Nyt oli liikaa jo mullekin

Katselin aamukahvin kera ja jälkeen ykkösen aamu-tv:tä ja ohjelman loppuessa onnellisuuden ja positiivisuuden määrä oli jo melkoisesti liikaa mullekin. 

On onnellisuuden päivä ja kuinkas sattuikaan kun kevätpäivän tasauskin sattui JUST tälle päivälle - miten ollakaan! Ja Suomi on TAAS, jo seitsemännen kerran maailman onnellisin maa. 

Aurinko on siirtynyt pohjoiselle pallonpuoliskolle - ei, aurinko pysyy paikallaan kunnes se joskus sanoo riks raks ja poks, maapallo on se joka vaihtaa asentoa. 
Ja sen kyselykaavakkeenkin haluaisin kyllä nähdä, millä tuota onnellisuutta mitataan. 

Mutta ei, älkää säikähtäkö, en ole muuttunut pessimistiksi, enkä negatiiviseksi - ja olen ihan iloinen aamu-tv:n uutistenlukijan kihlauksestakin, kun hän nyt siitä tuli kertoneeksi 💍

Itsehän en ole saanut oikeastaan mitään aikaiseksi kotiin tultuani. Olen ollut laiskaakin laiskempi. Aa. Valehtelin. Pesin koneellisen pyykkiä. Pyykkiä, joka on puhtaana korissa tuossa vastapäisessä nojatuolissa vieläkin, näin viikon jälkeen. Kyyylllä ne siitä paikoilleen menee. 
Ja eilen pakkasin lämpöpeiton kesäteloille - sitä ei ehkä enää ennen syksyä tarvita?

Ötökkätutkija lähetti eilen pari viestiä. Sain ensin kuvan Fredistä ja sitten toisen kuvan jossa on Fred ja Jeremy yhdessä. Ja iloinen Ötökkätutkija Fredin kanssa - tiedättehän tunteen, miten sydän pakahtuu, kun näkee pienen pojan (ja tytönkin) ilon ja onnen? 

Sain luvan esitellä teille Fredin ja Jeremyn; tässä, olkaapa hyvä:

Fred on kuulemma hyvin väsynyt ja unelias etana, mutta tänä aamuna kun sain uusia kuvia - pojilla on aika komea koti, tuossa on vain heidän yhdistetty ruokasali-makuuhuoneensa, niin luulen - Fred oli hyvinkin vauhdikas: sillä aikaa kun Siskorakas oli viemässä Ötökkätutkijaa kouluun, oli Fred tehnyt jo lenkin 😜

Futari-Prinsessa sen sijaan. Ei varmaankaan ole nukkunut muutamaan viime yöhän silmällistäkään ja kävelyn sijaan pomppi ja loikki tänä aamuna kouluun 🧡 Kun koulupäivä oli ohi, oli äiti (siis Siskorakas) häntä vastassa ja auton nokka kääntyi kohti Walesia ja Cardiffia. Huomenna klo 21.45 Suomen aikaa alkaa EM-karsintaottelu HUUHKAJAT-Wales - ja voitte vaan kuvitella miten on laskettu päiviä ja tunteja ja huomenna varmaan jo minuutteja ja sekuntejakin, milloin Cardiff City Stadiumille pääsee ⚽ Äidin ja tyttären yhteinen joululahja. Pitääköhän munkin katsoa huomenna elämäni ensimmäinen futisottelu?
Ai niin, Futari-Prinsessa kannustaa TIETENKIN HUUHKAJIA 

Ilman jalkapalloa ei mulla olisi noita ihania muruja 💖, jalkapallo oli aikanaan se mikä yhdisti vanhempansa. 

Niin. Kävin Isolla Kirkolla, sen jälkeen kun olin käynyt kuulemassa, että kuuloni on parantunut jonkun verran ja yhdessä lääkärin kanssa päätettiin, että tässä vaiheessa ei vielä mietitä kuulokojetta. Puolen vuoden päästä uusi kontrolli; siinä ajassa kuulo voi parantua tai se voi huonontua - jälkimmäisessä tapauksessa mietitään onko tarvetta kuulokojeelle. Ellei sitten joka tapauksessa kokeilla sitä avuksi tähän tinnitukseen. 

Täti Tomera oli vastassa ja kovin pitkällehän me ei sitten päästykään - siis päästiin sinne asti mihin lippu oli ostettu, mutta sitten eteen astui puhelinoperaattorin hymyilevä myyjä A, joka urheasti kolmen vartin verran teki työtään - ja sai kuin saikin tämän Pöllön palaamaan takaisin vanhalle operaattorille. Tarjosi lakritsipatukoita ja lahjakortteja kauppaan ja antoipa vielä puhelinnumeronsakin. Lupasi, että saan soittaa kaikkina muina päivinä, paitsi sunnuntaisin 😄 Työparinsa nauroi vierensä katketakseen, kun "vanhat rouvat" kyselivät kaiken maailman kysymyksiä ja nuori hymyilevä A väänsi rautalankaa. Ei ollut A, mutta ei sen puoleen Pöllökään, ensimmäistä kertaa pappia kyydissä tässä aiheessa. 

Kaikki meni lopulta melkein hienosti: Poika sai sim-kortin kotikaupunkinsa liikkeestä kuten sovittu ja ilmoitus liittymän siirtymisestä tuli niin kuin pitikin ja liittymäkin alkoi toimia kuten piti. MUTTA. Niin kuin epäiltiin, Mursulla tuli ongelmia yhteystietojen siirron kanssa. Ja ei, täältä ei lähdetä ajelemaan minkään valtakunnan operaattorin liikkeeseen... Niinpä sitten pistimme vanhan kortin mun puhelimeen, näppäriä kun olimme, ja kävimme läpi kaikki puhelimessa sillä hetkellä näkyvät noin 150 puhelinnumeroa, poimimme niistä Mursulle kuuluvat ja hän ihan omin pikku kätösin naputteli ne jälleen kerran puhelimeen/kortille. Ties minne. No, tulipa siivottua turhat numerot pois, kummankin yhteystiedoista. 

Että ei menny ihan niin römsöössä, mutta ei se aina voi mennä. 

Minilaskiainen Isotädin luona meni ihan mukavasti, silloin Kalevalanpäivänä. Isotäti oli keittänyt hernerokkaa ja lohikeittoa, leiponut laskiaispullia. Muiden lähtiessä lenkille, me otettiin Isotädin kanssa ruokaperäset. 
Olin kirjoittanut jokaiselle paikalla olijalle (Isotäti, äiti, kaksi tätiä ja kaksi enoa) muutaman rivin muistojani heistä, kiittää heitä nyt kun he ovat vielä paikalla itse ne sanat kuulemassa.

Lainaus runon alusta: 

"Sanat on tarkoitettu teille nyt, 

ei meille sitten kun ikävä jää

satuttamaan."

Repolainen on tehnyt taas upean kortin, mutta sen saatte nähdä täällä vasta myöhemmin - ehkä Repolaisen blogissa jos hän sen siellä näyttää. 
Ja Repolaisen värihaasteeseenkin olen ajatellut osallistua, nyt on vain niin kovin saamaton tää yks pöllöjen pöllö.