En ole laiskotellut, päin vastoin, olen ollut oikein reipas. Ainakin omasta mielestäni. Tai ainakin olin kovin utelias. Ja olen vieläkin iloinen ja hyvillä mielin, että sain oppia teistä ystävistäni paljon uutta.
Eilen käytiin Äidin ja Tunturiruipelon luona - siis Mummolassa. Poika tuli junalla ja sillä aikaa kun Mursu oli häntä junalta (n. kilometrin päästä 😄) hakemassa, minä purin "lahjakassin". Ei oltu ostettu uusia ja hienoja eikä kalliita lahjoja, oli vain meille tarpeettomia mutta Mummolassa käyttökelpoisia ja tarpeellisia. Se on meidän tapa, koska kaikilla on tavaraa enemmän kun tarpeeksi. Jos joku tarvitsee jotain, sen voi ostaa/pyytää ostamaan minä päivänä tahansa, siihen ei tarvita merkkipäivää. Olemme merkillisiä.
Yksi käytetty esine oli kuitenkin erityinen.
Minäpä löysin. Piti viedä jos syntymäpäivälahjaksi, mutta kun en ehtinyt lukea sitä.
Onnimanni asuu Metsän Suloisimmassa Paikassa, auttaa, hoivaa ja hoitaa metsän eläimiä.
Hän vastaa lopulta pahaan hyvällä, kun ymmärtää, ettei pelastamansa varis, Rikkosiipi, todellisuudessa halua hänelle pahaa.
Kirjasta löysin myös sisilisko Sisin, sammakko Samin sekä Onnimannin käymän keskustelun. Otin siitä kuvan luettavaksenne - Onnimanni taitaa olla oikeassa 🤔
Mutta se Onnimannista.
Äiti oli iloinen saadessaan kirjan ja monta muutakin meille tarpeetonta, heille tarpeellista tavaraa.
Äiti oli tietenkin tehnyt eilen meille kakkua. Oli voileipäkakkua ja hmm.. olikohan se mansikka- vai vadelmakakkua - kermakakkua kuitenkin.
Ja sitten tietenkin ensimmäisenä sitä perinteistä kakkua:
Ihan vain kuulemma siksi, että olisi kiva höpötellä kolmestaan.
Ja kyllähän sitä höpöttelyä riitti.
Jostain syystä minä jään aina alakynteen, oli aihe mikä tahansa 🤔😂
a) olen räplänyt asetukset vituralleen (tietokoneiden räplääminen on ehdottomasti meillä kielletty eli en varmasti ole)
Kaikki viat hävisivät. Tättärää - vanha hiiri siis oli kuolemaisillaan.
Isotätini oli kutsunut minut ja Äitini sisaruksineen hernekeitolle luokseen. Silloin ennen koronaa kun vietimme Laskiaisriehaa enon luona, Isotäti keitti sinne valtavan kattilan (tai jopa kaksi) hernekeittoa meille.
Nyt meitä oli syömässä kuusi Isotädin lisäksi - meteliä kyllä lähti varmasti yhtä paljon kuin ennen reilusta 20 henkilöstä... 💕🫣😂
Ja kun olin taistellut paikalleen kirjontakehyksen - alakuva - ja aloittanut sinnikkään pistelyn, olen tänään tässä tilanteessa. Tai siis olin eilen, eilen en pistellyt piston pistoa, enkä tänäänkään vielä.
No onhan tuossa vielä pariksi päiväksi hommaa, julman kokoinen työ. Ilmeisesti jokin kiinalasityyppinen kattorakennelma? :D
VastaaPoistaMinulla oli lapsena Marjatta Kurenniemen kauneimmat sadut-kirja, se lienee vanhalla mökillä edelleen. Sittiäisiä pelastan ja juuri viime viikolla nostin yhden toukan pyöräkaistalta sivuun vanhan lehden kanssa. Sateen jälkeen nostelen kastematoja <3
Jotain sinne päin ehkä 😉 Tuolla vasemmassa alakulmassa ärsyttävää piperrystä kahdella melkein saman värisellä langalla - ihan niin kuin tuo katto minkä olen jo tehnyt.
PoistaKun on huono näkö, niin edes hyvä valo ja suurennuslasi ei auta kunnolla erottamaan värejä toisistaan.
Mutta sinäkin Puskissa 💕💕🤗 Minä olin kaupungissa meidän talon kummajainen, joka takamus pystyssä sateen jälkeen nosteli kastematoja nurmikolle pihalla ja talon edestä menevällä kävelytiellä.
Nyt me kesällä ajellessamme väistelemme maanteillä kaikki perhosentoukat, muutama kesä sitten oli paljon ruostesiiven toukkia ja muut, jos vain on mahdollisuus.
Kerran Mursu ajoi auton tien laitaan, jotta pääsin nostamaan oikein kunnon toukan pois tieltä: otin puhelimella videon ja juttelin toukalle samalle kun siirsin sen turvaan. Ötökkätutkija oli videosta aivan innoissaan.
Kerran nuorimmaisen kanssa kauppareissulla aloimme siirtämään isoa toukkaa sivuun, niin se mokoma lähti hyökkäämään. Ihan hurja! Sen jälkeen olen aina etsinyt tikun tai lehden, jonka avulla siirrän ne. Madot ovat paljon rauhallisempia :)
PoistaHienot juhlimiset! <3 Ja autossa on aina myös kiva ihan jo ajan kulumiseksikin puhua kuulumisia. Hyvä, että hiiren uuteen vaihto "korjasi" ongelmat! =) Itsellä kuluu paljon hiiriä, kun ne tuntuvat "syövän" urakalla noita kissankarvoja...
VastaaPoistaKirjasta tuli mieleen mun ensimmäinen oma kirja. Pieni talo preerialla. En muista minä jouluna sen sain, mutta enolta ennen kouluikää, ja sitä tuli luettua niin paljon, että jossain vaiheessa siitä lähti sivut irti. Ja lopulta jossain meidän muutoissa äiti laittoi sen poltettavien joukkoon. :( Naurahdin, kun nyt googlaillessa löysin samanlaisen, niin näyttää sekin yhtä "käytetyltä": https://www.finlandiakirja.fi/fi/laura-ingalls-wilder-pieni-talo-preerialla-2139164
Upeasti on tikuttaminenkin edennyt, vaikka sinulla tuntuu olleen touhuja vaikka ja kuinka. Ei tuossa lopussa enää kauaa nokka tuhise. Ne viimeistelytyöt sitten ottavatkin aina sen oman aikansa. Mutta olemme menossa mukana ja lisää kuvia odottamassa täällä ruudun toisella puolen! =D
Autossa tulee Mursun kanssa kahdenkin puhuttua paljon - ei sillä etteikö me puhuttaisi kotonakin, mutta auto on jotenkin sellainen tila, että siellä on helppo puhua ja siellä asiat vaihtuvat lennosta toiseen.
PoistaMeillä minun hiiret saavat kyytiä: Mursu ehkä sanoisi, että olen kömpelö, itse sanon, että olen turhan vauhdikas ja ihan vain huolimaton. En aina muista, että hiiri on sellaisessa paikassa, että se lennähtää siitä hyvinkin helposti lattialle.
En muista mikä olisi ollut ensimmäinen kirjani, mutta meillä annettiin ja saatiin kirjoja lahjaksi. Ei syntymäpäivää eikä joulua ilman kirjoja. Minulla oli kaikki Pieni talo preerialla -sarjan kirjat, mutta ne jäivät, monen muun mukana sinne mökille joka on nyt valtion.
Vain kaksi kirjaa lapsuudesta on (pitäisi olla) tallessa: toinen on varmasti, se on tuossa hyllyssä Felix Salten: Bambi. Ja toinen Valittujen Palojen Suuri Satukirja. Sen pitäisi olla tuolla varastossa. Oikeastaan niitä on kaksi: alkuperäinen oli niiiiin luettu, että oli hajonnut liitoksistaan ja olin paperoinut sen, mutta löysin saman kirjan, saman painoksen kirpparilta ja ostin sen vanhalle kaveriksi 🥰
Harmittaa kun en ole kommentoinut sinun enkä juuri muidenkaan blogeja, kun olen kaiken ns. vapaa-ajan pistellyt ja pistellyt.
Pihahommatkin on tekemättä, vaikkei niissä varsinaisesti tekemistä meillä yleensä olekaan, mutta aina jotain kuitenkin. Nyt vain odotan sadetta, että voin TAAS luistaa niistä 😜
Te kannustatte loistavasti pistelyssä, ilman teitä siellä ruudun toisella puolella, en olisi vielä lähelläkään loppusuoraa 😊
Pidän kovasti tuosta periaatteesta ettei osteta varsinaisia lahjoja vaan vaihdetaan tavaraa tarpeen mukaan tai ostetaan silloin kun jotain tarvitaan.Kuten totesit niin kaikilla on jo kaikkea turhaakin.
VastaaPoistaKaunis ja mieltä lämmittävä kirjan hankinta äidillesi. Ennen kun kirjat oli niin arvokkaita eikä ainakaan lapsille kovin montaa kirjaa ostettu niin ne omat kirjat oli tosi tosi rakkaita.
Pistele, pistele, pistele ja niinhän sinä teetkin :-). Odotan innolla mitä on lopulta luvassa !
Hamsteriperheessä siivouspäivinä kuvat sinkoilee ees taas: "Onko sulla/teillä käyttöä tälle vai vienkö kierrätykseen" 😄
PoistaVoit vain kuvitella millaista se oli seitsemän vuotta sitten, kun tehtiin muuttoa tänne: oli A-nopin tavarat ja oli meidän omat tavarat ja oli vielä vähän Pojankin tavaroita. Onneksi ei ollut kiire tyhjentää kaupunkiasuntoa.
Kuten Minzille kirjoitin: te kannustatte pistelyssä loistavasti - ilman teitä ei loppusuora olisi vielä lähelläkään. Olisin varmasti keksinyt tässä välissä kaikenlaista muuta tekemistä.
Siskoni on tyhjännyt jo pitkään isoa omakotitaloa ja tuo kuvien lähettely on arkipäivää meilläkin .Ja aina kun tavataan on kassit täynnä tavaraa; varsinkin sitä ihanaa Touhula-tavaraa :-) ja ja ja .....mutta kun on niin paljon sellaista joita ei vain VOI antaa pois. Ja Siskoni tytär ja hänen tyttärensä sekä poika elävät nyt enemmän sellaista minimalisti ajanjaksoa eli eivät huoli "turhaa" tavaraa. Ja hyvä niin , mutta :-)))).
VastaaPoista