Sen jälkeen en ole osannut kirjoittaa päiväkirjaa, vaikka onhan tää blogikin eräänlainen päiväkirja.
Jonkinlainen pakkomielle muistikirjojen/päiväkirjojen ostamiseen mulla(kin) - aina kun nään jossain jonkun ihanan muistikirjan, se vaan on pakko ostaa. Mutta samoin kuin Susanna Maalta, munkin muistikirjassa pitää mielellään olla viivat.
Täytyy varmaan käydä ostamassa uusi kirja ja kokeilla päiväkirjan kirjoittamista :)
Nuorena mulla oli myös paljon kirjeenvaihtokavereita. Ne kaikki kirjeet on onneksi tallessa ja ne kerran mapitin niin, että mappeja on varmaan kymmenkunta tuolla kellarissa. Silloin tällöin käyn hakemassa jonkun mapin ja lueskelen kirjeitä - muistelen millaista elämä oli silloin 80-luvun alussa :D
Kirjoittamisesta puheen ollen. Olen ilmoittautunut korutekstauskurssille. Olen aina halunnut opetella kalligrafiaa ja nyt siihen toivottavasti on mahdollisuus. Toivottavasti ilmottautuneita on niin paljon, että kurssi järjestetään.
Suosittelen tuota varttikirjoitusta, jota itsekin aloitin. Ei vaadi paljon mitään, mutta jos jaksaa, niin on kyllä hyväksi mielelle.
VastaaPoistaTäytyy kokeilla. Aloitin syksyllä "päiväkirjan" - tarkoitus oli kirjoittaa iltaisin ennen nukkumaan menoa sivu tai kaksi, mutta se sitten jäi jostain syystä. Täytyy kaivaa se kirja esille ja jatkaa siihen.
PoistaOi kalligrafiaa, ihanaa! Olis ihanaa osata. Mä sain joskus jostain lahjaksi tarvikkeet kaalligrafiaan, mutta enhän mä osannut niillä mitään tehdä. Mulla on päiväkirja. Se on melkoisen masentavaa luettavaa. Olen huomannut, että kirjoitan siihen aina, kun joku asia on huonosti. Kirjoittaminen jotenkin helpottaa. Meneekö sinun kirjoituksesi vinoon ilman apuviivoja ylös- vai alaspäin? Eli oletko optimisti vai pessimisti?
VastaaPoistaÄsken tuli tekstiviesti, että kurssi on peruttu, liian vähän ilmottautuneita :( Kyllä harmittaa ja paljon. Ei sitä oikein itsekseen opi, vaikka olisi välineet ja oppikirja. Täytyy harkita välineiden hankkimista (jossain nettikaupassa ne oli tarjouksessa) ja katsoa jos oppisi noista AM:n kirjoista. Hän kaivertaa nahkaa ja hänellä on mm. juurikin erilaisia mallikirjoja, mistä voisi opetella kirjaimia. Jos kuitenkin oppisi.
PoistaPiti oikein miettiä tuota kirjoitusta, mihin suuntaan se menee ilman apuviivoja, mutta kyllä se ylöspäin lähtee. Joskus kun oikein innostun, niin lähtee ylöspäin vaikka olisi viivatkin. Olen siis optimisti :)
Mä kokeilin muutama vuosi sitten sellaista päiväkirjaa, että kirjoitin joka päivä kalenteriini yhden positiivisen ja yhden negatiivisen asian päivästäni. Sitten joku asiantuntija sanoi, ettei kannata kirjata negatiivisia asioita. Ne on paras unohtaa ja keskittyä vain iloisiin asioihim.
PoistaToisaalta, jos kirjoittaa sen negatiivisen asian itsestään ulos, niin sitten se ainakin on pois mielestä ja unohdettu? Näin mä ajattelisin, mutta en olekaan mikään asiantuntija, ihan vain elämää elänyt :)
PoistaHyvä pointti! Muttei varmaan kannata väkipakolla kaivaa päivästä sitä negatiivista juttua, jossei se ole heti mielessä.
PoistaEipä tietenkään :) Jos päivässä on ollut vain hyviä asioita, niin silloinhan päivä on ollut onnistunut ja turhia peikkoja on ihan turha väkipakolla kaivaa esille.
PoistaMieluummin niin päin, että niistä kurjistakin päivistä yrittää etsiä edes jotain hyvää - sanoo välillä ärsyttävyyteenkin asti optimistinen ja kaikista harmaistakin pilvistä hopeareunuksen löytävä nykyinen marisija ;)
Mulla on kanssa ollut tapana kirjoittaa tuntojani ylös, kun asiat on pielessä ja masentaa. Nyt pitäisi yhden kurssin ajan pitää oppimispäiväkirjaa, ja vielä mieluummin koneella, se kun täytyy palauttaa 4 kkn kuluttua. En saa millään aloitettua.. Kirjoittaminen tuntuu nyt todella vaikealta.
VastaaPoistaOppimispäiväkirja kuulostaa jo sanana sellaiselta, etten varmaan ikinä saisi sellaista aikaiseksi.
PoistaJotenkin se "paperipäiväkirjan" kirjoittaminen ei onnistu enää, mutta tämä blogin kirjoittaminen on helpompaa ja kun tän sairastumisen myötä on muistista kadonnut asioita monen vuoden ajalta, on tästä ollut apua. Olen selannut ja lukenut vanhoja kirjoituksia ja saanut välillä ahaa-elämyksiä "niinpä muuten olikin, ai niin oltiinkin/tehtiinkin" jne. Vaikka Vuodatuksesta onkin kaikki kuvat kadonneet, niin joitakin kuvia pystyn yhdistämään tiettyihin kirjoituksiin. Pelkät kuvat kun ei välttämättä kerro mitään.
Possu on aloittanut varmaan ainakin 10 päiväkirjaa. Jotkut on kirjoitettu kokonaan täyteenkin. Mutta kaikki ne on lopulta aina päätyneet roskikseen. Lukuunottamatta ihan ensimmäistä ekaluokan päiväkirjaa, joka teinipossun mielestä oli niin hellyyttävä, että päätti sen säästää.
VastaaPoistaToisaalta harmittaa, että ne on tullut tuhottua, mutta ehkä tuhoaisin ne nyt kumminkin, jos ne olis tallella... Niitten jälkeenpäin lukeminen on nimittäin tuntunut aina niin tyhmältä. Yleensä päiväkirjat on ollu semmoisia huonon tuulen purkamispaikkoja...ja tyhmiähän sellaiset purkaukset aina on. Jälkeenpäin tuumii, että oon mä tyhmä, kun tollai oon ajatellu ja kirjottanu. Joskus taas päätin kirjoittaa muistiin pelkästään positiivisia asioita, mutta ne tuntui sitten jälkeenpäin tekopyhiltä ja teennäisiltä, joten nekin päätyi roskikseen. Ei Possu osaa kirjoittaa päiväkirjaa...
Mutta jokainenhan kirjoittaa just sillä tavalla ja siten miltä milloinkin tuntuu.
PoistaMutta olet kyllä oikeassakin; itsekin kun on nyt aikuisena (jaa mää vai?) yrittänyt aloittaa päiväkirjan kirjoittamista, se tuntuu jotenkin teennäiseltä, ei ollenkaan luontevalta - ja siihen se sen takia yleensä jääkin.
Se on ehkä yksi syy myös siihen, miksei enää tule kirjoitettua kirjeitäkään. Viime viikolla kirjoitin pitkästä aikaa ihan oikean kirjeen, ja kun pääsin alkuun, niin siitähän tuli jopa ihan useamman sivun mittainen.
Alku on kuitenkin aina hankalaa.