Niisku täällä hei! Siis PÖLLÖ, Kuka muu muka?

Siis tavan pöllö 🫣🫣

Kuinka monta kertaa viikossa voi satuttaa itsensä? Kuinka monta kertaa viikossa voi aiheuttaa fyysistä kipua rakkaimmalleen, ihan vain olemalla? Tai no, ei nyt ihan vain olemalla, mutta... no melkein. 

Niin, tein kolme eri "Kuka muumihahmo olet" -testiä. Ensimmäisen testin mukaan olen Muumimamma. Kysymysten perusteella osasin jo itsekin päätellä vastauksen. Kaksi muuta testiä antoi vastaukseksi Niisku. 
Nyt kun mietin asiaa, niin olen ehkä Muumimamman ja Niiskun yhdistelmä. 

Eilen illalla kuuntelin Muumimaratoni -lähetyksen ja tänä aamunakin aloitin, mutta sitten tuli muuta tekemistä. 

Otin itseäni aamulla niskasta kiinni - tai oikeastaan Mursu otti ensin minua niskasta kiinni. Ei nyt ihan kirjaimellisesti, mutta lähes. 

Mursun sänky oli tyhjä ja minulla oli vielä vakaa aikomus nukkua, siitäkin huolimatta, että selkää juili. Pötkötyyny oli meidän sänkyjen välissä (sänkyjen välissähän on n. reilun 5 cm rako) ja nostin jalan tyynyn päälle. RYMS PAM RYSKIS 💣💥⚠️
- Mitä tapahtui? huutaa Mursu säikähtäneenä olohuoneesta. 
- Putosin sängystä, vastasin rauhallisesti - ja sitten räjähdin hillittömään NAURUUN 😂😂😂

Tajusin Mursun sängyn siirtyneen paikaltaan ja pudonneeni vuodevaatelaatikkoon 🤭 Allani on pala "alligaattorin nahkaa" - oikeasti lehmän nahkaa, joka on printattu alligaattorin nahan näköiseksi. Jaloissani valokuva-albumeita. 

KUKA MUU MUKA?

Tila oli kuitenkin niin pieni kaiken kaikkiaan, että ylös nouseminen oli taaskin mahdotonta, joten eipä ollut paljon vaihtoehtoja: Mursu nosti minut ylös. 
Ylösnousukurssi kotipihalla on TODELLA lähellä. Onneksi pakkasta on yli 20, ainakaan vielä kurssi ei ala.

Koska pakkasta on noinkin paljon, ei Eniili lähde käyntiin emmekä pääse kauppaan ja Mursu kilttinä puolisona teki minulle aamupalan viimeisestä sämpylästä 💕
Siispä minä otin sitten itseäni niskasta kiinni ja leivoin sämpylöitä. Niistä tuli hyviä. Laitoin = laitoimme taikinaan paahdettua sipulia ja a vot, että ovat hyviä. Vähän pidempää olisi voinut paistaa, mutta kelpaavat nyt kyllä. 

Virkannutkin olen, pitkästä aikaa. Olen kuluttanut muutamia lankajämiä pois. Mutta saatte kuvia myöhemmin. 
Nyt toivotan mukavaa lauantai-iltana ja jatkan virkkaamista. 

Muistakaa Muumit -lukumaraton!

 Muumit-lukumaraton | Yle Areena

Niistä roskista ja lajittelusta

 Pitää varmaan vähän tarkentaa tätä roskien lajittelua meidän perheessä, ettei teille jää väärää käsitystä 🙄🤭

Pöllönkulmalla lajitellaan kiltisti kaikki roskat:

- lasi
- metalli
- muovi
- paperi
- pahvi/kartonki

Ne viedään kauppareissuilla Rinki -pisteeseen, joita on joka kaupan pihassa, ja meidän vanhan kylänkaupan pihassakin oma pisteensä. 

Paristot teipataan ohjeen mukaan ja niitä kerätään pieni purkillinen ja viedään kauppaan kun muistetaan. Ärsyttää, kun pieniä nappiparistoja kertyy nykyään niin paljon, kuulokojeisiin on vaihdettava suunnilleen kerran viikossa paristot. Olisinpa tiennyt ladattavista kojeista....

Sekajäte haetaan tuosta melkein nurkalta kuuden viikon välein ja nyt kun muovit pitää lajitella/lajitellaan, se täyttyy vain puolilleen - siitä näkee kuinka paljon sitä muovia oikein kertyy ☹️😡 Vaikka kuinka yrität välttää. 

Biojätettä meillä ei juurikaan kerry, kun juomme murukahvia, kananmunan kuoret kuivaan ja murskaan ja levittelen sitten pihalle. 
Pieni komposti on olemassa oikeastaan kunnan vahteja varten, sitten jos ja kun rupeavat täällä syrjäkylällä vahtimaan. 

Sellaista jätettä varten, mikä on vietävä itse kaatopaikalle, hankittiin toinen roskapönttö ja sinne sitten kerätään..hmm...no, kaikki sellainen mitä ei voi laittaa em. roskiksiin. Liiteri, joka ei toimita niinkään liiterin vaan varaston virkaa, säilöö kaatissäkkejä sen aikaa, että roskaa on kuution verran - Mursun mielestä pienempiä määriä ei kannata viedä, ja onhan se kyllä niinkin. 

Ja KAIKKI minkä vaan voi uusiokäyttää säästetään 😂😂. "Tästä voisi kyllä varmaan tehdä vielä... Ei heitetä tätä vielä pois, jos vaikka.." 

Niin ja sitten olen tietysti minä, lankajemmari. "Kyllä tästä jämästä vielä jotain voi tehdä, jos ei muuta niin vaikka parsia" Parsia? Minä, joka EN osaa parsia. Hah.

No niin. Nyt tiedätte, miten meidän jätehuolto toimii.

MUTTA. Se miksi minä siitä kaatumisesta kertoessani (muistaakseni) jurputin kierrättämisestä, on se, että meillä todella ON loistava kierrätysjärjestelmä, joita kai suurin osa ihmisistä käyttää ja... 

SILTI MEILLE TUODAAN JÄTTEITÄ ULKOMAILTA! Eniten niitä tuodaan Italiasta, sen lisäksi niitä tuodaan Iso-Britanniasta, Norjasta, Puolasta ja Irlannista. Ja vieläkin kauempaa. 

Tiedän kyllä syyt jätteiden tuonnille ja sen, ettei niitä meillä kaatopaikoille viedä, mutta se, että ne poltetaan energiaksi ja lämmöksi, tuottaa päästöjä ja ja ja... varsinainen noidankehä. 

Se jätteiden tuonti muualta maailmasta - se on se mikä minua nävertää, kun poltettavaa roskaa on omastakin takaa. Ne muiden roskat ei taida olla lajiteltuja.

Näin avautui aurinkoisessa pakkassäässä (aamulla -20) reipas lajittelija Pöllö. 

(Kaatopaikalle vientiä odottaa vanha kattila, niin pahalta haiseva ilmanraikastin ettei sitä voi edes ulos suihkuttaa, vanha jauhesammutin, epämääräinen kasa ristipääruuveja joilla ei ole käyttöä koska ei niissä ole enää ristipäätä 🤭- ja kaikkea muuta mystistä)

Reissuraportti

Reissuraportin kirjoittaminen on viivästynyt, mutta yritän nyt saada tämän valmiiksi. Jos nyt enää muistan mitään. 

Lähdin kotoa torstaina 15. päivä Mursun kyydillä kaupunkiin, kun Mursu meni kuvauttamaan lannerankaansa. Samalla kyydillä pääsin rojuineni toisen tädin luo odottamaan Täti Tomeraa ja enoa, kyytiä Isolle Kirkolle. 
 

Täti Tomeran luo päästiin torstaina alkuillasta ja kuten tavallisesti, ensin levitettiin sohva. Se on minun nukkumapaikkani ja meidän loikoilupaikka. Siinä katsotaan telkkaa, otetaan torkut, juodaan kahvit (ainakin viisi kertaa päivässä) ja siinä syödään. Siinä tehdään kaikki.

Perjantaina aamusta Täti kävi auttamassa naapuria, siellä oli pieni äksidentti. Sen jälkeen lähdettiin kävelemään lähimpään ostoskeskukseen - tai miksi niitä siellä Isolla Kirkolla sanotaan - mutta sinne kuitenkin. Bussillakin olisi päässyt, mutta liikuntaa liikuntaa...
Puolessa välissä matkaa se sitten iski. Yhtäkkiä en vain saanut sanaa suustani. Yritin kyllä. Tyrkkäsin käteni Tädin käsikynkkään ja yritin sanoa jotain, mutta hiljaista oli. Täti tajusi mistä on kyse ja "otti otteen". Yritti ensin pitää vain paikallaan, sitten vähän paremman otteen kun rupesin nojaamaan ja lopulta koetti saada istumaan lähellä olevalle penkille. Olen niissä tilanteissa aika vastahankainen joten Tädin onni oli ohi kulkeva mies, jolta hän pyysi ja sai apua: he yhdessä saivat minut penkille istumaan. Siinä vaiheessa kohtaus alkoi mennä ohi ja ehdin nähdä miehestä oranssin-punaisen takin ja käden heilautuksen. Sitten olinkin hetken aikaa ihan pihalla: missä ihmeessä me ollaan? 
Ei hajuakaan, aivan vieras paikka. Ja olen kuitenkin kävellyt siitä monen monta kertaa eri vuoden aikoina. Takamuksessa alkoi tuntui viileältä, onneksi Täti oli huomannut, että takkini huppu on neppareilla kiinni ja oli kiskaissut sen irti ja pistänyt pyllyn alle. 
Pikkuhiljaa tolkku rupesi palailemaan ja päästiin jatkamaan matkaa ja päästiin perillekin, siis sinne ostarille. 
Ensimmäinen hoidettava asia oli Tädin matkapuhelinliittymä. Siinä odotellessani vapautui lopulta toinen asiakaspalvelija ja päätin kokeilla onneani minäkin. Ja toki tartuin täkyyn, jos hinnaksi tarjotaan KYMMENEN euroa vähemmän, kuin mitä se olisi ilman mitään yritystä noussut. Hyvin ystävällinen nuori miesoletettu. 

Kun ne oli hoidettu, muistin aurinkolasit, joita ei saanut korjattua. Siispä optikolle. Vastaus kysymykseeni oli "Kyllä meillä on, mutta ne ovat viime vuoden mallia". Mielessäni pyöri vastakysymys "Minkä vuoden mallia luulet minun olevan..."
Kiltisti kuitenkin sanoin, että ei se haittaa, pääasia jos ne ovat sopivat. Ja olihan ne - niitä oli kahdet ja toiset oli just sopivat. Ne kassissa lähdin sieltä pois. Aurinkohan ei kyllä ole paistanut vielä yhtenäkään päivänä sen jälkeen.

Noin kolme tuntia tuon jälkeen vanhalta operaattorilta tuli viesti, jossa he tarjosivat liittymää taas vähän halvemmalla kuin olisi se uuden operaattorin liittymä. Jäin miettimään.

Sähköliittymääkin vielä tarjottiin matkalla bussipysäkille, mutta sanoin, että siihen en uskalla puuttua, sen Mursun tontti. 

Lauantaina aamupalan (joka oli melkein hotellissa!) lähdettiin Myyntisirkkusparini luo tupaantuliaisiin. 
Hän oli koko joulukuun urheasti tehnyt muuttoa muutaman sadan metrin matkan päästä uuteen kotiin muutama kassi tai laatikko kerrallaan ja sitten heti joulun jälkeen huonekalut ja loput tavarat. 
Maan tasalta seitsemänteen kerrokseen, melkoinen muutos! Talvikelillä ei maisemaa ihan sellaisena nähnyt kuin se tulee olemaan, mutta minä tiedän noin suunnilleen miltä se näyttää. 

Repolainen teki tilauksesta jälleen kerran upean kortin, joka oli torstaina ollut odottamassa Täti Tomeran luona - kaiken varalta pyysin lähettämään sen sinne. 

" Onni ei ole päämäärä, vaan tapa matkustaa "

" Väriä pintaan ja riemua rintaan "

" Elämän kauneus on elämä itsessään "

Nuo mietelauseet kuvattiin Myyntisirkkus-Ystävän kanssa kerran yhdellä reissulla jostain ABC:n vessasta - joku voi ne tunnistaakin. Ja on ne ehkä jossain täällä blogissakin saattaneet vilahtaa. Kortista löytyy Ystävän kaikki kolme pojanpoikaa: maailman parhaiden korvapuustien leipoja (olen tilannut jo seuraavan annoksen) ja kaksi pienempää, joiden mielestä Pöllö-täti osaa kutoa mitä vaan. Kovat on paineet...

Höpöttelystä, naurusta ja iltakävelystä - minut pistettiin TAAS kävelemään - uupuneina päästiin illan pimetessä takaisin Tädin luo ja ravintola aukesi saman tien. Tädin luona on hyvä olla, siellä on ravintola aina aika, ja vieläpä hyvä ravintola 💕

Riesan (ja vähän huonon kelinkin) vuoksi tapaaminen Stanstan kanssa siirrettiin keväämmälle. Sitten kun minä pysyn paremmin tolpillani, toivon mukaan. Kiitos Stansta 🤗🤗

Sunnuntaina sain vapaapäivän. 
Täti Tomera on todella nimensä mukainen: ensin teki lumitöitä parkkipaikoilla ja sitten vielä rakensi omalle terassilleen lumiukon. 

Minä kudoin lapasia ja katselin ikkunasta kun Täti ahersi, nostin välillä peukaloa ylöspäin, että hyvältä näyttää.

Ja tällainen siitä tuli. 

Huomaattehan PÖLLÖT Lumiukon olkapään takana 😉😀

Meiltä ei pöllöjä puutu, niitä löytyy vähän sieltä ja täältä, meiltä, Äidiltä, Futari-Prinsessalta, Tädiltä, ystäviltä...

Teissäkin taitaa olla aika monta pöllön ystävää?

Ja ainakin Pöllön ystäviä siellä on 💕💕

Maanantai... mitähän kummaa me tehtiin maanantaina 🤔

Olin saanut Tädiltä luvan ottaa pussillisen pyykkiä mukaan, kun pääsin autolla perille ja tiesin hänen saattavan minut takaisin kaupunkiin Mursun hoiviin eli ei tarvinnut yksin kuskata koko tavaramäärää.

Jonain päivänä siis pestiin pyykkiä - helppo homma kun oli kuivaaja, sain ne samalla pakata takaisin kassiin. 

Mutta varmaankin me taas käveltiin, tällä kertaa rauhallisemmin, sinne samalle ostarille ja käytiin... No, ainakin Saiturin Pörssi käveltiin ympäri. Nenäni eteen osui seinään/kattoon tms. ruuvattavia koukkuja, joita me kerran kotona kauheasti etsittiin, mutta niitä ei löytynyt oikean kokoisia. Nyt löytyi. Ostin pois, vaikka ei vieläkään ole meillä kummallakaan mitään muistikuvaa, että mihin ihmeeseen me niitä oikein tarvittiin. Nyt niitä kuitenkin on, sitten kun niitä tarvitaan. 

Kassalla murtaen suomea puhuva rouva kysyi "Haluatko maksaa nämä sinun lapaset myös?" Kieli oli ihan selkeää, mutta minä en tajunnut muuten mitä hän kysyi, ennen kuin hän nauraen nosti lapaseni esille 😄Ei tarvinnut maksaa niitä, ne kaipaisivat pesuakin ja vähän korjausta. Tai jonkun joka tekisi uuden pöllölapaset 🙄

Mistä tietää, että olen maalainen? 
1. Kun kävelimme junaradan ylittävää käytävää ja siellä oli joululauluja soittava mies, tutun laulun kohdalla lauloin mukana (vaikka en osaa laulaa)

2. Käytävän toiseen reunaan vaihdettiin mattoja liukastumisen estämiseksi. Kiitin työtä tekevää miestä turvallisuuden lisäämisestä.

Uskon, että paikallisetkin kiittävät hyvää ja tarpeellista työtä tekeviä ihmisiä, mutta olenpa vain huomannut, että moni hämmästyy, kun heitä kiitetään, eivät taida usein saada kiitoksia. 

Loppupäivä Tädillä taisi mennä puhelimessa, oli monenmoista asian hoitamista. 

Tiistaina pääsin mukaan Mummokahveille. Yritin vastustella, en mukaan lähtöä, vaan sitä, että minutkin niputettiin Mummoksi. Lopulta annoin periksi: en ole Mummo, mutta ikäni puolesta voisin olla, joten olkoon niin. Kävimme kylässä Kainalomatoni eli serkkuni perheen luona. Pian 50 vee täyttävä serkkuni on ollut pienestä pitäen Kainalomatoni, hän istui - silloin kun oli paikallaan - kainalossani, jos ei ollut Mummun sylissä. Siitä nimi. 
Sillä reissulla ei sattunut oikeastaan mitään erityistä, jollei mukaan lasketa vanhaa muistoa:

Kainalomato oli pieni tyttö, n. 7-vuotias ja minä olin teini-ikäinen, n. 16. Hän kysyi olenko jo aikuinen. Noooh, en vielä. Entä lapsi? En enää. Vaikea paikka. 
- Miksei voisi olla niin, että lapset olisi tämän kokoisia kuin minä (siis hän) ja aikuiset sen kokoisia kuin Eno? Silloin tietäisi kuka on lapsi ja kuka aikuinen.
- No entäs minä, kun en ole enää lapsi, mutta en vielä aikuinenkaan?

*ankaraa miettimistä*

- Höh. Sä ootkin aina ollut vähän tollain alikehittynyt! 

(aviomiehemme ovat eri mieltä, mutta se on sitten eri juttu..)

Jaksatteko vielä? Kohta loppuu.

Olin päättänyt ja sopinut Mursun kanssa, että menen kotiin torstaina, Eniilin käyntiin lähtö kun on niin ja näin ja pakkasta - jota on tänään -17 astetta - piti olla viikko sitten reilusti. Olin varannut kyydin jo naapurilta. 

Koska Myyntisirkkus-Ystävällä ei ollut ihmeempää tekemistä teimme treffit Itikseen. Me olimme siellä hyvissä ajoin ja odotellessamme kävimme Normalissa. 
Annoin kapeassa kohdassa tietä yhdelle rouvalle joka näytti tutulta ja hänkin katsoi minua tavallista pidempään, mutta jatkoi kuitenkin matkaansa. Lähdin hänen peräänsä, ajatuksensa tavoittaa hänet kassajonossa ja niin kävi. Rohkeasti kysyin, olemmeko tavanneet jossain.

- Ehkä, oletko hoitanut joskus lapsia?

- En, mutta olen ollut Suomi Meloossa, oletko sinä?

- Olen, monta vuotta.

- Minä olin siinä myyntiryhmässä monta vuotta.

- No niin olitkin! Mitäs sinä nyt teet?

Ja niin siitä lähti juttu. Jouduin vain pahoitellen kysymään hänen nimensä, kun en muistanut - en voi millään muistaa kaikkien niiden satojen ihmisten nimiä joita vuosien aikana tapasin. 

Ei tuossa vielä ihan kaikki: tuo rouva jonka tapasin, oli Myyntisirkkus-Ystäväni ystävä, noin niin kuin arkielämässä! Elämä on ihmeellistä 🥰

Ystävää odotellessa poikettiin vielä Suomalaisessa Kirjakaupassa.

Kävin ostamassa tämän hänelle, kun hän haluaa siihen Pojan nimmarin. Lupasin pyytää sen ja viedä kirjan sitten joskus hänelle. Luultavasti kesällä Heinolan ABC:lle. 

Kysyin kirjaa myyjältä ja hän sen minulle näytti/haki. Kysyin, saanko vähän elvistellä. "Toki", vastasi hän.
Kerroin sen, minkä te nyt jo tiedätte.
"Ooo - nyt MINÄ voin kehua, että MINUN ASIAKKAANI poika on kääntänyt tämän kirjan!"
Ja koska kuulun lisäksi Suomalaisen Kirjakaupan Pöllöklubiinkin, hän antoi minulle kirjasta alennusta.

Kysyin Pojalta, nolottaako häntä kun kehun häntä ja elvistelen (anteeksi, olette varmaan jo kyllästyneet).
Ei kuulemma, hän itse ei tohdi, niin hyvä kun joku sitä tekee.
Yliopiston professoreilta on saanut onnitteluita - saahan äiti olla hyvillään?

Siitä niitä on. Pino. Mummolle. Tädille (siis Siskorakkaalle) ja tietysti meille. Varmaan Anoppilaankin. Ja kai tuo itselleenkin yhden kappaleen jättää. 

Siinä kahvitellessa huomasin vanhan matkapuhelinoperaattorin feissarin ja ajattelin, että menenpä jututtamaan häntä, josko hän voisi hoitaa asian pois. Kovin oli ystävällinen nuori miesoletettu hänkin ja kun näytin saamaani viestiä ja kysyin, että niin, kai tämä koskee kaikkia nimissäni olevia liittymiä, hän vastasi, että totta kai. 
Mutta hän ei voinut asiaa hoitaa, vaan pyysi soittamaan viestissä olevaan numeroon. 

Minä sitten illalla soitin ja jo vain asia hoitui. Verrattuna siihen, että en olisi tehnyt yhtään mitään eli että liittymien kk-maksu olisi noussut aika huimasti, säästän melkein liki 500 euroa + saan yhteensä 150 euron lahjakortit. 
Loppujen lopuksi pieni vaiva; muutama mukava juttutuokio - saman olisin tehnyt kotona puhelimitse, nyt tein sen kasvotusten. 

Tällainen reissu tällä kertaa. Loppujen lopuksi suhteellisen rauhallinen. Seuraavalla kerralla otan "päiväkirjan" mukaan ja kirjoitan kaikki tapahtumat ylös heti, etten vain unohda mitään. 

"Palauta minut kauppaan ja hanki uusi"

Lainasin otsikon Puskissan päivityksen elokuvasta jonka hän oli käynyt katsomassa: The Salt Path. Katsoin elokuvan trailerin ja siinä mies, joka sairastui ja tunsi selkeästi itsensä taakaksi, sanoi vaimolleen nuo sanat, itseään siis tarkoittaen. 

Minä halusin tänään sanoa noin Mursulle. Istuin pitkään autossa kyyneleitä pidätellen. Kivusta ja kivusta. Ja tunsin lisäksi Mursunkin kivun. 

Lähdimme aamukahvin jälkeen kohti kaupunkia ja sieltä sitten Äidille ja Tunturiruipelolle. Eilisen urakan (ei kyllä liittyneet siihen) jälkeen otimme mukaan pahvit ja muovit. Olenko muuten kertonut, että muovien lajittelu ärsyttää? Ja itse asiassa koko roskien lajittelu, siitä myöhemmin, kun nyt tuli mieleen. 

Pysähdyimme jättämään roskat Rinkipisteelle: Mursu tyhjentämään kartongit ja minä menin viemään muovipussia. Kun on lyhyt niin on ja pitää viedä pussi jättimäisen astian sivusta... Ja tsädäm!! Siinä olin kahden roska-astian välissä pötkölläni! Löin leukani, hampaat iski alahuuleen, säikähdin että silmälasit sai osumaa, mutta ei onneksi. 
Polviin - jotka ovat olleet kipeät jo pitkään - sattuivat, enkä tietenkään päässyt ylös. Yritin ja yritin.  
KUKA MUU MUKA?
Ihana vanha rouva huuteli "odottakaa, minä tulen auttamaan" 💕 - voi, ei hän oli minua ylös saanut. 
Mursu huikkasi hänelle kiitokset ja että hän kyllä auttaa. Joutui oikeasti nostamaan, sillä toinen jalka oli allani niin, etten saanut sillä mitään tukea. Nolotti, hävetti, suututti, itketti. 

Polvet ovat kolhuilla ja niska kipeä. Päätä särki menomatkan, mutta se helpotti lopulta. 

Kun sanoin nuo otsikon sanat Mursulle, hän sanoi, että vie minut pihalle ja tuuppaa siellä nurin ja käskee nousemaan itse ylös 😉 Samanlaista "koulutusta" kuin 25 vuotta sitten, kun oikean jalan varpaat eivät aivokasvainleikkauksen jälkeen ruvenneet toimimaan. Lääkärin mukaan "rele oli vialla". 
Mursu kyllästyi silloinkin marinaani ja toi silloin eteeni sanomalehtiä ja neuvoi treenaamaan niillä. Ja muutaman viikon kuluttua sain varpaillani sanomalehden sivun lattialta!

Mursulla on selvästi jonkinlaisia terapeutin kykyjä 😄😄

Että sellaista. Perustetaanko Kompuroijien Kerho? 

Reissuraportti viivästyy vielä vähän; kirjoittaminen on jo aloitettu, mutta tulin kertomaan viimeisimmät kuulumiset ensin. 

Eilen sulatettiin verannan pakastin, iso pakastin. Siinä meni koko päivä. Johtuen siitä kuka-muistaa-koska jääneestä ovesta, joka aiheutti paksun jään pakastimeen. Kuuma vesi olisi tietysti nopeuttanut sulamista, mutta mikäs kiire meillä. 

Siinä odotellessa sain tehtyä valmiiksi lapaset langasta, jonka sain Olifantilta. 
Olifantilla oli blogissaan joulukalenteri, johon oli tarinaan piilotettu Eppujen laulujen sanoja sekä monenlaisia levyjen kansia. Molempia oli hauska etsiä - kanssakilpailijoissa olikin useampia Eppujen entisiä koulutovereita, naapureita ja nykyisiäkin samalla paikkakunnalla asuvia. Ihan vähän kyllä vain käy kateeksi 😉
Kaikille kanssakilpailijoille suuret onnittelut!

Minä sain palkinnoksi kerän Hohde -lankaa ja
Jussi Valtosen kirjan He eivät tiedä mitä tekevät. 

Tältä lapaset näyttävät pimeässä:

Melkein koko kerän sain lapasiin menemään, ohjeen löysin Novitan sivuilta. 

Olen lentänyt takaisin kotiin

Kävin lomalla Täti Tomeran luona Isolla Kirkolla. Samalla Mursu sai minusta lomaa. Siis onhan ihan hyvää molemmille olla välillä vähän erossa toisistaan: ennen sentään oltiin töissä ja ainakin sen aikaa saimme vapaata toisistamme. Nyt olemme kuin siamilaiset kaksoset ellei joku meitä silloin tällöin "pelasta" itseltämme ja toinen toisiltamme. 

Niin moni suunnitelma ja tekemätön suunnitelma muuttui jo ennen lähtöä Riesan takia, mutta se ei onneksi estänyt lähtöä, sillä Täti Tomera on yksi niitä, joiden huostaan Mursu minut luottaa Riesan kanssa. Ja hyvä niin...

Mutta nyt tulin vain ilmoittautumaan: olen paikalla, en ole unohtanut teitä vaikka en ole kommentoinut (muuta näsäviisaita kommentteja lukuun ottamatta) - puhelimella kirjoittaminen on viheliäistä.

Kerron reissusta huomenna, nyt katson mitä kaikkea bloggeri on lähettänyt teiltä sähköpostiin. Eli teille kaikille yhteinen viesti, sopivaisuuden rajoissa toki 😊🥰

MINZ: Kiitos sinulle, että olet olemassa 🥰 - keskustelumme aiheena oli huolet ja toisten auttaminen. Siitä puhuttiin paljon viime viikolla Täti Tomeran kanssa. 
Luulen, että olet "toinen täti tomera": et jätä avun tarvitsijaa pulaa, jos vain voit auttaa ♥️

STANSTA: En tullut portaillesi istumaan - eikä tavattu, vaikka niin sovittiin 😔😔Mutta mehän sovittiin, että tavataan sitten kun pysyn/pysytään pystyssä 😜😂 - sitten kun ei lumenpöpperö ja sohjo ja RIESA ole riesana ja kiusana. 
Kiitos, kun pelastit "pulasta" 🤫🤫♥️♥️
Ja se Pikku-A:n vinkki sinne Netflixiin, siis niinku se  S.W.A.T. - se ON hyvä 👍 Kausia on monta, eli katsominen kannattaa niinku aloittaa NYT, jos et ole vielä aloittanut 😜

Siis NIINKU niinku ärsyttää ja olen lähes tulkoon päässyt siitä eroon. Saan hepulin kun kuulen sen televisiossa jossain asiaohjelmassa. 
Toinen mikä ärsyttää ja mistä yritän päästä eroon on AINA VÄLILLÄ. Ei VOI olla aina välillä. On joko AINA tai VÄLILLÄ, mutta ei aina välillä. Grrr....

Ihanaa kun olet palannut keittiöön 👍

HANNI: Vatsatauti on mennyttä, onneksi. Ja porkkanatkin maistuu taas. 
Meidän kolmihenkinen perhe sairasti joskus 35 vuotta sitten yhtä aikaa vatsataudin 💩. Onneksi oli iso wc-kylpyhuone kylpyammeella 🤭 Siellä me istuttiin koko perhe: minä ehdin ensin, sitten Mursu ja viimeisenä nostettiin Poika lavuaarin reunalle 😂😂 Kaikkea on siis kokeiltu meillä. 

Ja kiitos kun sinä olet aktivoitunut blogin suhteen - minä taas olen ollut ei-aktiivinen. Selitys kyllä oli tuolla alussa. 
Stressistä olet oikeassa: minä stressasin taas reilun viikon verran Riesasta ja se näkyi pian ylähuulessa. Huuliherpes. Se on joka kerta; stressi tai aurinko ja koska jälkimmäistä ei ole näkynyt niin syyn täytyi olla ensimmäisessä. Onneksi tällä kertaa löytyi apteekki josta löysin voiteen, se kun oli tietenkin taas kotona. 

PURULAARI: Vatsatauti meni onneksi ohi nopeasti. Ja kyllä, minäkin ottaisin mieluummin nuhakuumeen kuin vatsataudin, olkoon jälkimmäinen kuinka lyhyt tahansa. 
Kiitos sympatiasta 🥰

NILA: "Käymme yhdessä ain, käymme aina rinnakkain..." - vai miten se menikään? Tuolla Hannille kerroin, miten me aikanaan koko perhe istuimme kylpyhuoneessa potemassa vatsatautia 💩 Onneksi se jäi yhteen kertaan, sen jälkeen selvisimme jonottamalla 😄

Näin. Nyt olen tainnut käydä viestit läpi. Lukupiirin viestitkin olen lukenut, mutta palaan kuuntelemaan Minna Canthia tässä ensin ja tulen sitten vastailemaan teille 🤗

Mukavaa sunnuntai-iltaa kaikille - Pöllönkulmalla ruvetaan palailemaan päiväjärjestykseen. 

Ei porkkanoita tänään, kiitos

 Just nyt ei tee yhtään mieli porkkanoita, ei missään muodossa. Oikeastaan jo pelkkä ajatus ja kirjoittaminenkin porkkanoista saa aikaan huonon olon.

En tiedä minkä vuorokauden mittaisen vatsataudin sain. Luulin ensin, että jaahas, taas söin jotain, mikä aiheutti jonkinlaisen hermeettisen närästyksen ja nousin ylös sängystä kohti jääkaappia ja join lasillisen maitoa - se yleensä auttaa. 
Ei auttanut tällä kertaa. Olo vain paheni. Nousin ylös ja tulin tähän nojatuoliin istumaan, otanhan tässä usein iltapäivisin kevyesti tunnin torkut, ihan hyvin voisin nukkua tässä. 

Yksityiskohtaisemmin en kerro, ei ole kivaa teille. Pääsin lopulta kuitenkin takaisin sänkyyn, nukkumisesta ei tullut mitään. Kuuntelin seinäkellon lyöntejä ja odotin, milloin Mursu heräisi. Heti hyvän huomenen toivotuksen jälkeen pyysin tuomaan verannan pakastimen päältä ämpärin (kuka älypää on laittanut KAIKKI ämpärit korkean kaapin päälle - minä vaan kysyn). 

Sängyssä sitten vietinkin koko eilisen päivän, puolinukuksissa. Olisi ollut hyvää aikaa lukea blogeja ja vastailla kommentteihin, mutta ei ollut riittävästi aivokapasiteettia.

Olisi pitänyt käydä tekemässä lumityötkin Mursun kanssa, mutta eipä ollut minusta siihen. Saihan tuo ne yksinkin tehtyä, kevyttä pakkaslunta ja kun ei ole isoa pihaa, mutta on kurjaa kun ei pysty auttamaan, kun tietää, että toista sattuu koko ajan ja sitten särkee loppupäivän. Ja tietenkin: just kun olet saanut lumityöt tehtyä, niin lumiaura ajaa tiensuuhun sellaisen näpsäkän tömpäreen. Että jos et käy sitä kolaamassa siitä pois, se takuulla jäätyy siihen esteeksi. 
Tosin voi käydä niin kuin viime talvena, että joku mystinen auramies käy sen traktorilla ajamassa siitä pois. Ei ole vieläkään selvinnyt kuka oli käynyt ajamassa meidän tien suun puhtaaksi lumiauran jäljiltä. 

Illansuussa Mursu tuli kysymään täytettäisiinkö dosetit - telepatia toimii jo nyt ☺️ (aamupäivällä tuli joku tiedeohjelma, jossa aiheena oli mm. telepatia ja olisiko joskus tulevaisuudessa mahdollista kommunikoida pelkästään telepatian avulla) 

Dosettien täytön jälkeen Mursu teki mukillisen Kuppi kuumaa -juomaa, kun en ollut syönyt mitään, vettä vain juonut. Se teki ihan hyvää. Iltapalaksi lääkkeet ja myöhemmin maitoa - jo vain aamulla heräsi ihan eri Pöllö kuin eilen. 
Ääni käheänä ja kurkku karheana *minä en kuorsaa...😏😏*

Nyt olen reippaana yrittänyt kirjoittaa tätä "Ajankohtaista Pöllönkulmalta" -osiota. 
Rohkeasti syönyt oikeata ruokaa. Saanut kuulla, ettei isoja porkkanoita saa syödä kuin kaksi päivässä. 
Tarkkaan ottaen, en saisi syödä porkkanoita kuin keitettynä, mutta kun ne tökkii, on tökkinyt siitä asti kun Äiti alkoi opettaa kiinteän ruuan syömistä. Eli kun en vielä ymmärtänyt perunan, porkkanan ja banaanin eroa - paitsi mausta. Ihan sama millä nimellä niitä kutsuttiin. 
Dilemma: pitäisi syödä kasviksia, mutta en oikeastaan saisi syödä kasviksia. Ole siinä sitten. En silti aloita suklaan syöntiä uudestaan. 

Taas aikaa juoksee

Minä en juokse vieläkään. En varsinkaan pakkasilla.

En kyllä näköjään tehnyt muutakaan ja nyt harmittaa. Eilen olisi ollut oikein hyvä pakastimen sulatuspäivä (niin kuin Olifantti Fizbanin kanssa homman hoitikin) ja minä vain suunnittelin ja totesin asian ääneen. Ei tehty asialle yhtään mitään.

Olisi siellä vielä tänäänkin ollut, mutta pakkanen lauhtui, tänään on jo 10 astetta lämpöisempää kuin eilen. Ei varmaan ollut viimeiset pakastimen sulatuspäivä nuo menneet päivät.

Yritin eilen reippailla. Koska en voi kertoa tapahtumista kertomatta alusta asti niin.. Huokaus. En nyt ihan aakkosten alusta aloita, koska te jo tiedätte hyvinkin miksi en käy lenkillä, vaikka niin siitä tykkäisin.

Niinpä menin ja tilasin itselleni stepperin tai millä nimellä sitä nyt sitten kutsutaankaan. Mutta semmoisen meille sopivan. Jos olisi enemmän tilaa, säilytykseen, olisin tilannut juoksu-/ kävelymaton, mutta kun ei niin ei. Tuo vie juuri sopivasti tilaa. 

Käyttöohjeissa lukee, että "älä käytä 15 min. pidempään kerralla". Sopii minulle huonokuntoiselle ERITTÄIN hyvin. 

Ja kun ei ole sen erityisempää tekemistä välttämättä, voinhan käyttää sitä useamman kerran päivässä. Bingo! 

Ko-kei-lin sitä toissa päivänä. Hyvä kapine. Annoin Mursulle oikeuden pitää minut ruodussa: vartti päivässä, vähintään, hopi hopi.

Niinpä siis myös eilen. Kaikki meni hyvin. Koska tasapainoni on huono, otin käyttöön aiemmin ostetun (leuanveto)tangon, josta voin tarvittaessa ottaa tukea. 
Vartti meni nopeasti eikä Mursun tarvinnut edes vahtia kelloa, kun pistin puhelimesta kirjan  höpöttämään ja siihen uniajastimen 15 min. (Kukaan ei ole niin fiksu kuin nainen, paitsi ehkä insinööri 😜tai toinen nainen). Vartin päästä tavarat paikalleen ja.... 
Viltin alle tuoliin istumaan. Ja niin hävisi taas Pöllön elämästä sellaiset 3-5 minuuttia. 
Viimeinen mitä muistan, oli se kun Mursu kysyi "Onks kaikki okei?" En tiedä mitä vastasin, luultavasti en mitään tai sitten yritin taas näyttää "kyllä tää tästä" -ilmettäni. Seuraavaksi kuulin kysymyksen "Joko rupeaa kuulumaan jotain?" kun olin katselevinani televisiota tai siis ymmärtävinäni sieltä jotain. 

Ja sitten otin sellaiset vajaan tunnin nokoset tässä nojatuolissa. 

Lopputulema: ei siis joka päivä. Joka toinen päivä riittänee? Tai joka kolmas päivä? 
Kunhan se ei jää sängyn alle pölyttymään. 

Tänään olen taas istunut ja ihmetellyt maailmaa. Lukenut yhden kirjan loppuun, jotta pääsen Pöllön Lukupiirin vuoden ensimmäiseen kirjaan (toisen niistä) käsiksi:

Minna Canthin Ihmisenkuvia. Kirsi Kunnaksen Tiitiäisen satupuun unohdin kirjastoon.

Tervetuloa käymään Lukupiirissä - lukupakkoa ei ole. Eikä kommentointipakkoakaan.

Ja..ja.. Kun nyt kirjoihin siirryttiin, niin...  Maanantaina se on ilmoitettu ilmestyväksi. Kaikkien niiden 516 sivun, joiden kimpussa Poika uurasti viime talven, kevään ja kesän. 

Asako Yuzuki: Voita

Oman kappaleeni varasin kirjastosta jo pari viikkoa sitten 🥰😜

Siskorakkaalla ja Lankomiehellä oli eilen 9.1. 7-vuotishääpäivä. 

Huomaan tekeväni niin paljon kirjoitusvirheitä, että taitaa olla paras kokeilla pysyisikö puikot vielä kädessä vähän aikaa. 

Vuoden ensimmäiset grammat

 Puhutaan langoista. Vuoden ensimmäiset kulutetut grammat on 85 grammaa. 
Nyt edes toisella suutarin lapsista on lapaset lumitöihin ja tuon verran on kulutettu langanjämiä.
Viime keväänä ostin tätä oranssia Tuokio -lankaa kaksi kerää ja kudoin siitä aikuisen miehen sukat. Sitä jäi sopivasti, jotta sain tehtyä Joulukalenterisukat Seiska Veikka -jämän kanssa ja vieläkin jäi. 

Mursun kokoisia - no onneksi ei sentään Mursun kokoisia 😮 - lapasia niistä ei kuitenkaan saanut, vähän jouduin lisäämään LUMENvalkoista jämälankaa, onhan kyse sentään LUMItyölapasista. Jos olisin tehnyt nämä itselleni, olisi taas jäänyt sellainen ärsyttävä "heitänkö vai enkö heitä pois" -jämä. 
Peruslapaset siis, intialaisella peukalolla, näillä on ihan hyvä aloittaa vuosi. 

 

Nyt olisi viikko aikaa tehdä ne pienet sormikkaat ja lapaset, vai mitä pitikään, pupuja ja vetureita. Voi pahus. Joka tapauksessa: yhdet sormikkaat on siinä vaiheessa, että kummastakin puuttuu kolme sormea + peukalot. Ei niiden tekemisessä kauaa mene, mutta pitikö niihin tehdä joku kuvio vai ei, se olikin toinen juttu. Lapaset kutoo nopeasti, mutta miten oli kuvion laita. Haa, olin kirjoittanut ylös sinikantiseen kirjaani: lapaset pupun kuvalla + sormikkaat. Ja sormikkaat junan (veturin) kuvalla. Mistelit saa odottaa...

Katselen tässä Joulupojan tuomaa joulutähteä. Se on ollut meillä kaksi viikkoa. Kaksi! Ja se on edelleen yhtä hyvin voivan näköinen kun tullessaan. Mietin, johtuisiko se siitä, kun ei ole kuumaa ja kuivaa niin oli kaupungissa kerrostalossa? Täällä selkeästi kaikki voi paremmin. Joulutähtikin. 

Lopetan jaarittelun tähän ja menen nukkumaan. Hyvää yötä ystävät 😴

En lupaa mitään

 mutta yritän parhaani. En kyllä oikein tiedä mitä ja miten. 

Älkää välittäkö, tänään on sekä hyvä että huono päivä ja peilikin on hukassa. Olisi kai parasta mennä lukemaan.

En lupaa, mutta jos en tarvitse, en tänäkään vuonna osta lankaa. PAITSI JOS pääsen tänä vuonna tekemään itselleni neuleen, joka piti tehdä jo toissa talvena. Siihen menee lankaa n. 1000 g. Kauheesti!  

Yritän lisätä kasvisten syöntiä. 
Sen ei pitäisi olla kovin vaikeata, sillä "ei mistään" on helppo lisätä. 
Kävin jouluaatonaattona labrassa. Kaikki muu oli vihreällä paitsi ns. huono kolesteroli, LDL. Soitin tänään ohjeen mukaan hoitajalle ja juteltiin tovi. HÄNELLE lupasin tarkistaa syömisiäni ja lisätä noita kasviksia. Ehkä jopa myös liikuntaa - siihen voi olla nyt mahdollisuus. 
Viimeksi kun LDL oli koholla (vielä enemmän) söin "kolme porkkanaa ja kävelin sata metriä". Se oli siinä. Selviän tästä nytkin.

Yritän. Jaa-a. Mitähän vielä. Te näette = luette minusta positiivisen puolen, hyvät ja iloiset asiat. Yritän enemmän olla kiukuttelematta kotona Mursulle ja itsekseni, erityisesti turhasta. 
Se on vaikeaa tässä maailman tilanteessa: uutisia on luettava, on tiedettävä mitä kotimaassa ja maailmalla tapahtuu ja kuitenkin siitä tulee vain paha mieli. Mutta ei tietoa voi ohittaakaan.
Toivoisin kuitenkin, että kaikki julkkisuutiset: kuka pussasi ketä, kenen housut oli väärinpäin ja kenellä oli väärän värinen paita, että ne olisi ihan omassa lehdessään tai ainakin ihan omalla sivullaan nykyisissä lehdissä. 

Yritän olla hermostumatta, kun tunnen, että minua pidetään tyhmänä - oli se sitten kuka ja missä tahansa. 

TÄRKEIMPINÄ:

Muistan kiittää ja antaa palautetta hyvästä palvelusta.

Muistan kertoa läheisilleni ja ystävilleni, teille siellä ruudun takana, että olette tärkeitä ♥️🤗

Ja muistutan Muumi -ystäviä Yle Areenan MUUMIT -lukumaratonista 31.1.-1.2.
Traileri: Muumit-lukumaraton | Traileri | Yle Areena

Kiitos jos luit tänne asti, yritän olla marisemasta jatkossa.
Seuraavassa postauksessa näette lapaset.   
Menen lukemaan, etten marise enempää.  

Nyt sitä saa

katsella lumista maisemaa, kääriytyä vilttiin, juoda teetä ja lukea kirjaa, katsella elokuvia, soitella "kun on ollut niin kiirettä (pyh)" -puheluita, kutoa villasukkia ja lapasia ja TEHDÄ LUMITÖITÄ. 

Aamulla tv:ssä näkemäni muurahaiskävyn poikanen Archie oli söpöintä mitä olen pitkään aikaan nähnyt. Norsunpoikanen oli hellyttävä myös. Totta puhuen kaikki pennut ja poikaset ovat suloisia ja hellyttäviä - myös ihmisen ♥️

Vuosi on jo hyvässä vauhdissa, joulu on pakattu odottamaan ensi joulua - siihen ei ole kuin.. 355 päivää tai jotain sinne päin. Mummun laskuopin mukaan kymmenen kokonaista kuukautta eli valmistelut todellakin kannattaa aloittaa jo pikkuhiljaa.

Meillä jäi muuten joulutortut paistamatta. Päätettiin paistaa ne tänään lumitöiden jälkeen. Onpahan ensin tehty töitä ja sitten voidaan herkutella. Nam.

Eniili ei suostu käynnistymään. Siinä on siis webasto, ei lohkolämmitintä. Kai se käynnistyisi ilman webastoakin, mutta se ei tykkää siitä. Onneksi on Naapuri-Ystävä, jolle saatoin eilen laittaa viestin, että JOS käyt kaupassa, voitko tuoda meillekin maitoa ja leipää. 
Eipä mennyt kauaa kun hän ilmestyi pihaan ja sanoi vielä, että ne ei maksaneet meidän kyläkaupassa mitään 😜💞 Meillä on loistava kyläkauppa. ¨

****

Käytiin kolaamassa lumet pihalta ja kun päästiin sisälle, alkoi lumisade. Kiitti vaan. 

Ei se kuitenkaan mitään. Jätin taikinalevyt joulutorttuja varten sulamaan lumitöiden ajaksi. Luulin, että en osaa enää laskea. Paketissa piti olla 10 levyä, mutta niitä olikin 11 😮😮Mihinkään ei siis voi enää luottaa. 

Stansta muuten kyseli ennen joulua millaisia taikinapyöriä kenelläkin on. Sitä oli kysellyt jo Päivikin Päivin oman plogin postauksessa taikinapyörästä ja piparimuoteista.

Ihania piparimuotteja ja taikinapyöriä - minä en kuvailuihin ehtinyt mukaan muuten kuin kertomalla lepakkopiparkakkumuotilla. 

Mutta nyt voin esitellä meidän taikinapyörän, A-nopilta perityn, sellaista en ole nähnyt koskaan missään. Luulen sen olevan vielä kauempaa: Mursun mummon tai mummin.

Meidän oman olen varmaan antanut aikanaan Pojalle. 

Vaan kuulkaas. Nyt on jätettävä ne Mistelit lepäämään. Meillä on käynyt onnettomuus.  Pöllönkulmalla ei ole kuin yhdet lapaset ja nekin on tällä hetkellä likoamassa, kun likaantuivat edellisessä lumenluonnissa niin pahasti, että on pakko pestä.
Ei lapasia? Sormikkaita, kynsikkäitä, kämmekkäitä, mutta ei lapasia. Suorastaan häpeällistä, sanoisin. 

Ennen kun etsin puikot ja lapaslangat, ihmettelen vielä puoliääneen. Katselin hiihtoa tv:stä. Selostus pitäisi kuunnella varmaan radiosta... "Italian Pellegrinolla on nyt jalat hyvin lantion alapuolella" LOISTAVAA!  Nyt selvisi siis se, miksi suomalaiset hiihtäjät eivät oikein pärjää: ei ole muuta selitystä kuin se, että heillä jalat sojottaa lantiosta sivulle tai taakse. 
Naisilla ne on alkaneet pikkuhiljaa tainneet taipua lantion alapuolelle kuten Pellegrinollakin 🤔🤔 Kyllä se siitä, kun tarpeeksi jumppaa 😜

Ei tänään muuta.

PS. Tässä linkki Yle Areenan Uudenvuoden konserttiin Wienissä, jos joku vielä tahtoo nähdä kapellimestarin johon rakastuin 💞 Katsottavissa kesäkuun loppuun asti.

Uudenvuoden konsertti Wienistä | Yle Areena 

Rakastuin mä..

KAPELLIMESTARIIN!
Tunnustan. En ole koskaan aikaisemmin katsonut/kuunnellut Uudenvuoden konserttia Wienistä, enkä varmaan olisi katsonut sitä nytkään - nimenomaan katsonut, kuuntelu jäikin ehkä vähän sivuseikaksi.

Yleensä konserteissa huomioni vie rumpali - mutta ne konsertit eivät olekaan klassisen musiikin konsertteja. Rumpalit ovat huikeita. Joskus 20-25 vuotta sitten olin Äidin kanssa katsomassa A. Aallon Rytmiorkesterin konserttia ja olimme revetä hilpeydestä - huomiomme vei lähes koko konsertin ajan rumpali. 

Mutta nyt siis Wienin uudenvuoden konsertin kapellimestari Yannick Nézet-Séguin vei sydämeni ♥️♥️ Olisin voinut katsella sitä vaikka kuinka pitkään. 
Minä mistään mitään ymmärrä, mutta hän oli kaiken kaikkiaan kiehtova. Siis hänen työskentelynsä. Ja se, että hän tekee sen ulkomuistista! WOW!  

Mistelit eivät ole enää sekaisin - ainakaan ihan sekaisin. Kun sain ne eilen lopulta järjestykseen, siirryin sänkyyn lukemaan. Toiveena oli saada luettua viimeinenkin keskeneräinen kirja loppuun. Unen näin, sanan varsinaisessa merkityksessä. Heräsin ja huomasin, että väsyttää. Se siitä.

Mutta ennen lukemaan ryhtymistä katsoin ikkunasta näkyykö ilotulitusraketteja. Ei näkynyt, mutta näkyi jotain muuta. Jotain, mikä toi mieleeni Viktor Rydbergin Tonttu -runon kuvituksen siitä satukirjasta, josta sen ensimmäisen kerran 9-vuotiaana luin. Valter Juvan suomennos teki vaikutuksen ja siitä lähtien olen rakastanut tuota runoa ja harmaapartaista tonttua. 

Tuolla jossain se tonttu on, uskon niin. Luulen, että näin sen huopatossujen vilahtavan tuolla liiterin nurkalla - se varmaan säikähti kun raketti paukahti jossain.

Se muuten oli Uolevi, jos mietitte kuka se oli. 

Jep. Täytyy kai jatkaa niitä Misteleitä. 

Ei päästy Tunturiruipelon syntymäpäiville, kun Eniili ei suostunut käynnistymään. Tai siis sen Webasto ei suostunut käynnistymään. Onko ideoita, ehdotuksia? (Saisiko tällä Apotin heräämään ja kaivautumaan esiin pesästään?)

En tee muita uuden vuoden lupauksia kuin että en tee uuden vuoden lupauksia.