Nuoresta miehestä on kasvamassa pesunkestävä mies

Meillä oli tänään taas käsitapaaminen kirjastolla. Meinasin myöhästyä, mutta onneksi on nuo hienot nykyajan vempeleet; puhelin herätti mut. Ristipistoystävä Kirkkonummelta herätti lähettämällä ryhmäviestin pienelle ryhmällemme - yritämme sopia tapaamista. Pitkästä aikaa olisi kiva tavata.

Käsityötapaamisemme alkamisajankohta on melkoisen liukuva, viimeksikin ensimmäiset oli paikalla jo viiden maissa; virallinen alkamisaika on kuudelta. Nyt olin paikalla muutaman minuutin yli kuuden ja jo multa kysyttiin, että mitäs sä näin myöhään tulit. No kun nukuin pommiin :D

Nurkkauksessa jossa kokoonnumme, on kulmasohva ja sohvan päädyssä istui n. 11-12 vuotias poika kirjaston läppärin kanssa. Häntä ei tuntunut yhtään häiritsevän meidän kalkatuksemme, vaikka desibelit varmasti nousivat yli sallitun (siis kirjaston sallitun). Sen verran nosti katsettaan koneesta, kun kävin vieressään laittamassa puhelimeni laturiin. Tunnin verran hän siinä istui, sitten kirjasto meni kiinni ja hänen piti poistua.

Totesin, että ihan tyypillinen mies: kun eivät ne puhuneet mulle, niin ei mun tarvi kuulla eikä reagoida mitenkään :D
Meillä ainakin se toimii niin. Jos esim. puhun puhelimessa, niin ei AM kuule yhtään mitään mitä mä puhun. Tai ylipäätäänkään. Mun täytyy aina erikseen sanoa "AM kuule, mitäs jos...", sitten vastsa asia menee perille... :D

Mutta miksikö nukuin pommiin illalla kuuden aikaan? Nii-in. Olin kaupungilla ja aika menikin nopeammin kun luulin. Ja kun poikkesin paikassa jossa ei ollut tarkoitus. Ensin kävin uudella työterveyshoitajalla kertomassa mitä täällä päässä liikkuu - tai mitä ei liiku ;). Sitten menin kangaskauppaan etsimään AM:lle vetoketjua, mutta ei löytynyt oikeanlaista. Siellä tuli mieleen selvittää mitä maksaa vohvelikangas ja jos ei se ole kallista, ehkä jopa ostaa sitä.
Muistatteko; sitä josta alakoulussa tehtiin ruokaliinat, ainakin meillä kun me syötiin luokissa, ne laitettiin pulpetille. Ne koristeltiin puuvillalangalla, jokainen sai koristella sen niin kuin tahtoi. Oma ruokaliinani on jossain epätallessa (onko jossain Äitirakkaan jemmassa, tiedä häntä), mutta itselläni on iso pyyhe, jonka olen muistini mukaan tehnyt kotona (voin olla väärässä) ja jota nyt käytän ompelukoneen alusena sen kerran kun ompelen.
Nyt ajattelin, että kokeilen, miten sen koristelu onnistuisi, saisinko siitä mitään aikaiseksi. Ostin joulunpunaista, jos jouluun mennessä saisin tehtyä kankaasta tabletit joulupöytään.

Kangaskaupasta lähdettyäni poikkesin käsityökeskukseen, jonka ohi olen kulkenut moneen kertaan, mutten ole koskaan sinne poiketa. Siellä järjestetään erilaisia käsityökursseja yms. ja siellä oli myynnissä paljon lankoja ja muista käsityötarvikkeita. Siellä vierähti ainakin puoli tuntia, Ainakin.
Kun astuin ovesta ulos, oli ikkunan ulkopuolella rouva ihastelemassa ikkunassa olevia paperista tehtyjä lampunvarjostimia. Jäin hänen kanssaan juttelemaan, hän ihasteli käsitöitä ja pahoitteli, kun ei itse osaa tehdä käsitöitä. Näytin ikkunassa olevaa käsityökeskuksen kurssiohjelmaa ja kehotin poikkeamaan sisälle - kerroin, että itsekin kävin juuri ensimmäistä kertaa. Hän vielä epäröi ja juttelimme hetken, hän sanoi käyvänsä kulman takana katsomansa toisen näyteikkunan jossa on tilkkutöitä, siellä pitäisi olla hänen ystänsä tekemä tilkkutyö. Kehotin vielä uudestaan poikkeamaan sisällä.

Hän oli kovin ilahtunut rohkaisusta ja toivotti erotessamme aurinkoista syksyä :D
Tuli kyllä hyvä mieli ja taisin hymyillä koko matkan bussipysäkille asti - varsinkin kun poikkesin vielä siinä matkalla ostamaan itselleni uuden etanamittanauhan edellisen rikkoutuneen tilalle.

Bussissa sain vieruskaveriksi vanhemman rouvan, jonka kanssa juttelimme koko kotimatkan :)

Kaiken kaikkiaan oikein mukava päivä!

Asiasta näkkileipään - mikrotuesta kumisaappaisiin

Ei kyllä tule musta minkäänlaista mikrotukihenkilöä, ei vaikka paistaisi voissa tai öljyssä, avotulella tai sähköuunissa.  Jos yhden asian onnistuinkin Äitirakkaan koneelle tallentamaan, niin vastaavasti onnistuin sieltä toisen, jo aiemmin tallennetun, hävittämään. Enkä sitten niin millään saanut sitä sinne takaisin. En sitten millään. Vaikka kone kuinka väittää, että se siellä on, kun yritin sitä sinne uudelleen tallentaa. Mutta ei se antanut sitä poistaakaan. Kun ei sitä ollut siellä missään. Mistäs sen poistat kun ei sitä ole.
Onneksi on Lapsi. Se osaa korjata mummon koneen sitten kun tulee seuraavan kerran käymään. Ja tuo äidilleen uuden pöllömukin ;)  Sen jälkeen kun oli tuossa ensimmäisessä tehtävässä neuvonut (siis varmistanut, että olin tehnyt melkein oikein...) lähetti mulle kuvan

Piti tietenkin kysyä, onko toi mun... Ja kyllä se kuulemma on :) On mulla vaan aika ihana Lapsi! 

Pari viikkoa sitten oltiin Ystävän kanssa viikonloppu kasvivärjäyskurssilla. Värjättiin kasveilla lankoja ja jonkun verran kankaitakin. Ihan mielenkiintoista puuhaa. Enemmän siitä olisi saanut irti, jos olisin tiennyt käydä jo keväällä teoriakurssin, mutta kun ei silloin ollut asiasta mitään puhetta, Ystävä sai vasta nyt koko idean. Hän on kyllä perehtynyt asiaan aiemminkin. 

 Kattilassa on kielonlehtiä likoamassa ja odottamassa, että ne laitetaan kiehumaan, ylhäällä vasemmalla lankavyyhtejä odottamassa värjäykseen menemistä. Ylhäällä keskellä taitaa olla "kastellut ja lämmitetyt" langat odottamassa puretukseen pääsyä ja oikealla reunassa  on sitten lankoja puretuksessa eli alunavedessä; tämä pitää huolen siitä, että väri tosiaan tarttuu lankoihin. 

 Tässä vielä Ystävän ottama kuva värikirjosta, jota kasveilla värjäyksestä saa. En muista mitä kaikkea tässä on käytetty, mutta vasemmalla olevat punaiset on ainakin krappijuurta, veriseitikkiä ja ahomataran juurta.

Sitten muistan, että käytimme kanervaa, pietaryrtin varsia, nokkosia, noita yllä olevia kielonlehtiä, sipulinkuoria (keltasipulia ja punasipulia), joita oli jo ennestäänkin, mutta lähetimme osan porukasta hakemaan lähimarketista lisää :) Mitähän vielä. Ihan kaikkea en ulkoa muista, ne näkyisi kyllä noista lankakartoista mitkä siellä tehtiin. Ystäväni teki kartan myös mulle, mä kun lähdin paikalta jo aikaisemmin.

Kurssi pidettiin läheisen järven rannalla, jossa oli mm. sauna jonka padassa oli hyvä lämmittää vettä - oli helppoa kun saatiin sieltä kuumaa vettä ja                                                 järvestä kylmää/viileää vettä.

Keli oli hyvä melkein koko viikonlopun - sunnuntai-iltana saatiin lyhyt mutta räväkkä ukkoskuuro niskaamme, mutta eipä se meitä paljon pelottanut. Se meni nopeasti ohi ja aurinko paistoi taas hetken päästä pilvettömältä taivaalta. Eväitä syötiin; makkaraa paistettiin lankakattiloiden alla ja kahvit oli kullakin termarissa: välillä oli vähän sellainen retkeilyfiilis :)

Että semmoista.  Tähän lopuksi - olenkos näyttänyt uudet kumisaappaani? Oikeastaan jo toivon, että vähän sataisi vettä, mutta kun meillä ei sada :D No, hyvät on nämä kelit, pääsen lenkkeilemään uuden ystäväni, Polar Loopin kanssa. Siitä toisen kerran. Tässä kumpparit:

                                                          Tykkään näistä ihan hirveästi! 

                               Tarviin vaan lisää ohuempia villasukkia, joten pitää pistää puikot suihkimaan! 

Pöllöt Perttu ja Pirkko

Harrastettiin AM:n kanssa taas kesäistä lempipuuhaamme, kun on näitä helteitä: lähimatkailua kotomaassa. Ajeltiin päivänä muutamana siellä täällä ja päädyttiin lopulta Vuolenkoskelle ja käytiin kahvilla kahvila Peurankellossa. Siellä on ihania käsitöitä kaikenkaikkiaan, mutta kyllähän pöllö tietysti pöllön löytää. Tällä kertaa tuplaten. Ihanat huovutetut korvatut Pertun ja Pirkon:

Korvakorut on Design Päivi Ilénin  tekemiä, Lahdesta.
Pakkohan niistä oli kuva ottaa (kahvilan pitäjän luvalla otin kuvan ja sain luvan laittaa kuvan blogiin), kun olivat niin ihanat ja olivat oikein nimetytkin :D













Meillä oli taloyhtiöllä perjantailla pihajuhlat. Me ei oikein olla juhlaihmisiä ja siksi lähdettiinkin perjantainakin katselemaan rakasta kotimaatamme. Nähtiin kaikenlaisia paikkoja eikä tarvinnut mennä edes kovin kauas.

Talossamme asuu pieniä taiteilijan alkuja, olen tainnut siitä aiemminkin mainita. Pihalle oli tietenkin kirjoitettu suurin värikkäin kirjaimin TERVETULOA, mutta meidän rapun vieressäpä onkin oikea räsymatto:

Toivottavasti ei ihan  vielä sada, että me saadaan nauttia tuosta kauniista ja värikkäästä räsymatosta mahdollisimman pitkään.

Tästä asfaltti-/pihapiirtämisestähän oli tässä taannoin kauheata riitelyä siellä sun täällä. Meillä on tytöt saaneet rauhassa piirrellä pihalla jo viime kesänä ja minusta ainakin se vain piristää ikävää asfalttia. Eihän niistä aina ole saanut ihan selvää, mitä ne esittävät, ellei äiti tai joku muu ole ollut auttamassa, mutta mitä siitä.

Jos aikuiset miehet (naiset? Enpä tiedä kumpia olivat olleet) olivat äitienpäivän aikoihin maalanneet 54-tielle Lahti-Kärkölä välille ihan oikean suuren kirkkoveneen, niin kyllä nuo pienten kukkaset ja räsymatot ovat paljon kauniimpia. Minun mielestä.

Tuossa parisen viikkoa sitten olin Äitirakkaan ja Enon kanssa risteilemässä Päijänteellä. Elbatarella lähdettiin Padasjoen satamasta ja reilun kolmen tunnin päästä tultiin takaisin. Upeat oli maisemat, nähtiin kalliomaalauksia ja vaikka mitä. Jotenkin ei vaan enää osaa ottaa kuvia niistä upeista maisemista, tuntuu että jokaisen pitää ne itse nähdä ja kokea; sanonta "kuvat kertoo enemmän kuin tuhat sanaa" - ei sekään enää pidä paikkaansa näin sunnuntaikuvaajalla kun ei osaa kunnolla kuvata.
Mutta järven pohjasta sain kuin sainkin tämmöisen kuvan. Olin varma ettei se onnistu pelkällä puhelimella, mutta onnistui kuitenkin.

Sienimetsässä

Eilen oltiin Äitirakkaan ja Ystävän kanssan sienimetsässä. Ja nyt on etujalat kipeät. Meillä oli kolme, ellei neljä pussillista sieniä. Yhdessä pussissa oli tatteja, mutta niistä muista pusseista en sitten tiedäkään, sillä mä olin vain pussin pitelijänä. Paljon niitä pusseja oli :D

Ensi viikon viikonloppuna olen, Ystävän houkuttelemana, kenenkäs muunkaan, menossa kasvivärjäyskurssille ja sitä myötä sitten opettelemaan kasvivärjäystä. Hän osaa sitä jo ennestäänkin, on opetellut sitä artesaaniopintojensa muassa, mutta halunnee verestää oppimaansa ja sai tietenkin mut houkuteltua mukaansa. Olenko jotenkin helppo ylipuhuttava?

No, ei se mitään, mä puolestaan olen jo valmiiksi ylipuhunut hänet ensi vuoden puolella alkavalle korutekstauskurssille, josta olen haaveillut vuosia, en vain ole saanut lähdettyä. Aina on löytynyt tekosyitä.

Eilisellä metsäreissulla nähtiin kaikenlaista mielenkiintoista, mm. mäyrän wc - ne kuulemma käyvät ulostamassa yhdessä ja samassa paikassa. Tai siis niitä saattaa olla useampi paikka mitä käyttävät, mutta eivät siis ruiki eikä kaki ympäriinsä, vaan niillä on ihan vessat sitä varten.

Kaikkea muutakin hauskaa nähtiin. Mutta osaatteko sanoa, mikä pensas tämä on, me kolmeen naiseen kun ei tätä tunnistettu? Ja maalta muka lähtöisin ja Äitirakas asuu maalla... Joku myrkyllinen se on kuitenkin, varmaan.

Meillä ei ollut eväitä mukana, kun ei oltu "kaukana kotoa", niinpä kävimme välillä  kotona syömässä ja juomassa kahvia ja vähän huilaamassa, ja sitten lähdettiin vielä muuten vaan kävelylle metsään. Sieltä löytyi vielä kaikenlaista erikoista - kyllä luonnosta löytyy kaikkea kaunista ja erikoista, kun vaan pitää silmänsä auki!

Upeita pahkoja, näistä saisi kätevä kätinen vaikka mitä!

Mahtaako tämä solmu olla niiden menninkäisten tekosia, joiden kolon näimme aikaisemmin?
Nii-in, me ollaan Äitirakkaan kanssa kai vähän hassuja, kun uskomme peikkoihin, keijuihin, menninkäisiin, tonttuihin ja joulupukkiin ;D
Mutta kai tekin uskotte, uskottehan?






Edellisenä iltana myöhään oltiin Ystävän kanssa yöjuoksulla.... käytiin tuossa meidän takapihan alapuolella olevalla mäeltä keräämässä pietaryrtin kukintoja. Kyllähän meitä vähän katsottiin, mutta yksi ainoa nainen (Vilukissi huom! en kirjoittanut naisihminen! :D :D ) kysyi, että mitä me oikein tehdään. Hänelle sitten kerrottiin, että mitä ihmettä me siellä pusikossa oikein tehdään puoli kymmenen aikaan illalla, muovikassin kanssa kukkia riipimässä ja höpöttämässä, niinkuin naiset ikään. (Miehet ei vissiin höpötä, ne keskustelee..)

Että semmoista tänne, näinä kauniina kesäpäivinä. Vielä pitäisi mennä Anopin niitylle katsomaan, mitä sieltä löytyy!

Elämäni ensimmäinen puhe

Siis olenhan noita kuullut, puheita. montakin. Välillä tuntuu, että vähempikin olisi riittänyt,

Mutta tänään pidin ITSE elämäni ensimmäisen puheen. En ehtinyt jännittää puheen pitämistä etukäteen, koska olin niin "innoissani" siitä, että oltiin saatu pidettyä asia salassa näin pitkään - se kun oli laitettu vireille jo kesäkuun alussa. Itse juhlakalu rupesi vasta ihan pientä ennen tilaisuuden alkua epäilemään, että jotain on tekeillä.

Tänään melottiin upeassa aurinkoisessa säässä 15. Teuronjoki -melonta Hämeenkosken Koskikartanolta Kärkölän Myllykylään. Osanottajia oli kaikenkaikkiaan 44 ja mukana oli muutamia ihan ensikertalaisia, siis sellaisia jotka eivät olleet koskaan meloneet. Matkan varrelle mahtuu pari pienehköä koskea, mutta kaikki selvittivät ne hienosti - toki meillä oli myös turvahenkilöstöä mukana sitä varten, JOS joku kaatuu, niin ollaan apuna. Ja melojat auttavat aina toinen toisiaan - ensimmäinen kirjoittamaton sääntö :D

Itse olin vain "maajoukoissa", katselemassa ja antamassa hyviä neuvoja; turvamiehistöön kun kuului äitini ja isäpuoleni sekä enoni. Ehkä jotkut osallistujat vähän ihmettelivätkin sitä huulenheittoa taukopaikalla, mutta sanoin kyllä, että hyvä täältä maalta huudella, kun toinen on äitini ja toinen enoni - saan kyllä nämä viisastelut sitten takaisin...

Kun kaikki melojat oli saatu onnellisesti ja kuta kuinkin kuivana perille ja odottamaan Welhonpesä Oy:n lahjoittaman kajakin arvontaa oli SE hetki.
Latuyhdistyksemme oli anonut puheenjohtajallemme kultaista ansiomitalia ja se oli hänelle myönnetty. Suomen Ladun edustaja oli sitä luovuttamassa, mutta mun tehtäväksi jäi kertoa ne perustelut, joilla mitalia haettiin sekä tietysti kiittää puheenjohtajaa tekemästään työstä jne.

Tehtävä ei ollutkaan ihan niin vaikea kuin luulin - ehkä sitä helpotti sitten se, kun mitalin saaja oli isäpuoleni :D
Ja tosiaan aikalailla loppuun asti asia pysyi yllätyksenä; jotain oli kuulemma ruvennut aavistamaan, kun siinä ympärillä vähän supistiin jne ja kun Suomen Ladun edustaja oli paikalla ihan yllättäen, ilman että olisi ollut melomassa. Hyvä me!

AM oli koko ajan valmiudessa: jos vaimon naama rupea vaihtamaan väriä; joko se muuttuu ihan punaiseksi tai ihan valkoiseksi, niin hän on valmiina astumaan rinnalle ja joku muu saa jatkaa, mutta kaikki meni hyvin.  Hyvä minä!

Sitä se ikä teettää; asiasta juuri AM:n kanssa viikolla puhuttiin. Mitä enemmän ikää on tullut ja tulee, sitä rohkeammaksi on tullut, sitä vähemmän kiinnostaa mitä muut ihmiset ajattelee siitä mitä teet. Ajatelkoot mitä ajattelee, ei sen niin väliä ;)