Katsotteko te musiikkivideoita Youtubesta?

 Kysymys tuli mieleeni kun katselin ja kuuntelin eilen Anssi Kelaa tv:stä. (Yleverolla luulisi äänentoiston olevan vähän paremman, mutta ei siitä sen enempää).

Mutta niistä Youtuben musiikkivideoista. Kamera osui yhteen katsojaan joka kuvasi kännykällä videota Kelan esiintymisestä ja lauloi biisin mukana. Ei siinä, kyllähän laulaa saa. Kaikki osaa laulaa, sanotaan ja äänellään se variskin laulaa ja mitä kaikkea. 

Mutta tiedättekö mikä minua usein Youtube -videoissa ärsyttää, kun katsoisi jotain livevideota? Se kuvaajan laulu! 😀😀 Eli itse artistin ääni katoaa kuvaajan laulun alle. Jep 👍Ja ihan aina se ei kuulosta hyvältä. Ja niistä videoista muuten on aina kommentointi pois.
En kyllä ymmärrä, miksi katselisin jotain keikkaa kännykän kameran läpi, mutta se on taas toinen juttu se. 

Kaikki muut ovat ehtineet perjantaipäivästään jo kertoakin.
Minun perjantaini oli periaatteessa ihan positiivinen, ainoastaan kaupassa käynti oli taas sieltä pahimmasta päästä. Jo parkkipaikalle meno oli... tai siis sieltä tulevien ja siellä paikkaa etsivien meininki oli kuin viallisessa karusellissa. Jo sen katseleminen tuskastutti, kun odotettiin, että parkkipaikalta pois tulossa olevat tulevat pois, että me päästään sinne. 
Ja sitten itse kaupassa käynti. 
Kesämökkiläisille kaikki kiitos ja kunnia, kun ovat meidän kunnan mökkiläisiä kuin myös heille, jotka naapurikuntaan mökille mennessään pysähtyvät meidän kunnassa ostoksilla 🙏 

Mutta kun itse osaa kaupan ulkoa, missä on mitäkin, niin tietää jo etukäteen ilman kauppalappuakin miten kaupassa liikutaan. Suurin piirtein näin: 

Ihan kohdilleen ei nuo pisteet varmaan menneet, mutta ne suunnilleen kuvaa pysähdyspaikkoja. 

Ilman muita asiakkaita meidän kauppareissu sujuisi siis TOSI nopeasti. Tai jos kaikki noudattaisivat suunnilleen samaa reittiä 😉😄

Mutta eilen. Eilen siellä kaupassakin leikittiin jotain kummallista piirileikkiä. 
Silloin kun kaupassa on paljon väkeä, jaamme Mursun kanssa ostokset: minä haen tuon, tuon ja tuon, hae sinä ne, ne ja ne. Nähdään tuolla. 
Toimii hyvin. Eilen ei. Ympäri ämpäri piirileikki sai pään pyörälle ja loppujen lopuksi tuntui, etten enää näe kunnolla. Onneksi oltiin jo loppusuoralla. Huh.
Viimeiseksi etsittiin "mustat vichyt". Periaatteista poiketen tölkki Hartwallin uutta Vichyä, joka on mustassa tölkissä ja FinnSpringg Villi Vahva Vichy. Ensimmäisessä on suolaa 0,12 mg/100 ml ja jälkimmäisessä 0,15 mg/100 ml. Jälkimmäinen oli parempaa, oikeasti. Siinä oli minusta jonkinlainen makukin, Hartwallin Vichyssä ei. 
Mutta oma kraanavesi kelpaa edelleenkin, se on parasta. 

Kotimatkalla nousi tie pystyyn. 

Kirjaimellisesti. 

Tässä sitä sitten istuttiin autossa ja odotettiin. Koko talven oli saanut ajella huristella hur-rur - ihan vain suoraan. Korkeintaan lumiauraa vähän väistää. 

Nyt pitää taas opetella siihen, että tie saattaa yhtäkkiä nousta pystyyn kesken kaiken. 
Sekin on yksi kevään ja kesän merkki, kun tie nousee pystyyn kauppareissulla ☀️

Siinä odotellessa oli aikaa ottaa kuvia, mutta vain tämä yksi pääsi jatkoon

Keli oli niin hieno, että kotimatka kesti taas vähän oletettua pidempään. 

Tuomet tuoksuivat ja valtavia voikukkapeltoja! Pellot täynnä pieniä aurinkoja ☀️ Tiesittekö muuten, että voikukkia on olemassa noin 1000 lajia ja yhdellä pellolla voi olla kymmeniä eri lajeja 😮 Voikukat ovat tärkeitä mehiläisille - siksi ne saavat kasvaa meidän pihalla lemmikkien, onnellisen kodin kukkien kanssa ❤️

Eipä tässä kai tämän enempää. En ole sotkenut. Housunpolvissa on reikiä. Ilmeisesti joku kylkiluu tai joku on murtunut, koska tekee kipeää. Kai se paranee. 
Meillä hais..tuoksuu valkosipuli. Mursu tekee näemmä ruokaa.

Mukavaa viikonloppua!

Mullapa on ihan parhaat blogiystävät ❤️

 

 Ja meillä on ihan paras "blogirinki" ❤️❤️ 

Kiitos teille ihanat, kun autoitte hädässä, siis tohtorinhatussa. Hattu on nyt tallessa, toivottavasti sille on käyttöä myöhemmin.
Kävi niin, että hätä tuli toiseen käteen ja jouduin luopumaan tästä 😞 - olisi pitänyt osata ennakoida; toinen hätä oli odotettavissa.

Koska tänään on pyhä, voin keskittyä olemaan ahkera (hmph) ja vaikkapa näyttämään teille millaisia kasoja meille kerääntyy tasaisin väliajoin. 
Kiitos Stanstan, sain ne siivottua. Ja Stansta: tämä EI ole mitään "nyt sinunkin pitää siivota kun minäkin siivosin, katso nyt miten helppoa se on" -soopaa tai mitään muuta sellaista, vaan oikeasti: se, että sinä kannoit sellaisen määrän tarpeetonta tavaraa sinne lavalle, sai minutkin taas katselemaan ympärilleni. 

Tässä ensimmäinen kuvapari.

Sumea siksi, että on otettu illalla, kun valona on enää tv ja jalkalamppu eli ei valoa juuri mitään. Mutta ehkä parempikin kun valoa on vähän.

Tämä on siis meidän olohuoneen pöytä. Minun "komentokeskukseni". 
Edellisestä siivouksesta oli aikaa niinkin paljon kuin vajaa viikko 🫣 Eli melkoisen sotkun ehdin saada aikaan. 

Ja näin. Tältä tämän pöydän KUULUISI näyttää. 

Jokaiselle tavaralle ON oma paikkansa. Edellisessä kuvassa näkyneessä punaisessa, peltisessä piparirasiassa EI ole piparkakkuja 😀 Siellä on kuulokojeideni paristot ja muut tarvikkeet. Sille on paikkansa kaappinsa - se nyt vain "sattui" jäämään tuohon kun pesin nämä vempaimet.

Tyhjä pilleripurkkikin oli ollut pöydän kulmalla EDELLISESTÄ sunnuntaista asti 🙂‍↔️ Se oli sitä varten, että kun soitan apteekkiin ja pyydän tilaamaan lääkkeitäni, niin muistan varmistaa myös noiden lääkkeiden saatavuuden. No miksi en heittänyt sitä pois kun olin soittanut apteekkiin - sanokaapa se? 

Postista oli tullut ihan oikeata Roskapostia. Tuplaten. Kotikunnalta ja mökkikunnalta. Hyvä pitää tallessa, vaikkei niissä mitään varsinaista just nyt -asiaa ollutkaan. 

Niin ja ne muutaman viikon - oisko peräti kuukauden - tuossa nojatuolissa olleet liinavaatteet sain vihdoin tonne arkkuun. Ne vain oli sen vajaan viikon tuolla makuuhuoneessa mun puolella.

Tunnustan:
Pöytäliinan alle piilotin kirjekuoren, jossa on lääkärintodistus ja muita papereita. Niitä tarvitsen. Joskus, kun ajatus kulkee paremmin.

Seuraava kuvapari:

Niin kuin varmaan näkyy, tämä on minun nojatuolini vierestä. NOLOA. 

Olen kertonut, että meillä on pieni koti ja monessa paikassa pitää soveltaa. 
Tuossa seinän vieressä kököttää matkalaukkuni. Sitä ei varsinaisesti tarvitse piilottaa, mutta kun en tiennyt mihin tuon Ötökkätutkijalta saamani joululahjan laittaisin, laitoin sen tuohon. Siinä on koko hänen viime vuotinen luokkansa ja hän itse juuri sopivalla kohdalla 🥰 

Päällä kököttää selkätyyny (jota ehkä kohta taas tarvitsen...)

Mutta tuo KASA! 🫣🤯
Meillä oli muutaman päivän pahuksen kylmä, joten pöllöpeiton lisäksi otin toisen peiton. Ne ovat tuossa samassa kasassa käsityökorin kanssa - joka toimii näköjään samalla lehtikorinakin. Ja siihen samaan kasaan on työnnetty huopakassi, joka säilyttää ristipistotyötä ja sen tarvikkeita. 

Eipä senkään raivaaminen nyt niin hirveä homma ollut, kun otti itseään niskasta kiinni. Ja seisoi kahdella jalalla eikä kurotellut "tuo tuosta ja tuo tuosta" -menetelmällä. 

Matkalaukun päältä lähti käyttöön Ötökkätutkijan tekemä kangaskassi. Siitä tuli KIRJASTOkassi 📖.

Ylimääräinen viltti rullalle ja "sukkapakkiin" - sieltä se on helppo ottaa jos tulee vilu. 

Käsityökorit järjestykseen ja tuo tyyny. Niin, mitä se tuossa tekee 🤔 
Tyyny on läppärin alunen, koska tämä on aina sylissä, kun jotain teen. Olen etsinyt sellaista tuulettavaa alustaa, mutta en ole löytänyt (kohtuuhintaista) sopivan kokoista. Käytän sitä myös lukiessa kirjatukena. 
Ja tästä kuvasta myös näkyy... Ei oikeastaan pienen kodin ongelma vaan laiskan ihmisen ongelma: kaikki pitää olla käden ulottuvilla ilman että tarvitsee nousta tuolista ylös 😂

Ja sitten viimeinen kuvapari:

Tämän enempää makuuhuoneeseeni ette pääse kurkistamaan. Ja taas ne pienet tilat 😂

Tänne muuttaessamme raakkasin vaatteita TODELLA rankalla kädellä ja siksipä lähes kaikki vaatteeni mahtuvat näihin kahteen lipastoon. 

Niiden päällä on isovanhemmilta peritty n. 1950-luvulta oleva kirjakaappi, jossa on kaksi hyllyä langoille ja ylimmällä hyllyllä vanhoja rakkaita esineitä.

Ja sitten tämä lipaston päällinen: "Sayonaran" takana on pino lukemattomia kirjoja, se on minun kirjahyllyni 😉 Mutta sitten. Kirjakaapin eteen kerääntyy AINA kaikkea, minkä saa helposti pudotettua lattialle hämärässä - ja herätettyä Mursun. 

Samalla kun siivosin tuon kirjakaapin oikeanpuoleisen kaapin sekä lipastojen vieressä olevan kirjoituspöydän sain siivottua näiden lipastojen päällisetkin!

Ja kierrätykseen lähti taas paljon tavaraa mille meillä ei ole käyttöä.

Ja käyttämättömiä, puhelinten mukana tulleita nappikuulokkeita (langallisia), mutta koska en itsekään ostaisi sellaisia kirpparilta tai kierrätyskeskuksesta, niin ne saavat mennä kaatiksen SER-pisteeseen.

Että näin. Kiitos vielä kerran Stansta, annoit inspiraation tehdä edes jotain. 

Tuosta käsityöläjästä nimittäin katosi paljon muutakin: korissa oli jokunen keskeneräinen käsityö, jotka purin ja kerin langat nätisti kerälle ja pistin kerät jämälankalaatikkoon. 

Siivosin peilikaapista pois turhat, käyttämättömät meikit sun muut. 

Kävin läpi ei-reseptilääkelaatikon ja pistin pussiin kaikki iänikuisen vanhat silmä- ja korvatipat ja sen sellaiset. Pari koronatestiäkin löytyi vielä Viimeinen käyttöpäivä vuonna kivi ja kirves kera nakkien. 

Tässä välissä kävin Mursun kanssa pihatöissä: Mursu ajoi nurmikkoa ja minä kokosin kaksi sellaista verkkokompostia tai mitä ne nyt on. Nurmikkoa varten kuitenkin. Olin TOOOSI reipas. Ainakin manaamaan. Hyttysiä ja ötököitä oli pahuksenmoisesti. 

Nyt menen leipomaan sen banaanikakun, ennen kuin banaanit kävelee tuonne kompostiin vastaleikatun nurtsin seuraksi.

Mukavaa päivää kaikille! ☀️☀️☀️

Nyt tuli hätä - osaako kukaan auttaa?

 Nyt tuli oikeasti hätä käteen ja tarvitsisin pikaista apua; jos joku on tällaisen joskus tehnyt:

Ystäväni sai ajatuksen, että yhteiselle viluiselle ystävälle, joka väittelee nyt tohtoriksi, lahjaksi mitäpä muuta kuin villasukat, joiden varressa on TOHTORIN HATTU! 

Idea on hieno, mutta kun olen äärettömän huono suunnittelemaan ja tohtorin hattu - siitähän tulisi minun käsissäni Muumipapan hattu 🫣🫣🎩🎩

Onko teistä kukaan tehnyt sukkia tohtorille? Tai olisiko muuten ideoita miten voisin selvitä toiveesta?

Aikaa sukkien tekemiseen on huimat kaksi viikkoa  - jos vain pystyisin, niin tämän tohtorin vuoksi voin kaivaa sukkapuikot lomalta siksi aikaa 😂💗

Ei meillä ihan tapahtumaköyhää ole ollut

Sadetta on pidetty ja sellaista, ja jostain syystä on ollut vähän matalapainetta muutenkin. Johtuu varmaan niistä ikävistä uutisista Siskon isästä. Sellaiset pistää aina miettimään monenlaisia asioita, ja asuinhan minäkin hänen kanssaan samassa taloudessa muutaman vuoden ennen kotoa muuttamista. 

Perjantaina oltiin Mursun kanssa liikkeellä. Hän jätti minut kirjastoon ja jatkoi itse matkaansa terveyskeskuksen laboratorioon. 
En ole kartalla kirjaston aukioloajoista, koska meidän kirjastossa on myös omatoimikirjasto eli sinne pääsee milloin vain klo 7-21, on siellä henkilökunta paikalla tai ei. Itse pidän huolen siitä, että minun siivellä sinne ei tule ketään enkä minä mene kenenkään siivellä - jokainen kulkekoon "omin luvin". Perjantai oli jotenkin kumma päivä siellä noin ylipäätään, mutta kun pääsin sisäänkäynnin luo joku avasi oven. Kysyin
- Uskallatko päästää minut sisälle? Vai onko tämä jo auki? (Kirjasto aukeaa klo 10 tai 12)
- Ei kun minä avasin oven sinulle 😊
Ystävällistä, tuntemattomalta ihmiseltä joka itse jäi vielä ulos 🥰

Löysin varaamani kirjan ja kaivoin puhelimen etsiäkseni sen muistista kirjan, jonka olen valinnut Lukupiirin seuraavaksi kirjaksi. Huomasin, että minua on tavoiteltu.
Mursu:
- Voi p.. Lompakko jäi kotiin, mulla ei ole mitään papereita mukana!
- Hitto. Mutta onhan sulla puhelimessa se ilmoitus (muistutus), kyllä ne sut ottaa, hetu riittää. 
Posti:
Yritimme  tavoitella, olisimme tuoneet paketin... mitä siinä nyt lukikaan. Pikainen laskutoimitus ja soitto numeroon josta oli myös soitettu. 
- Pöllö tässä, olit soittanut. Pakettia olisit tuomassa.
- Joo, milloin olisitte kotona?
- Jos ei mitään ihmeitä satu, niin kahteen mennessä ollaan. Voitko jättää sen pihalle?
- Voin toki. Mitä siellä on, jos sataa, että kärsiikö se?
- Siellä on ruohonleikkuri, mutta on siinä sen verran katon lapetta, jonka alle sen saa, jos ei olla kotona.
- Kahdelta on kyllä hyvä, voin tuoda sen paluumatkalla - nähdään silloin! 

Mursu olisi murissut, jos ei olisi saanut labrassa niin hyvää palvelua. Ajettiin nimittäin mennessä tutkaan ja kivasti välähti kamera! Varmaan tuli hyvä kuva! Ja kun ei olisi edes ollut mikään kiire, ajoissa kun oltiin lähdetty. Grrrrr.... 

Kirjastossa oli erikoinen tunnelma: hässäkkää ja härdelliä, vaikkei toisaalta ollutkaan. Eikä ollut paljon väkeäkään. Mursun soittaessa, että lähtee tulemaan, kysyin äkkiä missä on nuorten kirjat. Sain opastuksen ja lähdin nopeasti etsimään lukemista myös Mursulle. Oppaani tuli perässä ja kysyi mitä etsin. "3 etsivää". Aa, ne on tuossa ja osoitti - tietenkin alahyllyä. 🫣 Arvatkaa mitä siellä oli? Neiti Etsiviä koko hylly 😂 Näytin ilmeisesti siltä, että ei, nää ei nyt oo niitä mitä etsin ja olin vaihtamassa hyllyn puolta, koska auttajani kysyi uudestaan mitä etsin. Ja löytyihän se etsimäni kirja 👍

Mutta se Lukupiirin kirja jäi etsimättä/hakematta, senkin olisi pitänyt paikalla olla, en vain löytänyt sitä. Onneksi ei ole kiire, koska en ole sitä vielä "julkaissut" muillekaan. Tulossa on kyllä, ihan näinä päivinä!  📚

Ah ja voi - kirjastosta voisin kirjoittaa vaikka kuinka ja paljon ja pitkään, mutta kuinkahan monta lukijaa minulle sen jälkeen jäisi?

Otimme siis uuden suunnan, ajoimme toiseen suuntaan eli kodin ohi, apteekki, kauppa ja Pöllön sulat ojennukseen. 
Illalla katseltiin Tähdet, Tähdet ja tehtiin lauantaiksi lasagnea valmiiksi - taas ihan omaan tyyliin. Ei valkokastiketta 😉 Mutta juustoa senkin edestä.

Eilisen päivän käytin paleluun ja lukemiseen, paitsi sen ajan jonka käytiin parhaan futismatsin katseluun ikinä! Luolamies (vaha-animaatio)

Luolamies sijoittuu ajanlaskumme alkuun, esihistoriallisten olentojen ja karvaisten mammuttien aikaan, ja kertoo tarinan Tukista sekä hänen lemmikkisiastaan Possosta. Yhdessä heimonsa kanssa he käyvät taistoon suurta vihollista, lordi Noothia ja hänen pronssikautista kaupunkiaan vastaan pelastaakseen kotinsa.

Illalla katselin Yle Areenasta Tangomarkkinoiden Semifinaalin. Olin hitusen pettynyt tangokuningasfinalistien kohdalla. 

Ja aamu alkoi Hätäpuheluilla Hölmölästä. Meinas tulla pissat housuun. (Ohjelma tuli siis tv:stä)
Puhelu meni kutakuinkin näin:

- Hätäkeskus.
- Tulkaa hakemaan mummi pois. Se on ilkeä.
- Mikäs nyt on?
- Mummi on ilkeä. Se pitää hakea pois.
- Kuinkas vanha sinä olet?
- Neljä. Lähettäkää Teräsmies hakemaan mummi pois.
- Haloo? (Mummi tulee puhelimeen) Anteeksi.
- Oletteko te mummi?
- Olen kyllä?
- Mikäs siellä on tilanne?
- Käskin laittamaan alushousut jalkaan, ennen kuin hän saa jäätelöä.

😂😂😂 Kauhean julma mummi! Olkaa mummit ja mummot ja mummut varovaisia, sitä voi pienemmästäkin lapsenlapset soittaa hätäkeskuksesta Teräsmiehen paikalle 😄

Mukavaa sunnuntai-iltapäivää! Tähän kuva meidän keisarinpikarililjasta. Jos joku tietää googlea paremmin tälle nimen, niin ole kiltti ja kerro. Minä kysyin googlelta google lensin avulla. 

Niin ja rakkaat lukijat ja ystävät: luen kyllä teidän bloginne jokaisen päivityksen vaikka en aina kommentoikaan. 

Ja Stanstalle terveiset; kasa- ja läjäpäivitys tulee kyllä. Ilman kuvia.

Ei siitä takkia tullutkaan...

 Päivi jo omassa plogissaan esitteli suloistakin suloisemman ompelukoneen, joka toi totta kai mieleeni vanhan sadun, Hiiri kissalla räätälinä. Muistattekos sen? 

Kissa meni tilamaan hiireltä takin, mutta ei siitä takkia tullutkaan... Piti tulla housut. Mutta ei siitä tullut housujakaan. Piti tulla liivit. Vaan eipä tullut liivejäkään vaan tuli...kukkaro. Mutta kun kissa tuli hakemaan kukkaroaan ei ollut kukkaroakaan, vaan rusetti. 
Jo vain sai kissa räätälistä tarpeekseen.... Sadun voi käydä lukemassa täältä Hiiri kissalla räätälinä. 

Mutta Päivin suloinen ompelukone toi muistutti, että onhan meilläkin - tai tarkkaan ottaen Mursulla - pieni ompelukone. Aiemmin hänellä oli kolme ompelukonetta; oli oikein iso ompelukone nahkatöitä varten, mutta sen hän myi kun muutimme tänne. Nyt on jäljellä kaksi, toinen on semmoinen kaapissa oleva ja sitten tämä pieni: 

Harmi kyllä tämä ei toimi, kokeiltu on, mutta ommella tällä ei voi. 

Ehkä tämän voisi korjauttaa tai jopa korjata itsekin, mutta toisaalta, tämä menee koristeena ihan näinkin. Meillä kun ei ole tällä käyttäjiä.

Meille tämän arvoa lisää se, että tämä on suomaista tuotantoa:

Oy Tikkakoski Ab:n Pikku-Tikka 

Ihan tarkkoja tietoja en Pikku-Tikoista löytänyt, mutta jos oikein keräämiäni tietoja osasin kasata, niitä valmistettiin valamalla, aikavälillä (noin) 1946-1964.

Värejä näille Pikku-Tikoille löysin tämän sinisen lisäksi (sammalen)vihreän ja punaisen. 

Koneen korkeus on 16 cm, leveys 17,5 cm. 
Jalustan halk. 6,8 cm ja 9 cm. 

Ja ei kun ompelemaan 🧵🪡

Ja tilanne on...

Nyt on kyllä vaikea sanoa, mikä on tilanne, en nimittäin ole saanut laskettua vielä kaikkia.
Aloitetaan kuitenkin plussista, se on kivempaa, aina.

Kauppaan lähtö oli tänään aika hienoa: aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja ympärillä kevään vihreää, ulkona niin lämmintä, että kun ajoi niin hiljaa kuin me, pystyi pitämään ikkunat auki ja lintujen laulun kuuli auton sisälle.
Tiesin kasvoillani olevani onnellisen, typerän hymyn. 

Sopivassa kohdassa tajusin vilkaista puhelinta ja huomasin saapuneen viestin: viikonloppuna tekemäni tilaus olisi noudettavissa Suomalaisesta Kirjakaupasta - vähän tuoreempi GT-kartta estämään eksymisiä maantieajeluilla. Suunnitelman muutos ja kohti kirjakauppaa.

Ensimmäinen varikkopysähdys oli kuitenkin Jyskissä. Sieltä käytiin hakemassa selkäkipuiselle tyyny: 

Tällainen oli jo aikaisemminkin, mutta lahjoitin sen silloin selkäkipuiselle Ystävä-Naapurille.
Nyt olin ottanut tämän kuvan puhelimeen valmiiksi, että on helpompi kysyä neuvoa, mistä tämä löytyisi. Myymälä oli kovin hiljainen. Jostain kuului reipas tervehdys, mutta eihän tälläinen matala ihminen ketään nähnyt, koetti vain suunnistaa ääntä kohti. Kunnes näkikin ja oli juuri kysymässä, että tä.. - ei kun tässähän tämä onkin vieressä, tämähän oli helppo homma. 
Menimme kassalle ja jotain höpötin siitä edellisestä tyynystä, että hyvä oli.. Mursu oli ottanut myös jotain ostettavaa ja kun myyjä sanoi loppusumman, se oli pienempi kuin tuon tyynyn hinta! Yllättyneenä totesin vain, että "ai se olikin alennuksessa". Juu, saatiin sille tuommoinen tarjoushinta. En voinut muuta kuin kiittää kauniisti, toivottaa hyvää päivänjatkoa ja ovensuussa painaa "erinomaista palvelua" -nappia! 
Ja selkä kiittää! 

Ruokakaupan kautta kirjakauppaan, jossa GT-kartta odotteli. Siinä samalla sitten tarkistutin, että niin olenhan vielä kanta-asiakas, kun netti ei semmoista tietoa antanut. 
- Kun täällä on kaksi Pöllöä, toinen paikassa X ja toinen paikassa Y.
- Ahaa, onkos sen paikassa X asuvan osoite Pöllökatu 123.
- On.
- Se olen minä.
- Ahaa. Mikäs sinun sähköpostiosoite on? Minkähän takia tämä ei ole muuttanut osoitetta 🤔
- No se on se kamelontti. Ja puhelinumerohan on tämä mihin tämä viesti on tullut.
- Niin joo, katsopas muuten mikä numero tähän on tulostunut 😛
- Oho, mistähän tuollanen 11111222222111 on tullut.
- Missäs päin Pöllönkulmaa sinä muuten asut, kun minäkin asun Pöllönkulmantiellä?
- Ai jaa, no ihan siinä, melkein kylällä. Tiedätkös sen entisen Ruususen?
- Juu, kyllä minä sen tiedän. Minä asun siellä toisella puolella (=toisen kunnan puolella, mutta sama tien nimi 😛)

Tuolla välin Mursu ehti ajaa korttelin pari kolme kertaa ympäri... Mutta nyt oli evästä, kartta ja pyllynaluset, ei kun maisemareittiä kohti kotia. Ihan hyvin olisi voinut pysähtyä evästelemään, ihan mihin vaan. 

Loppupäivä onkin sitten vähän sellaista hups ja kops vaan. 
Tai no ensin soitin ja varmistin, että meidän ei tarvitse mennä kesämökkiin liittyvään kokoukseen, jos ei haluta, meidän osalta asiat on ok. Nyt vaan odotellaan.

Äiti soitti ja kertoi, että Siskorakkaan isä on kuollut. Ikävä asia, mutta kuten Siskon kanssa viestittelimme, tietyllä tavalla varmaankin helpotus hänelle itselleen. 

Sen jälkeen otimme NOKOSET. Ja taas kun heräsimme, makuuhuoneessa oli ampiainen. Sille kävi huonosti. Ja huomenna alkaa metsästys: mistä ne sinne tulevat. Eivät tule kauaa. Murr.

Ja sitten. Lähdin ulos katselemaan miltä pihalla näyttää. Kieloja on tulossa valtavasti! Kaikenlaista pientä kasvaa pihalla siellä täällä, vihreää joka puolella. 
Soitin samalla ystävälleni, kuuntelin linnunlaulua ja höpöttelin. Kävelin ympäri pihaa. Lopulta tälläsin pienen sievän (juu juu) pyllyni tuohon mattotelineen reunalle hetkeksi ja sitten taas ajattelin lähteä liikkeelle. 

Pääsenköhän nyt Hannin kanssa samaan jengiin? Silmä ei kyllä ole mustana, mutta ylähuuli otti osumaa, vasen kylki on kipeä, vasemmasta kädestä pari rystystä vähän aristaa, vasen polvi on ruvella (vaikka oli legginssit jalassa). 
Kaikki vammat ei välttämättä vielä ole edes ilmaantuneet. 
Ihana ystävä "huuteli" puhelimeen, että olenko kunnossa, kun tietenkin säikähdin ja piti itsekin kuulostella mitä kävi ja että hajosiko puhelin. Huuli sattui siinä kun löin sen puhelimeen - siis huuli jäi hampaiden ja puhelimen väliin 😂 

No, onneksi oli se mattoteline siinä vieressä, niin pääsin helposti ylös, kun oli mistä ottaa tukea. Ystävä sanoi, että lopettaa puhelin vasta kun kuulee, että olen sisällä ja Mursu on tarkistanut, että olen tolkuissani. 
Ajattelin että Mursu kurmoottaa mua, kun könyän sillä tavalla, mutta ei se sanonut mitään. 

Että näin. Tähän voisi taas vaan todeta KUKA MUU MUKA? 

BINGO - touhotusta toukokuussa

Kelloja on tässä huushollissa paljon, mutta tämä on MINUN kello. Olisitteko arvanneet? Tällaisia kelloja ei enää (tiedon mukaan) saa ja tämä oli viimeinen lajiaan, kun Poika ja Mursu tämän yhteiseltä Lapin reissultaan ostivat, muistaakseni Inarista. Tämä on näyttänyt aikaa niin ahkerasti, että piti vaihtaa jo koneistokin, vaikka ikää tällä ei vielä ole montaakaan vuotta 😉
Tästä keskimmmäisestä KELLOsta lähdetään siis rakentamaan bingorivejä.

NUKKUMAANMENOAIKA on yleensä klo 23 aikaan, mutta se ei tarkoita sitä että pistäisin vielä silmät kiinni ja kävisin nukkumaan. Silloin kerään kimpsuni ja kampsuni eli puhelimen ja kirjan, sanon Mursulle: "mä menen, tule perässä, herätä mut nukkumaan" Usein nimittäin käy niin, että rupean reippaana lukemaan - samoja sivuja kuin edellisenä iltana ja todellakin herään siihen, kun Mursu silittää sen merkiksi, että laitan kirjan pois ja sammutan valot. 

00.00 Harvoin olen tähän aikaan enää hereillä, nukun kirja nenällä tai joskus jopa Mursua muka hämätäkseni pidän kirjaa niin luin lukisin sitä. Kuorsaamiseni paljastaa.

Ensimmäinen bingorivi: oikeasta alakulmasta vasempaan yläkulmaan - tai toisinpäin 😉

AAMU on keväällä ja kesällä parasta aikaa. Se hetki kun aurinko nousee tuolta kyläkirkon ja kyläkaupan välistä, jostain sieltä suunnalta. Ja linnut laulaa sydämensä kyllyydestä.

20.00 illalla, loppukesällä, kun vilja on jo kypsynyt. Muuten on jo hiljaista mutta sieltä täältä kylän ympärillä kuuluu leikkuupuimureiden säksätys. Paras aika istua portailla nauttimassa elämästä. 

Toinen bingorivi valmistui: keskimmäinen pystyrivi 😊

10.00 meillä vielä heräillään 🥱On juotu rauhassa aamukahvi ja katsottu aamutv - ja aamun tärkein: Ylen sivuilta tehdään Sanapyramidi! 

VIIDEN JÄLKEEN 🤔 Aamulla viiden jälkeen meillä kyllä nukutaan tooosi sikeästi. Yleensä. Mutta viiden jälkeen iltapäivällä, illansuussa... Kysyn usein "otatko kahvia?" vaikka tiedänkin vastauksen. Joskus Mursu kyllä yllättää ja vastaa myöntävästi. 
Viiden jälkeen, siis tasan iltaviideltä katsotaan usein päivän ainoat uutiset, aamu-uutisten lisäksi. 

Kolmas bingorivi: oikeasta yläkulmasta vasempaan alakulmaan. Vai toisinpäin? 
Kaksi ruutua siis vielä puuttuu

12.00 "Mitä ihmettä - kello on jo kaksitoista? Onko meillä jotain syötävää, mennään kauppaan vasta huomenna - oisko tänään puuropäivä?" Näin meillä usein käy, jos kello ehtii näin pitkälle, ennen kuin on ehditty lähteä kauppaan 😄

ILTAPÄIVÄ Iltapäivällä tietenkin otetaan torkut. Nokkaunet. Nokoset. Tirsat. Ninjat. Tupluurit. Torkahdetaan. 

Siinä se, tuliko koko bingoruutu täytettyä? Tämä oli tällä kertaa minulle aika hankala, myönnän. 

Aika on ...

liian hidas odottaville,

liian nopea pelkääville,

liian pitkä sureville,

liian lyhyt iloitseville,

mutta niille,

      jotka rakastavat -

     Aika on ikuisuutta!

"Kahdesti kirkastettu" eli tässä vähän kirkkaampi kuva tuosta pöllökellosta 😊

Euroviisuilta edessä

Kuvia ei ole eikä tämän muiston kertomisesta taida kovin pitkää aikaakaan olla, mutta kerronpa uusille lukijoille - kiitos Susun, muistin tämän hyvän mielen tarinan edellisen postauksen "surkeudesta".

Kukaan ei varmaan ole unohtanut vuotta 2006, kun Lordi ja Hard Rock Hallelujah voitti Euroviisut? Ja vieläpä Euroviisujen siihen mennessä suurimmalla pistemäärällä koskaan. 

Netissä lukee:
"Lordi toi vuonna 2006 Suomelle kotiin kaikkien aikojen ensimmäisen euroviisuvoiton. Lordi voitti Euroviisut Ateenassa, Kreikassa vuonna 2006. Samalla yhtye teki kaikkien aikojen piste-ennätyksen ja toi Suomeen ensimmäisen viisuvoiton." 
(Päivitetty 2 tuntia sitten)
Tuossa pitäisi kyllä lukea AINOAN.

Katselimme Mursun kanssa Euroviisuja mökillä ja mistä sainkaan pisteiden laskun alkaessa idean kirjata ylös kaikki Lordille (Suomelle) annetut pisteet. Ruutuvihko ja kynä ja korvat hörölle. Koskaan ennen enkä sen jälkeen ole pisteiden jako seurannut niin tarkkaan - en tiedä miksi juuri silloin. JA KUINKAS SITTEN KÄVIKÄÄN 😂😂

Vaan ei siinä kaikki, voittohan oli upea eikä uni tahtonut tulla millään. 
Euroviisut näytettiin alusta loppuun uusintana seuraavana päivänä. Katsottiin, tietenkin, koska silloin musiikki varmaan oli kaiken kaikkiaan hyvää. 
Pisteiden laskun alkaessa rupesi jännittämään 🫣- olikohan se sittenkään.. 
Otin varmaan vihkon esiin, niin luulen, ja kävin pisteet yhdessä juontajien kanssa läpi ja kyllä: Lordi voitti Euroviisut 2006 😂😂

Pitäisikö tälle illalle etsiä ruutuvihko ja paperia, kaiken varalta? Siis Ruotsin tai Viron varalta 😜

Kun ei oikein tiedä

 miksi itku kuristaa kurkkua 😢
Siksikö, että se unelma meni rikki niin pian, eikä sitä voinut korjata?
Vai siksikö, että se on viimeinkin päättymässä?
Siksikö, että jokainen päivä viimeisen kahden viikon aikana, on muistuttanut siitä?
Vai siksikö, että jokainen päivä on tuonut päättymispäivän lähemmäs ja helpottanut hengittämistä?

"Haavekirjassamme" oli mm. nämä kuvat. Jotain tällaista. Punainen tupa - tai ihan minkä värinen vain. Ajelimme viikonloppuisin maaseudulla, tutuilla ja uusilla seuduilla: "katso, tuo olisi ihana - tai tuo". "Katso mitkä kalliot!"
Oli asioita, mitkä piti olla, mitä toivoimme mutta mitkä eivät olleet välttämättömiä. Kirjasimme ylös asioita mitä tekisimme, mitä hankkisimme. "Vesipannu, mummulta saatu kahvipannu ja suodatin" ❤️

Aika tarkalleen 20 vuotta sitten saimme tiedon myyntiin tulevasta mökistä. Keväisenä sunnuntaina ajoimme katsomaan sitä - Pöllömäiseen tapaan taas sattui ja tapahtui: myyjän tytär oli entinen koulutoverini! Kuvaa ottaessa aurinko meni pilveen, enkä löytänyt parempia kuvia mistään, mutta se oli tämä:

Keltainen, punainen katto. Kaivo, piharakennus, maakellari, marjapensaita. Narsissit olivat juuri ryhtymässä kukkimaan. Pioneja, lyhtykoisoja. 
Ensimmäisenä juhannuksena sain syntymäpäivälahjaksi juhannusruusun, joka istutettiin pihalla olevaan kaivonrenkaaseen. 

Mursu ja Poika sisustivat mökin sillä aikaa kun minä olin melontareissullani - myyjät jättivät sinne paljon kaikenlaista, astioita yms.

Pari vuotta vietimme siellä ihania kesiä ystävien, perheen ja sukulaisten kesken. 

Sitten eräänä aamuna Isä soitti ja kysyi, olemmeko mökillä, kun siellä on kuulemma valot ja ovi auki. Arkiaamu. Emme ole... Se oli ensimmäinen kerta. En ole pysynyt mukana laskuissa enkä tiedä miltä kerralta nämä kuvat ovat; ensimmäisen tai toisen kerran jälkeen...

Tältä näytti eteisessä.

Tämä piti jotenkin raivata, että pääsi keittiöön ja siitä olohuoneeseen. 

Tästä oikealle lähtee portaat yläkertaan, jossa on aula ja kaksi huonetta - myös siellä oli sotkettu ja levitetty kaikki tavarat. Pojan askarteluja ja piirustuksia myöten.

Mursun Mummon räsymatot oli varastettu! 

Tältä näytti olohuoneessa. Tässä vaiheessa huoneessa vielä oli tavaraa, seuraavalla kerralla kaikki oli jo poltettu ja jos vielä jotain oli, mistä kuvittelivat rahaa saavansa, oli viety. Jopa vanha "latinoperäinen" televisio. 

Vielä yhden kuvan laitan. 

Kaikissa alakerran ikkunoissa on tällaiset kovalevyt - keittiön ikkuna ehdittiin rikkoa kahteen kertaan ja toisen kerran sen ja oven korjaus kesti niin kauan, että varotoimista huolimatta mökissä käytiin silti. 

Ulko-ovi oli ja kun uusi ovi lopulta saatiin senkin piti olla teräsvahvistettu - ei ne pitäneet ketään ulkopuolella. 

Jotain käyttökelpoista saatiin sieltä "pelastettua" itselle ja ystävän pojalle. 

Parin viikon käyntien välillä sieltä oli ehditty käydä pöllimässä mattoteline 😄

Sieltä pöllittiin myös roska-astia, mutta siitä huolimatta maksamme sen tyhjentämisestä 2 krt/kesässä. Mikään selitys ei ole riittänyt; kiinteistö ei ole käytössä, siellä ei synny jätettä, siellä ei ole roska-astiaa. Laskussa on lukenut jo pari-kolme vuotta "hukkanouto, ei astiaa". Mutta kun kuuluu käydä 🤪🤪

Ja sitten vielä se postilaatikko: täynnä mainoksia. Lukittu. Avaimet meillä. Kun sen lukon rikkoo, ei sillä tee enää mitään. Olkaa joo hyvä vaan. 😛

Kiitos kun jaksoit lukea ❤️

Kotityöt on vaarallisia

tai niiden ajatteleminenkin. Ja katseleminen. Se tuli sitten huomisesta ns. vapaapäivä. Kun vaan keksisi missä asennossa sen viettäisi. Seisten, istuen, kävellen, pituellaan, roikkumalla jossain (millä?) 

Tällä hetkellä treenaan vatsalihaksia. Kyllä, niitä on, jossain, ja niiden etsiminen on juuri nyt parasta mitä tiedän. Pakastimessa olevan jäätelön jälkeen, mutta Mursu sanoi, ettei jäätelö auta tähän vaivaan. Lienee oikeassa, sillä kokeilin sitä jo päivällä.

MINÄ suunnittelin pitäväni huomenna pyykkäyspäivän. En siis pidä, ehkä ensi viikolla tai joskus.

Mursu oli ajatellut vievänsä muutaman maton ulos, tamppaavansa ne ja imuroivansa. Vaan sitä ennen pitää hakea mattoteline saunanurkalta tänne pihalle. Ei se painava ole eikä vaikea kantaa. Mutta: niks naks niks naks. 
Siinä meni Pöllön selkä! Sattui ensin vähän, saatiin mattoteline kannettua paikalleen ja niin kauan kuin pysyn liikkeessä kaikki on hyvin, mutta tässä tuolissa hyvän asennon löytäminen on. Sanonko? Onneksi ne vatsalihakset ON vielä jossain, vaikkei niitä kukaan missään näekään. 

Että semmosta.

Piti mennä tänään postilaatikolle, mutta tietenkin just silloin kun olin menossa, meidän kohdalla oli kaivinkone! Siivosi ojia. Piti odottaa, mutta se kyllä kannatti. Postilaatikosta nimittäin löytyi tämä ihana pöllö

Iso kiitos tästä Sujelle 🙏 - sain tämän häneltä kiitoksena ja.. Auts... Jos haluatte enempiä perusteluita lukea, niin Sujen blogista löytyy.  Kiitos Sus' 🥰 Olen sanaton. 

Tai no: työ jatkuu edelleen ja siihen liittyen Sartsalle terveisiä: PUMPPUTERMOS on listalla vieläkin 😂😂 - en ole päässyt siivouksessa vielä sinne asti. 

MUTTA:
Olen muutamassa edellisessä postauksessa pyytänyt teitä pitämään peukkuja - kiitos teille, siitä näyttäisi olleen hyötyä 🙏💕 Sain tänään puhelun toivomillani uutisilla, enää odotamme vain, että ehdotus hyväksytään. Jos ei hyväksytä, tilaamme jonkun hoitamaan homman josta asia on kiinni. 
Kyse on siis siitä meidän "surullisen kuuluisasta" kesämökistä. Unelmasta joka särkyi, joka tuhottiin muiden toimesta, moneen kertaan vieläpä. Nyt, muutaman vuoden odottelun jälkeen asia on edennyt niin pitkälle, että valtio viimein lunastaa sen meiltä - suoraan sanottuna säästääkseen rahaa. Tässä kohtaa sanon, varmaan ainoan kerran 😉😉, kiitokset tälle hallitukselle. 
Ja jos kaikki sujuu hyvin, voin viettää syntymäpäivääni ilman sitä särkynyttä unelmaa.

Kuulin käen kukkuvan

Tavallinen ja epätavallinen äitienpäivä. Oli lämmintä ja aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta koko päivän.

Äsken, klo 21.30, kävin ulkona viemässä Pojan terveiset Mummille.
"Hyvää äitienpäivää ja hyvää syntymäpäivää!"

Kävellessäni sisälle, olin kuulevinani käen kukkuvan. Terästin kuuloani, onkohan se.. Sitten muistin: hei, mulla on kuulolaitteet, mä voin varmaan lisätä volumea! Ja kyllä, se oli käki joka kukkui taas voimainsa kyllyydestä. 

Ehkä ne oli Mummin kiitokset Pojalle ❤️

Reilut kuusi vuotta sitten ehdin sanoa A-nopille sairaalassa jäähyväisiksi tärkeimmän ajatuksen joka oli mielessäni: "Kiitos, olet antanut minulle kalleimman aarteesi" Muutama päivä sen jälkeen silitin hänen kylmää poskeaan 😢

Tänään lähdimme aamupäivällä Äidin ja Tunturiruipelon luo, Pojan kanssa oli sovittu tapaamisesta juna-asemalla. Oltiin paikalla n. 10 minuuttia ennen junan saapumista. 
Pöllö: Mikä toi on?
Mursu: Näyttää kiveltä.
Pöllö: Onkohan se joku muistomerkki, kun se on tuon mallinen?
Mursu: Joo, se on muistomerkki kivelle *wirn*
Pöllö: Menen katsomaan.
*Pöllö könyää ulos autosta ja menee katsomaan. Nostaa Mursulle peukkua ja palaa takaisin*

Pöllö: Jep. Se on kivi.
Mursu: Niinhän mä aattelin. 

Muutaman minuutin matkalla juna-asemalta Äidille ehdimme Pojan kanssa väitellä, onko minun vai hänen reppu paremmassa kunnossa ja todeta, että hänen ja että meidän muuten samanlaiset reput on eri materiaalia. Pitäköön reppunsa, kumpikin. Toin omani takaisin kotiin. 

Olen kertonut teille, että Äidin ja Tunturiruipelon piha on kuin Satumaa kaikkine eläimineen. Nyt siellä oli portinvartija. Pihatien suussa, tien reunassa kylläkin, istui pähkinöitä syömässä orava. Ja katsoa napitti meidän autoa. Eikä aikonutkaan väistää. Mursu ajoi vähän eteenpäin ja käänsi samalla mutta pakun kulma peitti oravan näkyvistä eikä hän uskaltanut ajaa pidemmälle. Pojan piti hypätä autosta hätistämään orava sivummalle, ettei se jää auton alle. Orava katseli meitä (=autoa) sen näköisenä, että "nää on kyllä mun maita, eikä tänne mitkään auton tule mellastamaan". 

Vein meidän kahdeksanhenkiseltä klaanilta Äidille oranssin ruusun - kuva taas näköjään vähän haalea. 

Äiti kysyi, syödäänkö me kakkua. Tietenkin. En heti tajunnut, kun hän otti kaapista syvät lautaset ja isot lusikat. Ja sanoikin vielä, että "tämä kakku syödään syviltä lautasilta"

Vasta kun nosti pöytään vielä pannunalusen, tajusin:

Meidän perinteinen "kakku", oli juhlat mitkä tahansa.

Riisivelliä! 
Ja se kyllä maistui, koko porukalle, ei ole tänään muuta tarvinnut syödä. Tai no.. 

Voileipäkakku maistuu aina...

Poika tarvitsi uuden työtuolin. Meiltä löytyi yksi ylimääräinen. Reippaana hain sen työhuoneelta ja pistin autoon, jossa oli jo mm. talvirenkaat. Asetin sen niin, ettei istuin ja selkänoja likaannu. Tarkoitus oli, että Poika kokeilee sitä ja me viedään se sitten myöhemmin sille kotiin, ei tarvitse junassa mennä oman tuolin kanssa kotiin. 
Vaan mummo sanoo, että vintissä on yksi työtuoli joka on tarpeeton, kokeile sitä. Poika kokeilee. Sekin on hyvä. Ja itse asiassa he tarvitsisivat kaksi tuolia... Ja Mursun kovan kuoren allahan ON hellä sydän eli hän ryhtyy pohtimaan josko Poika sittenkin pitäisi viedä tuolien kanssa kotiin. (Pöllö hymyilee itsekseen ja sydän pakahtuu, kun katsoo kaikkia ympärillään olevia: Poikaa, Äitiä, Mursua ja Tunturiruipeloa ❤️)
Mutta KUKA MUU MUKA? Pöllö oli laittanut tuolin renkaiden päälle niin, että sen jalassa ollutta vaseliinia oli valunut renkaan päälle. En ymmärtänyt selitystä ja luulin, että kangasosat olivat sotkeutuneet ja kun lähdettiin kohti Pojan kotia, ensimmäiset 15 kilometriä harmittelin, että tuoli on pilalla, kunnes minulle selitettiin, että EI, kun se vaseliini on vaan siinä meidän talvirenkaan vanteessa. Okei. Hukkaan meni hyvä harmitus. 

Vaan nyt on "lapsilla" uudet - vanhat tuolit ja taas työt kotona sujuu kuin leikki. 

Sisko lapsineen lähetti meille Englannista Äitienpäiväonnittelut jalkapallo-ottelun tiimellyksen keskellä. FutariPrinsessa sai jonkun palkinnon viime kaudelta (tunnustan, en tiedä mikä se on..) ja täti täällä on tietenkin ylpeä! Ötökkätutkijakin lähetti itsestään ihanan kuvan tädille ja mummolle. Miksi lapset kasvaa niin nopeasti isoiksi? Minä vaan kysyn. 

Nyt on silmät taas niin ristissä ja jutut niin sekavia, että paras mennä....Lukemaan 😉😉

Kaikkea hyvää alkavalle viikolle kaikille! 

(Pidättehän peukkuja meille, että asiat menee niin kuin toivotaan ja että ne hoidetaan luvatusti eli ensi viikolla) 

Vielä ristipistoista

Kuinka paljon erilaisia käsityötarvikkeita käsityöihminen tarvitsee? Minulla oli tuossa kerran talvella ajatus, että esittelisin kaikki, tai ainakin melkein kaikki, kutomiseen käyttämäni tarvikkeet, mutta se jäi, kun tuli jotain tärkeää. Niin kuin aina. 

Nyt olen höpissyt ristipistoista. Niistäkin voisin esitellä tarvikkeita joita käytän - osaa niistä voi käyttää kutoessakin. Ehkä joku toinen kerta, nyt nimittäin taas tuoli vetää puoleensa niin, ettei millään pääse tästä ylös kuvaamaan. Olen ollut tänään jo reipas..

Mutta edellisessä postauksessa Sartsan kommentti sai minut ottamaan muutaman kuvan. 
Jostain täältä blogin uumenista löytyy se eilen esittelemäni ensimmäinen ristipistotyöni mistä kaikki alkoi. Harmi kyllä, näkö on niistä ajoista minullakin huonontunut jonkun verran ja kun on ostanut valmiita pakkauksia, niissä on kangas valmiina. Toisissa on tiheämpi, toisissa harvempi aida-kangas. Toki kankaan voisi itse vaihtaa harvempaan, mutta pitäisi (osata) laskea 🫣

Ratkaisin ongelman jo muutama vuosi sitten suurennuslasilla, jolla on käsitöiden tekijällä muutakin käyttöä kuin ristipistot: joskus neule- ja virkkausohjeet on lehdissä ja kirjoissa melko pientä pränttiä. Kaikkien kapistusten käytön opetteluun menee aikaa, niin tämänkin, mutta nyt se on oikein oiva kapine:

Tämä kaulaan roikkumaan. Nauhan pituus on säädettävissä sopivalle korkeudelle. Ja tältä näyttää esimerkiksi tämän hetkinen pistelytyö: Tai siis se kangas, ilman suurennuslasia ja lasilla. 

Suurennuslasilla näkymän saa vielä paremmaksi, kuvaaminen oli tosi hankalaa, mutta ero on melkoinen ilman lasia ja lasin kanssa. 

Se ristipistoista tällä erää 😊

Käytiin Mursun kanssa tänään kylvämässä...hmm... tarhaorvokin siemeniä "Mummin" eli Mursun äidin muistoksi tehtyyn kukkapenkkiin. Hänellä, Mummilla siis, olisi huomenna syntymäpäivä, hän täyttäisi 82-vuotta. Kukkapenkki on täynnä mansikkaa, joka levinnyt sinne pihalta. Annettiin niiden olla. ❤️

Raparperit alkavat nousta; niitä on nyt jo neljä pientä - puskaa? Luulin, että tuhosin ne, kun hölmöyttäni pari-kolme vuotta sitten LEIKKASIN varret veitsellä poikki. Ja vasta sen jälkeen luin, että ne pitää "pyöräyttää" irti, ei missään nimessä leikata. Onneksi eivät täysin pahastuneet. Nyt mietin, milloin ne pitää siirtää, jos ne haluaa siirtää toiseen paikkaan? 

Meinasin saada myös slaagin. Meidän tontti ja piha on vähän sellainen, hmm.. oman onnensa nojassa elävä. Tänä keväänä haravoin kuivat heinät, sellaiset melkein minun mittaiset, pois saunapolun varresta, jossa kasvaa aina valtavasti kieloja. Kielot vain tahtoo aina jäädä niiden haravoimattomien heinien alle, siksi nyt haravoin. 
Nyt kun menin katsomaan, että joko kohta alkaa kielot nousemaan, en nähnyt mitään. MITÄ, missä on kielot, raavinko nekin pois?!?!

Huh - en sentään! Kyse olikin vain siitä, että olin kumartunut katsomaan mitä muuta polun varressa kasvaa eikä pää ollut vielä oikein tokeentunut ylös noustua, en siis vain nähnyt niitä kapeita, rullalla olevia kielon lehtiä 🫣 

Kyllä niitä sieltä tulee - ja paljon! Voi kun saisinkin sen huumaavan tuoksun sitten aikanaan tänne teille! 

Ruohosipulitkin on jo hyvässä kasvussa. Tuoksuvat jo ihan ruohosipuleille. Nam!

Mikä paikka on "tallessa"

On olemassa monenlaisia paikkoja, kuten "tallessa" ja "hyvässä tallessa". Ne on kummallisia paikkoja, sillä niiden sijainti vaihtelee, niihin laitetuista esineistä ja asioista riippuen. 
Onko teillä tällaisia paikkoja ja toimiiko ne samoin?

Meillä on esimerkiksi kaikki tärkeät - ja vähemmänkin tärkeät - paperit hyvässä tallessa. Jostain kumman syystä sieltä ei vain löytynyt sitä yhtä paperia, jonka fysioterapeutti olisi halunnut nähdä. Eikä sitä ole löytynyt vieläkään eikä mitään siihen liittyvääkään. 

Hyvään talteen luulin laittaneeni ensimmäisen ristipistotyöni, kun en mistään sitä löytänyt. Sen piti olla vain tallessa. Etsin kaikki mahdolliset paikat missä se olisi voinut olla. Löytyi yksi paikka, johon olin laittanut hyvään talteen sukkia ja lapasia, muutamat lapaset päättelemättäkin. 
Hyvään talteen sillä perusteella, etten muistanut niiden olemassa oloa lainkaan, siellä oli jopa ne yhdet sukat jotka muistin kyllä joskus kutoneeni Mursulle, mutta jotka olivat mystisesti kadonneet.
Kuvasin laatikoiden sisällön, kun pyydettiin 😉😄

Kävin äsken vielä kertaalleen katsomassa josko se ristipisto sittenkin olisi siellä tallessa. Ja olihan se! Oli ollut koko ajan, kaikki ne ainakin kolme kertaa jotka olin jo käynyt sieltä katsomassa, eikä ollut puhunut mitään, vaikka ihan hyvin tiesi, että etsin sitä. 

Tässäpä tämä.
Nättihän tämä on, vaikka itse sanonkin. Onnistui ensimmäiseksi ristipistotyöksi ikinä oikein hyvin ja tykkäsin tehdä, tykkäsin niin paljon, että jäin näihin kerrasta koukkuun.

Ja mikä vikako tässä on? En ole vieläkään oikein keksinyt miten tätä voisin hyödyntää, sillä tietämättömyyttäni aloitin työn - minusta silloin ihan loogisesti kylläkin - alareunasta, en vain oikein osannut laskea kuinka paljon tilaa kuva tarvitsee. 
Ja siksi alareunassa on niin vähän tilaa, ettei siitä oikein pysty ompelemaan tuota kangasta mihinkään; tyynyliinaksi tms. Mutta kyllä sille vielä käyttö löytyy. 

Tässä on toinen ristipistotyö ja tässä ollaan jo enemmän oikealla tiellä.

Eli ristipistotyötä aloittaessa etsitään ja merkitään kankaan keskikohta ja oikein viitseliäs ja fiksu tekee aidakankaaseen ompelulangalla ruudukon, 10 x 10 eli yhteen ruutuun tulee 10 pistoa - pystyy helpommin seuraamaan ohjetta. 
Ohjeessa on myös merkitty keskikohta ja tästä kettupistelystä huomaa, että on se on sijoitettu jo vähän paremmin pakkauksessa olleen kangaspalan keskelle 😄

Tämäkin on odotellut jonkin aikaa idea, mitä tehdä tästä. 

Mitä sitten löytyi sieltä hyvästä tallesta? Miten ihmeessä olinkaan unohtanut nämä, ihan täydellisesti. 

Muutama vuosi sitten urakoin sinivalkoisia sukkia kahden muun kyläläisen kanssa. Se oli ennen brexitiä. 

Me tehtiin niitä... Melkoinen määrä ja ne meni silloin Britanniaan, meistä tehtiin videokin, joka löytyy vielä youtubesta. Löytäisinköhän sen... 

Tässä teille:
https://youtu.be/2gHe2xfDN7k?feature=shared

Nyt sitten näette minkä näköinen on Pöllö ollut neljä vuotta sitten - siinä sohvalla ikkunan edessä naapurin tädin kanssa puikot suihkien sinivalkoisia sukkia kudotaan. 

Sinistä ja valkoista lankaa jäi vähän, taitaa olla vieläkin tuolla kaapissa raitoihin vähän. 

Tällaisen läjän lapasia löysin sieltä hyvästä tallesta. Valo vähän vääristää värejä - vvvv - mutta ulkonakaan ei ollut tänään kunnon valoa kuvaamiseen. Kuten näkyy, yhdet lapaset on vielä päättelemättäkin 😄

Sukkia sukkia... Vihreät sukat ovat ne kadoksissa olleet Mursulle tekemäni sukat. Ne on näyttää jotenkin kummallisen mallisilta, niin kyllä nuo liilat, jotka näyttää kamalan luikeroilta. 
Se kyllä johtuu siitä, että niissä on jonkinlainen palmikkokuvio.

Ja tuolla kulmassa on neulakirja - sekin meni näköjään mutkalle, enkä tullut ottaneeksi siitä toista kuvaa avattuna. 

Näiden jälkeen vielä yksi kuva..

Nämä sukat ovat varmaankin jotkut yhteisneulontasukat, joulu- tai ystävänpäiväsukat.

Ihan hiljaa laatikossa olivat nämäkin koko talven, varmaan edellisenkin talven, mitään eivät puhuneet vaikka kyllähän näillekin olisi ihan käyttöä ollut.

Että tämmöistä. Tallessa ja hyvässä tallessa on olleet. Nyt laitoin ne vielä parempaan talteen, jotta ne löytyy kun joku tarvii sukkia tai lapasia tai itse tarvitsen. 

Tänään tein muuten sitä pannukakkuakin, jota olen ollut tekemässä jota monta päivää. Ja olen sen jo Mursun kanssa syönytkin. Oli hyvää. Nam. 

Mukavaa perjantaita teille 🌞🌞🌞

Olkaa varovaisia, hyyyyvin varovaisia

.. Mursulle sanoin, että hullua on helppo yllyttää 😉 En tiedä, onko tämä ihan vain minun syytäni, vai olisiko sittenkin Hannilla jotain tekemistä asian kanssa... Tässä tämä meidän pihakivellä selällään makaavalle koppikselle kirjoitettu runo kuitenkin on. 

Hyvää matkaa Pikku-Koppis

Aurinkoinen kevätpäivä,
sinä koppis musta ahkeroit.
Kiven, toisen, kolmannenkin,
yhteen kasaan siirsit,
oman Kivihengen halusit
portaan juureen rakentaa.

Oliko aurinko ja helle,
joka kohtalokses koitui,
vai ihmistenkö syytä tuo,
että työsi keskeytyi?
Kesken kiven kantamisen
kivelle selällesi kaaduit -
hyvästit työlle, keväälle 
ystävillesi heitit. 

*************************

Käytiin tänään kyläkaupassa Mursun kanssa ja siinä kassalle jonottaessani rupesin juttelemaan edessä olevan rouvan kanssa. Ja kun olen tällainen hölösuu, en tietenkään, taaskaan, tullut ajatelleeksi, että joku voisi pahastua siitä mitä sanoin. Kerroin vain, että kävimme eilen kaupungissa, mutta ruokakaupassa käynti jäi ja blaa blaa blaa. Ja sitten vakiolauseemme Mursun kanssa: "Kaupunki näyttää parhaimmalta kun se näkyy taustapeilistä". Huomasin, että rouva vähän otti itseensä; hän tokaisi "aijaa, me asutaan kyllä kaupungissa". Hmm, aha, niin, tuota, niin. Mitäpä siihen sitten enää muuta kuin yrität hymyillä kauniisti ja kun hän vielä kassalle sanoi etuilleensa, sanoin HYVIN painokkaasti, että ei meillä ole mikään kiire, meillä on aikaa odottaa. 

Että voisi sitä joskus olla pöllöilemättäkin ja käyttäytyä. 

Huomasitte tekin varmaan lehdistä, että Serlan keltaisen wc-paperin valmistus loppuu? Kyllä, se on ollut se meidän vessapaperi. Käytiin eilen kaupunkireissulla ostamassa Kärkkäiseltä mulle vitamiineja ja ajateltiin samalla ostaa vessapaperia. Kun nyt kerran oltiin siellä. Eipä ollut rullan rullaa Serlan keltaista wc-paperia. 
Iik, mistä ME saadaan nyt vessapaperia? Viihdykettä teille:
Ostettiin paketti vessapaperia xyz - joo, en tiedä mitä se on, mutta jotain testattavaksi. Huonoa. Jäljellä olevat keltaiset rullat laitetaan vitriiniin, niille tehdään kotimuseo 😉😂 No ei sentään, mutta pakko on etsiä uusi toimiva vessapaperi, mistä ei mene sormet läpi. Huoh. 
Maassa, jossa on vuosisatainen perinne paperiteollisuudella, ei ole vessapaperia 😭

Stanstan kanssa jutusteltiin hänen postauksessaan - eilenkö se oli - tavaroiden vähentämisestä ja sen sellaisesta. Kommentistani siellä olisi tullut yhtä pitkä kuin itse postauksesta joten päätin jotain jättää kirjoittamatta ja kirjoittaa täällä.
Kaivelin blogiani ja ainakin syksystä 2018 alkaen, kun haastoin lukijoitani mukaan minimalismipeliin, olen vähentänyt ja yrittänyt vähentää tavaran määrää. Vaan sitten kun A-noppi kuoli, tavaramäärä ainakin kolminkertaistui ja kun ensin tehtiin tästä punaisesta mökistä meille koti ja sen jälkeen tyhjennettiin kaupunkiasunto (kesti kolme vuotta..), niin tavaraa on edelleen! Meiltä viedään kerran kuussa vähintään paperikassillinen tavaraa kierrätykseen; astioita, vaatteita, työkaluja, lankoja, käsityötarvikkeita - melkein mitä vain. Viime viikolla vietiin viimeksi. 
Nyt on jo aloitettu uusi kassi. Ensimmäisenä sinne päätyi kaksi mukia, joita olen vuorotellut kahvimukeina. Tulin siihen tulokseen yhtenä aamuna, että mitä ihmettä: juon kahvia vain yhdestä mukista kerrallaan ja kun olen juonut aamukahvin, huuhtaisen sen ja that's it. 
Kyllä. Meillä on mukeja ja ihan oikeat kahvikupitkin vieraita varten. Ja meillä on teemukitkin. Ihan kaikista en siis vielä ole valmis luopumaan. Muki kerrallaan 😄

Ja mitäpä sitten vielä: olen etsinyt kadonnutta ristipistotyötä, jonka olen luvannut esitellä. Kovin kummaan paikkaan on hävinnyt kun en löydä, mutta sitä etsiessäni löysin tänään kaksi pientä laatikollista (kenkälaatikon kokoisia) ihan uusia sukkia ja lapasia, osa jopa päättelemättömiä! Voi pyhä yksinkertaisuus sentään! 

Päässä liikkuu taas vähän liikaa kaikkea, en saa asioita järjestykseen. 

Eikä Riesa anna kunnolla rauhaa. Eilen taas jotain ihan uutta ja tänään myös: katsoin tv:tä ja tuli ennakkotuntemus, en vielä sanonut Mursulle mitään kun yhtäkkiä tuntui vasemmassa kädessä ihan kuin siinä olisi koko käden mitalta kulkenut sähköä 🤔 Sähköhäiriöstähän Riesassa on kyse, mutta tuo oli taas jotain yli ymmärryksen.

Pienen pieni lehti

 ..meidän pihakoivuun ehti.
Vielä eilen ikkunoista näkyvä
maisemani oli harmaa,
nyt se on hennon vihreä,
se on ihan varmaa.

Sinivuokot, valkovuokot,
joita pienet nyrkit täynnä
ennen kotiin kannettiin
ja äidille, mummolle
annettiin
ovat nostaneet kasvonsa
kohti aurinkoa.

*************************

Hups, tuommoinen lähti näppäimistöstä vähän niin kuin itsestään 🫣 - Suomi-iskelmää kuunnellessa tapahtuu kaikenlaista.

Oli lähdettävä tänään leipäostoksille ja samalla taas vähän liikkeelle, noin yleensäkin. Eilen satoi välillä vettä ja välillä ei (näppärää eikö 😉)

Joka tapauksessa, matkalla nähtiin kurkien, joutsenien, töyhtöhyyppien ja muiden lintujen lisäksi keskellä tietä seisomassa kauris. Luulin sitä ensin jonkun isoksi koiraksi, kun satuttiin juuri olemaan paikassa, jossa alkaa asutus. Mutta kepeästä hypähdyksestä päätellen se oli kauris - ja Mursu tunnisti sen. 

Kauppaan johon tällä kertaa olimme menossa, pääsee montaa eri reittiä. Pääsee asfalttitietäkin kahta eri reittiä, mutta jostain syystä meitä kiehtoo hiekkatiet enemmän. 

Tämän kertaisen hiekkatien varrella on muun muassa tämä kelo, joka haluaa joka suunnasta kuvattuna piiloutua muiden puiden eteen. Kyllä. Eteen.

Lähemmäs emme tohdi emme, sillä tuonne ladolle tai mikä tuo lie, menevä tie on yksityistie, eikä meillä ole tapana ajella niitä.

Vaikka on näin kurja valokuvaaja, olisiko mitään itua hankkia oikea KAMERA? Siis ihan semmoinen peruspokkari - vieläkö sellaisia on. 
Jaa mutta, löytyisiköhän olemassa oleviin pokkareihin uusia akkuja *pohtii hän itsekseen ja koettaa muistaa asian vielä joskus myöhemminkin*

Joka tapauksessa. Tien varrella on myös pienen pieni lammikko. Ei lätäkkö vaan lammikko, lampi. Se on siellä aina ja siellä on yleensä sorsia. Vielä ne eivät ole tulleet. Mutta siellä on myös yleensä sammakonkutua. Se on TÄYNNÄ sammakonkutua siihen asti kunnes sorsat saapuvat. En tiedä mitä sille sitten tapahtuu. Kurjet kai sitä syövät, mutta syövätkö sorsat? 
Kyllä siellä kuitenkin aina lopulta sammakoitakin on. 
Tein muuten tänään Ilta-Sanomien jonkun luontotestin, tai siis Mursu esitti ne kysymykset minulle samalla kun minä tein muuta. Vastasin kaikkiin 12 kysymykseen oikein. JOTAIN sentään tiedän luonnosta. 

Mutta tätä emme tunnistaneet, mikä tämä on. 

Koppakuoriainen kyllä, mutta mikä. 

Mitäkö tässä on tapahtunut? Kuten näette tarkkaan katsomalla, siinä on liuskekiven palasia. 

Epäilemme, että se on aikonut rakentaa tuohon isolle kivelle (ei sen juurelle, sehän ei ole leppäkerttu, kuten varmaan tunnistatte), jonkinlaisen suomalaisen version Stonehengestä.

Siis jotain Kivihenkeä?
Mutta sitten on tullut väsy ja se on heittäytynyt tuohon selälleen lepäämään. Siinä se pötkötti, eikä välittänyt meistä pätkääkään.

Todellisuus taitaa kyllä olla se, että ennen eilistä kaatosadetta kaadoin noille kiville, meidän portaiden edessä, portaille ja portaiden viereen kaadoin kymmenisen litraa muurahaismyrkkyä. Tupsukekomuurahaiset yritti vallata Pöllönkulman ja meillä oli siitä vähän eri mielipide. 
Näyttää siltä, että pakkasivat matkalaukkunsa ja muuttivat muille maille. Niillä ilmeisesti lentoliikenne toimii. 

Googlen mukaan linnut eivät syö muurahaisia (joitakin tikkoja; palokärki ja harmaapäätikka, lukuun ottamatta, ja niitä ei ole ainakaan nyt näkynyt = kuulunut) eli ei huolta, että myrkyttäisin lintuja. 

Höh, meinasin unohtaa. Kauppareissulla, kun olimme melkein jo kaupalla, Mursu sanoi yhtäkkiä "Mitäs tossa oli, kirjoja ulkona pöydällä!" Käytiin kaupassa ja palattiin takaisin, ajettiin kirjapöytien eteen ja mentiin katsomaan. Kirjoja 1 kpl/20 snt tai 10 kpl/ € 😮 Katseltiin niitä kirjoja, löydettiin pari kirjaa, ja Päivi! muistin sinut 😊- katselin kirjoja myös sillä silmällä, josko siellä olisi se puuttuva kirja.
Siellä nimittäin oli itsepalvelukassa ja Mursu kävi tiputtamassa postiluukusta euron, olisi vielä ollut varaa ottaa vaikka kuinka monta kirjaa. Mutta eipä löytynyt niistäkään kirjoista, eikä löytynyt meillekään enempää kuin ne kaksi kirjaa: Erkki-Mikaelin (Erkki Salmi) Samuel Väsy -pakinoita. 
Isäni luki niitä, yleensä sai joululahjaksi joko niitä tai Yrjö -kirjoja.  

Isosisko ja pikkuveli

Vappu tuli, oli ja meni. Sen jälkeen kun Poika kasvoi ikään, jossa voi olla ulkona kavereiden kanssa iltakahdeksaa myöhäisempään, vappu on kuulunut meillä niihin juhliin, joita ei varsinaisesti vietetä. 

Viikonpäivätkin on sekaisin. Olin tänään pääsääntöisesti keskiviikossa ja odotin sitä yhtä ja ainoaa ohjelmaa, jonka tahtoisin katsoa. Ennen katsoin sen tarvittaessa koneelta, nykyään se ei onnistu, kun kanava vaihtoi omistajaa. Kiitos. 
Välillä olin sunnuntaissa ja ajattelin, että pitää laittaa lääkkeet, kunnes muistin, että ei tarvitse, kun on ihan vaan arkipyhä. 

Ehkä sekaisuuden syynä on Riesa. Päätti jäädä taas asumaan ensimmäinen jälkeen. Yksi poissaolokohtaus ja kolme hyvää yritystä kahdessa päivässä. 

Maanantaina käytiin kirjastossa, kaupassa ja Kiertolassa. Lähtöä tehdessä otin verannalta kahdet lenkkarit, jotka odotti sovitusta; toiset saisi lähdön. Molemmat sai. 
Mutta arvatkaa minkä löysin?
Jep, Mursun diabetes -rannekkeen 👍 Se oli piiloutunut sinne ovistopparin ja niiden lenkkareiden väliin, kun Mursu oli ottanut työkäsineet pois verannalla.
Sisko oli ehtinyt tilata Britannian diabetesyhdistykseltä kaksi silikoniranneketta. Britanniassa postin kulku on vähän ripeämpää. Tilaus tehtiin sunnuntai-iltana ja eilen sisko laittoi viestin ja kuvan, että ovat saapuneet 😮

Sillä aikaa kun sisko käytti Isosiskon jalkapalloharjoituksissa, oli mun Ötökkätutkija uteliaana avannut muovipaketit ja tutkinut rannekkeita. Sisko oli kai vähän kiukkuinen, mutta eihän se mitään haitannut. 
Isosisko siirtyy kuulemma syksyllä pelaamaan futista isommalle kentälle! En tiedä ymmärsinkö oikein, mutta ymmärsin, että ihan normikokoiselle kentälle. Vau! 
Joka tapauksessa tulevat Suomeen syksyllä 💕

Tällainen oli näkymä olohuoneen ikkunasta tänään illalla kahdeksan jälkeen. Muutama päivä, niin tuolla on aivan vihreää, maa on jo vihreä. 

En kiusaa teitä enempää. Ei ole tapahtunut mitään. Olen vain ollut ja miettinyt, kärsinyt kihdistä, nivelrikosta vai hyppyreumasta. (Hyppyreumasta oli Iltalehdessä) Ja anteeksi, ei ole tarkoitus loukata ketään joka em. sairauksista kärsii. Nivelrikkoa epäilen itse, olen vain kuin mies enkä saa mennyksi lääkäriin asiasta. Tai oikeastaan väittelen itseni kanssa, kumpi ensin: silmälääkäri vai valittamaan polvista ja ranteista. 

Piti lopettaa kiusaaminen. 

Hyvää loppuviikkoa - ei hautauduta lumeen kuitenkaan, ennustakoot mitä tahansa!