista
  4. Elämä on siitä ihmeellinen aikajana että se antaa ja ottaa ihan miten haluaa, ilman varoituksia mutta onneksi siinä välissä on paljon iloakin. Lämmin halaus <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään tuolla tuulessa kävellessä kävit mielessäni <3

      Poista
    2. Voi Onneli <3 - olitkohan jossain lähellä, kun kävimme hakemassa eilisen jäljiltä unohtuneita tärkeitä papereita yksinäisestä kodista?
      Se ei näyttänyt niin surulliselta kuin pelkäsin; se odottaa kenties jo tulevaa kesää ja tulevaisuutta?

      Poista
  5. En ehkä fyysisesti mutta ajatuksen siivin. Kodeilla on uskomaton tapa selviytyä karikoista ja surusta. Ikkunat auki ja kevään hapekas ilma sisälle pyörimään, se vie murheen mukanaan ja jättää odotuksen tulevaan.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Mukava kun tulit vierailulle Pöllönkoloon.
Jätäthän viestin käynnistäsi - tulisin mielelläni vastavierailulle :)