Pojasta polvi paranee

Soitin aamulla Pojalle ja sanoin, että sen pitäisi tulla kotiin, Mielellään mahdollisimman pian. Kun kerran sanovat, että pojasta polvi paranee. Ja nyt on molemmat polvet kipeänä. Oikein tosissaan kipeänä.

Kun toisille vaan sattuu ja tapahtuu....

Olin eilen menossa ystävälle. Viettämään iltaa käsitöiden parissa ja seuraksi, kun miehensä oli myöhään iltavuorossa töissä.
Bussipysäkillä yritin ensin olla ystävällinen vanhalle rouvalle, joka seisoskeli siinä vähän epävarman näköisenä kepin kanssa ja kävi sitten penkille istumaan. Kysyin, häneltä, voinko auttaa, mihin bussiin hän on menossa. Ajattelin, että voisin hänen puolestaan pysäyttää ko. bussin kun se tulee. Mutta hän odottikin poikaansa, joka oli tulossa toisesta suunnasta, ja joutui tekemään u-käännöksen siinä risteyksessä, päästäkseen pysäkille. Rouva kyllä kiitti nätisti.

No, sitten tuli bussi, jolla ajattelin pääseväni ystäväni luo, mutta kun en taas ollut varma, pysäytin bussin ja kysyin, pääseekö sillä paikkaan x. Kuski mietti hetken ja vastasi kyllä. Astuin bussiin ja kops...suoraan polvilleni kuskin eteen! Ja arvatkaapa sattuiko! Varmaan elämäni ensimmäinen kerta, kun ei ensimmäinen ajatus ollut "näkiköhän kukaan". Nousin vain ylös ja yritin päästä kävelemään paikalleni, mutta niin paljon sattui polviin, että en päässyt kävelemään, vaan oli pakko jäädä ihan etupenkkiin istumaan.

Pääsin perille ja kysyin vielä kuskilta, että mitä jos polvi/polvet kipeytyy niin paljon, että on mentävä näyttämään niitä lääkärille. Hän sanoi, että juu, ei siinä mitään, menet ilman muuta ja kerrot missä ja mitä tapahtui ja annat bussiyhtiön tiedot - ja oli niitä etsimässä mulle. Sanoin, että ne kyllä varmaan multa löytyykin, laitoin tässä joku aika sitten palautetta, kiitoksia hyvästä palvelusta. Kuski katsoi mua ja sanoi, että joo, hän taitaakin muistaa - ja saman tien tajusin, että se oli se sama kuski joka oli ajamassa bussia silloin kun sain sen epilepsiakohtauksen bussissa! Kysyin tietysti oliko kiitokset tulleet perille - oli kuulemma!

Noh, toinen polvi on siis tosi kipeä ja täytyy huomenna yrittää saada aikaa työterveyteen - taas vaihteeksi. Tai sitten mennä päivystykseen.

Se bussikuski ei varmaan enää ota mua kyytiin - seuraavan kerran kun se näkee mut pysäkillä, niin varmaan painaa vaan kaasua ja ajaa ohi, ihan kuin mua ei olisi ollutkaan siinä pysäkillä :D  Ei se uskalla enää ottaa kyytiin, kun aina sattuu jotain.

Mutta totuus vaan on se, että minä ja bussit ei sovita yhteen. Jos ei jotain satu mulle, niin bussissa on jotain muuta yllättävää. Se oli jo mun töissä ollessa yleinen "vitsi". Työkaverit oikein odotti, että millä mä olen tullut töihin ja oli pettyneitä, jos mä olin tullut pyörällä tai kävellen tai työkaverin kyydissä :D

Mutta asiassa hyttysestä kärpäseen:
Tässä MARJAANALLE terveisiä, tämä hymyilytti ja sulatti sydämeni: meillä suljetaan puoleksi vuodeksi yksi lähikirjasto remontin vuoksi ja alueuutisissa haastateltiin lapsia, miltä se tuntuu, kun oma kirjasto on nyt puoli vuoli vuotta kiinni. Yksi tyttö vastasi näin:
"se on surullista, mutta mä kestän sen"