Ei, en ole pikkutyttö enkä ohutta särkyvää lasia joka ei kestä vastoinkäymisiä - niitä on ollut ihan tarpeeksi siitä asti kun oikeastaan kunnolla mitään muista ja niiden kanssa on vain ollut pakko oppia elämään. Ensimmäisen tärkeän ihmisen menetin kun olin 6-7 -vuotias. Olin riittävän pieni, etten enää muista miltä se silloin tuntui, mutta tänään voin kuvitella miltä tuntui Äidistä ja Mummusta ja muista rakkaista.
No se siitä.
Mutta se mitä mietin, että olenko minäkin kahdenkymmenen vuoden päästä samanlainen...No samanlainen. Sellainen, joka ajattelee kaiken negatiivisen kautta ja levitän sitä negatiivisuutta ympärilleni? Opinko sanomaan asiat niin, että toinen pahoittaa mielensä, vaikka oikeasti olisi kaivannut sen pienen sanan tai lauseen, kuten tänään "no voi harmi". Opinko piikittelemään, kun toinen tarvitsisi halauksen?
Tiedän, todellakin tiedän, että olen äärimmäisen ärsyttävä, kun näen hopea- joskus jopa kultareunuksenkin sen mustaakin mustemman pilven reunassa ja jaksan uskoa, että asiat järjestyy ennen pitkää, tavalla tai toisella. En vain voi sille mitään, se olen minä. Se on jonkinlainen sukuvika, luulen ma. Sisulla ja sitkeydellä, huumorilla, toisia tukemalla, vierellä olemalla, sillä meillä on selvitty. Tarvittaessa rankasti kiroamalla.
Osaan riidelläkin, ei se siitä ole kiinni. En vain jaksa enää. Itse asiassa lääkärinikin sen sanoi torstaina kun kerroin kesän ikävistä tapahtumista: "Alamme olla siinä iässä, että meidän on jo ruvettava tottumaan siihen, että ikäviä asioita tapahtuu."
En halua tulla sellaiseksi. Poistin puhelimestani koko keskustelun (hups taisi mennä pari kuvaakin jotka olisi pitänyt säästää ensi viikkoon..), en halua nähdä sitä.
Muistelen mieluummin sitä, että halasin tänään ystävää, joka juuri menetti isänsä. Ja sen jälkeen hänen puolisoaan joka pilke silmäkulmassa kysyi "saisinko mäkin halauksen pitkästä aikaa".
Se tästä itsesäälin maksimoinnista.
Ötökkätutkijalla on enterorokko. Tähän kohtaan sanoisin, että voi p..öllönkakka. Myötätunnosta kehitin ylähuuleen massiivisen herpesrakkulan. Kiva. No mitä sitä ei täti tekis, ettei lapsella yksistään oli kurjaa ja tylsää.
Vauhtia rokko ei kuulemma ole ainakaan vielä hiljentänyt, joten pitäkää pliiiiiiis peukkuja, että se menee nopeasti ohi eikä Futari-Prinsessa saa tartuntaa eikä tietenkään vanhemmatkaan, vaikkei se kai aikuisiin niin kovin helposti tartukaan. Ja onhan tässä aikaa....
Sain vihdoin viimein jotain valmista neulontarintamallakin. Nää ei liity Alastalon saliin vaan nää on muiden kirjojen kuuntelusaldoa:
Ja kuvien asettelu on taas itse metsän reunasta mutta nyt en jaksa taistella näiden kanssa tämän enempää, kyllähän näistä näinkin näkee. Lanka on ihan perus 7-veljestä. Toinen Karkkiraita Lontoon Rae (9011) ja toinen on Lontoo Rae (752).
Lapaset on Karkkiraidasta, intialaisella peukalolla. Toisella peukalon raidat osu paremmin kohdalleen, mutta toisessa meni ihan keturalleen. En nähnyt tarpeelliseksi ruveta korjaamaan.
Nyt menee hermo näihin kuviin, joten kiitos ja hyvää yötä 🤗
Ootte tärkeitä!
Mun mielestä sä oot harvinainen ihminen - hyvässä mielessä - siinä että sä jaksat jeesata ja tukea, näet hopeareunuksen paskassa asiassa jne. Ihan liian paljon nykyään ihmiset elää vahingonilon kautta ja jopa niin, että päin näköä ne on kyllä ystävällisiä ja osaa ottavia, mutta myöhemmin kuulee kuinka ne on naureskellut muualla. Ne ei tajua että maailma on pieni. Tunnustan että mua aika usein ärsyttää positiivisuus, johtuen siitä että olen varmaan katkeroitunut muutamista jutuista ja ikuinen pessimisti mutta se on mun ristini joka mun pitäis oppia selättämään.
VastaaPoistaÄlä siis muutu kuten laulussakin sanotaan koska sä olet nykyään uhanalainen laji. Oikeesti.
Ompeluksista on huono sanoa mitään koska en osaa muuta kuin ihailla että joku ihminen pystyy tekemään jotain tollasta. Tosin sen verran panostin että sain ostettua uuden koneen, vanhan Berninan muutamalla kympillä ja pitää katsoa miten sen kanssa käy. Siihen tuli mukana paljon erilaisia jalkoja ym. sälää, en ole vielä perehtynyt paremmin.
Kiitos 💕 - yritän pysyä edelleen ärsyttävänä positiivisena itsenäni.
PoistaEn ole enkeli, vikoja löytyy enemmän kuin sopii tunnustaa, mutta yritän pitää ne täällä mökissä ja näytän ne vain Mursulle. "Jos ei ole mitään ystävällistä/kilttiä sanottavaa, ole hiljaa".
Ja pienet valkoiset valheetkin on joskus sallittuja, mutta minusta tarkoituksellinen loukkaaminen ei ole tarpeen. Totuus satuttaa, mutta senkin kohdalla pitää miettiä, onko totuuden kertominen minun tehtäväni.
Ja mitä tulee sun ristiisi, katkeroitumiseen - sulla on siihen varmasti syysi. Kuvittelen olevani jonkinlainen rivien välistä lukija (josta olen saanut Mursulta palautetta ja kuvaannollisesti korvilleni - siispä lopettanut sen) ja ehken voin joltisenkin yrittää arvailla mitä on voinut tapahtua (ei, en ole syntyjäni savolainen, vaikka lauseesta ehkä voisi niin päätellä 😉).
Katkeruus kalvaa sisältä ja ulkoa ja tekee eniten pahaa sulle itsellesi, sanoo keittiötsykologi Pöllö.
Niinpä. Mun pitää heivata katkeruus ja alkaa elämään kanssa vähän positiivisemman kautta, sitä aina keskittyy omiin vastuksiinsa ja unohtaa sen kuinka maailma on täynnä ihmisiä joilla asiat ovat todella huonosti.
PoistaHei, sun vastukset on sulle rankkoja ja raskaita eikä sun tarvi miettiä sitä, että jollain toisella on asiat "huonommin" - jokainen meistä kokee asioita eri tavalla ja; tää on tosi huono vertaus, mutta toiselle tikku kynnen alla on ihan pikku juttu, mutta toisesta se voi tuntua siltä, että nyt on amputoitava koko käsi.
Poista(Jos sua kiinnostaa enempi tarina mun Riesasta ja mun ajatuksia siitä, niin toi etusivulta löytyvä linkki "Riesa ja minä...", kertoo meidän alkutaipaleesta, ja jatkan sitä kunhan taas saan aikajanaa kokoon)
Oi Sinua IHANAA Pöllöä....
VastaaPoistaViikonloppuna istuimme iltoja hyvien ystäviemme kanssa ja naurettiin, että ollaan tultu siihen ikään, että jutut on kulumissa, verenpaineissa ja koleteroliarvoissa - mutta myös vanhenemismietteissä... että millaisia meistä tulee mieleltämme vanhoina - miten nuoremme pärjäävät meidän kanssa?? Ai kauhia... vaikka oma ihana mummini opetti, että kaikesta pitää löytää jotain hyvää... niin oikeasti tänä syksynä pari ihmistä ovat sellaisia, että minä en meinaa millään löytää mitään hyvää... onko se minussa vika, etten osaa kunnolla etsiä ja mielessäni olen jo yrittänyt löytää siihen selittäviä syitä, että varmaan työ- tai joku muu vaikuttaa niihin ihnmismieliin niin paljon, että siksi... ja sitten huomaan, että vaikutukset niillä on minunkin mieleen....
VOi apua - ota tästä mun filosofoinnista nyt mitään selvää...
Kun en itsekään ymmärrä... mutta sen verran ymmärrän, että SINÄ ihmisenä teet mietteinesi mielelleni hyvää - siksipä oli tänäänkin niin ihanaa aloittaa uusi harmaa viikko "luonasi"!!!
Mieleesi ja sydämeesi valoa kaikesta ympäröivästä harmaudesta huolimatta!!
Kiitos Repolainen 💕
PoistaMua rupesi naurattamaan kun luin kommenttiasi: viikonloppuna käyneen ystäväpariskunnan kanssa meni melkein koko kolmituntinen vierailu siihen, että vaihdoimme terveyskuulumiset 😄
Sinä kyllä muistutit mua myös siitä, että itsesäälissä pyöriskely oli aivan turhaa, vaikkakin joskus kai sellaista on jokaisen tehtävä, jotta näkee itsensä sellaisena kuin muut näkevät.
Sinä muistutit mieleeni sen, miten monta kertaa sain kuulla töistä pois jäätyäni ja työpaikalla käydessäni "kiva kun tulit käymään, täällä on ollut niin hiljaista" - kertoo siis siitä, että olen kovaääninen.. 😉😜 Nyt olemme toinen toisemme jo hyvinkin pitkälti unohtaneet, mutta sellaista elämä nyt vain on - me kaikki menemme eteenpäin ja ehkä törmäämme joskus jossain.
Valoisaa marraskuuta teille - älä anna harmauden viedä valoa!
Opettelin joskus nuorenpana sellaisen ajattelutavan, etten nouse sängystä ennenkuin olen saanut päähäni jotain positiivista tulevasta päivästä; vaikka jotain tosi tosi pientäkin.Vaikkapa , että onneksi on jo torstaiaamu ja enää yksi aamu tämän jälkeen aikaista heräämistä :-) tms. Välillä kun ei tuntunut löytyvän mitään kivaa ajatusta.
VastaaPoistaNykyään huomaan olevani paljon kriittisempi pienissä vähäpätöisissäkin asioissa vaikka toisaalta sitten kuitenkin lopputulema on se, ettei se asia ole
lainkaan niin olennaista tai tärkeää. Oppii ottamaan löysin rantein :-).
Luonne kyllä muuttuu paljonkin iän myötä....parempaan tai huonompaan ? sitä pitää kai kysyä läheisiltä :-)
Tuo on Terhi loistava tapa aloittaa aamu 🌞
PoistaJokaisesta päivästä löytyy jotain hyvää, jos vain haluaa etsiä ja niin ajatella.
Oma luonteeni muuttui sairastumisen myötä; sen ovat sanoneet läheiset ja sen olen huomannut monesta asiasta - joissain asioissa varmaan vähän parempaan, monessa asiassa varmasti huonompaan suuntaan 😉
Mutta toivottavasti en ole koskaan liian vanha oppimaan uutta ja parempaa - sinulta opin tänään jotain uutta!
👍💞
PoistaMeitä on kyllä joka junaan, ollaan me siinä iloisten ihmisten junassa? Energiasyöpöt ihmiset on tosi raskaita.
VastaaPoistaTotta Puskissa 💕 - hankitaan me jatkuva sarjalippu iloisten ihmisten junaan, eikä jäädä kyydistä, otetaan vain mukaan lisää matkustajia 😄
PoistaIhminen joka aloittaa jokaisen puhelun tai tapaamisen "ai vitsi kun särkee/koskee/sattuu/v..aa/" - on rasittava ja tekisi mieli sanoa, että sori, mulla on vähän kiire. Mutta kiltti ihminen kuuntelee, mitä toisella on sydämellään, miksi toisella on paha olla 🤷♀️
Uhhuh, kuulostaa tuskalliselta tapaukselta.
PoistaNätin väriset sukat!
VastaaPoistaMinäkin ahdistun sellaisten ihmisten seurassa, joilta löytyy vain negatiivista sanottavaa, tai vaihtoehtoisesti suurentelevat kaikkia asioita ihan turhaan, ennen kuin on mitään edes tapahtunutkaan.
Kiitos Sartsa 💕 Noiden lankojen takia mun lankapaastoon tuli katkos syksyllä - nyt olen taas sitkeästi kulkenut kaikkien seiskaveikka- ja muiden tarjousten ohi, vaikka on niiiin ihania värejä 😍
PoistaSellainen perusnegatiivinen ihminen tai tämä esimerkiksi tämä henkilö josta ajatukseni nyt lähti liikkeelle, on sellainen, joka pyrkii kumoamaan kaikki ne asiat, joilla yrittää kääntää asioita parempaan päin, nähdä ikävissäkin asioissa jotain hyvää. Että kaikki järjestyy ennen pitkää. "Niin mutta.."
En usko, että susta koskaan tulee semmoinen itsekäs ja negatiivinen. Uskon, että se on pitkälle ”geeneissä” ja some ruokkii taipumusta.
VastaaPoistaHopeareunuksilla ja riittävän ”sinisillä” silmillä varmasti pärjää lopulta paremmin.
Jotenkin kun kohtaa oikein negatiivisen ja ilkeän ihmisen, niin yritän vähän ymmärtää (aika vähän). Voi vain kuvitella kuinka pahaolo sellaisella on itsensä kanssa.
Kiitos Laiskiainen 💕 Onkohan meillä hämäläisillä semmoinen "sinisilmäisyys -geeni" 🤭😉
PoistaItse usein lopetan keskustelun lyhyeen, jos vastapuoli vain jatkaa asian ikävien puolien kaivelua; "siinähän voi käydä vaikka niin tai näin".
Meillä Mursun kanssakin loppuu monesti keskustelu kesken, kun ei päästä yhteisymmärrykseen asiasta 😂 Kumpikin on liian laiska riitelemään turhanpäiväisyyksistä - mistään niin tärkeistä asioista ei olla eri mieltä, että niistä riitaa tulisi.
Yöksi! "Antero" on viheliäinen tauti! Kun niitä rakkuloita on suussa ja nielussa elämä muuttuu hyvin kurjaksi. Ja kyllä se pystyy aikuisiinkin tarttumaan. Tiedän muutaman isän, joilta entero on kuorinut varpaankynnet ja kämmenistä nahkat. Vielä tänä vuonna se ei ole meille töihin rantautunut, mutta muita kivoja ystäviä kyllä on; RS-virusta, koronaa ja adenvirusta 🤧
VastaaPoistaNo joo, kyllä se Siskokin sen sitten sai 😢 On yrittänyt eristäytyä muusta perheestä, ettei Futari-Prinsessa ja Lankomies sitä saisi, mutta... Ei auta kuin pitää peukkuja ja miettiä sitten vaikka jokin muu majoitusratkaisu muutamaksi päiväksi, jos niin käy.
PoistaÖtökkätutkija palasi kouluun jo vissiin heti maanantaina vai tiistaina, kun ei ollut muita oireita kuin ne rakkulat/näppylät ja vauhtia vähän liiankin kanssa; koulusta oli sanottu, ettei ole mitään syytä jäädä kotiin. (Briteissä on minusta vähän erikoinen tuo koulusysteemi kaikin puolin 😲)
Niin, meillä on vielä kuitenkin tässä 4,5 päivää lähtöön, ehkä ne ehtii kaikki tervehtyä siihen mennessä jos sairastuvat..
Poista