Nyt kun kesä mennyt on...

...syksy saapuu,
viimeisen kerran mä kuulen sen,
kutsuvan soiton jätskintuojan iloisen.
Hymynsä muistoksi jää
kera jätskivuoren valtavan.

Kun kukkiin jälleen puhkeaa maa
tuttu soitto horroksesta herättää:
postilaatikolla jätskiauto odottaa
KESÄ JÄLLEEN TULLUT ON! 

********************

Käyn tässä jaakobin painia itseni kanssa: mennäkö jäätelöautolle vai ei. Jäätelöauto käy tänään viimeisen kerran meidän kylällä eli kesä ON ohi, se on nyt uskottava. Mutta mennäkö vai eikö mennä. Siinä vasta pulma. 

Tässä miettiessäni kerron teille taas ihan höpö höpö -juttuja. Täytyy vaan tarkistaa, etten ole kertonut niitä jo. En ollut. 

Mutta kuun alussa kerroin tämän Pöllönkulman tarinaa; miten niin monen ihmisen nimi tai kotipaikka ja oma syntymäkuntanikin kiertyy tänne Pöllönkulmalle. 
Nyt pyöritellään päivämääriä, vuosiluvuilla ei ole nyt väliä. 

Meidän perheen tärkeitä papereita on tallennettu x-mappiin. 

Siellä on mm. meidän Vihkimistodistus, päivämäärällä 17.7.  

Lisäksi sieltä löytyi Mursun vanha passi, ajalta kun se kulki tukka päässä kauluspaidassa 😉 Passi oli voimassa 17.7. asti. 

Kolmas asia minkä löysin, oli Mursun järjestyksenvalvojakortti, jonka on ollut voimassa 24.6. asti eli minun syntymäpäivääni asti. 

Ja vielä löytyi neljäskin yhtäläisyys. Löysin äitiysneuvolan kortin, kun odotin Poikaa. Sinne oli merkitty päivämäärä jolloin olin tuntenut Pojan, työnimeltään Albert, ensimmäiset liikkeet. Päivämäärä oli 11.9. 
Kaksi vuotta aikaisemmin samalla päivämäärällä eli 11.9. isänsä oli päässyt armeijasta. 

Sellaista numerologiaa. Onko tuo numerologiaa? Mitä noista numeroista voi päätellä vai voiko mitään? 🤔🤔

Eilen kävimme ruokakaupassa ja siinä matkalla poikkesimme Tokmannilla, ihan oikein asiaksemme. 
Ostin lankaa (kaikki lanka kun jostain syystä kadonnut, siis nimenomaan kadonnut, noin vaan hupista.. no ei ole, tuolla ne kaapissa...) Irkun horoskooppisukkia varten. Tulee muuten kiire, mutta aloitan vasta maanantaina, siitä huolimatta.
Osin myös itselleni kirkkaankeltaisen fleecetakin (kyllä, maailma tuhoutuu, taas) miesten osastolta, maksoi huikeat 10 euroa. Nyt näkyy Pöllö postilaatikolta kotiin. En voi sanoa kaivolta, kun en käy kaivolla. 

Kaksi kassaa on kaupassa ja toisessa jo valmiiksi tökki. Valittiin toinen, johon oli joku menossa. Eiku - eiku. Huokaus... Me sitten mentiin, kun ei täti saanut oikein päätettyä meniskö vaiko eikö. Nostelin ostoksia kassahihnan päähän kun edessä oleva rouvashenkilö "huomaa", että "Oi voi, nyt näistä kukista tulikin vettä ja multaa tähän hihnalle" 
Nappasin äkkiä fleecetakin ja neljä lankakerää syliini samalla kun puristin jo avaamaani lompakkoa hampaat irvessä kädessäni. Tein sen viime tipassa, hetken päästä niin langat kuin takki olisi ollut likaisia.
Kassahenkilö vastasi hiukan puisevasti "Niin, niissä on ne reiät ruukkujen pohjissa, kun niitä pitää välillä kastella.."  Miksi, oi miksi? Sattumoisin kävelin juuri niiden myynnissä olevien kukkien ohi ja siinä vieressä oli paperikasseja, johon ne oletettavasti oli tarkoitus laittaa - kassahihnaa ei varmaankaan ole tarkoitus käyttää porkkanapenkkinä päivän päätteeksi? 

Kyllä, minäkin olisin voinut laittaa lankakeräni "pannaanko pieneen pussiin" -pussiin, mutta kun meillä oli ostoskassi mukana, en ajatellut sellaista tarvitsevani. Takkia ei olisi voinut tunkea mihinkään. 

Minä. Minä. Minä. Lähden tästä nyt ottamaan armaani tekemää ruokaa. Mielenkiinnolla odotan, mitä siellä tänään on. Kanaa. Homejuustoa. Mutta mitä muuta?

Ai niin, muistakaa mennä ulos nukkumaan. Minä en mene.