Lunta tulvillaan, on raikas kevätsää...

Perjantaiaamuna heräsin ensimmäisen kerran aamukuudelta auringon paistaessa lähes pilvettömältä taivaalta: ihanaa, tulossa siis kaunis kevätpäivä.
Kävin hakemassa Kalle Kuumavesipullon helpottamaan selkäkipua ja nukahdin uudestaan, herätäkseni yhdeksältä puhelimen hälytykseen: maa oli aivan valkoinen ja lunta satoi taivaan täydeltä ja olisimme voineet mennä tekemään lumiukkoja. Koko päivän välillä satoi lunta ja välillä paistoi aurinko kirkkaalta taivaalta. 

Tänään on satanut lunta koko päivän. Mitenkähän ne töyhtöhyypät pärjää? Ja muut muuttolinnut, jotka ovat jo tulleet tänne? Kurjet ja peipot. Meidän lähipellolla oli torstaina kaksi kurkea. Ja kymmeniä joutsenia. Joutsenet lentää aamuisin ja iltaisin tästä meidän yli. Ne yöpyvät tuossa järvellä, etteivät joudu ketun suuhun. 
Viime viikonloppuna tai niillä main käytiin etsimässä töyhtöhyyppiä ja löydettiinkin. Yleensä niitä on nähty yks tai kaks kerralla, mutta nyt niillä taisi olla joku palaveri menossa: "tavataan tässä sitten syyskuun 18. päivä ja sovitaan mitä reittiä lähdetään takaisin etelään". Niitä oli siinä samalla pellolla 16  töyhtöhyyppää kerralla! Kesäntuojat. 

"Aallokko kutsuu" sukat etenee. Kävi niin, että yksi sukka valmistui ja yllätys yllätys, kerrankin pitkävartinen sukka mahtui mun jalkaan. Täytyy johtua mallin suunnittelijasta. 
Eli sukka on liian iso saajalleen. Pahus. Mutta eihän siinä mitään, otin ohuemmat puikot ja teen sukat pienemmillä puikoilla. Teen sitten toisen sukan niillä paksummilla puikoilla - ja saan itsellenikin sukat. 

Bingossa on tällä hetkellä...hmm... ainakin neljä kohtaa ruksattu. 

Ja niin kuin Susannalle lupasin, laskin keskeneräiset ristipistotyöt. Niitä on 11 kpl. Hups. Eli jos nyt lasketaan kaikki ne keskeneräiset käsityöt yhteen, niin niitä on nyt 23. Kun on taas se yks sukka vailla paria ja nuo työn alla olevat sukat. Voi pahus. Eihän tästä kuulkaa tule yhtään mitään 😂😂😂

Mutta voihan tämän laskea käsityöksi, eikö voikin? Mun puoli makuuhuoneesta on omasta toivomuksestani sisustettu niin, että kovin isolle yöpöydälle ei ole tilaa. Juuri ja juuri sellaiselle, johon mahtuu kirja tai pari, ja korvatulpat ja vesipullo. Puhelin oli kirjojen päällä ja pelkäsin, että huitaisen sen siitä lattialle ja räks, huonosti käy. 
Onneksi oli tämmöinen puinen säästölipas, jota vähän fiksattiin ja jolle tehtiin teline - oli pakko, kun ei kiinnitys muuten onnistunut - ja kiinnitettiin se kirjoituspöydän kylkeen. Siinä se nyt on, "nukkumapaikka" mun kännykälle ja toimii hyvin.
Parasta vielä se, että pohjassa on reikä, josta voipi laittaa tarvittaessa latausjohdon. 



Kommentit

  1. Meillä on satanut vain vettä. Se tekikin hyvää, on ollut niin pölyistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vettä ja lunta ja räntää ja aurinkoa - ihan kaikkea. Pakkanen puuttuu. Sitä saa viestitse - ensimmäinen ja hyvä ystävämme täällä maalla on Pakkanen :) Hänen kanssaan on hauska välillä viestitellä, huumorinsa sopii just hyvin meidän huumoriin.

      Poista
  2. Täällä kans lunta ihan kunnolla!
    Hieno "yöpöytä" ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin kuin Possulle jo kerroin; meillä sataa ja paistaa vuorotellen, ja sataa kaikenlaista mitä vaan voi.
      Ja kiitos, puhelimen on hyvä olla pöllön hoivissa - kerrankin. Tämä HPöllö kun on vähän rähmäkäpälä... ;)

      Poista
  3. Lunta tuli JKLn korkeudella vaan on sulanut pois samantien, nyt tuleekin jo vettä ajoittain.
    Puhelimelle oma pesä, ihq!!;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan ihmeelliset on kelit olleet. Kun ikkunasta katsot millainen on keli, mitä pukisi päälle, niin ovelle päästessä keli onkin jo toinen. Ja ovelle ei montaa askelta mun vahtipaikalta ole.
      Kiitos - puhelin tykkää uudesta nukkumapaikastaan :D

      Poista
  4. Meillekin on lupailtu huomiseksi lunta. Katsotaan.
    Kuumavesipullot on ihania. Kun olin Englannissa, ostin yhden sellaisen. Tarkoitus oli tehdä siihen joku norsupäällys. Miten sekin on jäänyt?
    Hyvä kännykoti. Innovatiivista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuumavesipullo on ihana! Tällaiselle vilukissalle, viluvarpaalle ihan ehdoton. Se oli sitä jo kaupungissa, mutta luulen, että täällä se tulee olemaan vielä parempi, kun tulee kylmä talvi. Muutaman kerran talvella tein niin, että vein sen etukäteen lämmittämään sängyn ja peiton valmiiksi ennen nukkumaan menoa - ai miten ihanaa oli mennä lämpimään sänkyyn <3
      Tai joskus kun on muuten vähän viluinen olo, sen kanssa on ihana vaan olla ja katsella telkkaa ja neuloa.
      Vaikka on mulla kyllä semmoinen sähköpeittokin :)
      Pitäisiköhän kännyllekin tehdä ensi talveksi pehmustetta/lämmikettä?

      Poista
    2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    3. ..oli sitä jo kaupungissa, täällä... Oletteko muuttaneet maalle? Multa mennyt aika ohi nää jutut. oli pitkä tauko etten lukenut kenenkään blogeja, sit saatoin vain tsekkailla Repua, en muita. Eli olen siis aivan kujalla mutta tuo lause antaa ymmärtää että olette jossain muualla kuin kerrostalossa. Mitä mitä mitä? Pitäiskö selata blogihistoriaa? Nääh, kerrokerrokerro!!

      Japuhelimelle pehnustetta, jos vaikka joskus sen sinne vähän reippaammin laittaa niin ei ota osumaa, kyl sä tiedät, pehmeät kohdat, pyöristetyt kulmat, niin kuin olisi puhelin "hoidossa", siinä pyöreässä huoneessa missä pitää istua nurkkaan.

      Poista
    4. Kyllä kyllä - Pöllöstä ja AM:stä on tulossa aitoja maalaisia. Tai ehkä me jo ollaan: vuosi ollaan tätä harjoiteltu 😊
      A-noppi nukkui pois vuosi sitten maaliskuussa ja meille jäi pieni punainen tupa jonne olemme tehneet muuttoa hitaasti mutta varmasti.
      Pieni ihana kylä - itse asiassa nyt voisi sanoa, että ollaan saman järven vastakkaisilla rannoilla :)
      Talvi oli hiljainen, mutta kesällä väkiluku kolminkertaistuu. Uskon, että niin myös tulevana kesänä.

      Poista
  5. Onpa hyvä idea tuollainen sivulokero yöpöytään!
    Meillä satoi ensin lunta ja sitten vettä, mutta tänään taas paistaa :) ennen seuraavaa sadetta...
    Ja kyllä ne linnut pärjää, ne on sopeutunu Suomen keleihin :)

    VastaaPoista
  6. Meilläkin on satanut lumiräntää vaihdellen auringonpaisteen kanssa. Kunnolla vaatteita päälle ja tarjennuttiin ulkoilla ja nauttia keväästä. Villasukat , sormikkaat ja pipo päässä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kummallista keliä oli koko pääsiäisen ja tämänkin päivän. Tiedä onko nämä aivastukset niitä mun tavallisia aivastuksia (pölyä...), siitepölyä (en ole koskaan ollut allerginen) vai pelätty korona (tänään oli pakko tavata vieraita ihmisiä - yritin pitää turvavälin ja ylikin). Vai ihanko vain tavallinen kevätlenssuko tekee tuloaan.
      Toivottavasti kyse on ensimmäisestä.

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Oon miettinyt tässä pari iltaa, että pitäiskö mun laittaa siihen semmoinen pieni magneetti kakspuoleisella teipillä, niin mä voisin laittaa mun magneettikirjanmerkin siihen siksi aikaa, kun mä luen. Siitä se ei tippuisi lattialle eikä liukuisi tyynyn alle tms.
      Täytyy perehtyä asiaan :D

      Poista

Lähetä kommentti

Mukava kun tulit vierailulle Pöllönkoloon.
Jätäthän viestin käynnistäsi - tulisin mielelläni vastavierailulle :)