Harvinainen tapaus - HelvetinPöllön toinen BB-viikko, osa 2

Maanantaina alkoi varsinainen video-eeg eli -aivosähkökäyrä. Ehdin just ja just aamupalan syödä, kun A-P tuli hakemaan mut tutkimusosastolle, S oli jo kadonnutkin kuin tuhka tuuleen. 
A-P kuskas melkein kaikki muut mun tavarat, mulle jäi vaan peitto, josta en luopunut, kun olin sen työllä ja tuskalla (muiden..) perjantaina saanut - mähän en ilman peittoa nuku! Siirryttiin siis videotelemetrian osastolle, josta taisin jo helmi- tai maaliskuussa kertoa tarkemmin. Ja ei muuta kuin taas ne 44 piuhaa päähän. Tällä kertaa musta otettiin kuvakin niiden kanssa, mutta en ole vieläkään sitä kuvaa saanut - täytyykin muistuttaa! Kännykkä kiinni, eli yhteys ulkomaailmaan oli taas lankapuhelimen ja nettitikun varassa - toimii ei toimi toimii ei toimi...

No, mikä siellä oli ollessa: käsi, jossa kanyyli oli, osoitti tulehtumisen merkkejä ja kanyylin paikka piti vaihtaa, mutta mullapa oli niin mutkikkaat suonet, ettei se onnistunutkaan ihan noin vaan. Parin yrityksen jälkeen mulla oli kaksi miestä yrittämässä: toinen toisessa kädessä ja toinen toisessa kädessä ☺ Nätisti pitivät kädestä kiinni, välillä kysyivät vieläkö saa yrittää. Juu juu, antaa mennä vaan, niin kauan kun mun ei tarvitse katsoa itse pistämistä, niin anti mennä vaan. Pitkään ne yrittivät, mutta ei onnistunut, ei kumpikaan. Lopulta antoivat periksi kumpikin ja kutsuivat paikalle anestesialääkärin, mutta vasta kolmannella yrittämällä onnistui hänkin.  Äidin selitys mun mutkikkaille verisuonille on se, että musta piti tulla paljon pidempi ja verisuonet oli jo valmiina, mutta sitten musta tulikin tällainen pätkä ja verisuonet piti laittaa mutkalle....
Kädet oli aika hurjan näköiset: kämmenselät mustana niistä yrityksistä ja käsivarret mustana niistä aikaisemmista kanyyleiden paikoista ☺

Tällä kertaa tuloksia sitten saatiin: maanantaina olin istunut  vajaan tunnin verran läppärin ääressä; käynyt läpi sähköpostin ja facebookin ja olin juuri kääntynyt tuolilla vaihtaakseni paikkaa - ehdin sanoa hoitajalle, että nyt tuntuu siltä että tulee kohtaus ja siirtyä nojatuoliin istumaan kun se sitten tuli. Ja sen verran rajuna, että lääkettä suoraan suoneen oli tarvittu. Ilta meni ihan hyvin, jaksoin ottaa vieraankin vastaan, sen ainoan paikkakunnalla asuvan sukulaisen. 

Tiistaipäiväkin meni ihan hyvin, iltapäivällä, samoihin aikoihin kuin maanantaina istuin taas läppärin ääressä, nousin koneelta ja siirryin nojatuoliin istumaan ja ehdin sanoa hoitajalle, että nyt tuntuu taas että tulee kohtaus - ja sitt mentiin! Itse muistan sen, että osannut vastata "missä me ollaan" -kysymykseen muuta kuin "Kuopio" - en sen tarkemmin, vaikka näin silmissäni KYS:n logon kyllä. En myöskään osannut sanoa vuosilukua, vain päivämäärän, koska se oli syntymäpäiväni. Jälkeenpäin kuulin lääkäriltäni, että en osannut sanoa sukunimeäni. Kohtauksen jälkeinen sekavuustila kesti tosi kauan ja sen tajusin itsekin ja se oli tosi tosi pelottavaa - se liittyi siihen ensimmäiseen kohtaukseen kaksi vuotta sitten 2012, josta en itse muista mitään, mutta josta mulle on kerrottu. Se mitä mulle on siitä kerrottu, on vielä monin verroin pelottavampaa. 

Omalle lääkärilleni soitettiin kotiin ja kysyttiin mitä tehdään, akka on sekaisin kuin seinäkello - lääkärin määräyksestä kotilääkitys palautettiin VÄLITTÖMÄSTI. Nimenomaan välittömästi, mikä tarkoitti kaksi tuntia ennen normaalia lääkkeenottoaikaani. 

Jos oikein ymmärsin, sain kahteen otteeseen lääkettä suoraan suoneen ja sen jälkeen alkoi äly palaamaan ja jaksoin vielä myöhemmin illalla ottaa vieraankin vastaan. Vieraskin huomasi, että olin jotenkin sekaisin hänen saapuessaan, mutta siinä parin tunnin aikana "selkenin" enemmän omaksi itsekseni.

Loppuviikon sitten olinkin siellä sitten enempi "lomalla", ruokaa tuli eteen viisi kertaa päivässä ja seuraa pidettiin koko ajan ☺ Yhtenä päivänä sain papukaijamerkin, tai oikeastaan angry birds -merkin. Mä inhoan kesäkeittoa yli kaiken ja tietenkin ruokalistassa oli juustokasviskeittoa! Jaiks. Marisin siitä aikani ja kun sanoin, että jos sen syön, niin oon ansainnut papukaijamerkin, niin toinen mieshoitajista toi mulle angry birds -tarran, kun olin syönyt lautasen tyhjäksi ☺

Lopulta koitti perjantai! Oli kuin olisi napanuora katkaistu kun piuhat katkaistiin ja roikka otettiin irti ja sitten suihkuun -mikä ihana tunne! Siellä sitten liotit niitä piuhoja irti. Osa oli kiinni teipillä, mutta osa oli kiinni sellaisella "sementillä", siinä sitä olikin liottamista. Mutta kuvittele mikä tunne käydä suihkussa, kun ole viimeksi käynyt suihkussa sunnuntaina ja nyt oli perjantai! Aaaahh..... kuuumaaa vettä... TAIVAS!

Tänään, 4.9. sain sitten lopulta soiton sieltä Kuopiosta lääkäriltäni. OLEN HARVINAINEN TAPAUS. Ei sieltä löytynyt mitään, minkä voisi korjata, ei mitään ruuvia minkä voisi kiristää ☺ Ei mitään minkä voisi korjata leikkauksella tms. Mut palautetaan takaisin oman paikkakuntani sairaanhoitopiirin hoidettavaksi (olisin toki saanut jäädä sinnekin, mutta Kela ei korvaa matkakustannuksia, jos jään sinne omasta halustani, ilman lähetettä), ja kokeillaan löytää oikea lääkecocktail, jolla mut saataisiin kohtauksettomaksi. Jos oikeaa cocktailia ei löydy, katsotaan uudella magneettikuvauksella, josko jotain uutta löytyisi. 

Mutta nyt se käyty. Nyt tiedän, että vaikka "päässä on vikaa", siellä ei kuitenkaan ole vikaa - siellä ei kasvainta, eikä mitään muutakaan sellaista vikaa. Se vaan on jossain, eikä sille nyt voi mitään, ainakaan toistaiseksi. Onneksi on lääkkeet.