Piip - kuuluuko - piip - kuuluuko?

 Kuulotesti ja korvalääkäri on taas tältä vuodelta ohi. Kuulo on vähän parantunut ja niin kuin ihan arjessa olen sen huomannut, matalat äänet kuuluu paremmin. Minun tapauksessani ei voi siis sanoa, että kyse olisi avioliiton mukanaan tuomasta kuulonalenemasta, koska kuulen paremmin miesten matalat äänet kuin korkeammat äänet. 

On mukavaa, kun syksystä asti kuulotestin on tehnyt sama audionomi, ei tarvitse jännittää ja eilen neljännellä kerralla muisti jo ulkoa kaiken muun "työjärjestyksen" paitsi silmälasien poisottamisen. 
Koska meillä oli tovi aikaa ennen lääkäriaikaa ja oletimme, että kyse oli viimeisestä tapaamisesta, höpötimme niitä näitä. "Moneskos kerta tämä olikaan - neljäs. Minä muistan kun sinä tulit ensimmäisen kerran sairaalavaatteissa pyörätuolilla tänne huoneeseen" 😊 Tuntui oikeastaan ihan mukavalta, että kaikkien niiden asiakkaidensa joukosta olin jäänyt hänen mieleensä. 
Luonnollisesti kiitin ja annoin hyvää palautetta, olinhan oppinut kuulosta ja kuulemisesta paljon. 

Oli myös mukava, kun korvalääkärinä oli syksyllä sairaalassaolon viimeisinä päivinä ja sen jälkeen sama lääkäri, joka oli ennen vastaanottoa selkeästi lukenut kuka ja minkä laisen vaivan kanssa on tulossa: "Mitenkäs sulla on mennyt, vieläkö niitä korvia vihloo" - joo-o, voi kuulostaa sellaiselta yleiskysymykseltäkin, mutta kun keskustelu jatkuu, niin huomaa, että hän tosiaan on perehtynyt korviini jo ennalta. 
Toisen korvan putki on kuulemma jo tulossa pois, siksi kuulokkeiden pitäminen välillä sattuu, vaikka se ei korvia vahingoitakaan. Putken poistaminen kuulemma kuitenkin sattuisi niin paljon, että hän ei ruvennut sitä poistamaan, se tulee sieltä pois sitten kun tulee. 
Te joiden lapsilla (tai joilla itsellänne on ollut) on ollut putket korvissa, tiedätte miten ne sieltä tipahtaa - huomaako sen kun ne tulee pois vai voiko ne tulla pois noin vain huomaamatta? 

Vaikka kuulo onkin parantunut siitä mitä se oli silloin syksyllä eli ei kuuloa aluksi lainkaan, on kuuloni huonontunut, se on sitä "rouva on vanhentunut" -kuuloa. Siis silloin kun sitä huimausta korona -keväänä ruvettiin selvittämään ja nimenomaan korvista aloitettiin. Terveyskeskuslääkärin kommentti oli IÄN MUKANAAN TUOMAA KUULONALENEMAA, jonka minä kuulin, että on "rouva hyvä, te olette vanha" 😜😂
Siispä korvalääkäri eilen kysyi, mitä mieltä olen kuulokojeesta. Olen miettinyt sitä jo pitkään, sillä tiedän, että se auttaisi tinnitukseen, joka tuntuu vain pahenevan. Keskustelimme aiheesta.

Ja nyt olen sitten kuulokoje -jonossa, joka on n. 7 kk. (Jep, meidän sote -alueemme on laaja ja sillä on lisäkseni muitakin huonokuuloisia, jotka tarvitsevat kuulokojeen ja ymmärtääkseni kuulokeskuksia, joissa niiden sovituksia ja säätöjä hoidetaan, on vain yksi. NIIN iso sote -alueemme ei sentään ole, että meillä olisi useita sairaaloita kuulokeskuksineen...) Ensi keväänä siis jälleen kuulotestiin ja korvien mittaamiseen. 
Siihen asti kärvistelen korvien kohinan, suhinan, rahinan, vinkuna, piipityksen kanssa. Ja koetan olla hakkaamatta päätä seinään. 

Kaiken kaikkiaan positiivinen vierailu. 
Sairaala on remontissa ja perinteinen reitti korvapolille oli tukittu. Sairaalassa on useita vapaaehtoistyöntekijöitä opastamassa asiakkaita oikeille reiteille, jotta löytävät oikeaan paikkaan. Sama vanhempi rouva joka opasti minut tutulle reitille mennessä oli "vastassa" kun tulin pois päin ja vähän kai eksyneen näköisenä katselin, että mistä kohtaa pääsen pääaulaan. "Onko rouva ulosmenoreittiä etsimässä?" 😍

Yhteydenotto Mursuun ei ensiyrittämällä onnistunut ja jano oli kammottava. Palasin kahvioon ostamaan juotavaa ja edessäni oli miesasiakas ostamassa kahvia. Valkaisuaineita kahviin oli monenlaista ja oikeaa valitessaan hän vilkaisi minua. Sanoin, ettei ole kiire, johon hän tokaisi, ettei hän sitä, mutta hän etsii sellaista mistä olisi helpoin kaataa. 
Ja niin me saimme aikaan lyhyen keskustelun nykyisistä korkeista, varsinkin maito- ja mehupurkeissa ja erityisesti jugurttipurkeissa! Miten saa jugurttipurkin tyhjäksi korkin kautta - olimme molemmat sitä mieltä, että ajatus on ehkä ihan hyvä, mutta ei ole ajateltu loppuun asti. 
Kassalla ollut nuorehko naishenkilö katseli meitä vähän sen näköisenä, että "voi hyvänen aika mitä jääriä" 😂😂

Ja jos joku miettii, miten me ne jugurttipurkit tyhjennetään, niin Mursu kaataa niihin yleensä lorauksen maitoa, ravistaa kunnolla ja juo pois 👍

Tämmöistä meillä meillä.

Paralympialaisten avajaisia ei jaksettu katsella, vaikka niitä oli odotettu. Alku oli vähän liian taiteellista meille. Katselin siihen asti kun joukkueet oli saapuneet paikalle, mutta sitten hyydyin (huonosti nukuttu yö takana). 
Mutta itse kisoja meillä kyllä tullaan seuraamaan - miten teillä?
Uskon, että mitalisaldo on näistä kisoista hiukkasen suurempi kuin olympialaisista 😜

Auringonkukkia ja kurjenpolvia viljapelloilla

Sanoinhan, ettei elämä niin kurjaa ole. Hikistä se eilen meinasi olla, mutta mitäpä tuosta.  Ai niin, hyvä kun muistutitte... 

Pyykit haettiin torstaina ja laitoin saman tien lakanat ja tyynyliinat paikalleen sohvapöytäkirstuun. Jonka myös järjestin. Siis sisältä. Se kun sisältää muutakin tavaraa, kuten esim. meidän perheen vanhat todistukset. Mietin tässä, että kuinka kauan niitä oikeastaan tarvitsee säilyttää 🤔 Meidän kenenkään peruskoulutodistuksilla ei ole enää mitään tarvetta, minun ja Mursun todistuksilla ainakaan, enkä usko että Poikakaan työnhaussa enää todistustaan tarvitsee. Luulen, että Repolaisen tekemä kortti riittää 😉😋 - sitten kun saan sen antaa. 
Kirstussa on pari kourallista seetripuu -sydämiä ja kostutin ne uudestaan. Osa ehti kuivua ja heittelin niitä sinne lakanoiden sekaan - osan vein verannalle hyllyyn kuivumaan - kiitos kun muistutitte, että ne on siellä, täytyy muistaa hakea ne sieltä pois ja tiputella tuonne kirstuun. Arkkuun. Kumpi se nyt on. 

Kurkunleikkaajien talkoot oli jo eilen. Mursu lähti hakemaan Poikaa kaupungista ja minä jäin kotiin SIIVOAMAAN! Tiskasin ja pyyhin pölyt. Lakaisin lattiat ja matot putsasin Matto-Mikolla. On meillä imurikin, mutta jostain syystä lattiaharja ja Matto-Mikko on osoittautuneet parhaiksi siivousvälineiksi. 

Muistatteko te Matto-Mikon? Äänetön "imuri" 1960-70 -luvulta? Meillä tuli siitä kerran puhetta ja ping! Halusimme sellaisen. Tori.fi:stä niitä löytyi, niitä alkuperäisiä, mutta kaikissa oli joku vika, jos ei muuta niin turhan korkea hinta käytetystä tuotteesta. 
Vaan niitäpä tehdään ihan uusiakin eikä ole edes kalliita. Ja niin Mursu meni ja tilasi meille sellaisen.

Eipä ole johtoja tiellä kun puhdistat mattoja ja ihan yhtä puhtaaksi lähtee matot kuin imurillakin. 

Ja myös paljaat lattiat voi Matto-Mikolla puhdistaa, kun vain säätää tuosta valkoisesta säätimestä harjojen korkeuden oikeaksi. 

Mutta niin. Hiki tuli tuossa hommassa - ihan niin kuin siivouksessa aina. 

Sitten oli vielä pyyhkeiden; astia-, käsi- ja kylpypyyhkeiden kaappiin laittaminen. Ja tästäpä päästäänkin sitten lähestulkoon ELÄMÄÄ SUUREMPAAN KYSYMYKSEEN: 😄😄
Miten teillä viikataan/laskostetaan liinavaatteet?
Kävi nimittäin niin, että mankeloidut astia- ja käsipyyhkeet jouduin viikkaamaan uudelleen.
Pussilakanat meillä on taiteltu pitkittäin ensin kerran ja sitten toisen kerran. Äiti on opettanut lakanoiden vetämisen ("lakanan veto" on kuulemma pohjoiseurooppalainen tapa ja termi puuttuu muista kielistä) kaikkine nikseineen, mutta nyt kun käytän ne pesulassa, en ole tarkistanut, onko niihin tehnyt se käännös, tiedättehän te sen? Pesulasta tullessa ne on laskostettu, mutta ennen kirstuun laittamista rullaan ne tiukalle rullalle. 
Lakanat ovat muotoon ommeltuja ja ne on pesulassa laskostettu hyvin, samoin kuin tyynyliinat, saavat siis mennä sellaisenaan. 

Mutta pyyhkeet. Astia- ja käsipyyhkeet. Ne piti laskostaa uudelleen. Ne oli laskostettu ennen pituussuuntaan ja sitten toisin päin. Ei. Ei sovi meille. 🤭 Piti laskostaa kaikki uudelleen, ensin poikittain ja sitten pituussunnassa. Saitteko tolkun? Johtuu tietenkin meidän kaapista ja siitä miten pyyhkeet asettuvat kaappiin. On helpompi ottaa pyyhe kaapista kun ei tarvi "laskea" montako taitosta otan, että saan siitä yhden pyyhkeen, ettei tule vahingossa kahta. Kun otan kiinni yhdestä taitoksesta, saan yhden pyyhkeen jne. 
TÄMÄ ON SIIS ELÄMÄÄ SUUREMPI KYSYMYS - EIKÖ VAIN OLEKIN? 
AINAKIN NÄIN LAUANTAI-ILTANA, KUN NÄKÖ ALKAA OLLA JO VÄHÄN NIIN JA NÄIN....

Ja mitenkäkö otsikko taas liittyy meidän lakanoihin ja pyyhkeisiin?

Ne oli ne Pojan kurkut. Kuutisen kilo kurkkua. Onneksi oli Mursu kysynyt taannoin anopiltaan mandoliinia, josko semmoinen löytyisi ja jos ei sitä heillä tarvittaisi (siis Äidillä ja Tunturiruipelolla), niin antaisiko sen meille. Antoi. Sillä oli helppo siivuttaa kurkut. Minä autoin sen verran, että tillin riivin valmiiksi. Ja huuhtelin purkit. Mursu ja Poika sitten purkittivat kurkut ja tekivät liemen.

Tänään vietiin Poika kotiin. Matkalla, aika lähellä meitä, on useampia viljapeltoja ja useammalla pellolla oli paljon kurkia. Siis kurjenpolvia. 
Jo torstaina Mursun kanssa mietittiin, että olivat varmaan kokoontuneet synkronoimaan navigaattoreitaan ja valitsemaan matkanjohtajiaan.

Muutamalla pellolla oli ihania pieniä keltaisia aurinkoja, siis auringonkukkia.
Ja karvalehmiäkin oli yhdellä pellolla. Ei sentään viljapellolla. 

Joutseniakin nähtiin muutamia.

Yksi juttua vielä. 
Pysähdyttiin yhdellä huoltoasemalla, missä oli samassa ostoskeskus tms. Käytiin pojan kanssa siellä. Siellä oli yhden kaupan edessä pieni kirjahylly, jossa mm. lasten- ja nuortenkirjoja myytävänä. Vähän harmittaa kun en sitten tajunnutkaan ostaa sitä kirjaa...
Siellä oli yksi kirja joka mulla oli joskus lapsena: Saaressa kasvaa omenapuu, kirjoittaja Brita-Lisa Joutsen. Ei olisi maksanut kuin euron! 

Tässähän tätä höpötystä taas olikin. Jatketaan joku toinen päivä 

💖

Ajatukset jumittaa

Ajatukset jumittaa. Niska jumittaa. Polvea särkee. Vasemman käden lihakset - ihan kuin olisin TEHNYT jotain. VALI VALI VALI. 

Pesulasta ei laitettu viestiä, vaikka luvattiin; pyykit piti olla valmiina tänään 🤔
VieläKÄÄN en saanut haluaamaani vahvuutta närästyslääkkeeseen, mutta ei lääkäri kyllä halunnut nähdäkään. 
Ei saada Mursun kanssa vielä korona-rokotetta; ohjeet on taas ristiriitaisia. Toisen ohjeen mukaan meidän pitäisi saada, toisen ohjeen mukaan ei.  VALI VALI VALI.

Tein eilen illalla tilauksen Suomalaisesta kirjakaupasta. Tilasin kynän. Sellaisen jonka jäljen voi pyyhkiä pois - ei lyijykynä vaan.. no kuulakynän. Ja siihen varasäiliöitä. Tänään tuli vahvistus, että tilaus on pakattu. Ja kappas pöllöä Pöllöä: kynä on 0,7 mm ja varasäiliöt 0,5 mm 🤦‍♀️🤦‍♀️
Jotain plussaakin sentään on; tadaa jemmasta löytyi kuivunut vanha 0,5 mm:n kynä. Kun JOSSAIN on olemassa aiemmin ostetut säiliöt, mutta kukaan ei kerro missä. VALI VALI VALI. 

Mistäs vielä valittaisin? Äh, en taida jaksaa enää. 

Tässä on ne kirjat jotka käytiin viime viikolla antikvariaatin lokerosta hakemassa; ne jotka kirjaston velhot löysivät 1,5 päivässä onnettoman hatarilla tiedoilla. 
Mursu on nyt iltaisin lukenut ykkösosaa. 
Kirjastosta ei ole nyt lainassa yhtään kirjaa, mutta lukeminen ei lopu. Varattuna on muistaakseni viisi kirjaa ja ehkä innokkaimmin odotan Cristal Snown uutta Penni Pähkinäsydän -kirjaa 🧡 Penni Pähkinäsydän ja Pitsikartanon kummitus. 

Viikonloppuna on tiedossa kurkkutalkoot. Poika soitti Mursulle ja ilmoitti tulevansa lauantaina meille tekemään itselleen suola(herkku)kurkkuja talveksi. Mummin ohjeella. Meille siksi, kun kaikki purkit ovat meillä. 

Tässä kai ne tärkeimmät. 
Ei elämä niin kurjaa ole, aurinko paistaa, perhosia ja sisiliskojakin on vielä pihalla vaikka kuinka (ja murkkuja OLI, ei oo enää). 
Hih, vajaassa multapussissa kasvoi koivuntaimi 😂

"Hei olen lila - hehkun kun orvokki ja puna-apila"

Pikku-Kakkosen värilorua lainaten aloitan Repolaisen tämän kertaisen VÄRIHAASTEen, jonka, värinä on lila. Violetti. Sinipunainen. Runon on kirjoittanut Heli Rantala.

"Hei, olen lila
hehkun kuin orvokki ja puna-apila!

Olen syreenin tuoksu kesätuulessa,
olen värinä munakoisossa ja punajuuressa.
Olen viikunan maku makea suussa,
keikun hedelmänä luumupuussa.
Lupiinina kasvan vieressä tien tai pellon,
olen väri kukkivan harakankellon.
Olen punasipulin maku pistävä
ja ametisti – kivi kaunis ja kiiltävä.
Hei olen lila, hehkun kuin orvokki ja puna-apila!"

Ensimmäinen ajatus oli taas, että eihän meillä ole mitään violettia, kunnes melkein purskahdin ääneen nauramaan: ai ei vai. Avaapas pöllö silmäsi, tai pyyhi ainakin rähmät silmistäsi ja aloita kuvaaminen. 

Tähän tarvitsin Mursun apua. Ensimmäisenä siis kapine jolla tavallisesti nämä melko kämäset kuvani kuvaan.  Ettäkö ei mitään violettia? Eipä paljonkaan, aika vähän sanoisin 😄

Seuraavaksi silmiin osui sohvapöydän pöytäliina, jonka vastikään vaihdoin. Vähän on lilaa tässäkin.

Hups, sehän näyttää ryppyiseltä ja likaiselta, kun siinä on nuo vesileimat - mutta kyllä se on ihan puhdas, eikä ryppyinenkään, mitä nyt vähän "mutkalla" kun jotain tavaroita siirtelin ennen kuvausta.

Onko muuten lila, violetti ja sinipunainen sama väri? Minusta on, mutta mitä sanotte te, jotka tiedätte väreistä enemmän, te jotka maalaatte? 

Sisältä kipaisin ulos, kun muistin, että siellä vielä kukkii joitakin haasteeseen sopivia kukkiakin. Tunnistan niistä vain kaksi: maitohorsman ja vielä sitkeästi erivärisiä kukkia sinne tänne tekevän sormustinkukan. Kolmas on... mikä lie. 

Nämä kaksi siis tunnistin. Maitohorsma kasvaa Rubyn, ilmalämpöpumpun, ulkoyksikön ja (S)Eniilin välissä ja tuo sormustinkukka on A-nopin tekemässä kukkapenkissä, johon aina keväällä nousevat ensimmäiset LILAT ja keltaiset krookukset. 

Tämä on se kolmas kukka, se jonka nimeä en selvittänyt - olen ehkä selvittänyt jo aikaisemmin. Tämä kasvaa vähän yli polvenkorkuiseksi ja näitä(kin) kasvaa siellä täällä pitkin pihaa, aika paljon ympäriinsä A-nopin muistoksi istutetun pienen kukkapenkkiä.

Tänään A-nopin kukkapenkissä oli mansikanlehtien lisäksi joitakin sinisiä kukkia, pari keltaista ja yksi kirkkaan punainen. Otin kukkapenkistä kuvan ja lähetin sen Pojalle "Terveisiä Mummilta 🧡" 

Sisälle palattuani mietin löytyisikö vielä jotain haasteeseen sopivaa. Jo vain. Jos ei käsityöihmiseltä löydy lilaa lankaa, niin onhan se kumma. Aika mitätön on valikoima, tarkoituksella olen ollut ostamatta lankoja, mutta löytyi niitä kuitenkin.

Kaksivärinen lanka taitaa näyttää enemmän sinivalkoiselta, mutta kyllä se on sitä mitä pitäisikin - lila-valkoista.

Kiireissäni unohdin ottaa takin sisälle, pois tuulettumasta.

Tähän takkiinkin liittyy oma tarinansa.. En olisi halunnut ostaa tämän väristä takkia - tämä on jo useamman vuoden vanha, mutta on HYVÄ. 
Olin ostoksilla urheiluliikkeen loppuunmyynnissä Äitirakkaan ja Täti Tomeran kanssa ja he suorastaan pakottivat minut ostamaan tuon takin vaikka se oli ja on edelleenkin liian iso minulle 😄 No, reilu koko ei ole kuitenkaan haitannut, sillä sitä on voinut pitää pitkälle syksyyn, kun alle mahtuu enemmän vaatetta kuin "just sopivan" alle. 

Ja lopuksi. Luulitteko, että ei löytyisi enää mitään pöllömäistä kun koko pöllöpeitto oli jo sateenkaari -haasteessa? Ehei, ei pöllöt sentään siihen loppuneet... 

Kaiken se kestää ja kaiken se korjaa... kavereitten kesken vanha tuttu "jesari" 🥰🥰

Vuosien takainen ostos Britanniasta kun käytiin Äitirakkaan kanssa Siskorakkaan, Lankomiehen ja Murmeleiden luona.
Ja tämän ihanuuden Mursu osti kerran "muuten vaan lahjaksi": 

Hups. Siitähän näkyykin vain yksi pöllö 😜😄

Pöllöjä on monta ja erivärisiä. 
En ole uskaltanut ottaa sitä mukaan pidemmälle matkalle kuin Isolle Kirkolle mennessä - että saan vahtia sitä koko ajan, ettei sitä heitellä ja ja kolhita missään. Ettei se vaan mene rikki.

Ehkä arvaatte mikä se on? 

Taikureita

Olen ennenkin kirjoittanut, että kirjastoissa on velhoja, taikureita. Aivan uskomattomia taitajia ja tietäjiä!

Ystävällisiä ja avuliaita ovat tavallisestikin, mutta tänään loksahti taas leuka niin auki, etten oikein tiennyt mistä sitä etsisin.

Olimme sunnuntaina Mursun kanssa ajelulla ja kotiin tullessa Mursu rupesi puhumaan kirjasta, jota hän jo jonkun aikaa miettinyt; mikä ihme olisi kirjan nimi, saati sitten kirjailija. Hän ei muistanut kirjasta kuin yhden henkilön, yhden kaupungin ja... yhden ruuan nimen. Ja että muistamansa henkilö oli ilkeä, kiusaaja. 

Koska edellisen kerrankin melkoisen hatarilla tiedoilla oli kirjastosta löytynyt etsimäni kirjat (Reppanaisen blogista Riippumaton selailija olisin löytänyt tiedot ihan itsekin), ajattelin nytkin kysäistä apua kirjastosta. Jos löytyy niin, hyvä - jos ei niin, ei voi mitään, eipä noin kummoisilla tiedoilla varmaan mitään löydy.

Laitoin kyselyn kirjastoon chatin kautta sunnuntai-iltapäivänä, eilen maanantaina sain sieltä viestin, että löytyi vain yksi kirja, jonka tapahtumat sijoittuvat ihan eri paikkaan ja kuinka ollakaan, kirjan kannessa on sammakko.  Sammakko liittyi kysymääni kirjaan myös, jos oikein muistan. 

Mutta koska kyse oli nuorten kirjasta, hän joka viestin minulle laittoi, hän laittoi kyseli eteenpäin lasten- ja nuortenpalveluihin ja aikuisten kaunotiimiin. 

En odottanut vastausta kuin korkeintaan loppuviikosta tai ensi viikolla, mutta tänään iltapäivällä sähköpostiin oli tipahtanut viesti: "Tutkailin asiaa ja luulen löytäneeni kirjan." Ja sitten hän kertoi kirjan nimen, kirjailijan ja muita tietoja kirjasta. 

Luin viestin Mursulle ja heti kun olin lukenut kirjan nimen, hän nyökkäili; kyllä, kyllä juuri se kirja. 
Siis uskomatonta tietoa ja taitoa ja osaamista! Näin lyhyessä ajassa, 1,5 päivää ja kirjan tiedot olivat hyppysissämme1 

Kirjoja on kaksi ja ne on nyt tilattu antikvariaatista kasvattamaan meidän nuorten kirjastoamme. 
Kirja on Lisa Tetznerin Musta veljeskunta. Minäkin odotan innolla kirjoja, että pääsen lukemaan ne. 

Kirjaston väki ON taikureita, velhoja! 

Kolme viikkoa riittäisi

Voi vitsi. Jos olisin ollut tosi tosi tosi tiukkana, niin kohta olisi ensimmäinen viikko selätetty, kiitos närästyksen. Joka kyllä on jo lähes kokonaan helpottanut, mutta vähän käristelee vielä, riippuen siitä mitä olen syönyt. 
Söin korvapuustin, palan hävyttömän hyvää gluteenitonta kääretorttua, kaksi pienehköä annosta jäätelöä ja kolme vohvelia (niitä mitkä oikeasti maistuu pahvilta, valmistajasta riippuen). Ja miten mikään taas liittyy yhtään mihinkään. Sitä minäkin oikeastaan ihmettelen 😄
Sillä tavalla se liittyy, että olin jo ennen viime viikonloppua ehtinyt päättää, että nyt pöllön karkinsyönti saa luvan loppua. Se alkoi hyvin. Ja olisin toivonut niiden viinereiden tilalle tavanomaisia suolaisia kahvileipiä - dääm, meni pieleen tällä erää. 
Riesan iskiessä 12 vuotta sitten, kolme viikkoa sairaalassa riitti siihen, ettei lähes vuoteen tehnyt mieli karkkia, minkäänlaista. Ajattelin siis, että jos vielä parista viikosta selviäisin, niin olisiko toivoa? 
Tänään olisi ollut jäätelöautopäivä, mutta hillitsin itseni. Menin jäätelöauton sijasta päivätorkuille, ruokaperäsille. 

Unen läpi kuulin, että ulkona satoi vettä kaatamalla. (Onneksi ulkona..) Ja kun hetken päästä nousin ylös, aurinko paistoi. Ja taas siitä hetken päästä jyrähteli ukkonen. Ota tuosta nyt taas selko, mikä keli tästä illasta tulee. Puolesta päivästä alkaen meillä olisi pitänyt sataa ja ukkostaa, puoleen yöhön asti, mutta ei tuo nyt oikein siltä vaikuta. 

Olin pari päivää Äidin ja Tunturiruipelon luona. 
Keskiviikkona saatoimme päätökseen tammikuussa 2009 perustamamme latuyhdistyksen tarinan. Monta hauskaa melontareissua ja muuta tapahtumaa teimme yhdessä; tapasimme parina vuonna Joulupukinkin ja sinä yhtenä vuonna kun olin Suomi Meloolaisten matkassa vain puoli matkaa, kävivät muut ottamassa vauhtia ihan sieltä oikean Joulupukin lähtöpaikasta, Savukoskelta 😄
Heti toisena toimintakeväänämme järjestimme Erämelonnan SM-kisat "ihan tuosta noin vaan", kun yhdistyksen sihteeri, yks Pöllö, meni hövelinä lupaamaan, että "no kai me ne sitten voidaan järjestää jos te varmasti autatte...". Pöllömäiseen tapaan ei kommelluksitta selvitty - tapahtumasta saatiin kyllä kiitoksia, kommellukset sattuivat meidän järjestäjien kesken. Niille naurettiin ja niistä puhuttiin vasta sitten kun tapahtuma oli saatu pakettiin. 
Latuyhdistyksen voimissa ollessa pidin - jos ei keskiviikkoa lasketa - elämäni ensimmäisen ja siihen mennessä siis AINOAN puheeni, kun luovutimme puheenjohtajallemme kunniamerkin. Sen puheen olin etukäteen kirjoittanut. Keskiviikkona toisen lopetuskokouksen jälkeen pidin elämäni toisen puheen, ilman käsikirjoitusta, senkin puheenjohtajallemme Tunturiruipelolle. 
Niin on reilu 15 vuotta tapahtumia ja sattumuksia pistetty pakettiin. 

Kiukkuinen olen kuin ampiainen. Enemmänkin. Olen laittanut kaksi viestiä. Ko. henkilölle on jo aiemmin yhteinen ystävämme? laittanut kaksi viestiä. Tämä tyyppi ei vaivaudu vastaamaan edes sitä vertaa, että tietäisin viestien menneen perille. Voihan tietysti olla, että on vaihtanut numeronsa, mutta koska hän tietää mitä häneltä odotetaan, mitä hänen pitäisi tulla tekemään ja mihin, niin voisi vaikka pistäytyä. 
Viimeisimpään viestiin laitoin jo, että jos ei aio hommaa hoitaa, niin voisiko palauttaa osan maksamamistani rahoista. Viestini ovat olleet ystävällisiä - ainakin omasta mielestäni - napakoita, mutta ystävällisiä. Seuraava/seuraavat eivät enää ole. 

Olympialaiset vetelevät viimeisiään. Sitten odotellaan reilu pari viikkoa, kun alkaa paralympialaiset ja sieltä on todennäköisesti odotettavasti mitaleitakin. 
Näistä nyt päättyvistä olympialaisista ja niiden mitalisaldosta ollaan montaa mieltä; jokaisella saa olla oma mielipiteensä. Odotin, että sieltä jokunen mitali sentään olisi tullut. En tiedä, mutta oletan ja epäilen, että silloin kun Pariisissa 100 vuotta sitten kisattiin ja suomalaiset urheilijat tulivat 14 kultamitalin, 13 hopeamitalin ja 10 pronssimitalin kanssa kotiin, he eivät paljonkaan avustuksia saaneet 🤔 Taisivat työnteon ohella treenata ihan omaan piikkiin, luulen ma. Sponsoreina oli EHKÄ sukulaiset ja työnantajat, jos niitä oli ollenkaan. 

Jotain varmaan piti vielä kirjoittaa, kun jäi eilen illalla kesken, mutta ei harmainta hajua mitä 😂😂

Päätän siis tämän turhapäiväisen raporttini Pöllönkulmalta tähän - laitan iloksenne kuvia naapurikylän kahden 4H-kerhon tytön pitämästä kahviosta, jossa totta kai piti poiketa kahvilla. Toivottavasti ensi kesänä tyttöjen kanssa tavataan. 

Tämä on sieltä kahvilan nurkasta. Eli siis kylätalon salista. Meidän mökillä (josta toivottavasti pian pääsen[mme] eroon) on tuollainen samanlainen. 

Äh kuvien asettelu ei onnistu - en jaksa säätää. Soooriii......

Keijo Kondrad Konna

Tänään on ollut tauko sateessa sen verran, että ruoho ei ollut ihan litsis-lätsis märkää ja niinpä otimme trimmerit ja lähdimme heinän kaatoon. 
Kummallakin on oma lohkonsa ja yhtäkkiä havahduin siihen kun Mursu seisoo takanani ja koputtaa varovasti olkapäätä: "Katso, minkä löysin!"

Katsoin ja kysyin, pysyisiköhän se siinä kädellä sen aikaa kun hakisin puhelimen sisältä - siitä on saatava kuva sekä teille että Ötökkätutkijalle. Pysyi se, vähän se kiipeili Mursun käsivarsilla, mutta pysyi nätisti kuvattavan kuitenkin. 
Minä jos olisin saanut sen kiinni, niin.... Äidin ja enojen ja tätien kertoman mukaan olin lapsena "vanginnut" tällaisen laittamalla kiven toisen takajalan päälle ja juossut sisälle hakemaan aikuiset katsomaan mitä olin löytänyt 🙄

Saanko esitellä: pihamme uusi asukas KEIJO KONDRAD KONNA

Söpö rupikonna, pieni vielä, mutta söpö kuin mikä. Nuo silmien takana olevat myrkkyrauhaset Keijo oli kuulemma tyhjentänyt, Mursu oli ehtinyt sen nähdä, vaikkei myrkkyä päälleen saanutkaan. 
(Stansta, ei ole oikeasti ällö, eihän?) 

Ilman tuota söpöä rupikonnaa - ja tietenkin loistavaa olympiasijoitusta nuorelta Heili Sirviöltä, oli hienoa katsoa tytön kisaa 💖 - alkuviikko, sunnuntai-iltapäivästä alkaen, on ollut yhtä.. no sitä niin. 
Sunnuntaina kävi ystävät kylässä ja toivat tullessaan herkulliset viinerit. Söin yhden ja yhden keksin. Join mukillisen kahvia, se oli toinen mukillinen sinä päivänä, aamukahvin lisäksi. 
SItten alkoi hillitön närästys. Ja sitä kesti tähän päivään asti. Tai ei se edes ole mitään närästystä, järkyttävä polte. Ja pala kurkussa. Kaksi päivää olen syönyt maustamatonta jugurttia ja suolatonta kaurapuuroa (yäk) ja juonut juomasta päästyäni vettä. 
Ja kun ei ole muuten tarpeeksi lääkkeitä niin vähän lisää lääkkeitä vielä päälle - ja odottanut niiden vaikutuksen alkamista. 
Vali vali. Loppui taas tomaatin ja ruisleivän syönti, kahvin juonti. Ei herkkuja (mulle helppoa kuin heinänteko - voi kehveli 😭) - olen menossa Äitille loppuviikoksi ja siellä on aina iltapalana jäätelöä... 

Ystävillä oli kuitenkin iloisia uutisia: heistä tulee mummi ja ukki lokakuussa, perheeseen syntyy pieni prinssi. Olemme tunteneet heidän lapsensa ihan vauvasta asti ja tuntuu kuin meistä tulisi varaisovanhempia 😄

Jospa tää tästä. 
Huomenna pidetään kokous meidän latuyhdistyksen lopettamiseksi. 
Olin perustamassa latuyhdistystä 15,5 vuotta sitten, minut valittiin silloin yhdistyksen sihteeriksi. Ajattelin, että onhan se oltava mukana sulkemassa upean yhdistyksen "kirjan kannet". 

T-alkuisia asioita - alkaako tästä dominoefekti?

 Stansta kirjoitteli blogissaan T-alkuisista asioista ja vaikkei varsinaisesti haastetta heittänytkään, niin kirjoitti, että päivityksensä keltaisia sanoja saa käyttää 😉😊 
Kokeillaan, saanko minä niistä mitään aikaiseksi - ja aiheuttaisiko tämä jonkinlaisen dominoefektin.

TAJUAMINEN
Tajusin tänään, miten voitaisiin saada jonkinlaista järjestystä ja siivoa meidän verannalle, jossa ei ei kohta mahdu enää kävelemään missään asennossa. Tänään ei vielä ruvettu hommiin, koska pitää löytää uusi koti = paikka yhdelle lyhdylle, yhdelle morttelille, yhdelle kahvimyllylle, 4 vanhalle silitysraudalle ja 3 puukiululle. Niinpä, sanopa se 😄 Mutta asia ratkeaa ja ratkaisee monta muuta juttua samalla. 

TIETÄMÄTTÖMYYS
Sain eilen puhelun henkilöltä jonka oletan olevan ystävä, mutta en ole varma onko. Minulta kysyttiin puhelinnumeroa, jota en tiennyt. Tuplasti tietämätön siis. 🤷‍♂️ 
Lupasin selvittää, välitin siis viestin eteenpäin. Ymmärsin miksi en saanut tietoa, mutta minulle luvattiin selvittää voinko saada ja välittää tiedon edelleen. Aamupäivällä kysyin missä mennään... Sain vastaukseksi "Kuka se olikaan se.." Odotan vastausta edelleen eli olen tietämätön. 

TIETOISUUS
Lauantai-ilta. Olen pahuksen tietoinen siitä, että pitäisi siivota ainakin vähän eli tuota noin... nostaa jalat pois sohvapöydältä, tyhjentää koko pöydän = arkun päällinen, etsiä puhtaat petivaatteet + pöytäliina, pyyhkiä pöytä ja laittaa uusi liina pöydälle. Ja pitää loppuilta jalat rahilla. Huomenna nimittäin tulee vieraita. 
Uskon, etten ole ainoa, joka pitää jalkoja pöydällä, mutta jos joku kauhistui, niin kerron, että a) käännän aina ensin pöytäliinan sivuun ja b) mulla on jalkojen alle oma jalkatyyny. 

TYKKÄÄMINEN
Jarkko Ahola ja Teräsbetoni! En edes muista koska viimeksi olisin kuullut radiosta Teräsbetonin biisin "Taivas lyö tulta" - ajalta jolloin Jarkko Ahola lauloi.. hmm.. äänellä josta pidin. Olimme juuri lähteneet kaupasta kohti kirjastoa ja jos minä olisin saanut valita olisin laittanut volumea vielä lisää, että kaikki varmasti olisivat sen kuulleet 😂
Ja kyllä, Jarkko Ahola osaa laulaa nytkin, kun on kouluttanut ääntään, mutta kyllä Teräsbetonissa oli aikanaan jotain.. Ja siihen liittyen on jäänyt muisto työkaverin pojasta H, silloin ehkä 8-9 vee. Teräsbetonin biisi "Missä miehet ratsastaa, siellä lampaat ei voi laiduntaa". 
H lauloi "Missä miehet ratsastaa, siellä lampaat ei voi laihduttaa" 😂😂

TARPEELLISUUS
Tarpeellista tänään oli käydä kirjastossa hakemassa varatut kirjat, ennen kuin varaus umpeutuu.
Tarpeellista tänään oli viedä pahvit kartonkikeräykseen.
Tarpeellista tänään oli viedä mehumaija takaisin varastoon.
Tarpeellista tänään oli puhdistaa vedenkeitin sitruunahapolla. 
Tarpeellista tänään oli nyhtää muutama jättipalsami pois pihalta.

TIENAAMINEN
Hmm...tämä onkin vähän vaikeampi sana. Lainaan Stanstalta: vietiin kassillinen tölkkejä kauppaan kauppareissulla. En tiedä voiko sitä sanoa tienaamiseksi, kun niistä oli kaikista itse pantti maksettu, eli saatiin vain rahamme takaisin? 
Säästettiin kyllä (vaikka tuhlaattiinkin), kun ei ostettu hilloa kaupasta, vaan Mursu otti käyttöön vuosikertaomenahillon. A-nopin tekemän omenahillon vuodelta 2012. Hyvin säilötty: purkki napsahti auki kuin uusi purkki ja hillo maistuu makoisalta kuin mikä 😋😋

Siinäpä ne oli Stanstan keltaiset sanat, jotka täällä muuttuivat punaisiksi. 
Mitä sinulle tulee mieleen näistä sanoista?

Mukavaa elokuuta kaikille!