Ilmaa piisaa....

Enollani on tapana sanoa, että ilmaa piisaa. Hän ei juurikaan katselee säätiedotuksia, vaan katsoo aamulla ikkunasta ulos todetakseen millainen ilma on ja toteaa, että ilmaa piisaa. Ja kyllähän sitä piisaa.

Meillä sen kanssa on kyllä ollut viime aikoina vähän niin ja näin. Tänä iltana taas lakkasi olemasta, syystä tai toisesta.
Muutama vuosi sitten meille tehtiin ikkunaremontti ja sen yhteydessä kiellettiin laittamasta MITÄÄN kiinni ikkunanpokiin. Ei edes lämpö-/pakkasmittaria saa laittaa. Niinpä ostimme tuommoisen langattoman mittarin Toinen pää on parvekkeella, pöydän reunan alla. Tämä vastaanotin kai suuttui siitä, kun siirsimme sen, siis vastaanottimen, paikkaa.
Vastaanottimen siirtämiseen taas oli syynä se, kun teimme Yö -yhtyeen Rakkaus on lumivalkoinen cd-levystä meille uuden kellon kirjahyllyyn, jotta näemme ajan myös molemmilta sohvilta.
Selityshän se on tuokin.

Tänään ei hommat oikein menneet putkeen. Aamu näytti hyvältä, vaikka ihan aamusta satoikin vettä ihan kaatamalla. Pojalta tuli aikaisin (meille aikaisin) viesti, että on taas kotimaan kamaralla lyhyen reissun jälkeen ja silloin satoi vettä. Noin 20 minuuttia sen jälkeen tuli viesti puhelinoperaattorilta viesti "Harmi, kun liittymäsi siirtyy meiltä pois. Jne..." Kello oli 7.30. Olisi ehtinyt viestittää asiasta myöhemminkin.
Vajaan tunnin päästä kirjasto lähetti viestin, että varaamani kirja on saapunut.
Vieläkään en suostunut nousemaan ylös, koska puhelin hälyyttäisi lääkkeistä 45 minuutin kuluttua...

Mutta vähän ennen puhelimen hälyytystä AM nousi ylös. Olimme siis maalla ja siellä joudumme toistaiseksi nukkumaan eri huoneissa: minä nukun olohuoneessa ja AM makuuhuoneessa. Ihan käypä järjestely.  Kaikenlaisen puuhailun jälkeen - moni asia ehti siinäkin jo muuttua, AM teki päätöksen.



Päätöksen lopputulema oli tämä. Ilman rollaattoria.
Kävimme ostamassa sen läheisestä toimintakeskuksesta joka järjestää kuntouttavaa työtoimintaa erilaisille asiakasryhmille.

Se kotiutuu maalle joskus ensi viikolla. Tänään ja huomenna olisi ollut tarkoitus tehdä sille tilaa ja olisi ollut paljon muutakin hommaa, mutta sitten tuli mutkia matkaan ja AM joutuu nyt sitten hoitamaan asioita yksin. Harmittaa todella.
Onneksi AM ei ole yksin kädetön tuollaisissa hommissa, mutta olisin halunnut olla mukana järjestämässä asioita. Ja astioita.


Kävi nimittäin niin, että... Meidän matkapuhelinliittymät, siis minun, AM:n ja Pojan on olleet syystä minun nimissä.
Tässä taannoin nappisilmäinen Onni sait ylipuhuttua vaihtamaan operaattoria ja kahden liittymän vaihto oli tänään, minun ja AM:n. Parikymmentä minuuttia ennen muutosta tuli tekstiviesti, että kohta vanha liittymä lakkaa toimimasta ja voi laittaa uuden kortin puhelimeen jne.  No näin teimme. Minun puhelin toimi kuin junan vessa - nehän yleensä toimii hyvin. Ainakin mitä olen kuullut. Eli siis toimi. Kaikki numerot oli tallessa, kaikki tekstiviestit oli tallessa, kaikki whatsapp viestit oli tallessa, kaikki valokuvat oli tallessa. Loistavaa.

AM:n puhelin sanoo: aseta sim-kortti. Insert sim-card. Ei  toimi. Soitin ensin Onnille, joka neuvoi soittamaan asiakaspalveluun josta neuvottiin kokeilemaan toisella puhelimella - no olisihan se pitänyt ymmärtää itsekin... Mehän kokeiltiin. Ei toiminut AM:n sim-kortti minun puhelimessa, mutta minun kortti toimi AM:n puhelimessa. Viallinen kortti siis. Voi kilinkellit 😈 Uusi soitto asiakaspalveluun. Missä on lähin asiakaspalvelupiste. Kaupungissa! Mrrr..... Ei muuta kuin tavarat kasaan ja kämppä siistiksi. Ei ole mitään järkeä ajaa 100 km kun huomenna tai perjantaiaamuna pitäisi kuitenkin taas tulla kaupunkiin. Eli olemme sitten huomisen pyhän kaupungissa. Voi vihne!
Soitin uudestaan asiakaspalveluun ja kerroin, että vika ON kortissa ja että haluan kyllä jotain hyvitystä asiasta. Lupasi jättää soittopyynnön tekniseen asiakaspalveluun, joka hoitaa asian. Saimme lopulta uuden kortin palvelupisteestä ja teknisestä asiakaspalvelusta soitettiin ja luvattiin hyvitystä. Eli muuten loppu hyvin kaikki hyvin, paitsi että työt jäi tekemättä ja olemme "turhaan" täällä kaupungissa, kun olisimme voineet tehdä maalla vaikka mitä. Harmittaa. Harmittaa.

AM varmaan lähtee takaisin maalle joko perjantaina tai viimeistään lauantaina ja sitten meille tuleekin kahden viikon "pakkoero" - lähden reissuun jo keskiviikkona ja tulen kotiin vasta seuraavan viikon lauantaina tai sunnuntaina.

Sillä aikaa katselen puhelimesta kotikaupungin nähtävyyksiä:



Toinen on kaupunkimme vesitorni, jonka huipulla on tilausravintola. Alkuperäiseltä nimeltään se on Metelinmäen vesitorni. (Ja itse asiassa minäkin olen hetken aikaa asunut tuolla Metelinmäellä, mutta en noin korkealla kuin tuo vesitorni on).

Toisesta en tahtonut hakemallakaan löytää tarkempia tietoja, mutta se on Liisa Ruusuvaaran Kukkatervehdys. Se on oli vuosia kaupunginsairaalan päärakennuksen edessä ja nyt kun sairaalaa on remontoitu, myös teosta käsittääkseni jonkin verran restauroitiin ja se palautettiin sairaalan, nykyisen pääterveysaseman, kulmalle.

Nämä ei ole niitä nähtävyyksiä, mistä meidän kotikylämme tunnetaan - siksi ne teille esittelinkin 😉

Sain korvapuustin

Kerroin teille viime päivityksessä, että nuori mies, 13-vuotias, kysyi tykkäisikö Pöllö vielä korvapuusteista. Olin saanut niitä jo talvella ja voi miten hyviä ne olivatkaan!
Perjantai-iltana käteeni tuotiin puhelin ja kyseinen nuori mies kysyi, monta korvapuustia haluaisin - hän oli niitä juuri leipomassa! Arkana kysyin, että olenko kauhean ahne, jos pyydän niitä kahdeksan, että voisin tuoda niitä kotiinkin, AM:llekin. Sain vastaukseksi, etten suinkaan.

Aikataulu oli lauantaiaamuna vähän tiukka, kun minun piti olla klo 12 Järvenpäässä ja korvapuustit tulivat n. tunnin matkan päästä. Mutta niin vain aamulla kello 10 soi ovikello ja ovesta tuli tämä ihana nuori mies tuoksuvien korvapuustien kera halattavaksi 💖💖 Sydämeni on vieläkin ihan sykkyrällään.  En edes ehtinyt ottaa niistä kuvia, kun ne olivat jo kadonneet parempiin suihin - eikä muuten olleet mitään ihan pieniä puusteja!

Ystävä ja nuori mies lähtivät saattamaan mut Ison kirkon rautatieasemalle josta hyppäsin junaan ja sillä kohti Järvenpään Lentävää Lapasta. Tarkoitus oli tavata Susanna Maalta - ja heiltä sainkin kyydin asemalta Lentävään Lapaseen. Siellä vierähti muutama  tunti. Jos et ole koskaan siellä pistäytynyt, niin kannattaa poiketa. Paksun lompakon kanssa, jos langoista tykkäät....

Järvenpäästä ei meille pääse julkisilla muuta kuin mutkan kautta, mutta sainkin kyydin melkein kotiin, AM tuli lähes naapuriin vastaan.

Äitienpäivää vietettiin meillä melkein perinteisesti: Poika soitti ja käytiin Äitirakkaan luona. Sinne vietiin joku kukka, mutta sen nimi on jo unohdettu.....

Äidin pihalla oli taas kaikenlaista "elämää" :

Aiemmin uuteen kotiin viety tonttuvaari oli saanut käteensä vaellussauvan - metsästä oli löytynyt sopiva sauva siihen tarkoitukseen.












Pienellä terassilla on jo aiemmin on ollut risuista tehty pöllö, samanlainen kuin meillä oli, sekä siili.



 Nyt pöllö ja siili olivat saaneet kaverikseen koiran.




Äidillä ja Tunturiruipelolla käy silloin tällöin yökylässä naapurin ihana Nalle-koira, mutta nyt olivat hankkineet ihan omankin koiran.

Kovin hiljainen oli tämä koira - hyvin kasvatettu, ihan tuossa paikallaan vain nappisilmillään meitä katseli.



Tämä alla oleva kuvakin piti teille näyttää jo aikaisemmin. Kerroin tapaamisesta "Ristipisto-ystäväni" kanssa, istuimme taas muutaman tunnin kahvilassa käsitöitä tehden. Kun olimme lähdössä kahvilasta huomasin tämän taulun seinällä ja pakkohan siitä oli kuva ottaa, kun se oli just kuin meille Myyntisirkkusille maalattu:



Taulun on maalannut Kati Mikola ja jos oikein osasin lukea, niin hänen maalauksiaan on tänä kesänä näytteillä myös Iittalassa, Naivistit Iittalassa -näyttelyssä. 

Pöllö on taas kaupungissa

Possu Munkille jo kommentissa kerroinkin, että ollaan oltu maalla "etsimässä" uutta pesäpuuta, riidelty pesäpuusta varisten, harakoiden, tikkojen (palokärkien), kivitaskujen, taivaanvuohien kyyhkyjen ja ties minkä lintujen kanssa.

Torstaina myöhään illalla maaseudulla ajellessa nähtiin valkohäntäpeuroja, supi ja ilmeisestikin lehtokurppa. Kurkia ja töyhtöhyyppiä on nähty myös. Jäniksiä ja rusakoita.
Ja KOTILOITA. Niiden kanssa ei eletä sovussa lainkaan. Mutta suolasta ne ei tykkää, joten päätimme suolata ne, ja AM päätti tehdä niistä talveksi naposteltavia pop cornien sijaan... No ei vainenkaan. Keräillään niitä purkkiin ja laitettiin yhdestä suolasalkkarista rapsuteltua, kuivunutta, suolaa perään. Siitä ne ei tykänneet.

Eli olemme hitaasti mutta varmasti siivonneet pientä taloa maalla ja... ehkä meistä vielä tulee maalaisia 😄 Pitäkää meille peukkuja.  Tulevalla viikolla ollaan kaupungissa ja hoidetaan asioita täällä.

Ostin kyllä nettitikun, jotta olisin päässyt katsomaan mitä teille kuuluu ja kertomaan omia kuulumisiani, mutta A-nopin kone on niiiin vanha, ettei käyttöjärjestelmä suostunut tunnistamaan koko nettitikkua. Täytyy viedä sinne toinen kone.

Jossain aikaisemmassa päivityksessä kerroin meidän kokeilleen viherpeukalon taitojamme ja kylväneen kehäkukkia. Niiden muutaman päivän aikana kun olimme poissa, ne olivat itäneet ja jopa jonkin verran kasvaneetkin, varsinkin ne, joiden päälle suodatinkangas oli humpsahtanut suojaksi.  Mutta emme olleet ottaneet huomioon, mihin kohtaan laitoimme maitokärryt...

Sadepäivinä katolta valunut vesi teki istutukseemme tuommoisen kivan ojan 😂

Aurinko paistaa tuohon heti noustuaan ja aina puoleen päiävään asti. Niinpä käänsimme kärryn toisin päin, jotta toisenkin puolen pienen pienet taimet saisi lisää valoa ja lämpöä.
Mutta pitipä olla tarkkana, että saatiin oja oikealle kohdalle, ettei sateen tullessa ole tuplaojaa 😉

Piti ottaa kotiin lähtiessä - tai oikeastaan eilen siellä uudelleen käydessä - uusi kuva, jossa on jo paljon paljon vihreämpää, mutta unohdin. Kyllä niistä vielä hyvä tulee. Ehkä. Tuo oja meitä nauratti.

Päivät maalla täyttyivät pitkälti tavaroiden läpikäymisestä ja miettimisestä mikä menee suoraan roskikseen, mikä menee mihinkin varastoon, minkä voisi Poika haluta muistoksi mummista. Paljon on tavaraa, jolla ei ole käyttöä missään.

Hauska sattuma, jossa taas tuli todettua, että "toisen roska on toisen aarre", sattui kun olimme viemässä tarpeettomia lasipurkkeja lasinkeräykseen. Joukossa oli lasinen koristepullo, josta totesimme, että se joutaa sinne myös. Samaan aikaan ekorinki -pisteellä oli eräs nainen jättämässä kartonkeja, tervehdin häntä, kuten maalla kuuluu. Hän vilkaisi ja näki pullon juuri ennen kuin olin pudottamassa sitä säiliöön: "onpa hieno pullo, voisinko saada sen?"  No tottakai, jos me emme sitä tarvitse ja se oli kierrätykseen menossa, ja joku sen halusi, niin toki sen hänelle annoimme.
Pieni asia, mutta molemmille tuli hyvä mieli. 😊

****

Edellisessä päivityksessä kerroin lähteväni muutamaksi päiväksi reissuun. Reissu tuli tehtyä, Aurinko paistoi ja vettä satoi. Reissu onnistui hienosti ja vieläkin sydän käpertyy sykkyrälle 💗

AM kilttinä kuskasi mut junalle keskiviikkoaamuna, jatkaen itse matkaa maalle. Junamatka meni hyvin, ainoa miinuspuoli oli se, ettei junassa ollut minkäänlaisia kuulutuksia eikä mistään nähnyt mille asemalle milloinkin ollaan tulossa. Ja kun en junan liikkuessa viitsinyt enää lähteä etsimään vapaata ikkunapaikkaa, tuijottelin vain kelloa (totta puhuakseni ystävä piti seuraa whatsappilla koko matkan) ja päättelin siitä milloin olen perillä. Kysyin kyllä vieressä istuvalta nuorelta mieheltä, missä ollaan menossa ja hän lupasi kertoa, kun ollaan tulossa mun asemalle. Ystävällistä.
Pääsin perille ja Täti oli asemalla vastassa - ihanaa kun hän pitää musta huolta, se on kyllä ollut muutaman kerran tarpeenkin.

Me ollaan Tädin kanssa parivaljakko jolle sattuu ja tapahtuu. Vai johtuuko se siitä, kun mulle sattuu ja tapahtuu, niin muut saavat siitä siinä samalla osansa? Hmmm.....
Joka tapauksessa meidän piti päästä junaradan toiselle puolelle, joten ensin portaat ylös, radan yli ja portaat alas. Porraskäytävän ovi ei aukea. Mitäs mitäs.. Tästä on rikottu oven kahva! Siinä piti olla sellainen koko oven levyinen kahva, jota työntämällä ovi aukeaa, mutta me ei sitä hoksattu. Yritettiin vain kaikin keinoin avata ovea. Ei aukea. Sitten tuli meidän taaksemme vanhempi pariskunta ja samalla kun Täti vielä yritti työntää ovea auki, mies työnsi oven auki toisesta reunasta... Krhm... Me olimme saranapuolella!!! MUTTA: oven vika oli siinä, että kun se kahva oli rikottu, niin siitä oli jäljellä pieni pätkä siellä saranapuolella ja siitä piti työntää samalla, kun työnsi ovea auki sieltä toisesta reunasta.

Täti oli vastikään muuttanut ja kävelimme lyhyen matkan hänen luokseen, tein osittaisen tupatarkastuksen odotellessamme Myyntisirkkus-Ystävääni, joka tuli noutamaan mut luokseen. Muutaman tunnin sitten istuimme kolmeen naiseen Tädillä ja voitte vain kuvitella, millainen mekkala siellä oli, kun kaikki kolme yrittivät parantaa maailmaa yhteen ääneen! Tai älkää kuvitelko, se käy korviin....

Sieltä sitten siirryimme Myyntisirkkus-Ystävälleni, jossa viivyin lauantaiaamuun asti.
Torstaina tehtiin fiksu päätös ja lähdettiin Kirsikkapuistoon. Aurinko paistoi ja oli todella lämmintä ja kaunista. Olen joskus vuosia sitten ollut siellä Hanami -juhlassa (jota siellä vietetään tänään), mutta en harmi kyllä muista siitä mitään. Nyt kukat olivat upeimmillaan, olihan ollut niin pitkään aurinkoisia ja lämpimiä päiviä.

Olimme puistossa keskellä päivää, joten siellä oli jonkun verran lounastuntiaan viettäviä.
Lisäksi muutamia ylioppilaskuvia siellä otettiin - otettiinko sitten kutsuja varten vaiko jo kiitoskortteja varten.
Yhdellä tytöllä oli todella kaunis, yksinkertainen aivan kirkkaanpunainen mekko. Ja tyttökin oli kaunis - kuvista tuli varmasti upeista noita kirsikkapuita vasten.
Voi kun olisin parempi kuvaaja!

Ruokaa alkoi vaatia meidän vatsamme, joten lähdimme pikkuhiljaa palailemaan takaisinpäin, mutta vielä löytyi ihailtavaa matkan varrelta - vaikka meillä olikin silloin jo koivunlehdet isompia kuin Isolla kirkolla, oli siellä muuta nähtävää:



Näitä ihania orvokkeja kasvoi aivan valtavina mattoina kävelytien varressa. Olisin voinut istua tämänkin "maton" viereen ja vain katsella näitä.

Pysähdyimme yhtä aikaa erään toisen naisen kanssa kuvaamaan näitä orvokkeja ja nauroimme, kun kumpikin puhelimen kanssa yritti saada pylly pystyssä kävelytiellä päin kuvaa mahdollisimman läheltä (zoomi ei riittänyt) 😂



Tämän upean kelon kuvasin ihan Äitirakasta varten. Meillä on paljonkin yhteistä, mutta kaksi asiaa ainakin on: me löydämme kauneutta vanhoista keloista ja kivistä.

Ja Siskorakkaalle lähetin kuvan leikkipuistosta:

Yllättävän monta tuntia me tuohon reissuun saatiin kulumaan. Kun oltiin syöty, taidettiin tehdä vähän Myyntisirkkusten hommia ja sitten katseltiin parin päivän takainen Pitääkö Olla Huolissaan.

Ystäväni oli yhteydessä 13-vuotiaaseen pojanpoikaansa, joka selvitti meille bussiaikatauluja seuraavalle päivälle ja mulle juna-aikatauluja ja reittejä lauantaille. Ja sitten ihan yllättäen kysyi "Tykkäisköhän se Pöllö vielä korvapuusteista?"
No arvatkaa - nyökyttelin niin, että meinas pää irrota. Hän lupasi miettiä, että jos vaikka....

Jätän teidän miettimään,  kuinka kävi....


PS. Olen kyllä lukenut teidän kaikkien kommentit edellisiin päivityksiin, vaikken olekaan vastannut - puhelimella on niiin kökkö kirjoittaa nettiin mitään, mulla menee herne nenään sen kanssa.
Koetan saada sinne maalle sen nettitikun toimimaan, josko toi vanha koneen retale toimis siellä, se ei ole ihan niin aataminaikainen...


Edit: Olisi varmaan joskus syytä esikatsella näitä tekstejään, niin säästyisi tällaisilta hassuilta ja hulluilta kömmähdyksiltä niin kuin nyt. En kyllä enää korjaa sitä, kun tuo kuva nyt sattuu tekstiin sopimaan 😂😎
Se, että sama kuva kelosta on kahteen kertaan on täysi vahinko ja huomasin vasta, kun menin tarkistamaan, että onko minun orvokkikuva kuinka samanlainen kuin Repun upea orvokkikuva - ettei kukaan luule minun käyttävän muiden kuvia ominani.
Olin siis siirtänyt kelo -kuvan tänne ja yritin siirtää sen paikalle, kun humps - se katosi!  En sitä sen kummemin etsinyt, koska...noh... te tiedätte kyllä. Hain kuvan uudestaan ja kirjoitin höpinät.
Ja nyt kun siis menin itse omaa blogiani tutkailemaan niin mitäs ihmettä: sillä se kelo pönöttää ihan heti ensimmäisenä!  Mutta pönöttäköön, se nyt sattuu sopimaan tekstiin kuin nenä päähän...

Tulin vain kertomaan

Että kaikki on hyvin.  Lähden taas muutamaksi päiväksi reissuun, joten joudutte ihan ilman mua olemaan taas 😉😏 Koettakaa pärjätä.

Olen hyvällä mielellä, mitä nyt vähän nälkä vatsassa kurnii, mutta sen aion leipäpalasella taltuttaa. 

Viime perjantaina tapasin ystävän kahvilassa käsitöiden parissa, sain häneltä ihanan ruusukimpun

Ihania ruusuja 💗
Ne toivottavat hyvää nimipäivää, ystävänpäivää, pääsiäistä, vappua, Runeberginpäivää, laskiaista ja tulevaa helluntaitakin.
Ja minä vein taas vain oman itseni..vähän kyllä nolottaa, kun muut aina muistavat minua vaikka millä ihanalla, ja minä vain.. *huoks*

Anneakaan en ole tainnut muistaa kiittää pääsiäistervehdyksestä - kiitos Anne; olet kyllä mielessäni sinäkin 💘



Viikonloppuna oltiin maalla ja vähän taas katseltiin paikkoja. Kaksi jätesäkillistä saatiin vaatteita, joille tänään etsittiin paikka, jonne viedä.  Halusimme viedä ne jonnekin, mistä ne jaetaan suoraan  tarvitseville, ei myyntiin.
Tuttavien avulla paikka löytyikin; veimme ne paikkaan josta ne jaetaan henkilöille jotka tarvitsevat mm. tuettua asumista, joilla ei ole vaatteita, astioita yms. kodin tarvikkeita, jotka ovat menettäneet kaiken. Mielestämme heilläkin on oikeus mahdollisuuteen yrittää uudestaan saada elämän syrjästä kiinni.

Maalla ollessa kävi pieni kommellus - meillehän aina sattuu ja tapahtuu, niin kuin olette varmaan jo tottuneet, vai kuinka?
Sunnuntaina lähdettiin käymään jonkun matkan päässä kirkonkylällä - tai miksi sitä nyt pitää sanoakaan - käytiin katselemassa löytyy jotain havukasveja, ostamassa tiskiharjaa ja sen semmoista.

Ja sitten mentiin S-Marketiin, kun piti ostaa leipää. Oltiin jo kassajonossa ja mietin siinä itsekseni pitääkö ottaa muovikassi kun AM sanoi samalla, että nämähän menee käsissä. Ääneen sanoin "niin joo kun sulla ei ole housuja." Edessä oleva mies käänty h-i-t-a-a-s-t-i meidä puoleen ja katsoi AM:ä sen näköisenä, että "onko tuo mies tosiaan ilman housuja??"
Ja minä tarkoitin vain sitä, että AM:llä ei ole jalassaan NIITÄ housuja, joiden taskussa on kankainen ostoskassi.
TOTTA kai sillä nyt housut oli jalassa, mutta ihan vaan sellaiset ulkoilu- tms. housut, eikä sitä ostoskassia. Mutta ei me sitä muovikassiakaan tarvittu.
Kassarouvaakin vähän hymyilytti 😂😂

Tänään tiistaina kävin aamulla verikokeessa. Hoitaja kysyi kummalta puolelta otetaan (kummasta kädestä). Sanoin, että ihan sama, kumpi vain käy. Molemmista käsivarsista joko tulee ekalla kerralla tai sitten ei. Hoitaja sanoi "no, otetaan täältä mun mielipuolelta" 😁 Oli tosi mukava hoitaja ja homma sujui nopeasti ja mukavasti. Ainoa mitä inhoan verikokeiden ottamisessa on se teippi jolla se sideharsotuppo teipataan kiinni käsivarteen. Sen irrottaminen on INHOTTAVAA.  Jaiks.

Tänään oli muitakin asioita. Oli myös taloyhtiön pihatalkoot. Tavalliseen tapaan ilmoituksessa luki, että talkoot alkavat klo 16.00. Saa aloittaa aiemminkin, sillä TEKEMISTÄ RIITTÄÄ. Tulimme kotiin n. klo 14 ja piha oli melko lailla siivottu. Kello oli melko lailla 16 kun olimme saaneet ruuan valmiiksi ja kaiken muun kotona järjestykseen, AM katsoi parvekkeelta ja totesi, että kaikki on valmista, talkoot on ohi. Olivat jopa päättäneet, että makkaranpaistoa ei tänä keväänä tarvita.
Että sitä vain ihmettelen itsekseni, että miten ne, jotka ovat töissä ja pääsevät töistä klo 15-16, ehtivät pihatalkoisiin?

Vaan mitäpä siitä. Kässäkerhossa oli taas kivaa. Ja kaupan parkkipaikalla. Vilkaisin vieressä olevaan autoon ja sitten piti oikein katsomalla katsoa. Näinköhän nyt oikein. Mutta kyllä näin. Tästä ei voinut kuin tulla hyvälle tuulelle. Ja tästä juteltiin Äitirakkaan ja Siskorakkaan kanssa Whatsappissa pitkään 😍😋