"Kun sydän on suuri, siihen mahtuu äärettömästi rakkautta..."

Otsikko lainattu Cristal Snow'n Penni Pähkinäsydän -kirjasta.

Mainitsin jo aikaisemmin kuunnelleeni iltasatuna muusikko, ohjaaja, näyttelijä ja juontaja Cristal Snow'n, oik. Tapio Huuska, kirjoittaman kirjan "Penni Pähkinäsydän ja kauhea kadotuskakku"

Kyse on Cristal Snow'n esikoisromaanista ja ensimmäinen osa Penni Pähkinäsydän -sarjasta. Toinen osa, "Penni Pähkinäsydän ja mörkökuumeen kirous" on jo ilmestynyt ja odottaa mulla Celiassa kuuntelua. 

Penni Meirami Pähkinäsydän on pienen peukalon kokoinen keijuipana, joka asuu perheineen ja ystävineen Tuulenpesän metsässä. 

Penni pohtii mm. miksi heitä sanotaan Pähkinäsydämiksi, siksikö kun he asuvat pähkinäpuussa?

Ei, vaan siksi, kun heidän sydämensä on pähkinän kokoinen.

"Mutta eikös pähkinän kokoinen sydän ole hirvittävän suuri näin pienelle keijulle?" kysyy Penni.

Annelie -äiti vastaa, että voi se olla ja onkin. Mahdottoman suuri. Ja säikäyttää Pennin sanomalla, että koska heidän sydämensä on kertakaikkisesti liian suuri, on se myös hyvin herkkä. Se särkyy kovin herkästi. 

Penni-parka kauhistuu "Siis menee rikki, säpäleiksi, pirstaleiksi! Kamala ajatus. Voi sydänparka. Annelie, miten minun sitten käy?"

Sydän on siitä mielenkiintoinen kapistus, että vaikka se vahingossa särkyisi, se korjaantuu ajan myötä yleensä melko ennalleen. 

Kutakuinkin kaikkien tuntema tv-persoona Cristal Snow on luonut kokonaisen taikamaailman, jollainen on juuri minunlaisilleni keijuihin, tonttuihin ja muihin satu-/taikamaailman asukkaisiin uskoville tarkoitettu: lapsille ja lapsenmielisille.

Kirja on samalla humoristinen ja herkkä - rehellisesti voin sanoa, että kirjaa kuunnellessa muutaman kerran pyyhin silmäkulmia.

Jännitystä tarinaan tuo kun Penni näkee, miten naapurin, rouva Vadelman kotiin ilmestyy uppo-outo asukas rouva Vadelman ollessa poissa... Markka Meritähti on kuitenkin ihan asiallisella asialla ja muuttaa kesäksi Pennin naapuriin, ihan selvästi Pennin kiusaksi. 

Ystäviensä Viliinan ja Lianan avulla Penni haluaa päästä Markasta eroon ja löytääkin siihen keinon, mutta...

Vaikka keijut ovat ihania ja keijumaailma juuri sellainen kuin se mielestäni onkin, ei tarina ole pelkkää kilttiä söpöstelyä. Moni kohta pistää miettimään asioita, näinkö elämä kulkeekin. 

Keijut ovat välillä melkoisen kipakoita ja sanovat asioita suoraan. Tämmöinen keski-äkäinen rouvaslukija hihitteli välillä ja mietti, että "tuo täytyykin muistaa" (noh... muisti on niiden osalta lyhyt).  

Kirjan suloisen kuvituksen on tehnyt Kati Vuorento.

Saa aikuistakin lapsettaa, saahan? Voisin ihan hyvin muuttaa Tuulenpesän metsään asumaan :) 

Talvi on ihan kiva - mutta kuka ihme on Joe Biden?

Mietin tässä talven plussia ja miinuksia. Nyt kun on paistanut aurinko jo niin monta viikkoa, etten pysy laskuissa mukana, niin pitää ihan tosissaan miettiä. 

No, plussaa oli ainakin lumi. Ja lumi. Ja lumi. Ja pakkanen. Plussalle ne menee siksi, koska niiden ansiosta sai käpertyä omaan koloonsa tänne Pöllönkulmalle, villasukat jalassa viltin alla katsella komeita Kiinteistöveljeksiä ja sen sellaista. Ottaa torkkuja ja kuunnella hömppäkirjoja ja jos oikein oli reipas olo, kilkutella puikkoja ja neuloa sukkia ja lapasia. 

Lumi teki maailmasta kauniin. Jos ei muuta tekemistä ollut, niin ikkunasta ulos tuijottaminenkin kävi viihdykkeestä.

Miinuspuolelle sitten. Lumi. Lumi. Lumi. Ja se-jonka-nimeä-en-vieläkään-sano. Lumi teetti töitä. Lumitöitä piti tehdä, jos halusi käydä kaupassa. Ja kaupassa oli käytävä, jos halusi syödä. Ja vararasvastosta huolimatta syötävä on. Ikävintä lumitöissä oli se, että lumiaura kävi aina sen jälkeen kun lumityöt oli tehty. Urheasti kolasimme. Kaksi kertaa soitimme naapurille ja pyysimme tulemaan traktorilla ja lumilingolla pelastamaan meidät. 

Se-jonka-nimeä-en-vieläkään-sano perui tänäkin vuonna laskiaisriehamme. Ei meistä kai kukaan ollut halukas ottamaan riskiä vieläkään. Toivomme paljon lunta ensi talveksi - meillä on juhlat joka tapauksessa, joten miksi emme voisi viettää niitä laskemalla mäkeä. Juhlakalukin viettäisi varmasti juhlansa mieluummin niin, vai mitäs luulet Äitirakas?

Kaiken kaikkiaan mennyt talvi oli Talvi isolla teellä (tee muuten unohtui plussapuolelta) ja jäi plussalle. Nyt ollaan reilusti kevään puolella, vaikka Eliakset, Joonakset, Matit ja muut sateita ja pakkasia lupaakin. Pyh. Uusi lumi on vanhan surma ja niin edelleen. Kohta on kesä ja juhannus.

Tämä mattoteline oli talvella - no kuvan yläreunaan asti - lumessa. Sunnuntaina siitä oli jäljellä enää tuon verran ja Mursu päätti auttaa kevättä ja puhdisti nuo loputkin lumet pois. 

Mutta ihan muuta asiaa mun piti oikeastaan teille kertoa. Olen hyväntahtoisesti nauranut poskilihakseni puuduksiin (mun bassetin poskeni pitäisi jo olla kiinteytyneet..). Sydämeni on pakahtunut rakkaudesta tädin muruihin 💓

Kysyin Siskorakkaalta, pystyisikö hän lukemaan ja kääntämään viimeksi kirjoittamani Eläinten kevätpäivän lapsille. Hän oli tehnyt niin. Ötökkätutkija 5 vee ilmeisesti oli kuunnellut tarinan loppuun asti, mutta vanhempi, 9 vee ei ollut kuulemma jaksanut keskittyä ihan loppuun asti vaan oli pohtinut vähän tärkeämpiä asioita: "Äiti, kuka on Joe Biden?" 

Näin pudotettiin tarinoitseva täti maanpinnalle 😂 Maailmassa on tärkeämpiäkin asioita, kuin satuileva tädin höppänä...  

Eläinten kevätpäivä

Kevätaurinko sulattaa lunta vauhdilla. Tien varressa on pitkiä, aurinkoisia ja lämpöisiä pälvipaikkoja. Kun niiden ohi kulkee autolla, ei näe tarkkaan, mitä tai ketä niissä on lämmittelemässä ja ottamassa aurinkoa, mutta paikasta ja kauniista säästä päätellen siihen on kerääntyneet vaskitsat, käärmeet ja sisiliskot. 

Siinä ne kaikki ovat sulassa sovussa niin kärpästen, mehiläisten, kimalaisten, muurahaisten kuin leppäkerttujenkin kanssa. Kaikille löytyy tilaa ja kaikkien on oltava paikalla. 

Ette usko, niinkö? Oletteko käyneet katsomassa? Siellä mustikanvarpujen seassa ne ottavat aurinkoa ja suunnittelevat tulevaa kesää. 

Jakavat kesän tehtävät kaikille tasapuolisesti: kenen paikka on metsässä ja ketkä viihtyivätkään paremmin pihoilla. Entä kukkaniityt, niillekin tarvitaan valvojansa. 

Kun nämä pienemmät eläimet ovat kokouksensa pitäneet, pälvipaikkaan saapuvat kevätpäivästä nauttimaan rusakot, ketut, peurat, kauriit, hirvet ja karhutkin, jotka ovat pesästään poikastensa kanssa kömpineet aurinkoa ja kevätilmaa haistelemaan. 

Siinä köllöttelevät kaikki rauhassa ja kertovat talven tapahtumista - saattaapa joukkoon poiketa joku ilveskin loikoilemaan. 

Vähän naureskelevat puutaloissaan asuville kaksijalkaisille, jotka innoissaan kuonot laseissa toljottavat, kun joku heistä auringossa lepäilijöistä sattuu ohi kulkemaan. Kummallisia ovat, mutta viihdyttäviä. 

Siinä auringon sulattamassa, lämpöisessä pälvipaikassa miettivät isommatkin eläimet tulevaa kesää: niiden taitaa olla paras vetäytyä metsän varjoihin ja koettaa elellä siellä sovussa parhaansa mukaan. Syksyllä sitten taas palata kaksijalkaisten ilmoille, niitä viihdyttämään. 

Kelpaisiko Cafe Latte?

Ystävä kävi eilen kylässä, juttelemassa ja kattelemassa sukkamalleja. Arvaisitteko, että suurin osa niistä oli pöllöjä 😛

Oltiin tuossa verannalla saattelemassa häntä kotimatkalle, kun muistin ruskean paperikassin erkkerin ikkunalla ja kurkotin sen käteeni. Siellä on koko talven majaillut kaksi sanomalehtipalloa, semmoista... hmm... no miehen kahden nyrkin kokoista, suunnilleen. Kurkkasin toista. Ihan kuiva ja surkean näköinen. Otin toisen ja kurkkasin sitä: sielläpä olikin n. sentin mittaiset uudet vihreät alut! Ja paketissa oli tarra CAFE LATTE. Pussissa oli viime syksynä maasta kaivamani daaliat, joita neuvojen mukaan yritin talvehdittaa (uusi sana suomen kieleen) - tosin ne oli tarkoitus viedä Äitirakkaan kellariin, mutta mitenkäs se nyt sitten jäikään. Kysyin apua, että mitäs nyt tehdään, kun ei niitä vielä voi maahankaan istuttaa, ainakin metri on vielä lunta. Äitirakas neuvoi, että pistä pimeään, vaikka jätesäkkiin koko paperipussukka, vähän rakosta, että saavat ilmaa muttei valoa. 

Siellä nyt ovat ja odottavat sulaa maata. Hus pois lumet ja maa sulaksi, pakkaset pois ja lämmintä ilmaa. Semmoista sopivan lämmintä. Aurinkoa ja lintuja jotka syö mahdolliset ötökät ja ölliäiset. 

Hyvä mieli tuli, kun on Cafe Lattea keväällä tarjolla - johan tota tavallista kahvia onkin koko talvi juotu 😜😜

Puikollanikin -blogin paastoon läksin mukaan ja melkein olen pysynyt ruodussa. Ne on ne herkut. Sunnuntainahan ei paastota, silloin ostin yhden suklaapatukan. Maanantaina kävi vieraita ja niin kuin jo etukäteen puhuin, kahvipullat toivat mukanaan. Seuraavalla kerralla lupasivat tuoda ruisleipää - en kyllä muista mistä puhe aiheeseen oikein lähtikään. Kaikki oli kuitenkin sitä mieltä, että hyvä idea 👍 

Mursu kävi eilen kaupassa ja osti pienen pussin ruohomunia, ne kun on meidän molempien herkkua. Mutta vain pienen pussin. Entinen Mursu olisi ostanut ison pussin. Ei ostanut pullaa eikä edes keksiä vaikka oli vieras tulossa. Teki vieraalle ruokaa ja siitä oli vieraskin tyytyväinen. 

En ole pitkään aikaan kertonut teille lukemistani kirjoista. No en on kyllä pitkään aikaan lukenut enkä kuunnellutkaan uusia kirjoja, olen lukenut vanhoja tuttuja "aivot narikkaan" -kirjoja. 

Mutta pari kuukautta sitten luin  Sayaka Muratan LÄHIKAUPAN NAINEN 

Jossain kirjaa oli kehuttu ja siksi siihen tartuin, mutta minä en saanut siitä ihan samanlaista elämystä kuin kirjaa kehunut lukija. KIrjaa kuvattiin "riemastuttavan ihmeelliseksi ja hauskaksi", ja monin muin sanoin, joiden perusteella kirjan olisi pitänyt olla - no, edes hauska. Pari kohtaa alussa sai naurahtamaan, mutta sen jälkeen tarina ennemminkin, jos ei ollut surullinen, niin pisti miettimään. Miksi ihminen on outo, jos ei ole normien mukainen = puoliso, 2,5 lasta, omakotitalo, säleaita, farmariauto, kultainen noutaja?

Japanissa normit on toki vähän erilaiset kuin meillä Suomessa.

Toinen kirja samalta kirjalta - joo-o, kyllä, ehkä myöhemmin, ei tämä huono ollut. 

Ihan äskettäin kuuntelin iltasadukseni Tapio Huuskan eli Cristal Snow'n Penni Pähkinäsydän ja kauhea kadotuskakku. Voiko sanoa ihana tarina keijuista, kun se oli "jännittävä" 💓 Ei nyt ehkä niin jännittävä tämän ikäiselle lukijalle/kuuntelijalle, mutta... no jännittäväksi se nyt kuitenkin on tarkoitettu. Kerron siitä enemmän toisen kerran. 

Pähkinäsydänten suvulla on kovin herkkä sydän, se särkyy helposti.

"– Sydän on siitä mielenkiintoinen kapistus, että vaikka se vahingossa särkyisi, se korjaantuu ajan myötä yleensä melko ennalleen."

Olisiko höpötykset höpötelty?

Asiaa vielä sen verran, että Sus' lähetti herra ja rouva Pöllölle paketin. Kuva jäi ottamatta, kun innoissaan avasivat ja rouva Pöllön lahjus on, kuten kuuluukin, tuolla yöpöydällä, iltalukemisena. Kolme riviä ja Pö-lö on unten mailla, joten kestää tovi. ISO KIITOS paketista. 

Laiskiaisen arvonnasta saamansa paketin ehdin kuvata, ennen kuin ahneuksissani yksin söin herkut sillä aikaa kun Mursu teki lumitöitä loppuun. Olin oman osani jo tehnyt ja paennut paketin kanssa sisälle. ISO KIITOS paketista - paikka löytyi heti 😊

Kesä on tulossa - tontut kertoivat sen

Olin tänään ystävien kanssa mykistävän upeassa käsityönäyttelyssä Vääksyn Taidevintillä. Kyseessä oli Hollolalaisen Laila Riiheläisen käsityönäyttely "Elämäni käsityöt". 

Näyttelyssä oli erilaisin tekniikoin tehtyjä käsitöitä lähes 50 vuoden ajalta; Laila on aloittanut käsitöiden tekemisen jo vähän yli 10-vuotiaana ja jatkaa edelleen. En voi olla ihailematta käden taitojen lisäksi sitä kekseliäisyyttä, mielikuvitusta, luovuutta - kaikkea, mitä tänään näin. 

Ken teistä vain Vääksyyn tämän tai ensi viikon aikana ehtii (näyttelyn aukioloajat löytyy netistä haulla Vääksyn Taidevintti), niin suosittelen. Valitettavasti sisäänpääsy ei ole esteetön, sinne on jyrkät portaat.

Tässä teille muutamia makupaloja näyttelystä; muun muassa vahvistus siitä, että kesä on tulossa! Nämä tontut vahvistavat sen. 
Tonttuja oli muutenkin paljon, ihania tonttuja <3

Tämän mäyrän kuvasin Pojalle ja etanan pienelle Ötökkätutkijalle ja Isosiskolleen.

 

Kevät on vallaton, lintunen kertoi sen... Pajunkissoja, leskenlehtiä, sinivuokkoja, valkovuokkoja, kieloja....

Ja sitten voikin jo ruveta ottamaan vaikka aurinkoa :) 

Lisää kuvia seuraavassa päivityksessä.