Ei, vielä ei ole valmista, mutta tämä on nyt viimeinen viikkoraportti pistelyn tilanteesta, seuraavan kuvan näette sitten valmiista työstä. Viimeistelyn ja silityksen jälkeen - ja sitten osaan jo kertoa teille kuvasta muutakin kuin sen mitä siinä näkyy.
Paljosta ei ole enää kiinni. Nyt on taas jonkun verran vähän helpompaa pisteltävää, isompia alueita samalla värillä, enemmän kuin yksi pisto siellä ja toinen täällä. Kyllä tämä tästä.

Eilen oli hirmuinen tuuli, ei tehnyt mieli mennä ulos. Mutta ei se mitään. Tontin nurkassa "asustava" omenapuu kukkii valtavasti ja näkyy vielä sisälle asti, kun haavat vasta kasvattavat lehtiään.
Viikonlopun reissuun lähtiessä haavat olivat vielä ihan harmaita, lehdettömiä ja kun tulin kotiin niissä oli ihan pienen pieniä vauvalehtiä. Tällä viikolla on satanut ja lehdet ovat kasvaneet - maisemani on siis jo ihan vihreä.
Pihalla on yksi koristeomenapuu, se jonka oksalla paarmalintu istuskelee. Tai istuskeli, enää sitä ei erota jos vielä istuskelee. Ja kyllä - se on vino, ollut kai alusta alkaen.
Joka vuosi Mursu sanoo, että se saa lähdön, mutta ei sitä raaski kaataa - vai raaskisitko sinä?
Jos ihan vähän vain siivottaisiin sitten kun kukat on kukkineet ja linnun poikaset on lentäneet pesistään...

Puutarhurit ovat vieläkin lomalla - tai muuten vain laiskoja, mutta haitanneeko tuo 😂
Ennen kuin jatkan pistelyä, toiveesta muutama kysymys lisää 😉😊
MUISTATKO:
1. Minkä pankin lastenkerho oli nimeltä Kultapossukerho?
2. Kenen albumeja ovat mm. Kesän lapsi ja Rokkivaari Hotanen?
3. Minkä nimiset ruskeasta vakosametista valmistetut tossut Nokia lanseerasi 1969?
4. Kuka tiedemies asui Neiti Nokkosen kanssa ja kehitti mm. Matilda-robotin?
5. Mitä pääministeri Harri Holkeri kehotti kansalaisia syömään?
Muistorikasta toukokuun viimeistä viikonloppua!
1. Kultapossukerho
VastaaPoista2. Katri Helena
3. Eos
4. Tohtori Sykerö
5. Silakoita
Tuskin maltan odottaa pistelyn loppuraporttia 😁
Oikeat vastaukset kerron huomenna - jos joku vielä "innostuu" vastaamaan, tai paremminkin juhlimisilta ehtii.
PoistaPistely meinasi eilen ruveta tökkimään, mutta tökin takaisin.
Mursun ja mun mottohan on, että "meille ei ....lla" 🫣😉
Oi, jos omppupuu vielä kukkii noin hienosti, niin pieni vinous ei siinä kyllä haittaa! <3 Omaistuttama omenapuu on tarkoituksella istutettu vasten pohjoistuulta, ja sen latva taitetaan vinoon, kun korkeus on oikea. ;) Koristeomppupuun kanssa ei olla ihan tällaisia asioita edes mietitty. Kunhan kukkii ja on kaunis. =P
VastaaPoistaHauskat kysymykset taas. Ekat mielikuvat, ja sitten googlen kimppuun...
1. Tulee mieleen posti jostain syystä, mutta ONKO postilla ollut pankkikin? Hmmm. Itse en ole koskaan, eikä lapsetkaan, kuuluneet kultapossukerhoon.
2. En muista musiikkikappaleiden, laulajien, bändien nimiäkään, niin en albumeitakaan...
3. Reinot tuli mieleen, mutta ei niillä taida olla mitään tekemistä Nokian kanssa...
4. Muistan katselleeni näitä lasten kanssa, mutta nimet on täysin hukassa...
5. Ei siis MITÄÄN hajua!
=D
Niin, ja piti vielä kirjoittaa, että innolla odotan sitä pistelyn lopputulosta sitten! <3
PoistaKoristeomppupuu on A-nopin istuttama ja sitä vuosien mittaan yritettiin oikaista moneenkin kertaan, mutta se taitaa olla yhtä jukuripäinen kuin istuttajansa ja nyt puolustajansa (=minä) 😄
PoistaEli ehkä Mursu antaa periksi ja leikkaa/sahaa siitä vain kuivat oksat pois.
Puskissalle jo kirjoitinkin, että oikeat vastaukset kerron huomenna ja että pistely meinasi eilen tökkiä, mutta tökin takaisin.
EN kaataisi puuta! Pieni vinous tekee siitä "oman". ♥
VastaaPoistaKiitos lisäkysymyksistä! En googlaa vaan testaan omaa muistiani...
1. Postipankki. Kuuluin Kultapossukerhoon, tuli lehti ja säästöPOSSU oli possu. Omistin oman pankkikirjan jopa vielä yläasteikäisenä.
2. Helppo: Katri Helena ja Tapani Kansa. ♫.
3. Retut?
4. Ainoa, joka tulee robotista mieleen, on Tohtori Sykerö. Tunnussävel koittaa pyrkiä mieleen pääsemättä perille saakka... 😏
5. Ehdin nähdä Puskissan vastauksen, joten en voi väittää itse muistaneeni.
Taidan mennä aamuenergialla pilkkomaan sipulia ja PAPRIKAA, jos sittenkin tekisin sen herkkusienipiirakan synttäreille...
Aurinko lämmittää jo - ihanaa lauantaita!
Puolustan puuta "henkeen ja vereen", Poika on puolellani koska puu on Mummin istuttama. Mursu tuntuu antavan periksi ja leikkaa/sahaa vain kuivat oksat, kunhan on aika.
PoistaOikeat vastaukset kerron huomenna, jos vaikka joku vielä innostuu ja ehtii kokeilemaan muistiaan, juhlapäivästä huolimatta.
Aurinkoista lauantaita ja upeita synttäreitä!
Kiitos! Sain juuri kuvan valmiista mansikka-kermakakusta ja se on erittäin edustavan näköinen!! ♥
PoistaPostipakin Kultapossukerhon lehteä luettiin, Tohtori Sykeröä katsottiin telkkarista ja ulkona juostiin Retut jalassa. Silakoita syötiin holkeri-kalan kehoitusesta. T Saukkis
VastaaPoistaSuurmestarina harmittaa kun kultainen possu on kadonnut. Wikipedia kertoo, että ihan alun alkujaan Kultapossut oli päällystetty lehtikullalla! Tuskin enää meidän possut 🤔- Kultapossukerho on perustettu jo 1958.
PoistaSilakoita on syöty, monessa muodossa, nam.
Postipankki.
VastaaPoistaTapani Kansa.
Doctor Snuggles 😍
-
Silakoita.
Paljain jalkoin juoksit - vai katselitko vain Tohtori Sykeröä niin kuin minäkin 😉❤️
PoistaMulla on jossain jemmassa sekä Kultapossukerhon säästöpossu että myöskin semmoinen rahake, jossa seisoo Kultapossukerhon tunnuslause "usko, säästä, uurasta".
VastaaPoistaMinua harmittaa kun olen oman Kultapossuni vuosien saatossa hukannut - meillä on vain Mursun valtava Hippo!
PoistaRahaketta en enää muistanutkaan, enkä tuota tunnuslausetta. Kiitos muistosta 🤗
Minähän en raaskisi kaataa mitään puuta missään. Ja jo pelkästään pensaiden leikkaaminen "tuntuu" pahalta.Kun se kasvaa mikä on kasvaakseen; on periaatteeni.
VastaaPoistaJa vastuksiin:
1.Postipankin kultapossukerhon säästölipas on vieläkin tallessa :-)
2.Tapani "Tappi" Kansa
3.Ruskeat Retut oli minullakin; mukavat jalassa
4.en tiedä
5.En olisi tiennyt tuota Holkerin sanontaa , mutta Kari sen(kin) tiesi. Syön silakoita muutenkin mielelläni :-).
Pistele, pistele.....kohta se on valmis !
Pensaita leikkaan silleen sopivasti, että kasvavat sitten seuraavana kesänä uudestaan.
PoistaSyreeni on nyt tänä vuonna pakko leikata, se alkaa olla niin ruma ja on myös vähän näköesteenä tielle noustessa, vaaraksikin. Mutta kukkikoon ensin sen mitä kukkii.
Alppiruusu alkaa availemaan nuppujaan pikkuhiljaa - piha on muuten täynnä pieniä orvokkeja ja lemmikkejä ❤️❤️
Voi, sinullakin possu vielä tallella, minua harmittaa kun omani on kadonnut.
Tämä päivä menee taas pistellessä, kun eilinen meni kaupunkireissussa.
Hyvää ja nautinnollista kesää sinulle 🩶 - Suvi -
VastaaPoistaKiitos Suvi - samoin sinulle ❤️
PoistaNoi sun kortit on ihanat. Kuuluin postipankin kultapossukerhoon. Muistaakseni piti säästää 25mk, ennen kuin pääsi jäseneksi. Mulla on vielä kultainen possu . Tohteri Sykerö oli ihana ja Harri kehotti syömään silakoita. Muista ei hajuakaan.
VastaaPoistaMuistan mielestäni oikein: kun säästössä oli 25 mk, pääsi Kultapossukerhon jäseneksi. Minulla ei ollut omaa säästötiliä aiemmin, mutta kun sitten voitin lotossa juuri sen tarvittavan 25 markkaa, pääsin jäseneksi saman tien kun tili avattiin😊
PoistaTohtori Sykerön muistan itse vasta sieltä kun sitä Pojan kanssa katsottiin, se oli koko perheen lempparilastenohjelmia.
Oi niitä aikoja.
Noita kortteja oli monia erilaisia, oli "Kasari", "Elokuvat", "Musiikki" - olisi tehnyt mieli ostaa ne kaikki 😄