Noita Nokinenä Kuuvuorten Kuningatar

Aikuista lapsettaa taas :D

AM tilasi mulle CDON.COM:sta sellaisen Noita Nokinenän, jota en tiennyt olevan olemassakaan: Noita Nokinenä Kuuvuorten Kuningatar.
No, ei ihme etten tiennyt sen olemassa olosta, sillä se on saanut ensiesityksensä jo vuonna 1968 - jos olenkin sitä kuunnellut enon kanssa, niin eipä ole jäänyt muistiin. Ollut näitä muistiongelmia jo silloin :D

Olen kertonut aikaisemminkin, että sen verran mua, keski-äkäistä ja vanhenevaa naista lapsettaa, että olen kerännyt noita noita noita, siis noita Noita Nokineniä hyllyyni ja kuuntelen niitä silloin tällöin. Tarkoitus on kerätä ne kaikki. Jonkun verran niitä vielä puuttuu.

Niistä tulee mieleen muistoja lapsuudesta, niistä olen joskus aikaisemmin kirjoittanutkin,

Mutta Noita Nokinenä Kuuvuorten Kuningatar on nyt kuunneltu. Sammakkolapset pelastuivat eivätkä päätyneet Nokinenän pannulle. Huoh.

Mitähän sitä kirjottaisi...

Serkun sanoin "pää on sekaisin kuin Haminan kaupunki" - serkku joskus kirjeessä kirjoitti niin, mitä sillä sitten tarkoittikaan. Itse kun oon viimeksi käynyt Haminassa, siellä oli aika rauhallista...

Meillä on kai vietetty aika rauhallista elämää, tuntuu  vaan, että on ollut muka kauheen kiireistä.

Ainakin meillä on katsottu paralympialaisia, ihan kaikkia lähetyksiä ei olla jaksettu katsoa kun ne tulee niin myöhään yöllä, mutta aika myöhään mekin on valvottu. Hienot kisat on olleet.

Eilen kävin hakemassa uudet silmälasit. Teetin uudet linssit vanhoihin kehyksiin. Mulla oli aurinkolasit vahvuuksilla, mutta en enää juurikaan käyttänyt niitä, joten koska kehykset oli oikein kelvolliset, päätin käyttää niitä ja teettää niistä silmälasit itselleni. Nyt taas näkyy. Nyt kun vaan oppisi vielä käyttämään  näitä - nämä kun ovat kaksitehot.

Optikolta menin selvittelemään työkokeilupaikkaa. Eli kun sain kielteisen päätökseen siihen työkyvyttömyyseläkehakemukseen, niin nyt on vuorossa työkokeilu - tai vaihtoehtoisesti olisi ammatillinen koulutus. Olen käynyt siellä uravalmentajalla, olenkohan kertonut siitä teille, ja löysimme sopivan paikan, jossa siis kävin tiistaina. Toivotaan, että kaikki nyt järjestyy - työpaikka ottaisi minut kyllä, mutta asiassa on vielä monta mutkaa. Pitäkää peukkuja, että kaikki järjestyy :)
Arkeilijalle kiitos, että tähän asti sujui hyvin :)

Edellisessä kirjoituksessa kirjoitin neulegrafitteista. Törmäsin meidänkin kaupungissa semmoisiin, tässä yksi niistä:

Tämä kyllä taisi olla virkattu, ihan pelkkä ketjusilmukoita, ja mainosti Kätevä&Tekevä -tapahtumaa.
Itsekin olen tein pikaisesti välityönä AM:n pyynnöstä tämmöisen sipulipussin:


Ohjeen löysin  Yhteishyvästä. Ensin se oli vain semmoinen pötkö ja AM katseli, että no eihän tänne montaa sipulia mahdu, höhlä homma. Mutta sitten rupesin sitä venyttelemään ja kun sattui päivälliseltä kauppareissulta olemaan enemmänkin noita sipuleita, niin survoin ne kaikki sinne. Kyllä se venyi ja kaikki ne sinne mahtui :D
Lankana käytin jotain oikein hyvin marinoitua akryylilankaa, en edes tiedä mistä se on meille tullut. Montaa kerää sitä kuitenkin on, eli monen monta sipulipussia siitä saa... Taidan kerrankin viedä tuliaisia kun menen maailmanparannusreissulle Isolle Kirkolle.... ;)

Osakainen lähetti postia. Pöllöpostia. Kirjekuoresta en kyllä heti arvannut keneltä se olisi, oli niin hieno kultainen kirjekuori, muumipostimerkkeineen. En tiedä onko muumit vielä Duracell-pupun lempparilistalla, mutta jos on, niin ethän Osakainen pahastu, jos annan kirjekuoren hänelle aarteeksi, kun reilun viikon päästä tulee tänne Suomeen?
Minä sen sijaan sain kuoressa tämmöisiä aarteita:

Pöllökortti, tietenkin. Siinä on kultaa ja bling-blingiä. Se on tosi hieno. Ja kaksi muistikirjaa. Meillä on Osakaisen kanssa sama - miksikä sitä voisi sanoa... - harrastus?  No, ihan mikä vaan, mutta me tykätään muistikirjoista :)  Nyt Osakainen ehdotti, että toiseen muistikirjaan voisin merkitä aina ne kerrat kun olen käynyt lenkillä ja toiseen muistikirjaan ne kerran kun EN ole käynyt lenkillä. Siis niin kuin miksi en ole käynyt. Olen tätä ideaa tässä sohvan nurkassa nyt muutaman päivän sulatellut - käymättä lenkillä.... - eikä se nyt loppujen lopuksi hassumpi olisikaan. Jospa se vaikka taas innostaisi lähtemään lenkille. Vähän niin kuin kilpailemaan itsensä kanssa, että kumpaan muistivihkoon tulee enemmän merkintöjä ja kyllähän sitä nyt haluaa siihen "olen käynyt lenkillä" -vihkoon haluaa enemmän merkintöjä. Vai mitä?

Duracell-pupu ja Siskorakas tulee n. 1,5 viikon kuluttua! Tarkemmin sanottuna, odottakaas, aamuja on vielä 12!

Maanantaina olin siellä koulunpenkillä, siellä kalligrafia- eli korutekstauskurssilla. Ihan kuin olisi ollut ekalla luokalla :D Ja minähän olin tietysti se luokan häirikkö... Anteeksi vain Äitirakas...

Tämmöistä sain aikaiseksi. Nuo kolme ylimmäistä riviä on piirretty niin, että sivun alla oli mallisivu
 ja sen mukaan opettelin terän oikeaa asentoa, se kun oli vähän hakusessa. Pitäisi olla 45 astetta.
Loput rivit ovat mun tuherruksia. Ei ole o-kirjain ihan sellainen kuin pitäisi :(
Nyt pitäisi pistää sukkapuikot pois ja harjoitella kirjaimia, ihan niin kuin ekaluokkalaisena.
Mutta kivaa oli!

Tämmöistä. taas tällä kertaa. Nyt tarvii jatkaa Possu Munkin villasukkia. Possu on myötätunnosta viettänyt Sukatonta Syyskuuta, kun mä oon viettänyt Suklaatonta Syyskuuta. Täytyy tehdä hänelle sukat lokakuuksi, ettei tarvi sitten enää olla ilman sukkia ;)

Neulegraffitteja

Susanna Maalta, Kodin Ruhtinatar kertoi valokuvin päivästään Porvoossa. Kuvissa oli paljon upeita Neulegraffitteja - kysyinkin häneltä, ovatko ne heidän sinne viemiä vai jonkun muun tekemiä.

Kuvista tuli mieleen, jonkinlainen hämärä muistikuva jostain mielen sopukoista, mutta kun en saa siitä kunnolla kiinni enkä ole etsimisestä huolimatta vielä löytänyt sille vahvistusta. Mutta siis se hämärä muistikuva väittää, että vuosia sitten, ennen sairastumistani siis, olisin minäkin koristellut kotikaupunkiani neulegraffiteilla. Niistä johtuen tai niiden ansiosta mua olisi jopa haastateltu YLEn alueradion iltapäiväohjelmaan ja kuvia olisi ollut jossain lehdessäkin?

Muistaako Siskorakas tai Äitirakas onko näin tapahtunu? Vai olenko nähnyt unta? Olenko kirjoittanut siitä blogiin Vuodatuksen puolella vai vain Facebookissa?

Ja mitähän niille sitten tapahtui? Nythän ne tietysti viimeistään on kadonneet, kun on ollut toriparkin rakentamista ja kaupungin keskusta on remontissa koko ajan, kai ne kohta ne puutkin kaataa, ellei ole jo ne puut kaataneetkin, missä ne oli.

Jos niitä nyt ylipäätään oli, jos vaan muistan ihan omiani, voihan se niinkin olla.

*******************************

Tähän mun muistiin; sen puuttumiseen tai siihen mitä se yhtäkkiä muistaakin, ei voi luottaa, muistan asioita ihan eri tavalla kuin muut. Neljän vuoden takainen n. 3 viikkoa kestänyt epilepsiakohtaus vei muistin ihan totaalisesti n. 3-4 vuoden ajalta ja siitä taaksepäinkin pätkiä sieltä täältä. Siksi en aina ole ihan varma puhunko siitä mitä itse muistan vai siitä mitä olen kuullut tai mitä luulen muistavani :D :D

SNY:n paketti ilahdutti tänään, juuri oikeaan aikaan!

Tänä aamuna kello soitti poikkeuksellisesti 1,5 tuntia tavallista aikaisemmin. Olin kyllä kuin tikka ylhäällä (mistähän muuten tuokin sanonta tulee), mutta väsytti kyllä melkoisesti, sillä tuli yöllä katsottua paralympialaisten avajaisia. Millään en olisi malttanut mennä nukkumaan, vaan olisin halunnut katsoa ne loppuun, mutta pakkohan se oli itsensä siirtää sohvalta sänkyyn, kun tiesi, että aamulla on tavallista aikaisempi herätys.

Lähdettiin siis kotoa liikkeelle hyvissä ajoin ennen kuin postipoika ehti  kipaista ovelle - tosin kyllä näin sen, oli tänään tosi aikaisessa hänkin! Mutta ei ollut enää aikaa palata takaisin katsomaan olisiko meille mitään. Ja tarkoitus oli kuitenkin tulla kotiin ihan parin kolmen tunnin kuluttua.

Vaan suunnitelmapa muuttui. Kodin sijasta kohteeksi vaihtui tämä



Joo, kuva on vähän vino ja hämärä, mutta niin oli tunnelmakin. Kuva on otettu aika kaukaa, kännykällä ja tuumailtu ja tsuumailtu niin paljon kuin sillä pystyi. Kuvassa on meidän mökin pihakeinu. Kuva on otetettu tieltä, kun emme halunneet mennä pihalle sotkemaan mahdollisia jälkiä. Odotimme poliisia. Kyllä vain. Poliisia. AM:n äiti soitti sillä aikaa kun AM odotti mua asioiltani, että oli saanut tiedon, että mökillemme on murtauduttu! No, ei muuta kuin matkaan ja katsomaan; siltähän tuo näytti. AM hälytti poliisin, jota odoteltiin tunnin verran. Hän sitten katseli ja kuvasi paikat, kirjasi rikosilmoituksen ja lähti tekemään samaa hommaa seuraavaan paikkaan.

No, pääsimme sikäli vähällä, että meillä ei mökillä ole oikeastaan mitään arvokasta, tunne-arvoa lähinnä on tavaroilla. Sotku ja rikottu ikkuna harmittaa suuresti, ja tietysti se, että kun tietää jonkun vieraan siellä käyneen. Ei tosiaankaan ole omiaan lisäämään mun innokkuutta olemaan mökillä yksin. Juu ei. Vaikka onkin sellaisella paikalla, ettei sinne pitäisi kenenkään tulla noin vain, kenenkään täysjärkisen.

No, siinähän se päivä kuitenkin meni, kun yritettiin selvittää, mistä saadaan uusi ikkuna tai jotain ikkunan tilalle talvea vasten. Ja kun lopulta sitten päästiin kotiin, väsyneinä ja vähän kallella kypärin, oli postipoika käynyt tipauttamassa postiluukusta pakettikortin! Hirveästi se paketti tuolla postissa poltteli, koko ajan oli sellainen olo, että johonkin mulla oli tänään vielä menoa, mutta mihin?
Otin päikkärit, tein AM:n kanssa pellillisen lihapullia uuniin ja sitten en enää kestänyt. Pakko oli vaihtaa ihmismäiset vaatteet päälle ja läpsytellä tuohon Siwaan hakemaan paketti.

Ja samalla kun napsin just valmistuneita lihapullia, avasin varovasti, varoen sotkemasta, SNY:ni lähettämää pakettia. Paketti ei siis olisi voinut tulla parempana päivänä - ajoitus oli täydellinen! Kuten myös sisältö:

Kaksi isoa kerää seiska veikkaa, taisi olla Polkkaa (tää muisti..ja laiskuus, en millään viitsis nousta ylös ja ehdin viedä jo ne tuohon koriin tv:n vieren, missä on kaikki muutkin KOKONAISET seiska veikka kerät...), kaksi kerää ihanan pehmeää keltaista vauvalankaa (mitähän Siskorakas tykkää keltaisesta..?) itse virkattu pehmeä keltainen tähti ja kimalteleva, kova koristetähti - molemmat pääsivät keittiötä koristamaan. Itse tehtyjä sydänheijastimia - hyvä muistutus siitä, että illat pimenee ja on taas heijastimien aika! Kynttilöitä tuomaan tunnelmaa iltoihin ja...minttusuklaarakeita!
Nuo minttusuklaarakeet annoin AM:lle, sillä olen tehnyt itseni kanssa sopimuksen Suklaattomasta Syyskuusta - ihan vain sen takia, että suklaan syöminen meinasi lähteä ihan käsistä. Mutta oikeastaanhan se meni ihan mukavasti: minä pidän itselläni kaiken muun laatikon sisällöstä ja AM saa vähän herkutella.
Ethän SNY:ni pahastu, vaikka annoin suklaat AM:lle? Lokakuu on jo toinen juttu ;) Sitten voin pitää vaikka...hmmm....Lakuttoman Lokakuun ja olla syömättä lakritsia :D

Niin ja mukana oli tietysti myös kirje - uusi pakettikin on jo kuulemma suunnitteilla. Minä en ole saanut matkaan vielä ensimmäistäkään...

Kiitos uusi Salainen Ystäväni - oli ihana saada postia ja olin kyllä lapsi jouluna; yhtä malttamaton ja innoissani ja iloinen kun sitä avasin

Vielä on kesää jäljellä....tai ainakin mansikoita :)

Sain sen vihdoinkin valmiiksi. Sen piti olla valmis jo aika päiviä sitten ja viimeksi silloin kun kävin tapaamassa Susannaa Maalta. Mutta enhän mä saanut sitä valmiiksi sinnekään. Ja sittenkin sen valmistuminen viivästyi ja viivästyi. Kun on muka aina niin kiire. Pah. Mihin? Kai mä harjoittelen niitä eläkepäiviä varten, joita saan odottaa ja odottaa, sillä on hyvin epätodennäköistä, että sitä ainakaan ensimmäisellä kerran myönnetään. Luulen, että sieltä tulee kieltävä vastaus ja sitten aloitetaan prosessi alusta. Mutta se on sitten sen ajan murhe. En jaksa murehtia sitä nyt ja tässä. Olkoon, ei se täällä märehtimällä miksikään muutu.

Mutta tässä, tässä on ne mansikat: Ja Susanna, kyllä tämä on neulatyyny ☺

Ranskaksi se on biscornu ja se tarkoittaa 8-kulmaista neulatyynyä, omituista, vinoa, epäsäännöllistä. Yleensä ne tehdään kämmeneen sopiviksi.
Ja tuo on siis toiselta puolelta samanlainen. 

Kuvassa on....itse asiassa yksi pieni virhe joka jäi itseäni häiritsemään niin, että korjasin sen vielä, ennen kuin laitoin biscornun menemään Susannalle ☺Jos olisin kuvannut tuon jostain toisesta kulmasta, en olisi sitä huomannutkaan.

Mutta tuommoista olen taas väkertänyt ☺ja nyt sen voin täällä näyttää, kun Susanna laittoi viestiä, että oli sen saanut, postipoika vaan oli kuulemma vähän kolhinut pakettia, vaikka olin yrittänyt paketoida sen hyvin ja sellaiseen pakettiin, että olisi pitänyt mahtua postiluukustakin. Alkaa kyllä mennä taas luotto koko Postiin, kaikin puolin.
Kerroinhan, kun meidän asiamiespostista tuli vanhempi rouva ostamaan postimerkkejä, kysyi ensin paljonko maksaa postikorttien lähettäminen Belgiaan? Saman verran kuin kotimaahan. No hän ostaa sitten postimerkkejä, en nyt muista kuinka paljon. "No voi kun meillä ei nyt ole postimerkkejä (=niitä postimerkkejä), niitä on kyllä tilattu, tulee varmaan huomenna tai ylihuomenna". Siis mitäh? Posti jossa ei ole postimerkkejä?? Olkoonkin asiamiesposti, mutta kun on kuitenkin kaupungissa, niin kyllä pitäisi olla KAIKKIA postimerkkejä, ja varsinkin niitä yleisimpiä postimerkkejä, joilla lähetetään ihan kaikkia: kirjeitä ja kortteja kotimaassa ja ulkomaille! Huh huh! Muutenkin se koko paikka on mahdoton: pieni kuin mikä, hoitaa kaupan, veikkauksen, postin, matkahuollon ja kai kaksi muutakin pakettien noutopistettä!!

Kauan se kesti, mutta nyt ne on kuvattu! Viime kevään SNY-kierroksen tuotoksia

Viime kevään SNY-parini Sanni, lähetti kaikkien niiden ihanien niiden pakettien mukana lankoja, jotka kyllä muotoutuivat sukiksi ja lapasiksi jo keväällä ja kesällä, mutta kun en vaan saanut kuvattua niitä. En halunnut kuvata niitä täällä kotona sohvalla tai keittiön pöydällä tai lattialla, niin kuin yleensä kuvaan kaiken muun.
Mutta aina (aina, miten niin aina?) kävi niin, että joko unohdin ottaa ne mukaan, kun lähdettiin käymään esim. Äitillä, jossa olisi ollut kivoja paikkoja kuvata. Ja sitten kun muistin, niin satoi vettä.
Tai sitten kun ajattelin, että no hyvä on, voisihan ne tossa kotipihallakin kuvata, niin tulikin jotain muuta TOSI TÄRKEÄÄ tekemistä JUST silloin ja seuraavaksi satoi.

Mutta eilen, eilen muistin ottaa ne mukaan, eilen paistoi aurinko, eilen oli sopiva paikka ja eilen oli sopiva tilaisuus: latuyhdistyksemme viimeinen keskiviikkomelonta ja sen jälkeen makkaranpaistoa ja nokipannukahvit laavulla. Laavulla järven rannalla olisi paljon hyviä paikkoja missä kuvata, jos ei muuta niin sitten kajakin päällä, kun melojat tulevat takaisin vesiltä.

No sitä ei tarvinnut odottaa, vaan AM jelppi ja otti puhelimellaan mulle nämä kuvat eli sukat raidallisesta seiskaveikasta. Varsi valepalmikkoa ja kantapää ristiinvahvistettu. Opettelin siis jotain uutta perinteisten lisäksi ☺

Toinen lanka, minkä Sanni mulle keväällä lähetti, oli ihan vieras, nimeltään mellanraggi. Mutta hyvä lanka, ei moittimista. Siitä tein lapaset. Niissä vähän harmittaa tuo peukalo, joka on intialainen peukalo. Se on suosikkini, enkä enää muunlaista peukaloa lapasiiin tekään, mutta.... En ollut pitkään aikaa tehnyt lapasia, pelkkiä sukkia vain ja niinhän siinä kävi, että lapasiin tuli vähän liian iso peukalo. Näyttää vähän hassulta. Mutta en lähtenyt sitä enää korjaamaan siinä vaiheessa, kun ensimmäinen lapanen oli jo melkein valmis ja se kuitenkin asettuu käteen ihan hyvin. Ei siis haittaa kädessä yhtään. Omasta mielestäni.
Ja pääasia näissä on minun mielestä se, että lapaset on lämpöiset ja lanka mukavan tuntuista kädessä ja vielä mukavan näköistäkin ☺


Vielä on SNY-kierrokselta lankoja jäljellä: niin paljon on tekemistä, mutta niin vähän aikaa ☺ Vuorokaudessa on ihan liian vähän tunteja. Miten sitä silloin ehtikään, kun oli töissä ja harrasti kaikkea; nyt on muka päivät kotona ja mitään ei ehdi ja kotikin on aina sekaisin ☺