Pöllöt Perttu ja Pirkko

Harrastettiin AM:n kanssa taas kesäistä lempipuuhaamme, kun on näitä helteitä: lähimatkailua kotomaassa. Ajeltiin päivänä muutamana siellä täällä ja päädyttiin lopulta Vuolenkoskelle ja käytiin kahvilla kahvila Peurankellossa. Siellä on ihania käsitöitä kaikenkaikkiaan, mutta kyllähän pöllö tietysti pöllön löytää. Tällä kertaa tuplaten. Ihanat huovutetut korvatut Pertun ja Pirkon:

Korvakorut on Design Päivi Ilénin  tekemiä, Lahdesta.
Pakkohan niistä oli kuva ottaa (kahvilan pitäjän luvalla otin kuvan ja sain luvan laittaa kuvan blogiin), kun olivat niin ihanat ja olivat oikein nimetytkin :D













Meillä oli taloyhtiöllä perjantailla pihajuhlat. Me ei oikein olla juhlaihmisiä ja siksi lähdettiinkin perjantainakin katselemaan rakasta kotimaatamme. Nähtiin kaikenlaisia paikkoja eikä tarvinnut mennä edes kovin kauas.

Talossamme asuu pieniä taiteilijan alkuja, olen tainnut siitä aiemminkin mainita. Pihalle oli tietenkin kirjoitettu suurin värikkäin kirjaimin TERVETULOA, mutta meidän rapun vieressäpä onkin oikea räsymatto:

Toivottavasti ei ihan  vielä sada, että me saadaan nauttia tuosta kauniista ja värikkäästä räsymatosta mahdollisimman pitkään.

Tästä asfaltti-/pihapiirtämisestähän oli tässä taannoin kauheata riitelyä siellä sun täällä. Meillä on tytöt saaneet rauhassa piirrellä pihalla jo viime kesänä ja minusta ainakin se vain piristää ikävää asfalttia. Eihän niistä aina ole saanut ihan selvää, mitä ne esittävät, ellei äiti tai joku muu ole ollut auttamassa, mutta mitä siitä.

Jos aikuiset miehet (naiset? Enpä tiedä kumpia olivat olleet) olivat äitienpäivän aikoihin maalanneet 54-tielle Lahti-Kärkölä välille ihan oikean suuren kirkkoveneen, niin kyllä nuo pienten kukkaset ja räsymatot ovat paljon kauniimpia. Minun mielestä.

Tuossa parisen viikkoa sitten olin Äitirakkaan ja Enon kanssa risteilemässä Päijänteellä. Elbatarella lähdettiin Padasjoen satamasta ja reilun kolmen tunnin päästä tultiin takaisin. Upeat oli maisemat, nähtiin kalliomaalauksia ja vaikka mitä. Jotenkin ei vaan enää osaa ottaa kuvia niistä upeista maisemista, tuntuu että jokaisen pitää ne itse nähdä ja kokea; sanonta "kuvat kertoo enemmän kuin tuhat sanaa" - ei sekään enää pidä paikkaansa näin sunnuntaikuvaajalla kun ei osaa kunnolla kuvata.
Mutta järven pohjasta sain kuin sainkin tämmöisen kuvan. Olin varma ettei se onnistu pelkällä puhelimella, mutta onnistui kuitenkin.