lauantai 20. tammikuuta 2018

Karhukirjeitä, käsityölehtiä ja melkein tulipalo

Oletteko koskaan lukeneet tai kuunnelleet Jukka Parkkisen Karhukirjeitä?

Ovat aivan loistavia tarinoita, myös aikuisille - ehkä jopa enemmänkin aikuisille kuin lapsille, sillä jotkut sanankäänteet ovat sellaisia, etteivät lapset niitä ymmärrä. Tai ymmärtävät ne juuri niin kuin ne on kirjoitettu, eivät niiden vivahteita.

No, miten sattuikaan, tässä lauantai-illan ratoksi kaivoin keskeneräisten neuleiden korista esille eräät vuoden verran valmistumista odottaneet sukat ja ajattelin tehdä ne nyt valmiiksi, kuunnellen samalla Karhukirjeitä Kaukomailta.
Heti kirjan alussa yksi tarinan päähenkilöistä, räväkkä Amalia-täti, tilaa KESKENJÄÄNEET KÄSITYÖT -LEHDEN, sillä hän haluaa voittaa maailmanympärysmatkan.
Ja voittaa myös. Hän lähtee matkalle sisarenpoikansa Otson ja konstaapeli Karhusen kanssa. He kokevat matkallaan melkoisia seikkailuja - kannattaa lukea, tai kuunnella.

(Ainoa oikea Karhukirjeiden lukija on Juho Milonoff, mutta valitettavasti Celiasta ei ainakaan tuota kirjaa hänen lukemanaan löytynyt. Yle Areenasta löytyy Karhukirjeitä Kuntolomalta, siitä voi vaikka aloittaa 😃😃😃

Mutta miten sattuikaan juuri tähän iltaan: keskenjääneet käsityöt...

Onko teille koskaan tullut tarjousta tuollaisesta Keskenjääneet käsityöt -lehdestä?



*********************

Lauantai-illan tunnelmaa pilaa vähän palaneen käry... Ja ei, nyt se ei tule keittiöstä, eikä se ole varsinaisesti kenenkään syy. Tai on se vähän. Yhden pöllön. Siis pöllön. Harmittaa.
Vahinkoja:
- AM:n palaneet sormen päät
- lattiasta pieneltä alalta, ehkä n. 5x5 cm lakka pois ja pari naarmua - ei haittaa, koska lattia muutenkin huonossa kunnossa
Sain kesällä kavereilta synttärilahjaksi ripustettavan pöllön, jonne voi laittaa lämpökynttilän palamaan. Olen polttanut siellä kynttilöitä ennenkin, mutta jostain syystä nyt tänä iltana kynttilä päätti viime metreillä roihahtaa palamaan oikein isolla liekillä. AM tietysti meni yrittämään sen sammuttamista, mutta eihän se onnistunut vaan se piti saada sieltä pois. Eli "ruuvata" se pidike sieltä pohjasta irti - ja se on tiukka! Siinä sitten paloi sormet, ennen kuin keksin sopivan patalapun, siis jonkun tarpeeksi ohuen mutta jonkun mikä kuitenkin suojaisi sormia irrottaessa.
Puhaltamalla kynttilä ei enää sammunut vaan se olisi pitänyt saada äkkiä keittiöön tms. ja siinä se sitten tipahti lattialle 😢😢 Onneksi ei tapahtunut sen pahempaa; patalapulla saatiin tuli tukahdutettua ja sitten vietyä kuumat kappaleet lavuaariin ja kylmää vettä sormille jne.
Mutta onhan ne sormet nyt kipeät ja huushollissa kamala katku 😨

**************

Mutta nyt jatkan sukkien tekemistä, että saan teille näytettävää ja keskeneräisiä käsitöitä pois - ja jatkan Amalia-tädin, Otson ja konstaapeli Karhusen maailmanympärysmatkan kuuntelemista.




perjantai 19. tammikuuta 2018

Millä tuulella teillä ollaan ;)

Painostaako teillä? Vai onko perjantain kunniaksi paineet kohillaan?

Tämä kuva on tällä kertaa oikeastaan ihan Vilukissiä varten, häntä ja hänen suurlähettiläsunelmiaan. Vaikkei tällä ole mitään tekemistä suurlähettilään kanssa.
AM tämän taas netistä bongasi myynnistä ja kävi saman tien hakemassa pois, tuossa melkein naapurissa kun oli.

Aivan ihana kapine - ja toimiikin vielä!

HYVÄNTUULISTA VIIKONLOPPUA TEILLE KAIKILLE ❤❤



Viikonlopun reissu

Viikonloppuna olin reissussa. Oli taas vuoden ns. pitkä kokous. Kuski tuli hakemaan puolen päivän maissa ja ihan ensimmäisenä kävimme syömässä. Samassa kiinalaisessa ravintolassa kuin viimeksi tavatessa syksyllä. Kassa kysyi taas molemmilta "tavallinen vai eläkeläinen". Nyt saatoin vastata ihan hyvällä omalla tunnolla "eläkeläinen", vaikken ihan kokonainen eläkeläinen olekaan 😜

Matkaan oli varattu aikaa riittävästi - olin vain unohtanut sanoa, että pitää varata myös "eksymisvara", tai ehkä oikeammin "oikaisuvara"..  Jostain syystä nimittäin meillä kuskini kanssa on tapana tehdä yksi ylimääräinen lenkki, yrittäessämme oikaista. Joku voisi siis sanoa, että me eksymme.
Me löysimme perille. Tai ainakin melkein...Ajoimme vain ensin väärän mökin pihan. Mutta eihän sitä eksymikseksi lasketa, eihän? Katseltiin vaan vähän paikkoja. Tosin olisi nähnyt paremmin, jos olis ollut vielä valoisaa 😜  Mutta jo toisella yrityksellä löydettiin perille.

Mökissä oli pöytä katettu ja ruoka odottamassa eli odotimme vain muita saapuviksi. Sillä aikaa jaoimme nukkumapaikat. Olin ajatellut, että saisin nukkua alakerrassa, mutta kun olin ainoa nainen porukassa niin mut häädettiin yläkertaan. No ei se sinänsä haitannut - sain TOSI ison tilan ja kuusi sänkyä itselleni. Olisin voinut vaihtaa vaikka keskellä yötä petiä, jos olisin halunnut. En vain tykkää mökkien rappusista, ne on yleensä liukkaita ja kapeita - siis pieniä jalalle. Niin nekin, mutta selvisin niistä silti.

Ruokailun jälkeen ruvettiin kokoustamaan; osa asioista hoitui nopeasti, osaan jumituttiin kiinni pitkäksi aikaa. Jossain vaiheessa miehet lähtivät saunaan, minä kaivoin sukankutimen esiin ja viihdytin itseäni sillä 😜😜

Mukana oli myös yksi koottava frisbeegolfkori. Miesten tultua saunasta alkoi pohdinta: "Tuo varmaan pitäisi kasata", "Pitäisköhän toi kasata", "Kyllä toi varmaan tarttis kasatakin.." Nih. Tarttis varmaan. Kasata. Kuuntelin sitä jonkun aikaa ja totesin, että niin se varmaan pitäis kasata. Menin laatikolle ja rupesin avaamaan sitä. Siihen sain vähän apua, sitten komensin viemään sakset pois ja purin osat laatikosta pois. VIISI miestä istui kuka missäkin ja katseli ja ihmetteli - yritti antaa välillä neuvoja - kun kasasin sitä koria. JA KASASIN SEN 😜😜 Totesin vain, että "Krhm, olenhan mä sentään autonasentajan tytär, nyt hiljaa" ja jatkoin kasaamista.


Noiden ketjujen ripustamisessa sain ja otin vastaan apua - ne nimittäin ovat aika painavat ja tuon punaisen lipun "tikkuineen" asensi joku lopuksi paikalleen.

Että semmoisen pikku ilta-askareen suoritin aikani kuluksi
😜😜


Kokousta ei enää sinä iltana jatkettu, höpöteltiin kaikenlaista muuta. Ja vaikka ollaan "opeteltu" tuntemaan toisiamme jo yli kymmenen vuotta, opimme toisistamme lisää hauskalla tavalla:

Finlandia -hymni
Ville Tuomi: Nocturne:
Jorma Kääriäinen: Länteen Itään
Lordi: Hard Rock Hallelujah
Uriah Heep: Come Away Melinda
Jenni Vartiainen: Muruseni
Johanna: Ei sovi mun selkääni enkelin siivet
Metallica: Nothing else matters
Simon & Garfunkel: Sound of silence
Markku Aro: Jos luoja suo
Uriah Heep: Rain

Jokainen vuorollaan valitsi kappaleen ja kun kaikkien biisit (kierros kerrallaan) oli soitettu, kerrottiin, miksi oli valittu juuri se biisi.
"Tiskijukkamme" soitti illan päätteeksi Päivänsäteen ja Mennikäisen ja ihan viimeiseksi tv:n lastenohjelmasta tutun Nukkumatin 😜

Aamulla kun kömmin yläkerrasta alakertaan, oli alhaalla "turvamies", etten vaan putoa ja satuta itseäni: huolehtivia Ystäviä siis on, mitä siitä yhdestä.. Ja aamupala puuroineen oli valmiina ja katettuna, vaikka vasta oli alakerrassakin herätty!

Aamupalan jälkeen hoidettiin kokous loppuun ja valmistauduttiin kotiin lähtöön; muutama frisbeegolfheitto pihalla ja sitten kukin suuntaansa.
Minä jouduin jäämään paikkakunnalle odottamaan junaa, onneksi sain kaverin seurakseni niiksi pariksi tunniksi. Paikkakunnan rautatieasema nimittäin oli TOSI ankea!
Kahden ja puolen tunnin junamatka meni nopeasti, vaikka en mitään ihmeellistä tehnytkään; istuin vaan ja kuuntelin musiikkia 😜
Kun pääsin kotiin, otin torkut lämpöpeiton alla ja AM herätti taas lääkkeiden oton lisäksi nukkumaan 😜😜

Semmoinen reissu. Tuli taas pitkä tarina, mutta tulipa kerrottua koko reissu kerralla. Olen siis osannut olla kiltistikin, vaikka käsityöskerhossa olinkin ilkeä lapsille....



tiistai 16. tammikuuta 2018

Käsityökerhon ilkeät tädit

Niin meistä kai voisi tänään ajatella. Saa nähdä päädytäänkö paikallislehden tekstiviestipalstalle.

Meillä siis oli tänään käsityökerho kirjastossa. Sen alkamisajaksi on merkitty klo 18, mutta kun meitä tulee vähän sieltä ja täältä, niin osa on jo hyvissä ajoin paikalla. Lyhin matka taitaa olla mulla. Nyt me oltiin siellä hyvissä ajoin, mutta paikalla oli jo muutama ennen meitä.

Pari poikaa norkoili ko. tilan oven suussa ja kysyin ensin, että ovatko tulossa meidän kanssa tekemään käsitöitä.
- Ei kun tultais pelaamaan...
Muilta sen kummemmin kysymättä lupasin, että jos ovat nätisti, voivat tulla vähäksi aikaa pelaamaan - arvasin, että lähtevät kyllä, kun väkeä tulee lisää ja meidän melutaso nousee 😃
Pojat pelasivat ihan nätisti, ei mitään sanomista. Vaan kuinkas sitten kävikään. Yhtäkkiä pelilaatikko sekä pelikortit ryminällä lattialle!
Toinen pojista rupeaa vetämään takkia päälleen, toinen istuu paikallaan. Siinä vaiheessa sanoin napakasti, että peli ja kortit on siivottava paikalleen, ennen kuin lähdette.
- En minä niitä kerää, toi ne heitti.
- Ei sillä ole väliä, yhdessä pelasitte, yhdessä keräätte.
Siitäpä sitten vähän porukalla väiteltiin, toinen istuu hiljaa paikallaan, toinen tekee lähtöä ja ämpyilee vastaan.
Sitten tulee kirjastonhoitaja kärryn kanssa tuomaan meille teevettä ja ihmettelee mitä oikein on tapahtunut ja komentaa myös siivoamaan paikat. Vaan eipä tapahdu mitään. Toinen pojista pääsee lopulta luikahtamaan karkuun ja toinen jää yksin.
Hänet saimme sitten siivoamaan sotkun, mutta tiukille se otti.  Ja äkkiä jalat alle, kun tavarat oli paikallaan.

Kirjastohan on totta kai kaikkien käytössä, mutta eihän tuollainen käytös sovi - ei siitäkään huolimatta, että meistä vanhoista tädeistä lähtee paljon ääntä 😄

maanantai 15. tammikuuta 2018

Su'en Tassu on varastettu :( - toivottavasti sille käy yhtä hyvin kuin kävi...

Ei ole reilua, että Su'elta varastetaan Tassu, tai ylipäätään kenenkään kulkuvälineiden varastaminen - ei ole reilua ei. Mutta lupasin kertoa miten kävi, kun...

Itse asiassa en olisi tätä tarinaa muistanutkaan, ellen olisi tavannut vanhaa työkaveria tuossa joulun alla, mutta hänpä muisti ja muistutti. Näin siinä kävi:

Olin edellisenä päivänä ostanut uuden polkupyörän, hienon, väriltään (muistaakseni) oranssin. Menin sillä tietenkin töihin ja hehkutin sitä työpaikalla ihan täysillä. Odotin työpäivän loppumista, että pääsen fillaroimaan kotiin. Vihdoin päivä päättyi ja astuin ovesta ulos. Vaan MITÄ?!?!?!?
Missä pyörä? Telineessä tyhjä aukko. Ei pyörää missään, ei vaikka kuinka etsittiin. Oli aikuisella ihmisellä itku lähellä. En edes vuorokautta ehtinyt pyörää omistamaan.

Itku kurkussa lähdin kotiin. Seuraavana päivänä kerroin töissä mitä oli tapahtunut. Sain paljon myötätuntoa. Ja..
- Hetkinen, kerros uudelleen, millainen se sun pyörä olikaan.
Ja minä kerroin
- Kuule, tänään kun lähdet töistä, niin kävelepä tuosta Rautatienkatua, XXX-baarin edestä. Näin siinä eilen sellaisen pyörän kun kävelin kotiin. Katselin sitä ja mietin, että miten ihmeessä se Pöllö on tohon baariin mennyt, mutta mitäpä se mulle kuuluu.. Mutta käypä kattomassa.

Työpäivä päättyi ja lähdin kävelemään kohti XXX-baaria. Siinähän se mun fillarini oli! Mutta mitä tehdä? En uskaltanut ottaa sitä siitä ihan noin vaan, kun ikkunasta tuijotteli..krhm..noh, väkeä. Kävelin vähän eteenpäin, kukkakauppaan ja kysyin saanko soittaa, soittaisin poliisille. Rouva katsoi vähän pitkään ja oli aika epäröivä, joten kerroin hänelle mistä oli kysymys.
- No ilman muuta saat soittaa, ole hyvä!
Minä soitin poliisille, kysyin mitä tehdä.
- Oletko ihan varma, että se on sinun polkupyörä?
- Olen.
- No sitten voit mennä ja ottaa sen mukaasi, ei siinä sen ihmeempää.
- Entäs jos se on lukossa? Tai joku lähtee perään?
- Jos se on lukossa, soita uudestaan. Ja jos joku lähtee perään, niin jos vaikka se kukkakauppias voisi soittaa meille?
- Selvä, tehdään niin, kiitos.
Jotenkin noin se keskustelu meni.
Kiittelin kukkakauppiasta, kerroin mitä poliisi oli sanonut. Kukkakauppias sanoi, että hän vahtii siinä ovellaan ja jos joku lähtee mun perään, hän soittaa poliisille.

Menin baarin luo, katsoin pyörää uudestaan, kyllä, se oli minun pyöräni eikä ollut lukossa. Sydän jyskyttäen otin pyörän telineestä, hyppäsin satulaan ja lähdin hullun lailla polkemaan kotia kohti. Kadun kulmassa liikennevaloissa käännyin katsomaan taakseni: baarista ei ollut tullut ulos ketään, kukkakauppias seisoi ovellaan ja heilautti kättään 😃😃

Toivottavasti Su'ella käy yhtä hyvä tuuri ja Su'en Tassu löytyy vielä!

torstai 11. tammikuuta 2018

Lukupiiri: Seita Vuorela - Lumi

Tiistai oli siis vuoden ensimmäinen lukupiiri meidän kirjastossa ja luettavana kirjana oli ollut nuorten kirjailijana tunnetun Seita Vuorelan kirja Lumi.
Lyhyt kuvaus kirjasta ja kirjailijasta löytyy tuolta erilliseltä sivulta "Luettua ja kuunnneltua".

Uusi kirja on Eowyn Iveyn Lumilapsi. Oikeastaan pitäisi ruveta kuuntelemaan sitä ja samalla neulomaan noita sukkia, joko noita perussukkia Nallesta tai niitä Metsäretkiä, että saisin ne valmiiksi. Ja sitten.... ja sen jälkeen... ja sitten olisi.. ja...
Ja kun AM:kin osti yhden lankakerän ja sanoi, että siitä voisi tehdä pipon. Jos kohta tulee ihan oikea talvi, niin tarvitsisihan sitä tehdä ihan talvipipokin.

Joulupukki oli vissiin vähän eksynyt reissullansa, kävi nimittäin vielä tänään meillä. Nyt ei ihan heti lopu tee meiltä 😊 Saatiin monen laista teetä ja kahta niistä jo maistettiinkin, ja on muuten hyviä molemmat.
Yksi on Espresso Marteani ja toinen Mulled Wine.

Posti toi myös yllätyksen. Mukana oli pöllökortti runoineen, mutta lähettäjän nimeä ei kortissa ollut. Luulen kyllä tietäväni keneltä lähetys on. Runon julkaisuun taidan pyytää luvan lähettäjältä - laitatko siis viestin vaikka sähköpostiini, jos et halua paljastaa itseäsi muille? Vaikka luulen kyllä, että tämä kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa 😊


Nämä ihanat villasukat jalkaan ja iso, kuuma mukillinen Siskorakkaan lähettämää teetä, kuulokkeet korville ja käsityö käsiin, niillä pärjää talvi-illat sohvan nurkassa loistavasti.

Välillä teidän blogeja lukien ja teidän kanssa kirjoitellen - eihän elämä ole ollenkaan hassumpaa ❤❤

Sukat pääsee käyttöön heti perjantai-iltana, kun lähden kokoustamaan Partaharjulle.


tiistai 9. tammikuuta 2018

Mistä tunnet sä ystävän?

Taas tämä ikuisuusasia. Olette joutuneet lukemaan tästä kyllästymiseen asti, mutta jos tuntuu tylsältä, saapi jäädä odottamaan seuraavaa päivitystä. Se on taas vähän reippaampi. Nyt olen taas vähän ihmeissäni, vaikka olisihan tähän jo luullut tottuneen. Ja pitänytkin tottua.

Sain vaan tänään taas niin sanotusti kynsilleni. Se sama vanha "paras ystävä". Tapasin hänet vähän niin kuin yllättäen, menin tervehtimään. Odotin jonkinlaista vastavuoroisuutta, vuoropuhelua - tiedättehän, sellaista niin kuin ihmisten kesken yleensä on:
- Hei!
- No hei!
- Mitä kuuluu?
- Kiitos, ihan hyvää jne (lyhyt kuulumisten kertominen). Entä itsellesi?
- No kiitos, tässähän tämä. Ei sen ihmeempiä (kuulumiset lyhyesti).
- Oli kiva nähdä, mennäänkö joku päivä vaikka lenkille/kahville?
- Joo, olisi kiva jutella pitkästä aikaa oikein kunnolla.
- Viestitellään vaikka, mun täytyy valitettavasti nyt mennä.
- Oli kiva nähdä, mutta viestitellään. Moikka!
- Moikka, oli kiva nähdä!

Eikö tuollainen keskustelu kuulosta sellaiselta aika tavalliselta, lyhyeltä keskustelulta, kun ei ole aikaa pidempään jutusteluun?
No. Me siis tapasimme tänään. Meidän keskustelumme ei ollut tuonne päinkään.
- Moi.
- Ai moi.
Hän jatkoi sitä mitä oli tekemässä, annoin ymmärtää etten häiritse kauaa, jatkan matkaa parin minuutin päästä. Hän ei oikeastaan edes katsonut minua. Hän puhui kyllä, mutta vain siitä mitä oli tekemässä.
Lopulta sitten kyllä ymmärsin. Tapaaminen ei ollut toivottu. En ollut haluttu henkilö siinä tilanteessa.
- No, mun täytyy varmaan lähtee, noi varmaan aloittelee jo. Nähdään taas, moikka.
- Moikka.

Jatkoin matkaani tilaisuuteen johon olin menossa (kerron siitä toisessa päivityksessä), ja huomasin, että sinne tunsin olevani tervetullut, vaikka en edes tiedä kaikkien osallistujien nimiä 😊😊 Meillä oli hauskaa ja oli tunne, että olen ystävien seurassa.

Tilaisuuden päätyttyä tulin kaupan kautta kotiin - arvatkaa muuten olinko unohtanut ostoslistan kotiin?
Kirjauduin naamakirjaan ja huomasin, että ystävä, joka oli kaksi viikkoa hoitanut Pojan kissaa sillä aikaa, kun Poika oli reissussa. Kiitin Pojan puolesta - hän toki kiittää varmasti itse, kunhan toipuu aikaerosta jne - koska olin ystävän siihen hommaan pyytänyt. "Sitä vartenhan ystävät ovat" ❤
Näen ystävän perjantaina ja saan vielä halata häntä kunnolla.

Sitä varten ystävät ovat. Ovat ystäviä. Eivät käännä selkäänsä, vaan auttavat kun apua tarvitaan.