torstai 12. lokakuuta 2017

Käsitöitäkin viimein tehtynä

Käytiin viime lauantaina etsimässä kaupoista SUOLAA. Tiettyä suolaa. Semmoista missä on vähän suolaa. Se oli jotain Herbamaren vähäsuolaista yrttisuolaa. Ei ollut helppo homma, ei sitä ihan niin vaan löytynyt. Joka kaupasta.
Mutta sitten päätettiin mennä kauppakeskukseen jossa on luontaistuotekauppa Life, ja Punnitse ja Säästä. Ja Citymarket. Kai nyt jostain löytyisi.

Ensimmäinen kohde oli Punnitse ja Säästä. Ei ollut. AM jätti mut sinne "hoitoon" siksi aikaa kun sanoi käyvänsä katsomassa Lifesta. Ei ollut. Sanoi käyvänsä vielä äkkiä Cittarissa.

Punnitse ja Säästä:n tyttö sanoi katsovansa mun perään vielä senkin aikaa, kun AM kipaisee Cittarissa. Voi mitä herkkuja siellä oli, siellä Punnitse ja Säästä:ssä: Kuivattuja hedelmiä, pähkinöitä, suklaata, karkkia, teetäkin vaikka kuinka, käsivoiteita, saippuioita - voih, vaikka mitä! Ihana kauppa!
Yhden joululahjan löysin sieltä, hyvän ostoksen tein!

Onneksi AM ei viipynyt kauan, muuten olisin mennyt konkurssiin. Suola oli löytynyt, ja... voi AM:a: hän oli taas ostanut mulle kerän lankaa ❤❤ Perusteluna "kun tää on ihan sun värinen"

Mietin jonkun aikaa, että mitä siitä tekisin, jotain mikä valmistuisi nopeasti. Sukkia ja lapasia on, kaulaliinoja myöskin, mutta...hetkinen.. KAULURI.
Ja tällainen siitä tuli:



Jospa tämä nyt podettu flunssa jäisi tämän ansiosta syksyn ja talven ainoaksi.

Ai niin. Lauantaina sattui myös vähän hmm....harmillisempi tapaus. AM on lopettanut tai lopetellut tupakanpolttoa. Syö tällä hetkellä Nicotinellia. Ne unohtui sieltä Cittarista ostaa ja käytiin hakemassa ne tuosta meidän lähikaupasta. Tai minä hain. Siellä oli vanha täti juttelemassa henkilökuntaan kuuluvan tytön kanssa. Mihinkä siellä korvansa laittaisi ja kuulin keskustelusta pätkän jossa kassatyttö sanoi, että naapurikunnan kaupassa voisi asia onnistua. Täti näytti vähän surkealta ja ajattelin, että kun meillä on auto ja aikaa, voisin tarjota apua. Menin kysymään, voisinko auttaa. Sainkin sitten tietää, että tädillä ei olekaan rahaa eikä hän voi ostaa ruokaa - olisi halunnut velaksi. Se ei onnistunut, valitettavasti. Mietin ihan pienen hetken ja tarjouduin ostamaan hänelle purkin maitoa ja esim. maksalaatikon tms. Tarjous ei hänelle kelvannut :(
Täti otti rollaattorinsa ja lähti niine hyvineen kotiinsa - hänen miehensäkään ei ilmeisesti ollut sillä hetkellä hetkellä kotona, en saanut selvyyttä koska hän oli tulossa kotiin, mutta kai hän sitten oli tulossa jossain vaiheessa. Tädillä ei sanojensa mukaan kuitenkaan ollut kotona lainkaan ruokaa, mutta... hämmentyneenä tein omat ostokseni ja ihmettelin, kun ei tarjoukseni kelvannut. Ilmeisesti hän ei sitten kuitenkaan oikeasti ollut avun tarpeessa? 

torstai 5. lokakuuta 2017

Onko jossain matoja?

Jos blogi kiukuttelee, niin silloinhan täytyy jossain muuallakin on matoja, kuin pihalla. Ainakin meidän roskiksen nurkalla oli iso iso kastemato tänään päivällä. Harmitti, kun oli kädet täynnä tavaraa, enkä voinut nostaa matoa asfaltilta turvaan nurmikolle.

Mutta arvatkaas mikä muu mato meidän pihalle oli yön aikana ilmestynyt? Tai luulen, että se oli ilmestynyt yön aikana, kun naapurikin sitä ihmetteli. Minähän en ole ulkona käynyt sitten eilisen aamupäivän.

Päältäajettava maantiivistin (eikö oo hienoja sanoja?) oli ilmestynyt tuohon talon eteen nurmikolle.  Olihan sillä tietenkin pitänyt ajella pihan saniaiset nurin ja vähän kaikenlaista pahaa tehdä - senkin pahalaiset - mrrrr.  Poliisin nauhat siinä nyt oli ympärillä eli varastettuhan se oli.  Voi vitsit, että ihmisten pitää kaikenlaista ilkivaltaa tehdä. Ei ymmärrä ei.

Lenssu alkaa kai tehdä lähtöä. Hyvä hyvä. Ehkä tästä vielä toetaan. Ensi viikko vielä aikaa, ennen kuin pitäisi lähteä sinne Mikkelin Kyyhkylään. Kyllä tää tästä. Ärsyttävintä on tämä kurkun kutiaminen, siihen kun ei oikein auta mikään. Juominen, vettä ja teetä olen juonut litratolkulla ja sitten juossut vessassa.

Kyll mä tästä. Rääkkään teitä taas ihan tosissani 😉

keskiviikko 4. lokakuuta 2017

Miesflunssa

Minulla kuulemma. Näytin kuulemma eilen siltä, että minulla on miesflunssa.  Pidin sohvaa selässäni koko eilisen päivän, sen jälkeen kun olin tullut työterveyslääkäriltä.  Siellä kävin hoitelemassa taas niitä työkyvyttömyyseläkejuttuja. Josko niitä saatais eteenpäin.

Tänäänkään en ole oikeastaan liikkunut sohvalta mihinkään. Odottanut vain ruokaa. Juonut teetä ja vettä ja teetä ja vettä.

Maanantai-iltana rikoin kuumemittarin. Tipautin sen lääkekaapista lattialle, kun etsin jotain millä saisin puudutettu kurkkua, kops, siihen tipahti kuumemittari lattialle ja siellä se näytti olevan kotelossaan murusina. Ei oltu varmoja, onko se NIIN vanha, että olisi ollut jopa elohopeamittari, joten pikaisesti maalarinteippiä ja teipillä koko kotelo mittareineen tiukasti pakettiin.
Eilen kävin ostamassa uuden, mutta siinä on varmaan joku vika. Ei se mitään kuumetta näytä... 😉

Mutta tämän miesflunssan takia en ole jaksanut kommentoida teidän muiden blogeihin. Olen kyllä lukenut päivityksiänne ja olen täällä kyllä.

Olisi kerrottavaakin ja näytettävää, mutta nytkin sattuu sen verran päähän (miesflunssa!), että en jaksa kiusata teitä enempää.

Koetan toeta lauantaiksi, että pääsisin kylille - illalla on taas kesäkauden päätös, Saidan tulet ja sinne haluaisin. Aamupäivällä ensin tapaamaan ystävää.

Älkää te sairastuko - Repu jo potee lenssua, paranemisia hälle! Ja Reppanainen, toivottavasti sinä olet jo paranemaan päin!


maanantai 2. lokakuuta 2017

Miehet, naiset, tytöt, pojat, henkilöt. Ihmiset. Sekavaa pohdiskelua

Nyt tuli pakottava tarve kirjoittaa. Saatan sohaista muuraihaispesää, syvältä ja pahasti, mutta otan sen riskin. Mutta tämä on minun blogini ja nämä ovat minun mielipiteitäni ja ajatuksiani 😊

Aamutv:ssä oli Ylen vastapalkattu yleisöasiamies, joka siirtyi tehtäväänsä Aamulehdestä, jonka suuri missio on nyt sukupuolineutraalit tittelit. Yleisöasiamieskään ei ilmeisesti haluaisi olla asiamies, mutta kun ei muutakakaan sopivaa titteliä löytynyt, niin siihen on tyydyttävä. Kunnes joku joskus keksii sen paremman.

Voi herran pieksut, jotka on rouvan jalassa.  Tämäkin sanonta muuten on jostain isovanhemien tai heidän aikalaistensa suusta.

Laiskiainen tätä aihetta jo vähän Nukkumatti -keskustelussa sivusikin. Että pitäisikö Nukkumatinkin nimi vaihtaa. Johonkin vähän neutraalimpaan. Kun ei enää kai saa olla miehiä ja naisia, tätejä ja setiä, miehiä ja vaimoja, siskoja ja veljiä, tyttöjä ja poikia, tyttäriä ja poikia. Mummeja ja ukkeja? Tätäkin listaa voisi jatkaa loputtomiin.
Saati sitten sitä ammattinimikelistaa. Siihen voisi minusta soveltaa yhtä vanhoista sanonnoista: Ei nimi miestä pahenna, jos ei mies nimeä.  Mitä väliä sillä on, millä tittelillä sitä työtä, jos kaikki tietää, mitä työtä teet.
Postimies. Kaikki tietävät mitä postimies tekee. Postimies Pate sen kertoo jo lapsillekin eli ihan pienestä pitäen se on tiedetään.
Tapetilla ollut eduskunnan puhemies. Eiköhän senkin kaikki tiedä, mikä on hänen tehtävänsä? Työ ei muutu miksikään titteliä vaihtamalla.

Minä olen syntynyt Naiseksi. Tai siis Tytöksihän silloin ihan pienenä sanottiin. En sukupuolineutraaliksi.
Minä olen Aviopuoliso. Vaimo. Rooli on ihan sama. Aviopuoliso kuulostaa neutraalimmalta - jota siis nyt joka paikassa halutaan olla. Olen siis mieluummin Vaimo. Se kuulostaa jotenkin kauniimmalta, kunnioittavammalta. Mieheni kunnioittaa minua puhumalla minusta muille joko etunimellä tai Vaimo.

Nyt olen jo siinä iässä, että kun menen esim. lääkäriin tms. kuulostaa hauskalta kun kutsutaan Rouva xxx. En halua olla Henkilö xxx.  Olen ollut Rouva jo 30 vuotta. Ehkä koko termi jää jo kohta pois sanastosta.

Tasa-arvoon tuo sukupuolineutraalien tittelien etsiminen ja muuttaminen ei varmastikaan tule vaikuttamaan sillä tavalla kuin tasa-arvoa nykyisten naisten ja miesten välillä haluttaisiin. En usko.
Naiset ovat edelleen naisia ja miehet miehiä.

Ja niin minä ainakin haluan olevankin. Haluan edelleenkin tulla kohdeltavan Naisena.

Olin viikonlopun reissussa. Meitä oli matkassa yhteensä 19 henkeä joista naisia 6. Välillä meitä pidettiin kuin kukkasia 😊 ja annoimme olla niin. Välillä meidät varmaan unohdettiin - miehet olivat miehiä ja puhuivat miesten juttuja - niin kuin pitikin.
Minä ainakin myönnän, että ihanaa olla Nainen. On ihanaa olla huomioitu. Kun Mies "nostaa" pienen vesilätäkön yli, ettei kengät kastu 😊 Kun Mies kysyy "otatko kahvin mustana vai maidolla, montako sokeria" - ihan vaan sen takia, ettei minun tarvi nousta ylös 😊
Mutta toisena hetkenä olen se NAINEN, joka selviää mistä vaan: kävelen polvia myöten mudassa, kiipeän korkeimmalle kalliolle, hyppään leveimmän ojan yli. "Ei tartte auttaa" (No minä en enää, mutta silloin joskus)

Ja vielä yksi asia. Kerroin teille jatkokertomuksen Myyntisirkkusten seikkailuista Suomen suvessa. Virallinen "titteli" meille kahdelle on Myyntiryhmä, vaikka meitä on vain kaksi. Kaksi aikuista naista. Joskus aikanaan Myyntiryhmän tehtäviin on kuulunut toimia myös infopisteenä ja, edelleenkin, löytötavaratoimistona. Olemme molemmat iältämme ihan aikuisten oikeasti AIKUISIA naisia. Mutta hyvin usein kuulemme lauseen "Kysy Myyntiryhmän tytöiltä", "Myyntiryhmän tytöt tietää".
Monet kokee tuon tytöttelyn äärettömän loukkaavana. Nyt voin puhua vain omasta puolestani, mutta minä en loukkaannu siitä, jos joku sanoo minua tytöksi. Sehän vain kertoo siitä, etten olekaan vielä niin rupsahtanut kuin itse luulin. En ainakaan koskaan ole kokenut, että kukaan olisi sitä sanonut tarkoituksenaan loukata.
Samoin puhun itse "meidän pojista", vaikka puhun ihan aikuisista miehistä.
Oikeastaan puhun vähän ristiin: Siskorakkaan Pikku-Prinssi ja viime kesän Pikku-Aurinko; heistä puhun "miehinä" 😊😊

Tässähän näitä ajatuksia, sekavaa niin kuin aina 😉😉

perjantai 29. syyskuuta 2017

Merkittävä merkkipäivä

Tänään on merkittävä merkkipäivä.

Ei minulla, mutta täällä meidän "mäellä".  Täällä vietetään 85-vuotias päiviä. En tiedä vietetäänkö juhlia, mutta kaikki, jotka ko. henkilön tuntevat tai tietävät, varmasti juhlivat ja onnittelevat häntä mielessään sydämellisesti ja ajattelevat lämmöllä.

Kukaan ei oikein taida tietää hänen tarinaansa ihan todella, paitsi tietysti he, jotka hänet ihan oikeasti tuntevat. Siksi en minäkään sitä rupea arvuuttelemaan.

Kyse on kuitenkin vanhasta tädistä, Kaija-mummosta. Hän on 20 vuoden ajan ollut tuossa valtatien varressa "ohjaamassa" liikennettä ja tervehtimässä autoilijoita. Kaikki siitä vakituiseen kulkevat tietävät hänet, hän on siinä kesät talvet.

Aina hymy huulilla ❤

En tiedä muista, mutta aina kun hän pidempään poissa paikaltaan ja taas palaa, niin huokaan helpotuksesta: mummo on taas paikallaan, kaikki hyvin 😊

Itse olen asunut tällä mäellä 30 vuotta ja kaikkiin niihin vuosiin Kaija-mummo kuuluu; ei koko ajalta tuolta "vartiopaikaltaan", mutta varmastikin viimeiset 20 vuotta hän on tuolla vartiopaikallaan ollut.

Me AM:n kanssa onnittelemme häntä sydämemme pohjasta ❤

maanantai 25. syyskuuta 2017

Käsitöitä ja käsitöistä

Tänään oli aivan ihan syyspäivä: aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta koko päivän ja lämpmittari kipusi yli kahdenkymmenen asteen. Muuten olisi voinut luulla olevan kesäpäivä, mutta koivut hehkuivat keltaisina, vaahterat punaisina ja Äitirakkaalle ja Tunturiruipelolle menevän tien varressa oli isoja tatteja vieri vieressä.

Äitirakas oli tehnyt sienikeittoa - todella herkullista sienikeittoa 😋😋

Käytiin siellä maalla - melkein kaupungissa, kun neuloin Äitirakkaalle joogasukat yösukiksi: tavalliset villasukat ovat liian kuumat, mutta ajattelin, että kipeä ja hoitoa odottava jalka voisi kuitenkin tykätä lämpöisestä.
Kevään 2016 Salainen Neuleystäväni Sanni lähetti minulle nämä ihanat sukat - jotka jalassani luulin hukanneeni toisen jalan varpaatkin yhtenä yönä... (se on sitten toinen juttu se 😏) ja niistä sain idean neuloa Nallesta vähän ohuemmat sukat. Katsotaan mitä Äitirakkaan jalka tykkää.

Varsissa ON yhtä paljon kerroksia molemmissa, ne vain jostain syystä ovat ja näyttävät eri mittaisilta - en tiedä miksi. Tai sitten laskutaidossani todella on vikaa....

Tuossa samalla kun etsin kuvaa noista Sannin lähettämistä joogasukista, katselin vanhoja kuvia Salaisilta Neuleystävä -kierroksilta ja mitä minä hölmö puusilmä huomasinkaan 😊

Aikaisemmin esittelemäni sukat, vihreän kirjavasta seiskaveikan Aurora -langasta tehdyt. Lanka oli viime kierroksen SNYn, SNY-Peikkosen lähettämää lankaa!


Huomenna tulee TAAS patterimiehet. Alkaa kohta ottaa ihan tosissaan päähän, kun homma vaan venyy ja venyy, vaikuttaa siltä, että sitä ei vieläkään saada valmiiksi. Huonekaluja ja muita tavaroita saa siirrellä ees ja taas. En tykkää yhtään.

Ja takki pitäisi hakea kaupungista vetoketjun ompelusta. Vähän jännittää millainen siitä loppujen lopuksi tuli. Uskon kyllä, että siitä tuli hyvä. Kelpaa varmasti hyvin ulkoiluun ja se on pääasia.

Mutta nyt, nyt on jatkettava Metsäretkeä. Se, tai paremminkin ne, on pahasti jäljessä. On yritettävä saada edes toinen sukka ajantasalle.

sunnuntai 24. syyskuuta 2017

Vielä Nukkumatista

On se Nukkumatti vaan vinkeä veikko. Sanoi, että pitää huolta vaan lasten nukkumisesta. Aikuiset saa huolehtia itse itsestään. No, mikäs siinä sitten. Jos ei edes niistä aikuisista huolehdi, jotka uskoo Nukkumattiin. Ja peikkoihin ja menninkäisiin. Ja keijuihin.

Minä esimerkiksi uskon vakaasti, että tässä sienessä asuu joku. Katsokaa nyt. Siinä on selvä ikkuna. Ja siellä on valotkin. Joku on siis kotona.


 

Nyt kun ollaan jo sunnuntain puolella niin kerron, että "eilen".

Mulla hälyyttää puhelin joka aamu klo 9.00. Muistuttaa, että pitää ottaa lääkkeet. Jos ei ole aikaisempaa menoa, niin todennäköisesti nukun siihen asti. Viime aikoina kyllä olen herännyt vähän ennen puhelimen hälyytystä.

Näen paljon unia, mutta en juurikaan herättyäni muista niitä, en koskaan osaa kertoa mitä unta näin. Osaan ehkä sanoa, ketä unissa oli, mutta en sen enempää.

Eilen aamulla heräsin ja katsoin puhelimen kelloa, 8.48. Ette ikinä arvaa mihin tai miten heräsin?
Heräsin siihen, että uneni, mikä lie ollutkaan, loppui ja kun se oli loppunut, alkoi pyöriä LOPPUTEKSTIT! Kuin elokuvassa konsanaan 😄😄😄😄

Totesin, että kun kerran kellokin on jo noin paljon ja kerran lopputeksit olivat menossa, lienee aika nousta ylös....

Että varsin veikeä kaveri se Nukkumatti...