Elokuun bingo

Elokuun bingoruudukkoon kuvia etsin,

muistoihin kauas mielessä lensin.

Kävin kaukana lapsuudessa omassa,

lähetin oman lapsen maailmalle.

Nauroin ääneti vatsa kippurassa

ja itkin muistoille silmät vesissä.

Osan kuvista, osan muistoista

kauneimmista, tärkeimmistä

jaan kanssanne. BINGO! 

PIILOSSA - MAASSA - KOLOSSA

Tämä tonttu on oli Pöllönkulmalla piilossa kun me muutimme tänne. Kun katsotte tarkkaan, se on tullut esiin tuolta katajan alta, se oli siellä piilossa. 

Meidän Kotitonttu Pietari muutti meidän kanssamme tänne kaupungista ja tämä tonttu ei suostunut kertomaan edes nimeään, ilmaisi vain halunsa lähteä. 

Pietari kysyi, kelpaisiko Satumaa asuinpaikaksi ja vastaus oli kyllä. Niinpä veimme tontun Satumaahan. 
Silloin tällöin näemme sen siellä vilaukselta, mutta yleensä se pysyttelee piilossa vierailta. Äidin ja Tunturiruipelon kanssa kyllä iltaisin kuulemma juttelee 😉

Näitä maassa - kivikossa - kasvavia kukkia olen yrittänyt vaalia. 

Oikeakätisenä viherpeukaloni kasvaa edelleenkin vasemmassa kädessä keskellä kämmentä, mutta yllätys, yllätys, nämä ovat vieläkin hengissä. 

Kuva on jo kyllä jo vähän vanhempi kuin tältä kesältä. 

Tämä kuva on jostain Savonlinnan suunnalta, mutta sen verran tunnistan vielä, että tämä kallion kolossa kasvava puu EI ole se Olavinlinnan muurissa kasvava pihlaja.
En tiedä kasvaako se siellä enää, mutta silloin kun minä olen Olavinlinnassa saanut - keidenpä muiden kuin melojaystävieni kanssa - juhlia, Suomi Meloon 30 -vuotisjuhlia, siellä linnanmuurissa kasvoi pieni pihlaja. 

KIVELLÄ - KANNOLLA - KATOLLA

"Pöllön klaaniin" kuuluu Pöllön perhe, sukulaiset, ystävät ja kaikki ketkä uskaltavat mukaan tulla. Tai uskalsivat. Vietimme ennen yhdessä laskiaisia Mummulassa ja Syyspatikan milloin missäkin.

Päijänteessä on saari nimeltään Ykskoivu - kuinka moni on käynyt siellä? Arvaatte varmaan, että olen joskus melonut sinne 😉

Tämä ei kuitenkaan ole se Ykskoivun saari, ihan näin pieni se ei ole. 
Tämä kivellä kasvava koivu osui kohdallemme eräällä Syyspatikalla, ja kyllähän meillä hetki meni miettiessä, olisiko tämä sittenkin se saari 🤔Mutta ei... Järvi oli väärä.

"Etana Elli, kannolla kelli.
Katseli kuuta, mutt aatteli kaikkea muuta" 

Mikä kannon korkeus? Eikö tämäkin voi olla kanto?

Viimeinen syyspatikka oli Mummulan lähellä, menninkäisten ja maahisten, peikkojen ja keijujen mailla. 

Katolle ei meillä enää kukaan uskalla mennä, siksipä sinne on viime aikoina pistetty joko naapuri tai nuohooja. Nuohooja ei tänäkään vuonna tarvittu; hän sanoi, että sitten vasta tarvitaan, kun lähdette tulitikkuja lainamaan 😉😉

TAIVAALLA - KALLIOLLA - OKSALLA

Täysikuu, sä ihme suurin olet öisin taivahan...

Lue mitä sinulle kerron, sulje sitten silmäsi ja kuvittele se mitä kerron:

Lämmin elokuun ilta. Täysikuu. Istut kanootissa - älä pelkää, minä istun takanasi ja melon kanssasi. Ympärillä on hiljaista, ehkä joku vesilintu sukeltaa silloin tällöin. 

Täysikuu nousee metsänrajan takaa taivaalle, korkeammalle ja korkeammalle, luoden tyynelle järvelle hopeisen kuunsillan, jota pitkin melomme.

Erään tuollaisen illan jälkeen ajoin kotiin ja täysikuu paistoi auton ikkunasta niin, että oli pakko pysähtyä ja kuvata se. (Huonolla kännykkäkameralla 😉) Miten kaipaankaan noita iltoja...

Kallio on minun paikkani. Kalliolla olen lähes sananmukaisesti viettänyt lapsuuteni: kotipihani oli kalliota, Mummulassa oli kallio ihan pihalla - miten se muuten onkaan nyt kutistunut melkein kiveksi? 

Tämä kallio on Parkanon Metsämuseon Messukallio ja kuvassa näkyvä järvi on Kaidat vedet. Kalliolta on sinne melkoinen pudotus.

Olimme tuolla melomassa, luonnollisesti, samaan reissuun liittyy se heinäkuun bingon teltta-parka 😉Kuin myös se verta vuotava sieni!

Messukallio on jääkauden hioma upea kallio, jossa tarinoiden mukaan pidettiin aikanaan jumalanpalveluksia kesken kirkkovenematkan, jos sään puolesta ei kirkkoon asti päästy. 

Koska Pöllölle aina sattuu ja tapahtuu, niin täälläkin tapahtui, ei sentään onneksi sattunut. Metsämuseo ei tuolloin ollut auki, mutta ulkonakin oli katseltavaa ja muu porukka jäi katselemaan koneita kun Pöllö meni "puuteroimaan nenäänsä". Jollain ihmeen kumman konstilla onnistuin saamaan huussin oven lukkoon, siis hakaan, ULKOPUOLELTA. Eikä sisäpuolella mitään millä olisin sen saanut auki. Ainoa mikä meni oven raosta läpi oli HEINÄ. No avaapa haka heinällä... Onneksi oli puhelin ja onneksi en ollut onnistunut pudottamaan sitä reiästä alas. Tarpeeksi kauan siellä nolona mietittyäni ja hihiteltyäni aloitin soittokierroksen: kuka vastaa puhelimeen? "Tulkaa päästämään mut pois täältä" Arvatkaa vain kuinka kauan siitä kuulin. 

Mutta Repolainen: jos ette ole tuolla käyneet, niin tuo on juuri teidän näköisenne paikka 😉😄

Oksalta löysin meidän Apinan, siis Pojan. Päästä isä ja lapsi, siis Poika ja Mursu puistoon, niin mistä ne löydät? 

Toisen puusta ja toisen puun alta. 

Puun alla oli valtava lehtikasa ja voitte vain arvata mitä sille tapahtui?

No, saahan isotkin pojat joskus leikkiä ja koska meidän perheessä ja suvussa myös aikuisilla se on ollut enemmänkin kuin lupa, niin ei edes nolota katsella. 

Ihan sellainen ei tästä bingosta tullut kuin ajattelin, sillä en saanutkaan käsiini niitä valokuvia, joista olisin saanut haluamaani materiaalia, mutta koska mainitsin tässä meidän suvun laskiaisista ja syyspatikoista, niin kirjoitan tähän loppuun runon, jonka minun isotätini kirjoitti kun vietimme syyspatikkaa syksyllä v. 2005, kun keväällä olimme ostaneet sen kesämökin, josta nyt pääsimme eroon. 

"Sodan jälkeen Suomenmaassa uusi aika koitti,

rauhantahto, usko uuteen nuoren väen voitti.

Eila - Lauri toisten tapaan kodin tahtoi laittaa -

lapsiparven syntymää ei pieni puute haittaa.

Alkoihan ne vaikeudet - lasten isä kuoli -

leipärahat, mökkilainat, siinä äidin huoli.

Kasvoi kaikki aikuisiksi, kukin töihin lähti,

kaksi poikaa poistuttuaan - pojanpojan jätti.

Tytöt myöskin osaltansa sukuakin jatkaa,

yhteen kasaa puolivuosin nyytteinensä matkaa.

Tädit, serkut, kumminkaimat, kaikki saavat tulla."