Pöllön vuotuinen lentomatka, osa 3

 Pysytelläänpä välillä kotona ja ripotellaan sekaan ihan vain sekalaisia kuvia sieltä täältä, mitä nyt viikon varrella tuli napsittua. 

Makararonilaatikon mainitsinkin jo aiemmin; se on ihan must Anopilta Vävylle - siis tarkemmin Äitirakkaalta koko perheelle, vain Ötökkätutkija ei sitä syö, saanut joskus reppana vatsataudin jostain ja makaronilaatikosta on jäänyt kai jonkinlainen kammo. Niitä sattuu. 

Meillä Futari-Prinsessan kanssa oli jo vuosi sitten juttuna sudokut ja niin kuin tervetulotoivotuksessa mainittiin, niin mehän tartuttiin sudokuihin. Näppärä tyttö 11-vuotiaaksi, minä välillä vasta mietin, miten lähdettäisiin liikkeelle, miten selittäisin mitä ja miten etsitään, kun tyttö oli täyttänyt osan tehtävästä. Kun totesin, että no kylläpä oot nopea ja näppärä, sain aika tyrmäävän vastauksen: "Onhan mulla paljon nuoremmat aivotkin!" 😄 Oikeassahan tuo on, onhan meidän aivoilla ikäeroa ja näitä on käytetty ja vähän ovat saaneet kolhujakin. 

Tällaisen oli Sisko ostanut itselleen ja samantapaisen Futari-Prinsessalle. Tähän jäi koukkuun ja halusin itselleni samanlaisen. Ei ollut hullumpi hankinta, sillä sairaalassa kuurona lojuessa ei ollut paljon tekemistä, tämän kanssa sai aikaa kulutettua ihan hyvin sitten kun kuume oli laskenut tarpeeksi. 

  

Tällaisen nappasin Siskon auton takakontista kuvattavaksi, Ötökkätutkijan jäljiltä oli tämä. 
Tällaisia unikoita, isoja, oli kiinnitettynä pitkin kaupunkia valotolppiin yms. ja kysyessäni mitä ne ovat, minulle kerrottiin, että edellisellä viikolla oli muistettu veteraaneja ja unikot olivat kaupunkikuvassa heidän muistokseen. 

Jaahas.. kuvien asettelu ei taas tahdo onnistua, katsotaan kuinka käy... Joka tapauksessa tässä on pari kollaasia paikasta jossa olin pyytänyt päästä käymään. Harmi kyllä, Jay Blades ei itse ollut tuona päivänä ollut paikalla, olisi ollut vasta seuraavan viikon perjantaina. Monelle lienee tuttu Aarrepaja UK, jossa entisöidään vanhoja esineitä, ja jota esitettiin meillä... viime keväänä. Kuului minun ja Mursun suosikkiohjelmiin. 
Kun kuulin, että Blades avaa liikkeen Pooleen, ei ollut epäilystäkään, haluanko mennä käymään siellä. Itse "Aarrepaja" olisi ollut sen verran kaukana (no ei minulle - ja jos olisin tiennyt, että meidän seinäkellon luukku ei enää pysy kiinni, olisin ottanut sen mukaan 😉), ettei lähdetty sinne ajelemaan. 

Lasten paikka on aina autossa takapenkillä ja sieltä kuvaaminen on vähän huonoa - juuri kun huomaat jotain kuvaamisen arvoista ja saat puhelimesta kameran esiin, liikenne liikahtaa eteenpäin.... 
Ja takaikkunoissa on "lapsilukot" päällä 🤭 eli piti aina pyytää Siskoa avaamaan ikkuna - tällöinkin satoi vettä ihan oikeasti joten ikkunat auki ei tullut mieleenkään ajaa. 
Ei aavistustakaan mikä kirkko - yritin etsiä Googlesta, mutta kärsivällisyys ei tällä kertaa riittänyt. Kaunis se kuitenkin on ja tuo puu sen edessä kruunaa kaiken. (Roskis olisi voinut jäädä pois, mutta kaikkea ei voi saada)

Se ihan pakollinen ruokakuva näiltä reissuilta tulee tässä. Tätä ei missata koskaan, sillä terveellinen ruoka on kaiken a ja o, ja joka reissulla on käytävä "salaatilla". Ihan vähän harmitti, kun lista oli muuttunut ja ne meidän perinteiset (hedelmä)salaatit oli jääneet listalta pois. Mutta kyllä nämäkin maistui. 

Erilaisten ostosreissujen lisäksi aika paljon aikaa vietettiin ihan kotonakin. Futari-Prinsessan kanssa katselin The Crinch -elokuvan. Itse asiassa katselin siitä kaksi eri versiota ja kun lopulta törmäsin kaupassa Crinch -pyjamaan, en voinut vastustaa kiusausta. Viime viikonlopun vietin uudessa pyjamassani 😂

Eräänä iltana Futari-Prinsessa rupesi miettimään minkä ikäisiä me kukin olemme, olemme olleet kun kukakin meistä on syntynyt ja milloin me olemme syntyneet. Siitä sitten hänelle laskutoimituksia antamaan. Moni asia hämmästytti läheisten syntymäajoissa, ikäeroissa ym. 
Kun hän laski, milloin Mummu on syntynyt, hämmästys oli hänelle aito: "Mummu on syntynyt vähän jälkeen toisen maailmansodan!" Totta; ei hän väärässä ollut, nuoret aivot taas raksuttivat, he ovat juuri koulussa käyneet läpi historiaa ja mm. toisen maailmansodan aikaa. 

Mutta Ötökkätutkija 🧡 Hän ei osaa suomea juuri lainkaan, ihan muutamia sanoja, joten se mitä minä en aina ymmärrä, Sisko tulkkaa. 
Ötökkätutkija katseli minua ja sanoi: 

"Pöllö, sinä on olet nuorin aikuinen jonka minä tunnen ja jolla on ryppyjä!"

Ja sitten hän tuli eteeni, painoi nenänsä nenääni, halasi ja sanoi "Minä rakastan sinua Ryppytyttö" 🧡🧡🧡

Voiko tuollaisesta loukkaantua? Ei todellakaan!
Me vain saimme Äidin ja Siskon kanssa hirvittävän naurukohtauksen ja arvaatte varmaan millä nimellä minua sen jälkeen kutsuttiin....

Ötökkätutkijasta ei ole kuvaa, mutta Futari-Prinsessasta on kuva, kun olimme käyneet ostoksilla hänen lempijalkapallojoukkueen
sa fanituotepisteessä 

Ötökkätutkijalle sen sijaan pitäisi neuloa sellaiset käsivarsisuojukset, joihin tulee ritarikuviot. Tai miekat. Tai jotain ritareihin liittyvää. Ja kuvien sijoittelu ei taas onnistu, olisi pitänyt puhelimella tehdä jonkinlainen kollaasi tai jotain. 
Koettakaa kestää. 

Tässäpä tätä tarinaa pääosin. 

Äiti teki vielä toisen annoksen makaronilaatikkoa - se ei kauan vuoassa jäähtynyt. Ötökkätutkija ei halunnut sanoa tiistaiaamuna heippa kouluun lähtiessään, koska ei halunnut meidän lähtevän kotiin. 

Kurkku oli kipeä jo maanantaina ja sitä yritin lääkitä ibubrofeiinilla. Siitä sitten alkoikin ihan uusi tarina, jotka jatkuu edelleen. 

Heathrown kentällä aika kului yllättävän hyvin - kun ensin pääsin turvatarkastuksesta läpi. Todella pitkään katselivat taas käsimatkatavaroitani, joissa oli kaikki lääkkeeni. Mutta eivät niistä kyselleet kuitenkaan. Ja tapamme mukaan pyörimme vähän aikaan suuntaan ja toiseen ennen kuin pääsimme oikeaan paikkaan...

Koneessa taas antauduin juttusille vieraan miehen kanssa (onneksi äiti oli vieressä), kun hän jäi "jumiin" lentohenkilökunnan tarjoilukärryn vuoksi juuri meidän kohdalle. Vieressäni oli tyhjä paikka ja koska itsekin jumitin sitä kärryä ostoksilla, sanoin ko. miehelle, että istu nyt hyvä ihminen siihen siksi aikaa kun joudut odottamaan - ja niin sitten jutustelimme niitä näitä parikymmentä minuuttia. 

Ja jälkikäteen pelkäsin, etten vain tartuttanut häneen koronaa - en onneksi! 

Toivottavasti viihdyitte matkalla edes jonkun verran, muuta en voi sanoa kuin

Kuka muu muka?

                                    Siskon tuliainen 😄                               

Tarinahan jatkuu vielä kun päästään kotiin....... 

Selfie

Lupasin julkaista reissussa ottamani selfien täällä blogissa. Tässä, olkaapa hyvä 😉😍

Pöllön vuotuinen lentomatka, osa 2

 Eilisestä päivityksestä unohdin tärkeän tapaamisen: heti turvatarkastuksen jälkeen (miten muuten Hki-Vantaalla on niin älyttömän kuuma ja miten siinä turvatarkastuksessa tulee AINA hiki, vaikka olet puolialaston..) istuimme hetken penkeillä heti ensimmäisessä tilassa, missä vain mitään penkkejä oli. 
Pieni poika otti meihin katsekontaktia ja vilkuttelimme ja leikimme hetken piiloleikkiä - niin kuin nyt tällaiset tädit lasten kanssa tapaa tehdä 😅 - ja sitten poika tahtoikin tulla tapaamaan meitä, kiskoi äitiään kädestä ja halusi tulla juttelemaan meille. Hän kertoi tulevansa Espanjasta, olevansa 2-vuotias; opetti meille mitä on "kaksi" espanjaksi, "dos". Ja mikä tärkeintä: hän oli menossa tapaamaan Joulupukkia! 
Jotenkin kumman helposti nuo vieraat miehet ryhtyy juttusille meidän kanssamme...

                                       🌞🌞🌞🌞

Lapset lähtivät keskiviikkoaamuna kouluun ja Ötökkätutkija kysyi, haluaisiko jompikumpi meistä lähteä saattamaan häntä kouluun - hän on sen ikäinen, ettei saa vielä kulkea yksin koulumatkoja. Mummu lähti saattajaksi sillä kertaa, minä pääsin sitten viimeisenä päivänä vastaan. Ötökkätutkija on aika tarkka asioistaan 😉

Tarkoitus oli kirjoittaa päiväkirjaa matkan aikana, että olisin voinut oikeasti kirjoittaa teille matkakertomusta edes kutakuinkin siinä järjestyksessä, miten kylillä riekuttiin, mutta juu juu - ja on onko sillä nyt niin väliä.

Ensimmäinen päivä taisi mennä aika lailla matkasta elpyessä, olihan se jo pitkälti yli puolen yön paikallistakin aikaa, ennen kuin oltiin perillä. 
Ja kun tiedettiin, että lapset odottavat innolla, mitä matkalaukkujen kätköistä löytyy, niin taisi olla vain niin, että Sisko ja Äiti kävivät ruokakaupassa - makaronilaatikkoainekset! 

Vävy nimittäin odotti Anopin makaronilaatikkoa, se riitti hänelle tuliaisiksi 😄

Ja kun lapset viimein tulivat koulusta alkoi matkalaukkujen purku: ruisleipää!! Ötökkätutkija ei siitä niinkään perusta, mutta Futari-Prinsessa kyllä,  söivät sitä Äitinsä kanssa lähes kilpaa.

Koska kaikkien kolmen; Futari-Prinsessan, Siskon ja Ötökkätutkijan syntymäpäivät oli kuukauden sisällä (Ötökkätutkijalla heti seuraavana päivänä kun lähdimme kotiin), annoimme kaikille Repolaisen tekemät syntymäpäiväkortit. Ei varmaan epäilystäkään kenen kortti on kenen. Vinkkinä voin kertoa, että Sisko tykkää ketuista... 

Kuvia en loistavista silmistä ehtinyt ottaa, mutta voitte uskoa, että kortit oli mieluisia - haita ja ötököitä ihmeteltiin kovin "miten nää voi olla tässä tälleen". 
Legoja, jalkapallosukkia, haipenaali, mitä kaikkea. Ystäväni lähetti Leppävaaran Palloseuran hupparin ja huivin ja terveiset juuri Futari-Prinsessan ikäisiltä tytöiltä - hän lupasi tulla Suomeen pelaamaan ja johtaa Suomen Naisten jalkapallomaajoukkueen maailmanmestaruuteen 👍💪

Mekin Mummun kanssa saimme tuliaisia perheen
kesälomareissulta, joista kuvattuna on nyt vain nämä 
Futari-Prinsessan valitsemat perhoset. Ylempi on minun perhonen ja alempi Mummun.

Ötökkätutkija oli valinnut meille astiapyyhkeet ja.... Se on jotain kiveä, johon voi kai kirjoittaa liidulla tms. Ei kovin isot palat, muuten olisi jouduttu maksamaan liikapainosta lisämaksua..

Oikeasti päivät ovat päässäni menneet jo ihan sekaisin ja 
lieneekö tuo ihme viikon riekkumisen ja viikon makoilun jälkeen, joten.. kerron vain 😄

Yhtenä päivänä Äiti vei tyttärensä kaupungille ja Siskon synttärikahveille/-teelle. Harvakseltaan ruokakuvia otan, silloin tällöin, ja nyt oli otettava ihan vain tuon sievän teekannun ja Siskon Yksisarvis- vai mikä lie Sarvipää -juoma tuo olikaan. Se ei meille ihan selvinnyt, vaikka sitä kovin monelta suunnalta katselimmekin. 

  

Dolphin Shopping Centerin käytävällä, kutakuinkin samoilla huudeilla jossa viime reissulla kuuntelin pianon soittajaa, istuskelin tällä kertaa odottelemassa Tedin penkillä. Britanniassa on - kuten moni varmaan tietää - paljon tällaisia muistopenkkejä, vähän joka puolella. Minusta näissä muistopenkeissä on jotain kaunista ja koskettavaa ja saadessani istua jonkun muistopenkillä, tunnen jotenkin liittyväni osaksi hänen päättynyttä elämäänsä. 

Shopping Centerissä oli jo joulu täydessä vauhdissa koristeineen - lähtöaamuna juuri ja juuri oli maa valkoisena koti-Suomessa. Tällaisia löytyi ostoskeskuksen käytäviltä 

Ja kyllä sieltä sisäpihalta löytyi joulukuusikin - tosin se oli vielä osissa. Näistä palasista, joista yksi jäi muiden taakse piiloon tulee kyllä melkoisen korkea kuusi. Valmiina emme tätä ehtineet nähdä. 

Ja vielä yksi jouluinen kuva; tämä pienen tontun tonttulakki oli tipahtanut toisen ostoskeskuksen pihalle, eikä turisti tietenkään voinut olla sitä kuvaamatta - teidän iloksenne! Muistakaa siis, tontut on liikkeellä, koskaan ei tiedä minkä nurkan takaa tonttulakki vilahtaa. Pieni tai vähän isompi! 

Pöllön vuotuinen lentomatka, osa 1

 Ja oletusarvoisesti: kuka muu muka? Lupasin, että kun palaan, on marraskuuta jäljellä enää viikko. No näinhän se oli ja tarkoitus oli kertoa reissukuulumiset kutakuinkin tuoreeltaan, mutta kas vain, ollaankin jo joulukuun puolella reippaasti - tontut kurkkii ikkunoista. 
Koetan kirjoittaa kuulumisia ja tapahtumia kronologisesti, mutta sen verran tähän "alkuun", että kotiuduin sairaalasta eilen, joulukuun 1. päivän kunniaksi, lääkekassin kera. Olo alkaa olla melko lailla Pöllömäinen; pääkin pyörii kuin pöllöllä, jotta kuulisi kaiken tarvittavan. 

Mutta matkaan, hopea! 

Jätän sen kummemmat alkujärjestelyt väliin, ne sujuivat hyvin ja siirryn suoraan Helsinki-Vantaalle. Olimme siellä tiistaina 14.11. hyvissä ajoin, kaksi maalaista jotka matkustavat ulkomaille kerran vuodessa. Ou nou. Miten tää nyt taas menikään... Lähtöselvitys oli jo tehty mutta - onneksemme ystävällinen Finnairin virkailija kysyi voiko auttaa ja tadaa; homma hoitui nopeasti ja matkalaukut pujahtivat kohti tuntematonta. 
Ja me kohti turvatarkastusta. Helsingissä turvatarkastus sujuu tosi nopeasti, mutta ei kahta kolmannetta - eikä lentoa kohti Lontoota, ettei Äidin kohdalla portilla jokin piippaisi. Viimeksi jo luulimme ratkaisseemme arvoituksen: kengän pohjallisen alle jääneen mikä-lie-tarra. No, nyt se oli ranteeseen jäänyt kello, ei sen pahempi asia. 
Kentällä oli aikaa ihmetellä ja katsella ihmisiä, pyöriä kuin turistit ikään. Istahtaa kahvillekin. 

Olisin halunnut tutkia muidenkin ihmisten kahvikuppeja, olisiko niissä ollut lisää kivoja kuvia, mutta Äiti ei antanut. ("Aina saa kärsiä ja hävetä" 😉) 

Hattivatit oli hauskoja ja tottahan kunnon turisti Muumimaailman kohdalla kuvia pysähtyy ottamaan. 

Kun aikamme aikaa kulutettuamme päätimme mennä kokeilemaan, pääseekö meidän passeilla passin tarkastuksesta läpi - pääsi! - mentiin lähtöportille odottelemaan koneeseen pääsyä. 
Kaikki uusi ja remontoitu on hienoa ja yksi mikä oli hienoa oli kuulutusten kuuluminen! 
Kun lopulta päästiin koneeseen, tajuttiin että ennalta varaamani paikat oli vaihtuneet (olisi pitänyt huomata lähtöselvitystä tehdessä ja valita toiset paikat) ja oltiin siiven kohdalla. No, sillä sinänsä väliä, koska oli jo pimeää, eipä niitä maisemia juuri muutenkaan olisi nähnyt 😊 
Odottelimme hetken yhtä matkustajaa jatkolennolle Tallinnasta, mutta se ei matkaamme viivästyttänyt. 
Sillä aikaa vieressäni istunut mies oli rapistellut eväspussinsa auki ja - tarjosi Äidille ja minulle TIKKARIT! Kyllä, tikkukaramellit 🍭🍭 Sisko kyllä kysyi, kun kerroin hänelle, että "eikö äiti ole opettanut, ettei vierailta saa ottaa mitään". Niin mutta kun äiti oli mukana...

Lento meni mukavasti, olimme perillä n. 20 minuuttia aikataulusta etuajassa. Mutta aika kului siinä, kun odotimme matkustajasiltaa, että pääsemme ulos koneesta. Mikäpä siellä oli lämpimässä ja kuivassa odotellessa, ei kellään ollut kiire. 

Lopulta pääsimme ulos ja kohti passintarkastusta. Sitten alkoikin Pöllön sulat hikoamaan. Uusi passi, kesällä hankittu. 
Ensimmäinen automaatti. Ei toimi. Toinen automaatti. Ei toimi. Kolmas automaatti. Ei toimi. Hiki.

Virkailija ohjaa lyhimpään manuaaliseen tarkastusjonoon, jossa oli perhe pienen vauvan kanssa. Vauva oli niin pieni, että jäin miettimään johtuiko heidän "ongelmansa" passin puuttumisesta 🤔 Toisessa jonossa oli myös perhe jolla oli ongelmia, mutta selvisivät nopeammin. 

Ja sitten minä. Laite ei lukenut passia. Ottakaa lasit pois. Virkailija katsoo minua ja passia ja yrittää saada laitteen lukemaan passin. Ei onnistu. Pyytää toisen virkailijan apuun ja sitten alkaa tentti. Kuka? Mihin? Miksi? Kuinka kauan? Osasin kyllä vastata kaikkiin kysymyksiin, kunnes... 
Sisko asuu Poolessa, joka ei ilmeisesti ollut virkailijoille tuttu. Poole - Bournemouth. (Vähän niin kuin Helsinki - Vantaa - tai sinne päin..) Tuli aivan täydellinen black out. Unohdin Bournemouthin kokonaan, ihan kokonaan! Mikä hiton paikka... 
"Mun äiti odottaa tuolla.." Toinen virkailija lähti Äidin luo.
Minä vedin esiin Riesa -kortin: "mulla on oikeasti ongelma muistin kanssa, koska mulla on epilepsia" 
Toinen virkailija sai selvitettyä Äidin kanssa, että olen hänen tyttärensä ja ollaan menossa hänen toiselle tyttärelleen. 
Pääsin viimein läpi, pahoittelin tilannetta ja he pahoittelivat tilannetta ja toinen virkailija melkein halasi "älä nyt, kaikki on hyvin, ei mitään hätää"

Kuka muu muka? 

Lopulta siis päästiin noutamaan matkalaukut, Siskon luo ja kohti autoa ja sitten kohti Poolea! 

Perillä meitä odotti tämä ihana, hellyttävä tervetulotoivotus: 

Tämän tervetulotoivotuksen myötä oli hyvä käydä nukkumaan ja aamulla herätä siihen, kun Ötökkätutkija kurkisti varovasti ovenraosta hymyilevin kasvoin ja juoksi halaamaan 💕 Futari-Prinsessa oli jo syömässä Mummun keittämään aamupuuroa ja pyrähti halaamaan kun kömmin sohvan nurkkaan odottamaan omaa puuroannostani 😄

Pahoittelen jälleen kirjoitusvirheitä ja puuttuvia sanoja - kirjoittaminenkin tuntuu vaikeammalta, kun kuulo ei ole normaali.  

Koti

 On ihmisen paras paikka, vaikka sitä hyvin hoidettiinkin, ihan loppuun asti. 

Viikon sisällä kököttämisen jälkeen raitis ja raikas (no, raikas ja raikas, pakokaasun katkuinen) pakkasilma teki hyvää. 

Kassillinen lääkkeitä eväinä palasin Pöllönkulmalle kotihoitoon ja vielä tämän vuoden puolella mennään kontrolliin kuulemaan mitä kuullaan, kuullaanko mitään.

Kunhan olen huomenna raivannut vähän reissuni jälkiä - matkalaukku on tuliaisia lukuunottamatta edelleen purkamatta, koetan saada ainakin aloitettua reissutarinaa.

Nyt kuitenkin nukkumaan.

Muistakaa olla kiltisti; tontut on liikkeellä 🎅🎅