Tapahtunutta - kaikenmoista

Mitähän kaikkea sitä oikein kertoisikaan - tai missä järjestyksessä.

Kerron niitä ihania uutisia ensin. Äitirakas kävi katsomassa Isosiskoa ja Pikkuveljeä.  Siis Duracell-pupua, tädin Prinsessaa. Ja pikku-Prinssiä. Isosisko oli kysynyt, miksei "Pöllö"-täti ja L-pappa tulleet mukana. Siskorakas oli nopeasti keksinyt selityksen, että L-pappa jäi vahtimaan mummolaa ja täti tulee sitten kun on paremmassa kunnossa, vaikka sitten syksymmällä, kun ole lähdössä kouluun. "Joo, ja sitten se on jouluun asti!" 😊

Isosisko oli pakottanut mummon ostamaan yhden pehmopöllön mulle tuliasiksi: Ja kaikki tyhjä tila mummon matkalaukusta oli täytetty halauksista ja lentosuukoilla 💖

Ja Pikkuveli oli tietenkin ihana pieni pulloposki 💖







Siskorakas puolestaan lähetti tällaisia pöllöjä - näitä olen toivonut saavani jo pitkään:

"Ei näe, ei kuule, ei puhu"

Itse lähetin Isosiskolle tuliasisiksi kirjoja ja muovailuvahaa yms. ja Pikkuveljelle tällaisen itse neulomani vaunupeiton:


Väri oli juuri sopiva pienen pojan myssyyn ja rattaisiin.

Muitakin ihan positiivisia asioita on tapahtunut, ovat vaan osittain vielä kesken.
En muista kerroinko syksyllä, että hain itselleni henkilökohtaista avustajaa lenkkeilyä yms. varten. No, asiasta ei kuulunut mitään ja rupesin siitä soittelemaan joulun aikaan ja selvisi, että hakemukseni oli "tarttunut" toiseen hakemukseen! Onneksi soitin. Sitten asia lähtikin liikkeelle ja nyt sain päätöksen: mulle myönnettiin avustaja tälle vuodelle 👍 Olen siitä tosi iloinen, sillä nyt pääsen lenkkeilemään ja liikkumaan, parantamaan kuntoani jne ilman kohtauspelkoa, kun on mukana joku, joka pitää huolta.

Sitä eläkettä ne antaneet mulle vieläkään, mutta sain osakuntoutustuen tälle vuodelle. Päätös ja lääkärinlausunnot ovat menneet automaattisesti eteenpäin käsittelyyn sinne, missä on se mun valituksenikin, joten pitäkää edelleenkin peukkuja, jooko.

Näitä asioita olen tässä hoitanut koko tammi-helmikuun; joka päivä on pitänyt soittaa johonkin suuntaan, että on saanut lisää tietoa, että osaa toimia oikein ja on oikeat paperit oikeassa paikassa. Nyt on kuitenkin helpompi hengittää, kun ei tarvitse koko ajan miettiä, että minkähän lainen paperi postiluukusta tänään tipahtaa. Nyt ne on sieltä tipahtaneet. Ei sellaiset kuin odotin, mutta näillä on nyt mentävä, tässä vaiheessa ei itku auta. Valitus on vireillä ja sen käsittelyä odottaessa.
Seuraava tehtävä on ruvettava etsimään sitä sopivaa avustajaa ja tekemään sopimusta hänen kanssaan.

Kevät tulee ja odotan, että Siskorakas ja Lanko tekisivät rohkean ratkaisun: pakkaisivat Isosiskon ja Pikkuveljen koneeseen ja lentäisivät tänne. Teettehän sen, jooko? Kyllä ne lapset koneessa pärjää, ei tuo niin pitkä matka ole 😊😊