tiistai 22. toukokuuta 2018

Ihan yks mun vaan piti...

Kyllähän te tiedätte. Kun piti yks vaan.

No joskus silloin nuorena, jotkut ainakin, piti käydä ottamassa VAAN yks olut.
Nykyään on enemmänkin se, että "ostan VAAN" yhden kerän lankaa.
Tai "ostan VAAN yhden suklaapatukan".
Tai joskus voi käydää jopa niin, että "piti ostaa VAAN yks paita", mutta kun oli niin halvalla.
Ja kirjastossakin voi käydä vahinko. "Piti hakea VAAN se yks varauksessa ollut kirja".

Tai sitten se yks vaan voi tarkoittaa samaa kuin "mä käyn äkkiä/nopeasti". Ja puoliso soittaa kolmen tunnin päästä ja kysyy, laitanko mä kohta sen makaronilaatikon uuniin vai tuotko sä jotain tullessas. Vai syötkö sä siellä..

Mulle on käynyt esimerkiksi niin, että "mä vien äkkiä nää roskat ja..." Puolen tunnin päästä soi kännykkä: "Onko sulla kaikki hyvin, aattelin vaan, kun tästä on jo aika kauan..?" 
Niin no.. ei meidän roskakatos ihan NIIN kaukana sentään ole, että roskien vieminen puolta tuntia kestäis, mutta kun...

Ja miten tämä nyt taas liittyy mihinkään? Niin, kun ihan yks mun vaan piti. Tällä kertaa. Piti Feedlystä poistaa yksi blogiosoite, blogia ei ole päivitetty pitkään aikaan, joten kun olen siivoillut tätä konettani kaikinpuolin muutenkin uuden tuloon varautuen, päätin poistaa nyt senkin.
Ja tsädäm 🌠🌠, sinne lennähti AIVAN KAIKKI blogiosoitteet!  Avaruuden aalloille, sen siliän tien.
Kyllähän minä, kunnon tietokonenerona ne taioin takaisin ihan tuosta vaan, ihan niin kuin Noita Nokinenä: "surra purra murraa, taikapussi hurraa..." Juu ei, ihan noin se ei multa käynyt ja kun vuorokauden aikakin on mikä on, niin eipä tähän aikaan enää Pojallekaan soiteltu, enkä taatusti olisi interneetin ihmeellisestä maailmasta olisi ohjetta itse löytänyt. Mutta onneksi, onneksi hetken noita kahta aivosoluani toistensa ympäri pyöriteltyäni löysin paikan, mistä löysin - toivottavasti kaikki seuraamani blogit - ja sain ne tallennettua takaisin lukulistalle. Huh.
(Mistä tästä opin? Een kai mitään... Ei vaan, ehkäpä huomenna tai joku ilta kerään kaikki ne osoitteet talteen johonkin, mistä löydän ne sitten seuraavalla kerralla 😋)

Mutta jos nyt joku tässä tulevien viikkojen mittaan kokee jäävänsä paitsioon asiallisista ja asiattomista kommenteistani, niin anna ihmeessä napakkaa palautetta 👮

Ainakin pari viikkoa täällä kotona vielä olen ja jos Riesan kanssa ollaan sovussa niin sitten lennähdän Myyntisirkkusena maailmalle 🐦 🐦


*****************

Muistakaapa muuten tämä - meidän latuyhdistyksen tunnuslause 😊😊😊






perjantai 18. toukokuuta 2018

Toiseksi viimeinen SNY-paketti - nyt alkaa jo haikeus vallata mielen...

Puhelin ilmoitti, että paketti on saapunut, mutta vaikka mieli kovasti tekikin hakea se jo eilen, Riesan viimeaikaisesta kiusanteosta jätin sen automaattiin vielä yhdeksi yöksi ja hain sen vasta tänään, samalla kun käytiin ruokakaupassa.

Ja mitä ihanaa SNY:ni olikaan pakettiin taas laittanut!

Ihan ensimmäisenä poimin käsiini nuo kaksi käsin tehtyä korttia; vaaleanpunaisen ja sinisen, ja (vieläkin...) sain vedet silmiini: kortit ovat SNY:n 1v 9 kk tyttären taiteilemia. 
Pienet tytöt ja pojat ovat heikko kohtani  ❤

Paketin pohjalta löytyi Kukka-askartelu -lehti (miten osuikin, että hypistelin samaa lehteä juuri tänään kaupassa 😄), katsotaan, löytyykö sieltä jotain mitä osaan tehdä. Ristipistonappeja - ihania, niitä on varmasti kokeiltava jo nyt viikonloppuna, vaikka se edellisen haasteen huivi on vielä tuossa kesken.
Lisäksi paketissa oli kolme kerää bambulankaa; Tilda Bamboota josta sininen tiskiliina on kudottu.
Niin ja tietenkin mukana oli ohje tiskiliinan tekoon, siinä ilmeisesti tämän paketin varsinainen haaste 😄
Pikkuinen Paavo ❤ Puiccomitta, Paavo pääsi roikkumaan mun puhelimeen, silloin se on aina mukana ja on yhdessä muiden tärkeiden asioiden kanssa.

Ai mitäkö vielä?  Totta! Paketissa oli herkkuja! IHANIA! Annoin AM:lle ensimmäisen, siinä taisi lukea HOME MADE. Vai EAT ME.  Mutta  siis AM söi ensimmäisen ja lähetti terveisiä: HERKKUA!

Loput söinkin sitten minä. Yksin. Kaikki.

Sus' oli tarkka ja teki tarkentavan kysymyksen: mitä nuo herkut olivat - pahoittelut, että päivitys jäi siltä osin keskeneräiseksi.

Herkut olivat siis tuossa etualalla olevassa kulhossa olevia PIKKULEIPIÄ, jotka SNY:ni oli itse leiponut!  Ihania! 
Niitä oli juuri sopivasti tuohon kulhoon, mutta olisi meillä ollut isompiakin kulhoja... 😋😉😏




Kiitos taas sinä ihana SNY - olit taas kasannut ihanan paketin!


Possulta sain tässä päivänä muutamana postia myös - kortin, joka on tuolla kirjanmerkkinä, kerron toisena päivänä mitä siinä lukee, mutta mukana oli myös laastaria...
Mulla meni oikeasti pari päivää ennen kuin tajusin, että ei ne oikeasti olleetkaan laastareita, vaikka siellä takana oli ohjeetkin 😄




torstai 17. toukokuuta 2018

Myyntisirkkusten seikkailut Suomen suvessa 2018, osa 1



Myyntisirkkuset ovat kuin muuttolintuja - sillä erotuksella, että niiden varsinainen "kesäaika" on vain reilun viikon mittainen. Todellisuudessa ne kyllä talvehtivat ihan täällä koto-Suomessa, tehden seuraavaan kesään liittyvää taustatyötä.

Kesäkuun lähestyessä ne alkavat pikkuhiljaa oikomaan siipiään, kokeilemaan vieläkö ne kantavat. Tsemppaavat toinen toisiaan. Muistelevat menneitä kesiä ja niiden kommelluksia. Menneistä kesistä on jäänyt mieleen tahattomia, mutta kuolemattomia lausahduksia. Sattumuksia joille jaksaa nauraa, vaikka luulisi, että ne on jo naurettu loppuun.

Myyntisirkkusten kausi alkaa suunnittelulla: pitää pohtia mitä tuotteita otetaan myyntiin ja yksi tärkeä asia on tietenkin se, millainen on meidän myymäläautomme 😃

Sinnehän pitää kaiken muun lisäksi nimittäin ehdottomasti mahtua meidän omat tavaramme ja niistä tärkein eli HUULIPUNA.

Nyt ollaan siinä vaiheessa, että myymäläauto on tilattu, kaikki myytävät tuotteet on tilattu, aikataulu on valmis:

- milloin auton saa noutaa, milloin Kuljettaja-Sirkkunen noutaa noudettavat tavarat ja milloin postilla tai matkahuollolla toimitettavat tavarat toimitetaan oikeaan osoitteeseen.
- milloin mennään pakkaamaan auto
- milloin lähdetään kohti Kuopiota (HUULIPUNAA unohtamatta!)
- missä ja milloin kauppa on auki - missä Myyntisirkkuset on tavoitettavissa

Ihana Ystäväni, Kuljettaja-Sirkkunen kysyi facebookissa, voisiko tämä Rakkauden Ripulin ajatelma koskea meitä:


kaikella
on tarkoitus
silläkin 

mitä jotkut kutsuvat 
hölmöilyksi 

minä kutsun sitä 
vapaudeksi 


Kyllä, uskon että tällä on jotain tekemistä meidän kanssamme 😃

Kuukauden päästä seikkailu on ohi, mutta

Tervetuloa taas mukaan seuraamaan Myyntisirkkusten seikkailuja, tällä kertaa yhdellä Suomen kauneimmista vesireiteistä, Heinäveden reitillä. Norppien vesillä.


Toivottavasti melojat näkevät norpan, sen lisäksi, että kuulevat yölaulajia ja kokevat vaihtopaikkatoimijoiden järjestämiä yllätyksiä.




Tämmöisiäkin voi tulla matkalla vastaan 😍😍

Tämä on muisto pian kymmenen vuoden takaa, tähän törmäsimme silloisen parini kanssa eräällä levähdysalueella. Toivottavasti setä löysi etsimänsä, meistä kummastakaan kun ei hänelle emännäksi ollut...


keskiviikko 16. toukokuuta 2018

Jaksaa, ei jaksa, jaksaa...

Kamala kun ihminen joutui (kuka käski, oikeasti...) tänä aamuna heräämään aikaisin ja lähtemään liikkeelle. Siis KOLME tuntia tavallista aikaisemmin. Eihän se nyt ole mistään kotoisin. 😉
Ja nyt se kyllä tuntuu jo silmissä, pitäisi mennä jos nukkumaan...
Että mitäkö tässä sitten valitan. Niin no..

Niin, heräsin tänä aamuna aikaisin siitä syystä, kun AM lähti kurssille ja minä sairaalaan verikokeisiin. Jotta asiat hoituisi periaatteessa näppärästi, hoidimme asian niin, että AM vei minut tuohon melkein naapurin sairaalaan ja ajoi sitten kaupungin toiselle puolelle kouluun. Minulle jäi n. 45 minuuttia aikaa odottaa laboratorion ovien aukeamista.
Varustauduin kirjalla. Ja ihmisiä on mukava katsella. Jäin istumaan ja odottamaan aulaan, yritin lukea, mutta enemmän katselin muita ihmisiä. Kunnes näin tutun näköisen miehen, jonka kanssa jäimme katselemaan toisiamme muutamaksi minuutiksi.

"- On se."
"- On se."

Entinen työkaveri. menin istumaan hänen viereensä ja siinähän se aika sitten menikin rattoisasti, yhtäkkiä kello oli melkein kahdeksan ja saatoin mennä ronkumaan pääsyä verikokeeseen - johon oikeasti olisi ollut aika vasta ensi viikolla. Mutta pääsin jo tänä aamuna - hyvää palvelua taas kerran. Ja vaikka odotushuone oli aivan täynnä, pääsin melkein heti. 
Sitten oli vielä kaksi tuntia seuraavaan tapaamiseen sairaalassa - ostin pari postikorttia ja menin kahvilan puolelle kirjoittamaan ne ja juomaan teetä. Tullessani sieltä pois, tapasin ystävän 😊
Sairaala on siis mitä parhain paikka viettää aikaa ja tavata tuttuja 😊

Kun toinen tapaaminen yhdentoista aikaan oli ohi, AM soitti juuri sopivaan aikaan ja kertoi heillä olevan ruokatauon ja ystävällisesti ajoi kaupungin toiselta laidalta viemään mut kotiin,vaikka olisin päässyt bussillakin - loistavaa palvelua ❤❤

Seuraavat... nyt nolottaa.... melkein neljä tuntia istuin puhelimessa... Vaihdoin kyllä puhekumppania välillä, useampaankin kertaan, mutta... No, tuli siinä hoidettua asioita samalla 😊

Sitten pienet torkut ja taas vaihteeksi toiseen kotiin...

"Kirjasto on toinen kotini"  eli sinne siis. Tänään oli tämän kevään viimeinen Lukupiiri ja Lukupiirin vetäjä lopetti kokonaan. Saamme uuden vetäjän, Maijan, joka tuli muutenkin kirjastoomme ainakin vuodeksi tekemään äitiysloman sijaisuutta.

Kevään viimeisenä kirjana oli kansainvälisen Booker -palkinnon vuonna 2016 saanut Han Kangin Vegetaristi. Kirja jäi multa kesken, mutta lyhyt kuvaus kirjasta tuolla Pöllö lukee ja kuuntelee -blogissa  http://hpollolukee.blogspot.fi/2018/05/kang-han-vegetaristi.html






maanantai 14. toukokuuta 2018

Kuvahaaste, kuva 8, 13.5.2018

Viime sunnuntain kuva jäi taas ottamatta, mutta tänään äitienpäivänä saatte katsella useampia kuvia, eri aiheista. Ja lukea höpötyksiä 😊

Tässä kuitenkin ensin kuvahaasteen kuva - nyt on kesä! Koivuissa on jo isot lehdet, molemmissa. Linnunpesää en ole huomannut, tosin olen ollut aika vähän tuolla parvekkeella, siellä tulee nyt oltua vähemmän, kun AM on lopettanut tupakoinnin eikä hänkään siis enää käy siellä. En siis roiku enää mukana. Oliko tarpeeksi monimutkaisesti selitetty? 
Kaunista kuitenkin on ja tuoksuu hyvälle. Sitten kun vielä tulevat ensimmäisen kerran leikkaamaan nurmikon, tuoksu on huumaava. Nyt tuoksuu mullalle. Ja murskatulle asfaltille. 

Miksikö tuoksuu multa ja asfaltti?

Meille ollaan vihdoin viimein kaivamassa sitä kaapelia ja valokuitua, josta olemme maksaneet koko alkuvuoden. Luulimme sen tulevan jo silloin vuoden vaihteessa tai joskus, mutta eihän sitä tietenkään silloin voinut tehdä, kun maa oli jäässä. Jäässä ja jäässä. No nyt se ei ole jäässä. 
Nyt kaivetaan. 
Vaan kun tulisi vielä ohjeita, jotta mitä pitää tehdä. Ostaa uusi millainen digiboxi? Millainen modeemi/reititin nettiä varten? Vai tuoko sen joku ihan ovelle asti? No ehkäpä asiat selviää, ennen kuin tv ja netti pimenee 😊

Tämmöisenkin kuvan otin tuolta meidän takapihalta - liekö piirretty tänään vai eilen. On ihanaa kun meidän talossa on lapsia jotka ilahduttaa meitä piirustuksilla harmaassa asfaltissa:


(Kuva on siis otettu parvekkeelta, kolmannesta kerroksesta, siksi ei niin kovin tarkka 😊 )

Eilen illalla katseltiin Euroviisuja. Jostain syystä se on muodostunut meille perinteeksi, eipä televisiosta yleensä muutakaan tule siihen aikaan. No, eilen tuli jääkiekkoa, mutta ottelun kulun näki netistäkin. 
Sinä vuonna kun Lordi voitti, olimme ko. viikonloppuna mökillä ja katselimme viisuja siellä. Jännitimme pisteiden laskua emmekä olleet uskoa silmiämme ja korviamme - Suomen edustaja, hirviöbändi Lordi voitti!  Jostain kumman syystä olin vielä kirjoittanut annetut pisteet ylös vihkoon ja se vihko on vieläkin tallessa mökillä 😊 Viisut lähetettiin seuraavana päivänä uusintana ja varmaan koomisinta koko asiassa oli se, että vaikka tulos oli jo selvillä, niin kun tuli pisteiden jaon aika, tilanne oli AIVAN YHTÄ JÄNNITTÄVÄ KUIN YÖLLÄ SUORAA LÄHETYSTÄ KATSOESSA 😊😊😊
Mihinkä se nyt siitä olisi enää muuttunut.... Mutta silti vaan jännitti 😊

No, eilisiä viisuja katsellessa piti olla käsillä jotain tekemistä, jotain yksinkertaista tekemistä, sellaista jota ei tarvitse hirveästi ajatella, kun vauhtiin pääsi. 
Ja olihan siellä ne Tanskan Viikingit 😉😉😉

Nämä ovat Himppu-mummun patalaput, joita olen tehnyt ennenkin,

Ohje löytyi tutusta Heidin Aherrukset -blogista,
reddragonknitting.blogspot.com 

Kun pari-kolme vuotta sitten kävin keräämässä työpaikalta henk.koht. tavaroitani, pois muuton tieltä, ettei heidän tarvi niitä muuttaa (ja kun tuskin sinne enää palaan), niin kaapistani löytyi nippu näitä pannulappuja 😉😉😉

Meillä pidettiin tiimin viikkopalaverit pääsääntöisesti puhelinpalavereina, kahdella paikkakunnalla kun oltiin, ja moni muukin palaveri oli puhelinpalavereja. 
Jotta pystyin keskittymään palaveriin kunnolla, otin aina palaverin alkaessa esiin langat ja virkkuukoukun ja rupesin virkkaamaan pannulappua 😊 Kun käsillä oli jotain tekemistä, en naputellut koneella mitään työjuttuja tms. vaan keskityin kuuntelemaan - tuo malli on niin helppo, että sen oppi nopeasti. Tunnin palaverin aikana ehti virkata yhden pannulapun 😊 

Kun tyhjensin kaappiani, pannulappuja löytyi melkoinen nippu... kysyin, haluaako niitä kukaan - silloinen esimieheni taisi ottaa ne kaikki 😊😊😊

Että semmoista.

Ps. Oli se Norjan Alexander Rybak hyvä myös ja Itävallasta tykkäsin kanssa. Ja Montenegrosta, joka jäi finaalin ulkopuolelle. 





torstai 10. toukokuuta 2018

Hei, tykkäätsä musta?

Onhan tämä blogimaailmakin toki osa sosiaalista mediaa, mutta kun aikanaan ensimmäisen blogini vuodatukseen perustin, kahdeksan vuotta sitten, en ajatellut kerätä sille "tykkääjiä". Ajattelin vaan tyhjentää päätä, kokeilla onko musta enää kirjoittamaan mitään - kun Äitirakas aikanaan 80-luvun alussa antoi luvan kirjeenvaihtokaverille, niitä oli lopulta parhaimillaan liki parisenkymmentä. Kaikki saamani kirjeet on tallessa tuolla kellarissa.
Ja siinä blogin perustamisen ohessa ajattelin, että kiva, jos joku viitsii sitä lukea.

Kahdeksan vuoden aikana olen saanut ystäviä, osan tavata ihan naamatusten ja muiden kanssa ollaan ystäviä näin virtuaalisesti.

Naamakirjaankin olen eksynyt, silloin kun se oli niin "in" ja siellä oli kaikki. Nythän se tuntuu olevan enemmänkin meidän keski-äkäisten naisten temmellyskenttä (juu, juu, taisi olla vähän rumasti sanottu, oliko?), ainakin siellä välillä käy tunteet tosi kuumana 😉😉 Ja mainoksia, arvontoja ja muuta sälää siellä on pilvin pimein.
Poistuisin sieltä nätisti takavasemmalle, jos en olisi lupautunut yhden ryhmän ylläpitäjäksi ja yhdeksi aktiivisista päivittäjistä. Ja jos ei ystäviä olisi ympäri maata; on helppo kertoa kuulumisiaan = kommelluksiaan heille kaikille kerralla.

Mistäkö tämä pohdiskelu ja selittely sai alkunsa?

Törmäsin iltapäivälehdessä juttuun valokuvaajasta, joka oli laittanut naamakirjaan ottamansa upean valokuvan, hienosta Jämijärven Uhrilähteestä. Kuva ON hieno, sitä en kiellä, mutta jutussa oleva lause:
"Ajattelin että sinne tulee 10-20 tykkäystä. Nythän siellä on lähes 2500 tykkäystä ja 30-40 kommenttia."

Hän ei varmastikaan tuossa jutussa tarkoittanut lausahduksellaan mitään sen kummempaa, hämmästeli vain, että no huh huh, mites tässä nyt näin kävi 😊

Mutta jotenkin tuntuu, että tämän some-maailman ja some-elämän myötä ihmisen arvoa on ruvettu mittaamaan sillä, kuinka monta seuraajaa sulla on instagramissa (no hyvä on, myönnän, minullakin on instagram -tili, tulin luoneeksi sen vähän niin kuin vahingossa... mulla on VAIN..11 seuraajaa 😉😉 ), tai youtubessa (no sitä EI ole!)tai Twitterissä tai mitä niitä on.
Mä olen siis aika onneton, kun mulla on vain noin vähän seuraajia instagramissa ja naamakirjassa kai alle sata kaveria. Ja niistä muutama yrityksiä, muutama sellaisia vähän niinkuin jäänteitä työelämästä, ne voisi poistaa yms. Eipä paljon jäisi. Teen siellä siivousta aina silloin tällöin ja aina sieltä kymmenkunta katoaa - tiedä sitten pitääkö sanoa "valitettavasti" vai mitä?

Mutta siis ollaanko me tosiaan nykyään niin riippuvaisia siitä, kuka ja kuinka paljon meidän some-päivityksistä tykätään? Sekö on meidän ystävyytemme mittari?

Minusta on mukava, kun olen onnistunut kirjoittamaan tänne blogiini päivityksen, joka saa aikaa paljon keskustelua.  On hauska vaihtaa ihan vakavia ja asiallisia ajatuksia asioista, mutta on myös hauska heittää huulta ja laskea leikkiä - elämää kun ei ole mielestäni tarkoitus ottaa niin vakavasti.
Tiedän, että joskus kirjoitukseni on kertakaikkiaan niin tylsä tai aihe jo niin moneen kertaan kaluttu, ettei kenelläkään ole siihen enää mitään uutta sanottavaa.
Minä vaan en välttämättä muista, että samasta asiasta on vaihdettu ajatuksia jo moneen kertaan 😊

 "Tykkään teistä niin, että halkeen"


sunnuntai 6. toukokuuta 2018

Kuvahaastekuva jäi taas ottamatta

Taas jäi tältä sunnuntailta kuva ottamatta.

Jatkoin työhuoneen siivousta loppuun, siirsin samalla talvivermeet kevät- ja kesävaatteiden tilalle. Nyt on pipot ja lapaset ja kaulaliinat pakattu pois. Luotan siihen, ettei niitä enää tarvita.

Kumartelin varmaan liikaa. Venytin syömistä.
Sain syötyä ja ajattelin ottaa torkut. Tuli huono olo ja ehdin sanoa siitä AM:lle, joka kysyi, että millä tavalla.
- En osaa selittää, mutta annatko tuon juomapullon, janottaa.
Ja sitten pimeni.

Olin kuulemma kiskonut hampaillani juomapullosta irti sen korkin tai-mikä-se-nyt-onkaan. AM yritti ottaa sitä pois suustani, mutta ei saanut. Pelkäsi vain, etten vedä sitä henkeeni. En onneksi vetänyt. Enkä onneksi katkaissut hampaitani.
Kohtaus meni ohi - nukahdin sohvalle ja nukuin ehkä n. tunnin. Heräsin ja katselin ympärilleni.. En oikein ollut varma mitä oli tapahtunut; olinko nukkunut koko ajan ja nähnyt vain unta, vai oliko tosiaan reilun kahden kuukauden jälkeen Riesa päättänyt tulla pistäytymään.

Ottaa taas päähän. Kaksi ja puoli kuukautta on pitkä aika, siinä ajassa ehtii jo luomaan illuusion, että nyt on löytynyt lääkkeet, joiden kanssa Riesa pysyy kurissa - näiden kanssa pärjään, ajan kanssa totun kyllä sivuvaikutuksiin. Sitten se taas tulee ja pudottaa maan pinnalle.
Ja kun on kuitenkin päin naamaa sanottu, että kohtauksettomaksi mua ei enää saa. Millään. Ei ole mitään mitä korjata, niin kuin silloin viimeksi, 17 vuotta sitten.

Kaksi ja puoli kuukautta on kuitenkin toisaaltalyhyt aika ja toisaalta pitkä.
Ja mitä tässä valittamaan: toiset saa kymmeniä kohtauksia PÄIVÄSSÄ! 
Pitää olla tyytyväinen siihen, jos kohtauksia tulee vaikka vaan kerran viikossa, saati sitten parin kuukauden välein.

No, valitin kuitenkin, nyt otan taas yhden pillerin lisää, huomenna on päivä uus, kesä kuulemma.

Huomenna on hyvä päivä!