Meinasin viettää itsesääliviikon

Mutten taida viitsiäkään, se on tylsää.  

Ulkona paistaa viikko ja minä päätin kieriskellä itsesäälissä. En sano, että oikein urakalla, koska voihan se olla, että en jaksakaan sitä kovin kauaa. 

Heräsin viime yönä kolmen aikaan kun puhelin soi. Tuntematon numero, kotimainen matkapuhelinnumero. Juu ei, tuntemattomiin numeroihin ei pidä vastata sanotaan, mutta kappas, kun sattuu olemaan tilanne, että esim. Tunturiruipelolla on kolme lasta ja useita aikuisia lapsenlapsia ja minulla on vain heistä yhden puhelinnumero. Eikä ole yhdenkään Äidin ja Tunturiruipelon naapurin numeroa - joka asia muuten pitäisikin korjata. Ja niin edelleen.
On siis montakin henkilöä joka voisi soittaa, myös kello kolme yöllä, koska vahinko ei tule aina päiväsaikaan.

Siispä vastasin. 
- Haloo?
- Minä olen tästä nyt lähdössä sinne Silmäasemalle -sanoo vanhemman miehen ääni..
- Anteeksi kuka siellä on? 
- Onko S... siellä?
- Ei ole ketään S..aa täällä, mutta nyt on yö, ette te nyt voi mihinkään Silmäasemalle mennä.
- Kyllä minulla on sinne aika kello kymmenen. Ja kyllä minä tiedän että nyt on yö.
- Mutta ei teidän vielä tarvitse lähteä.. 
- Minä on J.... L.... Anteeksi kauheasti, että häiritsin. Valitsin numeron väärin.
- Ei se mitään...

Kyllä se sen verran, että minä vastattuani ja miehen äänen kuultuani säikähdin, että onko se Tunturiruipelo, mitä on sattunut, missä he oikein ovat, mutta onneksi kyse ei ollutkaan heistä. 
Toivottavasti setä pääsi Silmäasemalle, tai mihin sitten olikaan menossa. 

Käytiin eilen kaupassa ja tultiin taas mutkan kautta kotiin. 

Tällä kertaa vähän pidemmän mutkan, niin kuin näette. Olivat hankkineet uuden, isomman lipun, että osaa paremmin perille. 

Me ajettiin ohi, tälläkin kertaa, me kun ei tota norjaa oikein kunnolla osata. Ei edes ruotsia. Kääntäjää tarvitsin tuon kuvankin tekstittämiseen. 

Ei voitu myöskään sen takia lähteä ulkomaille, vaikka ei olisi ollut pitkä matkakaan, kun kauppakassissa oli pakasteita. Tai pakaste. Ja kyydissä näppärääkin näppärämpi Pöllö. Mochi-palloja olen syönyt vaikka kuinka monta kertaa, mutta enpä tullut ajatelleeksi, että....

Näitä Lime & Yuzy -sorbetti Mocheja EI olisi kannattanut sulattaa ihan kokonaan sulaksi. Että jos vaikka olisi jättänyt kohmeisiksi. 
Kun muistin, että niin joo, ne on varmaan jo sulaneet, niin nehän olivat tuossa muovirasiassa juuri sellaisia kuin miltä näyttävätkin: kuin raakoja kananmunakeltuaisia. "Helppoja syötäviä" ajattelin, otan lusikan. Tahmeita kuin mitkä eli tarttuivat lusikkaan, hajosivat ja sisällä ollut sorbetti oli sulanut nestemäiseksi ja valui kukin omaan kuppiinsa. Josta sitten ensin lusikoin enimmät ja hörpin loput kun mummot aikanaan kahvinsa kahvitassilta. 
KUKA MUU MUKA?

Mutta ei se mitään. Taputin silti itseäni olkapäälle: Olen ollut 105 päivää ilman suklaata! 

Tähän taputteluun on hyvä päättää. Vielä on huominen päivä aikaa kuunnella yksi keskeneräinen kirja loppuun, niin saan sen syyskuun luettuihin kirjoihin. Jatkan kuuntelua ja sukan kutomista.
Laktolilapasista tuli tänään muistutus ja kysely muutamasta parista isoja ja pieniä sukkia. 

Pöllön kiukku helpottaa

Ihan ensin täytyy varmaan pyytää anteeksi, kun ja jos säikyttelin teitä Ystäviä eilen - te ette ole tehneet mitään.

Juurisyy (inhoan tuota sanaa vieläkin, sitä käytettiin töissä joka käänteessä) on tuossa vanhassa "Mitä se höpöttää" -postauksessa, joka nyt päivityksen jälkeen ponnahti tuohon ensimmäiseksi - en tiedä mitä tein väärin vai teinkö nyt jotain oikein. Ohjeet olivat jokseenkin omituiset.

Joka tapauksessa, viestissä luki "meitä on pyydetty tarkastamaan"  Kuka on pyytänyt? 
Nosti verenpainetta, joka muutenkin oli hiukan korkealla byrokratian johdosta. Siitä myöhemmin. 

Luin tuota postausta enkä ensin ymmärtänyt mistä oikein on kyse, sitten luin sen ääneen Mursulle, salaisuuksia kun siinä ei ollut. Yhdessä sen sitten keksimme ja korjasimme - siinä oli kielletty sana, joka tilalla käytimme kiertoilmaisua "raittiiseen ilmaan". No, onhan se sitäkin. Hän käy monta kertaa päivässä portailla katselemassa pihapiiriä ja kylätiellä kulkijoita ja hengittämässä syvään raitista ilmaan. 
Ymmärsin, että päivittämällä postauksen se menisi tarkastukseen ja kaikki olisi hyvin. Aikaahan se kaiketi vie, mutta ei se ainakaan vielä minun koneella auennut suoraan vaan siinä luki jotain "pääset lukemaan tästä" tai jotain sellaista. 
Kävin lukemassa kommentitkin. Olin yhteen kommenttiin vastatessani käyttänyt sanaa, jota ei kai tänä päivänä saisi käyttää 😵‍💫. Vaikka sillä viitataan vain ja ainoastaan esineeseen ja ko. sanaa on käytetty esineistä ikuisuuden. Kopioin ja poistin kommentin ja "kommentoin" uudelleen, poistaen pahan sanan. Mutta päivityspä ei onnistunutkaan muuten kuin laittamalla julkaisuajaksi automaattinen joten olkaa hyvä vain: saatte sen pahamaineisen postauksen nyt uusintana - jos pääsette sen lukemaan. 

Voi huokaus sentään. Olen minä vaan tuhma. 

Laitoin eilen sekä tähän blogiin, että kirjablogiini täpän "vain aikuisille suunnattu sisältö", mutta otin ne pois. Pääsettekö te tänne nyt ilman mitään varoituksia vai varoitetaanko teitä siitä, että Pöllö on hyvin hyvin tuhma? Ja saattaa puhua rumia?

Tässä terveisiä Päiville 👋👋

Muistin, että onhan minullakin ainakin kuva kirnusta, saattaa tuo itse kirnukin olla jossain.

Tämäkin on Äidin ja Isän matkamuisto jostain reissulta vuonna kivi ja keppi ja oli lapsuudenkotini ikkunalla tai tarkemmin kun katsoo, niin ikkunan välissä. 

Pieni ja sievä, niin kuin Pöllökin pienenä 😜😜 (älkää nyt ihan kaikkea kuitenkaan uskoko..)

Eilinen päivä oli ihan mukava. Mursulla oli aika terveyskeskukseen ja minä menin siksi aikaa kirjastoon, pitkästä aikaa ihan vain hengailemaan. Löysin itselleni luettavaa ja Lukupiirillekin uuden kirjan lokakuuksi - tai miten nyt ehditte lukemaan. Toivottavasti ei ole huti tällä kertaa 😄
Aikaa kun oli, niin muistui mieleen nuortenkirjat: aa - Maggie Stiefvaterin trilogia. Ei kun etsimään. Nyt täytyy sanoa, että en ymmärrä kirjaston, meidän kirjaston, hyllytys-/järjestelylogiikkaa yhtään. Kirjojen selkämyksessähän on kirjainlyhenne ja numero, esim. 84.2. En varsinaisesti tiedä mitä ne tarkoittaa, mutta ennen olen osannut suunnistaa niiden mukaisesti oikealle osastolle ja aakkosetkin osaan. 
Nyt löysin ensin YHDEN, trilogiaan kuulumattoman Stiefvaterin kirjan yhdestä hyllystä. Nettisivujen mukaan kaikkien kolmen kirjan piti olla paikalla. Aa - täällä on "lisää kirjoja" 👍O-P-Q-R-S, tässä niiden pitäisi olla. Vaan kun ei ole. Muistin kirjojen väritkin, mutta kun ei löydy. Vaan apuahan aina löytyy. Näemmä en osannutkaan aakkosia, KAKSI kirjoista oli selkäni takana - siis siitä hyllystä katsoen missä ne minun mielestä piti olla. Ja se KOLMAS ihan eri paikassa. 
En jäänyt kyselemään logiikkaa, kiitin kauniisti ja menin lainaamaan kirjat. 

Kirjoitin eilen "poistokirjoista", se on oikeasti "jätä ja ota" -kärry, josta otin taas Äidille kolme kirjaa. Vien ne hänelle samalla, kun viemme heille parin viikon päästä perunoitakin. Kaikki kerralla. 
Mursu kävi omalla reissullaan kaupassa ja kun kurvasi kirjaston pihaan, kysyi minun nähdessään "Et sitten enempää jaksanut kantaa?" No en, kun unohdin kassin/repun kotiin, kun Mursu otti kauppakassit.. 😝😝

Vähän valitan lisää. Tai oikeastaan vaan ihmettelen. Meillä on HP:n tulostin, joka toimii oikein hyvin, tulostimena, kun vaan siinä on värejä. Värit kuivuu jos ei niitä käytä ja jos niitä käyttää ne loppuu. Kumma logiikka... Mutta. Niin kauan kun kummankin läppärissä oli Windows 10, myös skannaus toimi, vaan nyt Win 11:llä skannaus ei enää toimikaan. Ei sitä nyt kauhean usein tarvita, mutta silloin tällöin kuitenkin. Ja eilen olisi tarvittu - tai siis "nyt" tarvittaisi. Edes näitä tilanteita varten kasvatettu Poika ei osannut etäauttaa: "joo, niin varmaan, joo, paina vaan, joo kyllä se siitä" Pyh. Huonosti kasvatettu ja turhaan koulutettu (datanomiksi joskus 20 vuotta sitten) 😜😂 Että miksi tulostimet ei voi toimia kaikkien tietokoneiden kanssa niin kuin... niin kuin sukkapuikot kaikkien lankojen kanssa.
Onneksi puhelimessa on skanneri - kaikkea ne keksii nykyään. 

Vielä ne sukat. Oikeasti aloitin eilen uudet sukat. Ensimmäinen pari niistä neljästä on viittä vaille valmis. Siis sukat on neulottu, mutta koska kuvion tekeminen intarsiana - jota en osaa - olisi ollut liian vaikeata tässä tilanteessa ruveta opettelemaan, päätin tehdä sen silmukoimalla. 
Tylsää kyllä; näette valmiit sukat vasta loka-marraskuussa. Ihan vaan varuilta. Mutta kerron sen verran, että ensimmäiset sukat on väriltään oranssi-kelta-valkoiset. 

Hups, onpas päivä jo pitkällä!

Mukavaa perjantai-iltapäivää kaikille - olette ihania ❤️❤️❤️❤️

Mitä ihmettä se höpöttää?

 Aamupäivällä paistoi taas aurinko niin ihanasti ettei tosikaan. Keväisesti. Vaikka se paistaa jo aika korkealta, se paistaa kuitenkin niin, että se häikäisee meitä molempia, tehdään tässä nyt sitten mitä tahansa. 
Ulkona ei vielä(kään), siis pihalla, ole mitään tekemistä, lunta on edelleen sen verran.

Istuskelin tässä omalla koneellani, tekemässä jotain kamalan tärkeätä ja Mursu meni ovelle "raittiiseen ilmaan". Yhtäkkiä kuulin kun se höpötti jotain ja astui ovesta ulos portaille. Ihmettelin mitä se höpöttää; linnuilleko puhuu vai naapurin Kapu-kissalle, vai mikä siellä oikein on. 
Olin juuri nousemassa ylös ja menossa katsomaan, että onkohan se seonnut 😜, kun se huikkasi, että tule nyt sinäkin tänne moikkaamaan. 
Ja kun pääsin portaille, meidän pihalla seisoo tuttu pariskunta, joista miehen kanssa melkein 20 vuotta järjestin vuosittain melontatapahtumaa! Tapahtuma tulee kesällä tänne meidän satamaan ja..ja... Jos kaikki menee hyvin eikä mitään ihmeellistä tapahdu tässä kolmen kuukauden aikana, niin minulle on varattu kaksikosta paikka ja pääsen melomaan 2,5 tunnin matkan aamulla edellisestä vaihtopaikasta tänne kotiin ❤️

Tänään tehtiin pitkästä aikaa kukkakaali-parsakaali-porkkana -paistosta/pizzaa.

Sekaan neljä kananmunaa (olisi voinut olla useampikin), kinkkukuutioita ja pussillinen juustoraastetta. Puoli tuntia uunissa ja ai että oli hyvää.

Mursu oli taas tyytyväinen, kun sai minut syömään kasviksia ja vieläpä hyvällä ruokahalulla. 

Tämän kauniin ystävänpäivälahjan kuukauden takaa olen unohtanut näyttää teille. Sain sen yllätyksenä 
Sinisen sohvan Emännältä.

Ihmiseksi, joka on ja edelleenkin kerää pöllöjä, omistan käsittämättömän paljon kirjanmerkkejä. Ja ihailen niistä jokaista ❤️
On vaikea valita kirjaan sopiva kirjanmerkki ja jos sopivaa kirjanmerkkiä ei löydy, päädyn yleensä kirjastosta nappaamaani kirjanmerkkiin. 

Kirjanmerkkejä on kyllä hyvä olla useita. En luultavastikaan ole ainoa, jolla on saman aikaisesti kesken useita kirjoja, enhän?
Tosin äsken sain loppuun ainoan kesken olevan kirjan, koska Celiassa kesken olleen kirjan laina-aika päättyi. 

Hups, taas päädyin höpöttämään kirjoista, vaikka olin (itselleni) luvannut, että kirjajutut saa pysyä kirjablogeissa. En vaan voi tälle, mitään, tällainen olen, kun en voi enää meloa enkä nyt oikein muutakaan tehdä. 
Paitsi yhdet sukat pitäisi aloittaa, kun ei noista yksistä tunnu tulevan mitään. Jätän ne hautumaan. 

Kampaajalla oli kiirettä. Sain ajan vasta pitkälle huhtikuun alkuun. Ei voi mitään, kyllähän tämä tässä mukana roikkuu, en jaksa tästä kauheasti murehtia. 

Kiitos sinun

 Kiitos sinun, kuka sitten oletkin - jatkossa blogini sisältö on suunnattu vain  ja ainoastaan AIKUISILLE, siis "aikuisille". 

Saamani huomautus tulee vaikuttamaan myös blogin sisältöön, kiitos siitäkin. 

Se, mitä olen kertonut Pöllönkulman elämästä, on mielestäni ollut ihan tavallista aikuisten elämää. Olisi ollut ystävällistä, että olisit kysynyt ja/tai huomauttanut miksi kirjoitan niin kuin kirjoitan ja miksi kerron meidän elämästämme sellaisia asioita.

***

Heräsin tänään aamulla kello 8.30 ja tavalliseen tapaan menin keittämään kahvit, voileivät oli Mursu jo tehnyt valmiiksi. 
Aamupalaa syödessäni tein Sanapyramidin ja Neloset, luin sähköpostin (psst.. odotin luvattua sähköpostia, mutta sainkin vain laskun. Ehkä tänään?) 

Sen jälkeen aloitin uuden villasukan kutomisen sinisellä Nalle-langalla, 2 mm Zing-puikoilla, ne ovat punaiset. 
En muista montako kerrosta ehdin kutoa, kunnes lähdimme autolla kohti taajamaa. Mursu jätti minun kirjastoon ja jatkoi omille asioilleen. Kirjastosta lainasin kuusi kirjaa ja otin poistokirjoista kolme kirjaa. Kirjoitan kirjoista kirjablogiin luettuani ne. 

Kotiin tultuamme Mursu ruuvasi pyynnöstäni seinään yhden ruuvin, jotta saimme jatkojohdon siihen, pois tulostimen päältä. Minä tyhjensin sillä aikaa astiankuivauskaapin ja vaihdoin roskapussin muoviroska-astiaan. Uskallanko sanoa, että kamalasti tulee muoviroskaa vai onko mielipiteen ilmaiseminen kiellettyä? 

Nuo tehtyä vaihdoin tulostimeen uudet värit, tulostin kohdistussivun ja skannasin sen. 

Tarkoitukseni oli tehdä ihan tärkeäkin asia tällä tietokoneella, mutta tarkistin ensin sähköpostini ja siellä oli Bloggerilta saamani viesti koskien vanhaa postausta. Tein tarvittavat toimenpiteet ja se sai minut kiukuissani kirjoittamaan tämän postauksen. 

Rakkaat ystävät, en ole kiukkuinen teille *sydän ja halaus*  Hän kyllä tietää, kehen piikki osuu. 

Näin kävi *silmänisku*

Kommunikointi parisuhteessa

Sitä luulisi, että 40 vuoden parisuhteen jälkeen kommunikointi alkaisi olla jo kutakuinkin huippuunsa hiottua. Nimenomaan luulisi. 

Kaksi niinkin järjestelmällistä ihmistä kuin Mursu ja minä: toinen tehnyt työuransa erilaisissa varastotehtävissä ja toisen viimeinen titteli niinkin hienolta (hahaha) kalskahtava kuin laskutusasiantuntija (= käskystä näpyttelin tietokonetta ohjeiden mukaisesti). 

Minä armoitettu listojen tekijä ja papereiden järjestelijä. KAIKKI meidän paperit ovat aina olleet järjestyksessä. Arvatkaa vaan, kuinka monen vuoden maksettuja laskuja revin ja heitin roskiin tänne muuttaessa? 

Minusta on mapillinen lääkärintodistuksia ja eläkehakemuksia. 

Mursusta oli (on) kirjekuorellinen. Sitä kirjekuorta hän kantoi mukanaan kaikissa työkkäri- yms. tapaamisissa, kunnes katsoin, että sehän alkaa kohta hajota liitoksistaan. 
Meiltä löytyi - yllätys yllätys - kaksi "muovitaskukansiota", mitä ne nyt lieneekään nimeltään. 

Sanoin, että laitan nämä SINUN paperisi: lääkärintodistukset, koskien olkapäiden leikkauksia yms., ja kaikkia muita tarpeellisia papereita TÄNNE kansioon. Ja tähän kanteen sinun nimesi.

Ja tämä toinen on minun kansio. Ei siellä paljon mitään olekaan, kun se yksi ainoa tarpeellinen paperi on kadonnut taivaan tuuliin.

Noh. Nyt tehtiin viikko töitä ja etsittiin. Etsittiin sitä kirjekuorta. Minä nostin sen kansion Mursun nenän eteen ja sanoin, että ei ole kirjekuorta, täällä on kaikki sinun paperisi. Niin niin, mutta missä on kirjekuori. 
Ja taas etsittiin kirjekuorta. Kaikki mahdolliset paikat. Ei löydy. Tässä on tämä kansio, missä on sinun paperisi. Joo-o, mutta missä se kirjekuori on? 
En tiedä, en ole nähnyt sitä enää pitkään aikaan. Olisiko se siinä korissa? 
Ja sitten tutkitaan tavaraa täynnä olevaa koria. Hei, täällä on tämä sopimus, tätä me tarvitaan! Mutta ei kirjekuorta.

No mitä siinä kirjekuoressa sitten oli? Ne kaikki paperit niistä leikkauksista ja kaikki sellaiset.

NIIN! Ne on täällä kansiossa! Olen sanonut sulle silloin kun ne tänne laitoin, että KAIKKI paperit mitä tarvitset työkkäriin ja sen sellaisiin, on täällä. Olisit sanonut, mitä papereita sä nytkin etsit, en voinut tietää, kun puhuit vaan kirjekuoresta....

Mitä tästä opimme? Kysy, kerro, kysy, kerro ja kysy vielä kerran. 😄😄😄❤️❤️

Tänään sain postia Finlandia -kirjalta. Tilasin sieltä kirjan, jonka mökin lunastuksen yhteydessä sai valtio eli päätynee kaatikselle. Olen saanut tämän kirjan joskus joko joulu- tai syntymäpäivälahjaksi ja muistan, kuinka kirjan saatuani hämmästelin sitä. Ehkä kirjan kuvat ja se, että se poikkesi tavanomaisista Tiina-kirjoista ja Pieni talo preerialla -sarjasta. Kirjan kuvat ovat mustavalkoisia ja ehkä hiukan pelottaviakin pienelle tytölle. 

Kun kirjaan sitten tartuin, ihastuin siihen ja luin sen monta kertaa - niin että selkämyskin jo kului. Ilmeisesti kirjaa ei pidetä suuressa arvossa, sillä tämä maksoi vain 4 euroa.

Wikipediasta löysin tietoa, jota Päiville jo kerroinkin.

Jarno Elisar Pennanen, 8.10.1906-24.7.1969, oli suomalainen toimittaja ja kirjailija. Hänen vanhempansa olivat näyttelijä Aarne Orjatsalo ja kirjailija Ain'Elisabet Pennanen. 
Jarno Pennanen oli ensimmäinen Jarnoksi kastettu henkilö.

Pennanen oli naimisissa kahdesti; hänen ensimmäinen vaimonsa oli Irja Ester Virta ja heille syntyi neljä lasta. Toinen vaimonsa, Anja Vammelvuon kanssa heille syntyi vuonna 1946 poika, Jotaarkka Pennanen, josta tuli teatteriohjaaja. Nimi lienee suurimmalle osalle meistä tuttu? 

Kirja, Kulunut kultaviitta, sisältää toistakymmentä Pennasen kirjalliseen jäämistöön kuulunutta kansansadunomaista omailmeistä satua - samoja satuja joiden syntyvaiheista hän kertoo muistelmateoksessaan "Tervetultua - tervemenoa"

PäIvi; korjaus kirjan kuvitukseen: kirjan on kuvittanut Ulla Urkio, ei Pennasen toinen vaimo, niin kuin sinulle kommentissani virheellisesti taisin kertoa. 

Finlandia -kirja palveli jälleen ystävällisesti ja nopeasti. Ja paketti taisi olla kyllä tarkoitettu Repolaisille, vaikka olikin lähetetty minulle. Tästä päättelin: 

Ettei vaan kirjanmerkit loppuisi 😜 Onneksi kirjasto on täynnä kirjoja, jos kaikille kirjanmerkeille ei riitä kirjoja. 

Nyt pisulle, pesulle, lukemaan ja nukkumaan!

Kylätie on hiljainen - kahdestakin syystä

 Kylätie on tosiaan hiljainen. Edes traktorin renkaiden ääni ei juurikaan kuulu meidän pihalle, vaikka jopa minä ehtisin juosta portailta tien laitaan heiluttamaan kuskille vielä siinä vaiheessa, kun traktori tulee esiin meidän tontin läpi virtaavan ojan laidalla kasvavan pajupuskan takaa. (Huh, hengästyinpä kirjoittaessani noin pitkää lausetta)
Eikä ollut muuten mikään piikkilangankiristäjä se traktori..

Asfaltointi on siis valmis ja jo vain on meidän pihallekin nyt helppo tulla. Mutta ei kuulkaa kelpaa kaikille 🤣🤣 Ei voi kuin nauraa, miten jotkut löytävät vikaa ja valittamista IHAN JOKA asiasta. Uusi asfaltti on ihan liian kapea. "Ovat tehneet tien juuri ja juuri moottoripyörän leveydelle sopivaksi" Joku toinen oli kyllä nähnyt kahden kuorma-auton kohtaavan tiellä kuten ennen uutta päällystettäkin. 
Sama kapeakatseinen oli ajanut tietä autollaan heti sen valmistuttua (sitähän siis tehtiin kolme viikkoa, pätkissä ja kerroksittain) ja nyt on auto NIIN likainen ja MILLÄ sen saa puhtaaksi ja KUKA sen pesee ja KUKA KORVAA 🤣🤣 Kävin katsomassa meidän autoa, me kun keskiviikkona tossa ihan Pöllönkulman nurkalla odotettiin parikymmentä minuuttia, josko kotiin pääsisi. Ei se sen likaisempi ollut kuin nyt syksyisillä keleillä muutenkaan vaikka sillä tuoreella asfaltilla ajettiin ja toisella puolella vielä viimeistä kerrosta vedettiin. 

Kylätien on hiljentänyt myös syksy. Se alkoi hiljentyä jo koulujen alettua, mutta nyt se on hiljennyt ennestään. Mökkiläiset ovat vetäytyneet kaupunkipesiinsä ja me jäämme tänne. Syyslomilla taas vähän vilkastuu - onhan uutta tietä tultava katsomaan ja kokeilemaan, mutta sitten onkin hiljaista kevääseen asti. 

Mursun kankku/jalka on edelleen kipeä 😢Välillä vaikutti jo siltä, että se paranisi, mutta ei. Torstaina sillä on aika lääkärille. Harmittaa, kun en voi auttaa mitenkään. 

Viime viikko meni taas ilman postilaatikolla käyntiä - eilen kävin.
Kelalta tuli kirje, että eivät korvaa niitä maksamiani lääkkeitä, vaikka ovat korvattavia. Ymmärrän ja en ymmärrä perustelua. Perusteluna oli, että lääkkeet eivät ole ostohetkellä olleet korvattavuuden piirissä eikä niistä siksi saa korvausta. Selvä, ymmärrän. ("Onneksi ei köyhää kirpaise..")

Ei siitä tullut paha mieli, koska postilaatikossa oli Hyvän Mielen kirje 🥰🥰
ISO KIITOS PUSKISSA 🫂🫂

Onni, että varasin kirjastosta taas lisää kirjoja, nyt on kaikille oma kirjanmerkki - voin lukea kaikkia vuorotellen ❤️

Testaan nämä kyllä jo odotellessa, on onneksi sen verran korkea pino lukemattomia kirjoja odottamassa lukemista (ja Äiti taitaa myöskin odottaa niitä..) 

Nyt kun päästiin lintuihin, niin.. Tässä päivänä muutamana oli vielä verhot ikkunan edessä, aurinko kun paistoi niin kirkkaasti, että ihan häikäisi täällä sisällä. Mursu istui omalla paikallaan sohvalla ja huokaisi ja katsoin tietysti, että "mitäs vanha huokaa" - ja saman tien jäin tuijottamaan tätä: 

Jolloin Mursu kysymään "mikäs nyt, onks kaikki okei?" Otin äkkiä puhelimen ja kuvan ja näyttämään Mursulle: ei tämän kummempaa. Minä olin jo hoksannut mistä oli kysymys, mutta hän mietti vähän aikaa, että mikä ihme tuo oikein oli 🤔🤔 Joku kauhea petolintu selvästi, eikö?

Keskiviikkona käytiin pikaisesti kaupungissa. 
Heviosastolta löytyi tämmöisiä pieniä vihreitä, äkkiseltään viinirypäleiden näköisiä, hmm, hedelmiä. Kovempia kuitenkin kuin viinirypäleet. 

Kotona mietittiin pitääkö nämä kuoria ja jos, niin miten. 

Mursu urheana otti ensimmäisen ja puraisi: ei tarvitse. Ihan kiiviltä se näytti, kuori vain oli karvaton, ihan sileä siis ja syötävä. Ja hyviä ne olivat. 

Ei niitä rasiassa paljoa ollut, ei niitä jatkuvasti tule ostettua, mutta kiva maistaa joskus jotain uutta. Aikanaan syötiin paljon kumkvatteja, mutta niitä en ole edes nähnyt aikoihin missään. 

Kassalla ollessamme, odotin Mursun pakkaavan tavaroita (hän on siinä parempi), katsoin perässämme tulevaa pariskuntaa ja hihkaisin "Leila!" Takanamme oli Äitini entinen työkaveri jonka minäkin tunsin, koska olin ollut vähän aikaa kesätöissä samassa paikassa. Ilman yleisurheilun mm-kisoja olisimme varmaan siellä kaupassa vieläkin 😜 Siitä huolimatta, että he asuvat lähellä äitiäni ja voisin mennä käymään siellä joskus.

Terhin kanssa vaihdettiin päivänä muutamana ajatuksia ristikoista. Ne ovat hyvää aivojumppaa ja pitävät muistin virkeänä. Meillä molemmat tekevät ristikoita ja sudokuja. 
Nykyään meillä kuuluu aamurutiineihin aamupalan ja lääkkeiden lisäksi Ylen sivuilta Sanapyramidi ja Ilta-Sanomien Neloset.

Ja näistä päästään taas kirjoihin. Sähköpostiini tulee Gummeruksen uutiskirje ja pari viikkoa sitten sen saatuani selailin Gummeruksen sivuja muutenkin. Olin nähnyt tämän siellä jo aiemminkin ja nyt on ilmestynyt jo.. odottakaas.. kolmas osa. Koska Äiti pitää ristikoista ja dekkareista, tilasin tämän häntä ajatellen, mutta mutta 😜 Katsotaan kuinka käy 

Siinäpä taisi olla viimeisimmät kuulumiset 😄 Nyt menen lämmittämään eilisen ruuan jämät, sen jälkeen keitän kahvit jälkiruuaksi, että pääsen kikkelöimään: Päivin vinkistä hain Ärrältä Nyyttipullat. (Ensi viikolla vielä ehtii, kertoi meidän Ärrän myyjä)

Pidetään puolustus kunnossa - lahjoita Munien puolesta

 Löysin sen viimeinkin ja Pöllömäiseen tapaan meinasin ruveta vetistelemään. Tässä linkki:

Kertalahjoitus Munien puolesta -keräykseen - Syöpäsäätiö

Onneksi maassamme työskentelee tutkijoiden ykkösketju. Tee lahjoitus miesten syöpien tutkimukselle ja taklataan syöpä yhdessä. 

Olen vuosia osallistunut Roosa-nauha -keräykseen ostamalla Roosa-nauhan, erilaisia Roosa -nauhatuotteita (lankaa, neuleohjeita, ruusuja, termospullon ja taskulampun lahjaksi).

Olen samalla miettinyt, miksi ei ole vastaavaa kampanjaa miehille kives- ja eturauhassyöpien tutkimuksiin. NYT sen löysin. Valitettavasti vain netistä, ehkä jostain kaupasta vielä löydän sen rannekkeenkin.

Tein lahjoituksen - teethän sinäkin, sillä asia on tärkeä 💖

Roosa -nauhan ostan huomenna, tietenkin ostan.

PS. Lupasin Mursulle, että jos tähän Munien puolesta -keräykseen joskus tehdään Roosa -nauhaa vastaavaa rintaan laitettava pikkuinen kikkeli, niin IHAN VARMASTI pidän sitä takkini rintapielessä! 

Kerta kiellon päälle ja vielä senkin jälkeen

 Koska on tylsää lukea kerta toisensa jälkeen muiden inside -juttuja, niin kerron - muistakaa te, että minä en aina muista 😜, että olen saattanut tämän jo kertoakin, hypätkää siis tämän postauksen yli - mistä on kyse "redan-redanista", josta Repolaisen kanssa toisiamme olemme muistutelleet.

Se on piilotettu tähän Repolaisen tekemään onnittelukorttiinkin, joka hän pyynnöstäni teki Pojalle - ja joka nyt viimeinkin on ajankohtainen. 
Monen vuoden opiskelun jälkeen, ensimmäinen käännöstyö ja lopputyö yhtä aikaa työn alla ja maisterin todistuksen voi tulostaa ensi viikolla. 
Nii-in, niin sitä koulua nykyään käydään: saat "valita" arvosanan 😜 ja tulostaa itse todistuksen. 

(Kortti oli näytillä jo aiemminkin, kun tieto lopputyön hyväksymisestä oli tullut)

Japanin kieli oli se mitä opiskeli. Mutta jotta kaikki meni taiteen sääntöjen mukaan, piti olla opintopisteet myös RUOTSIN kielestä. 
Ja arvatkaa ottiko meitä kaikkia päähän, kun olisi ollut kolme hyvää vuotta aikaa opiskella ruotsin kieltä, kun asui ja opiskeli Vaasassa 🫣😄 Mutta eihän siinä mitään, isä ja äiti kannustaa, aina!

Ruotsi on helppo kieli, me voidaan jelpata. Aloitetaan vaikka tästä:

JOJO = redan-redan   (ruotsia osaavat varmaan tietävätkin sen?) 

Ja sen halusin myös laitettavan tuohon korttiin, olihan ruotsin opiskelu tärkeää, että opintopisteet tulee täyteen. 

Sellainen tarina. 
Tästä saatan saada selkääni jos tämä menee Pojan korviin, että kerron tämän teille. Pienen pojan toiveammatti ei tällä koulutuksella toteutunut (ehkä kuitenkin hyvä niin, mitä ikinä se sitten tarkoittikaan). 

Hän oli ehkä noin 3-vuotias kun hän ilmoitti rupeavansa isona kikkelöimään. 

Syyskuun bingo

 Repolainen antoi blogissaan Repolainen reissaa ja räpeltää antoi syyskuun bingon aiheeksi kansallisbingon ja tarkoitus on "ääkköstellä" oikein kunnolla. Kaikki mielikuvitus kehiin, olettaisin. 

Näistä kirjaimista ja näillä kirjaimilla.

Ä niin kuin Äiti.
Oma Äiti, äidin äiti, isän äiti, Mursun äiti ja Mursun äidin äiti. 
Ja joukon jatkoksi vielä Futari-Prinsessan ja Ötökkätutkijan Äiti - eli Siskorakas.
Minun elämäni tärkeimmät Äidit.
On elämässäni paljon muitakin äitejä, tärkeitä hekin, mutta nuo ovat "minun äitejäni" ❤️❤️

Y niin kuin Yötaivas. 
Muisto vuosien takaa, Akkapatikka Äidin, Täti Tomeran ja heidän Pikkusisko. Oltiin Pikkusiskon vielä keskeneräisellä mökillä ja oltiin oltu koko päivä ulkona. Illalla lämmitettiin sauna ja istuttiin saunan terassilla katsomassa kun kuu nousi järven ylle. Oli lämmin elokuun ilta - hyttysineen! "Katsokaa, tuolla on Iso Otava! Ja tuolla Pieni!"
Ja hetken päästä me kaikki neljä olimme makuupusseissa ja makasimme saunamökin isolla terassilla selällämme katselemassa tähtiä ja kuuntelemassa hiljaisuutta. 
Yötaivas tähtineen on kaunis, kun kaikki muu valo puuttuu. 

Ö niin kuin Ö-mappi. Meillä on monta mapillista erilaisia "tärkeitä" papereita, jotka pitäisi käydä läpi ja siirtää ö-mappiin ja sen jälkeen joko polttaa kotipihan vanhassa tynnyrissä tai viedä kiltisti jäteasemalle tuhottavaksi. 

BINGO! Ylimmäinen vaakarivi selätetty.  Onnistuisiko keskimmäinen rivi 🤔

YÖ - Rakkaus on lumivalkoinen...

"Olkaa hiljaa ja kuunnelkaa! Tää on niin kaunis laulu" 💖

Miten lohikeitto ja Yön "Rakkaus on lumivalkoinen liittyvät toisiinsa"? 
Ne yhdistävät Pöllön klaanin toisiinsa, tiiviisti. Syyspatikka vuosien takaa ja yksi meluava hunnilauma saapumassa Isotädin mökille - hän huolehti muonituksesta maailman parhaalla lohikeitolla. Meidät vastaanotti nuo sanat 😄- ja uskokaa tai älkää, hiljenimme käskystä ja kuuntelimme. 
Kuulin tuon biisin silloin ensimmäisen kerran ja sen jälkeen aina, kun kuulen tuon Yön biisin, näen Isotädin punaisessa, kauniissa essussaan, kauha kädessään: "Hiljaa!" 😄💖 Ja siitä sitten päivän eteenpäin. 

PÖLLÖNKULMA - Olisiko tähän keskelle muuta voinut laittaa, kun siinä ö:tä ja siellä asuu Mursu ja Pöllö, jotka ovat välillä kuin kuin kaksi öötä, varsinaiset öötintöllit 😜😜 

Maailman paras paikka kuitenkin. Koti.

Å - och samma på svenska 🤣
Vårt hem
är det bästa hemmet
för oss                                    Ditt hem
                                           är det bästa hemmet                                                                                 för dig. 

Å oli vaikea, mutta minä en olisi minä... Repolaiselle terveisiä: redan-redan 😜😜

BINGO! Keskimmäinenkin rivi on selätetty. Huh. Vielä alimmainen, niin sitten on koko ruudukko hoideltu ja odotellaan lokakuuta.

ÖÖÄ - on tietenkin rakas ÖtÖkkÄtutkija 🥰 Futari-Prinsessan pikkuveli, tädin rakkaat, ja niin nopeasti kasvava poika, jonka suurimpia ihailun aiheita pienenä olivat erilaiset ÖTÖKÄT. Parhaimpia kuvia, mitä saatoin lähettää, oli erilaiset ötökkäkuvat mitä meidän pihalta kuvasin ja video, jonka kuvasin, kun siirsin ison perhosen- tai minkä lie toukan maantieltä turvaan. 

ÄY - "KÄYmme yhdessä ain, kÄYmme aina rinnakkain.
Vaikka esteitä on Joskus tiellä kohtalon Voimme kaikki ne voittaa Kun kuljemme vain Tiemme yhdessä näin rinnakkain.  

https://youtu.be/NihjdO-iaWo?feature=shared

YÖÄ - PYÖrÄt ne pyörivät ympäri, ympäri ja ympäri. PYÖrÄt ne pyörivät pyörivät ympäri, koko päivän. 
Luulen, että nämä kirjaimet on laitettu tänne ihan tätä varten: kuinka moni bingoilijoista muistaa tämän Fröbelin palikoitten laulun, joita Repolaiset laulavat kovalla äänellä maailmalla matkatessaan 😜😜- paitsi luonnon hiljaisuudessa. 

BINGO! Taisin selvitä? Meinasi mennä laulupitoiseksi tämä loppupuoli, mutta onneksi ette kuulleet kun lauloin. Mursu-parka melkein kuuli. Melkein siksi, että sillä on se miesten taito olla kuulematta. Avioliiton mukanaan tuoma kuulonalenema. 

Apua - me jäädään jumiin....

Pöllönkulmalla on oltu jumissa monin tavoin. Se on varmaan ollut jonkinlainen rangaistus siitä, että molemmille iski lähes yhtä aikaa jäätelön himo ja kun niin käy, niin minkäs teet. Se on lähdettävä jäätelökauppaan.
Kyläkauppa oli jo kiinni joten oli ajeltava kauemmas ja paluumatkalla ihailtiin taas maisemia ja ennen kaikkea pilviä!

Silloin Mursu vielä pystyi liikkumaan suht normaalisti: ostoskärryt olivat oiva tuki kaupassa, mutta sunnuntaina se jo muistutti Frankensteinin uskollista palvelijaa Igoria. En uskaltanut ottaa kuvaa, olisin ehkä joutunut ulkoruokintaan, kun muutenkin jo palvelu huononi kertalaakista.
Olen yrittänyt olla kiltti, tehnyt ruokaakin ja tänään kävin Naapuri-Ystävän kanssa kaupassa ja apteekissa.

Mutta ei tuossa vielä kaikki. Meidät yritettiin motittaa tänne muutenkin. Meillä kun on täällä ollut elämää enemmän kuin vuosiin, niin ulkoa kuulunut auton oven sulkemisesta kuulunut ääni herätti Mursun huomion. "Mitäs nyt taas?" 
Mentiin portaille katsomaan, ensin ei näkynyt mitään, mutta sitten meidän syreeniaidan takaa alkoi kuulua piip-piip-piip ja näkyä oranssi vilkkuva valo. Ja hetken päästä esiin tulee kuorma-auto hiekkakuorman kera. Peruuttaa meidän pihatielle, ohjeiden mukaan eteenpäin, taas taaksepäin, eteenpäin.. Ajateltiin, että kun tie on aika kapea, kääntävät auton ja jatkavat kylälle. 

"Ei ei, älä nyt hyvänen aika sitä hiekkaa siihen meidän pihatielle valuta..." Vaan kuinkas sitten kävikään:

Me seistään portailla silmät pyöreinä ja katsellaan, että no siinä se vaan nyt on, melkoinen hiekkakasa 😕😕

Eikä kukaan ollut käynyt kysymässä, että olemmeko kenties lähdössä johonkin... 
No, siinä meidän toljottaessa hiekkakasaa, tien laitaa kävelee mies, joka huikkaa "Olisitteko te lähdössä johonkin?" 
Ei me just nyt, ei hätää. "Tulen kohta tasoittamaan ja jyräämään sen". Se vain sopii. Ja sitten he jatkoivat tien toiselle puolelle naapurin mökkitien suuhun ja vielä loput yhden tien suuhun. 
Siinä sitä jyrää odotellessa vilkaisin meidän roskikselle ja huomasin, että sielläkin on hiekkakasa 🫣

Sen hiekkakasan kohdalla toivoin, että käyvät senkin tasoittamassa viimeistään huomenna: roska-auto tulee joko huomenna illalla tai torstaina aamulla. Ja mitä olinkaan juuri lukenut: tietyöt eivät ole syy jättää LASKUTTAMATTA ns. hukkanoutoa eli jos roska-astiaa ei pysty tyhjentämään. Eihän se summa suuri ole, mutta turha eikä asiakkaan syytä. Se siitä.

Riesa - rakas ystäväni, kiva kun tulit käymään. Minä niin pidän sinusta. Ei siinä mitään, mutta teki sen kesken puhelun, jonka otin tässä välissä. Onneksi on Mursu ❤️

Mutta palataanpa aamuiseen kauppareissuun. Löytyi taas yksi syy lisää, miksi en käytä kyseistä kauppaa enkä kovin usein ko. kauppaketjuakaan. 

Seisoin leikkelekaapin edessä, etsien maksamakkaraa. Silmiini osui paketti sipuliteemakkaraa ja...
Ko. välikössä oli menossa joku muutoshässäkkä ja siellä oli väkeä kuin markkinoilla, siis henkilökuntaa. Vinkkasin luokseni nuoren tytön joka tullessaan oli sen näköinen, että miksi ihmeessä minä hänelle puhun. Hän oli ehkä harjoittelija tai apuna siinä hässäkässä. Tai jotain.
Pyysin häntä katsomaan sitä makkarapakettia ja hän katsoo, katsoo minua ja katsoo makkarapakettia... Kiitin häntä ja pyysin hakemaan siitä "hässäkästä" toisen henkilön paikalle.
Paikalle tuli henkilökuntaan kuuluva naishenkilö, jolle osoitin makkarapakettia:
- Katsotko tuota makkarapakettia?
- Nii-in?
- Miltä se sinusta näyttää..?
- No joo.. nämä valot tekevät tuon, siinä on päiväyksenä tämä päivä.
- Tuota, ostaisitko sinä tuon makkarapaketin, se näyttää aika pahalta?
- Totta, en kyllä ostaisi. Otan sen pois.
Ilmeisesti paikalla oli myös kauppias tai ko. osaston vastaava jolle hän näytti sitä pakettia ja kysyi: "Heitänkö tämän hyväntekeväisyyteen?" - Joo, heitä vaan sinne. 

Sen makkarapaketin päällimmäinen makkarasiivu oli AIVAN HARMAA 🤢🤢🤮🤮

Jos en olisi ollut jo tympääntynyt koko kaupassa olemiseen ja jos minua ei olisi odotettu ulkona (olin jo käynyt apteekissa), olisin varmaan kiljaissut, että eihän se nyt sinne kuulu, hyvänen aika sentään, käyttäkää päätänne. Tai ei sitä ainakaan asiakkaan kuullen ilmoiteta. 

Kyllä, minä olen kaupoissa se, joka tarttuu henkilökuntaa hihasta ja huomauttaa, jos tuotteiden päiväykset on jo ohitettu, mutta joita myydään edelleen täydellä hinnalla tai jos tuotteet on tosiaan pilaantuneet.
Jos näen esim. juustohyllyllä homeisen juuston (jonka EI kuulu olla homeessa), se ei koskaan paina niin paljoa, ettenkö voi napata sitä mukaani ja viedä sitä palvelutiskille tai ensimmäiselle henkilökuntaan kuuluvalle. 

Anteeksi typerä kysymykseni: miksi jääkiekko menee MTV:n kanavilla aina muiden ohjelmien edelle? Klo 21 piti alkaa elokuva, mutta klo on pian 21.15 ja vielä jaanataan jotain illan lätkämatseja. Perään kaikkien sponsoreitten mainokset. Minä vain kysyn.

Syksyn ensimmäiset sukat

 Syksyn ensimmäiset sukat on kudottu ja puikot saatu liikkeelle. Ensimmäinen sukka valmistui elokuun puolella, sunnuntaina elokuun viimeisenä päivänä. Vähän niin kuin harjoituksena. Se tuntui aika helpolta ja erehdyin jo kuvittelemaan, että no niin, tästä tämä lähtee.

Maanantaina otin ja aloitin parin sille valmiille sukalle. Muutama kerros meni oikein hyvin, mutta sitten alkoi tökkimään. Purinkin tekeleen pariin kertaan ja olin toiveikas: saan varren ja kantapään tehtyä Suuren ompelukisan alkuun mennessä, terää voi sitten kutoa siinä muiden ompelemista katsellessa - sekä tuomareita: charmikasta Patrickia ja iki-ihanaa Esmeä 🥰. Mutta kun ei. Ei sitten millään. Annoin periksi siinä vaiheessa, kun tajusin, että en voi onnistua, jos ohjeessa lukee 48 silmukkaa ja minulla pölvästillä on 52 silmukkaa. Pidä tunkkis... 

Kun järki taas alkoi juoksemaan, niin kyllä näistä sitten valmista tuli, eikä aikaakaan mennyt niin hirveästi. Eli alkuperäinen laskelmani maanantailla olisi voinut pitää paikkansa, jos noin niin kuin muuten olisin osannut laskea. 

Malli on Niina Laitisen Sunshine Socks
(Sukkakalenteri 2017)
Lankana Novitan Seiskaveikka ja puikot nro 3.
Ohjeen mukaan puikkojen olisi pitänyt olla 3,5 - sisälukutaito olisi todella hyväksi! 
Näistä tuli siis vähän pienemmät kuin ohjeen mukaan piti, mutta eiköhän käyttäjä löydy.

Eilisen päivän meidän kylätiellä rälläsi hiekka-autoja ihan koko päivän ja tänä aamuna heräsin kahdeksan aikaan sitten hirveään jyminään. Puolisokeana hiippailin hämärään olohuoneeseen kysymään Mursulta, mistä ihmeestä on kyse. 
Tientekijät olivat meidän kohdalla. Liekö ajaneet koko yön hiekkaa tielle ja nyt tasoittivat ja mitä kaikkea sille tekivätkään. Kun lopulta sain vaatteet päälleni ja lasit päähäni meni portailta katsomaan, mistä ihmeestä on kyse.

Hiekkaa oli tiellä about...40-50 cm ja just kun me oltiin saatu toi meidän tien suu vähän paremmaksi niidenkin ajaa, joiden autossa on Eniiliä matalampi maavara... Ja sitten tuli kammottavan kokoinen vempain, joka piti kamalaa ääntä - ilmeisesti imaisi sisäänsä kiviä, murskasi ne ja sylki ulos. Ajoi niin lähellä sitä hiekkapatjan reunaa, että teki pahaa katsoa: ei nimittäin paljosta puuttunut, että se olisi tipahtanut tuohon ojaan! 
Mutta ilmeisesti silläkin oli kamera - niin kuin niillä Porsche -kavereillakin 😉- ja katseli jostain näytöltä, missä kohtaa reuna menee, kun niin nätisti osasi ajaa.

Täällä me sitten oltiin koko päivä vähän niin kuin motitettuna: isoja koneita joka puolella ja hirveästi hiekkaa tiellä, ettei edes Eniili olisi päässyt nousemaan sinne. Nyt ovat tasoittaneet tien suun nätiksi ja lähteneet kai kotiin viikonlopun viettoon jo aiemmin, kun ei niitä iltapäiväkahvin jälkeen enää näkynyt...

Tien toisella puolella kasvaa saniaisia ja kun eilen kävelin pihalla muuten vain, ihailin kun aurinko värjäsi ne valollaan. Kuvasta ei tullut yhtä upea, eihän niistä juuri koskaan. Mutta otin kuitenkin. 

Ei muuta kuin mukavaa perjantai-iltaa! 

Lähdettäiskö kauppaan?

Näitä kuvia olen erityisesti Päiville luvannut jo pitkän aikaa, mutta toivon, että nämä ilahduttavat teitä muitakin.

Kuvat ovat jo useita vuosia vanhoja, tämä ihana nostalginen paikka on Mommilan kyläpuoti Hausjärven Hietoisissa. 

Käsityöihmisenä aloitan tietenkin käsityötarvikkeilla ja käsitöillä. 

Osa kuvista on (jälleen kerran) vähän epäselviä, tämä sen takia, että on kuvattu lasin läpi. Ristipistoilija ei tietenkään voinut olla kuvaamatta kirjontalankoja eikä virkkaajana tietenkään alemman rivin pitsejä. 

Lankaa ja valmiitakin sukkia siellä on varmaan vieläkin myynnissä, uskoisin niin. 

Kauppa oli jo silloin vuosia sitten kuin aarrekammio, sieltä oli vaikea lähteä pois. 
Millainen se mahtaa olla tänä päivänä, kun sinne on takuulla saatu ja kerätty lisää tavaraa?

Ensi kesänä pistän Mursun lujille ja Eniilin nokan kohti kyläkauppaa..

Stansta pohti mitä mahtaa maksaa leivinjauhe - sitä en osaa sanoa, kun en ole aikoihin ostanut, mutta luulen, että näiden purkkien hinnat ovat olleet vielä markoissa? 

Tuo oikealla alahyllyllä oleva ruskea lasi taitaa muuten olla vanha sinappilasi? Muistatteko kun sinappia myytiin lasipurkeissa ja niistä sitten saatiin juomalaseja? 
Meillä oli vihreät juomalasit ja minun "lapsenmuistini" mukaan ne olivat sinappilaseja. 

Tämä kuva oli ihan pakko suurentaa. SALMIAKKIA! 

Figarol - eikös niitä mainostettu kurkkupastilleina laulajille, tai jotain?

Isosedällä oli aina taskussa vihreä PAX-aski tai Pectus-aski (jota kuvassa ei ole) ja niitä me lapset kinuttiin kun hänet nähtiin. 

Voi, niin monta tuttua pastilliaskia on kuvassa. Ja pilkistäähän sieltä suklaatakin - onneksi taloussuklaa ei ole koskaan ollut minun makuuni ☺️

Leluosastokin kaupasta löytyy - kukkopillejä eriväreissä ja eri malleissa. 

Tuosta kattilasta en ole ihan varma, onko se lasten leikkeihin sopiva kattila vai ihan "oikea" keittokattila, mahtuisiko siihen perheen makkarakeitto 🤔

Pauligin mainoskylttikin näkyy nojailevan letkeästi tuolla oikealla hyllyn reunaan. 

Puntarit ja punnukset, öljypänikät ja tippakannut, kaikki sulassa sovussa hyllyllä.

Mikähän kapine tuohon hyllyn vasempaan reunaan nojaa?

Oikeassa reunassa taitaa olla pyykkilauta. 

Kaikenlaista tuolla kaupassa on, siellä saa kulumaan tovin jos toisenkin ja jos jalat väsyy ja nälkä ja jano iskee, niin kahvilakin löytyy. Kesällä voi tauon viettää pihalla ja jatkaa sitten tutkimusretkeä.

Mummo ja pappa muistellen "voi kyllä minä muistan kun silloin ennen.. " ❤️ ja nuoremmat sukupolvet puolestaan "mitä ihmettä tälläkin on tehty, eikö teillä ollut edes..." 😉

Nämä ihanat vaunut kelpaisi kyllä ainakin minulle, jos vielä vaunuja tarvitsisin. Jos vaikka tuolle pihalle, ihan vain noin niin kuin rekvisiitaksi ja hämäykseksi 🤭

Ikkunasta otettu kuva, jossa oli limonadimainos, sen olen näemmä poistanut. Siihen lienee syynsä. 

Kaupan pihalla on kesäisin erilaisia tapahtumia, lisää ja tuoreempia kuvia löytyy ainakin facebookista ja ensi kesän tapahtumat - sekä kartta reittiohjeineen löytyy sieltä myös. 

Onko joku teistä käynyt tuolla? Päivi? Terhi? Repolaiset? Te tulitte ensimmäisenä mieleen. Sartsa? Stansta? 
Toki kuka tahansa ja toivottavasti kaikki ovat löytäneet tuon ihanan paikan - tai ensi kesänä viimeistään 😄

Miten mahtaa käydä

 Tein tänään pitkästä aikaa korvaushakemuksen Kelaan. Olen toki käyttänyt OmaKelaa (odottakaas muuten hetki, täytyy käydä tarkistamassa yksi asia sieltä - kiitos, vielä on vuosi aikaa), mutta olipahan taas varsinainen shöy.

a) missä ihmeessä se apteekin kuitti on? Kuka antoi luvan heittää sen pois?
- haa, täällä, se löytyi!

b) no niin, nyt se pitäisi skannata läppärille. Helppo juttu. 
- ai ei ollutkaan. No, pistetään piuhan päähän, kyllä se sitten onnistuu.
- voi perkule. Ei onnistu "ei tunnista sitä eikä tätä". Katsotaan koneelta, ei se voi niin vaikeeta olla.
- täällä lukee "ei ole skannereita". Ihan varmasti on, jos on tulostinkin. Mutta antaa olla. 
Miten täällä muuten voi olla näin paljon pölyä... En varmana rupea siivoamaan.

c) miten tästä metrin mittasesta kuitista saa kännykällä kuvan, jossa näkyy JUST SE lääke ja lisäksi päivämäärä. Kuka tämän on rypistänyt? "Jos mä pidän tätä täältä?" Kiitos, oot kiltti. 
Loppu jupina on sensuroitu, koska se sisältää ikäviä sanankäänteitä ja murinaa. 

d) kuva on vihdoin saatu lähetettyä puhelimella sähköpostiin ja siirrettyä sähköpostista läppärin työpöydälle. Sillä aikaa OmaKela on sulkenut istunnon, ilmoitti nätisti odottaneensa liian kauan. 
Hyvä on. Kirjaudutaan uudestaan.

e) polku lääkekorvauksen hakemiseen löytyi helposti. Mutta sitten. Taas nousi verenpaine. "Tallenna hakemuslomake tietokoneellesi ja blaa blaa blaa". Voi pyhä yksinkertaisuus. Miksei sitä hakemusta voi tehdä sinne suoraan? Meillä on OmaVerokin, johon kirjoitetaan kaikki tiedot rintaliivien koosta isomummon rippikoltun väriin. 
Aikaa oli 30 min. Se tuntui minulle lähes cooperin testiltä, mutta ei kun hommiin. 
Hermo meni jo tilinumeron kohdalla. Miksi siinä ei voisi olla vaihtoehtoa "tilinumeroni on tiedossanne, minulle maksetaan teiltä kuukausittain lapsilisää/hoitotukea/mitä nyt maksetaankaan"
Onneksi on Mursu.

Seuraavaksi meni hermo etsiessä oikeaa vaihtoehtoa sille, miksi haen lääkekorvausta. Siksi, kun en saanut sitä apteekista. Tai tuo kohta oli vielä ihan iisi, mutta tiesin, että ne haluavat perustelut, miksi muka pitäisi maksaa. En ole ollut ulkomailla, en ole ostanut lääkkeitä ulkomailta, en ostanut lääkkeitä huvikseni.... Viimein löytyi paikka mihin sain ihan omin sanoin runoilla, miksi haluan viisikymppiseni takaisin. 
Ei, en kirjoittanut siihen, että siksi, että pääsen kyläbaarin asvalttimiesten kanssa pizzalle perjantaina. 

Kirjoitin siihen, että lääke on - ta-daa! - palautettu takaisin erityiskorvattavuuden piiriin ja olen siitä kiitollinen, kuin myös siitä, jos saisin tästä yhdestä satsista maksamani täyden hinnan miinus omavastuun takaisin. 

f) paniikki: paikka, aika ja allekirjoitus. Pitääkö tämä tulostaa ja allekirjoittaa? Mitä hyötyä tästä nyt sitten oli, kun ei se skanneri toimi vieläkään? Huokauksen helpotus, ohjeissa luki, ettei tarvitse allekirjoittaa vaan tarkistaa ja lähettää.
Cooperin testi suoritettu: aika riitti loistavasti. 

g) hakemus lähetetty. Kuitti? Aa, liitteet lähetetään erikseen, niinhän se olikin. Viimeksi kun lähetin ihan toisen hakemuksen, liitteet lähetettiin terveyskeskuksesta ja ne meni ihan johonkin muualle kuin sinne mihin niiden olisi pitänyt mennä. Tai kai ne Kelaan meni, mutta poikaressu joutui tekemään töitä, että löysi ne. 

h) TEHTÄVÄ SUORITETTU! 
Nyt odotan jännityksellä, mikä on vastaus.

Unohdin eilen kertoa "Pöllönkulmalla sattuu ja tapahtuu" - elämää maalla. 

Meidän pihatie ei ole pitkä, ehkä n. 100 metriä, korkeintaan 150. Olen huono arvioimaan matkoja. Maantien laidassa, ihan meidän pihatien ja maantien "nurkassa" on katulamppu. Siinä hyvä valo, tienpenkalle voisi vaikka mennä istumaan ja lukemaan kirjaa. Meidän pihalle se ei onneksi loista, ei siis häiritse millään muotoa, tähtitaivaskin loistaa portailta kauniisti.

Maanantai-iltana ihmettelin, mitä Mursu puuhaa - yleensä sellainen ikkunasta ulos kurkkiminen tarkoittaa sitä, että tietä pitkin kulkee kettu tai ilves tai joku muu eläin. 
Nyt siinä oli pysäköitynä Porsche, väriä en tiedä. Kaksi nuorta miestä. Herätti tietenkin epäilyksiä ja Mursu meni ulko-ovelle katsomaan, että mitä siellä oikein puuhataan. 
Toinen oli muutaman metrin päässä autosta maassa pötköllään ja toinen vielä vähän kauempana ja kyllä meitä kovin ihmetytti mitä he touhuavat - kunnes näimme tarkemmin ja tajusimme: siinä kuvattiin sitä autoa. Välillä pelkkää autoa ja välillä autoa ja nuorta miestä auton kanssa. 

Kaikenlaista. 

Syksy alkoi hyvin

 Syksy alkoi hyvin - tai ainakin melkein hyvin. 

Eilen aamulla Mursulla oli aika työkykykoordinaattorille. Hän oli nuori naishenkilö, äärettömän mukava.
Minä olin Mursun mukana, sillä viikonloppu oli ollut Riesan kanssa taas sellaista juupas-eipäs -leikkiä eikä hän uskaltanut jättää minua yksin kotiin, vaikka sanoin pärjääväni. 
Ystävämme ei ollut tällä kertaa käytettävissä hätäapuna, sillä hän oli enterorokossa. (Avovaimonsa työskentelee päiväkodissa, joten sieltä varmaan sen kotiin vienyt)

Käynti työkykykoordinaattorin luona kesti 1,5 tuntia - huomasimme sen vasta kun palasimme autolle. Mursu sai paljon hyviä neuvoja ja ohjeita tulevaa syksyä varten, koordinaattori ottaa vielä yhteyttä parin viikon päästä. 

Jo matkalla sinne päivä ja syksy alkoi hyvin, vaikka moni, joka ei ollut ilmoituksia ja kylttejä huomannut, tilannetta harmittelikin: kuten oli hyvissä ajoin jo alkukesästä ilmoitettu, tai ainakin se luki Väyläviraston sivuilla, josta minä sen näin, meidän kylätien asvaltointityöt oli aloitettu heti aamusta. 
Tarkoittaen sitä, että liikennevalot oli tuotu paikalle ja osaan tiestä oli ajettu soraa ja hiekkaa ja vielä lisää hiekkaa ja ehkä vähän vielä hiekkaa. Sitä siinä sitten tasattiin ja mitä kaikkea. Kolme viikkoa kestää koko homma eli parin viikon päästä varmaan ovat tässä meidän kohdalla. Siihen asti ajelemme kylille toista kautta - onneksi on vaihtoehtoja, ei ole pakko ajaa juuri tuota reittiä.
Ja nyt kun mietin, ehkä liikenne tässä meidän kohdalla on jonkun verran lisääntynyt. 

Sunnuntaina sukkapuikot palasivat kesälomalta ja sain yhden sukan valmiiksi. Eilen aloitin toisen sukan ja miten pahuksen vaikeaa se olikaan. Ei, malli ei ollut vaikea, mutta... Kun lopulta tajusin, että jos silmukoita piti olla 48 ja niitä olikin 52, luovutin. 
Ainoa vaihtoehto on, että olin tehnyt virheen jossain kohtaa ja koska mallissa oli langankiertoja ja ylivetokavennuksia, niin kavennukset oli jääneet tekemättä. Parempi purkaa koko systeemi ja aloittaa alusta. 
Tänään se sitten sujui jo huomattavasti paremmin.

Siihen asti, kunnes sain jonkun käsittämättömän vatsakipukohtauksen! Se kesti ehkä 20-30 min. Ei mitään käsitystä mikä sen aiheutti. Mursu jo kysyi, pitääkö hänen lähteä viemään minua johonkin - mutta mihin? Kipu kuitenkin helpotti, kun kävelin jonkun aikaa edestakaisin eteisessä ja verannalla. Ehkä olen vain istunut liikaa ja vatsani oli mennyt solmuun 🤔

Kristiina K:lla oli elokuun haasteena Tunnettuja ihmisiä.

Minun on ihan vähän, ihan pikkuisen vain näin jälkijunassa ja valitettavasti ilman kuvaa (olen siskolle luvannut, että lapsista en laita kuvia tänne), kertoa, että olen sukua julkkikselle ❤️ 

Ihana rakas Futari-Prinsessani oli oman jalkapallojoukkueensa kanssa päässyt paikalliseen lehteen! 
Kun pieni tyttö lokakuussa 13 vuotta sitten syntyi, minulta oli lentäminen vielä kielletty ja pääsin katsomaan häntä ensimmäisen kerran vasta keväällä. Monta asiaa olen unohtanut, mutta sen miten lentokoneeseen noustua ilmaan kyyneleet valuivat poskilleni, sitä en unohda. Muistan miten ajattelin "Tätä ei enää voi kukaan ottaa minulta pois" - siihen asti olin pelännyt, että mitä jos en pääsekään lähtemään. 

Mukavaa tiistai-iltaa - meillä alkaa elokuvailta, popparit vain puuttuu!