Enhän mä teitä unohtanut ole - edelleenkään

Kyllä mä teitä kaikkia muistan joka päivä, vaikka en kommentteja blogeihin jätäkään ja teidän jättämiinne kommentteihin jää välillä (lue: useinkin) vastaamatta.  Olette edelleen ja etenkin nyt tärkeitä.

Meidän hidas muutto jatkuu aina vaan. Mitä enemmän tavaraa siirrämme kaupungista tänne maalle, sitä hitaammaksi se muuttuu. Strategiahan on se, että kun käymme hakemassa tavaraa, "silmäilemme" samalla, mitä siellä vielä on (ja siellähän on - voi hyvänen aika ja itku sentään).
Kun sitten kotona järjestelemme tavaroita paikalleen ja tehdään muita hommia, mietiään mitä mihinkin taas voisi laittaa ja mitä sieltä kaupungista voisi tuoda. Ja seuraavalla kaupunkireissulla ei luultavastikaan tuoda yhtään niistä tavaroista mitä oli mietitty tuotavaksi 😂 Tuodaan muutama laatikollinen ihan jotain muuta kuin oli suunniteltu ja kotona sitten raavitaan päätämme; mihin ihmeeseen nää tavarat oikein piilotetaan. Mutta kummasti ne kuulkaa vaan tänne aina katoaa - ja vieläkin on tyhjää tilaa, ihmeellistä.

Pari viime viikkoa on Aallokko kutsunut. Hanna Sandström ja Minna Metsänen ovat yhdessä suunnitelleet ihanat Aallokko -sukat, pitkävartiset, joita tein. Tein kerrankin mallitilkun ja minusta puikkojen piti olla ok, mutta kappas vain. Kävi niin, että puikot oli liian paksut ja ensimmäinen sukka oli liian iso. Tiedän sen siitä, että se mahtuu mullekin ja sukan saajalla on kapeammat sääret kuin mulla. Pöh. Lankana sukissa on Novitan Muumitalo sävyssä Muumipeikko (007) ja Novita Majakkasaari sävyssä Meidän meri (814).
Ohuemmilla puikoilla sain sopivat sukat ja yksi sukka odottaa nyt paria - saan niistä sitten itselleni sukat 👍😍

Pihalla on taas katseltu, mitä kaikkea siellä oikein kasvaa. Keltaisia ja liiloja krookuksia, ja yhden valkoisenkin näin. Ilmeisesti pihalla on ollut ainakin yksi myyrä, koska krookuksia kasvaa sellaisessakin paikassa, johon niitä ei varmasti ole istutettu. Skilloja on ainakin. Ja kevättähtiä.
Sinivuokkoja. Kaikenlaista sinistä, eri sävyissä.
Kieloja odotan kovasti.

Raparperit on hukassa, harmi, mutta ruohosipuli sen sijaan kasvaa reippaasti.

Viikolla tuntui, että tulee kesä. Sunnuntainahan vaihdettiin jo kesärenkaatkin. Ja kun päivät tehtiin kaikenlaista, niin oli lämmintä. Illat istuin viltin alla noiden sukkien kanssa. Päätettiin siis laittaa lämmöt pois. Tämä kun on niin pieni talo, niin eihän kyllähän täällä tarkenee. Ja kun aurinko paistaa olohuoneen ikkunasta sisään koko päivän ja musta kattokin lämmittää.
Vaan voi pahus. Tänä aamuna oli melkein kylmä. Nytkin pidän Kallea tässä sylissä tämä tietoa sisältävän koneen kanssa.
Mutta ihan aamulla, kun olin herännyt ennen AM:ää, olin reipas ja tartuin työhön. Ei ole nimittäin yleensä mun juttuja nämä. Vähän hirvittää nääs. Mutta otin ja kipaisin liiteriin ja kirveksellä siellä muutaman halon siellä naputtelin.
Ai miten niin hirvittää? Noh. ISO kirves. En ole halkoja hakannut. Ja kun en ole ihan varma itsestäni, että en lyö itseäni sormille *nolo* Niin, nyt te mietitte, että miten niin sormille. No kun ne on jo valmiita halkoja, mutta kun niitä pitää vielä pieniä, että ne mahtuu tuohon hellan uuniin.
Mutta reippaana sain ne pienittyä.
Ja kun sain ne puut sitten sisälle, niin jo vain sain tulenkin sytytettyä. Juu, en ole siinäkään mitenkään erityisen hyvä - varsinkaan kun sitä en ole vuosiin tehnyt, kun ei olla käyty mökilläkään.
Mutta kyllä olen tänään ylpeä itsestäni.

Mä jatkan nyt lukemattomien blogien lukemista - tulen vähän jälkijunassa kommentoinnissa, mutta ei kai se haittaa?

Niin ja sadan sanan tarinatkin on olleet tauolla mun kohdalla, mutta palaan kyllä 😊