Kirjajuttuja

Olen tällä viikolla lukenut, päässyt kohta jo puoleen väliin, Jenny Colganin kirjaa Ihmeitä kesätaivaalla. Sain jonottaa sitä aika pitkään ja nyt se pitäisi lukea suht ripeästi, laina-aikaa on vain kaksi viikkoa. Selvitän sen kyllä, ei siinä mitään. 

(Kyllä, kirjoille on täällä oma osionsa, mutta tässä on nyt ihan oma "juttunsa" 😉)

Juttelin Mursulle, että kun tuo kirja ei nyt oikein - hah, ota tuulta siipiensä alle, vaikka siinä lentämisestä ja lentokoneista onkin kyse. Olen lukenut Colganin kirjoja, eri sarjoja ja tykännyt niistä, mutta nyt ei vaan oikein lähde. 
Mursun kanssa todettiin, että ehkä olen vain yksinkertaisesti lukenut niitä liikaa. Kirjailijassa ei ole mitään vikaa, mutta raja on tullut täyteen - voisiko olla niin?

Niin kuin lapsena ja nuorena. Ja sitten mietittiin, mitäs kaikkia kirjasarjoja sitä luettiinkaan.

Niin, mitäs sitä luettiinkaan? Mitäs TE luitte? Luettiinko samanlaisia kirjoja vai onko minulta (ja Mursulta) jäänyt lukematta jotain?

Anni Polvan Tiina -kirjat oli tietenkin ihan ykkösiä, varmaan ihan niitä ensimmäisiä kun opin ekaluokan ekalla vai tokalla viikolla lukemaan. Polvan kirjoittamat kaksi Kaisa -kirjaa muistan myös, mutta muut pitkällä listalla olevat lasten- ja nuortenkirjat tuntui vierailta. 

Laura Ingalls Wilderin Pieni talo preerialla -sarjan kirjat olivat joululahjoina huippuja: paksuja kirjoja ja ihania tarinoita - joita näki myös tv:stä! Kirjat ovat vielä tallessa. Ehkä, ellei hiiret ole niitä syöneet tai kosteus pilannut. 

Sitten siirrytään JÄNNITYKSEEN!

Enid Blytonin klassikko - Viisikko! Ei retkeä ilman ruokaa 😂 Miten ihmeessä he jaksoivatkin syödä niin paljon - toisaalta, eivät he varmaan olisi selvinneet seikkailuistaan ja jokaisesta pinteestä johon joutuivat, ilman ruokaa. Ja Tim-koiraa. 

3 etsivää -sarja olikin sitten jo hitusen jännittävämpi. Nimensä mukaisesti kirjoissa seikkaili kolme etsivätoimiston perustanutta nuorta poikaa. Kirjasarjan loi Robert Arthur ja hän käytti elokuvaohjaaja Alfred Hitchcockin nimeä markkinoinnissa. Arthur kirjoitti itse sarjan kirjat 1-9 ja 11.  Alkuperäiseen sarjaan kuuluu 43 kirjaa - en ole varma olenko lukenut ne kaikki, mutta melkoisen pinon ainakin. 

Sitten mietittiinkin hetki, että oli myös joku sarja vielä... pohdittiin sitä kirjan koon kautta: Viisikot oli n. sentin paksuisia, 3 etsivää, ne oli vähän paksumpia. Ja molemmat kovakantisia, mutta oli vielä joku...Joku ohuempi, pehmeäkantinen.. Mikä ihme..? AAAA... Muistinpas!

SOS! Enid Blytonin kirjoittama sarja seitsemän lapsen perustamasta salaseurasta. Salainen Osasto Seitsemän. Wikipedian mukaan sarjassa on 15 kirjaa ja uskon kyllä lukeneeni ne kaikki.

Mursu ei tunnusta lukeneensa Carolyn Keenen Neiti Etsiviä 😋 Minä kyllä luin, jos en ihan kaikkia niin melkoisen määrän ainakin. 

Jännityksen seassa luin Merri Vikin Lotta -sarjan. Olisinkohan saanut Lotalta jotain vaikutteita; "aina sattuu ja tapahtuu" -elämääni? Kyllähän se Lottakin joskus kai lopulta rauhoittui - ainakin vähän. 

Meinasin jo lopetella, mutta yksi sarja vielä: Helen D. Boylstonin Helena -sairaanhoitajasarja. 

Tällaisia kirjasarjoja tuli muistojen arkistosta mieleen - näiden välissä on nuorena tullut luettua paljon ja siksi silloin tällöin kirjastossa eksyn sinne lasten- nuortenosastolle ja nappaan jonkun tutulta näyttävän kirjan, ihan vain nostalgian vuoksi. 

Koko tämän räpellyksen ajan on ollut kuulokkeet korvissa ja olen kuunnellut sekalaista suomalaista iskelmää ja tanssimusiikkia. 
Hymyilytti sattuma, kun aloittaessani alkoi kappale jonka ensimmäiset sanat kuuluivat näin:

"Tämä kirja
ja tämän kirjan sivut
moneen kertaan 
luetut
Tämän kirjan

tarina
moneen kertaan
kerrottu
useilla sanoilla
sanottu."

Tuon sulle horsman....

 Ulkona on lämmintä meidän mittarin mukaan 31,2 - nauttikaa auringosta ja lämmöstä 🌞🌞😄😄

Minä nautin viileästä, nojatuolista, kukkasista ja kirjoista. Lukemattomien kirjojen lista lähenee uhkaavasti 300:a, niistä kotona majailee varmaan jo parisenkymmentä. Eilen vein kirjastoon yhden ja otin kaksi - eikö se ole ihan hyvä vaihtokauppa? Toisella noudolle on lukuaikaa vain kaksi viikkoa, joten helle tuli sinänsä hyvään aikaan. Ei tule muka-huono omatunto, kun ei kuitenkaan olis ulkona olijaks. 
Istuin puolisen tuntia portailla nyppimässä kuihtuneita kukkia orvokista ja sen jälkeen kävin tarkistamassa raparperin - ei ihan vielä - ja keräsin kourallisen metsämansikoita. Kilttinä äitinä etsin pienen pienen rasian ja pistin ne Pojalle pakastimeen. (No joo, löytää se itsekin mansikoita, vaikka kaupungissa asuukin, mutta kun nuo on MUMMIN mansikoita. Niissä on se 🧡 juttu, tiedättehän.

Se orvokki oli näin nätti kun ostin sen ja toin kotiin, paljon ennen juhannusta. Olen yrittänyt ahkerasti nyppiä siitä pois niitä kuihtuneita kukkasia, niin kuin Äiti on neuvonut, mutta ei, se näyttää varsin raaskulta. 

Yksi kumma juttu: luulin, että se saisi tuossa vettä, kun sataa, mutta kas vain eipä saakaan. Miten muka nuo heinäseipäät voivat sitä suojata? 
No ei sillä, kyllä meillä nyt sadevettä piisaa, kolme saavia täynnä sadevettä, joten eiköhän me pärjätä. 

Ne raparperitkin olis voinut kastella, mutta kun oli ne mansikat kourassa. Käyn kastelemassa illansuussa, kun aurinko on jättänyt ne varjoon, ettei aurinko ja vesipisarat polta lehtiin reikiä.

Äitin ja Siskon kanssa oli juhannuksena "mites teidän tomaatit voi" ja "katsokaas meidän kukkasia" -päivät. 

Unikkoni olen esitellyt jo aikaisemminkin, siis aikaisempina vuosina ja tässä joku päivitys sitten yhden auenneen unikon. Tänä vuonna niitä oli kaiken kaikkiaan toista kymmentä, ihan kaikki ei yhtä aikaa auenneet, mutta oli ne aika upeita: 

Niiden terälehdet vaan ovat niin hentoisia, että heti kun sataa vettä, ne nuukahtavat, eikä ne oikeastaan enää siitä tokene. Nyt ne ovat kukkansa jo kukkineet, niissä on ne pallukat johon ne tekevät ne siemenet joita sitten sinkoilevat ympäriinsä. Jännityksellä odotamme, kuinka paljon unikoita näemme ensi kesänä.

Unikoita ympäröi valtava tarha-alpi penkki/pensas/pusikko. Niitä on todella valtavasti etupihalla ja niitä on lisää tuolla talon päädyssä pikkukiven "juurella" - sen kiven, jossa jänikset käy talvella riiuulla ja riitelemässä, kun tulevat tuolta kylän baarista 😄
Tuo keltainen tarha-alpi penkki on yleensä kuin aurinko niinäkin päivinä, kun aurinko jostain syystä ei paista. 

Jonkun pitäisi vähän varmaan suoria, kitkeä, siivota tuota kukkapenkkiä - ollaan siis edelleen siinä samassa kukkapenkissä. 

Heinien seassa kasvaa.. tuota.. odottakaas hetki, kun kaivelen muistiani.. tämä on.. Noniin:

Kurjenpolvi - tai tarhakurjenpolvi. 

Kiitos Google Lensin, sieltä olen näiden muutamien kukkien nimet kaivellut, kun ne ei vaan ole päähän jääneet, vaikka ne on mulle monen monituiseen kertaan kerrottu. 

 

Kukkapenkki jatkuu vielä, niin kuin näkyy, vasemmassa reunassa vilahtaa taas keltaista. Kurjenpolvien jälkeen oli taas tarha-alpia ja sen jälkeen tämä tulee tämä jalopähkämö.

Jos joku kukkatuntija on näistä eri mieltä, niin oikaise ihmeessä, ole kiltti! 

Ihan varmaksi meillä olevista kukista tunnen jo aiemmin mainitsemani ja kuvaamani alppiruusun ja juhannusruusun. Ja ne voikukan ja kielon.

Istutetut ja kylvetyt kukat ja kasvit on mulle vieraita - en ole istuttanut/kylvänyt niitä tänne itse. 

Kukkapenkistä löytyi myös tämä valkoinen kukka. Google Lens kertoi senkin lajin. 
Tänään kun kävin tarkistamassa raparperit ja sen jälkeen vielä tässä kirjoittamisen välissä lupiinien tilanteen = kiskoin viime kitkennän jälkeen kasvaneet lupiinit, löysin liiloja ja vaaleanpunaisia - AKILLEIJOJA!

(Lupiinien hävitystyö alkaa tuottaa tulosta 👍)

Ja vielä yksi. 
Näitä sormustinkukkia "pulpahtelee" päivittäin erivärisisiä eri puolille tonttia 😄

Tämä oli kuvauspäivänä eniten auennut, nyt siinä taita olla jo kaikki kellot auenneet. 

Tämmöisiä kukkia. Takapihalla on vielä yksi liila joka on kuvaamatta. Jotain korkeaksi kasvavia keltaisia kukkia tulee loppukesästä. 

Joku ruusu hävitettiin viime kesänä, oli ehkä se "pelottava" kurtturuusu tai sitten joku muu ruusu. 

Horsmaa meidän tontilla - sillä alueella jolla ei oleskella eikä tehdä yhtään mitään - kasvaa paljon, siellä kasvaa paljon muitakin luonnonkukkia ja kasveja. 

Ne osat tontista joilla ei ole käyttöä, kulkua tms. saavat olla ja elää omaa elämäänsä. Eli noin puolet. Meillä siis kasvaa luonnonkukkia toisella puolikkaalla tonttia ja siellä pörrää jos jonkinlaista pörriäistä.

Tällainen kukkaispäivitys, kun Pöllö ei ole kovin kukkaismainen muuten 😋

Maanantaina saamani kukkakimppu jäi kuvaamatta, mutta nyt ei enää.

Lämpötila 33,1 astetta... Jatkan lukemista tämän jälkeen. 

(Lukemisista(kin) on oma bloginsa, linkki tuossa sivussa, jos joku tykkää katsoa luenko hömppää vai asiaa)

Ei sille kai sitten voi mitään 😎

 Leppoisa juhannuspäivä on kääntynyt iltaan, laskeva aurinko paistaa vielä suoraan nuoreen haapaan. 
Ja.. En keksi muita aasinsiltoja, joten täytyy mennä suoraan asiaan. Pahoittelut, että ensin tulee vähän nurinaa. 

Olin eilen varautunut katsomaan Areenasta mikä-lie-nimeltään -ohjelman, jossa olisi ollut Vesterinen yhtyeinen esiintymässä. Kävikin kuitenkin niin, että huomasimme sattumalta toiselta kanavalta alkavan uuden kauden suosikkisarjastamme Orvillesta - ja tietenkin samaan aikaan. 
Oletin, että Ylen ohjelman olisi voinut katsoa paljon hehkutetusta Areenasta sitten myöhemmin tai vaikka tänään, mutta kun yritin niin tehdä niin kappas vain, siellähän lukeekin: "Katsottavissa vain suorana". Tulee uusintana kuukauden päästä - kiva. 
Orville olisi kyllä voitu katsoa vaikka tänään, mutta koska Areena. No, EN kirjaudu Ylen sivuille kertoakseni heille mitä katson ja mitä teen. 

MUTTA. Kun tänään siellä Ylen sivuilla nyt kuitenkin pyöriskelin, menin radion puolelle ja silmiini osui Entisten nuorten sävellahja. Avasin sen ja sittenhän se lävähti kuin märkä rätti silmille. Minä kun olen aina ajatellut, että sieltä kuulee sitä musiikkia ja jota Äiti ja Eno kuuntelivat nuorena (toinen 75 ja toinen 72) tai korkeintaan Täti-Tomera, siinä kymmenisen vuotta Äitiä nuorempi. 
Mutta ei, sieltä tuli Frankie goes to Hollywoodin "Relax"! Jostain sieltä 1980-alkupuolelta..
Siis mitä? Mitä se teki Entisten nuorten sävellahjassa? Mursu väittää, että se oli ihan oikeassa ohjelmassa... 😎

Okei. Annoin periksi. Otin kuulokkeet ja siirryin kuuntelemaan Aito Iskelmän Juhannustansseja, kun Ystävä sanoi, että sieltä tulee niitä vanhoja iskelmiä, niitä joita me kuunneltiin lapsena. Ettei hän edes tunne kaikkia. Tähän asti kaikki on olleet tuttuja...

Juhannusaatto meillä meni ihan tavallisissa askareissa. Ensin asennettiin peräkärryyn uudet valot. Tai oikeammin ensin irrotettiin pari päivää aikaisemmin asennetut joita ei saatu toimimaan oikein. 

Sitten lähdettiin juhannusajelulle eli jäätelönhakuun. Ennen jäätelökauppaa vilkaisimme totuttuun tapaan, onko Vanhan tavaran kauppa/Antiikkiliike auki. Kyllä, liikettä pitävä iäkäs pariskunta istui portailla auringossa ja niinpä me kurvasimme pihaan. Monen vuoden jälkeen oli kuin olisi tavannut omat isovanhempansa 🧡 - ja he muistivat meidät. 
Ja löytyihän sieltä taas ostettavaa: pieni jakkara, vanha tuttu keltainen Almanakka Pojan syntymävuodelta ja justeeri 😄 Ovat vielä autossa, saatte kuvat nähdäksenne joskus myöhemmin.

Saatiin me sitä jäätelöäkin ruokakaupasta eli loppuilta meni jätskin parissa...

Tänään aamupäivällä vähän trimmereillä otettiin heinikkoa lyhyemmäksi ja samalla kerättiin lupiineja pois. Kyllä ne kai pikkuhiljaa katoaa, kun vaan sitkeästi niitä jaksaa kerätä ja kitkeä.

Hih... Etsin täältä omasta blogistani yhtenä päivänä jotain vanhaa päivitystä. Niin kuin olette huomanneet, teen hirveästi kirjoitusvirheitä. Mietin, että millä tunnisteella sen voisin löytää ja selasin tunnisteita. Nauroin melkein ääneen, kun huomasin niissäkin kirjoitusvirheen. Sieltä löytyi tunniste "pyöröuikot". Siinäpä sitä miettimistä, mitä ne mahtaa olla 😂😂😂 
Laitoin varmuuden vuoksi sen tähänkin...

Sateenkaaren päästä löytyy aarre

 Repolaisen VÄRIHAASTE
Värinä on tällä kertaa sateenkaaren värit 😊🧡 ja minä tulkitsin tehtävän annon niin, että värejä saa käyttää - kunhan värejä vain on! 
No, jos saan piiskaa väärästä tulkinnasta, niin lupaan hakea risun ihan itse, sitten kun Repolaiset tulevat meidän nurkille 😉

Mulla oli ajatuksena virkata Futari-Prinsessalle tuliaislahja, jos he tulevat tänne kesälomalla. Mutta varmaa tietoa tulostansa ei vielä ole eikä mulla ole ajatustakaan, mitä antaisin Ötökkätutkijalle - lahjat olisivat samalla syntymäpäivälahjat syksyksi. Ehdin kuitenkin tilata jo langan virkkausta varten. Aloitetaan siis hyvin vaaleasta sateenkaaresta:

Jos tästä Futari-Prinsessalle ja/tai Ötökkätutkijalle jotain teen, silloin on Sateenkaaren päässä todellakin aarre!

Käsitöiden tekijänä kaapeista löytyi muitakin sateenkaarenvärejä. Tästä langasta olen joskus tehnyt sukat itselleni ja sen jälkeen olen tainnut käyttää tätä ns. lapin lapasten koristeluun. En muista mitkä ne on oikealta nimeltään ja kun en tee niitä oikealla tavalla niin tämä lanka kelpaa koristeluun oikein hyvin. 

(Väri on vähän vääristynyt, kun sisällä keinovalossa kuvaa, mutta ajatus lienee tärkein, eikös vain?)

Sukat on kulutettu puhki aikaa sitten.

Anteeksi jo tässä vaiheessa kaikki pahat kirjoitusvirheet, "erehdyin" hakemaan Spotifysta kuunneltavaksi Klamydian enkä pysty lopettamaan 😂😂
Kerron lopuksi, miksi näin kävi. 

Tämä kuva = kuvio on tuttu... toissa talvelta? Joku tämän muistaa, itse en löytänyt sitä aiempaa päivitystä. 

Täähän on siis mun jämälangoista neulomani hame, josta tulikin niin hyvä, että heti kun lämpötila syksyllä laskee sopivan alas, trikoot jalkaan ja tämä päälle. A vot on pyllyllä lämmin 🤭

Ehkä ensi talveksi uusi, vähän hillitympi, tämä kun ON aika kirjava.  
Muistuttaa ehkä vähän sateenkaarta, eikö?

Tai sitten voisi tehdä vaikka näistä langoista?

Mullahan ei nimittäin ole hajuakaan siitä, mitkä värit sopii yhteen - minusta kaikki värit sopii yhteen kun vaan laittaa sopimaan. 
Nämä on tässä siksi, että alimmaiset langat ovat samaa laatua ja niistä on tarkoitus tehdä pienille pojille ja ehkä tytöllekin ensi syksyksi lapasia. 

Muutama muu kerä halusi välttämättä mukaan myös...

Näitä sateenkaarilankoja käytän ristipistoissa ja muissa kirjailuissa. Edelleen olis työn alla se vohvelikangaspyyhe... 
Ystävä on tulossa tässä jonain päivänä opettelemaan ristipistoja - hän ei ole koskaan niitä tehnyt ja lupasin neuvoa. 

Tässä on vain osa langoista. Mistähän muuten johtuu, että kaikkea pitää aina hamstrata kauheasti?

Olen joskus askarrellut minäkin. Tässä on puuvärikynäni siltä ajalta. Tässä samassa kasassa on myös ne kynät, jotka olen saanut yhdessä värityskirjojen kanssa. Kyllä, värityskirjojen kanssa - niitä on vieläkin, ja niitä väritän silloin tällöin kun kuuntelen äänikirjoja. 

Aikuistakin saa lapsettaa.  

"Mä vain kuljen pilke silmäkulmassa.."

Näistä ei ihan sateenkaaren värejä tullut, mutta otin nämä kuviin mukaan, kun löysin nämä laatikosta. Nämä ovat tärkeitä kapistuksia reissuissa ja ovat aina mukana. 

Harmaassa kulkee aina varakengät. Vihreässä kulkee puhtaat alusvaatteet - tällöin ne löytyy aina, eikä tarvitse etsiä kassin/laukun pohjalta. Ja punaiseen sitten menee ne pyykkiin menevät. Ja varoilta on mukana muutama muun värinen. 

Nämä kaksi keväistä kuvaa on pitänyt laittaa näytille jo paljon aiemmin, mutta ovatpa odottaneet. 

Nyt sopivat väreiltään tähän päivitykseen kuin...sateenkaareen?

Silloin kuvat otin, oli käsittämättömän lämmin kevätpäivä ja kävimme kahvilla lähikaupungissa - ekaa kertaa istuttiin ulkona. 

Näistä värikkäistä kalusteista tuli ihan

käsittämättömän hyvä mieli aurinkoisen, lämpimän päivän lisäksi. Näitä pöytäryhmiä on tuolla kahvilassa vielä muistaakseni kaksi lisääkin ja kaikissa on eriväriset pöydät ja tuolit. 
Jos ei nuo tee iloiseksi, niin mikä sitten?

Tätä olen säästänyt erityisesti sinulle Repolainen 🤗🤗 Sateenkaaren kunniaksi, tässä ne nyt ovat, kaikki pöllöt 😄

Mutta. Viimeiseksi säästin kaikkein rakkaimman esineen, joka osui aamulla silmiini ja joka ehdottomasti ansaitsee paikkansa täällä. Tämän on Poika tehnyt päiväkodissa eli alle kouluikäisenä 🧡

Ja tämä on se mikä mm. tänään Klamydialta viihdyttänyt mua:

https://youtu.be/4qCgtm-D-1c?feature=shared

Oli joukko pieniä poikia, jotka olivat kilttejä poikia, niin kuin pojat nyt missäkin iässäolivat. 
Eikös se ole ihan tavallista, että (parhaat kaverukset) 18-vuotissynttäreitä vietetään eteisen lattialla legoautoilla leikkien?

Tuon biisin tänään kuullessani ja erityisesti sanat

"Muistan kun pieninä poikina ulkona leikittiin.
Muistan kun ilman huolia hauskaa me pidettiin.
Nyt solmiot kauloissansa kaverit kulkee vaan.
Ne kai kasvoi aikuisiksi"

Muistin meidän "varapojan" (Joulupojan) häät, jossa Poika kavereineen seisoi puvut päällä, solmiot kaulassa - ja Pojan kaverit itkettävät Pöllöä tulemalla halaamaan 🧡

Hupsista - käyttäydynpä "huonosti"

 Huonosti on lainausmerkeissä siksi, että se ei ole varsinaista huonosti käyttäytymistä vaan sitä, että en osaa käyttäytyä enää oikein. 

Oli pakko tarttua tähän blogiin ihan tuoreeltaan, kun vilkaisin näin sunnuntaiaamuna TV Yhden Studio 65:tä ja siinä iäkkäät herrat keskustelevat (yritän nyt löytää korrekteja ilmaisuja, etten loukkaisi ketään. Ja pah, loukkaantukoot) mm. siitä miten heitä puhutellaan. Ja kyse on siis yli 65 vuotiaista miehistä (ehkä naisistakin, en tiedä).

Kiinnitin huomiota TEITITTELYYN. Herrat kokevat teitittelyn loukkaavana; nuoremmat tarjoavat istumapaikkaa, apua, neuvoja. 

MITÄ IHMETTÄ??

Minulle on opetettu, että vierasta ihmistä ylipäätään teititellään ennen kuin tehdään sinun kaupat. Toki tänä päivänä, kun esim. teleoperaattoreiden asiakaspalveluissa on selvästikin minua nuorempia asiakaspalvelijoita, ja monessa muussakin paikassa - sen kuulee kyllä - sinuttelen. 
Mutta: esim. verotoimistossa asiakaspalvelijoissa on useita ainakin ikäisiäni asiakasneuvojia puhelimeen vastaamassa ja minusta on kohteliasta teititellä heitä.

Ja onko tosiaan loukkaavaa kysyä toiselta henkilöltä tarvitseeko hän apua? Istumapaikan? Syitä voi olla monia ja kaikki eivät uskalla pyytää apua. 

Minä olin äärettömän iloinen syksyllä, kun minua VANHEMPI herra auttoi, ja kantoi sairaalassa tuekseni ottamani rollaattorin portaat ylös, kun mietin portaiden alla miten ihmeessä pääsen eteenpäin (pää ei toiminut, jalat ei toiminut, mikään ei toiminut). Ja kyllä, kiittäessäni TEITITTELIN häntä. 

No, kukin tavallaan. Yks loukkaantuu yhdestä ja toinen toisesta, ei vaan voi mitään.

Mutta aiheeseen liittyen, muistiini on jäänyt eräs tv-ohjelma, joku hääohjelma, jota ei kovin pitkään tullut. Ja minä en katsonut sitä kuin sen ensimmäisen jakson:

Hääväki oli jo kirkossa odottamassa ja juontaja (nuori nainen) istahti haastattelemaan, jos oikein muistan, morsiamen isoäitiä, n. 90-vuotiasta ja aloitti "Mitäs sä ajattelet..) SÅ???? 
Siinä kohtaa jos missä olisi ollut teitittely ollut paikallaan, tai ainakin SINÄ, jos oli sovittu sinuttelusta. 

Ei mulla muuta näin sunnuntaiaamuna 😂😂 Mä vaan kohta vanhenevana kauhistuin tota miesten mielensä pahoittamista. Mutta mä täytänkin vasta.. 13.. 17... 25.. aa! Mursu auttoi laskemisessa - täytän 5️⃣7️⃣.

Pitäisköhän mennä tonne "syntymäsairaalan" pihalle piknikille synttäripäivänä? 

Aurinko armas - ja sadetta väliin

Minä ja luonto ollaan tyytyväisiä! Vettä on tullut enkä valita. Sitä on tullut muutaman päivän sisään aika paljon, mutta ei ole estänyt mitään sellaista, mitä olisi pakko tehdä. 
Olen nauttinut, kun olen saanut istua nojatuolissani pöllöpeiton alla sadetta katsellen. Välillä oikaisen selkääni ja kurkkaan kuin unikot voivat - ne aukeavat pikkuhiljaa, yksitellen.

Unikotkin pitävät sateesta siinä mielessä, että ne kyllä avaavat kukkansa, mutta koska kukka on niin hentoinen, ne näyttävät sateen jälkeen vähän "nuutuneilta". Mutta kauniita ne ovat silti. 
Unikoita on niin montaa lajia, etten osaa sanoa mikä unikko meillä kasvaa ja kas, olen tallettanut A-nopin paperit siitä mitä hän on tontille itse kylvänyt ja istuttanut, paikkaan johon en juuri nyt pääse. Olenhan näitä kyllä ennenkin esitellyt 😊

Vieressään on valtava tarha-alpi penkki, jotka eilisen sateen ja auringonpaisteen jälkeen suorastaan pelmahtivat kukkaan. Koko kukkapenkki on keltaisenaan - noita unikoita lukuun ottamatta, joita on tänä kesänä 13. Lisääntyvät kesä kesältä. 
Ja on joukossa joku liila kukkakin, enpä vain tiedä mikä se on. 
Mutta kuten näkyy: viherpeukaloni ON keskellä kämmentä. Ja noin yleisestikin ottaen, meillä kukat saa kukkia siellä missä kukkivat.

Myös mehikasvit tykkäävät vedestä. Ja alppiruusu! 

Ehdin kastella sitä pari kertaa ennen sateita ja nuput rupesivat pikkuhiljaa aukeamaan. Kun sateet kastelivat sitä lisää, kukat avautuivat kunnolla. 
Niin kuin näkyy, siinä on paljon kuivia oksia, se on todella vanha. 
Tuossa on puolet ruususta, vasemmalla on toinen samanlainen "puska". 
Nyt on mietinnässä, miten käsittelen nuo korkealle kurottavat kuivat oksat, jotka kuitenkin kukkivat 🤔 Mutta kukkikoon nyt rauhassa ensin. 

Tämä on "minun" kukkani - juhannusruusu 🧡

Pelkäsin jo, että kaikki nuput tästäkin ehtivät kuivua ennen sateita, mutta sade tuli ja pelasti! Juhannusruusuja on meidän takapihalla kaksi.

Lapsuudenkodin ikkunan alla oli iso juhannusruusu ja kun vuosia sitten ostimme Mursun kanssa kesämökin, Äitirakas ja Tunturiruipelo toivat ensimmäisenä kesänä syntymäpäivälahjakseni juhannusruusun. Istutimme sen vanhaan kaivonrenkaaseen ja viimeksi kun siellä kävin, se oli kasvanut aivan valtavaksi. Suren, että se on jäänyt sinne yksin - ja tulee jäämäänkin 😢

Eilen oli taas sattumusten päivä. 
Istuin aamulla tässä tuolissani tehden jotain tosi tosi tärkeää ja näin vilaukselta, että jotain punaista on tulossa meidän ovelle. Kipaisin ovelle - ja jos ihan nyt pilkkua viilataan, niin tulija oli tässä talossa aikanaan asuneen perheen lapsenlapsi 😊. 
Kun näin traktorin maantien laidassa, tajusin mistä on kyse: hän oli tullut hakemaan viime syksynä kaadettujen puiden loput rangat ja risut pois. Mursun kanssa niistä sopi, että mistä on paras mennä ja mitä tehdään.

Meidän piha kun on kovin pieni, otettiin (S)Eniili ja lähdettiin käymään kaupungissa. Oli tarkoitus mennä sinne myöhemmin tällä viikolla, kun odottelin ilmoitusta uusien lasien saapumisesta, mutta samapa tuo, asiaa oli kuitenkin. Oli käyty kaupungissa jo maanantaina ja samalla ajateltu käydä ostamassa uudet juomapullot, ne jotka on nyt niin IN, mutta kuskilla (=Mursulla) ja mulla meni herne nenään ennen kuin päästiin kunnolla parkkipaikalle, saati miettimään mihin pysäköidään... Pysäköinti kaupungissa on (S)Eniilillä tuskaisaa ja kun missään ei enää voi maksaa pysäköintiä RAHALLA. Sori rönsyily... Haluttiin ne juomapullot kuitenkin, joten soitin ystävälle ja kysyin voisiko hän käydä ne ostamassa, naapurissa kun asuu. Lupasi ja kävi heti seuraavana aamuna. 

Palaamme eiliseen. Aikeemme oli ajaa kaupungin läpi kauppaan X kun mulle tuli viesti, että "Tilaamanne silmälasit ovat noudettavissa"! Ei parempaa tuuria olisi voinut käydä. Niinpä Mursu vei mut optikolle, ajoi itse hoitamaan omat asiansa ja minä hakemaan uudet lasit. 
Nyt olen sitten taas opetellut käyttämään monitehoja. 

Meillä meni Mursun kanssa aikataulut paremmin kuin hyvin yksiin; ehdin juuri sopivasti kävellä ystävän luo hakemaan meillä nämä 2 litran vetoiset juomapullot kun Mursu kaarsi (S)Eniilillä nappaamaan mut kyytiin.

Ehkä nyt tulee juotua tarpeeksi vettä, kun pullo kannustaa ja muistuttaa missä mennään 😄

Kello on nyt 21.20 ja vesipullo näyttää... No 19.00 eli ihan aikataulussa kun mähän aloitankin aamulla vasta yhdeksältä. Hyvin menee...

Mainoksen uhreja siis taas.

Jotain muutakin varmaan piti vielä tässä höpöttää, mutta muisti meni kun kävin nyppimässä orvokista kuihtuneet kukat pois. 

Kirjoittelen siis toisen kerran lisää.

Ei kun hei joo. Siis meinasin ihan oikeasti tärkeän asian unohtaa! 

Sain tänään postia Olifantilta; suloisen pöllökortin tietenkin 🧡 ja kirjan (pokkarin) Punaisen muistikirjan nainen, kirjoittanut Antoine Laurain.

Mietin tässä jatkaisinko Huckleberry Finnin laina-aikaa ja lukisin tuon ensin 🤔

Kolme poissaoloa 1,5 viikossa

Riesa on siis ollut riesana. Kolme poissaolokohtausta puolentoista viikon aikana. Positiivista asiassa on ollut se, että ne ovat olleet lyhyitä, 2-5 minuutin välillä. Ja tietenkin se, että Mursu on ollut joka kerta paikalla, eli olen ollut kotona. 
Viimeisin kohtaus tuli kesken puhelun Täti Tomeran kanssa. Kuulin kyllä, mutta jossain vaiheessa en enää ymmärtänyt mitä hän puhui (tiesin mistä hän puhui, mutta mitä, oli eri asia..) Onneksi jalat toimi vaikkei puhe enää toiminut: kiikutin puhelimen Mursulle joka tajusi saman tien mistä on kyse. 
Näin, että hän puhui puhelimeen, mutta en kuullut mitään; ei siis mitään käsitystä mistä he puhuivat 🙉🙊 Pari minuuttia kohtaus kesti, sen aikaa, että Mursu ehti selittää tilanteen Täti Tomeralle - palaamme yhteyksiin joskus myöhemmin. 
Edellinen kohtaus oli edellisenä iltana. Poika ja Mursu olivat ulkona portailla, minä sisällä. Tunsin kohtauksen tulevan enkä uskaltanut enää liikkua. Molempien puhelimet sisällä.. Meillä on hyvät ikkunat, mutta sain vielä ääntä niin paljon, että Poika kuuli kun kutsuin nimeltä ja tajusi, että nyt on paree tulla sisälle. Ja saman tien kun tulivat ovesta sisään, mulla pimeni kaikki. 

Helle, rasitus, huono syöminen (helteellä ei ruoka maistu, niin kuin ainakin Stanstan blogissa oli aiheesta puhetta). 

Tuollaisella poissaolomäärällä olisi ala-asteella joutunut johtajaopettajan puhutteluun....

Mutta: olen tyytyväinen kuitenkin siitä, että Pojan kanssa kävin kävelyllä. Ei mitään hirvittävän reipasta lenkkiä, mutta käveltiin satamaan ja istuskeltiin tovi siellä ja muisteltiin menneitä aikoja = hänen lapsuusaikojaan. 
Kuulinpa juttuja, joista ei ollut aikanaan kertonutkaan 🤔 - koska siihen aikaan kun oli lapsi, sai lapsille vielä antaa esim. tukkapöllyä, saanko antaa hänelle NYT risua kintuille sen aikaisista pahanteoista? On nyt 36 vee. 

No, toisaalta, ehkä ne on hyvitetty; teki isänsä kanssa hirvittävän määrän klapeja, nyhti lupiineja, kasteli kukat ja mitähän vielä. Kiltti poika. Eikös lapset aina 🧡

***********

Jatkuu lauantaina 7.6.

Näin se maisema muuttuu, ihan muutamassa kuukaudessa. 
Molemmat maisemat yhtä kauniita, molempia katselin tuolistani ja ajattelin kuinka onnekas olen.

Nyt katson samaa maisemaa ja sydän lähes itkee. 
VETTÄ, VETTÄ, VETTÄ, VETTÄ!!
Puiden latvat näyttävät jo ruskeilta, muutoinkin kuin illalla auringon laskiessa. 
Helteet on toistaiseksi ja toivottavasti ohi, ainakin hetkeksi, mutta sitä sadetta kaivataan. 

Riittääkö? Saanko tällä vettä myös tänne meidän kulmalle, joko helk...issa lakkaisi sade välttelemästä meitä? 
Ensi kesäksi hankin pihalle totemipaalun ja tanssin sadetanssia sen ympärillä tasaisin väliajoin. 

Herra Halla kävi eilen mansikka-kahveilla. Sain kesän ensimmäiset mansikat, oman kylän mansikoita. Oli hyviä, kun ei ole kasvatettu missään kasvihuoneessa vaan ihan avomaalla. Makeita ja makoisia, ei mauttomia ja vetisiä. 
Lisäksi saimme tietää, että mansikoiden, juuresten, vihannesten, marjojen - mitä kaikkea sitä onkaan - viljelijä on "pelastanut" pienet päiväkoti-ikäiset lapset liki 30 km aamuisilta hoitomatkoilta (ja iltapäivisin tietysti kotiin) 🧡. 
Kaikki nämä tiedot; sen lisäksi, että paikasta saa meidän mielestä parasta palvelua 😄, vahvistivat sen, että tämän kesän marjat ostetaan omalta kylältä, vaikka muualla tarjottaisiin halvemmalla. Omalle kylälle jätetyt eurot palaa takaisin tavalla tai toisella. 

Tänään olis jätskiautopäivä 🤔 

Kerroinkohan teille aiemmin, kun yritin varata/lainata kirjastosta Mark Twain Huckleberry Finniä, vuodelta 1972? 
No, se ei onnistunut, vaan sain vastaukseksi, että kirja on kadonnut, mutta sopiiko "seuraava", olikohan vuodelta 1989 tai jotain. Juu, sopii (en ole vieläKÄÄN lukenut sitä). Varaus jäi kuitenkin voimaan siltä varalta, josko kirja sattuisi jostain löytymään.
Ja kas: reilu viikko sitten tuli tekstiviesti, että kirja on noudettavissa! 
Se oli siis löytynyt ja torstaina kävin sen hakemassa. Sen verran selailin sitä, että siinä oli upeita kuvia! 
Odottaminen siis kannatti 😃

Marle ja kesä

 -Neela! Neela! Missä sinä olet? 

Marle juoksi ympäri pihaa, oli välillä kompastua pudonneeseen koivun oksaan, 

mutta Neela ei vastannut. 

- Neela, vastaa, missä sinä oikein olet? Tule esiin, haluan näyttää sinulle jotakin.

Neela tuli varovasti esiin ison kiven takaa ja katsoi myrtyneenä Marlea. 

- Olen nähnyt sen jo. Olen nähnyt kaiken mitä täällä on. Voikukkia. Voikukkia.

Sinun voikukkasi vei valkovuokot ja sinivuokot. Kielotkin ovat melkein kaikki jo kukkineet.

Joka puolella on keltaisia voikukkia. 

En voi sietää keltaista, tiuskaisi Neela ja käänsi selkänsä Marlelle. 

- Menen etsimään Noelia, saat jäädä tänne yksin voikukkiesi kanssa.

- Neela kiltti, ennen kuin lähdet tule katsomaan. Löysin muutakin kuin voikukkia. 

Sinun kielosi tuoksuvat huumaavilta ja ovat kauniita - niitä on paljon, haluaisin

nukkua niiden seassa, mutta Neela, nyt on kesä! 

Se tuli kuin varkain, en huomannut sitä lainkaan.

Samalla tavalla kuin sinun kauniit valkoiset kielosi helisevät pienten kellojen lailla, tuolla pellon laidalla on kissankelloja: niittykissankelloja, metsäkissankelloja, lapinkissankeloja - niin monenlaisia kissankelloja helisemässä. Tule kuuntelemaan.

Niiden seassa paistaa pieniä aurinkoja poutapilvien keskellä, satoja pieniä aurinkoja.

Neelan myrtynyt ilme alkoi sulaa ja laahustaen hän seurasi Marlea pellon piennarta kohti. 

- Marle! Mikä täällä tuoksuu, ihana tuoksu, melkein yhtä ihana kuin minun kieloni? 

- Se on syreeni. Katso, tuolla on liila syreeniaita ja tuon toisen talon pihatietä reunustaa valkoinen syreeniaita. Kuuletko jo kissankellojen helinän?

- Voi kuulen, se on kaunista, ihan kuin joku soittaisi jotain sävelmää. Mutta mikä on tuo ääni joka kuuluu silloin tällöin tuolta koivikosta, kuuletko sinä sen Marle?

- Ai tuon, kuk-kuu, kuk-kuu? Se on käki. Laskepa kuinka monta kertaa se kukkuu.

- Laske? Miksi laskisin? Yksi, kaksi - no se lopetti jo.

- Kahden vuoden päästä voimme siis tanssia häitäsi, Marle kiusoitteli Neelaa.

Hetken aikaa he makasivat heinikossa kissankellojen ja päivänkakkaroiden seassa ja katselivat pilviä.

- Katso, tuolla on lohikäärme. Ja tuolla veturi Marle nauroi.

Neela katseli vielä ympärilleen

- Onko sinun kesäsi aina tällainen, näin kaunis? Muutkin linnut laulavat kuin käki,

eikä tule pimeää lainkaan. 

- On, vastasi Marle. Ja olisitpa täällä kun sataa.

- Sataa? Kun on märkää ja kylmää? kauhisteli Neela ihmeissään

- Ei, kesäsade on lämmintä ja pehmeää ja luonto tuoksuu vielä ihanammalta.

Neela huokaisi vielä kerran ihastuksesta, halasi Marlea, kääntyi ja kulki koivikon

kautta kohti kielomättäitä ja katosi…