Ette te kyllä varmaan usko

Mutta kirjoitan kuitenkin. Tosijutut on täällä ja tarut on tuolla Krapulan puolella, vaikka sielläkään en oo pitkään aikaan kirjoitellut.

Oli jo luonnos täällä, mutta piti poistaa se, kun se meni taruksi. Olisin nauranut jos olisin pystynyt, mutta kun ei pysty. Nauraminen sattuu, siinä missä yskiminen, nikottelu, asennon vaihtaminen ja sohvalta ylösnousu. Ja hengittäminenkin joskus. Muuta tekemistä en juurikaan ole keksinyt. 

Olin aloittanut jotenkin niin, että olen pysynyt pystyssä sitten viimeisimmän päivityksen. Olis pitänyt kirjoittaa loppuun asti ja julkaista. Nyt nimittäin sama meno jatkuu: meillähän on siis kaksi sohvaa. Minun sohva ja AM:n sohva. Istuin AM:n sohvalla, nousin ylös ja samalla vauhdilla kohti käsinojaa...oikea kylki/rinta on nyt sitten kipeä.  Kuka muu muka? 

Pari viikkoa aikaisemmin olin kaupungissa ja otin yhteen Riesan kanssa - onneksi ehdin just hissistä sisälle ja "divaanilleni", jossa otin 15-10 min. taju-kankaalla-levon. Siitä herättyäni join kahvia, otin lääkkeet ja nukuin aamuun asti. 

Riesa ei tykkää siivoamisesta. Minä en tykkää siivoamisesta. Meidän pölynimurit - niin, pölynimuriT - ei tykkää siivoamisesta. Tarkoittaisiko se sitä, että pitäisi palkata siivooja: "omat työkalut mukaan"? 

Ystävät oli tulossa käymään ja päätettiin siivota, ihan imuroidakin. Vaan Miele ilmoitti, että olisi aika vaihtaa pölypussi. Ja olihan se vähän täysi... sitä olisi voinut käyttää vaikka tyynynä, edellyttäen, ettei ole pölyallergiaa. "Kyllä meillä on vielä yksi pölypussi jossain". Vaan eipä ollutkaan. Siihen päättyi imurointi. Onneksi muuten pölypussejakin voi nykyään tilata netistä, kotiovelle. Se on sitten toinen tarina se.

Kaupunkikoti piti siivota. Olo-makuuhuoneessa on vähän niin kuin kangastapetit ja niitä olisi pitänyt imuroida vähän useammin. Nehän muutti näköä kummasti kun näytin niille imuria. Mutta imuri ei kai tykännyt työskentelyasennosta vaan sanoi työsopimuksen irti. Mun tuurilla. Just kun sitä olisi tarvittu. 

Onneksi on ystävä, joka lähti työpäivän jälkeen käyttämään imurikaupassa ja puolessa tunnissa oli uusi tehokas imuri työssään. Hyvä ettei lähtenyt ne tapetitkin uudella imurilla imuroidessa. 

Imureihin päästyämme, ihan vain teidän imurointi-intoanne kohottaakseni, kerron vielä yhden imurijutun tuolta siivousviikolta. Mökillä meillä imuri, yksin siellä käyttämättömänä. Ystävä kysyi, voisiko hän saada sen omalle mökilleen, jonka juuri vuokrasi. No toki, eihän se se yksin mitään imuroi. Lähdettiin hakemaan, kun matka ei ole kaupungista pitkä ja päivä oli hieno. Piilo-blondit oli liikkeellä. Pihaan ei päässyt autolla. Eikä oikein millään... Mutta urheina etsimme paikan mistä on lyhin matka ovelle ja toinen kävi hakemassa imurin mökistä toisen kannustaessa auringonpaisteessa. Yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta, vai miten se menikään.

Urakka saatiin kuitenkin tehtyä, lopputuloksena se, että AM lähti pari viikkoa sitten vuokrapakulla hakemaan muuttokuormaa ja illalla toi Pojan, tyttöystävän ja muuttokuorman kaupunkiasunnolle. Hirveällä hopulla auton tyhjennys, että ehdittiin palauttaa se ajoissa. Sinne jäivät ja Pöllö mielissään kun sain Pojan monta sataa kilometriä lähemmäs kuin moneen vuoteen.

Seuraavana aamuna AM lähti takaisin kaupunkiin vaihdattamaan uudet kesärenkaat - jotka yllätys yllätys oli myyty, siis juuri ne joista oli syksyllä tehty kaupat. No, ei se mitään, pääasia, että saatiin uudet kesärenkaat. Kyseinen yritys vain menetti yhden asiakkaan, mutta ehkä se ei heillä tunnu missään. Takaisin tullessa matkassa oli Poika, joka otti auton lähtiessä mukaansa.

Perjantaina olikin vähän jännittävämpää - ja siihen viittasin sillä edellisen päivityksen Guardian Angelilla, Suojelusenkelillä. Nuorten oli tarkoitus lähteä vielä tekemään loppusiivous Pojan entisellä asunnolla ja palauttamaan avain. Kuuntelin Aamu-TV:n säätiedotuksia: lunta oli satanut siellä ja täällä. Herätin AM:n ja katseltiin kelikameroita. Soitettiin nuorille, että kääntykääpä takaisin, keli huononee koko ajan, ei kannata nyt ajaa sinne. Näin tekivät. Hetken päästä soi puhelin. Autossa on jotain vikaa, ihan kuin jarrut jotenkin laahaisivat tai jotain. No mitäpä täältä käsin muuta kuin antaa ohjeeksi ajella varovasti takaisin päin ja pysähtyä välillä jäähdyttämään jarruja. Ja ajaa sitten suoraan meidän käyttämään autohuoltoon, johon soitin jo etukäteen. Vähän ajan päästä tulee uusi puhelu. En minä uskalla ajaa, kun en tiedä näistä autoista mitään. 

Mietintää... Fiksu teko; autoja saa aina uusia, mutta rakkaita ihmisiä ei. 

AM soitti täällä ystävälle ja kysyi apua, lähtivät yhdessä hakemaan auton ja nuoret. Kävi samalla näyttämässä autoa huollossa, että mikähän siinä on. Jarruputki poikki eli yksinkertaisesti autossa ei ole jarruja! Hupsista. Tipautti nuoret kotiinsa ja ajeli varovasti tänne omaan kotiin ja täällä me nyt sitten ollaan - keskiviikkona pitäisi ajella varovasti takaisin kaupunkiin, jotta poijjaat korjaa Gunnarin.

Mutta satoi sitä lunta meilläkin, perjantai-iltana lunta oli reilut 10 cm! Ihan samanlainen tunne ei ollut kuin ennen joulua lunta sataessa, mutta kyllähän maisema kaunis oli.  Liikenne tuossa maantiellä oli kovin kovin hiljaista, kävelyvauhtia ajelivat kaikki, vaikka yleensä siinä ajetaan reipasta ylinopeutta. 

Että tämmöistä jännittävää elämää täällä maalla saa elää.

Mutta on sitä muutakin. Maalla nimittäin. Kun oli niitä aurinkoisia lämpimiä kevätpäiviä, lähdettiin käymään kaupassa, pidemmän matkan kautta. Yhdestä risteyksestä eteen ehti kääntyä traktori, jolla oli perässään säiliö täynnä sitä itseään: suoraan sikalasta. Silloin kun asuttiin kaupungissa ja törmättiin moiseen hajuun, sehän oli ihan kamalaa. Mutta nytpä se tuntunutkaan missään, sen vain tunnisti. Ja siitä hajusta tiesi ja tunnisti kevään olevan just siinä. Ennen sille hajulle nyrpisti nenäänsä, nyt se sai hymyn huulille ja hyvän mielen; kohta on kesä! Ja samalla se sai muistelemaan lapsuuden kesiä.

Vielä viimeinen talvikuva, kun kaikki kevätkuvat olen hävittänyt johonkin. 

Paannejäätä tuolta kotitien varrelta. Näitä upeita näkymiä oli lopputalvesta useampiakin.