Minä toimin jälleen Apukuskina ja minun matkani alkoi jo keskiviikkona 5.6. kun Äitirakas tuli hakemaan minut tavaroineni heille yöksi.
Jos joku olisi tuolla matkalla meidät pysäyttänyt ja kysynyt mihin olemme menossa ja sen jälkeen selvittänyt kuin tullimies konsanaan mukanamme olleita tavaroita, niin olisi varmasti kysynyt toisenkin kerran; oletteko ihan varmoja.
Mukana oli tietysti se rinkallinen vaatteita, ruokailuvälineet, lääkkeet, hygieniatarvikkeet. Sitten oli yksi kassi missä oli parit ylimääräiset kengät, unipussi (ei makuupussi, vaan semmoinen ohuempi), 10 kpl froteisia kylpypyyhkeitä. Juu juu, joka päivälle oma pyyhe... No ei vainenkaan, ne oli myytäväksi, olimme AM:n kanssa hakeneet ne edellisellä viikolla.
Leipäkaupassakin oltiin käyty ja ostamassa matkalta yksi silitysrautakin.
Niin ja sitten oli tietysti vielä se pieni reppu, missä oli yöpymistarvikkeet siksi yöksi, minkä vietin siellä Äitirakkaan ja Tunturiruipelon luona.
Minä mihinkään muuttamassa ollut, mutta olihan sitä tavaraa 😂
Torstaiaamuna 6.6. noustiin hyvissä ajoin kauniiseen auringonpaisteeseen, syötiin aamupuurot, kammattiin naamat, hampaat ja tukat ja lähdettiin ajelemaan kohti Lohjaa jossa perinteisesti oli edessä Myyntisirkkusten auton pakkaaminen.
Tällä kertaa emme tehneet perinteistä ylimääräistä kierrosta oikeaan osoitteeseen suunnistaessamme, vaan osasimme perille - bingo! - kerralla. Olisimme ottaneet Kuljettaja-Sirkkusen kyytiimme bussipysäkiltä, hän kun tuli bussilla Isolta Kirkolta, mutta aikataulumme eivät sittenkään mätsänneet niin hyvin kuin luulimme; me olimme perillä aikaisemmin kuin olimme ajatelleet.
Perillä odotti taas tuttu näky: pahvilaatikoita, pahvilaatikoita, pahvilaatikoita... Miten niitä voikin olla niin paljon? Ja kun tänä vuonna pakettiautomme oli aikaisempaa pienempi - mahtuisiko ne kaikki tavarat sinne? No plussaa oli se, että meidän ei tarvitsisi kuljettaa omia tavaroitamme samassa autossa, sillä tällä kertaa jakaisimme asuntoauton kahden herrasmiehen kanssa. Meillä olisi koti koko ajan siellä missä mekin: olisimme kuin etanat, tosi reippaat etanat. Pitäisikö muuttaa nimetkin Myyntietanoiksi?
Pelkällä kahvinjuonnilla ei homma kuitenkaan etenisi, joten ei kun töihin: Äitirakas sai taas työn jossa hän on oikeasti ihan paras. Toisaalta varmastikin epäkiitollisin homma, sillä heti kun laatikot ensimmäisen kerran avataan, tuntuu että koko työ oli turhaa. Eli hänelle annettiin taas työksi t-paitojen viikkaus. N. 100 kpl t-paitoja ja siihen päälle muutama kymmenen fleece-takkia.
Sillä välin me Kuljettaja-Sirkkusen kanssa käytiin läpi ja purettiin muita pahvilaatikoita, tarkistettiin lähetysluettelot.
Välillä tarkistettiin meidän uuden maksujärjestelmää ja varastosysteemiä - kaikkea sitä pitää Sirkkustenkin vanhoilla päivillään opetella...
Päivä oli TODELLA KUUMA. Hiki valui ihan suoranaan ja vaikka kuinka joi vettä, ei se tuntunut missään - paitsi siinä, että hiki valui.
Äitirakas lähetettiin kotiin kun paidat ja takit oli viikattu - hänellä oli vielä omakin auto pakattavana Tunturiruipelon kanssa.
Kummasti ne pahvilaatikot taas saatiin tyhjennettyä ja tavarat siirrettyä meidän tuttuakin tutumpiin muovilaatikoihin; osa tavaroista jäi pahvilaatikoihin kuten aina, mutta kaikki laatikot saatiin kuitenkin mahtumaan autoon.
Ja minäkin muistin ottaa omat tavarani - ettei tarvinut odottaa niitä lauantaihin ja Kihniöön asti 😉
Ja kun Myyntisirkkusten auto oli pakattu, katollaan kaksi kajakkia, joista toinen arvottaisiin viikon päästä perjantaina Salon torilla, otettiin suunta Isolle Kirkolle ja Kuljettaja-Sirkkuselle yöksi.
Vähän pientä ilta(yö)palaa ja kaaduttiin väsyneinä petiin, jotta jaksetaan aamulla nousta ylös. Tosin meillä ei olisi mikään kiire, matkaan menisi n. 3-4 tuntia ja perillä tarvitsisi olla vasta joskus...hmm...olikohan se n. viiden aikaan iltapäivälllä.
Tältä näytti meidän automme tänä vuonna. Katolla arvottava kajakki ja sen takana ehkä toinen kajakki, ellei se sattunut juuri kuvanotto hetkellä olla vesillä - kuva kun on otettu jostain matkan varrelta.
