Meinasin ihan säikähtää

Ajattelin, että ainakin yhden päivityksen vielä tälle vuosikymmenelle kirjoitan, kun muuten on täällä Pöllönkolossa ollut hiljaista.
Tai siis Pöllönkolossa ei niinkään, mutta täällä blogissa.

Ja niin, olemme nyt siis virallisesti muuttaneet Pöllönpesästä Pöllönkoloon.
Ei vain yhtenä lauantai-iltana ollut mitään tekemistä, niin päätettiin tehdä virallinen muuttoilmoitus. Hups. Kaikkea sitä sattuu.
Nyt on jo kunnanjohtajakin toivottanut meidät tervetulleiksi kuntaan ja luvannut tarjota kahvitkin.


Tällainen oli puolilta päivin näkymä ulko-ovelta.

Meillä satoi lunta n. 1,5 viikkoa sitten oikein kunnolla; märkää ja paljon. Näytti oikein kauniilta ja jouluiselta. Ja katkaisi meiltäkin sähköt reiluksi kahdeksi tunniksi 😁
No, meitä se ei sinänsä haitannut: meillä on puuhella jolla lämmittää ja tehdä ruokaa tarvittaessa, kynttilät valaisee ja entiset reippaat retkeilijät oli jo ennakoineet mahdollisen tilanteen ja tuoneet otsalamput Pöllönkoloon!
Nälkä tietenkin iski välittömästi kun Elenia ilmoitti, ettei tiedä katkoksen pituutta ja kahvihammastakin alkoi kolottaa: "Kahvia ei ole juotu sitten aamukahvin ja nyt on kello sentään jo iltakahdeksan.." 😂

Seuraavana päivänä tehtiin lumitöitä - ja sitä seuraavana satoi vettä! Hyvästi lumet ja valkoinen joulu ja kiitos urheilusta!

Mutta lisää lunta saatiin juuri ennen joulua ja nyt näyttää tuolta. Pakkasta on vajaa 10 astetta ja nyt itse asiassa aurinko paistaa sisään sellaisesta kulmasta, että se häikäisee 😎
Harmi, että en saanut vangittua kuvaan valoa ja aurinkoa ihan sellaisena kuin ne näin.
Tuo musta "möykky" tuossa oikealla on aarteeni: vanha alppiruusu, joka on ollut tällä tontilla kymmeniä vuosia.

Pöllön "pesä" sen sijaan on tässä:

Nyt se on tietenkin saanut ylleen jouluasun, tavallisesti tässä on samanlainen tavispöllöpeitto. Näin entisenä kaupunkilaisena on vielä totuttelemista tähän vähän viileämpään asumiseen: kerrostaloasunnon 23 asteesta n.20 asteeseen on vähän niin kuin vaihdevuodet. Välillä on vilu, välillä hiki 😉

Tässä pesässä, niin kuin koko Pöllönkolossa, on vielä paljon tekemistä, mutta on tässä koko talvi aikaa...  Vaikka luulen kyllä, että kevät tulee nopeammin kuin arvaammekaan!
Ja kaupungissa on vielä NIIN paljon tekemistä.

Joulu oli erilainen kuin ennen, niin hyvällä tavalla kuin surullisellakin tavalla.
Joulupoika kävi ennen joulua tuomassa joulutähden - kuten aina. Samalla suolapurkin uuteen kotiin 😄
Ja aatonaattona Poika haettiin junalta mummolaan joulupuurolle. 

Joulupuuron jälkeen oli aika ajella kotiin. Täällä vietimme joulun kolmestaan, ilman mitään sen kummempia krumeluuja.
Meillä ei näin talviaikaan ole vierashuonetta, kun teltassa on vähän vilakka nukkua, siksi Pojan piti valita, kumman vieressä nukkuu 😉 Valitsi isän. Toisena iltana totesi, että äiti taitaa sittenkin kuorsata hiljempaa - tai ainakin hän on jo tottunut siihen, kun nukkui silloin Englannissa äitin ja mummon kanssa samassa huoneessa. Me kuulemma "tapeltiin" öisin 😂
Noh, eihän se Poika-parka kunnolla saanut nukuttua; minä hiippailin aamuisin ottamaan lääkkeet ja
olohuoneen sohvalle nukkumaan. Sai sitten Poikakin nukkua edes muutaman tunnin ihan rauhassa...

Kaikesta huolimatta - siis kuorsaamisesta - saatiin AM:n kanssa Tapanina pannukakkuja

Joulun odotus oli jännittävää - kuin lapsella! Joulunkalenterin luukut paljastivat toinen toisensa jälkeen mitä jännittävimpiä paketteja. Ja jouluaaton paketti oli kaiken huippu! Se sai ja saa vieläkin jonkinlaista taikapölyä silmiin, jota on pyyhittävä silmäkulmista: lahjakortti geelikynsille!
Kiitos ihana Susanna maalta joulukalenterista - kuin myös koko joulukalenterivaihtoporukka!

Kiitos myös kaikille joulukorteista joita sain - omat kortit jäi lähettämättä tänäkin vuonna, toivottavasti ajatukset kuitenkin tuli perille 💗

Ja kiitos Repulle: paketti tuli perille 😄

Tuohon Repulta saamaani pakettiin liittyen esitänkin kysymyksen - toiveen - pyynnön: kaikilta meiltä neulojilta jää päätellessä langanpätkiä, tai lähes kaikilta ainakin. Te joilla ei ole niille langanpätkille mitään käyttöä, niin meidän osoitteeseen saa niitä lähettää - niin kauan kunnes kerron, että nyt riittää 😄 Kaikenlaisille ja kaikenmittaisille pätkille on käyttöä.
Mitä, se selviää joskus myöhemmin, ihan varmasti.

Ai niin, mitäkö meinasin säikähtää? No kun bloggeri oli muuttunut. Olen vissiin itse viimeksi täällä käydessäni tätä päivittänyt tai jotain ja tuo näyttö mistä pääsee tekemään uuden päivityksen, olikin ihan uuden näköinen.

Kaiken varalta, jos loppuvuosi menee taas kaikenlaista tuhratessa, niin toivotan kaikille

HYVÄÄ UUTTA VUOTTA  2020! 

Taasen joululta kaikki alkaa näyttää...

Meillä kotona ei ihan konkreettisesti vielä ala näyttää joululta, mutta kun katsoo ikkunasta ulos, siellä taas näyttää.

Eilen meidän kylällä satoi vettä, kaatamalla. Siksi lähdimme liikkeelle autolla, kun kylällä järjestettiin Joulukylä. Myyjäiset, riisipuuroa, arpajaisia ja vuoden tontun valinta.
Joulupukkikin oli vesisateesta huolimatta lähtenyt liikkeelle:



Jo isoksi, 3 vee, kasvanut Pikkuveli sanoi, että tuo on kylläkin Sateenvarjomies.



Nuorisoseurantalon eteisessä oli tällainen ihanasti koristeltu kehto (ja vähän muutakin rekvisiittaa 😉)



Keskellä kylää meillä on tällainen kaunis jouluseimi, oli ilmestynyt sinne sillä aikaa kun olin reissussa:

Ja vielä lisää joulukuvia. Käytiin tuolla naapurikunnan puolella ja siellä on lahjatavarapuoti jonka portaanpielestä bongasimme tämän tontun, joka sai hymyn molempien huulille. Tai oikeastaan meidät kummatkin nauramaan hersyvästi 😂

Taitaa olla valotkin tuossa tontussa, joten pitäisi varmaan ajella joku ilta katsomaan sitä uudestaan.


Eilisessä Joulukylä -tapahtumassa tapasimme yhden niistä harvoista kyläläisistä joihin olemme ehtineet täällä tutustua. Meidäthän kuulemma jo tunnetaan täällä, vaikka me emme juurikaan ketään täältä vielä tunne... No, hän kuitenkin sai houkuteltua minut tänään sunnuntaina kylän kirkkoon laulamaan Kauneimpia Joululauluja. Ja koska en ole tuossa kirkossa koskaan käynyt, niin sieltähän minut tänään sitten löysi, hän kun vielä lupasi vähän katsoa perääni, vahtia kuin lasta - saattoi AM:kin olla rauhassa kotona.
Pieni kaunis kirkko oli aivan täynnä, kunnan kirkkoherra yhdessä kyläkuoron kanssa laulatti meitä "kovaa ja korkealta" - niin kovaa, että AM sanoi sen kuuluneen meille asti! Uskon sen, sillä meiltä ei ole linnuntietä pitkä matka kirkolle ja siellä todella laulettiin kovalla äänellä.

Minä tunnustan, että emme kuulu kirkkoon, mutta kun kirkkoherra luki jouluevankeliumin tämän uuden kotikuntamme murteella, tuntui se kuin tervetulotoivotukselta: huomisesta alkaen olemme tämän kylän ja kunnan asukkaita.




Kirkon alttaritaulu on kaunis, niin kuin koko pieni kirkkokin. Olisin kuvannut sen ulkoakin, mutta kun oli jo niin pimeä, niin eihän siitä mitään olisi nähnyt.

Kun tulimme ulos, oli tihkusade muuttunut lumisateeksi ja koko maisema, koko kylä oli muuttunut valkoiseksi. Joulukyläksi 🎄🎄

Mutta tämä lämmitin sisällä kirkossa oli minusta jotenkin..hellyttävä. Vaikkemme sitä laulua laulaneetkaan, tuli tästä mieleen laulu
"Kello löi jo viisi, lapset herätkää,
Juhani ja Liisi, muuten matka jää.."



Mutta... tätä ette kyllä usko, kun en usko minäkään, en vieläkään vaikka tästä on jo monta tuntia ja olen tätä yrittänyt sulatella.
Yksi Kyläkuorolaisista kysyi minulta, osaanko laulaa. No en oikeastaan... tykkään kyllä laulaa, mutta eihän sitä nyt kai oikein laulamiseksi voi sanoa.
Kuorossa kuulemma oppii.  (Ahaa..) Haluaisinko minä liittyä kuoroon?

Ha-lu-ai-sin-ko minä liit-ty-ä KUO-ROON?
Voi pyhä jysäys sentään. Ja sitten kun minä tulin kotiin, kerroin AM:lle tämän, niin se ryökäle ei naurakaan. EI naura, niin kuin olin odottanut. Vaan katselee ja miettii. Ja sanoo sitten, että mulla on kaunis ääni. Mutta kun mun sävelkorva on vähän hukassa. Voi tonttukuoro sentään!
Totuushan on, että minä haluaisin osata laulaa ja haluaisin laulaa kuorossa, mutta kun EN OSAA laulaa.
Ja niin. Omiin korviin 1) oman pään sisällä oma ääni kuulostaa erilaiselta kuin muiden korviin 2) omiin korviin oma ääni esim. nauhoitettuna kuulostaa erilaiselta - minun ääni ihan kamalalta.
(Olen aikoinani nauhoittanut Telen laskutuksen "Soititte Tele Matkapuhelinpalveluiden laskutuksen asiakaspalveluun. Kaikki asiakaspalvelijamme ovat juuri nyt varattuja, palvelemme teitä hetken kuluttua" tai jotain sinne päin. Och samma på svenska. And same in english. Ja se kuulosti kamalalta. 😂)

No, nyt jään odottelemaan omaa päätöstäni; osaanko laulaa vai en 😕

Hyvää Itsenäisyyspäivää!

Toivotan Hyvää Itsenäisyyspäivää teille kaikille tällä vanhalla muistollani kolmen vuoden takaa, jonka löysin facebookista:

******
Olen monena aamuna töihin mennessäni tavannut herrasmiehen, nyt jo 91-vuotiaan. Olemme usein jutelleet bussissa, hän on kertonut mm. lapsuudestaan ja nuoruudestaan. Ja muutama vuos sitten saamastaan aivoinfarktista, josta on toipunut sisulla ja sitkeydellä.
Eilen hän sattui samaan bussiin myös kotimatkalla ja jäimme pois samalla pysäkillä. Kävelytie oli liukas, hänellä oli kädessään kävelysauvat, talouspaperipaketti ja ostoskassi. Tarjouduin useampaan kertaan kantamaan tuota painavalta näyttävää ostoskassia, mutta hän kieltäytyi. Hän halusi itse kantaa ostoksensa, selitys oli:
"Onhan tässä selvitty sodastakin."
******
Tähän vielä jatkona:

Tämä herrasmies tuli mieleeni tässä eräänä päivänä ja mietin, mitä hänelle mahtaa kuulua.

Muistelin, miten hän eräänä aamuna onnellisena kertoi saaneensa kirjeen, jossa oli villasukat tuntemattomalta.
Se vaatimattomuus ja onnellisuus koskettaa vieläkin 💗💗

Enempää ei ole sanottavana kuin KIITOS!

Remontti-Reiska

Piti oikein tarkistaa, mistä olen viimeksi kirjoittanut, etten höpöttele samoja juttuja uudestaan. Tietokone oli taas tuossa hyllyssä ainakin viikon verran niin, etten edes koskenut siihen. En edes pölyjä pyyhkinyt. Otin tämän esille, kun ystävä kysyi osaisinko tehdä hänelle pitsineulesukat. Nooh, kyyllä varmaan, mutta kun kaikki ohjeet on siellä kaupungissa ja minä täällä maalla. Piti siis etsiä ohje netin ihmeellisestä maailmasta. Onneksi on sellainen.
Sitten oli aikomus kirjoittaa arvio lukupiirin kirjasta, Katja Ketun Rose on poissa, mutta keskenhän se on vieläkin. Ja se lukupiirikin on jo ollut ja uusi kirja luettavana/kuunneltavana: Minna Lindgrenin Vihainen leski.

Tulevan makuuhuoneen seinä on nyt kokonaan purettu ihan kaikkine mitä-ne-nyt-olikaan. Eilen otettiin katosta viimeinen lankku.
Maanantaina käytiin hakemassa kaupungista rautakaupasta kolme lautaa; lattiaan, kattoon ja ulkoseinään. Peräkärry oli vähän liian lyhyt niille ja matka oli aika jännittävä. Eikä sitä helpottanut yhtään se, että nuori nainen ajoi lähes kiinni niissä laudoissa - eikä voinut väittää etteikö nähnyt niitä, sillä punainen lippu oli asianmukaisesti kiinnitetty paikalleen kertomaan mihin paketti päättyy.
Jos olisi pitänyt tehdä äkkijarrutus, olisi laudat olleet hänen sylissään 😢


Kotiin päästiin kuitenkin turvallisesti, purettiin laudat äkkiä sisään ja AM vei lainakärryn pois. Meidän poissaollessamme rappusille oli ilmestynyt tällainen jälki:
Se näyttää kuin olisi jäätä, mutta se ei ole jäätä.


Nyt laudat on vahattu ja värjätty Osmo-colorilla ja ovat melkein täydelleen saman väriset, kun seinät ovat ennestään. Kunhan ne kuivuvat kunnolla, pääsemme laittamaan ne paikalleen - joko huomenna tai sunnuntaina.
Yksi parhaimmista asioista täällä maalla on se, että voi tehdä asioita minä päivänä ja mihin aikaan tahansa välittämättä naapureista. Jos ei nukuta, niin voi vaikka tehdä remonttia puolilta öin 😂



Remontin ohella olen ehtinyt neuloa sukkiakin - ehtinyt kun olen pistänyt vauhtia. Nämä vihreät sukat vein Isolle Kirkolle mukanani, kun kävin viemässä villahousutkin. Nämä lähtevät kauas maailmalle ja toivottavasti lämmittävät ja muistuttavat kotimaasta ja rakkaista, jotka nämä halusivat antaa:



Ja vihreiden sukkien jälkeen urakoin sitten sinivalkoisia sukkia useammankin parin

Tässä päivänä eräänä käytiin taas tuolla lähellä kirkolla, ruokakaupassa ja rautakaupassa, kun ne ruuvit unohtui (meillä kun ei ole yhtäääään ruuvia...). Samalla käytiin taas katsomassa onko Toimintakeskukseen tullut mitään uutta. Tai oikeastaan meillä oli yksi juttu hakusessa...
Meidän keittiö kun on niin kovin pieni - ja muutenkin näin kahden ollessa - syömme tässä olohuoneen puolella, milloin mitenkin.
Meidän pannulaput on vielä kaupungissa, täällä on vain patakintaat. AM käytti kuuman lautasen alla..tuota..krhm... villasukkaa 🙈 No onhan ne minun tekemät ja niin päin pois, mutta siltikin... Ja toki minä olisin voinut neuloa tai virkata pannulapun, mutta kun annoin ne kaikki jämälangat tuonne koululle, niin ei oikein ollut mistä tehdä. Mentiin siis sinne Toimintakeskukseen katsomaan, josko siellä olisi sellaista meidän molempien mieleistä pannulappua. Ja olihan siellä. Tarpeeksi iso ja paksu ja väritkin on samat kuin niissä villasukissa! Nyt on kumpikin tyytyväinen: Ei pala sormet ruokaillessa, eikä minua nolota kun AM:llä on villasukka lautasen alla...

Sain sieltä myös Unton:

Näkyy vähän huonosti, kun yritin kuvata samalla yövaloa jonka sain ystäviltä.
Unto on ihanan pehmeä, se nököttää nyt tuossa kirjahyllyssä sen aikaa kunnes pääsee oikeaan kotiinsa.












Siskorakaskin kävi tarkistamassa tilukset. Hän kävi siis lyhyellä lomasella ihan yksin täällä Suomessa. Kävi Äitirakkaan kanssa täällä meillä ja pääsin heidän kyydissään sitten kaupunkiin, kun piti siellä olla seuraavana päivänä.
Ettekä muuten arvaa mitä tapahtui..? No nii-in; mulla ei taaskaan ollut leipää! Onneksi on leipäkauppa melkein nurkalla ja aikaa siellä käymiseen oli ruhtinaalliset 10 minuuttia.
Tuliaisetkin saan vissiin kolmen päivän kuluttua, jeee. Silloin olen ollut toiset 31 päivää ilman suklaata!

Ai niin. Siskon ja Äitin kanssa kun mentiin meille kaupunkiin, niin posti oli tuonut kortin: olin saanut ensimmäisen JOULUKORTIN! Ihanaa! Kiitos Possu 😍 

Kohta kun meidän makuuhuone on valmis, voimme laittaa ovenkahvat paikalleen. Meillä on nimittäin kummallakin oma sisäänkäynti makuuhuoneeseemme. Vuosia vuosia sitten olemme löytäneet ovenkahvat tulevaan taloomme. Talon rakentamisenhan voi aloittaa mistä tahansa, eikö vain? Me aloitimme se siis ovenkahvoista. Päätimme nuo nähdessämme, että joskus meillä on talo noihin kahvoihin.
No, ihan näin emme sitä ajatelleet saavamme, mutta elämä nyt vain on tällaista ja nyt meillä on se talo.

Ette varmaan arvaa, kumpi on mun ovenkahva?

Suomi Meloo muisteloita Viron matkalta

Nelisenkymmentä Suomi Meloolaista kävi melomassa Virossa Pöltsamaa -joella ja pari heistä kirjoitti omat muistonsa, jotka julkaistiin niin facebookissa kuin Suomi Meloon nettisivuilla.
Näiden kirjoitusten mukana rannalla ruikuttajakin pääsi seikkailulle mukaan - toisaalta kertoo siitä, että ihan hyvä, kun en lähtenyt mukaan, vaikka mahdollisuus olisi ollut ja huolenpitäjiä olisi ollut.

Tarinoihin pääsee alla olevasta linkistä, kannattaa käydä lukemassa 😂

https://www.suomimeloo.fi/tiedotus/