Heitin kuutamokeikan ☺

Kävin eilen illalla heittämässä kuutamokeikan ☺
Oli hieno kuutamo ja kuunsilta, vaikkei ollutkaan täysikuu, vielä. On kuulemma vasta tiistaina. Meitä oli keikalla kaikein kaikkiaan 19 ja keikan jälkeen paistoimme makkaraa ja keitimme nokipannukahvit. Olipa yhdellä tytöllä vaahtokarkkejakin ja mäkin sain maistaa miltä maistuu kuumennettu vaahtokarkki.

Kävin siis melomassa - ensimmäisen kerran kahteen vuoteen. Siis melomassa oikein kunnolla, enkä vain vähän "lipsuttelemassa" rantavedessä. Kyllä oli kivaa, just niin kivaa kuin sen pitikin olla. Pääsin melomaan isäpuolen kanssa kaksikkoon, yksiköllä en olisi uskaltanut lähteä, mutta kun isäpuoli lupasi ottaa kaksikkoon mukaan, niin päätin lopulta lähteä.
Noh, olihan se kajakkiin meno jo omanlaisensa operaatio...meikäläinen kun on notkea kuin norsunopoikanen (tai itse asiassa norsunpoikasethan taitaa olla aika notkeita, tarkemmin ajatellen...), varsinkin kun kajakki on lasikuitua ja pelkäsin, että se menee rikki - mä kun en ole ihan sieltä pienimmästä päästä... No pääsin sinne kuitenkin ja muistin senkin, miten päin melaa pidetään kädessä ☺ Ensimmäisten kymmenien metrien jälkeen tuntui, että kädet väsyy, auts auts.... Ja hihatkin kastui. Mutta kyllä se alkoi homma siitä sitten pikkuhiljaa taas sujumaan; muistui mieleen missä asennossa se mela oikein pitää olla, ettei kastu hihat eikä ole syli täynnä vettä.

Mutta rantaan tulo ja kajakista poistuminen olikin sitten oma operaationsa.... Enpä lähtiessä tullut ajatelleeksi montaakaan asiaa....Hanskat olisi olleet hyvä juttu. Jalkatukien säätö olisi ollut viisasta. Jne. Kajakista pois tulo nimittäin oli tosi hankalaa. Oikean käden olkapää on leikattu eikä taivu tarpeeksi taaksepäin eikä käsissä ole muutenkaan oikein voimaa - en siis saanut aukon takareunasta riittävää tukea, että olisin saanut nostettua itseni takareunalle istumaan. Lasikuitukajakin reunat on märkänä tosi liukkaat ja paljain käsin en saanut mitään otetta  mistään. Oikeasta jalasta lähti tossu, joten silläkään en saanut kajakin pohjasta mitään tukea - jalkatuki oli niin lähellä istuinta, että siitä ei ollut mitään tukea ollut koko melonnan aikana . Mitähän vielä ☺☺No onneksi apu kuitenkin löytyi - kaksi piti kajakkia pystyssä ja yksi "nosti" sen verran, että pääsin johonkin reunalle istumaan ja siitä kampeamaan itseäni lisää pois sieltä aukosta, mutta johan oli operaatio - eihän sillekään taas voinut kuin nauraa ☺☺☺ Onneksi ihminen sentään osaa nauraa itselleen!

Että semmoinen kuutamokeikka tällä kertaa ☺☺