Viikossa ehtii tapahtua

Onneksi ei kuitenkaan sattua - siitä piti Oscar huolen. 

Muutaman kerran kyllä meinasi polvi pahalainen pettää alta, mutta onneksi oli Oscar matkassa ja tukena, niin en langennut. 
Moneen muuhun asiaan kyllä lankesin..

Yhtenä yönä Oscar oli saanut ylleen näin kauniin auringonkukkaköynnöksen. En olisi millään raaskinut ottaa sitä pois, mutta se - siis köynnös - olisi saattanut kärsiä matkanteossa. Jäi siis Täti Tomeran terassille.

Stansta; Täti Tomera on nimensä mukaisesti tätini ja hyvin hyvin tomera. Nimi on hänen itse itselleen antama, joskus sillä nimellä blogiini kommentoinut. Hänellä riittää vauhtia, ja vaarallisia tilanteita myös. 
Hän asuu siellä Isolla Kirkolla ja siksi oli ajatuksissa niin sinua kuin muitakin teitä siellä asuvia tavata, mutta kun tuli äkkilähtö 🤣
Meillä ei ole ikäeroa kuin... 9 vuotta ja olemme hyvin samanlaisia. "Raukkaparka" on joutunut aikanaan olemaan minulle lapsenlikkana... Hän on kuin sinä Stansta: sydämellinen, kiltti, avulias. Ei jätä ketään pulaan, jos vain voi ja pystyy auttamaan. 

Mutta mutta.. mihinkäs me oikein jäätiinkään reissullamme 🤔 Aikajana on jo sekaisin, mutta joka tapauksessa minä, MAALAINEN, kävin vaatekaupassa ja ostin vaatteita. Voitteko kuvitella? Inhoan shoppailua ja ostan vain tarpeeseen. Nyt osui eteen Kotirouva -vaatekaupan (nimihän sopii minulle kuin nenä päähän 😄) loppuunmyynti ja poikettiin sinne. Mukaan lähti pari paitaa minulle ja yksi Tädille. Vastaansanomisista huolimatta ostin sen hänelle, korvaukseksi siitä, että sain täyden ylöspidon viikon ajaksi - 19 euroa oli aika mitätön korvaus minusta. (No, maksoin yhden kauppalaskunkin, mutta eipä sekään suuri ollut). 
Mitäkö ihmeellistä oli vaatekaupassa käynnissä? Ei sinänsä mitään, mutta kun jumituimme myyjättären kanssa reiluksi puoleksi tunniksi vaihtamaan ajatuksia Pohjois-Karjalasta, Kainuusta, Kuusamosta, Lapista, hyttysistä, paarmoista, mäkäräisistä, maaseudusta.. Onneksi pienessä liikkeessä oli muutakin henkilökuntaa, ettei asiakkaiden tarvinnut odottaa. 

Sillä reissulla ei tainnut tapahtua muuta, mutta kävimme vielä kerran "kylillä" ja sitten olinkin jo - noh, oikeasti lähes tikahtua nauruun kaikkien ostoskeskuksessa näkemieni puhelinliittymien, sähköliittymien yms. myyjien toiminnasta, mutta toisaalta myös ajattelin, että laitan heidän edustamilleen yrityksille palautetta.

Mutta ensin. Olin viikon kuljettanut mukanani Terhille lupaamaani kirjettä kasvivärjäysohjeista ja -malleista. Vihdoin pääsimme paikkaan jossa oli myös Postin asiakaspalvelu. 
Minä ja Oscar, ranteessa Epilepsia -ranneke ja toisessa kädessä Epilepsy -tatuointi. Otin jonotusnumeron ja jäin odottamaan vuoroani. Ihmiset ympärilläni vilkaisivat minua ja siirtyivät pari-kolme askelta kauemmas. Minuun meni pieni paholainen ja sanoin ääneen, että ei minua tarvitse pelätä. Rollaattorini ei hyökkää kimppuun eikä epilepsia tartu. Melko moni ymmärsi piikkini, punastui ja nolostui.

Kirje lähti matkaan ja me leveää käytävää takaisin, mihin lie oltiinkaan menossa. Käytävällä oli sähkömyyjä. Kysyi Tädiltä, mikä sähkösopimus hänellä on ja vaihtoivat muutaman sanan. Minuun ei katsonutkaan. Ajatteli kai, etten minä tarvitse sähköä, mihin sitä käyttäisin.

Seuraavana oli Hesarin myyjä. Ei tarjonnut päivän Hesaria - maalaisuuteni kai näkyi kauas tai sitten se, että osaan käyttää tietokonetta. Tai se, että ei voisi vähempää kiinnostaa. 

Teliaa ei ollut kiinnostunut tarjoamaan liittymää meille kummallekaan. En olisi ottanutkaan, ei sen puoleen, ei nimittäin kuulu meillä eikä toimi nettikään. Ei vaikka kuinka tarkistavat koneeltaan, kun sanon, että meillä ei toimi minkään operaattorin laajakaista. 
Mikähän siinäkin muuten on, että yksikään teleoperaattori ei usko, kun sanon, että meillä ei toimi kiinteä laajakaista, meidän kylällä ei yksinkertaisesti ole sitä. "Tosiaan, ei siellä kyllä ole". Niinkö?

Mutta eniten minua nauratti Elisan pojat - anteeksi nyt vain. Täti poikkesi apteekkiin katsomaan kuinka pitkä jono siellä on ja minä jäin ulkopuolelle. Elisan tiski oli aivan minua vastapäätä ja siinä oli kaksi poikaa keskenään, pyörivät kuin hyrrät, huomasin heidän vilkaisevan minua ja jatkoivat pyörimistä kuin eivät olisi nähneetkään. Olisin ollut oikeinkin helposti höynäytettävä asiakas heille - he olisivat saattaneet saadakin myytyä minulle jotain, mutta kun ei niin ei. 

Kaikkien noiden ei-kohtaamisten jälkeen tulin siihen tulokseen, että syynä oli Oscar. Olin pelottava ja oletettavasti ymmärrystä vaille. Eli onko nyt niin, että nämä nuoret, joita näissä pisteissä nykyään on, on koulutustilanteissa suorastaan peloteltu niin, että he eivät uskalla lähestyä a) vanhempia ihmisiä b)rollaattorin tai pyörätuolin tai muun apuvälineen kanssa kulkevia? 

Ei, en loukkaantunut näistä kohtaamattomuuksista. Päinvastoin, ne naurattivat minua ja toisaalta ehkä vähän myös säälittivät, jos on noin kuten pohdin: heiltä saattaa mennä monta kauppaa ohi. 
Edellä oleva EI siis ole valitusta.

Täti Tomeran naapurin setä kävi "ilahduttamassa" meitä lähes joka päivä. Siitä tulin surulliseksi. Hän sairastaa alzheimeria ja Täti auttaa häntä monessa asiassa - koska ei voi jättää häntä pulaankaan. Toivon, että naapurin sedän asiat järjestyvät pian.

Entinen Myyntisirkkusystäväni kävi myös vierailulla ja kun kolme kovaäänistä naisihmistä tapaa, tuloksena OLISI voinut olla vaikka varoitus tai jopa häätö.. No ei sentään, kun Täti muuten elää hiljakseen. 

Keskiviikkoaamuna Täti osti itselleen lipun samaan junaan minun kanssani ja sanoi, että hän saattaa minut kaupunkiin Mursun luo - minä olen vähän tällainen "heittopussi", minua heitellään milloin autosta toiseen ja milloin autosta junaan ja junasta autoon. Ei vaan, olen enemmän kuin kiitollinen siitä, että minusta pidetään huolta. Ei tarvitse yksin matkustaa ja stressata, Riesa kun tykkää stressistä 😠

Arvaatte varmaan mitä junassa kävi? Ei, ei iskenyt Riesa. Iski puheripuli. Istuimme yksin istuvan naishenkilön seuraan ja mitä siitä sitten seurasikaan: juttelimme hänen kanssaan koko matkan Mäntsälään asti. 😊😊 Meillä oli oikein mukava matka - toki myös loppumatka Tädin kanssa. 

Ja kotimatka Mursun kanssa - kirjaston kautta kotiin: viikon aikana ehti tulla viidestä kirjasta saapumisilmoitus. Kolme on jo luettu; nopeita "aivot narikkaan" -kirjoja ja tämän blogisession jälkeen jatkan seuraavalla.
Eilisen illan kuuntelin Lukupiirin kirjaa, kun ei telkasta tullut mitään.

Vieläkö palaatte?