09 kesäkuuta, 2026

Viimeinen RISTIpisto on valmis!

 JES! Viimeinenkin risti(risto)pisto on pistelty! Vaikka kuinka katselin ja etsin, en löytänyt enää tyhjiä koloja. Voi niitä vielä löytyä, mutta nyt näyttää siltä, että kaikki ristipistot on pistelty. (Kirjoitan koko ajan ristopisto..)

Kuvaa ette kuitenkaan ihan vielä saa nähtäväksi, sillä jälkipistot on vielä tehtävänä. Niissä mennee jokunen päivä, mutta kyllä se valmistuu - ja siitä ISO ISO kiitos kuuluu teille! 

Hanni sai minut laittamaan puhelimeen päälle "rajoittimen" - en nyt muista oikeaa sanaa - kun tuntuu, että puhelin on jatkuvasti kädessä. Eilen paukkui yli jo melkein puolella tunnilla, mutta kyllä se auttoi, selvästi.

Poikahan on laittanut itselleen rajoituksen jo aikaa sitten, eikä kai tarvitse siihen mitään muuta kuin tahdonvoimaa. Ja työn jossa tuijotti kahdeksan kuukautta joka päivä 8-10 tuntia näyttöä ja nyt keväällä jatkoi sitä taas jonkun 5 kuukautta. Onneksi osaa pitää taukoja. 

Mutta siis. Minä olen käyttänyt läppäriä vähemmän kuin normaalisti tuon ristipistotyön takia, mutta kännykän kimpussa roikkunut sitäkin enemmän. On niin helppo kurkata sitä ja tätä ja tota. 
Blogit luen useammankin kerran päivässä puhelimella, sähköpostin tarkistan useamman kerran. Olisi helppo ratkaisu: laittaa ilmoitukset takaisin päälle, vaan kun olen ottanut ne tarkoituksella pois. 
Kirjan ja musiikin kuuntelun käsitöitä tehdessä jätin "rajoittimen" ulkopuolelle - onhan ihan sama teenkö sen puhelimelta vai avoimelta läppäriltä tai tabletilta.

Siispä: Kiitos Hanni! ❤️❤️

Kelan kanssa ei varmaan mene tällä kertaa niin hyvin kuin normaalisti. Pitäisi vain saan vuosia jatkunut etuus jatkumaan - en ymmärrä miksi se myönnetään "toistaiseksi", kolmeksi vuodeksi kerrallaan, kun perusteena on Riesa, joka ei tule koskaan paranemaan. Voi huokaus. 
Periaatteessa ei kai lääkärintodistusta tarvita, mutta kun lisäsin hakemukseen myös sen, että olen saanut kuulokojeet, voipi olla, että joudun jostain jonkun lääkärinlausunnon hankkimaan. Lähettäessäni hakemuksen OmaKelan kautta, siinä jo tuli ilmoitus, että mahdolliset liitteet (mm. lääkärinlausunto) pitää lähettää 21.6. mennessä. No mistäpä saa lääkärinlausunnon siihen mennessä 😄😄- kun ei tiedä tarviiko sitä edes. 
Olen ehkä vähän hölmö, mutta en millään viitsisi maksaa etukäteen hankitusta lääkärinlausunnosta, jota en välttämättä tarvitse.

En tiedä kuinka innokkaasti odotatte vastauksia edellisiin kysymyksiin sekä uusia kysymyksiä, mutta jottei ihan taas valittamiseksi menisi, niin otetaanpa vastaukset:

1. Kuka oli "kaikkien janoisten sankari, aikamme legenda"?
Kari Grandi

2. Mitä ovat Suave ja Brylcreem?
Hiusvoiteita

3. Minkä ketjun mainoskasvo oli "nyt vain ysiysi" hintaan pukineita kaupitellut Simo?Vaatehuoneen

+ extrakysymys: Mikä on Simon oikea nimi?
Simon oikea nimi on 
Timo Leporanta

- tämä oli taas sattumusten sattumus: kun kävin taannoin ostamassa ne farkut, tuli puhetta Vaatehuoneen Simosta ja siitä mikä oli hänen oikea nimensä. Minä jouduin sitä hetken miettimään, mutta Mursulta se tuli kuin.. Vaatehuoneen hyllyltä 😜

4. Kuka vastasi puhelimeen numerossa 061?
Neiti Aika

5. Kenen hittejä ovat mm. Tarja, Nasta pimu, Jannu huoleton ja Avaa hakas?
Kake Randelin



Ja uudet kysymykset tiistain ratoksi:

1. Mitä otuksia olivat Sumppi, Hiski ja Himmi?

2. Mikä laite vuonna 1971 lanseerattu lentävää lautasta muistuttava Ufox on?

3. Mihin Päivi Virén lisäsi tv-mainoksessa kermaa ja meiramia?

4. Valmistetaanko isoäidin neliöt juureksista, villalangasta vai murotaikinasta?

5. Mitä tuotemerkkejä Mum, Rai ja Fii olivat?

8 kommenttia:

  1. Ufox on ilmankostuttaja, loraus kermaa meni hernesoppaan, isoäidin neliöt virkataan langasta, ja noi on deodorantteja.
    Sumppia, Hiskiä ja Himmiä en henkilökohtaisesti tunne, mutta veikkaan koiraotuksiksi heitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Neljä viidestä oikein eli melkein täyskymppi!
      Muistatko sinä hokeman "laita mummia kainaloon"?

      Poista
  2. Jännää odottaa, miltä sun ristipistoilutyösi valmiina näyttää! <3 Tämä on ollut kivaa seurattavaa!

    Itse en ole rajoittimia asetellut, mutta puhelin muistuttaa välillä kovaäänisesti, että "olet käyttänyt puhelinta x määrän vähemmän kuin viime viikolla"... Hah! Jos käytän enemmän, siitä ei kyllä muistuttele yhtään.

    Onpa taas hauskat kysymykset. =D
    1. Ei aavistustakaan. Sana "otus" harhautti, kun Sumppi on selvä kahvi, mutta eipä siitä oikein otukseksi ole. =P
    2. ilmankostutin, sellainen on ollut itselläkin joskus.
    3. En tiedä Päiviä, niin en tiedä mihin on mitään lisännytkään.
    4. Langasta, ei välttämättä villasta kuitenkaan, mutta siitäkin, tehdään isoäidin neliöt.
    5. Fii oli dödö, kaipa nuo muutkin, vaikkei niistä ole mitään muistikuvaa.

    Reipasta viikonjatkoa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi tänään sataa, niin tämän läppärisession jälkeen voin taas keskittyä viimeistelyyn. Kestä vielä hetki... 😉😄
      Meidän kylällä ei ole kiinteää laajakaistaa millään operaattorilla joten kumpikin käyttää omalla puhelimellaan mobiililaajakaistaa ja se toimii loistavasti valitulla operaattorilla. Mursun puhelin ilmoittaa päivittäin, että nyt se on ollut niin ja niin kauan päällä - ei ole löydetty asetusta mistä sen saisi pois.

      Totta, sumpiksi kahvia meilläkin nimitettiin, mutta kahvi ei nyt kelpaa vastaukseksi 😊

      Minun ensimmäinen deodorantti nuorena tyttönä oli Fii. Niitä oli erivärisiä pulloja, minulla oli liila.
      Miten tuollaisia asioita voi muistaa, kun ei aina muista eilistäkään päivää 😂😂

      Poista
  3. Minä taas huomaan aina ruutuajan lisääntyvän silloin kun olen yksin Touhulassa. Silloin on selvästi enemmän tunteja vuorokaudessa :-).
    Mutta en koe , että tämä somettaminen veisi oikeastaan aikaa miltään tärkeämmältä tekemiseltä.
    Odotan kovasti , että esittelet valmiin työsi. Monen monta tuntia olet sitä uurastanut. Hattua nostan jo tässä vaiheessa.
    Ja kysymyksiin...
    1. Tuossa joukossa ei ole yhtään tuttua nimeä ???
    2. Ufox= ilmankostutin joka muuten löytyy vielä meidän vintiltäkin. Taitaa olla jo aikamoinen pölypesä.
    3.Jos vain oikein muistan niin hernekeittoon niin kummalliselta kuin se tuntuukin.
    4.Heh heh; sellainen neliö on juuri nyt tuossa vieressä ja työn alla siis virkkaamalla mennään tämä rasti.
    5. Dödöjähän ne ja mummista siis Mum-merkkisestä :-) tulee mieleen tietynmallinen lasipullo.
    Hauskat kysymykset taas kerran !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Terhi 🤗 Vielä tuntuu aikaa kuluvan - luulin viimeistelyn olevan nopea "tuosta noin vain" -homma, mutta aina kun saan yhden kohdan tehtyä, huomaan että vielä tuo ja tuo ja tuo.

      Ykköskysymys taisikin olla aika vaikea, niin se kyllä oli minullekin. Mutta luulen, että ovat ihan tuttuja, jos vain löydän kuvansa.

      Neloskysymys oli ihan pakko laittaa tälle porukalle 😂

      Poista
  4. Ensinnäkin onnittelut ristipistotyön (kirjoitin ensin ristiposti) valmistumisesta, hieno saavutus :)
    Vastaukset
    1. hiiriä?
    2. ilmankostutin
    3. ei mitään käryä
    4. langoista
    5. deodorantteja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos 😂 Yhden tyhjän ruudun löysin eilen illalla, kun tein viimeistelyä. Murr..
      Ristipisto on vaikea sana - varsinkin kun sen kirjoittanut jo kymmeniä kertoja 😄

      Onneksi eivät ole hiiriä - yritän etsiä kuvia kavereista, kun kirjoitan vastaukset.

      Poista

Mukava kun tulit vierailulle Pöllönkulmalle.
Tulen mielelläni vastavierailulle, jos jätät polun, jota pitkin pääsen luoksesi.