Harvinainen tapaus - HelvetinPöllön toinen BB-viikko, osa 2

Maanantaina alkoi varsinainen video-eeg eli -aivosähkökäyrä. Ehdin just ja just aamupalan syödä, kun A-P tuli hakemaan mut tutkimusosastolle, S oli jo kadonnutkin kuin tuhka tuuleen. 
A-P kuskas melkein kaikki muut mun tavarat, mulle jäi vaan peitto, josta en luopunut, kun olin sen työllä ja tuskalla (muiden..) perjantaina saanut - mähän en ilman peittoa nuku! Siirryttiin siis videotelemetrian osastolle, josta taisin jo helmi- tai maaliskuussa kertoa tarkemmin. Ja ei muuta kuin taas ne 44 piuhaa päähän. Tällä kertaa musta otettiin kuvakin niiden kanssa, mutta en ole vieläkään sitä kuvaa saanut - täytyykin muistuttaa! Kännykkä kiinni, eli yhteys ulkomaailmaan oli taas lankapuhelimen ja nettitikun varassa - toimii ei toimi toimii ei toimi...

No, mikä siellä oli ollessa: käsi, jossa kanyyli oli, osoitti tulehtumisen merkkejä ja kanyylin paikka piti vaihtaa, mutta mullapa oli niin mutkikkaat suonet, ettei se onnistunutkaan ihan noin vaan. Parin yrityksen jälkeen mulla oli kaksi miestä yrittämässä: toinen toisessa kädessä ja toinen toisessa kädessä ☺ Nätisti pitivät kädestä kiinni, välillä kysyivät vieläkö saa yrittää. Juu juu, antaa mennä vaan, niin kauan kun mun ei tarvitse katsoa itse pistämistä, niin anti mennä vaan. Pitkään ne yrittivät, mutta ei onnistunut, ei kumpikaan. Lopulta antoivat periksi kumpikin ja kutsuivat paikalle anestesialääkärin, mutta vasta kolmannella yrittämällä onnistui hänkin.  Äidin selitys mun mutkikkaille verisuonille on se, että musta piti tulla paljon pidempi ja verisuonet oli jo valmiina, mutta sitten musta tulikin tällainen pätkä ja verisuonet piti laittaa mutkalle....
Kädet oli aika hurjan näköiset: kämmenselät mustana niistä yrityksistä ja käsivarret mustana niistä aikaisemmista kanyyleiden paikoista ☺

Tällä kertaa tuloksia sitten saatiin: maanantaina olin istunut  vajaan tunnin verran läppärin ääressä; käynyt läpi sähköpostin ja facebookin ja olin juuri kääntynyt tuolilla vaihtaakseni paikkaa - ehdin sanoa hoitajalle, että nyt tuntuu siltä että tulee kohtaus ja siirtyä nojatuoliin istumaan kun se sitten tuli. Ja sen verran rajuna, että lääkettä suoraan suoneen oli tarvittu. Ilta meni ihan hyvin, jaksoin ottaa vieraankin vastaan, sen ainoan paikkakunnalla asuvan sukulaisen. 

Tiistaipäiväkin meni ihan hyvin, iltapäivällä, samoihin aikoihin kuin maanantaina istuin taas läppärin ääressä, nousin koneelta ja siirryin nojatuoliin istumaan ja ehdin sanoa hoitajalle, että nyt tuntuu taas että tulee kohtaus - ja sitt mentiin! Itse muistan sen, että osannut vastata "missä me ollaan" -kysymykseen muuta kuin "Kuopio" - en sen tarkemmin, vaikka näin silmissäni KYS:n logon kyllä. En myöskään osannut sanoa vuosilukua, vain päivämäärän, koska se oli syntymäpäiväni. Jälkeenpäin kuulin lääkäriltäni, että en osannut sanoa sukunimeäni. Kohtauksen jälkeinen sekavuustila kesti tosi kauan ja sen tajusin itsekin ja se oli tosi tosi pelottavaa - se liittyi siihen ensimmäiseen kohtaukseen kaksi vuotta sitten 2012, josta en itse muista mitään, mutta josta mulle on kerrottu. Se mitä mulle on siitä kerrottu, on vielä monin verroin pelottavampaa. 

Omalle lääkärilleni soitettiin kotiin ja kysyttiin mitä tehdään, akka on sekaisin kuin seinäkello - lääkärin määräyksestä kotilääkitys palautettiin VÄLITTÖMÄSTI. Nimenomaan välittömästi, mikä tarkoitti kaksi tuntia ennen normaalia lääkkeenottoaikaani. 

Jos oikein ymmärsin, sain kahteen otteeseen lääkettä suoraan suoneen ja sen jälkeen alkoi äly palaamaan ja jaksoin vielä myöhemmin illalla ottaa vieraankin vastaan. Vieraskin huomasi, että olin jotenkin sekaisin hänen saapuessaan, mutta siinä parin tunnin aikana "selkenin" enemmän omaksi itsekseni.

Loppuviikon sitten olinkin siellä sitten enempi "lomalla", ruokaa tuli eteen viisi kertaa päivässä ja seuraa pidettiin koko ajan ☺ Yhtenä päivänä sain papukaijamerkin, tai oikeastaan angry birds -merkin. Mä inhoan kesäkeittoa yli kaiken ja tietenkin ruokalistassa oli juustokasviskeittoa! Jaiks. Marisin siitä aikani ja kun sanoin, että jos sen syön, niin oon ansainnut papukaijamerkin, niin toinen mieshoitajista toi mulle angry birds -tarran, kun olin syönyt lautasen tyhjäksi ☺

Lopulta koitti perjantai! Oli kuin olisi napanuora katkaistu kun piuhat katkaistiin ja roikka otettiin irti ja sitten suihkuun -mikä ihana tunne! Siellä sitten liotit niitä piuhoja irti. Osa oli kiinni teipillä, mutta osa oli kiinni sellaisella "sementillä", siinä sitä olikin liottamista. Mutta kuvittele mikä tunne käydä suihkussa, kun ole viimeksi käynyt suihkussa sunnuntaina ja nyt oli perjantai! Aaaahh..... kuuumaaa vettä... TAIVAS!

Tänään, 4.9. sain sitten lopulta soiton sieltä Kuopiosta lääkäriltäni. OLEN HARVINAINEN TAPAUS. Ei sieltä löytynyt mitään, minkä voisi korjata, ei mitään ruuvia minkä voisi kiristää ☺ Ei mitään minkä voisi korjata leikkauksella tms. Mut palautetaan takaisin oman paikkakuntani sairaanhoitopiirin hoidettavaksi (olisin toki saanut jäädä sinnekin, mutta Kela ei korvaa matkakustannuksia, jos jään sinne omasta halustani, ilman lähetettä), ja kokeillaan löytää oikea lääkecocktail, jolla mut saataisiin kohtauksettomaksi. Jos oikeaa cocktailia ei löydy, katsotaan uudella magneettikuvauksella, josko jotain uutta löytyisi. 

Mutta nyt se käyty. Nyt tiedän, että vaikka "päässä on vikaa", siellä ei kuitenkaan ole vikaa - siellä ei kasvainta, eikä mitään muutakaan sellaista vikaa. Se vaan on jossain, eikä sille nyt voi mitään, ainakaan toistaiseksi. Onneksi on lääkkeet.

Syksy saa - hyvä aika aloittaa monta uutta asiaa

Moni on varmaan kalenteristaan huomannut, että tänään syyskuun 1. päivä.
Syksy on alkanut ihan virallisesti, kesä on päättynyt. Meillä sen huomaa siitä, että ulkona on ihan tasaisen harmaata. Vettä ei sada, kai, en ainakaan kuule, mutta meillä onkin TV auki. Tuulikin on pysähtynyt, vähän heiluttaa vielä vihreitä koivun oksia, mutta luulen, että se yrittää vain hämätä.

Tänään alkoi mm. Muoviton syyskuu -kampanja. Meillä pyritään välttämään muovikassien käyttämistä, koska meillä on erilaisia PÖLLÖkauppakasseja erinäisiä kappaleita - mikä yllätys - muiden kestokassien lisäksi. Meillä on myös kestohedelmäpussi (pitäisi hankkia 1-2 lisää) ja esim. banaanit ostan AINA ilman muovipussia. Mikä järki on laittaa banaanit muovipussiin? (meinasin kirjoittaa bussiin...) Tai jos jotain hedelmää tms., sipulia, avokadoa tms. ostetaan vain yksi, ei sekään tarvitse pussia.

Tänään alkoi myös Villasukat jalkaan -kampanja Facebookissa. Tosin mulla on villasukat jalassa aina. Niillä hirveillä helteillä, vissiin viisi viikkoa, olin ilman villasukkia, mutta muuten ne on aina jalassa - nytkin.

Siihen liittyen alkaa villasukkien neulomiskausi. Nämä sukat neuloin viime viikolla pikaisesti Prinsessalle terassisukiksi - niistä lisää sitten kun päästään kesässä Enklantiin asti ☺

Serkkupoika tilasi jo omat sukkansa, kokoa 42. Tarttee ruveta hommiin.

Oma syyskuuni alkoi sillä, että turhasta tavarasta luopuminen jatkuu, sitä on meillä tehty jo 2,5 vuotta. Turhan tavaran lisäksi kaikki mikä syö turhaa energiaa saa mennä. Ja se alkoi sillä, että poistin eilen illalla puhelimestani Facebook -sovelluksen. Hienovaraisten vihjausten jälkeen olin jo kesällä opetellut olemaan ilman puhelinta IHAN KOKO AJAN. Itseäni ja muita ihmisiä seuratessani ymmärsin, kuinka epäkohteliasta on, kun räpläät puhelinta koko ajan. Sehän on melkein sama kuin puhuisit siihen, vaikka sinulla on muuta seuraa. Opettelen kunnioittamaan seuraani.

Läppärillä tarkistin myös FB:n kaverilistan. Poistin "turhat" kaverit. Kaverit jotka tuntuivat olevan siellä vain sen takia, että kun ollaan joskus jossain nähty, niin on kiva olla FB-kavereita. Muuten ei olla missään tekemisissä, eikä oikeasti olla ystäviä tai kavereita. Lista pieneni 125:stä 101:een. Ja vieläkin siellä olisi poistettavaa - jos jättäisin sinne vain ne tosiystävät, taitaisi riittää yhden tai kahden käden sormet. Lista jäi noinkin suureksi harrastusten vuoksi, on vähän niinkuin oltava saatavilla, muka.
Koomista asiassa on mun mielestä se, että aamulla herätessä en edes muistanut, ketä olin sieltä poistanut. Että sellaisia kavereita.

HelvetinPöllön toinen BB-viikko

Kun Suomi Meloo -viikko oli ohi, ehdin olla kotona viisi päivää - siinä ajassa ehdin melkein purkaa laukun ja pakata toisen (kuten ehkä muistatte, olin ehkä Euroopan surkein matkakassin/-laukun purkaja...).

Otin mukaan myös läppärin ja nettitikun, jotta olisin voinut kirjoittaa vielä tuoreessa muistissa olleen matkakertomuksen Suomi Meloosta, mutta sepä sitten jäi - se kirjoittaminen siis. Otin mukaan myös lukemista ja käsitöitä; sukankutimen ja tällä kertaa myös ristipistotyön.

Matkaan kohti Kuopiota lähdettiin aikaisin juhannusaattoaamuna, jolloin ruuhkaa ei vielä juurikaan ollut. Perillä oltiin sopivasti lounasaikaan ja AM:n saattaessa mut huoneeseen hoitaja kyseli samalla allergiat sun muut. AM vastasi mun puolesta "ei sillä mitään allergioita ole, älkääkä uskoko vaikka se väittäisi, että sillä on kasvisintoleranssi". Hoitaja katsoi hetken kummissaan ja purskahti sitten nauruun ☺
Mä kun en oikein noista kasviksista ja juureksista, varsinkaan kypsennetyistä, välitä - en vaan pidä niistä, niin olen kehittänyt tämän ihan oman "sairauden", kasvisintoleranssin, välttääkseni niitä ☺  Ja tottahan lounaalla oli salaatissa just mun inhokki-inhokki: paprika! Mutta urheasti söin sen!

Huonekaverini oli tosi mukavia: parikymppinen S Jyväskylästä ja mun ikäinen M Kuopiosta. S oli tulossa mun kanssa "BB-huoneeseen" eli siis maanantaista alkaen sinne videotelemetriaan - piuhat päähän ja tutkimukseen. Tarkoituksena siis aikaansaada lääkkeitä vähentämällä kunnon epilepsiakohtaus, joka saataisiin rekisteröityä ja lisäksi videokameralle. Samassa tutkimuksessahan olin jo helmikuussa, tuloksetta. Huoneita on kaksi, kummallekin tutkimukseen osallistuvalle omansa.

Meille S:n kanssa laitettiin käteen kanyylit, kohtausten varalta, jos kohtaus on niin raju, että joudutaan "keskeyttämään" lääkkeellä. Kanyyli huuhdellaan suolaliuoksella 1-2 kertaa päivässä, että se pysyy auki - me kyllä epäiltiin, että meille yritettiin antaa jotain rauhoittavaa sen kautta ☺. Meillä kolmella oli nimittäin aikas levottomat jutut viikonlopun aikana ☺☺☺

Mun lääkitystä ruvettiin vähentämään jo heti perjantai-iltana ja niinhän siinä sitten kävi, että lauantaina kun tulin vessasta, tuntui olo vähän huteralta, ja kun kaikki "olot" piti ilmoittaa hoitajille, soitin kelloa ja omasta mielestäni sanoin huonekavereille, että "soitin tota kelloa, kun on vähän sellainen tunne, että tulee kohtaus" - olinkin kuulemma ehtinyt sanoa vain, että "soitin tota" ja sitten oli äly poissa! Mutta oli kuulemma hoitajakin tullut nopeasti ☺

Viikonloppu meni tosi nopeasti, kun ei kuitenkaan ollut sidottu siihen sänkyyn ja huonekaverit oli tosiaan älyttömän hauskoja - sairaalassa voi siis olla hauskaakin!

Mulla oli sairaalassa myös sokkotreffit! Ihan totta ☺ Kuulun FB:ssä yhteen käsityöryhmään ja siellä kerroin meneväni ko. sairaalaan viikoksi. Siellä sitten yksi paikkakuntalainen kysyi, että saako hän tulla katsomaan mua!?! Olin kyllä melkoisen hämmentynyt kysymyksestä, mutta vastasin, että totta kai - mulla kun ei ole siellä kun yksi sukulainen perheineen ja hän ei ehdi tulemaan kuin vasta viikolla. Niin me sitten tehtiin treffit sunnuntai-iltapäiväksi. Vähän kyllä jännitti, vaikka FB:n perusteella tuntui tosi mukavalta ihmiseltä (kuten Kuopiolaiset yleensä ☺)
Ja sieltä hän sitten pölähti ja me oltiin heti kuin vanhat tutut, juttua riitti lähes kolmeksi tunniksi ja olisi riittänyt pidempäänkin, mutta hänen piti lähteä kotiin laskemaan lapset. Lupasi tulla vielä viikolla uudestaan, jos vaan mulle sopii = olen siinä kunnossa, että jaksan ottaa vieraita vastaan.

Olin tosi yllättynyt; periaatteessa ventovieras ihminen haluaa tulla katsomaan vierasta ihmistä sairaalaan! Tunnustan, että ei olisi kyllä itselle tullut moinen asia mieleen, ja sen verran ujo ja arka kuitenkin olen (vaikka musta ehkä toisen laisen käsityksen saakin), ettei musta siihen kuitenkaan olis. Jonkun muun pitää tehdä se aloite.

Jos kirjoitan koko viikon tarinan kerralla, tästä tulee niin pitkä päivitys, ettei kukaan jaksa tätä lukea, niin pätkäisen tämän tähän ja teen itse tutkimusviikosta erillisen päivityksen ☺

En ole nukkunut näin pitkään ;)

Vaikka lupasinkin jatkaa uudella kirjoituksella heti, kun saan silmät auki, niin en sentään ihan koko päivää ole nukkunut. Olen yrittänyt saada taas jotain tolkkua tähän kotona olevaan kaaokseen, mutta ei se vaan tunnu onnistuvan, ei sitten millään. Onko teistä jollakulla jokin taikasana tai jokin muu konsti, miten se onnistuisi? Pelkällä ajatuksen voimalla se ei ainakaan onnistu. Ja siivoojaan tai mihinkään personal organizeriin ei ole varaa. 

Vielä muutaman sanan kerron Suomi Meloosta sitten jätän teidät rauhaan - viikko on kuitenkin pitkä aika ja siihen mahtuu kaiken laista ☺ Yhtenä yönä organisaatio - lähinnä me naiset, joita pääsääntöisesti oli myyntiryhmän kolme henkeä, mutta johon välillä liittyi turvaryhmästä neljäs tyttö. Aina silloin kun häntä vähiten odotimme, mutta ei koskaan silloin kun odotimme. Jännitystä pitää elämässä oleman. Niin, siis yhtenä yönä yövyimme paikassa, jonka omistivat venäläiset, en vaan enää muista mikä on paikan nimi. Kieli aiheutti meille hiukan ongelmia, sillä kukaan meistä ei puhunut venäjää ja he puhuivat vain auttavasti englantia. Selvisimme kuitenkin - saimme huoneemme ja ja saimme ruokaa ja saimme selvitettyä, että aamupäivällä alkaa paikalle saapua väkeä enemmänkin ja heille pitää saada syötävää! Englantia, viittomakieltä, lopulta jopa venäjääkin ja piirustustakin ja asia selvä ☺  Kaikki hoitui hienosti.

Ja niin rankkaa oli alkuviikon työ, että organisaatio ryhtyi pyykille, kun ilma oli mitä loistavin pyykin kuivatukseen:

Yhdessä yöpaikassa kävimme porukalla iltakahvilla ja minä ihailin noita Taikamukeja ja totesin, että tuo punainen muki multa vielä puuttuu, eikä sitä saa tällä erää mistään. Se on sesonkituote ja sitä on MAHDOLLISESTI  saatavilla taas joulun aikaan. Siitä syystä ilmeisesti mulle tuotiin tee tuossa vihreässä kupissa, etten vain vahingossa ota mukia mukaani kun se on tyhjä....

Kaksi viimeistä kokonaista päivää vietettiin Orilammella, siellä ei enää kelit olleet ihan näin aurinkoiset, kuin näissä kuvissa, mutta ihmiset jaksoivat silti olla edelleen iloisia ja ystävällisiä toisilleen, vaikka turnausväsymys varmasti alkoi jo painaa yhtä jos toista. Sieltä bongasi Pöllö lajitoverinsa: 

Orilammelta suuntasimme lauantaiaamuna Vuolenkoskelle, jossa kylä oli nähnyt paljon vaivaa meidän vuoksemme - keli oli kyllä kyllä kylmä, mutta sillehän he eivät voineet mitään. Melojien jatkaessa matkaa, me myyntiryhmässä otettiin ja tehtiin inventaario ja sen jälkeen kurvasimme Heinolaan odottamaan melojia. Uimarannalla oli suoraan sanottuna pirun kylmä - pipo ja käsineet ja kunnon takki ei olleet yhtään liikaa - eikä Osakaisen Pöllösukat! 

Pöllösukat jalassa nukuin koko viikon, niiden kanssa tuli hyvin uni, vaikka jossain vaiheessa yötä ne pitikin potkia pois jaloista, mutta ei puhettakaan, että ilman niitä olisin nukkumaan mennyt!

Alkumatkasta, olisiko ollut maanantai tai tiistai sain soiton Kuopiosta, KYS:sta, kysyivät olisinko valmis tulemaan sinne juhannusaattona neurologian osastolle aloittamaan lääkepurun ja sitten maanantaina siirtymään Videotelemetrian osastolle viikoksi tutkimuksiin. Joku oli peruuttanut saamansa ajan. Mietin hetken ja pyysin, että voisinko soittaa kohta takaisin, josko soittaisin kotiin ja kysyisin AM:n mielipidettä, mitä hän on suunnitellut juhannukseksi. No, juhannukseksi oli luvattu kylmää ja sadetta, joten tulimme siihen tulokseen, että näihin 27 vuoteen on jo juhannuksia vietetty, yksi sinne tai tänne, kun kerran aika järjestyy näin nopeasti niin menköön. Niin sitten soitin takaisin ja ilmoitin, että kyllä se käy. 

Siitä reissusta sitten seuraavasta päivityksessä - melkoinen reissu oli sekin ☺☺ 

Kaikki kunnossa :D

Hei vaan - terveiset Enklannista!

Ja kiitos kun olette täällä käyneet kurkkailemassa tyhjää blogia ja olleet huolissannekin - tuntuu mukavalta, kun joku kaipaa.

Pyydän anteeksi, kun päivitystahti on näin onneton, tarkoitukseni oli toki kirjoittaa ja kertoa melontareissusta ja sen jälkeisistä tapahtumista enemmänkin, mutta hups vaan, niin se aika taas meni. Helle teki tepposet, eli Pöllöriepu oli iltaisin kuin tapettu mato. Päivät meni autoillessa - kiitos Fordille ilmastoinnista, joka kyllä sekin meidät pelästytti ja sanoi yhtenä lauantai-iltana sopimuksen irti. Kiva.

Tietenkin juuri sinä lauantaina, kun oli sovittu, että sunnuntaina lähdetään viemään mikroaaltouuni Lapselle Espooseen. Toiveikkaasti käynnistettiin auto sunnuntaiaamuna - jee, ilmastointi toimii. Ajettiiin huoltoasemalle tankkaamaan, auto sammuksiin. Ja kun auto käynnistettiin uudestaan; ei toivoakaan ilmastoinnin toimimisesta. Byääääh. Ajammeko sata kilometriä moottoritietä ikkunat kiinni lähes 30 asteen helteessä? Juu ei. Onneksi oli vaihtoehto, jota voimme ajaa vähän hiljempaa ja ikkunat auki, ei ollut ihan niin kuuma. Siitäkin reissusta siis selvittiin hengissä ja maanantaina käytiin näyttämässä autoa huollon pojille, jotta mikä sitä ilmastointia vaivaa. Pojat otti esiin julmetun pitkän ruuvimeissselin ja vähän tökkivät sillä konepellin alle ja sanoi, että nyt se toimii tämän päivän, tuokaa auto huomenna tänne niin korjataan se oikeasti. Kyse oli jostain magneetista ja lämpölaajenemisesta ja...noh, kaikesta semmoisesta, mistä mun ei tarvi tietää ☺ Hyväks ne sen sitten seuraavana päivänä korjasivat.

Niin. Suomi Meloo sujui oikein mallikkaasti. Joensuussa paistoi aurinko ja oli todella hellekelit - samanlaista kuin oli koko heinäkuun. Muuten saatiin kyllä kokea viikon aikana jos jonkinlaista keliä :) Heinolaan päästyä oli jo pakko laittaa pipo päähän ja käsineet käteen. Kaikki osuudet kuitenkin melottiin, yhtään ei tarvinnut perua.

Savonlinnassa, siis itse linnassa meillä oli perinteinen Melajuhla, jossa juhlittiin viestissä 30, 20, 15 ja 10 kertaa mukana olleita. Meille oli varattu linnasta kolme salia - aika hulppeat puitteet juhlille, mutta olihan meillä sentään juhlavuosi, 30. kerta. Aamulla matkaa jatkaa upeassa auringonpaisteessa. 

Arvinsalmen lossilla ajeltiin Lohilahdelle. 

Lohilahdellakin meitä pidettiin oikein hyvänä. Tuossa Toriputiikissa avattiin myöhemmin kirpputori, vastapäätä oli kyläyhdistyksen tms. kahvio ja meidän myyntipiste siinä vieressä. Joki meni ihan meidän takaa ja sen toisella puolella oli melkoisen hulppea asuintalo. Onnellinen hän, joka siellä saa asua!

Tässä muuten kajakki, joka AM voitti mulle viime vuoden arvonnassa, vähän niinkuin "vahingosssa". Se oli mukana oman latuyhdistyksen mukana siltä varalta, että sitä tarvitaan ja samalla siihen liimattiin asiaan kuuluvat tarrat: 

Matkaväsymys painaa vielä, joten lopetan tällä kertaa tähän - lupaan jatkaa kertomusta huomenna kun silmäni mä auki saan ☺