Onko ikä sittenkään vain numeroita?

"Asioilla on tapana järjestyä - tavalla tai toisella."

Tuo on ollut mottoni, voimalauseeni, vuosikymmeniä. Ja uskon siihen edelleenkin. Asiat järjestyvät kyllä, kun uskot niin. Ja kun vielä tarkistat oman asenteesi. 

Soitin viikko sitten pankin asiakaspalveluun, halusin varata ihan henkilökohtaisen käyntiajan omaan konttoriini. Tai siis eihän se mun konttori ole vaan sen pankin, mutta siis sinne missä ollaan aina asioitu. Puheluun vastasi ystävällinen nuorehko mies ja yritti etsiä vapaata aikaa, kiire kun ei ollut. Jostain syystä hän ei onnistunut varaamaan aikaa vaan pahoitellen kysyi, pystyisinkö tekemään sen itse netissä. Totta kai, eipä tuo nyt suuri vaiva olisi. Kerroin kuitenkin lyhyesti mistä oli kysymys ja kysyin, miten tulisi menetellä; mitä tarvitsemme mukaan tapaamiseen. 

"No kuule, minäkin voin sen asian tästä hoitaa, laitan viestillä ohjeet verkkopankkiin ja kun vastaat viestiin, niin asia lähtee etenemään." 

Palvelu oli ystävällistä ja nopeaa; kahdessa päivässä asia oli hoidettu ja nyt ollaan kaikki tyytyväisiä: minä, Mursu ja pankki. Ja varmaan Oskarikin, kun häntä ystävällisesti kiitin hyvästä palvelusta. 

Mitäkö otsikolla sitten on taas tekemistä yhtään minkään kanssa? Kaikenlaista. Tätini, jonka kanssa on ennen tätä-jonka-nimeä-en-lausu, pidetty maailmanparannussessioita, soitti viime viikolla. Puheeksi tuli hänen lapsenlapsensa, jotka ovat kasvaneet niin, että ensimmäinen pääsi jo ripille. Vaikka vasta oli ihan pieni ja laskiaisriehasta lähtiessään kuiskasi korvaani "kiva kun sä olit täällä".  Siinä sitten pohdittiin puhelimessa, että kai tässä on ruvettava uskomaan, että ikää tulee, ei se muu auta. Huokaus. 

Illalla Siskorakas soitti videopuhelun. Tuleva Lääkäri, (4 v.), tuli kysymään "oletko sinä mummo", " "kuka sinä olet". Ja sitten: "HELLO YOUNG LADY! I LOVE YOUR GLASSES" 💗💗

Young lady! Nuorruin hetkessä ainakin viisi vuotta ja tuosta tuli mun uusi voimalauseeni! 

Tässä reilun viikon aikanakin sitä on jo tarvittu, mutta kun sen muistaa, ei voi muuta kuin hymyillä ja unohtaa kaiken ikävän.

Ja kyllä, ikä on muutakin kuin vain numeroita. En tarkoita negatiivisia asioita, vaikka tottahan niitäkin on. 

Ikä saa muistelemaan erilaisia asioita. Muistelitko esim. 20 vuotta sitten, millainen oli oma lapsuutesi? Kuinka paljon edes muistit asioita lapsuudestasi? Meillä ainakin enemmänkin muisteltiin Pojan lapsuutta; naurettiin niille hassuille ja kummallisille jutuille. Naamasaukoille ja muniiteille, jotka saivat ihmiset hämmentymään.

Nyt kun ajellaan käymään kaupungissa ja ajetaan mummolan ohi, käännyn joka kerta katsomaan sitä, vaikkei se enää edes kunnolla näy, eikä ole ainakaan pariin kymmeneen vuoteen ollut suvun hallussa. Muistoja tulee mieleen kuitenkin. Mitä leikittiin, miten kitkettiin porkkanamaata, mitä syötiin... Kesällä paistoi aina aurinko. Mummon kanssa käytiin lypsämässä lehmiä - vaikken koskaan niitä oppinutkaan lypsämään. Miltä maistuu lypsylämmin maito? Entä itse kirnuttu voi? Miten vähän vanhemmat sedät huijasivat mut hoitamaan voin kirnuamisen loppupuolen, sen raskaimman osuuden, ennen kuin mummo tai joku muu sitten hoiti loppuun asti. 

Miten joulun alla käytiin maistelemassa piparitaikinaa salassa ja luultiin, ettei kukaan huomaa.

On muistoja Mursullakin.

Miten meidät on kasvatettu ja miten olemme sieltä poimineet opit ja ohjeet, joilla olemme kasvattaneet Pojan. Omillaan pärjäävän, jota katsellessa huomaa, että emme enää olekaan ihan
nuoria. 

Saatiin Äitirakkaalta ja Tunturiruipelolta lahja pimeisiin syysiltoihin. Tätä ei tuuli kaada eikä vie, painaa nimittäin ihan tolkuttomasti.  Ja ei, keskellä ei muffinsia, vaikka siltä vähän näyttääkin, vaan sellainen iso ulkotuli. 

Koittakaas taas pärjäillä; ja jos joku löytää mistä ja milloin se perunalive tulee, mitä telkkarissa mainostettiin, niin kertokaa. Katselisin mieluummin sitä kuin noita muita tosi tv -ohjelmia.