KIrjasto. Ja auto. Kirjat. Ja lukeminen.

Salaisen Ystäväni kanssa kirjoiteltiin kirjoista edellisen päivityksen kommenteissa.

Meidän - siis MEIDÄN kirjasto, tuossa muutaman sadan metrin päässä suljettiin maanantaina.
Remontin vuoksi. Se on suljettuna kesään asti ja remontoidaan vastaamaan uutta kirjastolakia:
Uuden kirjastolain mukaan yleisen kirjaston tehtävänä on tarjota tiloja oppimiseen, harrastamiseen, työskentelyyn ja kansalaistoimintaan.

(Aloitin tekstin jo aamulla ja oli jäänyt lause kesken, mutta en muista mitä olin kirjoittamassa... No ei sen väliä)

Joka tapauksessa. Me olemme siinä onnellisessa asemassa, että meillä ajaa myös kirjastoauto ja nyt tämän ajan, kun kirjastomme on remontissa, meillä käy kirjastoauto sekä tuossa kaupan pihalla, että tuolla toisen koulun pihalla eli melkein siinä kirjaston vieressä. 
Ajattelin, että ainakin KERRAN on käytävä kirjastoautolla. Tai itse asiassa jo ihan senkin takia on käytävä, että yksi kirja pitää palauttaa.
Mutta senkin takia pitää käydä, että pitää verestää vanhoja muistoja. Onko kirjastoautoissa vielä sellainen samanlainen tunnelma, kuin silloin ennen, silloin 70-luvulla, kun kävin mummon, siis muorin kanssa kirjastoautossa? 

Olen kai joskus kertonutkin niistä reissuista. Millaista se oli kun talvella kovalla pakkasella, pimeässä tähtitaivaan alla mentiin muorin kanssa potkukelkalla maantien laitaa pysäkille odottamaan kirjastoautoa. Ja vaikka pysäkillä puhuttiin ja höpötettiin ja hypittiin hangessakin, niin kirjastoautossa päti samat säännöt kuin kirjastoissa muutenkin: siellä piti olla hiljaa. Siellä puhuttiin kuiskaten :) Ei siellä kailotettu eikä huudettu. 
Kesäisin kirjastoauto ei muistaakseni kulkenut, en ole varma. Eihän kesällä ehtinyt lukeakaan, kun oli kaikkea muuta tekemistä. Aikuisilla maatyöt yms., lapsilla kasvimaan kitkemiset ja omat tekemisensä kavereiden kanssa: majojen rakentamiset metsään ja.... pahan t - eikun piti siis pysyä poissa pahan teosta. Se oli muuten rankkaa hommaa. 
(Unohdin, että Äitirakas lukee tätä blogia myöskin.... 😉 )

Mutta tuo meidän kirjasto. Katsoin siitä juuri tietoa. Se täyttää tänä vuonna 70 vuotta! Silloin kun me ollaan muutettu tänne asuinalueelle, on kirjasto ollut erään kerrostalon kellarikerroksessa, ja sinne on avattu vuonna 1947.
Nykyisiin tiloihin, jotka nyt siis remontoidaan, se muutti 1992. Mekin ehdittiin Pojan kanssa käydä siellä alkuperäisessä kirjastossa muutaman vuoden ajan, muistan siis kyllä senkin. 

Meidän kirjaston olemassaolo oli vaakalaudalla vuosi-pari sitten, mutta saimme lopulta pitää kirjastomme ja siitä olen tosi iloinen. Toivottavasti meidän asuinalueen asukkaat ymmärtävät, mikä suuri aarre se on ja käyttävät sitä - ja varsinkin sitten kun se remontoidaan ja sinne saadaan vielä enemmän kaikenlaista oheistoimintaa, muutakin kuin kirjojen lainaamista. 

Onhan sitä ollut tähänkin asti, kuten meidän käsityökerhomme, kirjallisuuspiiri ja vaikka mitä.

Tästä tulikin näköjään tämmöinen oman kirjaston puolustuspuhe - ja samalla vähän muidenkin kirjastojen 😊 - mutta.... 

Minulla on ollut onnea: Äitirakas ja isä ovat johdattaneet minut pienestä pitäen kirjojen maailmaan, eka luokan opettaja jatkoi siitä minkä äiti oli jo aloittanut ja opetti muutamassa päivässä minut lukemaan: meillä on siis luettu aina ja Joulupukki toi meillä aina kirjoja joululahjaksi. 
Ja Siskorakaskin on koulutukseltaan "kirjastontäti" - on sillä ihan oikein hienokin titteli, mutta kun minä en sitä muista, niin mulle se on kirjastontäti. Ja näistä syistä tämä Pöllötäti yrittää omalta osaltaan pitää mummon kanssa huolta siitä, että Duracell-pupu ja aikanaan myös Pikkuveli oppivat lukemaan suomeksikin. 

Ja kun nyt kerran lukemista, kirjoja ja kirjastoja lähdin puolustamaan, niin

KÄYKÄÄ KIRJASTOSSA, JOS ETTE MUUTA LUKEMASSA, NIIN VAIKKA PÄIVÄN LEHDESTÄ SARJAKUVAT 😃

EDIT: Unohdin kertoa, että kaiken muun hyvän lisäksi, meidän kirjastossa on ihan huippu henkilökunta ja siksikin siellä on kiva käydä 😃 ❤