Hyvää syntymäpäivää

sinulle Äiti, Mummo, Anoppi, Vaimo, Sisko.. 🎂 
Mikä nimitys on avomiehen Mummolla 🤔Mummo on varmaan ihan hyvä, Mummoja ei ole kenelläkään koskaan liikaa, eihän?

Olimme siis eilen juhlimassa Äitirakkaan syntymäpäiviä, pienellä porukalla. Luulen kyllä, että jos joku kävi ulkoeteisessä ajatellen tulevansa kahville, niin kääntyi vaivihkaa kannoillaan ja päätti tulla toisen kerran. 

Paikalla oli siis Tunturiruipelo, Poika ja Miniä, Täti Tomera ja Mursu ja Minä. 
Äiti on jo aikaa sitten vaihtanut kaikkiin näihin meidän pieniin perhejuhliin täytekakun riisivelliin/-puuroon. Niin nytkin. 
Iso kattilallinen riisivelliä keskelle pöytää ja pohjaa myöten se taisi mennä 🤗 Kun vatsat on täynnä riisivelliä, Äiti keittää kahvit ja kattaa kahvipöydän; voileipäkakun kera. Kaikki ottavat voileipäkakusta pienen siivun ja loput kakusta siirretään Pojan eteen. Ole hyvä. Siinä on mies joka todella rakastaa voileipäkakkua ❤️❤️ Ehkä teemme hänelle kahden vuoden päästä syntymäpäivälahjaksi ison voileipäkakun...🤔

Saimme myös omat kappaleemme Voita -kirjasta; yksi meille, yksi Mummolle ja yksi odottamaan Pojan tätiä, joka tulee Suomeen näillä tiedoin kesäkuussa. Siis Siskorakas. 

Täti Tomera näytti kuvia omalta terassiltaan: 

Terassille oli pölähtänyt NOITA! 

Serkkupoika oli kuvat nähdessään kylläkin jämäkästi komentanut "Nyt äiti alas sieltä puusta!

Olisi varmaan syytä käydä vähän useammin käydä äitiään katsomassa, jos ei erota Täti Tomeraa noidasta... Onhan Täti melkoisen vauhdikas, myönnetään, mutta kyllä se vielä puita väistelee (toisin kuin eräät nimeltä mainitsemattomat)

Mistä tuli mieleen, jostain syystä eilen jouduin selittämään, erityisesti Pojalle, miten ihminen onnistuu putoamaan sängystä sänkyjen väliin ja vuodevaatelaatikkoon. 
Eli en minä nyt niin kauhean iso ole, kun sänkyjen välissä on rako n. 5 cm 😲😉

Viikko sitten käytiin shoppailemassa. Juu-u. Uudessa Puuilossa ostamassa..tuota..odottakaas... niin, joku semmoisen härveli millä on helppo sitten kelien salliessa käsitellä noi meidän portaat ilman selkäkipuja. Siis selkä melkein suorassa. 
Sitten kävin vieressä Tokmannilla ostamassa YHDET TIETYT sukat, joka ovat osoittautuneet hutiostokseksi. Paketissa pitäisi lukea, että osta normaalikokoasi pienemmät. 
Siinä vaiheessa jo jalkaterä vähän kiukutteli, mutta minkäs teet, ruokakauppa kutsui.

Mentiin sittariin ja porttien sisäpuolella Mursu huomaa ja huomauttaa, että katsos housunlahkeitas. Kuraset kun mitkä. Hän sanoi menevänsä kaupan toiseen päähän kemikalio-osastolle, minulla jalka kiukuttelee jo sen verran, että huikkaan vaan perään, että "jos löydät, niin tuo mullekin". Onnellisesti jäin just wc-paperi osaston kohdalle ja nappasin siitä kosteuspyyhkeitä, menin itsepalvelukassan kautta ulkopuolelle ja yritin putsata niitä housuja. 
Juu, puhdistuihan ne, mutta ihan pikku vinkki vitonen: olikohan joku Lotus tai joku, sillä hinkatessa lähtee väritkin! Nyt on sitten farkkujen toinen polvi ja toinen lahkeen suu vaaleampia kuin farkut muuten. 

Muuten kauppareissu meni kutakuinkin ihan hyvin, mitä nyt askel askeleelta onnuin enemmän ja enemmän! Oikea jalkateränihän ON kuin ankanjalka, läpsyy ja läpsyy, mitä väsyneempi se on sitä enemmän se läpsyy. Siitä Mursu minut aina kaupassa tunnistaa ja tietää missä liikun.

Tiistaihin asti lepuuttelin jalkaa, sitten ehdotin, että jos leikeltäis tuota rhodoa. Rhodoa vaihtui lennosta Terijoen salavaksi. Ei siinä mitään, ei siinä askelia sen enempää tullut ja olin laittanut turvakengät jalkaan, ajatuksena, että jalkapohja pysyy suorassa eikä taivu sinne tänne. Tuntui ihan hyvältä. 
Samaan syssyyn sitten vietiin oksat sitten jäteasemalle ja käytiin kaupassa. Läps läps läps. 

Kaiken luppoajan olen pistellyt ristipistoja ja ky-yllä, on se työ edennyt. Lupasin teille ja eritoten Sartsalle (ainakin mielessäni, jos en muuten 😉😍) kuvia edistymisestä. Tämän verran sain pistoja aikaan viikossa. Eli alakuva edellisestä päivityksestä 27.3. ja ylempi kuva eilisaamulta, 3.4. - muutaman piston pistelin ennen kun lähdin kampaamaan tukkaani ihmismäiseen kuntoon. 

Ja vielä, ennen kuin päästän teidät tästäkin piinasta, kaikkein hienoimmat kuvat. Nämä ovat REPOLAISEN käden jälkiä - niin kuin varmasti tunnistattekin ❤️❤️ (Nyt vain toivon, ettei Siskorakas eksy tänne juuri tänään..)

En tilannut korttia kissanristiäisiin, vaan KOIRANristiäisiin - wuh! Siskon perheeseen tuli pari viikkoa sitten tuollainen ihana suloisuus, joka sai nimekseen Pluto. Ilman Siskon lupaa laitan tuon pienen kuvan tänne ja kerron, että Pluton lempitv-sarja on Hercule Poirot - selvää etsiväkoira ainesta siis. 

Toinen kortti, on kaikkineen ja avattuna tällainen: 

Tämän kortin sisälle kirjoitin Ötökkätutkijaa mukaillen "Kiva kun oot Papan ja Mummon kaveri"

Siskon kanssa halusimme muistaa Papan (Tunturiruipelo) ja Mummon ystävää, joka käy heitä auttamassa milloin missäkin asiassa, milloin ilmestyy mustikka-, karpalo- tai sieniämpärin kanssa, käy linturetkillä Tunturiruipelon kanssa, korjaa tietokonetta - kaikenlaista. 
"Hädässä ystävä tunnetaan" 
Siskon kanssa asumme kumpikin kaukana, että hädän tullen se on jo housussa ja vaikka hän kiitoksia varmasti on saanutkin, niin olemme sitä mieltä, että hän on ansainnut kiitoksen myös meiltä. 

Kiitos Repolainen -  vähilläkin tiedoilla sinä teet juuri sellaisia kortteja, että ne ovat saajansa näköisiä ❤️❤️

Ihmeellisiä asioita

Huvinsa kullakin sanoisin ja sanoo varmaan moni muukin. Kävin eilen apteekissa hakemassa taas ne kolmen kuukauden eväät. Tämäkin käynti kuuluu sarjaan "sattuu ja tapahtuu".
Mutta kerron ensin asiasta mihin otsikko liittyy. Otsikko liittyy kuumemittariin. 

Ostin meille uuden kuumemittariin, semmoisen joka sanoo piip-piip, sitten kun se on valmis. Meillä oli sellainen, mutta minä en koskaan kuulunut sen ääntä ja olihan siihen tarkoitus vaihtaa paristokin, mutta kun sen ostaminen unohtui ja ja... Niin siis ostin uuden. 
Käyttöohjeethan on lahjattomille - niitä luetaan vasta sitten, kun hankittu tuote lakkaa toimimasta ja sitten todetaan "oho! AI, tää olis pitänyt tehdä NÄIN!" Tällä kertaa kuitenkin katsoin, että joo-o, tässä on käyttöohje ihan suomeksikin, avataanpa tämä. 
Sepä olikin hyvä ostos: siinä kuumemittarin pakkauksessa kun oli vauvan kuvia, niin sitten kun on oppinut käyttämään sitä kuumemittaria (celsiusta vai fahrenheitia?), niin sitä käyttöohjelakanaa voi käyttää peittona! Aika kätevää, vai mitä?

Päätin kuitenkin testata, että no kuuluuko siitäkään mitään piipitystä. Laitoin sen vasempaan kainaloon. Piip-piip-piip. Ohjeiden mukaisesti odotin vielä muutaman sekunnin ja sitten katsoin: 35,7. Selvä. "Hulluus" ja uteliaisuus sai minut pistämään mittarin oikeaan kainaloon. Piip-piip-piip. Ja muutaman sekunnin päästä: 36,3. TÄH? Oikea puoleni kävi kuumana kun taas vasen puoli oli selvästi painumassa kohti hypotermiaa 😜😜 
Mursun ilmeistä päättelin, että paras pistää kuumemittarista virta pois, mittari koteloon, taitella se lakana entiselleen ja laittaa koko hässäkkä talteen. Sinne vanhan kunnon elohopeakuumemittarin viereen. Sen, joka ei petä koskaan. 
Paitsi jos sillä yrittää mitata teeveden lämpötilaa....

(Muistatteko Pahkasika -lehden? Numerossa 36, vuodelta 1988 - hyvä vuosi muuten - oli Pahkasian taitteluräpellin. KAIKKI tuollaiset lakana -tyyppiset käyttö- ja muut ohjeet muistuttavat sitä)

Apteekissa käynti muuten sitten. Kuten mainitsin, kuului osastoon sattuu ja tapahtuu. Tällä kertaa minä olin syytön. Paitsi jo lääkkeiden määrä lasketaan osasyyksi tapahtumiin. Farmaseutti piippaili lääkepaketteja järjestelmään, kunnes HUPS. Järjestelmä kaatui! Tai siis heitti hänet ulos järjestelmistä. En ole varma kuinka moneen järjestelmään häneen piti kirjautua uudestaan, mutta kyllä se lopulta onnistui. Kaikki reilut parikymmentä pakettia luettuaan tapahtui taas jotain... "Odotas..täytyy tarkistaa, että ne on kaikki tuolla reseptikeskuksessa!" 
Siinä vaiheessa olin valmis nostamaan kassin takaisin hänelle ja sanomaan, että ota ihan rauhassa, peruuta koko juttu ja sitten kun järjestelmät on kunnossa, tee kun ehdit. Tulen hakemaan nämä iltapäivällä, nyt pitäisi mennä. Mutta kyllä ne siellä oli. Vaan....
Maksaminen ei onnistunut 😊 Siellä oli joku "haamu". Maksettava summa ei siirtynyt tietokoneelta maksupäätteelle. Se ei onneksi ollut iso ongelma, maksun pystyi hoitamaan toisella kassalla ja kaikki meni ihan oikein. 
Nyt toivottavasti pysyy Riesa kurissa vähän aikaa - ei pitäisi pahasti riehaantua. 

Mursu oli jälleen kerran kiltti ja lähti sieltä sitten viemään minut ystävän luo kylään ja viettämään omaa aikaa missä viettikään. Tiedän, että on vähän tylsää vaan olla, varsinkin kun ei vielä oikein voi mennä edes ongelle (turhan viileetä istuskella märällä nurmikolla. 

Mutta hän oli mennyt löytämälleen valtavalle kirpputorille, ihan ensimmäisenä ostanut vaiko saanut, en muista, arvan ja oli voittanut sillä tämän pienen liinan. 

Minä juttelin reilun pari tuntia vanhan ystävän kanssa ja vaikka ei olla nähty muutamaan vuoteen, niin juttu jatkui siitä mihin se silloin jäi kun viimeksi nähtiin. 

Ja mikä parasta: saimme ihan (oikean) kuningasidean. Jos vain kaikki menee hyvin - matkaan voi tulla mutkia ja siihen olemme varautuneet - ystävä lähteekin Mursun tilalle sinne kesäkuun reissulle 👍👍 Hänellä on auto, hän tykkää ajaa, hän sanoi viihtyvänsä oikein hyvin yksin hotellihuoneessa sen aikaa kun minä juhlin ja mikä parasta: meillä olisi monta tuntia aika höpötellä! Asioilla on tapana järjestyä.

Kun vain yhden TÄRKEÄN tapaamisen vielä saisin järjestettyä, mutta eiköhän sekin onnistu, kun pistetään se onnistumaan. 

Ja vielä viimeiset höpötykset. 

Tämän verran on ristipistotyö edennyt viikossa. 

Kehystä olen näköjään vähän siirtänyt, kun olen kiristänyt kangasta, mutta se ei vaikuta siihen, miten näette edistymisen tai edistymättömyyden. 

Ylempi kuva on se mihin viime syksynä lopetin kun pakkasin "kesäkäsityöt" pois ja otin puikot ja langat esille. 

NYT menen ottamaan jotain suuhuni, en kuitenkaan suklaata enkä mitään muutakaan makeaa - yäk - ja sitten jatkan tätä.

Eilen söin pitkästä aika suklaata, kaupan omenasosetta, pari lettua ja kinuskikastiketta. Ja se kostautui yöllä.

Seuraavat kahdeksan kuukautta pärjään taas ihan hyvin ilman suklaata. 

Aurinkoista ja keväistä viikonloppua kaikille 🌞🌞 - koetan pistäytyä teillä kylässä 

PS. Nyt minäkin olen nähnyt töyhtöhyypän, kevät on siis virallisesti tullut Pöllönkulmalle! 



Sade vei, lumet vei kaikki.

Vihreää siellä ja täällä,

ja kohta jo varmaan 

keltaista kukkaa

voit nähdä

kun tienlaitaa kuljet

etkä silmiäsi sulje.

Kun tarkkaan kuuntelet

kuulet linnun laulun,

joutsenet, kurjet

kaikki nuo kevään tuojat

näet

kun hetkeksi rauhoitut

ja luontoa kuuntelet

ja katselet.

             27032026 athenenoctua

Hämärähommia - ja töyhtöhyyppä

 On ollut viime aikoina niin kirkkaita ja aurinkoisia päiviä, että nyt kun on pilvinen ja sateinen päivä, tuntuu siltä, että pitäisi sytyttää kattovalokin palamaan. Se on kirkas kuin mikä ja se sytytetään kerran kahdessa viikossa: silloin kun täytetään dosetit. 
Muulloin meillä palaa vain jalkalamppu jonka valo osoittaa ylöspäin ja jossa on minua varten käsityö- ja lukuvalo. 

Mutta hyvä, että sataa, lumet sulaa ja minun maalais"tytön"järkeni sanoo, että se auttaisi myös roudan sulamista, mutta sitä minä en tiedä, onko niin. Mutta sataa sataa, vaikka kahta sataa. 

Meidän pihalla ei viherrä vielä mikään, mutta visertää kyllä. Tai no, löysin jotain vihreää: luultavasti jotain rikkaruohoja 😂

Rhodo on sekä hyvässä että huonossa kunnossa. 
Toiset ohjeet sanoo, että se pitäisi leikata NYT, toiset taas, että heti kukinnan jälkeen. Aion olla rohkea ja leikata sen joko perjantaina tai viikonloppuna, kelistä riippuen. Se on vanha, tosi tosi vanha ja se on tehnyt paljon uusia oksia, mutta se vanha osa siitä todellakin tekee kuolemaa. Se on jo ruma. Jos se kuolee kokonaan, niin ei voi mitään. Istutan siihen sitten uuden. 

Kävin äsken pihalla, kun en uskonut Mursua, että ränninpuhdistaja ei ole täällä yläpihalla. Kurkistin varmuuden vuoksi nurkan taaksekin. 

Talitintillä oli paljon asiaa. (En osaa matkia tinttiä, pahoittelut). Tviit-tviit-tviit. Juu-juu. Tviit-tviit-tviit. Juu-juu. Tviit-tviit-tviit. Juu-juu. Ai sä olet siellä omenapuussa, ole pois vaan. Tviit-tviit-tviit. Juu-juu, tee vaan pesä mihin haluat. Tviit-tviit-tviit. Juu-juu.
Sitten kylältä tuli pitkältä säiliöauto ja tintti lensi pois, vaikka sanoin, ettei sitä tarvitse pelätä, ei se tule meille. Tviit-tviit, huuteli vielä lähtiessään. 

Eilen illalla etsiskelin pilvestä valokuvaa Siskorakkaan ja Äidin ja Tunturiruipelon vanhasta koirasta. Siellä on aika vähän kuvia ja se on mystinen paikka muutenkin. Silloin kun etsin sieltä jotain, sitä ei löydy ja nyt kun etsin ihan jotain muuta, löysin mm. kuvan A-nopista nuorena tyttönä, kun hän oli voittanut iskelmälaulukilpailun (luonnollisesti ajalta ennen Mursua). No mutta se ei ollut se mistä piti kirjoittaa.

Helmikuun pakkasilla soitin teille villahousurockia ja siinä samassa taisin pohdiskella, josko joskus vielä tekisin itselleni villahousut. Silloin muistin kyllä, että olen joskus tehnyt villahousut. Pojalle. Ja juuri sellaiset kuin nyt haluaisin itselleni, siis raidalliset, iloisen väriset.

 Olen kuvan varmaan joskus esitellytkin - tässä, tuota, oli kevät ja olin laittamassa näitä hattuja ja lapasia ja rukkasia ja VILLAHOUSUJA kesäsäilöön kun puhelin soi. Lankapuhelin. 

Vaatteet jäivät makuuhuoneen sängylle ja sillä aikaa kun minä puhuin puhelimessa oli Poika hoitanut kesken jääneen tehtävän: sovitetaan mitkä vielä syksyllä todennäköisesti mahtuisivat. 

Mutta siis ne villahousut. Olen tehnyt. Raidalliset villahousut. 

Eilen käytiin kaupungissa. 
(Mistä tuli muuten mieleen, että tiesittehän te sen, että bloggaajat vahtivat/kyttäävät toinen toisiaan ja antavat ilmi postauksia ja bloggaajia, jotka ovat kirjoittaneet postaukseen väärän sanan jne.? Nimim. Siinähän sitten mietit, mikä postauksessa on vikana, kun se yhtäkkiä blokataan).

Ajettiin pitkähköä, suoraa katua jonka varrella oli paljon autoja parkissa. Mursu huomasi yhdessä autossa parkkisakon. Ja toisen. Kolmannen. Neljännen. Viidennen. Sitten piti lopettaa laskeminen kun piti laittaa omasta puhelimesta sijainti päälle ja TAAS päivittää pysäköintisovellus, ennen kuin mahdollisesti pysäköidään. Ei pysäköity, parkkipaikka oli täynnä. 

Cittarissa oli pakastealtaassa KUUSI isoa laatikollista mochi -palloja tarjouksessa. Siis irtomyynnissä. Ostin 10 kpl. Eivät olleet yhtä hyviä kuin nämä lauantaina Lidlistä ostetut, ei-pakastetut.

Pakastealtaan vieressä seisoi vanhempi mies, joka katsoi altaaseen, tarjoustauluun, altaaseen, tauluun, altaaseen - ja lähti päätään pyöritelleen pois. 
Ajatteli varmaan, että kaikkia kakkakikkareita ne kaupassa myyvätkin, ja tuokin tuossa niitä vielä ostaa. Onkohan ne syötävää vai mitä... 🤔🤔

Kaikki myötätunto hänelle, ilman Poikaa minä olisin varmaan toiminut täsmälleen samoin.

NYT jatkan sitä ristipistelyä, että on huomenna jotain uutta kuvattavaa ainakin Sartsaa varten 😊- palaan illalla koneelle lukemaan teidän blogejanne ja koetan vihdoinkin päästä ajan tasalle. Ainakin Minzin ja Terhin blogeissa olen pahasti jäljessä - ja monen muunkin. 

Niin ja sen tärkeimmän meinasin unohtaa: kevät on saapunut Pöllönkulmalle ihan tosissaan! Mursu näki eilen töyhtöhyypän! 

Mukavaa keskiviikkoa! 

Lähdetään nyt vaikka siitä

 Vaikka siitä, että jostain kumman syystä mieli on ollut maassa, vaikka asiat on olleet hyvin, paremminkin kuin hyvin. 

Siispä olen istunut (onko yllätys?) tuolissani ja pistellyt ristipistoja, sitä joka jäi viime syksynä kesken ja kuunnellut, mainoksen uhrina, Storytelistä, Lukupiirin kirjan, kun lukemisesta ei tuntunut tulevan mitään. 

Tästä lähdettiin.
Ohje on taiteltu neljään osaan ja ensimmäisen osan tein viime (ja ehkä edellisenä 🤔) kesänä. Jos tänä kesänä saisi edes tämän toisen neljänneksen valmiiksi. Loppuviikosta saatte uuden kuvan, missä mennään. 

Ehkä suurin syy alakuloisuuteen oli se, että tiesin saavani kutsun juhliin - tiesin siitä jo viime kesänä. Sain kutsun suullisena jo viime sunnuntaina ja toiveen saapua paikalle. Sain ihan virallisenkin kutsun sähköpostiini ja sen jälkeen mietin pääni puhki miten sinne pääsisin. Viimeiset 40 km - kiitos maamme julkisen liikenteen, olisi kaivannut polkupyörän tai jotain. Pirskales. 
Olin jo ajatellut, etten pakota Mursua lähtemään sinne, mitä hän siellä ja majoitustakin oli kuulemma enää hintsusti vapaana. Vaan kas: löysin kuin löysinkin vapaan huoneen ja sain Mursun lähtemään pitkälle reissulle. "Kaupan kautta, kaupan kautta..." hän saa levätä kunnon sängyssä tv:n ääressä tai mitä haluaakaan tehdä. 

Mieliala koheni eilen päivän mittaan, kun asia järjestyi ja Mursukin hyväksyi asian 😜🌞
Kiltti ja ihana on hän ❤️ Entisessä elämässä olisin ottanut auton ja ajellut sinne itsekseni. 

Mielialaa kohensi vielä se hyvä palvelu jota sain, kun soitin huonevaraukseni perään, tarkistaakseni, että niin ymmärsinhän oikein, että mistä minä minä sen huoneen varasin - että olen varmasti samalla puolella järveä kun kaikki muutkin 😄. KUKA MUU MUKA? No kaikki oli ok. Vähän ajan päästä tuli sähköposti, jossa puheluun vastannut henkilö pahoitteli, kun ei huomannut samalla kysyä varaanko illallisen, huonekaverin nimeä ja onko allergioita yms - huoneeseen tuodaan aamiainen korissa!  
Jälleen kerran siis sain hyvää palvelua 🤗

Tuo siis vinkumisesta voittoon. 

Vingun vähän lisää. Tai mikä nyt vinkumiseksi katsotaan. Totean vain, että olen ärsyyntynyt ihmisiin, jotka lupaavat hoitaa jonkun asian: "Hyvä ajatus, tehdään vain. Joo, minä hoidan" - ja sen jälkeen heistä ei kuulu halaistua sanaa. 
Tällä kertaa päätin, että en kysele perään, vaan kysyin ainoastaan Siskorakkaalta, että hoidetaanko asia sitten kahdestaan - hänen vastauksensa oli kyllä ja tiedän, että se hoituu kyllä. Tai siis. Minähän sen hoidan ja sitten kurmootan Siskorakasta, jos ei hoida osuuttaan 😜

Lauantaina käytiin ajelulla, kun oli hieno keli eikä olla vielä nähty töyhtöhyyppiä. Joutsenia kyllä ja kotiin tullessa kurkiparin soidintanssi. Upean näköistä! 
Mutta ei töyhtöhyyppiä. Ei ensimmäistäkään.
Tulimme siihen tulokseen, että KAIKKI alueen töyhtöhyypät olivat katsoneet, että haa, auto on poistunut pihasta ja kokoontuneet meidän pihalle. 
Ja kaikki kyläläiset ja ohikulkijat olivat maantien poskessa, kun pihalla nauraa räkätti satojen töyhtöhyyppien congaletka, sen jälkeen ne tanssivat letkajenkkaa ja lopuksi Macarenaa ja Lambadaa.
Ja heti kun meidän auton ääni kuului (töyhtiksillä on tarkka kuulo....), ne katosivat kuin töyhtöhyypät taivaalle eikä me nähty vieläkään yhtään. 

Meillä oli muuten yhtenä päivänä keskustelu siitä, miten töyhtöhyypät saavat töyhtönsä oikeaan asentoon. 
Mursu on sitä mieltä, että ne sukivat ne "töyhtösulat" päätä pitkin niskaan asti ja sieltä ne sitten ponnahtavat pystyyn - töyhdöstä luultavasti kuuluu sellainen bojojoing -ääni, niin kuin jousesta, tiedättehän?
Minä taas olen sitä mieltä, että ne sukivat sen pystyyn vanhalla kunnon Brylcreemillä, ihan niin kuin Elviskin aikanaan otsakiehkuransa. 

Tällaisia keväisiä tarinoita maanantaiaamun ratoksi! 

Mukavaa keväistä viikkoa kaikille 🌞❤️🌞❤️

Vaihtarit

Olen nyt ruvennut pakkaamaan talvea pois ja aloitin sen langoista ja puikoista. Järjestelin lankakaapin ja keräsin sieltä hedelmäpussillisen verran jämälankoja Kiertolaan vietäväksi. Mistä muuten tuli mieleen, sain vuosi vai pari sitten yhdeltä ystävältä pussillisen/kassillisen lankoja, kun hän lopetti kutomisen (on nyt aloittanut uudestaan 😊) ja kaikki tuomansa lankakerät ovat kuin pesäpalloja! 
Lähes kaiken muun olin siis muutaman vuoden aikana muistanut ja ehtinyt hänelle opettaa, mutta en lankojen kerimistä. "Pesäpallojen" osuessa käsiini kysyin Mursultakin, miten A-noppi oli hänelle neuvonut lankakerän kerimisen ja samalla tavalla: lankakerää ei puristeta ja aina kun vaihdetaan suuntaa, niin yksi tai kaksi sormea jätetään sinne uuden lanka... - no mikä se nyt onkaan, alle. Eli kerästä pitää tulla sopivan pehmeä ettei lanka veny. 

Mutta niin. Jos jollakulla on tarvetta erikokoisille jämälankakerille, enimmäkseen ohuille (Nalle ja sitä ohuemmille), niin olen valmis luopumaan niistäkin, joita vielä jätin itselleni. Kirjavia kuin kesäiset niityt 😜😊

Viimeiset sukat kudoin ja päättelin valmiiksi aamulla. Ensi talveksi on lämpöiset sukat valmiina heti kun kylmää pukkaa. Viimeiset Novitan Isoveli -langat pistin näihin, vähän valkoista taisi jäädä jäljelle.

Alta pilkistää tätini Seiska veikasta tekemä villatakki. Hän teki sen joitakin vuosia isotädille ja minä sain sen, kun isotäti nukkui pois.
Villatakki on lämmin, mutta kutittaa niskaa.

Illalla sytytin kynttilän A-nopille ❤️ ja lähetin kiitokset hänelle sinne jonnekin. 

Olen onnellinen niin monesta asiasta, yksi niistä on se, että ehdin kiittää häntä siitä, että hän antoi minulle kalleimman aarteensa, Mursun. 

En osaa, enkä edes halua, ajatella mitä minulla olisi ilman A-noppia, Mursua ja Poikaa.

En aloittanut vielä sashikoa, ajattelin katsoa missä jamassa on ristipistotyö, jota viime kesänä väkersin. Valmistuisiko se joskus 🤔 Jos ei se lähde käyntiin, otan sashikon työn alle. 

Tai verannan järjestelyn. Onneksi aina löytyy jotain tekemistä siivouksen sijaan...

En sano mitä mieltä olen tästä "pakkodigitalisonnista" eli suomi piste fi:stä mutta kerron, että olen meidän perheessä koekaniini. 
1) viestit pitäisi edelleen lähettää ns. normisähköpostiini - mitäpä huomasin kun tänään sitten menin ihan tuonne suomi...  - eipä ole kaikkia lähetetty!  Onneksi ei ole aiheutunut mitään vahinkoa, koska noin niin kuin yleensä hoidan asiani säädetyssä järjestyksessä toisin kuin määrätään 😜
2) ainakaan tänään siellä ei ollut missään mitään, mistä olisi voinut palata takaisin paperipostin käyttäjäksi 
Onneksi on käytössä e-lasku kaikilla muilla paitsi "herra kakalla" s-posti. Ja "herra kakan" laskua jos ei maksa, se varmaan sanoo tyhjennystä tilatessa, että "ei pysty, ei oo polttoainetta, tili on tyhjä" 😜😂

Noh, joka tapauksessa verotoimistosta tuli postia sitä kautta. Ja sitten piti soittaa verotoimistoon kun en ymmärtänyt. Veroilmoitukseen oli jäänyt iankaikkisen vanhaa tietoa, jolla ei onneksi ollut mitään merkitystä, mutta turhaan se siellä roikkui. 
Palvelu oli ystävällistä ja kun kiitin hyvästä palvelusta, asiakaspalvelija selvästi taas hämmentyi. Ei ole tainnut kovin usein saada asiakkailta kiitoksia.
Mikä meitä vaivaa, kun ei osata kiittää? Miksi ajatusmaailmana on "no sehän on sen työtä/työtäänhän se tekee". Aaarrrggghhhh. 

Se siitä, kiitos kun kuuntelitte. 

Pikkumiehet jaksaa iloita sormikkaista 😊 "Mummi, kun Pöllö-täti lähetti meille yllätyspaketin! Minä kyllä tahtoisin nähdä Pöllö-tädin" - sanoo pienempi. Johon isompi vähän polleana "Minäpä olenkin kyllä tavannut Pöllö-tädin!" 
"Niin mutta kun hän lähetti meille YLLÄTYSPAKETIN!"  

Olen jäänyt vähän jälkeen teidän blogipostausten lukemisessa. Luen kyllä vaikken aina kommentoikaa. 
Silmiäkin vaivaa joku, sinne on varmaan pesiytynyt joku kotihiiri tai joku. Oikeasti pitäisi mennä silmälääkäriin, mutta nyt etusijalla on Mursun hammaslääkäri. Ja sitten oma.... (Älä Terhi sano mitään 🫣🫣)

Aurinkoisia kevätpäiviä - nautitaan keväästä ja auringosta!