En ole katsonut sen tarkemmin mikä oli tämän viikon krapuilun aiheena, mutta Cara kirjoitti uusista talvilajeista.
Niissä oli kyllä tuttuakin, napakelkkailu ja sehän toi taas muistoja mieleen. Tällä kertaa ajattelin kirjoittaa muistelut tänne omaan blogiin, enkä aina muiden blogeihin kommentteina 😄
Meillä oli monta vuotta Äidin puolen suvun kanssa viettää laskiaisriehaa Laskiaissunnuntaisin enon luona, Mummolassa, eli Äidin ja sisarustensa lapsuuden kodissa. Paikka on kahden pienen järven välissä ja eno rakensi meille aina talvisin hyvän pulkkamäen, joka vei parhaimmillaan pitkälle jäälle asti.
Erään laskiaisen jäljiltä suvussa on lentävä lause "Ylänupista hyvä meno!" 😄 Sen huikkasi serkkuni pieni poika, joka laski rattikelkalta ihan mäen päältä alkaen, kiven päältä - kun me aikuiset, pelkurit, laskettiin siitä kiven juurelta.
Parina talvena eno oli rakentanut jäälle napakelkan! Ensisijaisesti tietysti lapsille, mutta meille kaikille on sen verran annettu lapsenmielisyyttä, että jokainen meitä sitä kokeili.
Pyörittäjiä tietenkin tarvittiin enemmän kuin yksi. Vauhti oli jossain vaiheessa jo melkoinen ja yhden serkkuni äiti kompastui ja saman tien kuului KAMALA PAMAUS!
Kaikki tietenkin säikähtivät: aisa osui varmaan häntä päähän, puhelimia kaivettiin esille ja oltiin valmiina hakemaan ensiapuvälineitä - onneksi joukossa oli useampikin lähihoitaja.
Selvisimme kuitenkin.. säikähdyksellä, hän mustelmilla ja loppujen lopuksi koko järven yli kaikuvalla naurulla: hän oli siis kompastunut, peppu pystyssä siinä hangessa ja kun kelkka pyöri kovalla vauhdilla, aisa kapsahti peppuun - ja katkesi! Siitä katkeamisesta se pamaus.
Siihen loppui napakelkkailu siltä talvelta, mutta seuraavana talvena sitten otettiin uusiksi 👍
"..kultani kaunis on, vaik' on kaitaluinen" lauletaan biisissä.. kohtuu kovat luut pepussa kun kestää ja että aisat katkeaa ;DD
VastaaPoistaVauhti oli kova - villa- ja toppahousut kyllä pehmensivät iskua, mutta kun vointiaan kyseltiin muutaman päivän päästä, muhkea oli mustelma.. Voi kun olisi joku ollut niinä vuosina videokuvaamassa sitä touhua. Tai ei ehkä sittenkään..
PoistaPöllö konttaamassa lasten kanssa metsässä, etsimässä karhua.. Mietipä sitä..
En ole tainnut koskaan päästä vastaavan kelkan kyytiin. En muista sellaisia lapsuudestakaan, kuin nähneeni telkkarista. Äiti niistä taisi puhua.
VastaaPoistaMeidän täytyy varmaan tehdä mummolan jäälle vielä jonain talvena sellainen ja kutsua sinut viettämään laskiaista meidän kanssa - suvussa on niin paljon lapsia, että kyllä me varmaan vielä herätellään laskiaisrieha henkiin. Niin kuin sanoin; laskiaisena sukulaisiksi lasketaan kaikki joilla on tarpeeksi lapsenmieltä 😜
PoistaVanhin mäenlaskija on tainnut on 80-vuotias 😄
Mun peppuni olisi varmaan hajottanut napakelkan samassa tilanteessa.. Mun isosisko oli joskus neli-viiskymppisenä kaverinsa kanssa juhlimassa ravintolassa, joka oli järven rannalla. Muistelen että se oli hotelli Tallukka Vääksyssä, en ole varma kuitenkaan. Tietenkin naiset saivat vähän dopingaineita nautittuaan kuningasidean, että nyt mennään kokeilemaan napakelkkaa. Houkuttelivat muutaman miehen mukaan ja sitten mentiin. Vauhti oli niin kova, että välillä osa putoili kyydistä, en tiedä sitten oliko myös alkoholilla hieman osuutta. Ilmeisesti ikimuistoinen ilta. Itse olen asunut ikävuodet 3-13 maalla järven rannalla ja isä teki napakelkan. En ole koskaan tykännyt kieputuksesta, mutta kyllä minä kelkan kyytiin menin. Oksetti.
VastaaPoistaTuollahan tuo hotelli Tallukka on meidän keskustaajamassa, siis Vääksyssä. Siitäkin olisi muutama tarina, vaikka en ole varsinaisesti juhlimassa ollut siellä koskaan.
PoistaViimeisin kerta oli, kun kiinteistönvälittäjä tumpeloi meidän asunnonmyynnissä ja hänen kanssaan sitten tavattiin siellä, hän toi paperit ja "anteeksipyynnöksi" tarjosi meille siellä kahvit, toi viinipullon ja jonkun jouluhärpäkkeen.
Ei taida minustakaan kyllä enää olla pyörimään napakelkassa, luulen, että tulee oksu aika pian - ja Riesan saattaa pistäytyä.
*Riesakin.
PoistaVoi pyhä yksinkertaisuus näitä mun kirjoitusvirheitä!
Sinun muisteluksesi saa minutkin muistista kaivamaan napakelkan. Sellainen meillä mukuloilla oli myös, tosi pienenlainen, pienen jäätyneen lätäkön keskellä. vipuvarsi kelkkaan ei ollut kovin pitkä ja kelkkana oli ns. vesikelkka. Aina jokunen kyydistä putosi. Kivaa talvitouhua se oli.
VastaaPoistaMeillä taisi kelkkana olla tuolloin mahakelkka - kuinkahan moni muistaa sellaisen nimityksen?
PoistaOnneksi peppu oli kestävämpi kuin napakelkan aisa. Omasta kelkkailusta on kyllä jo aikaa mutta oli kivaa!
VastaaPoistaOnneksi selvittiin säikähdyksellä ja mustelmilla - ja naurulla! Harmi tietysti, että kelkkailu loppui siihen, mutta onneksi olikin jo nälkä ja hernesoppa valmiina odottamassa 😜
Poista